Yle: Väitöstutkimus: Äidit tinkivät urahaaveistaan – perheen sisällä yllättävän vähän neuvotteluvaraa työssäkäynnistä

Ei ole tarvinnut tinkiä koska mies on tiennyt mihin ryhtyy. Olen huomattavasti paremmin koulutettu ja tienaava kuin mieheni. Ennen kuin lapset saatiin mieheni sai valita jääkö hän kotiin minun mennessä takaisin töihin vai muutetaanko takaisin lähiöön jossa asuimme opiskellessamme ja tavatessamme jotta pärjätään miehen tuloilla ja kotihoidontuella. Kummankaan mielestä vuoden ikäisen paikka ei ollut hoidossa. Minulle lähiöön muuttaminen ei ollut ongelma koska olen asunut koko ikäni siellä mutta mieheni valitti koko ajan siellä asuessaan kaikesta. Jonkun mielestä kiristystä, minusta järkipuhetta koska tosiasia on se että kotihoidontuella ja miehen palkalla elämästä olisi tullut kituuttamista köyhyysrajan alapuolella. Vähän ennen kotiin jäämistään vikisi jotain johon totesin vain että tämä asia on puhuttu jo kerran ja että jos ei vikinä lopu edessä on muutto sinne lähiöön koska tässä ei voida asua sun tuloilla ja kotihoidon tuella. Rakas mutta välillä ihme haahuilija joka pitää palauttaa maan pinnalle vääntämällä tosiasiat rautalangasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole vielä kertonut millainen ura jäi toteutumatta lasten takia.

Oma äitini on katkera siitä, että menetti kotona olemisen takia parhaat vuotensa.

Ja se on purkanut tämän asian sinuun. Ei järkevää. Elä omaa elämääsi - äitisi valinnat ovat hänen.

Olitko vahinko?

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen arvostetun yliopistotutkinnon suorittanut ja moni naispuolinen opiskelukaveri ei todellakaan nauti pätkääkään työelämässä eikä ole mitään mielenkiintoa luoda mitään uraa, vaikka olemme korkeakoulutuksen käyneitä. Toki on niitä uratykkejäkin. Mutta on yllättävän yleistä, että naiset haluavat jotain muuta elämältä.

Tätä ei varmaan sais sanoa.

Niin, suurin osa sekä miehistä että naisista eivät luo mitään uraa, vaan ovat pelkästään töissä. Pätee myös korkeakoulutettuihin, tämän maan teknofirmat ovat täynnä perusinsinöörejä jotka tulevat olemaan perusinsinöörejä kunnes jäävät eläkkeelle. 

Uraa luovia henkilöitä on todella vähän, mikä on ihan selvää koska esim. kovia asiantuntijapositioita tai päällikkö- tai johtajatason tehtäviä on liike-elämässäkin niin vähän.

Ja varmaan aika moni mieskin joutunee luopumaan nuoruuden tai opiskelun aikaisista haaveistaan kun ei vaan kyvyt tai draivi riitä! Naisten vaan on ilmeisesti helpompi syyttää asiasta yhteiskuntaa tai rakenteita, niin ei tarvitse katsoa peiliin...

Itse säästän ja sijoitan. Parempi tämä vaihtoehto kuin ura.

