Kuinka suhtautua lapsen epärealistisiin haaveisiin?

Täytyy lapselle kertoa että taitaa olla ihan epärealistinen haave. Kehua missä on hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.

Lukihäiriöinen Hanna-Mari Seppäläkin aloitti lääkisopinnot:

https://www.is.fi/uinti/art-2000006580760.html

Fysioterapeutti. Liikuntatieteiden maisteri. Ei päässyt Suomessa opiskelemaan. Riikaan kai meni.

Vierailija kirjoitti:

En ikinä missään tilanteessa lyttäisi 12 vuotiaan unelmia esimerkiksi lukihäiriö takia. Lapsi kehittyy vielä ja hänestä voi olla vaikka mihin. On sääli että vanhemmat jotka luulevat tietävänsä ja tuntevansa lapsensa läpikotaisin lähtevät takomaan vähän "realismia" lapsen päähän kun eivät itse usko tämän pärjäävän. Minulla on melko haastava keskittymishäiriö, ja peruskoulussa sain tukiopetusta matikassa ja kielissä. Yläasteella sitten kun kerroin opettajille ja luokkakavereille lähteväni lukioon, naurettiin minulle päin naamaa ja kerrottiin että en tule pärjäämään. No, menin kuitenkin lukioon ja valmistuin keväällä E:n papereilla. Paperini olivat paljon paremmat kuin monien niiden luokkakavereideni jotka nauroivat yläasteella kuinka en tule pärjäämään. Tein töitä ja pärjäisin paremmin kuin he.

Eli älkää lytätkö lapsia ja nuoria, kun ette voi tietää miten käy. Pahimmaksi virheekseni katson sen, että annoin epäilysten mennä tunteisiin. Onneksi en niiden takia kuitenkaan luovuttanut. Mutta jotkut luovuttavat, ja siinä voi maailma menettää vaikka mitä.

Lukihäiriö on vain hidaste. Koulussa jos tulee matikasta kymppejä niin pääsee vaikka mihin.

Tämä on kysymys, jota monet vanhemmta joutuvat pohtimaan. Vähän siinä joutuu kyllä miettimään, ovatko ne haaveet realistisia, vai oikeasti epärealistisia. Tätä voi olla vaikea arvioida.

Omalla lapsella oli vaihe, jolloin hän haaveili että voisi tienata piirtämällä. Myös kirjoittaminen oli tapetilla jossain vaiheessa. Tällaiset taiteelliset alat ovat haastavia ja niissä on kova kilpailu. Itse ajattelen, että sillä joka haluaa itsensä noilla elättää, pitää olla todella vahva sisäinen palo siihen omaan taiteenalaan. Omalla lapsellani en nähnyt sisäistä paloa kumpaankaan, vaan ne olivat enemmänkin sellaisia rakkaita harrastuksia, joihin hän käytti kyllä paljon aikaakin.

En tuominnut kumpaakaan haavetta suoralta kädeltä. Mutta kerroin tuosta, että kilpailu on kovaa ja voi olla vaikea saada töitä niin että pystyy elättämään itsensä. Ja että se taiteen tekeminen ei ehkä ole niin kivaa siinä vaiheessa kun pitää tehdä mitä asiakas pyytää ja siinä välissä stressata uusista tilauksista ja rahojen riittämisestä. Että ehkä voi olla parempi yrittää löytää joku toinen ammatti, jolla helpommin tienaa ja jättää se harrastus mukavaksi harrastukseksi.

Meillä on lähituttavapiirissä yksi graafisen alan ammattilainen, joka tienaa sillä työllä leipänsä ja nauttii työstään kovasti, vaikka välillä on taloudellisesti epävarmaa ja välillä töitä ruuhkaksi ja stressiksi asti. Mutta hän on selkeästi syntynyt taiteilijaksi, äitinsäkin on elättänyt itsensä kuvataiteilijana. Varmasti antoisaa, että pystyy tekemään työkseen sitä mitä rakastaa ja itse ajattelen niinkin, että ei taiteilijalla oikeasti ole vaihtoehtoa. Se taiteen tekeminen on niin syvässä siinä ihmisessä, että ennemmin sitten elää köyhänä taiteilijana kuin opiskelee jotain muuta saadakseen leipätyön. 

