Kuinka suhtautua lapsen epärealistisiin haaveisiin?

Nykyään ihan liikaa kannustetaan, kehutaan, rohkaistaan, kustannetaan lapsille joka mutkassa ja asiassa, että ei tule paha mieli, traumoja tms lapsille, jokainen tottakai tarvitsee noita asioita elämässään, että kokisi itsensä ja elämänsä tärkeäksi ja merkitykselliseksi. Myös lapsien jatkuva ja toistuva huomiotta jättäminen, mitätöinti, vähättely jne ei ole hyväksi eikä se edistä yksilön hyvinvointia ja kasvua ihmisenä. Noista lapsien ja nuorien haaveista voi ja pitääkin jutella ja kysellä heidän kanssaan. Ihan vaikka jo sillä, että mitä olisi valmis tekemään eteensä päästääkseen esim unelma-ammattiin, onko lukenut ammatin sisällöistä/kriteereistä esim netistä/kirjoista jne

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ihan liikaa kannustetaan, kehutaan, rohkaistaan, kustannetaan lapsille joka mutkassa ja asiassa, että ei tule paha mieli, traumoja tms lapsille, jokainen tottakai tarvitsee noita asioita elämässään, että kokisi itsensä ja elämänsä tärkeäksi ja merkitykselliseksi. Myös lapsien jatkuva ja toistuva huomiotta jättäminen, mitätöinti, vähättely jne ei ole hyväksi eikä se edistä yksilön hyvinvointia ja kasvua ihmisenä. Noista lapsien ja nuorien haaveista voi ja pitääkin jutella ja kysellä heidän kanssaan. Ihan vaikka jo sillä, että mitä olisi valmis tekemään eteensä päästääkseen esim unelma-ammattiin, onko lukenut ammatin sisällöistä/kriteereistä esim netistä/kirjoista jne

Eikä kannusteta tai kehuta. Tee sinä miten haluat lastesi kanssa, minä kehun, kannustan ja kustannan jatkossakin.

Nykyään ihan liikaa kannustetaan, kehutaan, rohkaistaan, kustannetaan lapsille joka mutkassa ja asiassa, että ei tule paha mieli, traumoja tms lapsille, jokainen tottakai tarvitsee noita asioita elämässään, että kokisi itsensä ja elämänsä tärkeäksi ja merkitykselliseksi. Myös lapsien jatkuva ja toistuva huomiotta jättäminen, mitätöinti, vähättely jne ei ole hyväksi eikä se edistä yksilön hyvinvointia ja kasvua ihmisenä. Noista lapsien ja nuorien haaveista voi ja pitääkin jutella ja kysellä heidän kanssaan. Ihan vaikka jo sillä, että mitä olisi valmis tekemään eteensä päästääkseen esim unelma-ammattiin, onko lukenut ammatin sisällöistä/kriteereistä esim netistä/kirjoista jne

Siis kirjoitin tossa väärin.. Eli siis- lapsen mitätöinti, vähättely, huomiotta jättäminen jne ei ole koskaan hyväksi, eikä niitä saisi tehdä tietoisesti tahallaan väärin ja sanoen,tarkoituksena vaan loukata ja mitätöidä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ihan liikaa kannustetaan, kehutaan, rohkaistaan, kustannetaan lapsille joka mutkassa ja asiassa, että ei tule paha mieli, traumoja tms lapsille, jokainen tottakai tarvitsee noita asioita elämässään, että kokisi itsensä ja elämänsä tärkeäksi ja merkitykselliseksi. Myös lapsien jatkuva ja toistuva huomiotta jättäminen, mitätöinti, vähättely jne ei ole hyväksi eikä se edistä yksilön hyvinvointia ja kasvua ihmisenä. Noista lapsien ja nuorien haaveista voi ja pitääkin jutella ja kysellä heidän kanssaan. Ihan vaikka jo sillä, että mitä olisi valmis tekemään eteensä päästääkseen esim unelma-ammattiin, onko lukenut ammatin sisällöistä/kriteereistä esim netistä/kirjoista jne

Eikä kannusteta tai kehuta. Tee sinä miten haluat lastesi kanssa, minä kehun, kannustan ja kustannan jatkossakin.

Eihän tossa sanota, että ei saisi mukamas kehua jne lapsia..?

Kannusta unelmissa ja painota ahkeruuden merkitystä :) Ei pidä missään nimessä lytätä haaveita!

Jos koulu ja muut asiat menee hyvin, niin anna haaveilla. Tuon ikäisellä haaveet muuttuu ja vuoden päästä voi olla jo toisenlaiset ajatukset.

Vierailija kirjoitti:

Kuka sitä lasta kannustaa, ellei vanhemmat?

