Lue keskustelun säännöt.
Yle: Väitöstutkimus: Äidit tinkivät urahaaveistaan – perheen sisällä yllättävän vähän neuvotteluvaraa työssäkäynnistä
https://yle.fi/uutiset/3-11668087
Oletko sinä joutunut tinkimään urahaaveistasi tai jopa urastasi perheesi takia? Onko se tasa-arvo oikeasti levinnyt perheiden sisälle, niin että mies jäisi hoitamaan lapsia, jotta vaimon ura etenisi?
Kommentit (1316)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kuitenkin tunnustettaisi aluksi että naiset tinkivät urahaaveistaan koska nimenomaan haluavat olla kotona lasten kanssa uranluonnin sijaan. Jostain syystä hormonien laskiessa (luontaisesti) lasten kasvaessa nuo jälkeenpäin koittaa syyllistää miehiä siitä että heidän uramahdollisuutensa on torpattu sillä varjolla ettei firmat katso naisten valitsemaa kotonaoloaikaa samanarvoiseksi kuin töissä saman ajan olleiden miesten työkokemusta.
Eivätkä tingi. Se on vieläkin pakon sanelema juttu josta nainen kärsii koko loppuelämänsä. Miehet loisii ja maksattaa kaiken naisella.
Töihin voisi palata vaikka parin kuukauden päästä synnytyksestä. Miksei naiset enimmäkseen tee niin vaan valitsevat toisin? Eli ei ole pakko vaan valinta. Äläkä mussuta mitään siitä ettei voisi palata. Ennen valtion maksamia äitiyslomia just noin tehtiinkin kun ei ollut vaihtoehtoja paitsi jäädä kotiäidiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen joutunut joustamaan omasta urastani miehen takia. Minulla on korkeampi koulutus ja paremmat mahdollisuudet työllistyä. Silti asuinpaikkakuntamme on sellainen, jonne minulla on vaikeuksia työllistyä. Se vain on ainoa mahdollinen paikka, jonne mies on kyennyt työllistymään. Yritystä löytää muualta töitä on kyllä ollut.
En näe perheemme eduksi sitä, että muuttaisimme jonnekin minun työni perässä ja mies olisi mahdollisesti vuosia työttömänä. Olemme ratkaisseet asian niin, että olen toistaiseksi käynyt kauempana töissä. Toki koko ajan katselen, jos läheltä avautuisi jotain työmahdollisuuksia minulle. Ei tämä miehen vuorotyöhön yhdistettynä ole ideaalitilanne, mutta parempi silti kuin toisen pitkäaikainen työttömyys.
Miksi mies ei voi käydä töissä ja kauempaa?
Mahdollisesti joskus tilanne on tuo. Nyt paikkakunnalla pitää kiinni omistusasunto, jota on vaikea saada kaupaksi. Kun emme pysty muuttamaan hyvän työpaikan perässä oikeasti kauemmas, niin minun tehtävä kaikenlaista pätkätyötä, mitä sattuu täältäpäin saamaan. Sellaisen varaan taas ei voi oikein elämää suunnitella.
Olette siis muuttaneet miehen työn perässä johonkin muuttotappiopitäjään ja katsoneet järkeväksi ostaa sieltä asunnon, ettekä mennä vuokralle?
Anteeksi, en yleensä halua moittia toisten valintoja, mutta nyt olette todellakin tehneet tyhmästi.
Muutin aikanaan opintojen perässä paikkakunnalle. Miehelle oli heikosti koulutettuna iso juttu saada vakituinen työ ja hän halusi hankkia asunnon. Täällä ollaan edelleen. Joskus on kokeiltu töiden vuoksi eri paikkakunnalla asumista, muttei toiminut hyvin.
Voit moittia ihan vapaasti toimintaani tyhmäksi. Tämä on kuitenkin sellainen parisuhde, joka merkitsee minulle paljon enemmän kuin mikään työpaikka ikinä. Jos jokin asia elämässä on todella merkityksellinen, voi sen eteen jotain uhratakin.
Ja miehesi onkin epäröimättä uhrannut sinun tulevaisuutesi.
Millähän tavalla uhrannut? Minulle on töitä joka tapauksessa riittänyt.
Kompuroit pätkäduunista toiseen ja tulet tekemään sitä loppuikäsi, kun asunto ei mene kaupaksi. Mutta hei, ainakin miehesi sai töitä, sai haluamansa asunnon ja hänen ei tarvitse kouluttaa itseään.