Omalla tyttärellä on onneksi myös matemaattista lahjakkuutta, jolla on aika helppo rahastaa työelämässä. Hän päätyi opiskelemaan tietotekniikkaa (ja tykkää siitäkin, ohjelmointi on myös omalla tavallaan luovaa työtä) ja toivottavasti jonain päivänä tienaa kivasti, niin että on varaa ostaa niitä taiteilijatarvikkeita.

Mutta jonkinlaista tasapainoilua tuossa vaaditaan, että pystyy tuomaan sitä realismia lapsen haaveisiin ilman että lyttää ne suoralta kädeltä. 

Ei Sauli Niinistö tai Sanna Marin olleet koulussa hyviä. Varmaan äitinsä eivät olisi näiden ollessa 12-vuotiaita uskoneet lapsensa päätyvän koskaan niihin asemiin missä he ovat nyt.

Vierailija kirjoitti:

Olen opettanut lapsilleni, että ensin pitäisi opiskella ammatti, jolla oikeasti tienaa leipänsä, jos harrastus/haave ei johdakkaaan mihinkään. Olen sanonut että aina saa ja pitää haaveilla ja että melkein mikä tahansa on mahdollista, jos sitä oikeasti haluaa ja sen eteen tekee töitä.

Itselläni 3 ammattia, joten olen itsekin paikkaani etsinyt tässä maailmassa ja etsin edelleen.

Poikani ovat olleet jo monessa mukana (en avaa sen enempää) ja uskon, että heistä on moneen. Hekin puhuvat tuosta Youtube-hommasta ja olen muistuttanut miten paljon se vaatii työtä, että pysyy ”pinnalla” ja saa pidettyä seuraajat itselleen ja kasvatettua samaan aikaan sitä seuraajamäärää.

Tämä on hyvä neuvo. Minullakin on 3 ammattia, joista yksi päätoiminen ja kaksi muuta luovaa, joilla voin myös elättää itseäni. Lähipiiristä löytyy 3 kirjailijaa, ihan ammattilaisia kaikki, joilla jokaisella on päivätyö kirjoittamisen lisäksi.

Kuka sitä lasta kannustaa, ellei vanhemmat?

Vanhemmilla on niin suuri valta esimerkiksi lapsen itsetunnon suhteen: joko voi auttaa lasta rakentamaan terveen, hyvän itsetunnon, tai pahimmillaan romuttaa lapsensa itsetunnon vuosikymmeniksi tai jopa lapsen loppuelämäksi.

Normaalilla vanhemmalla ei luulisi olevan vaikeuksia valita, kumpaa lapselleen haluaa.

T. Yksi, joka kamppailee itsetuntonsa kanssa vielä näin nelikymppisenäkin

Kuten ap itse kirjoittaa, se on haaveilua. Lapsikin tajuaa mitä haaveileminen on. Ja jos ei tajua, oppii tajuamaan itse ajan kanssa.

Tällaisena vaikeana aikana ei kannata estää lasta haaveilemasta. Miettiipähän välillä muuta kuin koronaa ja mihin tämä kaikki kriisi johtaa. Tulevaisuuteen liittyy nyt niin monta epävarmuustekijää, että mikä tahansa stressiä helpottava toiminta on lapselle hyväksi.

12-vuotiaan ammattiunelmat tulevat vaihtumaan vielä monta kertaa. Hänen kanssaan ei tarvitse puhua vakavasti ammatinvalinnan realiteeteista.

Tuon ikäiselle riittää, kun kannustaa koulunkäyntiin ja kuuntelee kiinnostuneena hänen unelmistaan.

Haaveet antavat voimaa. Anna haaveilla, niinhän me aikuisetkin teemme.

Mitä haittaa siitä on? Päinvastoin!