En ole joutunut tinkimään, mutta ei minulla varmaan olisi ollut paljon varaa tinkiäkään jos olisin halunnut. Ei olisi ollut kovin kannattavaa jäädä pidemmäksi aikaa kotiin. Ei mies myöskään olisi helpolla kotiin jäänyt puolestani jos yksin olisin niin toivonut. Meillä lapset ovat menneet jälkeenpäin ajateltuna turhankin aikaisin päiväkotiin, vuoden iässä ja mammalomien jälkeen olen palannut opiskelemaan/töihin. Muttei meillä totta puhuen olisi ollut varaa pitää paljon pidempiä vanhempainvapaita ja itsekin tajusin hakea vain tuon vuoden verran lykkäystä opinnoille, kaksi vuotta olisi ehkä ollut mahdollista. Epäsäännöllisiä työaikoja olemme mahdollistaneet toisillemme vuorotellen. Mammaloman pidin minä koska halusin olla lasten kanssa, mies oli osan aikaa yhtä aikaa kotona. Kun aloittivat päivähoidon pyrittiin pitämään hoitopäivät aluksi lyhyempinä, toinen vei, toinen haki. Mutta kolmen lapsen kanssa on kuitenkin onnistunut opiskelu niukasti miehen rahoituksella. (Ilman miestä olisi pitänyt kyllä luovuttaa ja mennä välillä kokoaikaisesti töihin, mikä skenaario oli itselleni on kun lapset tehtiin. Kuitenkin kolme lasta vaikea elättää opiskelijana vaikka oli siihenkin vaihtoehtoisia suunnitelmia.) Ei mies kuitenkaan kotiin minua ole kahlinnut. Varmasti on miehiä, jotka lupaavat jakaa vapaat ja joustaa naisenkin vuoksi, eivät sitten joustakaan. Varsinkin jos siinä tarjotaan naiselle unelmatyötä eikä tilaisuuteen pääse tarttumaan, varmasti laskee mielialaa. Meillä on mennyt kaikki aikalailla suunnitelmien mukaan ja asioista oltu aika yksimielisiä. Ja miehelläkin on siis ihan ura-ura, jolla etenemismahdollisuudet yrittäjänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kuitenkin tunnustettaisi aluksi että naiset tinkivät urahaaveistaan koska nimenomaan haluavat olla kotona lasten kanssa uranluonnin sijaan. Jostain syystä hormonien laskiessa (luontaisesti) lasten kasvaessa nuo jälkeenpäin koittaa syyllistää miehiä siitä että heidän uramahdollisuutensa on torpattu sillä varjolla ettei firmat katso naisten valitsemaa kotonaoloaikaa samanarvoiseksi kuin töissä saman ajan olleiden miesten työkokemusta.

Eivätkä tingi. Se on vieläkin pakon sanelema juttu josta nainen kärsii koko loppuelämänsä. Miehet loisii ja maksattaa kaiken naisella.

Töihin voisi palata vaikka parin kuukauden päästä synnytyksestä. Miksei naiset enimmäkseen tee niin vaan valitsevat toisin? Eli ei ole pakko vaan valinta. Äläkä mussuta mitään siitä ettei voisi palata. Ennen valtion maksamia äitiyslomia just noin tehtiinkin kun ei ollut vaihtoehtoja paitsi jäädä kotiäidiksi. 

Minä olisin mielelläni mennyt töihin ostin kuukauden jälkeen synnytyksestä, jos vauvalle olisi ollut mahdollista varmistaa mieleiseni hoito,

Mulla oli todella tylsää kotona, vaikka vauva oli helppo, fiksu ja aivan ihana.

Vierailija kirjoitti:

Näissä ei ikinä huomioda sitä, ettei kaikkea mitata rahassa ja kaikissa kyselyissa juuri perhe on ihmisille työtä tärkeämpi ja tämä on totta eritryisesti naisten kohdalla.

Saavat siis jotain parempaa tilalle ja mikä ihme insentiivi naisille on edes luoda uraa jos siitä ei ole kuin lähinnä haittaa parisuhdemarkkinoillakin?

No huh tätä kommenttia :D

Mulla on ura JA perhe. Haluan tienata itse osaltani leipää perheen hyväksi ja elätän itseni olin sitten parisuhteessa tai en. Olen myös hyvä esimerkki lapselle ajatellen hänen aikuisuuttaan. Muutakin saa elämässä olla kuin äitiys.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole vielä kertonut millainen ura jäi toteutumatta lasten takia.

Monet synnytysikäiset naiset on tyhmiä.

Ne ei tajua, että niitä ei ylennetä ikänsä takia, koska oletetaan niiden tekevän lapsia.

Jos et niitä tee, niin olet äkkiä yli nelikymppinen lapseton nainen, joka onkin yhtäkkiä liian vanha ja osaamaton ylennettäväksi,

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole vielä kertonut millainen ura jäi toteutumatta lasten takia.