Tämä ketju on erittäin hyvä esimerkki miksi miehen ei todellakaan kannata perheellistyä. Pääsee riitelemään lasten hoidoista ja harrastuskuskauksista...
NUORET NAISET MASENTUNEEMPIA KUIN MIEHET
Ammattihenkilöiden vastaanotolla on jo ollut jonkin aikaa havaittavissa ilmiö: nuorten (25-35-vuotiaiden) naisten henkinen pahoinvointi lisääntyy. Se näkyi ja näkyy syömishäiriöoireena, henkisenä kireytenä, haluttomuutena, uupumisena, masennuksena, ilmiönä, jonka nuori nainen mielellään ilmaisee muodikkaasti sanalla: "burn out". Yhä useammin se näkyy myös "naiseus hukassa, äitiys hukassa" -syndroomana.
Professori Elina Haavio-Mannilan erään noin 15 vuotta sitten Suomessa tehdyn tutkimuksen sivutuloksena näkyi, että naisten itsemurhat olivat merkittävästi lisääntyneet. Kun tätä ilmiötä tarkasteltiin enemmän, havaittiin, että kysymys on noin 40-vuotiaista naisista ja riskit masennukseen ja suorastaan itsemurhaan lisääntyivät sitä enemmän, mitä koulutetumpi nainen oli. Riski oli suurin huippukoulutetulla, eronneella 40-vuotiaalla uranaisella. Kun tätä tulosta selvennettiin vielä haastatteluin, tuli esille,että nämä naiset kertoivat kokevansa ikäänkuin "tulleensa petetyiksi" yhteiskunnan taholta. Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi.
Mielestäni tämä tutkimus ja sen tulos heijastaa juuri oivallisesti nykynaisen mielialoja ja siihen liittyviä taustoja. Meillä on nyt sukupolvi noin 30-vuotiaita äitejä tai sinkkuja, joista on kasvatettu alusta lähtien tehosuorittajia ja kilpailijoita, menestyjiä, kiitettävien arvosanojen metsästäjiä, kuuden-seitsemän laudaturin ylioppilaiksi tähtääviä, kauniita, trimmattuja uratykkejä.
Sitten jossain vaiheessa ihminen ei jaksakaan tätä menoa. Tulee turtumus, väsymys, pelko, halu hypätä pois.
Kun se tulee murrosvaiheessa tai vähän sen jälkeen, nuorella naisella nykymenossa on seurauksena vaara alkaa oireilla jonkinlaisella syömishäiriöllä.Tämä buumi tuli jo vuosia sitten vyöryen paljolti sitä tuntemattoman hoitohenkilökunnan ja lama-Suomen syliin. Nyt muutaman vuoden ajan havaittavissa oleva uusi ilmiö on nuorten naisten uupuminen, masennus, runsas alkoholin käyttö, haluttomuus lasten tekoon ja edelleen yhä hälyttävämpänä vaikeus löytää äitiys.
On asioita, joita ei voikaan suorittaa, "ei osaa", sanoo tämä nuori suoriutujanainen. On asioita, joita voi vain löytää elämyksellisesti tunteen kautta, tunteen tasolla. Pitäisi kyetä pysähtymään ja tuntemaan eikä vaan suorittamaan senhetkistä elämää, elämäntilannetta. Tällaisia asioita ovat ihmissuhteet ja rakkaussuhteet, mitkä siinä murrosiän kynnyksellä koetaan usein uusina, pelottavina ja jännittävinä asioina. Niitä ei kuitenkaan voi hallita pelkästään tekemällä ja suorittamalla, vaan niissä liikutaankin tunne-elämän alueella. Parisuhde ja äitiys ovat juuri näitä asioita.
Nuori kunnollinen, kiltti, puurtamalla elämässään selviytymään oppinut ja kasvatettu nainen joutuu yllättäen huomaamaan, että elämä ei enää menekään suorittamalla. Että on olemassa muitakin sääntöjä. Jos nämä säännöt ovatkin hukassa, nuori nainen menettää elämänsä hallinnan tunteen. Ja sehän onkin kaikkein kauhistuttavinta tästä nuoresta naisesta, joka on tottunut nimenomaan hallitsemaan itsensä, ympäristönsä ja siten siis elämänsä.
http://www.mansnerus.com/artikkelit/nuoretnaiset.html
mies52v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kuitenkin tunnustettaisi aluksi että naiset tinkivät urahaaveistaan koska nimenomaan haluavat olla kotona lasten kanssa uranluonnin sijaan. Jostain syystä hormonien laskiessa (luontaisesti) lasten kasvaessa nuo jälkeenpäin koittaa syyllistää miehiä siitä että heidän uramahdollisuutensa on torpattu sillä varjolla ettei firmat katso naisten valitsemaa kotonaoloaikaa samanarvoiseksi kuin töissä saman ajan olleiden miesten työkokemusta.
