Lue keskustelun säännöt.
Kuinka suhtautua lapsen epärealistisiin haaveisiin?
Miten teidän mielestänne pitäisi suhtautua lapsen tai teinin melko epärealistisiin unelmiin? Siis toistuviin puheisiin siitä, että haaveilee jalkapalloammattilaisuudesta ulkomailla tai kansainvälisestä youtubetähteydestä tai rock-tähteydestä?
En haluaisi lapsen tai nuoren haavepuheita tyrmätä, mutta toisaalta kun 12-vuotias höntsälätkän pelaaja puhuu NHL-ammattilaisuudesta, niin ajattelen, että hiukan realismia ei olisi pahitteeksi.
Miten aikuisen pitäisi näihin suhtautua?
Kommentit (680)
Mikäli ei osaa soittaa jo viimeistään 12-vuotiaana poikkeuksellisen hyvin, niin rock-tähteyden voi unohtaa. Se harjoittelu pitää aloittaa jo eskari-ikäisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun tuttavapiirissä on mm. kansallisbaletin tanssija (eli baletin tanssiminen on hänen päivätyönsä!), vaatesuunnittelija ja tähtiteteilijä. Kaikki ihan saavutettavissa olevia ammatteja, kunhan tekee työtä unelmiensa eteen./quote]
Väärin,. Kaikkea ei voi saavuttaa, vaikka kuinka tekisi töitä sen eteen. Minä haaveilin balettitanssijan ammatista ja olin balettikoulussa. Fysiikaltani minusta kehittyi kuitenkin sellainen, joka sopii ennemmin painnonostokisoihin kuin oopperan lavalle nosteltavaksi tai pieneksi joutseneksi, joten se siitä sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun tuttavapiirissä on mm. kansallisbaletin tanssija (eli baletin tanssiminen on hänen päivätyönsä!), vaatesuunnittelija ja tähtiteteilijä. Kaikki ihan saavutettavissa olevia ammatteja, kunhan tekee työtä unelmiensa eteen./quote]
Väärin,. Kaikkea ei voi saavuttaa, vaikka kuinka tekisi töitä sen eteen. Minä haaveilin balettitanssijan ammatista ja olin balettikoulussa. Fysiikaltani minusta kehittyi kuitenkin sellainen, joka sopii ennemmin painnonostokisoihin kuin oopperan lavalle nosteltavaksi tai pieneksi joutseneksi, joten se siitä sitten.
Niin, se on kylla totta, etta kaikista ei vaan voi tulla kaikkea ammatillisesti. Baletin kaltaisissa jutuissa myos rakenteiden puolesta karsinta on rajua, kouluun tai teatteriin valitsijoille on aivan turha selittaa, etta haluaa ja aikoo tehda toita, jos heidan kriteereihinsa et sovi. Ei ammattitasolla ole aikaa enaa harjoitella ja kehittya ikuisuuksia, ei nekaan ihmisille haaveilusta sentaan maksa. Samasta syysta jos fysiikkapaa on todella huono, niin tahtitieteilyn ammattina voi myos unohtaa, vaikka raja sille, mika on riittavan "hyva" on varmasti suhteellisessa mielessa alempana kuin baletin vaatimukset. Jonkunlaisia vaatesuunnittelijoita valmistuu monesta paikasta, ja sita voi tehda vajaammallakin tasolla kuin Dolce&Gabbanan paasuunnittelijana, mutta huippupaikkoihin ei todellakaan pelkka tyonteko riita jos visio ei ole riittava.
Mutta kokeilematta ei asiaa valttamatta tieda. Ja todella vaikka kuinka tietaisi haluavansa jollekin alalle niin pitaa olla ne varasuunnitelmat. Kokeilemaan kannattaa aina kannustaa, siina sitten nakee senkin jaksaako toita tehda niin paljon kuin pitaisi, oli lahjoja tai ei. Ei kaikki lahjakkaatkaan jaksa tehda tarpeeksi toita hioakseen kykyjaan. Mutta sen vaittaminen etta jokainen voi saavuttaa minka tahansa unelmansa on valehtelua. Sen sijaan asia pitaisi muotoilla: jokainen voi saavuttaa jonkun unelmansa, oli se sitten vaikka etta pystyy balettiharrastuksen piirissa tekemaan jonkun itselleen vaikean liikkeen tai hankkimaan kotikaukoputken tahtien tiirailuun tai suunnittelemaan ystavalleen haapuvun ja toteuttamaan sen. Vaikka se leipa tulisi sitten ihan muualta.