Vanhemmilla on niin suuri valta esimerkiksi lapsen itsetunnon suhteen: joko voi auttaa lasta rakentamaan terveen, hyvän itsetunnon, tai pahimmillaan romuttaa lapsensa itsetunnon vuosikymmeniksi tai jopa lapsen loppuelämäksi.

Normaalilla vanhemmalla ei luulisi olevan vaikeuksia valita, kumpaa lapselleen haluaa.

T. Yksi, joka kamppailee itsetuntonsa kanssa vielä näin nelikymppisenäkin

Ja sitten se ei myöskään ole näin yksinkertaista. Kaikki varmaan muistaa Idolsin alkuaikojen meiningin? Muistan ikuisesti sen oman perheensä " Ville Valon", joka tuli pitkässä nahkatakissa laulamaan niin itsetuntonsa huipussa.. oi vielä tehty tahallaan niin, että häntä pitkään kuvattiin, perhettä haastateltiin, ja kaikki niin häneen uskoi.

Ja kun alkoi laulaa, niin sieltä tuli sitä ammuvainaan nuotilla mölinää, ja koko suomi nauroi.

Ja ei, en sano että tuo oli oikein tehty, ei todellakaan. Mutta sillä pojalla todella oli kuvitelma, että osasi laulaa, vaikka ei osannut, ja koko perhe oli niin kannustavaa... Mitä järkeä tuollaisessakaan on? Oliko tuo sille pojalle hyväksi?

Täällä koko ajan hoetaan jostain helvetin Rolling Stonesista, sun muista, että ei niihinkään ehkä uskottu 12-vuotiaana. No kuinka monta Rolling Stonesia maailmassa on? Ja kuinka monta epätoivoisesti musaunelmaansa toteuttavaa yrittävää semilahjatonta ihmistä?

Mulla on yksi kaveri, joka vielä näin nelikymppisenä yrittää luoda jotain kuvataitelija-uraa. Mutta kun se taitotaso ei riitä, eikä tule koskaan riittämään. Näytti minulle pääsykoetehtäviään yhteen koulutukseen, ja ihan samanalaisia näkee jo alakoulun seinällä lasten piirtämänä. Eikä siinä siis mitään, en itse todellakaan osaa piirtää senkään vertaa.

Mutta onko siis oikeasti kaikki täällä sitä mieltä, että lasta pitää vain täysin ehdoitta kannustaa sellaiseen asiaan, mistä sokea kepilläänkin näkee, että se ei tule tapahtumaan? Ja huom, sanoin täysin ehdoitta.

Tottakai lasta pitää kannustaa tekemään sellaisia asioita, joita rakastaa, ja lasta ylipäätään kannustaaja kehua ja kustantaa ja kuskata jne. Näin olen tehnyt omien lasten kanssa. Mutta kyllä me jokaisen kohdalla myöskin paljon keskustellaan siitä, millaisissa asioissa heillä on vahvuuksia ja millaisia tulevaisuudenhaaveita heillä on ja miten niitä voisi toteuttaa.

Usein itse kiitän onneani kädet kyynärpäitä myöten ristissä sitä, että kun aikanaan hain kouluihin, niin olisin päässyt yhteen taidealan koulutukseen, ja sitten yhteen "kunnon ammatin" koulutukseen. Ja päädyin tuohon kunnon ammatin koulutukseen. Ja olen aina ollut töissä ja tulotaso on ihan hyvä, ja työ tosi kivaa. Ne, jotka lähti tuohon taidealan koulutukseen kituuttaa pennosilla ja pätkätöissä ja siinä koulutuksessa ei myöskään ole mahdollisuutta mitenkään edetä tai tehdä uraa. Vaikka tuolloin se taideala oli enemmän " mun juttu", niin onneksi en sille tielle päätynyt lopulta.

Ja sitten kun täällä moni marisee sitä, että ei saanut kannustusta ja SIKSi itsestä ei tullut mitään: Ei se niin mene. Teistä ei tullut mitään, koska teillä ei ole siihen rahkeita. Ei jostain motorisesti kömpelöstä Kallesta tule uutta Ronaldoa, vaikka koko suku ja maailma kannustaisi vieressä päivästä yksi lähtien. 

Ne joilla on paloa omaan hommaansa ja sopivasti lahjakkuutta menestyvät kyllä, vaikka kukaan ei kannustaisi. Tiedän tämän varsin hyvin, kun tunnen liudan suomen menestyneimpiä esiintyjiä, ja suurimmalla osalla ei todellakaan ole minkäänlaista kannustusta taustalla, päinvastoin. Tiedän muutamia, joiden omat vanhemmat yrittävät edelleen kaikin tavoin ampua alas, ja esim. ennen tärkeitä esiintymisiä soittavat, ja kertovat että sinä et kyllä osaa tuota mitä teet, sinun pitäisi ennemmin olla vaikka sairaanhoitaja. 