Joo kyllä se meidänkin poika puhui vakavissaan alakouluaikaan hammaslääkärin urasta. Oltiin yhtä mieltä, että se olisi aika hyvä ammatti, ja hyväpalkkainenkin. Samaan hengenvetoon poika haaveili myös formulakuskina olemisesta. Siinä kohtaa vähän toppuuttelin, että ehkä se ei kuitenkaan ole maailman realististin vaihtoehto mutta että voihan hän sitäkin kohti elää. Toisinaan keskusteluissa oli työ lentäjänä - en nyt muista oliko se hävittäjä- vai liikennelentäjä vai joku muu.

No, puheet loppuivat pian ja selvisi, että ei poikaa kiinnosta opiskelu sillä tasolla, että lääkikseen olisi rahkeita. Formulakuski- ja lentäjäpuheet loppuivat yläkoulun aikaan. Onpahan nyt opiskelemassa ammattioppilaitoksessa alaa, joka häntä tällä hetkellä eniten kiinnostaa. Ollaan tyytyväisiä molemmat.

Vierailija kirjoitti:

Aika ankeita ihmisiä lyttäämässä lasten unelmia, joistain tulee koko maailman tuntemia tähtiä vasta 50-vuotiaina. Ihan hirveälle kuulostaa ettei auteta lasta ja anneta unelmoida, siitä lapsesta voi tulla mitä vain jos tarpeeksi haluaa ja uskoo itseensä ja vanhemmat kannustaa. Silloin ei kannata olla mitään b suunnitelmaa vaan täysillä unelmaa päin, jos unelmaa ei joskus tavoita niin se on sen ajan murhe ja suuntaa ehtii muuttaa kuten moni muukin joka vaihtaa alaa myöhemmällä iällä. Se että on b suunnitelma, antaa jo ymmärtää että ei tule onnistumaan ja se on pois siitä A suunnitelmaan käytetystä ajasta. Realismia jokainen kohtaa tarpeeksi muutenkin, parempi tavoitella unelmiaan nii kauan kun jaksaa.

Jos kysyt asiaa keneltä tahansa psykologilta tai psykiatrilta, niin sellainen single track mind että joku yksi haluttava asia, jonka on pakko toteutua on juurikin tie romahduksiin ja mielenterveysongelmiin. Ei suunnitelma b tarkoita etteikö voisi jotain tavoitella tosissaan, vaan olla tietoinen siitä, että onneen on monta tietä. Mieli kannattaa pitää avoimena ja ainakin teoriatasolla miettiä varavaihtoehtoja, vaikka sillä hetkellä työstäisikin sitä päätavoitetta.

Eräs itävaltalainen herra lähti toteuttamaan unelmiaan ja varmasti sai osakseen ihmettelyä, sekä "eihän tuollainen ole mahdollista" puheita. Mutta niin vaan uskoi itseensä, ei välittänyt ei-ihmisistä ja runnoi itsensä menestykseen. Historia on täynnä menestystarinoita monenlaisista lähtökohdista.

Ja kyllä, puhun Iso-Arskasta enkä siitä toisesta itävaltalaisesta :D

Vierailija kirjoitti:

Moni myöhempi tähti oli 12-vuotiaana ihan keskinkertaisuus. Vastaus kysymykseen: Kannusta! Kuljeta! Kustanna!

Vanhemmalla on oikeus omaan elämään, johon ei kuulu joka päivä kuskata lasta harrastuksiin. Ja ymmärtääkseni noihin jääkiekkoharrastuksiin kuuluu kaikennäköistä talkootyötä ja muuta aikaavievää sälää.

Kerran viikossa voisinkin kuskata. Jos lapsia olisi enemmän, niin silloin saisivat sitten kun ikää on tarpeeksi mennä bussilla tai pyörällä.