Pitääkin antaa haaveilla! Sano että susta voi tulla kyllä mitä vaan mutta töitä sen eteen on tehtävä ja kovasti. 12 tosin voi olla aika myöhäinen ikä joillekin aloille/ammateille/huippu-urheilijaksi mutta kovalla työllä, motivaatiolla ja onnellakin pääsee jo aika pitkälle. Ihan ensiksihän voit kysyä että mitäs se youtube-tähteys nuoren mielestä vaatii.
Kannustakaa nyt ihmeessä niitä lapsianne tekeen töitä unelmien eteen ja opettakaa sitkeyttä vaikka tulis vastoinkäymisiä! Ite muistan kyllä lapsuudesta ne aikuiset ihmiset joiden koin uskovan muhun ja ne, joista oikein aisti, että tuo ei nää mussa potentiaalia. Jos saa tarpeeks kannustusta ja tekee kans töitä asioiden eteen niin 10 vuodessa pystyy kehittymään ihan huimasti. Parissa vuodessakin jopa. 12 vuotiaana jos alottaa niin ehtii jopa vielä ottamaan tarvittavia taitoja haltuun. Eri asia se on nyt 30v jossitella että sillon nuorena halusin sitä ja tätä, mutta en uskaltanut kun kukaan ei tukenu. Itellä kaikista lapsuuden harrastuksista on ollu hyötyä ammatillisessakin mielessä ja käytän niissä opittuja taitoja jatkuvasti. Sitä paitsi siinähän ne kiinnostuksen kohteet selviää jos pääsee täysillä panostamaan johonkin, ja voi olla et löytääkin jonkun toisen kiinnostavamman alan ja oppii siinä sivussa tekeen muita suunnitelmia. Mut löytää ainakin omasta sisäisestä motivaatiosta käsin eikä siks että vanhemmat sano, ettei musta oo siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jep, älkää vaan kannustako lapsia ja torpatkaa saman tien niiden unelmat.
Etteivät vahingossakaan kuvittele liikoja itsestään.
Mun isäni muisti aina varjella ettei mulla "nouse päähän" kehut.
Joo ei noussut. Eikä musta kyllä mitään sitten tullutkaan.
Tämän vastapuoli on se, että tuputetaan joitain ammatteja kun se olisi niin _hienoa_ olla sitä tai tätä. Minua tuollainen (äitini) asenne ällötti ja ne ammatitkaan eivät sitten olleet oikein edes harkinnassa, ja nyt harmittaa koska minulla olisi oikeasti voinut olla rahkeita ja sopivuutta esim. lääkäriksi. Olen kyllä yliopistotutkinnon suorittanut, mutta en kovin työllistävältä alalta...
Miksi lapsesi pitäisi olla realistinen? Kyllä Siperia opettaa jos onnistumista ei tule, ei sinun tarvitse erikseen viljellä asennetta joka ei kannusta kokeilemaan.
Se mitä lapsi sinulta tarvisee, on henkinen tuki ja turva. Unelmien tavoittelu niiden toteutumattakin jäädessään tuo elämään merkitystä ja tavoitteita. Monelle ihmiselle unelmat muodostavat sen syyn, miksi aamulla noustaan innostuneena sängystä ylös. Kuinka monella aikuisella on joskus sellainen olo, että arjen puurtaminen on tasaista pakkopullaa? Ehkä ei olisi, jos elämää ohjaisi unelmat.
Jos haluat olla sekä tuki ja turva että opettaa miten iso työ suurien unelmien toteuttamiseen tarvitaan, keskustele lapsen kanssa miten menettä sanoista tekoihin ja mitä hänen pitäisi tehdä päästäkseen tähän. Esim. Mistä haluaisit tubettaa, ja miten ottaisit selvää miten tehdään menestynyt Youtube-kanava? Mitä kaikkea pitäisi harjoitella ja tehdä, että pääsisit hyväksi urheilijaksi ja paremmaksi kiekkoilijaksi?
Sitten jos lapsi epäonnistuu, voit sanoa ettei se haittaa ja että hän on silti aivan yhtä arvokas, ja voitte keksiä jonkun muun jutun tai jatkaa. Voit myös sanoa, että monet menestyksekkäät ihmiset ovat epäonnistuneet monta kertaa ennen kuin löysivät oman tiensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
12 vuotiaan esjonnen suuria puheita. Noloja ne on tossa iässä.