Olisiko syy siinä, että kukaan lapsia saanut ei voi tietää sitä millainen elämä olisi ollut, jos ei olisi saanut tai hankkinut lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

NUORET NAISET MASENTUNEEMPIA KUIN MIEHET

Ammattihenkilöiden vastaanotolla on jo ollut jonkin aikaa havaittavissa ilmiö: nuorten (25-35-vuotiaiden) naisten henkinen pahoinvointi lisääntyy. Se näkyi ja näkyy syömishäiriöoireena, henkisenä kireytenä, haluttomuutena, uupumisena, masennuksena, ilmiönä, jonka nuori nainen mielellään ilmaisee muodikkaasti sanalla: "burn out". Yhä useammin se näkyy myös "naiseus hukassa, äitiys hukassa" -syndroomana.

Professori Elina Haavio-Mannilan erään noin 15 vuotta sitten Suomessa tehdyn tutkimuksen sivutuloksena näkyi, että naisten itsemurhat olivat merkittävästi lisääntyneet. Kun tätä ilmiötä tarkasteltiin enemmän, havaittiin, että kysymys on noin 40-vuotiaista naisista ja riskit masennukseen ja suorastaan itsemurhaan lisääntyivät sitä enemmän, mitä koulutetumpi nainen oli. Riski oli suurin huippukoulutetulla, eronneella 40-vuotiaalla uranaisella. Kun tätä tulosta selvennettiin vielä haastatteluin, tuli esille,että nämä naiset kertoivat kokevansa ikäänkuin "tulleensa petetyiksi" yhteiskunnan taholta. Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi.

Mielestäni tämä tutkimus ja sen tulos heijastaa juuri oivallisesti nykynaisen mielialoja ja siihen liittyviä taustoja. Meillä on nyt sukupolvi noin 30-vuotiaita äitejä tai sinkkuja, joista on kasvatettu alusta lähtien tehosuorittajia ja kilpailijoita, menestyjiä, kiitettävien arvosanojen metsästäjiä, kuuden-seitsemän laudaturin ylioppilaiksi tähtääviä, kauniita, trimmattuja uratykkejä.

Sitten jossain vaiheessa ihminen ei jaksakaan tätä menoa. Tulee turtumus, väsymys, pelko, halu hypätä pois.

Kun se tulee murrosvaiheessa tai vähän sen jälkeen, nuorella naisella nykymenossa on seurauksena vaara alkaa oireilla jonkinlaisella syömishäiriöllä.Tämä buumi tuli jo vuosia sitten vyöryen paljolti sitä tuntemattoman hoitohenkilökunnan ja lama-Suomen syliin. Nyt muutaman vuoden ajan havaittavissa oleva uusi ilmiö on nuorten naisten uupuminen, masennus, runsas alkoholin käyttö, haluttomuus lasten tekoon ja edelleen yhä hälyttävämpänä vaikeus löytää äitiys.

On asioita, joita ei voikaan suorittaa, "ei osaa", sanoo tämä nuori suoriutujanainen. On asioita, joita voi vain löytää elämyksellisesti tunteen kautta, tunteen tasolla. Pitäisi kyetä pysähtymään ja tuntemaan eikä vaan suorittamaan senhetkistä elämää, elämäntilannetta. Tällaisia asioita ovat ihmissuhteet ja rakkaussuhteet, mitkä siinä murrosiän kynnyksellä koetaan usein uusina, pelottavina ja jännittävinä asioina. Niitä ei kuitenkaan voi hallita pelkästään tekemällä ja suorittamalla, vaan niissä liikutaankin tunne-elämän alueella. Parisuhde ja äitiys ovat juuri näitä asioita.

Nuori kunnollinen, kiltti, puurtamalla elämässään selviytymään oppinut ja kasvatettu nainen joutuu yllättäen huomaamaan, että elämä ei enää menekään suorittamalla. Että on olemassa muitakin sääntöjä. Jos nämä säännöt ovatkin hukassa, nuori nainen menettää elämänsä hallinnan tunteen. Ja sehän onkin kaikkein kauhistuttavinta tästä nuoresta naisesta, joka on tottunut nimenomaan hallitsemaan itsensä, ympäristönsä ja siten siis elämänsä.

http://www.mansnerus.com/artikkelit/nuoretnaiset.html

mies52v

Setämiehet on innokkaita heittämään naiset kotiin, mutta ei elättämään vaimojaan.

