Miten hankitte ensiasunnon ilman takaajia

Säästettiin ASP-tilille, aloitettiin jo opiskeluaikana. Kun sitten mentiin työelämään, jatkettiin opiskelijan kulutusbudjetilla elämistä (oltiin vuokralla suht. edullisessa opiskelijakämpässä),  ja säästöön sai riittävän summan yllättävän nopeasti, parissa vuodessa. Sinä aikana ei siis käyty ulkomailla tai muuten erityisillä lomilla, ei ostettu uutta elektroniikkaa tms. ja elettiin muutenkin nuukasti (mutta ei kärsitty nälkää eikä vilua kuitenkaan ;). Kannatti "kituuttaa" se pari vuotta, nyt on asunnosta jo iso osa maksettu ja on jo varaa matkustellakin.

Säästimme tarvittavan summan (olikohan  12 000e), käytimme valtiontakausta ja pankki lainasi loput.

Häitä ei ollut varaa pitää vaan menimme naimisiin maistraatissa. Lastakaan ei ollut varaa "hankkia" kuin vasta lähes 8 vuoden kuluttua ensiasunnon ostamisesta, tuolloin myös vaihdoimme isompaan asuntoon samalla metodilla.

Semmosta se on meillä jotka rahoitamme elämämme 100% itse. Ei ole mummoja ja mammoja auttamassa, pikemminkin ottamassa.

Meidän ensiasuntona omakotitalo, joka rakennettiin pitkälti itse. Lainaan ei tarvittu takaajia eikä meillä ollut säästöjä valmiiksi. Laina otettu 3 vuotta sitten. Valtiohan takaa ison osan lainasta ensiasunnon ostajalle, mutta loppulainalle jouduttiin ottamaan pankista pariturvavakuutus ja pankin korkomarginaali oli varmasti hieman isompi, kuin jos meillä olisi ollut säästöjä. Ei oltaisi saatu näin isoa lainaa valmisasuntoon/taloon, mutta pankinjohtaja laski, että kun talo on valmis, arvo on iin paljon enemmän kuin laina, että pankin riskit ovat minimaaliset.

Säästettiin 5 vuodessa 50000E ja otettiin maltillinen laina itse rakennettuun omakotitaloon. Ei se ollut vaikeaa, rahaa vain kertyi, kun asuttiin kahdestaan vuokrakaksiossa varsin kohtuullista elämää ja vaimo on hyvätuloinen. Nyt on sitten kämppä ja perhe eikä tarvitse enää miettiä mitä liialla rahalla tekisi.

Minä säästin opintolainani (noin 6000 euroa) ensiasunnon ostoa varten omarahoitusosuudeksi. Ostin ensin niin halvan (pienen, pinnoiltaan huonokuntoisen ja syrjässä olevan, kuitenkin hyvästä yhtiöstä ettei menetä arvoaan) asunnon, että tuo summa riitti omarahoitukseksi. Näin ei tarvinnut maksella vuosien ajan vuokraa, vaan säästin paremman asunnon omarahoitusosuutta ihan sitä senhetkistä lainaani maksamalla. Otin tavoitteekseni päästä siitä kammottavasta kämpästä mahdollisimman pian pois, joten tein normaalityön lisäksi vielä yhtä osa-aikaista. En edes ehtinyt käyttää rahaa muuhun kuin ruokaan ja työmatkoihin, joten pystyin tekemään vuosittain ylimääräisiä lainanlyhennyksiä.

Alle kahdessa vuodessa lainaa oli maksettu 20 000,- ja olin myös hieman siistinyt tuota asuntoa ja toisaalta asuntojen hinnatkin olivat nousseet. Myin asunnon hieman alle 50 000 eurolla ja loppulainan maksamisen jälkeen minulle jäi käteen noin 35 000 euroa. Sillä sainkin jo ostettua itselleni mieleisen asunnon alueelta, jossa haluan asua pitkään, ja osan opintolainastakin maksoin tuossa kohtaa pois.

Se pari vuotta elämätöntä elämää ei tunnu näin jälkikäteen ajatellen enää missään. Periferiassa ja rumassa kämpässä asuminen auttoi motivoitumaan kovaan työntekoon, kun varallisuuteni (siis sen puute) näkyi hyvin konkreettisesti ympärilläni koko ajan. Joka päivä mielessäni oli ajatus, että haluan sieltä pois niin pian kuin mahdollista!