Minusta ongelma on se kuvitelma, että koulutettu ihminen muka putoaa täysin kärryiltä ja muuttuu ameebaksi, jos on pois töistä pari vuotta. Oikeasti näin ei ole, mutta sitä käytetään tekosyynä. Jos työelämä kestää kokonaisuudessaan 30-40 vuotta, niin miksi nillitetään muutamasta vuodesta?
No varmaan siksi että on halunnut olla muutaman vuoden pois. Kyllä se kertoo työnantajalle kiinnostuksen puutteesta. Vaikka syynä olisi se että mies on haluton ottamaan hoitovastuuta.
Mitä hyvää maailmaan tuo noin jyrkkä näkemys, että ihmisellä ei saa olla mitään muuta elämää kuin työ. Että vuoden tai parin vauva-aika tarkoittaa, ettei ole kiinnostusta? Ei ole muka kiinnostusta, vaikka olisi suorittanut pitkän koulutuksen kyseisellä alalla?
Oikeasti suurin osa ihmisistä on parempia työntekijöitä, jos onnistuvat yhdistämään työn, vapaa-ajan ja ihmissuhteensa. Mutta ei, työnantajille näyttää olevan tärkeintä vain se, että saadaan kaikki mehut puristettua irti yksilöstä ja sitten otetaan toinen tilalle.
Voisi vähän miettiä, mitä merkitystä millään työpaikalla, tuotteella tai palvelulla oikeastaan on, jos ei synny uusia ihmisiä niitä ostamaan. Jos kerran asenne on se, että lapsista on vain haittaa, niin montako vuotta ihmiskunnalla on aikaa? Tänään syntyneistä vanhin elää ehkä 120-vuotiaaksi. Sitten loppuu.
No, ymmärrän, että on kiire saada myytyä lisää kännyköitä se 120 vuotta, jotta sijoittajat saavat rahansa ennen kuin kuolevat itse.
Ja sitähän jokainen työnantaja miettii tehdessään kallista investointia eli palkkausta. "Miten minä voin edistää ihmiskunnan tulevaisuutta?"
Just joo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen joutunut joustamaan omasta urastani miehen takia. Minulla on korkeampi koulutus ja paremmat mahdollisuudet työllistyä. Silti asuinpaikkakuntamme on sellainen, jonne minulla on vaikeuksia työllistyä. Se vain on ainoa mahdollinen paikka, jonne mies on kyennyt työllistymään. Yritystä löytää muualta töitä on kyllä ollut.
En näe perheemme eduksi sitä, että muuttaisimme jonnekin minun työni perässä ja mies olisi mahdollisesti vuosia työttömänä. Olemme ratkaisseet asian niin, että olen toistaiseksi käynyt kauempana töissä. Toki koko ajan katselen, jos läheltä avautuisi jotain työmahdollisuuksia minulle. Ei tämä miehen vuorotyöhön yhdistettynä ole ideaalitilanne, mutta parempi silti kuin toisen pitkäaikainen työttömyys.
Miksi mies ei voi käydä töissä ja kauempaa?
Mahdollisesti joskus tilanne on tuo. Nyt paikkakunnalla pitää kiinni omistusasunto, jota on vaikea saada kaupaksi. Kun emme pysty muuttamaan hyvän työpaikan perässä oikeasti kauemmas, niin minun tehtävä kaikenlaista pätkätyötä, mitä sattuu täältäpäin saamaan. Sellaisen varaan taas ei voi oikein elämää suunnitella.
Olette siis muuttaneet miehen työn perässä johonkin muuttotappiopitäjään ja katsoneet järkeväksi ostaa sieltä asunnon, ettekä mennä vuokralle?
Anteeksi, en yleensä halua moittia toisten valintoja, mutta nyt olette todellakin tehneet tyhmästi.