Nykyään tunnetaan myös sellaiset myyttiset hahmot kuin isät. Hekin osaavat ottaa vastuuta lapsistaan, uskomatonta kyllä.

Kyllä ne vaimot ovat eläneet ihan hellan ääressä jo vuosituhansia ja jopa saaneet rasvaa ympärilleen☺️

Juu osaavat ottaa vähän liikaakin ja siksi parisuhteidenkin kipinä sammuu.😗

""YLEn Aamu-TV:n haastattelema Dunderfelt muistuttaa kirjassaan Parisuhteen kemia, että nykyaikainen tasa-arvo samanlaisuutena toimii kyllä yhteiskunnallisella tasolla, mutta ei parisuhteessa.

Parisuhteen seksuaalisuus herää erilaisuudesta. Ilman erilaisuutta mies yrittää tulla liian paljon naisen ja nainen miehen kaltaiseksi, jolloin seurauksena on seksuaalisen jännitteen katoaminen."" ja tämä tarkoittaa eroa, jossa lapset kärsii ja sairastuu.

mies52v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kuitenkin tunnustettaisi aluksi että naiset tinkivät urahaaveistaan koska nimenomaan haluavat olla kotona lasten kanssa uranluonnin sijaan. Jostain syystä hormonien laskiessa (luontaisesti) lasten kasvaessa nuo jälkeenpäin koittaa syyllistää miehiä siitä että heidän uramahdollisuutensa on torpattu sillä varjolla ettei firmat katso naisten valitsemaa kotonaoloaikaa samanarvoiseksi kuin töissä saman ajan olleiden miesten työkokemusta.

Eivätkä tingi. Se on vieläkin pakon sanelema juttu josta nainen kärsii koko loppuelämänsä. Miehet loisii ja maksattaa kaiken naisella.

Töihin voisi palata vaikka parin kuukauden päästä synnytyksestä. Miksei naiset enimmäkseen tee niin vaan valitsevat toisin? Eli ei ole pakko vaan valinta. Äläkä mussuta mitään siitä ettei voisi palata. Ennen valtion maksamia äitiyslomia just noin tehtiinkin kun ei ollut vaihtoehtoja paitsi jäädä kotiäidiksi. 

Minä olisin mielelläni mennyt töihin ostin kuukauden jälkeen synnytyksestä, jos vauvalle olisi ollut mahdollista varmistaa mieleiseni hoito,

Mulla oli todella tylsää kotona, vaikka vauva oli helppo, fiksu ja aivan ihana.

Millaisia töitä teet? Minusta oli mukavaa pitkän työrupeaman jälkeen tehdä vihdoin jotain muutakin. Toki en vuosikausia olisi halunnut kotona olla lasten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Miehen silloinen työnantaja uhkasi häntä hommien loppumisella, olisivat siirtäneet syrjään kaikista järkevistä tehtävistä, jos hän jää pidemmälle hoitovapaalle. Uskon että asenne on aika yleinen työelämässä. Työnantajat palkkaavat miehiä koska ajattelevat sillä välttävänsä perhevapaiden pitämisen ja sitten menee kuppi nurin jos mies ei noudata tätä kirjoittamatonta sääntöä.

Työnantajien kannattaisi palkata ehdottomasti naisia miesten sijaan. Naiset kun tutkimusten mukaan tekevät saman työn viidenneksen pienemmällä palkalla. 

Mutta jostain syystä palkkaavat kuitenkin kalliimpia miehiä ja sitten nillittävät jostain toimistotarvikekuluista....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näissä ei ikinä huomioda sitä, ettei kaikkea mitata rahassa ja kaikissa kyselyissa juuri perhe on ihmisille työtä tärkeämpi ja tämä on totta eritryisesti naisten kohdalla.

Saavat siis jotain parempaa tilalle ja mikä ihme insentiivi naisille on edes luoda uraa jos siitä ei ole kuin lähinnä haittaa parisuhdemarkkinoillakin?