Vierailija kirjoitti:
Sisä-Suomen nurkkapubit on kansoitettu menneillä NHL-lupauksilla, joiden elämän kirkkaimmat tähtihetket olivat rinnakkaisluokan voittaminen yläasteen liikuntatunnilla.
Sillonkin väärydellä. Kylläpä muistetaan,vaikka aikaa onkin jo pian 60 vuotta. Käsivirhe kun käsivirhe,mutta kun Pekka osas nuolla senki lehtorin persevakoa,niin antohan se sitten..pilkun.Matti sai kätesä väliin.,mutta liukas pallo lipes verkkoon.. Tämmöset asiat painaa mieltä!
Terveisin Kalle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän jutuissa voi olla leikkimielellä mukana. Kannustaa ja kehua. Se on tärkeää tuon ikäiselle lapselle. He hakevat hyväksyntää ja jos heti törmää sen ajatuksen,niin vaan sulkeutuvat ja pettyvät. Se sitten vaikuttaa koulumenestykseenkin. Kyllä ne sitten aikanaan realisoituu,että mitkä on vaan unelmia ja haaveita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun tuttavapiirissä on mm. kansallisbaletin tanssija (eli baletin tanssiminen on hänen päivätyönsä!), vaatesuunnittelija ja tähtiteteilijä. Kaikki ihan saavutettavissa olevia ammatteja, kunhan tekee työtä unelmiensa eteen./quote]
Väärin,. Kaikkea ei voi saavuttaa, vaikka kuinka tekisi töitä sen eteen. Minä haaveilin balettitanssijan ammatista ja olin balettikoulussa. Fysiikaltani minusta kehittyi kuitenkin sellainen, joka sopii ennemmin painnonostokisoihin kuin oopperan lavalle nosteltavaksi tai pieneksi joutseneksi, joten se siitä sitten.
Minä tunnen ihmisen, joka pääsi opiskelemaan tähtitiedettä ja opiskelikin tutkinnon yliopistossa, mutta ei saanut mistään alan töitä. Ei siis päässyt tutkijaksi sellaisille palkoille, että olisi elänyt sillä työllä. Teki sitten jonkin aikaa puhelinmyyntiä kunnes kouluttautui toiselle alalle, jossa työllistyi ja sai kelvollista palkkaa.
Taiteellisesti lahjakas tuttu puolestaan työskentelee mainostoimistossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tokihan lasta/nuorta on hyvä kannustaa eikä suinkaan lytätä.
Aikoinani sanoin omille lapsilleni, että käytte koulua ja opiskelette itseänne varten, ette minun. Toivon, että omalla työllänne pystytte aikuisina itsenne elättämään.
Toive on toteutunut jopa yli odotusten.
Vierailija kirjoitti:
No entä fyysiset rajoitteet sitten? Missä vaiheessa lievästi näkövammaiselle saa sanoa, ettei sinusta ole lentäjäksi eikä oikeastaan minkään ison härvelin ammattikuljettajaksi? Kun ihan kaikkia esteitä ei voi ylittää motivaatiolla ja paremmilla opiskelutekniikoilla...
Totta tuokin. Kysyt, missä vaiheessa voi sanoa? Siinä vaiheessa, kun lapsi itse alkaa tajuamaan omat rajoitteensa, jolloin hän osaa itse peilata itse havaitsemiaan ongelmiaan haaveammatin vaatimuksiin. On vain parempi toimia pitkäjänteisesti ja ennakolta, antaa lapselle tietoa sen mukaan, mitä hän kysyy, tai tarvitsee. Asiaa kannattaa annostella pikkuhiljaa, eikä missään nimessä "siihen saakka kun" pimittää tosiasioita. Meillä edettiin iän myötä. Alkuunhan lapsi ei edes tiennyt saavansa rajuja kohtauksia, eikä silloin tietenkään ollut tarpeen vatvoa niitä hänen kanssaan sen enempää. Ikää karttui, ja lapsella alkoi olla tieto ja mielikuvat tapahtumista, ja niitä setvittiin sitä mukaan kun tapahtumia - kohtauksia, lääkärikäyntejä, tutkimuksia- tuli. Puhuttiin kaikesta mitä sairaus tuo mukanaan, rehellisesti, karttamatta tosiasioita. Muistan, miten puhuimme kasvaneesta äkkikuoleman riskistä.. todettiin, että surullista, niin surullista. Ketään ei suojaa valehtelu, kieltäminen eikä vaikeneminen. Meillä oli sikäli hienoa, että sairaus sitoi meidät vahvasti toisiimme, ja siksi meillä oli paljon aikaa ja rakkautta puhua myös ikävistä asioista, jotka väistämättä olivat edessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Luepa tämä juttu:
https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/29f22848-2aa8-415c-bfc2-123331ead3fe
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Lukihäiriöinen Hanna-Mari Seppäläkin aloitti lääkisopinnot:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Ei pelkkä lukihäiriö estä luonnontieteiden oppimista. Vaatii ehkä enemmän aikaa ja perslihaksia. Taitaa olla vanhemmalle kova paikka, ikävää jos se rajoittaa lapsen potentiaalia.