Muutin aikanaan opintojen perässä paikkakunnalle. Miehelle oli heikosti koulutettuna iso juttu saada vakituinen työ ja hän halusi hankkia asunnon. Täällä ollaan edelleen. Joskus on kokeiltu töiden vuoksi eri paikkakunnalla asumista, muttei toiminut hyvin.
Voit moittia ihan vapaasti toimintaani tyhmäksi. Tämä on kuitenkin sellainen parisuhde, joka merkitsee minulle paljon enemmän kuin mikään työpaikka ikinä. Jos jokin asia elämässä on todella merkityksellinen, voi sen eteen jotain uhratakin.
Ok, jos teille tilanne on hyvä noin, niin sittenhän sinä et tavallaan ole tinkinyt mistään. Olette tehneet teille parhaan ratkaisun. Ei siitä tarvitse tuhkaa päälleen sirottaa, tai harmitella uran huonoutta.
Otan takaisin sanan "tyhmä".
On hieman vaikea kommentoida, kun puhut arvoituksin, etkä suostu kertomaan mistä aloista on kyse. Sanoit ensin, että sinulla on miestä parempi koulutus. Nyt sitten kerrot, että hankit koulutuksen tuolla paikkakunnalla, jossa kuitenkaan ei ole sen alan töitä. Jättäähän se miettimään, mistä alasta on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on erittäin hyvä esimerkki miksi miehen ei todellakaan kannata perheellistyä. Pääsee riitelemään lasten hoidoista ja harrastuskuskauksista...
Koskiko tämä aloitus sinua? Sinä ja sun esimerkkisi. Johan tässä on yritetty sulle selittää, että mies luistaa velvollisuuksistaan lähes aina.
Älä lisäänny ja ala erakoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
NUORET NAISET MASENTUNEEMPIA KUIN MIEHET
Ammattihenkilöiden vastaanotolla on jo ollut jonkin aikaa havaittavissa ilmiö: nuorten (25-35-vuotiaiden) naisten henkinen pahoinvointi lisääntyy. Se näkyi ja näkyy syömishäiriöoireena, henkisenä kireytenä, haluttomuutena, uupumisena, masennuksena, ilmiönä, jonka nuori nainen mielellään ilmaisee muodikkaasti sanalla: "burn out". Yhä useammin se näkyy myös "naiseus hukassa, äitiys hukassa" -syndroomana.
Professori Elina Haavio-Mannilan erään noin 15 vuotta sitten Suomessa tehdyn tutkimuksen sivutuloksena näkyi, että naisten itsemurhat olivat merkittävästi lisääntyneet. Kun tätä ilmiötä tarkasteltiin enemmän, havaittiin, että kysymys on noin 40-vuotiaista naisista ja riskit masennukseen ja suorastaan itsemurhaan lisääntyivät sitä enemmän, mitä koulutetumpi nainen oli. Riski oli suurin huippukoulutetulla, eronneella 40-vuotiaalla uranaisella. Kun tätä tulosta selvennettiin vielä haastatteluin, tuli esille,että nämä naiset kertoivat kokevansa ikäänkuin "tulleensa petetyiksi" yhteiskunnan taholta. Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi.
Mielestäni tämä tutkimus ja sen tulos heijastaa juuri oivallisesti nykynaisen mielialoja ja siihen liittyviä taustoja. Meillä on nyt sukupolvi noin 30-vuotiaita äitejä tai sinkkuja, joista on kasvatettu alusta lähtien tehosuorittajia ja kilpailijoita, menestyjiä, kiitettävien arvosanojen metsästäjiä, kuuden-seitsemän laudaturin ylioppilaiksi tähtääviä, kauniita, trimmattuja uratykkejä.
Sitten jossain vaiheessa ihminen ei jaksakaan tätä menoa. Tulee turtumus, väsymys, pelko, halu hypätä pois.
Kun se tulee murrosvaiheessa tai vähän sen jälkeen, nuorella naisella nykymenossa on seurauksena vaara alkaa oireilla jonkinlaisella syömishäiriöllä.Tämä buumi tuli jo vuosia sitten vyöryen paljolti sitä tuntemattoman hoitohenkilökunnan ja lama-Suomen syliin. Nyt muutaman vuoden ajan havaittavissa oleva uusi ilmiö on nuorten naisten uupuminen, masennus, runsas alkoholin käyttö, haluttomuus lasten tekoon ja edelleen yhä hälyttävämpänä vaikeus löytää äitiys.
