Kuinka suhtautua lapsen epärealistisiin haaveisiin?

Ei mikään ihmekään et lapset ja nuoret oireilee pahasti ja putoaa työelämän ulkopuolelle, kun vanhemmat on niin hanurista mitä tässä ketjussa.

Kokeilkaa vaikka joskus myötätuntoa ja tukemista, ei maksa mitään. Kannattaa muistaa et kyseessä on LAPSI.

Vierailija kirjoitti:

"En halua kantaa sen enempää huolta hänestä, sillä en halua asettua pehmikkeeksi oman tyttäreni viereen suojelemaan häntä todellisuudelta ja omilta huonoilta valinnoiltaan. Maksakoon omat oppirahansa niin kuin me kaikki muutkin. Neuvon häntä jos hän sitä pyytää, mutta siinä kaikki."

Tälläinen ajattelutapa on äärimmäisen haitallinen. Nuorilla on enää yksi kunnollinen mahdollisuus päästä korkeakouluun hakupainealalle. Ensikertalaisuudesta saa sen verran hyvin pisteitä, että muuten on todella vaikea päästä. Lisäksi tukea saa käytännössä enää yhteen tutkintoon. Alaa ei siisi voi välttämättä vaihtaa, vaikka olisi valmis maksamaan itse koko tutkinnon. ELi lapsesi pitää onnistua kerralla ammatin valinnassa. Teillä vanhemmilla on ollut vaihtoehtoja paljon enemmän.

Millä tavalla tämä ajattelutapa on haitallinen? Hänen on joka tapauksessa opiskeltava omat oppinsa itse. Vanhemmat voivat joko hyväksyä tosiasiat tai ottaa painetta asiasta jolle he eivät voi mitään. Mielestäni on nimen omaan haitallista omia lastensa ongelmat itselleen. Siitä kärsivät lopulta lapsi ja vanhemmat.

Ei opiskelualanvaihto ole edelleenkään mitenkään poikkeuksellista ja voi sitä elää ihan onnellisen elämän vaikka ei pääsisikään johonkin halutuimmista paikoista.

Annan haaveilla.Kuuntelen ja kannustan :) Elämä koulii kuitenkin, äitinä mun ei sitä tarvitse tehdä.Kun vaan tsemppaan.Ei se lapsi siitä murene jos haaveet ei toteudu mutta eipä jää päähän kummittelemaan se äiti ei kannustanut.Omallakin pojalla haaveet vaihtelee vuodesta toiseen.Eikä niin realistisiakaan.Oon itsekin vieläkin vähän haaveilija, mietin semmoisia mikä ei kyllä olis mahdollista. :)

Kyllä olisin huolestunut tai pitänyt vähintään outona, jos 12-vuotias minä olisi kertonut haluavansa tulla arkistonhoitajaksi mitä teen siis työkseni näin aikuisiällä. Tuon ikäisenä halusin olla pop-laulaja ja perustaa tyttöbändin. Siihen aikaan oli spaissarit pinnalla. Olinhan tuolloin lapsi, ja haaveet saa olla vaikka mitä maan ja taivaan väliltä tuon ikäisenä. Minulla on ollut koululaisesta alkaen cp-vammainen kaveri, josta tuli nopeasti kaveri muutettuaan samaan naapuriin sekä kävimme samaa koulua, ja lapsena hän kertoi tulevansa isona sairaanhoitajaksi. Olihan aikuisille tasan selvää, ettei vielä peruskoulusta suunnata korkeakouluun ja lopulta kaverin haaveetkin realisoitui ja on nyt ihan toisenlaisessa työssä, jossa pyörätuoli ei haittaa ja voi pärjätä tiedollisesti. Omat bändihaaveet jäivät sinne ala-asteelle, ja yläasteella haaveilin työstä toimistosihteerinä, kieltenopettajana tai kääntäjänä. Yo-merkonomi minusta lopulta tuli yläasteen jälkeen, ja järjestelmällisenä ihmisenä kiinnostuin siitä "tylsästä" arkistonhoitotyöstä, jolla nyt elätän itseni. 

Unelmia saa olla. Se juuri on parasta, että lapsi tai nuori haaveilee ja unelmoi. Tärkeää psykologisesti pystyä käyttämään mielikuvitustaan luovasti. 