Käyn työssä ja pyöritän arkea. Ja haluaisin itsekin harrastaa. En halua, että koko elämä pyörisi yhden lapsen harrastuksen ympärillä. Se on harmi, että monia lasten liikuntaharrastuksia ei voi harrastaa 1-2 kertaa viikossa ihan vain liikunnan ilosta vaan niissä pitää tähdätä korkealle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika ankeita ihmisiä lyttäämässä lasten unelmia, joistain tulee koko maailman tuntemia tähtiä vasta 50-vuotiaina. Ihan hirveälle kuulostaa ettei auteta lasta ja anneta unelmoida, siitä lapsesta voi tulla mitä vain jos tarpeeksi haluaa ja uskoo itseensä ja vanhemmat kannustaa. Silloin ei kannata olla mitään b suunnitelmaa vaan täysillä unelmaa päin, jos unelmaa ei joskus tavoita niin se on sen ajan murhe ja suuntaa ehtii muuttaa kuten moni muukin joka vaihtaa alaa myöhemmällä iällä. Se että on b suunnitelma, antaa jo ymmärtää että ei tule onnistumaan ja se on pois siitä A suunnitelmaan käytetystä ajasta. Realismia jokainen kohtaa tarpeeksi muutenkin, parempi tavoitella unelmiaan nii kauan kun jaksaa.

Jos kysyt asiaa keneltä tahansa psykologilta tai psykiatrilta, niin sellainen single track mind että joku yksi haluttava asia, jonka on pakko toteutua on juurikin tie romahduksiin ja mielenterveysongelmiin. Ei suunnitelma b tarkoita etteikö voisi jotain tavoitella tosissaan, vaan olla tietoinen siitä, että onneen on monta tietä. Mieli kannattaa pitää avoimena ja ainakin teoriatasolla miettiä varavaihtoehtoja, vaikka sillä hetkellä työstäisikin sitä päätavoitetta.

Mutta eikö se ole itsestäänselvää, että on niitä muitakin suunnitelmia ja pidetään mieli avoimena. Harva ihminen ohjautuu lapsesta asti kuin juna vain yhteen suuntaan.

Nöyryytä, alista ja mitätöi! Kyllä ne unelmat saadaan piestyä pienestä ihmisestä kun vähän näkee vaivaa, koska ei vanhempikaan saanut saavuttaa mitään muuta kuin katkeran keskinkertaisuuden.

Vierailija kirjoitti:

Nöyryytä, alista ja mitätöi! Kyllä ne unelmat saadaan piestyä pienestä ihmisestä kun vähän näkee vaivaa, koska ei vanhempikaan saanut saavuttaa mitään muuta kuin katkeran keskinkertaisuuden.

Juurikin näin! Koska omat epäonnistumiset ja kaikkea kalvava alemmuudentunto ovat kaikkien muiden syytä ja realismi.

Poika oli bändinsä kanssa lähdössä amerikkaa valloittamaan.

Kehuin tietysti soittoa, mutta sanoin että leipätyö pitää olla.

Käytiin läpi tutut keikkamuusikot, jotka jakoi postia tai ryyppäsivät työttöminä.

Nyt pojalle on tulossa tyylikäs ammatti, käyvät bändikisoissa ja keikoilla.

Se innokas balettitreenaaja, jota ei sitten tullutkaan ammattitanssijaa esim siksi että hänen lantionsa levisi murrosiässä liikaa tai hänen kaulansa jäi suhteessa liian lyhyeksi: hän on saanut fantastisen pohjan mihin tahansa liikuntalajiin, eritysesti kaikkiin tanssilajeihin. Hän on koko ikänsä kaunis ja kantaa itsensä uljaasti.

Hän myös oppi harjoittelemaan kurinalaisesti ja ymmärtää että tavoitteet ovat kaukana. Hän tietää että jos hän tänään alkaa opetella jotain asiaa, niin tulokset eivät välttämättä näy ensi viikolla vaan ehkä kahden vuoden kuluttua. Hän ei turhaudu ja lannistu, jos asiat eivät onnistu heti.

Vierailija kirjoitti:

Poika oli bändinsä kanssa lähdössä amerikkaa valloittamaan.

Kehuin tietysti soittoa, mutta sanoin että leipätyö pitää olla.

Käytiin läpi tutut keikkamuusikot, jotka jakoi postia tai ryyppäsivät työttöminä.

Nyt pojalle on tulossa tyylikäs ammatti, käyvät bändikisoissa ja keikoilla.

Niinpä. Maailmankiertuetta pukkaa.. Taishan ne Rollaritkin koulussa olla,kun menestys alkoi. Jagger joutu skolessa reksille ilmottaan,et sori kun ei ehi koulussa nyt oikein käymään...Et siish...ei sil..

Terveisin Fredrik B