Hei,

Olen saanut paljon enemmän vastauksia kuin uskalsin edes toivoa. Osa tietysti asiattomia niin kuin näissä keskusteluissa aina tapahtuu, toisilla on kova halu kertoa miten erinomaisia ovat olleet omassa elämässään mutta mielestäni se ei ollut kysymykseni. Palstasta viisastuneena teen kuten eräs kirjoittaja neuvoi "Nosta kissa pöydälle" ja aion tehdä sen jo tänä viikonloppuna. Keskustelusta näki tai jäi samankaltainen tunne minkä pankista saimme. Tilanne on tällä hetkellä se että asunnon hinnasta 70% + valtion 15% ja vanhempien 15% takaus on ylivoimaisesti yleisin tapa rahoittaa ensiasunnonosto. Pitkäaikaine ystäväni on hyvin perillä minun tilanteestani, seurannut sitä sivusta koko elämääni ja hän totesi että vanhempieni sydän on selvästi pehmentynyt lapsenlapsen myötä, ehkä ovat huomanneet oman kuolevaisuutensa, viikonloppuna tämä selviää.

Yksi kysymys minua ihmetyttää tässä keskustelusta, eihän vanhemmat anna minulle rahaa jos he tulevat takaamaan ensiasunnonostoamme, miten niin moni on nähnyt asian joillain muulla tavalla. Meillä ei ole siis tällä hetkellä euronlatia velkaa ja olen varma että pystyisimme lyhentämään asuntolainaa kunhan vain sen ensiksi saamme.

ap

Ei meillä mitään omia takaajia ollut, saatiin joku valtion takaus tms. Eikä mainittavia säästöjäkään. Suhteellisen hyvät tulot kylläkin.

[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 12:19"]Ei meillä mitään omia takaajia ollut, saatiin joku valtion takaus tms. Eikä mainittavia säästöjäkään. Suhteellisen hyvät tulot kylläkin.

[/quote]

etten puhu läpiä päähäni, saattoi olla tuo pankin omatakaus, mistä aiemmin tässä ketjussa ollut puhetta. Mutta siis varsinaisia takaajia tai säästöjä ei ollut.

[quote author="Vierailija" time="04.04.2014 klo 08:28"]

Hei,

Olen saanut paljon enemmän vastauksia kuin uskalsin edes toivoa. Osa tietysti asiattomia niin kuin näissä keskusteluissa aina tapahtuu, toisilla on kova halu kertoa miten erinomaisia ovat olleet omassa elämässään mutta mielestäni se ei ollut kysymykseni. Palstasta viisastuneena teen kuten eräs kirjoittaja neuvoi "Nosta kissa pöydälle" ja aion tehdä sen jo tänä viikonloppuna. Keskustelusta näki tai jäi samankaltainen tunne minkä pankista saimme. Tilanne on tällä hetkellä se että asunnon hinnasta 70% + valtion 15% ja vanhempien 15% takaus on ylivoimaisesti yleisin tapa rahoittaa ensiasunnonosto. Pitkäaikaine ystäväni on hyvin perillä minun tilanteestani, seurannut sitä sivusta koko elämääni ja hän totesi että vanhempieni sydän on selvästi pehmentynyt lapsenlapsen myötä, ehkä ovat huomanneet oman kuolevaisuutensa, viikonloppuna tämä selviää.

Yksi kysymys minua ihmetyttää tässä keskustelusta, eihän vanhemmat anna minulle rahaa jos he tulevat takaamaan ensiasunnonostoamme, miten niin moni on nähnyt asian joillain muulla tavalla. Meillä ei ole siis tällä hetkellä euronlatia velkaa ja olen varma että pystyisimme lyhentämään asuntolainaa kunhan vain sen ensiksi saamme.

ap

[/quote]

Jos vanhempasi jostain käsittämättömästä syystä eivät suostu takaajiksi, niin ota yhteyttä Hypo-pankkiin. Voit olla onnellinen asunnon osaomistaja jo muutaman viikon sisällä ja pääset lyhentämään asuntolainaa. Vuokralaisena oloa ei kannata missään nimessä jatkaa.

Terv. Asunnonomistaja, jonka vanhemmat eivät suostuneet takaamaan lainaa ja jolla ei ollut lainkaan säästöjä, mutta joka Hypon ansiosta sai ostettua silti asunnon

Säästin 10 % asunnon hinnasta (17000) ja otin 170000 euron lainan Nordeasta. Säästämiseen meni kaksi vuotta.