Olen työssäkäyvä 35-v ja haaveilen silti youtubetähteydestä. Ei tämä nykytyöelämä ole ainakaan sen arvoista, että tänne kannattaa pyrkiä. 

Vierailija kirjoitti:

En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.

Lol odotappa vain 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.

Lol odotappa vain 

Ei hän noilla taidoilla sinne menekään, vaan opiskelee ahkerasti, oppii, ja sitten menee. Ei varmaan ole helppoa, mutta ihan tehtävissä oleva asia.

Ja voi myös käydä niin, että lääkärinuraa tavoitellessaan hän oppii tietoa ja taitoa joka on käyttökelpoista myös muualla, ellei nyt jostain syystä lääkikseen päädy.

Ap, miten meni valinnat, suunnitelmat ja jatko?

Mitä valitsi tai mihin pääsi?

Vierailija kirjoitti:

Moni myöhempi tähti oli 12-vuotiaana ihan keskinkertaisuus. Vastaus kysymykseen: Kannusta! Kuljeta! Kustanna!

Kuljeta?

Menköön itse. Täällä toimii julkinen liikenne.

Vierailija kirjoitti:

En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.

Minkä ikäisestä lapsesta on kyse? Jos on vielä alakoulussa, niin haave on kuin leikki. Jos taas yläkoulussa, niin on oltava realistinen vaikka miten pahalta tuntuisi. Vaikeaa se tietysti on, jos lapsi tarvitsee täysin eriytettyä opetusta.

Ihan omasta kokemuksesta puhun, kun silloin aikoinaan oma kehitysvammainen lapsi, toiseksi nuorin, haaveili hoitajan työstä kun ihmissuhteet ovat hänen vahvuutensa.  Lapsen käydessä vielä alakoulua ajattelin vain, että se on nyt ihan tyypillistä lapsen haaveilua kuten nk. terveillä sisaruksilla, joista piti tulla muusikoita, näyttelijöitä, eläinlääkäreitä, meikkitaiteilijoita tai astronautteja mutta ovat ihan toisenlaisissa duuneissa. Samoin myös kehitysvammainen lapsi on suorittanut erityisammattikoulussa kaupan alan koulutuksen ja haki myöhemmin samaan kouluun opiskelemaan hoiva-avustajaksi, jossa ei tarvitse lääkelaskuja ja on ollut harjoittelussa päiväkodissa sekä palvelutalolla tekemässä avustavia tehtäviä.

Yläastelaisena kuopus haaveili saavansa tatuoinnin Kat Von Deen tekemänä, mutta kyllä ne ihan ei-niin-tunnetun tatuoijan naputtelemat leimat ovat kelvanneet iholle. Kyllä tuollaisesta haaveesta tuli tuumittua, no varmasti hienoa kantaa iholla jonkun tunnetun henkilön tekemää tatuointia vaikka pidinkin sitä hyvin epätodennäköisenä. 

Itse asiassa esikoiseni onkin kosmetologi ammatiltaan ja näin ollen lähellä lapsuuden haavetta (meikkitaitelija), vaikkei mainoskasvoja tai julkkiksia pääse stailaamaan kuten lapsena haaveili. Eikä toiseksi vanhin ole jäänyt haaveilemaan astronauttiurasta, vaan työtä tekee tietotekniikan parissa.

Ihan hyvä, että perheestä ja suvusta löytyy taitava meikkaaja/kosmetologi, tietotekniikan kanssa taitava henkilö, joka osaa ratkaista virukset yms., hyvin ihmissuhteita hallitseva henkilö sekä erilaisista palveluista eri reittejä pitkin tietävä kuopus, josta loppujen lopuksi tuli nuorisonohjaaja.

Vierailija kirjoitti:

Auta korottamaan niitä numeroita. On muuten jotkut päässyt myös amiksesta lääkikseen. Tietenkin silloin pitää itse opiskella aika paljon luonnontieteitä, mutta on sekin mahdollista. Se on myös siitä kiinni paljon on valmis tekemään töitä sen eteen.