On asioita, joita ei voikaan suorittaa, "ei osaa", sanoo tämä nuori suoriutujanainen. On asioita, joita voi vain löytää elämyksellisesti tunteen kautta, tunteen tasolla. Pitäisi kyetä pysähtymään ja tuntemaan eikä vaan suorittamaan senhetkistä elämää, elämäntilannetta. Tällaisia asioita ovat ihmissuhteet ja rakkaussuhteet, mitkä siinä murrosiän kynnyksellä koetaan usein uusina, pelottavina ja jännittävinä asioina. Niitä ei kuitenkaan voi hallita pelkästään tekemällä ja suorittamalla, vaan niissä liikutaankin tunne-elämän alueella. Parisuhde ja äitiys ovat juuri näitä asioita.
Nuori kunnollinen, kiltti, puurtamalla elämässään selviytymään oppinut ja kasvatettu nainen joutuu yllättäen huomaamaan, että elämä ei enää menekään suorittamalla. Että on olemassa muitakin sääntöjä. Jos nämä säännöt ovatkin hukassa, nuori nainen menettää elämänsä hallinnan tunteen. Ja sehän onkin kaikkein kauhistuttavinta tästä nuoresta naisesta, joka on tottunut nimenomaan hallitsemaan itsensä, ympäristönsä ja siten siis elämänsä.
http://www.mansnerus.com/artikkelit/nuoretnaiset.html
mies52v
Setämiehet on innokkaita heittämään naiset kotiin, mutta ei elättämään vaimojaan.
Nykyään tunnetaan myös sellaiset myyttiset hahmot kuin isät. Hekin osaavat ottaa vastuuta lapsistaan, uskomatonta kyllä.
Kukaan ei ole vielä kertonut millainen ura jäi toteutumatta lasten takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kuitenkin tunnustettaisi aluksi että naiset tinkivät urahaaveistaan koska nimenomaan haluavat olla kotona lasten kanssa uranluonnin sijaan. Jostain syystä hormonien laskiessa (luontaisesti) lasten kasvaessa nuo jälkeenpäin koittaa syyllistää miehiä siitä että heidän uramahdollisuutensa on torpattu sillä varjolla ettei firmat katso naisten valitsemaa kotonaoloaikaa samanarvoiseksi kuin töissä saman ajan olleiden miesten työkokemusta.
Minusta ongelma on se kuvitelma, että koulutettu ihminen muka putoaa täysin kärryiltä ja muuttuu ameebaksi, jos on pois töistä pari vuotta. Oikeasti näin ei ole, mutta sitä käytetään tekosyynä. Jos työelämä kestää kokonaisuudessaan 30-40 vuotta, niin miksi nillitetään muutamasta vuodesta?
No varmaan siksi että on halunnut olla muutaman vuoden pois. Kyllä se kertoo työnantajalle kiinnostuksen puutteesta. Vaikka syynä olisi se että mies on haluton ottamaan hoitovastuuta.
Mitä hyvää maailmaan tuo noin jyrkkä näkemys, että ihmisellä ei saa olla mitään muuta elämää kuin työ. Että vuoden tai parin vauva-aika tarkoittaa, ettei ole kiinnostusta? Ei ole muka kiinnostusta, vaikka olisi suorittanut pitkän koulutuksen kyseisellä alalla?
Oikeasti suurin osa ihmisistä on parempia työntekijöitä, jos onnistuvat yhdistämään työn, vapaa-ajan ja ihmissuhteensa. Mutta ei, työnantajille näyttää olevan tärkeintä vain se, että saadaan kaikki mehut puristettua irti yksilöstä ja sitten otetaan toinen tilalle.
Voisi vähän miettiä, mitä merkitystä millään työpaikalla, tuotteella tai palvelulla oikeastaan on, jos ei synny uusia ihmisiä niitä ostamaan. Jos kerran asenne on se, että lapsista on vain haittaa, niin montako vuotta ihmiskunnalla on aikaa? Tänään syntyneistä vanhin elää ehkä 120-vuotiaaksi. Sitten loppuu.
No, ymmärrän, että on kiire saada myytyä lisää kännyköitä se 120 vuotta, jotta sijoittajat saavat rahansa ennen kuin kuolevat itse.
Ja sitähän jokainen työnantaja miettii tehdessään kallista investointia eli palkkausta. "Miten minä voin edistää ihmiskunnan tulevaisuutta?"
Just joo.