Säästämällä jo opiskeluaikana. Kävin oman alan osa-aikatöissä. Aloitettiin kaksiosta, joka maksoi siinä 130000. Tästä 85% lainaa, loput pääosin minun säästöjä, muutama tuhat euroa miehen.

Vanhempani eivät tarjoutuneet takaamaan minulle lainaa, vaikka suht' varakkaita ovatkin ja luottavat minuun. Tähän oli kaksi syytä, ensinnäkin tasapuolisuuden vuoksi heidän olisi pitänyt taata myös sisarusteni lainat, jolloin taattava summa yhteensä olisi jo niin suuri, että sillä on oikeasti merkitystä. Pitää muistaa, että takaaja ihan oikeasti joutuu maksamaan sen lainan, jos lainanottaja ei siihen syystä tai toisesta pysty. Toinen syy, se tärkeämpi, on että vanhempani halusivat minun oppivan elämään niin säästeliäästi jo ennen lainanottoa, että varmasti tiedän pystyväni kevyesti maksamaan lainan lyhennykset. Asuin siis halvassa yksiössä, pidin tarkkaa tilikirjaa ihan kaikista menoistani ja säästin niin paljon kuin pystyin. Rahaa kertyi säästöön yllättävänkin nopeasti eikä tarvinnut myöhemmin stressata lainanmaksukyvystä.

Asp-lainalla. Yksin ostin. Ensin kolme vuotta tosi tiukkaa säästämistä, elin suurin piirtein näkkileivällä sen ajan. Sitten lainanmaksua 15 vuotta, hyvin tiukkaa aikaa sekin, ei lomamatkoja eikä muita ylellisyyksiä. Mutta nyt on koti maksettuna ja voi suoda itselleen kaikenlaista muutakin kuin sen näkkileivän.

Saatiin asuntolaina ilman mitään säästöjä ja takaajia, koska hain lainaa pienen kotipaikkakunnan pankista, jonka asiakkaana olin ollut lapsesta asti ja olen edelleen. Pankinjohtajan tunsin henkilökohtaisesti (ei ollut ystävä, mutta tuttu sillä tavalla kuin pienellä paikkakunnalla tunnetaan "kaikki"). Pankissa tunnetaan myös vanhempani ja muu perheeni eli tiedettiin, että ollaan säntillistä porukka. Vakituiset työt oli myös minulla ja puolisollani. Lainan määrä oli alle 200 000 euroa vuonna 2001. Myöhemmin otettiin lisää lainaa samasta pankista yhtiölainaa varten.

Saatiin Helsingistä 90 neliön kerrostalokämppä meren rannalta.

Luin tätä keskustelua eilen illlalla hyvin ihmeissäni. Kokemukseni mukaan ei ole mitenkään ihmeellistä että 2008 romahduksen jälkeen ihmiset ovat lykänneet ensiasunnon ostamista epävarmojen työpaikkojen vuoksi, joko ollaan määräaikaisessa työsuhteessa tai sitten ei olla varmoja halutaanko ostaa asunto sieltä mistä työpaikka saatiin. Monella on kuitenkin tullut aika perustaa perhe ja hankkia lapsia vaikka työpaikat ovat epävarmoja, ikä ja biologinenkello tehneet tehtävänsä. Lapsi on hankittu vuokrakaksioon ja lapsen kasvettua kaivataan lisäneliöitä, ollaan tilanteessa jossa vuokra karkaa niin suureksi että sillä lyhentäisi jo omaa asuntoa joten ollaan ostamassa sitä ensimmäistäasuntoa jonka pitääkin olla suurempi kuin mitä olisi ostettu 5-6 vuotta sitten.

Toisten mielestä perheet ovat sössineet omat asiansa mutta itse näen että globaalintalouden myllerryksiin ei pieni ihminen voi paljoakaan vaikuttaa, jos vakituista työpaikkaa ei ole niin sitä sitten vain ei ole. Aina on kuitenkin niitä joihin lama ei jostain syystä ole purrut mitenkään, he ovat tämän porukan voittajia tai sankareita riippuen siitä mistä suunnasta asiaa haluaa katsoa.