Minulla on asperger-diagnoosi (tosin tämän on korvannut termi autismi autismin kirjon häiriöiden, ml. asperger, diagnoosien sulautuessa osaksi autismikirjoa), jonka sain ollessani koululainen. Elin sitä aikaa, jolloin tieto erityisen tuen tarpeista oli vielä lastenkengissä. Vaihtoehtoja oli niukasti riippuen paikkakunnasta. Minun kotikonnuilla vaihtoehdot olivat erityisluokka tai erityiskoulu, jossa oli lievästi kehitysvammaisia ja vaikeavammaisia lapsia. Oli joko häiriköitä tai tyhmiä, joista sentään jälkimmäistä ihmisryhmää kohtaan monilla riitti ymmärrystä, jos oli diagnoosi kehitysvammaisuudesta, koska he ovat olleet sellaisia syntymästä alkaen eivätkä voineet ominaisuudelleen mitään. Jos kotikonnuillani tai edes lähistöllä olisi ollut asperger- ja autismiluokka, niin mikä siunaus se olisi voinut olla minulle. Tällaista luokkaa tai sitten EVY-luokkaa käyviä aspergereita olen kohdannut vertaistukiryhmien kautta, ja heillä on aikuisiällä kivasti mennyt.  

Olin kiusattu outouden takia, todennäköisesti olin kärsinyt hoitamattomasta masennuksesta ja sos. tilanteiden pelosta, kävin erityisluokkaa kunnes päädyin erityiskouluun, jonka vanhempani totesivat olleen virhe. Itseluottamus- ja tunto sekä usko omiin kykyihin olleet pitkään alhaalla, etenkin kun sinne erityiskouluun päädyin, mikä ei ollut oma paikkani ja olin aivan turhautunut alaspäin eriytettyyn opetukseen. Omalla ajallani opettelin itse kielioppia niin suomessa, englannissa ja ruotsissa. Kirjoittamisesta nauttivana haaveilin toimittajan työstä, ja pidinhän historiasta ja yhteiskuntaopista, josta ahkerasti ahmin tietoa, kun erityiskoulussa en saanut omalle osaamiselleni sopivaa opetusta ja jos englantia oli, oli se tasoltaan "I am a boy, I am a girl jne."

Mutta kun olin päätynyt erityiskouluun, niin olisi ollut mahdottomuus hakea lukioon niillä eväillä. Piti vain keksiä joku koulutus tai työ, johon helpoiteten pääsisin ja töitä tehnyt siivoojana, postissa, tehtaalla ja jopa kaupassa. Yli 20 vuoden iässä kuulin peruskoulun arvosanojen korottamisesta iltakoulussa, ja ottaessani tuon haasteen vastaan, oivalsin että minulla olisi ollut potentiaalia normaaliin opetukseen ja melkein mihin vaan työhön sen sijaan, että olisin omiin kykyihin uskomattomana tehnyt töitä, jotka eivät tuoneet haastetta, ja nyt mielenterveydellisten ongelmien vuoksi eläkkeellä. Myöhemmin aikuisiällä rohkaistuin ottamaan härkää sarvista menemällä lääkärille, pyysin lähetettä neuropsykiatrisiin testeihin, josta ilmeni epätasainen kykyprofiili, yleistieto erittäin hyvä, kielelliset taidot yli ikätason, looginen päättelykyky myös kun sitten taas matemaattiset osiot olivat heikoilla jäillä. Kaikkea en nyt välttämättä muista noista tutkimuksista, mutta siitä voidaan varmoja olla että vaikeuksien ydin on ollut autismin kirjon häiriö sekä nuorempana puhjenneet mielenterveydelliset ongelmat, joita puitu terapeutilla, jonka luona käyminen tuonut vain mielenrauhan ja ainakin vastauksen sille, etten ole vammainen tai heikkolahjainen, jollaiseksi myös leimattu. 

Elämä on. Sitä sitten mielenterveydellisten ongelmien vuoksi eläkkeelle päätyvänä lukee kirjoja itseään kiinnostavista aiheista, katsoo uutisia sekä Huomenta Suomea. 

Ihan normaalia tuon ikäisenä haaveilla joten älä sano mitään. Kyllä elämä on tarpeeksi rankkaa ilman, että jo kotona latistetaan haaveilut ja unelmat. Ja voihan lapsi yllättää ja tulla vaikka youtube tähdeksi. Mistä sen tietää? Jos aikuisen pitää lytätä niin kuulostaa enemmänkin että omat haaveet ja unelmat eivät toteutuneet ja nyt katkerana halutaan ottaa ne pois lapselta (tai pahimmillaan ajattelet että jotenkin autat lasta kun lyttäät).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.