Sitähän minä sanoin, etteivät mieti, eivätkä välitä siitä, ovatko työntekijät onnellisia. Rahat vaan omaan taskuun. Ei kannata heidän myöskään valittaa, jos työntekijät eivät sitoudu eivätkä välitä p:n vertaa oman työn jäljestä.
Ja miksi näin tapahtuu juuri huipulla? Koska Harvardin tai Yalen käyneet naiset eivät nai alaspäin ja heidän miehensä tienaavat jo ihan tarpeeksi koko perheelle ja nainen voi vapaammin tehdä mitä hän oikeasti haluaa.
Ja suurimmalla osalla ihmisistä on ihan vaan työ eikä mitään sen kummempaa uraa laisinkaan. Tämä on se mitä naiset oikeasti haluaisivat tehdä ja siksi Jordan Petersonin mukaan meillä valehdellaan naisille. Ainakin mielenterveysongelmat ovat räjähtäneet käsiin viime aikoina eli jos siitä jotain voi päätellä niin pitääkin paikkaansa.
According to a 2000 survey of Yale alumni from the classes of 1979, 1984, 1989 and 1994, conducted by the Yale Office of Institutional Research, more men from each of those classes than women said that work was their primary activity - a gap that was small among alumni in their 20's but widened as women moved into their prime child-rearing years. Among the alumni surveyed who had reached their 40's, only 56 percent of the women still worked, compared with 90 percent of the men.
A 2005 study of comparable Yale alumni classes found that the pattern had not changed. Among the alumni who had reached their early 40's, just over half said work was their primary activity, compared with 90 percent of the men. Among the women who had reached their late 40's, some said they had returned to work, but the percentage of women working was still far behind the percentage of men.
A 2001 survey of Harvard Business School graduates found that 31 percent of the women from the classes of 1981, 1985 and 1991 who answered the survey worked only part time or on contract, and another 31 percent did not work at all, levels strikingly similar to the percentages of the Yale students interviewed who predicted they would stay at home or work part time in their 30's and 40's.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kuitenkin tunnustettaisi aluksi että naiset tinkivät urahaaveistaan koska nimenomaan haluavat olla kotona lasten kanssa uranluonnin sijaan. Jostain syystä hormonien laskiessa (luontaisesti) lasten kasvaessa nuo jälkeenpäin koittaa syyllistää miehiä siitä että heidän uramahdollisuutensa on torpattu sillä varjolla ettei firmat katso naisten valitsemaa kotonaoloaikaa samanarvoiseksi kuin töissä saman ajan olleiden miesten työkokemusta.
Eivätkä tingi. Se on vieläkin pakon sanelema juttu josta nainen kärsii koko loppuelämänsä. Miehet loisii ja maksattaa kaiken naisella.
Töihin voisi palata vaikka parin kuukauden päästä synnytyksestä. Miksei naiset enimmäkseen tee niin vaan valitsevat toisin? Eli ei ole pakko vaan valinta. Äläkä mussuta mitään siitä ettei voisi palata. Ennen valtion maksamia äitiyslomia just noin tehtiinkin kun ei ollut vaihtoehtoja paitsi jäädä kotiäidiksi.
Äitiyspäivärahaa pitäisi maksaa max 6 kk. Sitten vain töihin.
Ehdottakaa päättäjille!
Naisilla on ura
Ja muilla on työpaikka....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen joutunut joustamaan omasta urastani miehen takia. Minulla on korkeampi koulutus ja paremmat mahdollisuudet työllistyä. Silti asuinpaikkakuntamme on sellainen, jonne minulla on vaikeuksia työllistyä. Se vain on ainoa mahdollinen paikka, jonne mies on kyennyt työllistymään. Yritystä löytää muualta töitä on kyllä ollut.
En näe perheemme eduksi sitä, että muuttaisimme jonnekin minun työni perässä ja mies olisi mahdollisesti vuosia työttömänä. Olemme ratkaisseet asian niin, että olen toistaiseksi käynyt kauempana töissä. Toki koko ajan katselen, jos läheltä avautuisi jotain työmahdollisuuksia minulle. Ei tämä miehen vuorotyöhön yhdistettynä ole ideaalitilanne, mutta parempi silti kuin toisen pitkäaikainen työttömyys.
Miksi mies ei voi käydä töissä ja kauempaa?