Koska ihmisellä on monia eri tarpeita ja ne saattavat lyödä toisiaan korville (vrt. Liikunta ja herkuttelu). Tytöillä on sama koulu kuin pojilla ja moni menestyy koulussa, ihan luonnollista että syntyy urahaaveita, etenkin kun Suomi on kahden tulonsaajan maa, jotta perhe pärjää taloudellisesti.

Suomi on kahden tulonsaajan maa koska cost of labor on vakio ja nyt sitä on jakamassa kaksinkertainen määrä ihmisiä eli nyt myös naiset. Varmaan ihan ok jos naiset itse eivät olisi kaikesta niin onnettomia.

By many objective measures the lives of women in the United States have improved over the past 35 years, yet we show that measures of subjective well-being indicate that women's happiness has declined both absolutely and relative to men. The paradox of women's declining relative well-being is found across various datasets, measures of subjective well-being, and is pervasive across demographic groups and industrialized countries. Relative declines in female happiness have eroded a gender gap in happiness in which women in the 1970s typically reported higher subjective well-being than did men. These declines have continued and a new gender gap is emerging -- one with higher subjective well-being for men.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen joutunut joustamaan omasta urastani miehen takia. Minulla on korkeampi koulutus ja paremmat mahdollisuudet työllistyä. Silti asuinpaikkakuntamme on sellainen, jonne minulla on vaikeuksia työllistyä. Se vain on ainoa mahdollinen paikka, jonne mies on kyennyt työllistymään. Yritystä löytää muualta töitä on kyllä ollut.

En näe perheemme eduksi sitä, että muuttaisimme jonnekin minun työni perässä ja mies olisi mahdollisesti vuosia työttömänä. Olemme ratkaisseet asian niin, että olen toistaiseksi käynyt kauempana töissä. Toki koko ajan katselen, jos läheltä avautuisi jotain työmahdollisuuksia minulle. Ei tämä miehen vuorotyöhön yhdistettynä ole ideaalitilanne, mutta parempi silti kuin toisen pitkäaikainen työttömyys.

Miksi mies ei voi käydä töissä ja kauempaa?

Mahdollisesti joskus tilanne on tuo. Nyt paikkakunnalla pitää kiinni omistusasunto, jota on vaikea saada kaupaksi. Kun emme pysty muuttamaan hyvän työpaikan perässä oikeasti kauemmas, niin minun tehtävä kaikenlaista pätkätyötä, mitä sattuu täältäpäin saamaan. Sellaisen varaan taas ei voi oikein elämää suunnitella.

Olette siis muuttaneet miehen työn perässä johonkin muuttotappiopitäjään ja katsoneet järkeväksi ostaa sieltä asunnon, ettekä mennä vuokralle? 

Anteeksi, en yleensä halua moittia toisten valintoja, mutta nyt olette todellakin tehneet tyhmästi. 

Muutin aikanaan opintojen perässä paikkakunnalle. Miehelle oli heikosti koulutettuna iso juttu saada vakituinen työ ja hän halusi hankkia asunnon. Täällä ollaan edelleen. Joskus on kokeiltu töiden vuoksi eri paikkakunnalla asumista, muttei toiminut hyvin.

Voit moittia ihan vapaasti toimintaani tyhmäksi. Tämä on kuitenkin sellainen parisuhde, joka merkitsee minulle paljon enemmän kuin mikään työpaikka ikinä. Jos jokin asia elämässä on todella merkityksellinen, voi sen eteen jotain uhratakin.

Ok, jos teille tilanne on hyvä noin, niin sittenhän sinä et tavallaan ole tinkinyt mistään. Olette tehneet teille parhaan ratkaisun. Ei siitä tarvitse tuhkaa päälleen sirottaa, tai harmitella uran huonoutta.

Otan takaisin sanan "tyhmä". 

On hieman vaikea kommentoida, kun puhut arvoituksin, etkä suostu kertomaan mistä aloista on kyse. Sanoit ensin, että sinulla on miestä parempi koulutus. Nyt sitten kerrot, että hankit koulutuksen tuolla paikkakunnalla, jossa kuitenkaan ei ole sen alan töitä. Jättäähän se miettimään, mistä alasta on kyse. 