Ei pelkkä lukihäiriö estä luonnontieteiden oppimista. Vaatii ehkä enemmän aikaa ja perslihaksia. Taitaa olla vanhemmalle kova paikka, ikävää jos se rajoittaa lapsen potentiaalia.

 

Lääkikseen ja etenkin eläinlääkikseen pääseminen kyllä joka tapauksessa vaatii niitä perslihaksia ja aikaa, ihan ilman lukihäiriötäkin. Ei estä oppimista ei, mutta seurasin ystäväperheen tytärtä, jolla oli ihan hyvä koulumenestys, ei mitään oppim

Viisi vuotta vanha ketju, jonka joku on nostanut, mutta kerrotaan nyt silti: olin keskinkertainen koulussa, mutta kun panostin, se näkyi. Myöhemmin yksi kaveri haki OKL:n kolme kertaa, ja oli tällainen ylisuorittaja joka teki kaiken oikein. Mä kävelin kerralla sisään - enkä ottanut paikkaa vastaan, koska halusin tehdä muuta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.

Minkä ikäisestä lapsesta on kyse? Jos on vielä alakoulussa, niin haave on kuin leikki. Jos taas yläkoulussa, niin on oltava realistinen vaikka miten pahalta tuntuisi. Vaikeaa se tietysti on, jos lapsi tarvitsee täysin eriytettyä opetusta.

Ihan omasta kokemuksesta puhun, kun silloin aikoinaan oma kehitysvammainen lapsi, toiseksi nuorin, haaveili hoitajan työstä kun ihmissuhteet ovat hänen vahvuutensa.  Lapsen käydessä vielä alakoulua ajattelin vain, että se on nyt ihan tyypillistä lapsen haaveilua k

Kunnon wt menoa

av-mammatkin haaveilevat onlyfans-tähteydestä, vaikka ovat liian halpoja naisia jopa siihen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kälyn tytär haaveili vielä lukion alussa vakavissaan muotisuunnittelijan urasta, mutta opiskelee nyt OKL:llä opettajaksi. Kyllä useimmat nuoret tajuaa sitten kuitenkin realismin päälle lopulta.

No, paljon opiskeli porukkaa kauniiksi ja rohkeaksi vuosituhannen alussa.

2000- luvun ammatti....

No ei ollut.

Tuossa oli juttua lukihäiriöstä ja yliopistosta.

Ehkä lukihäiriö ei yksin ole este, mutta jos vielä 12v helpotetut kirjat ovat käytössä, herää epäilys, riittävätkö rahkeet kovin vaativiin opintoihin.

Polarisoituminen huolettaa....

Ammattikorkea tuntuu olevan vähimmäisvaatimus ihmisarvolle, ammatillista 2. asteen koulutusta pidetään täytenä epäonnistumisena.

Samaan aikaan 2. asteen opetuksen tasoa ja resursseja on laskettu, läpi yritetään pusertaa täysin oppimiskyvyttömiä ja -haluttomia.

Koulutus on nykypäivänä yksi vitsi. Kellonaikoja, yhteen- ja vähennyslaskuja, Suomen itsenäistymisvuotta ja historian tunnettuja henkilöitä edes kuvien kautta jne. ei tunnisteta, vaikkei kyse ole mistään kvanttifysiikasta, vaan perustiedosta ja -taidosta. Suoraan sanoen ihan pellemeininkiä koko koulunkäynti tänä päivänä, ihan peruskoulusta alkaen. Nyt vain pidetään peukkuja, että koulujen puhelinkielto auttaisi edes jotenkin. 

Tavoite kouluttaa yli 60 % on yksi fiasko. Iso on ihan keskinkertaisia, ja turhaan ollaan sitten opiskeltu korkeakoulututkinto, jolla ei tee todellisuudessa mitään. Ei Gaussin käyrä minnekään katoa, vaikka onnistuisimme tavoitteessa kouluttaa yli puolet kansasta. 

Ennen muinoin iso osa ihmisistä viljeli maata, jossa ei vaadittu suurempia älynlahjoja, vaan fyysistä voimaa ja kestävyyttä. Kun ihmisiä alkoi muuttamaan maalta kaupunkeihin, löytyi hyvin yksinkertaista, samanlaisena toistuvaa liukuhihnatyötä, joka sopi heikkolahjaisille. Tämäntyyppiset työt ovat lähes tyystin kadonneet automatisaation myötä, ja loput on sitten ulkoistettu halpatyövoimamaihin.