Mahdollisesti joskus tilanne on tuo. Nyt paikkakunnalla pitää kiinni omistusasunto, jota on vaikea saada kaupaksi. Kun emme pysty muuttamaan hyvän työpaikan perässä oikeasti kauemmas, niin minun tehtävä kaikenlaista pätkätyötä, mitä sattuu täältäpäin saamaan. Sellaisen varaan taas ei voi oikein elämää suunnitella.
Olette siis muuttaneet miehen työn perässä johonkin muuttotappiopitäjään ja katsoneet järkeväksi ostaa sieltä asunnon, ettekä mennä vuokralle?
Anteeksi, en yleensä halua moittia toisten valintoja, mutta nyt olette todellakin tehneet tyhmästi.
Muutin aikanaan opintojen perässä paikkakunnalle. Miehelle oli heikosti koulutettuna iso juttu saada vakituinen työ ja hän halusi hankkia asunnon. Täällä ollaan edelleen. Joskus on kokeiltu töiden vuoksi eri paikkakunnalla asumista, muttei toiminut hyvin.
Voit moittia ihan vapaasti toimintaani tyhmäksi. Tämä on kuitenkin sellainen parisuhde, joka merkitsee minulle paljon enemmän kuin mikään työpaikka ikinä. Jos jokin asia elämässä on todella merkityksellinen, voi sen eteen jotain uhratakin.
Ja miehesi onkin epäröimättä uhrannut sinun tulevaisuutesi.
Millähän tavalla uhrannut? Minulle on töitä joka tapauksessa riittänyt.
Alkaa tuntua, että keksit näitä tarinoita. Ensin sanoit, että sinulla on vaikea työllistyä. Nyt töitä kuitenkin riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä äitinä mistään ole tinkinyt. Osaan ohjeistaa, käskeä ja delegoida.
Kuulostaa ihanalta vanhemmuudelta. Nautitko lastesi seurasta?
Rakastan lapsiani yli kaiken. En kuitenkaan näe syytä urahtua.
Ei lapset ole este mihinkään. En tunne ainuttakaan lapsetonta naisjohtajaa. Monella raskaansarjan maisjohtajalla on pesuetta melkoisen reippaasti.
Meidän lapsuuden perheessä äiti puhui jatkuvasti työstään. Hän oli kirjanpitäjä keskikoulupohjalta.
Itselle jäi sellainen kuva, että lapset on vain toisarvoinen juttu. Työ on tärkein. Päätin myös, että kun me lapset ollaan jatkuvasti äidin ”tiellä” niin en itse halua mitään inhottavia lapsia.
Isä oli esimies ja elätti pääasiassa perheemme.
Joillekin työ on se tärkein asia elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei ole vielä kertonut millainen ura jäi toteutumatta lasten takia.
Oma äitini on katkera siitä, että menetti kotona olemisen takia parhaat vuotensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen joutunut joustamaan omasta urastani miehen takia. Minulla on korkeampi koulutus ja paremmat mahdollisuudet työllistyä. Silti asuinpaikkakuntamme on sellainen, jonne minulla on vaikeuksia työllistyä. Se vain on ainoa mahdollinen paikka, jonne mies on kyennyt työllistymään. Yritystä löytää muualta töitä on kyllä ollut.
En näe perheemme eduksi sitä, että muuttaisimme jonnekin minun työni perässä ja mies olisi mahdollisesti vuosia työttömänä. Olemme ratkaisseet asian niin, että olen toistaiseksi käynyt kauempana töissä. Toki koko ajan katselen, jos läheltä avautuisi jotain työmahdollisuuksia minulle. Ei tämä miehen vuorotyöhön yhdistettynä ole ideaalitilanne, mutta parempi silti kuin toisen pitkäaikainen työttömyys.
Miksi mies ei voi käydä töissä ja kauempaa?
Mahdollisesti joskus tilanne on tuo. Nyt paikkakunnalla pitää kiinni omistusasunto, jota on vaikea saada kaupaksi. Kun emme pysty muuttamaan hyvän työpaikan perässä oikeasti kauemmas, niin minun tehtävä kaikenlaista pätkätyötä, mitä sattuu täältäpäin saamaan. Sellaisen varaan taas ei voi oikein elämää suunnitella.
Olette siis muuttaneet miehen työn perässä johonkin muuttotappiopitäjään ja katsoneet järkeväksi ostaa sieltä asunnon, ettekä mennä vuokralle?
Anteeksi, en yleensä halua moittia toisten valintoja, mutta nyt olette todellakin tehneet tyhmästi.