Aika monella paikkakunnalla on se tilanne, että siellä koulunsa käyneiden korkeakoulutettujen työt ovat kiven alla. Jos töistä kiinnostuneita on paljon ja paikkoja vähän, on niistä silloin kova kilpailu. Siksi moni lähtee opintojen jälkeen työn perässä muualle.

Musta jotenkin tuntuu, että lapsen syntymä saa aikaan miehissä vahvoja tuntemuksia, että ne pelottavat ja niitä pitää paeta työhön. Siis raukkamaista kyllä mutta niin suomalaista. Isäni oli ihan samanlainen, sain häneen henkisen yhteyden vasta aikuisiällä. Sanoi että ei oikein perustanut minusta kun olin avuton vauva. Eli ts. taustalla on luultavasti myös traumoja liittyen omaan isään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen joutunut joustamaan omasta urastani miehen takia. Minulla on korkeampi koulutus ja paremmat mahdollisuudet työllistyä. Silti asuinpaikkakuntamme on sellainen, jonne minulla on vaikeuksia työllistyä. Se vain on ainoa mahdollinen paikka, jonne mies on kyennyt työllistymään. Yritystä löytää muualta töitä on kyllä ollut.

En näe perheemme eduksi sitä, että muuttaisimme jonnekin minun työni perässä ja mies olisi mahdollisesti vuosia työttömänä. Olemme ratkaisseet asian niin, että olen toistaiseksi käynyt kauempana töissä. Toki koko ajan katselen, jos läheltä avautuisi jotain työmahdollisuuksia minulle. Ei tämä miehen vuorotyöhön yhdistettynä ole ideaalitilanne, mutta parempi silti kuin toisen pitkäaikainen työttömyys.

Miksi mies ei voi käydä töissä ja kauempaa?

Mahdollisesti joskus tilanne on tuo. Nyt paikkakunnalla pitää kiinni omistusasunto, jota on vaikea saada kaupaksi. Kun emme pysty muuttamaan hyvän työpaikan perässä oikeasti kauemmas, niin minun tehtävä kaikenlaista pätkätyötä, mitä sattuu täältäpäin saamaan. Sellaisen varaan taas ei voi oikein elämää suunnitella.

Olette siis muuttaneet miehen työn perässä johonkin muuttotappiopitäjään ja katsoneet järkeväksi ostaa sieltä asunnon, ettekä mennä vuokralle? 

Anteeksi, en yleensä halua moittia toisten valintoja, mutta nyt olette todellakin tehneet tyhmästi. 

Muutin aikanaan opintojen perässä paikkakunnalle. Miehelle oli heikosti koulutettuna iso juttu saada vakituinen työ ja hän halusi hankkia asunnon. Täällä ollaan edelleen. Joskus on kokeiltu töiden vuoksi eri paikkakunnalla asumista, muttei toiminut hyvin.

Voit moittia ihan vapaasti toimintaani tyhmäksi. Tämä on kuitenkin sellainen parisuhde, joka merkitsee minulle paljon enemmän kuin mikään työpaikka ikinä. Jos jokin asia elämässä on todella merkityksellinen, voi sen eteen jotain uhratakin.

Ja miehesi onkin epäröimättä uhrannut sinun tulevaisuutesi.

Millähän tavalla uhrannut? Minulle on töitä joka tapauksessa riittänyt.

Kompuroit pätkäduunista toiseen ja tulet tekemään sitä loppuikäsi, kun asunto ei mene kaupaksi. Mutta hei, ainakin miehesi sai töitä, sai haluamansa asunnon ja hänen ei tarvitse kouluttaa itseään.

Oletko jäänyt vastoin toiveitasi ilman parisuhdetta, kun toisten perhe-elämä sinua noin paljon kaivelee?

Kukaan ei ole ikinä väittänyt perhe-elämän ja työn yhdistämistä helpoksi silloin, kun molemmat ovat palkkatöissä. Ihan turha sinun silti on spekuloida millainen jonkun tulevaisuus on. Et tiedä sitä, mutta hupi tuo arvailu kai jollekin sitten on.

En lakkaa ihmettelemästä ihmisiä, jotka käyttävät omaa elämäänsä esimerkkinä väittelyssä ja sitten hyökkäävät keskustelijan kimppuun joka kommentoi tätä esimerkiksi asetettua elämää. Ja siis joka ikinen kerta samalla "et voi tietää toisen elämästä mitään".