Haaveilu on ihan hyvästä tutkitusti, vaikka haaveilija saattaa sisimissään tietää itsekin, että ihan unelmaa tämä on.

Mutta leikitäämpä ajatuksella, että 12-vuotias on tosissaan. Jos häntä haluaa auttaa (tosissaan), niin kannustuksen lisäksi voi ostaa/lainata kirjoja ja kevyesti näyttää, miten vaikkapa Christiano Ronaldo, Tiger Woods tai Ryan Getzlaf ovat nuorina aikanaan harjoitelleet.

Tiger aloitti säännöllisen harjoittelun 5-vuotiaana isänsä johdolla. Hänestä tuli aikanaan ylivoimaisesti maailman paras. Christiano R muutti YKSIN 12-vuotiaana Maderan saarelta Portugalin manterelle Lissaboniin, ja alkoi harjoitella joukkueen kanssa joka ikinen päivä. Hän on erittäin kurinalainen itselleen ja oma vaatimustaso on ihan käsittämätön. Syö edelleen yli nelikymppisenä vaa'alla punnittua ja tarkoin valittua ultraterveellistä ruokaa, on hyvin tarkka vitamineista ja kuntoilusta, terveellisistä elämätavoista; mm. puhelin jo illalla pois ettei aivot häiriinny unessa jne. Vaikka on jo nyt saavuttanut melkein kaiken ja on maailman rikkain urheilija..

Jos lapsi haluaa olla aidosti maailman paras, niin tekeminen pitää olla samalla tasolla.

Kaikki penskathan haluaa olla rallikuski-palomies-poliisi-formulakuski-nhl-tähti-lentäjä-astronautteja. Ei siinä montaa vuotta mene kun ne maleksii tölkki kädessä kadulla ja unohtuu sellaiset haaveilut. Sitten joudutkin miettimään miten sen saa motivoitumaan edes amikseen, jos sinnekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.

Minkä ikäisestä lapsesta on kyse? Jos on vielä alakoulussa, niin haave on kuin leikki. Jos taas yläkoulussa, niin on oltava realistinen vaikka miten pahalta tuntuisi. Vaikeaa se tietysti on, jos lapsi tarvitsee täysin eriytettyä opetusta.

Ihan omasta kokemuksesta puhun, kun silloin aikoinaan oma kehitysvammainen lapsi, toiseksi nuorin, haaveili hoitajan työstä kun ihmissuhteet ovat hänen vahvuutensa.  Lapsen käydessä vielä alakoulua ajattelin vain,

675: olen eri, mutta että wt-menoa. Implikoit, että kosmetologit, nuorisonohjaajat ja muut amistaustaiset ammatit olisivat wt:tä ja siksi ihan "paskaa" työtä. Jos osuin oikeaan, niin todella surullista jos asenne on tuo. Ihan esimerkkinä monien parjaama lähihoitaja on se, jota kukaan "älykkäämpi" ei ohjaa työympäristössä, on oltava kartalla lapsen diebeteksen hoidosta, kasvusta ja kehityksestä sekä osattava lääkelaskuja, joissa ei saa tulla virheitä. Lähihoitaja on myös se, joka näkee asiakkaassa muuttuvan tilanteen/olon, esim. lääkityksen aloitettuaan. Nuorisonohjaaja on myös sellainen ammatti, jossa pitää olla kartalla siitä mitä erilaisia palveluita ja millaisiin palveluihin ohjata nuori, jos hän kertoo ahdistuksestaan. Nuorisonohjaaja voi olla jopa se ensimmäinen aikuinen, jolle nuori avautuu. Lastensuojelu- ja nuorisolaki tulevat myös tutuiksi, vaikkei niitä kannesta kanteen tarvitse lukea vaan kyse on olennaisimmista pykälistä kuten huoli-ilmoituksen tekeminen alan edustajana, palvelusuunnitelma, jälkihuolto jne. konkretiassa. Aika monet suorittavan tason työt ovat muuttuneet sellaiseksi monimutkaiseksi säätämiseksi, asiakaspalvelijana osattava äidinkielen lisäksi englantia. Kaupan kassallakaan ei täysin heikkolahjainen selviäisi epäloogisesti käyttäytyvien asiakkaiden kanssa, posti- ja pienten kuriirifirmapalvelujen kanssa jne.