Jos keskiarvo on 6 ja lukioonkaan ei sillä taida päästä, niin miten voisi mitenkään päästä lääkikseen? Ei se minun mielipiteistäni ole kiinni.
Sillähän pääsee vaikka presidentiksi. Sauli Niinistön lukion päästötodistuksen lukuaineiden keskiarvo oli 6.5.
No sanoisin, että siellä ulkomailla pitää osata hyvin englantia, että nyt aletaan treenaamaan sun kielitaitoa tosissaan, kun niitä NHL pelejä pelatessa pitää ymmärtää, mitä valmentaja sanoo. Ja onhan tätä joku menestyjä vähän harmitellutkin, kun ei tajunnut koulussa panostaa kielen opiskeluun kun ajatteli, että vaan urheilee. Kun ei varmaan tiennyt, että sit menestyykin niin hyvin, että joutuu NHL:ään.
Aika ankeita ihmisiä lyttäämässä lasten unelmia, joistain tulee koko maailman tuntemia tähtiä vasta 50-vuotiaina. Ihan hirveälle kuulostaa ettei auteta lasta ja anneta unelmoida, siitä lapsesta voi tulla mitä vain jos tarpeeksi haluaa ja uskoo itseensä ja vanhemmat kannustaa. Silloin ei kannata olla mitään b suunnitelmaa vaan täysillä unelmaa päin, jos unelmaa ei joskus tavoita niin se on sen ajan murhe ja suuntaa ehtii muuttaa kuten moni muukin joka vaihtaa alaa myöhemmällä iällä. Se että on b suunnitelma, antaa jo ymmärtää että ei tule onnistumaan ja se on pois siitä A suunnitelmaan käytetystä ajasta. Realismia jokainen kohtaa tarpeeksi muutenkin, parempi tavoitella unelmiaan nii kauan kun jaksaa.
Niitä jotka ovat saavuttaneet paljon, ei muisteta siitä miten yrittivät 1000 kertaa ja epäonnistuivat, vaan siitä kun 1001 kerralla onnistuivat.
En ikinä missään tilanteessa lyttäisi 12 vuotiaan unelmia esimerkiksi lukihäiriö takia. Lapsi kehittyy vielä ja hänestä voi olla vaikka mihin. On sääli että vanhemmat jotka luulevat tietävänsä ja tuntevansa lapsensa läpikotaisin lähtevät takomaan vähän "realismia" lapsen päähän kun eivät itse usko tämän pärjäävän. Minulla on melko haastava keskittymishäiriö, ja peruskoulussa sain tukiopetusta matikassa ja kielissä. Yläasteella sitten kun kerroin opettajille ja luokkakavereille lähteväni lukioon, naurettiin minulle päin naamaa ja kerrottiin että en tule pärjäämään. No, menin kuitenkin lukioon ja valmistuin keväällä E:n papereilla. Paperini olivat paljon paremmat kuin monien niiden luokkakavereideni jotka nauroivat yläasteella kuinka en tule pärjäämään. Tein töitä ja pärjäisin paremmin kuin he.
Eli älkää lytätkö lapsia ja nuoria, kun ette voi tietää miten käy. Pahimmaksi virheekseni katson sen, että annoin epäilysten mennä tunteisiin. Onneksi en niiden takia kuitenkaan luovuttanut. Mutta jotkut luovuttavat, ja siinä voi maailma menettää vaikka mitä.