Mikä saa ihmisen toimimaan noin?

Vierailija kirjoitti:

Musta jotenkin tuntuu, että lapsen syntymä saa aikaan miehissä vahvoja tuntemuksia, että ne pelottavat ja niitä pitää paeta työhön. Siis raukkamaista kyllä mutta niin suomalaista. Isäni oli ihan samanlainen, sain häneen henkisen yhteyden vasta aikuisiällä. Sanoi että ei oikein perustanut minusta kun olin avuton vauva. Eli ts. taustalla on luultavasti myös traumoja liittyen omaan isään. 

Sodan varjo, joka näkyy vielä tämän päivän nuorissa miehissä. Kavereideni kaikki puolisot (n. 30-v miehiä) lisäsivät työntekoaan kun eka lapsi syntyi. Yksi vaihtoi työtä reissutyöksi, jossa ollaan ulkomailla yli puolet vuodesta. 

Sota näkyy 60-v isässäni siten, että tekee töitä kuin mikäkin kaistapää ja on jo sillä tuhonnut terveyttääkin (hommasi itselleen ylennyksen sopivasti syntymäni aikaan), ei puhu tunteistaan eikä ole ikinä puhunut sanaakaan omasta isästään, rintamaveteraanista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kuitenkin tunnustettaisi aluksi että naiset tinkivät urahaaveistaan koska nimenomaan haluavat olla kotona lasten kanssa uranluonnin sijaan. Jostain syystä hormonien laskiessa (luontaisesti) lasten kasvaessa nuo jälkeenpäin koittaa syyllistää miehiä siitä että heidän uramahdollisuutensa on torpattu sillä varjolla ettei firmat katso naisten valitsemaa kotonaoloaikaa samanarvoiseksi kuin töissä saman ajan olleiden miesten työkokemusta.

Minusta ongelma on se kuvitelma, että koulutettu ihminen muka putoaa täysin kärryiltä ja muuttuu ameebaksi, jos on pois töistä pari vuotta. Oikeasti näin ei ole, mutta sitä käytetään tekosyynä. Jos työelämä kestää kokonaisuudessaan 30-40 vuotta, niin miksi nillitetään muutamasta vuodesta?

No varmaan siksi että on halunnut olla muutaman vuoden pois. Kyllä se kertoo työnantajalle kiinnostuksen puutteesta. Vaikka syynä olisi se että mies on haluton ottamaan hoitovastuuta.

Mitä hyvää maailmaan tuo noin jyrkkä näkemys, että ihmisellä ei saa olla mitään muuta elämää kuin työ. Että vuoden tai parin vauva-aika tarkoittaa, ettei ole kiinnostusta? Ei ole muka kiinnostusta, vaikka olisi suorittanut pitkän koulutuksen kyseisellä alalla?

Oikeasti suurin osa ihmisistä on parempia työntekijöitä, jos onnistuvat yhdistämään työn, vapaa-ajan ja ihmissuhteensa. Mutta ei, työnantajille näyttää olevan tärkeintä vain se, että saadaan kaikki mehut puristettua irti yksilöstä ja sitten otetaan toinen tilalle.

Voisi vähän miettiä, mitä merkitystä millään työpaikalla, tuotteella tai palvelulla oikeastaan on, jos ei synny uusia ihmisiä niitä ostamaan. Jos kerran asenne on se, että lapsista on vain haittaa, niin montako vuotta ihmiskunnalla on aikaa? Tänään syntyneistä vanhin elää ehkä 120-vuotiaaksi. Sitten loppuu. 

No, ymmärrän, että on kiire saada myytyä lisää kännyköitä se 120 vuotta, jotta sijoittajat saavat rahansa ennen kuin kuolevat itse.

Ja sitähän jokainen työnantaja miettii tehdessään kallista investointia eli palkkausta. "Miten minä voin edistää ihmiskunnan tulevaisuutta?"

Just joo.

Sitähän minä sanoin, etteivät mieti, eivätkä välitä siitä, ovatko työntekijät onnellisia. Rahat vaan omaan taskuun. Ei kannata heidän myöskään valittaa, jos työntekijät eivät sitoudu eivätkä välitä p:n vertaa oman työn jäljestä. 