Muutin aikanaan opintojen perässä paikkakunnalle. Miehelle oli heikosti koulutettuna iso juttu saada vakituinen työ ja hän halusi hankkia asunnon. Täällä ollaan edelleen. Joskus on kokeiltu töiden vuoksi eri paikkakunnalla asumista, muttei toiminut hyvin.
Voit moittia ihan vapaasti toimintaani tyhmäksi. Tämä on kuitenkin sellainen parisuhde, joka merkitsee minulle paljon enemmän kuin mikään työpaikka ikinä. Jos jokin asia elämässä on todella merkityksellinen, voi sen eteen jotain uhratakin.
Ja miehesi onkin epäröimättä uhrannut sinun tulevaisuutesi.
Millähän tavalla uhrannut? Minulle on töitä joka tapauksessa riittänyt.
Alkaa tuntua, että keksit näitä tarinoita. Ensin sanoit, että sinulla on vaikea työllistyä. Nyt töitä kuitenkin riittää.
Toisille riittää osa-aikatyö ja toiset tekevät ylitöitä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen joutunut joustamaan omasta urastani miehen takia. Minulla on korkeampi koulutus ja paremmat mahdollisuudet työllistyä. Silti asuinpaikkakuntamme on sellainen, jonne minulla on vaikeuksia työllistyä. Se vain on ainoa mahdollinen paikka, jonne mies on kyennyt työllistymään. Yritystä löytää muualta töitä on kyllä ollut.
En näe perheemme eduksi sitä, että muuttaisimme jonnekin minun työni perässä ja mies olisi mahdollisesti vuosia työttömänä. Olemme ratkaisseet asian niin, että olen toistaiseksi käynyt kauempana töissä. Toki koko ajan katselen, jos läheltä avautuisi jotain työmahdollisuuksia minulle. Ei tämä miehen vuorotyöhön yhdistettynä ole ideaalitilanne, mutta parempi silti kuin toisen pitkäaikainen työttömyys.
Miksi mies ei voi käydä töissä ja kauempaa?
Mahdollisesti joskus tilanne on tuo. Nyt paikkakunnalla pitää kiinni omistusasunto, jota on vaikea saada kaupaksi. Kun emme pysty muuttamaan hyvän työpaikan perässä oikeasti kauemmas, niin minun tehtävä kaikenlaista pätkätyötä, mitä sattuu täältäpäin saamaan. Sellaisen varaan taas ei voi oikein elämää suunnitella.
Olette siis muuttaneet miehen työn perässä johonkin muuttotappiopitäjään ja katsoneet järkeväksi ostaa sieltä asunnon, ettekä mennä vuokralle?
Anteeksi, en yleensä halua moittia toisten valintoja, mutta nyt olette todellakin tehneet tyhmästi.
Muutin aikanaan opintojen perässä paikkakunnalle. Miehelle oli heikosti koulutettuna iso juttu saada vakituinen työ ja hän halusi hankkia asunnon. Täällä ollaan edelleen. Joskus on kokeiltu töiden vuoksi eri paikkakunnalla asumista, muttei toiminut hyvin.
Voit moittia ihan vapaasti toimintaani tyhmäksi. Tämä on kuitenkin sellainen parisuhde, joka merkitsee minulle paljon enemmän kuin mikään työpaikka ikinä. Jos jokin asia elämässä on todella merkityksellinen, voi sen eteen jotain uhratakin.
Ja miehesi onkin epäröimättä uhrannut sinun tulevaisuutesi.
Millähän tavalla uhrannut? Minulle on töitä joka tapauksessa riittänyt.
Kompuroit pätkäduunista toiseen ja tulet tekemään sitä loppuikäsi, kun asunto ei mene kaupaksi. Mutta hei, ainakin miehesi sai töitä, sai haluamansa asunnon ja hänen ei tarvitse kouluttaa itseään.
Oletko jäänyt vastoin toiveitasi ilman parisuhdetta, kun toisten perhe-elämä sinua noin paljon kaivelee?
Kukaan ei ole ikinä väittänyt perhe-elämän ja työn yhdistämistä helpoksi silloin, kun molemmat ovat palkkatöissä. Ihan turha sinun silti on spekuloida millainen jonkun tulevaisuus on. Et tiedä sitä, mutta hupi tuo arvailu kai jollekin sitten on.
Turhaan sinä minulle paasaat. En ole ikinä palkannut ketään. Osaan vain ajatella työnantajan näkökulmasta.