Takaisin ensiasunnon ostoon. Varsinkin tilanteessa jossa ollaan työuranalussa, ikää 30 paikkeilla ja perheperustettu niin ollaan todella heikoissa asemassa. Lapsi/lapset kuluttavat paljon ja vaikeuttavat säästömahdollisuuksia. Jokainen jolla on toinen vanhemmista kotona lapsen/lasten kanssa tietää että normaalissa tapauksessa ei ole koskaan liikaa rahaa jota voisi vain hummata turhuuksiin. Eletään hyvin pitkälle kädestä suuhun, pärjätään juuri ja juuri. Mikäli ensimmäisen asunnonosto ajoittuu tähän hetkeen niin suurella osalla tulee vaikeuksia, vaadittavaa 15% rahaa ei vain ole. Tilanteessa isovanhempien tuki (ei siis rahan antaminen) takauksen muodossa on kultaakin kalliimpi asia. Minun ystäväpiirissäni ei ole tapauksia joissa vanhemmat tieten tahtoen haluaisivat vaikettaa lastensa elämää, takaushalukkuutta on ollut ja lapsiperheet ovat päässee omistusasuntoihin.

Ostettiin ensiasunto vasta 3-kymppisenä. Molemmilla työhistoriaa takana, eli niitä säästöjä. Vuokrakämpät tätä ennen on olleet edullisia eivätkä kaupungin keskustassa. Miehellä olis ollut myös perintömetsää, jonka olisi voinut laittaa takuuksi, mutta otettiin valtiontakaus.

Tsemppiä ap:lle kerrohan sitten miten kävi. Asia tuntuu olevan monelle muullekin nolo tai vaikea joutuu kertomaan omille vanhemmilleen ettei ole saanut kerättyä rahaa opiskeluiden tiimellyksessä, myös minulle. Tosin kun otin asian lopulta puheeksi niin vanhempani syventyivät muistelemaan että kuinka vaikeaa heille oli ensimmäsen asunnonhankinta ja miten he saivat lopulta useammasta pankista useamman takaajan voimin lainan omanasunnonhankintaan. Suurimman osan vanhemmat vat itsekin olleet kauan sitte samassa tilanteessa ja myös heitä on hävettänyt kysyä takaajia.

[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 12:11"]

Säästimme tarvittavan summan (olikohan  12 000e), käytimme valtiontakausta ja pankki lainasi loput.

Häitä ei ollut varaa pitää vaan menimme naimisiin maistraatissa. Lastakaan ei ollut varaa "hankkia" kuin vasta lähes 8 vuoden kuluttua ensiasunnon ostamisesta, tuolloin myös vaihdoimme isompaan asuntoon samalla metodilla.

Semmosta se on meillä jotka rahoitamme elämämme 100% itse. Ei ole mummoja ja mammoja auttamassa, pikemminkin ottamassa.

[/quote]

No ei se nyt tuollaista ole kaikilla, jotka 100 % rahoittavat elämänsä itse ja mahdollisesti muun suvun elämää lisäksi. Meillä myös molemmat lähtivät kotoa taskut tyhjinä ja kamat mahtuivat reppuun. Opiskeluaikana (5 v) säästettiin ja tehtiin kovasti töitä, opintojen päätyttyä pidettiin häät (vaatimattomat, maksettiin itse) hankittiin ensimmäinen omistusasunto (hinta 140 000, josta 15 % säästössä). Vuotta myöhemmin syntyi ensimmäinen lapsi. Nyt 10 vuotta myöhemmin lapsia on kolme, asuinneliöt ovat tuplaantuneet ja yksi sijoitusasunto löytyy. Vuokratuloista avitellaan säännöllisesti niitä mummoja ja mammoja.

No, tylsältähän se kuulostaa, mutta säästimme, ASP-tili oli käytössä ja loppu tavalliselle tilille. Opiskeluaikoina elettiin hyvin säästeliäästi halvassa vuokra-asunnossa eikä laitettu kaikkia rahoja matkusteluun, viihde-elektroniikkaan, vaatteisiin yms. niin riitti vähän säästettäväksikin ihan kesätyörahoista. Säästöjä oli asuntoa ostettaessa noin 30 000 euroa ja lainaa 105 000  euroa. Minulla oli opinnot loppuvaiheessa ja mies oli ehtinyt olla töissä noin vuoden verran.

Säästin yli 19 000e josta 8000e laitoin taloon käsirahana. Olin 27v. Tästä aikaa pari vuotta. T:M29