Eivät valitakaan. Vaan palkkaavat miehiä. Mutta hei, me kaikki naiset voimme työhaastattelussa lukea nuo napakat kommenttisi haastattelijalle. Eiköhän paikka irtoa, vai mitä luulet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen joutunut joustamaan omasta urastani miehen takia. Minulla on korkeampi koulutus ja paremmat mahdollisuudet työllistyä. Silti asuinpaikkakuntamme on sellainen, jonne minulla on vaikeuksia työllistyä. Se vain on ainoa mahdollinen paikka, jonne mies on kyennyt työllistymään. Yritystä löytää muualta töitä on kyllä ollut.

En näe perheemme eduksi sitä, että muuttaisimme jonnekin minun työni perässä ja mies olisi mahdollisesti vuosia työttömänä. Olemme ratkaisseet asian niin, että olen toistaiseksi käynyt kauempana töissä. Toki koko ajan katselen, jos läheltä avautuisi jotain työmahdollisuuksia minulle. Ei tämä miehen vuorotyöhön yhdistettynä ole ideaalitilanne, mutta parempi silti kuin toisen pitkäaikainen työttömyys.

Miksi mies ei voi käydä töissä ja kauempaa?

Mahdollisesti joskus tilanne on tuo. Nyt paikkakunnalla pitää kiinni omistusasunto, jota on vaikea saada kaupaksi. Kun emme pysty muuttamaan hyvän työpaikan perässä oikeasti kauemmas, niin minun tehtävä kaikenlaista pätkätyötä, mitä sattuu täältäpäin saamaan. Sellaisen varaan taas ei voi oikein elämää suunnitella.

Olette siis muuttaneet miehen työn perässä johonkin muuttotappiopitäjään ja katsoneet järkeväksi ostaa sieltä asunnon, ettekä mennä vuokralle? 

Anteeksi, en yleensä halua moittia toisten valintoja, mutta nyt olette todellakin tehneet tyhmästi. 

Muutin aikanaan opintojen perässä paikkakunnalle. Miehelle oli heikosti koulutettuna iso juttu saada vakituinen työ ja hän halusi hankkia asunnon. Täällä ollaan edelleen. Joskus on kokeiltu töiden vuoksi eri paikkakunnalla asumista, muttei toiminut hyvin.

Voit moittia ihan vapaasti toimintaani tyhmäksi. Tämä on kuitenkin sellainen parisuhde, joka merkitsee minulle paljon enemmän kuin mikään työpaikka ikinä. Jos jokin asia elämässä on todella merkityksellinen, voi sen eteen jotain uhratakin.

Ja miehesi onkin epäröimättä uhrannut sinun tulevaisuutesi.

Millähän tavalla uhrannut? Minulle on töitä joka tapauksessa riittänyt.

Kompuroit pätkäduunista toiseen ja tulet tekemään sitä loppuikäsi, kun asunto ei mene kaupaksi. Mutta hei, ainakin miehesi sai töitä, sai haluamansa asunnon ja hänen ei tarvitse kouluttaa itseään.

Oletko jäänyt vastoin toiveitasi ilman parisuhdetta, kun toisten perhe-elämä sinua noin paljon kaivelee?

Kukaan ei ole ikinä väittänyt perhe-elämän ja työn yhdistämistä helpoksi silloin, kun molemmat ovat palkkatöissä. Ihan turha sinun silti on spekuloida millainen jonkun tulevaisuus on. Et tiedä sitä, mutta hupi tuo arvailu kai jollekin sitten on.

En lakkaa ihmettelemästä ihmisiä, jotka käyttävät omaa elämäänsä esimerkkinä väittelyssä ja sitten hyökkäävät keskustelijan kimppuun joka kommentoi tätä esimerkiksi asetettua elämää. Ja siis joka ikinen kerta samalla "et voi tietää toisen elämästä mitään".

Mikä saa ihmisen toimimaan noin?

Terve, arvon Nostradamus!

Jos ura on todellinen niin sinne pääsee takaisin lapsien jälkeenkin