Ja nyt alapeukut heilukoot!

Miksi pitää ottaa lasten puheet niin vakavasti? 12-vuotias on lapsi, ei hän ole hakemassa mihinkään jatko-opintoihin vielä vuosiin. Tuon ikäisen kuuluu haaveilla, realismi ei kuulu lapsen unelmiin.

Jotkut tuntuu luulevan, että se mukula jotenkin pilaisi elämänsä haaveilla, jotka ei todennäköisesti toteudu. Mistä tämmöinen luulo?

Mikään ei ole kammottavampaa kuin vanhempi, joka ei ymmärrä että lapsi saa haaveilla vaikka maailman kuninkaana olemisesta.

Joo ei kannata ehkä lietsoa mitään överihaaveita sillä että joo susta tulee ihan mitä vaan mitä ikinä haluat, mutta täytyy antaa haaveilla.

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää ottaa lasten puheet niin vakavasti? 12-vuotias on lapsi, ei hän ole hakemassa mihinkään jatko-opintoihin vielä vuosiin. Tuon ikäisen kuuluu haaveilla, realismi ei kuulu lapsen unelmiin.

Jotkut tuntuu luulevan, että se mukula jotenkin pilaisi elämänsä haaveilla, jotka ei todennäköisesti toteudu. Mistä tämmöinen luulo?

Mun kummityttö on 12. Hänestä tulee lääkäri . Äitinsä jeesaa jatkuvasti koulussa. Äiti jopa järkkäsi tutun tutun lääkärin juttelemaan. Lääkäri selitti koulutaustastaan ja terveellisistä elämäntavoistaan.

Tyttö käy joka aamu ja ilta kävelemässä, lukee läksyt heti, kun tulee koulusta. Ei elä kurinalaista elämää, enemmänkin tunnollista.

Tytön keskiarvo on 8 pintaan, luult ei tule ikinä lääkäriä, mutta saa äidiltään 200% tuen ja se auttaa häntä.

Ystäväni lapsi haluaisi tanssijaksi ja on hyvin ylipainoinen. On samaa puhunut vuosia ja ylipaino nousee vuosi vuodelta. Treenaa kotona heiluttamalla jalkoja. Haaveileminen on sallittua , mutta ymmärrän, miksi hänen äiti ei hehkuta lapsensa uratoivetta,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää ottaa lasten puheet niin vakavasti? 12-vuotias on lapsi, ei hän ole hakemassa mihinkään jatko-opintoihin vielä vuosiin. Tuon ikäisen kuuluu haaveilla, realismi ei kuulu lapsen unelmiin.

Jotkut tuntuu luulevan, että se mukula jotenkin pilaisi elämänsä haaveilla, jotka ei todennäköisesti toteudu. Mistä tämmöinen luulo?

Mun kummityttö on 12. Hänestä tulee lääkäri . Äitinsä jeesaa jatkuvasti koulussa. Äiti jopa järkkäsi tutun tutun lääkärin juttelemaan. Lääkäri selitti koulutaustastaan ja terveellisistä elämäntavoistaan.

Tyttö käy joka aamu ja ilta kävelemässä, lukee läksyt heti, kun tulee koulusta. Ei elä kurinalaista elämää, enemmänkin tunnollista.

Tytön keskiarvo on 8 pintaan, luult ei tule ikinä lääkäriä, mutta saa äidiltään 200% tuen ja se auttaa häntä.

Ystäväni lapsi haluaisi tanssijaksi ja on hyvin ylipainoinen. On samaa puhunut vuosia ja ylipaino nousee vuosi vuodelta. Treenaa kotona heiluttamalla jalkoja. Haaveileminen on sallittua , mutta ymmärrän, miksi hänen äiti ei hehkuta lapsensa uratoivetta,

Miksi vanhempien pitäisi hehkuttaa lasten toiveammatteja? Lasten puheet on lasten puheita, mistä tämä hirveä tarve ottaa niitä niin vakavasti?

Ei se lääketieteelliseen pääseminen ole niin vaikeaa kuin joku (lääkäri?) yrittää tässä keskustelussa antaa ymmärtää. Kyllä matematiikkaa ja fysiikkaa muutkin osaavat kuin lääkärit. Jos pärjää näissä, todennäköisesti myös vaadituissa reaaliaineissa.

Vierailija kirjoitti:

Olen opettanut lapsilleni, että ensin pitäisi opiskella ammatti, jolla oikeasti tienaa leipänsä, jos harrastus/haave ei johdakkaaan mihinkään. Olen sanonut että aina saa ja pitää haaveilla ja että melkein mikä tahansa on mahdollista, jos sitä oikeasti haluaa ja sen eteen tekee töitä.

Itselläni 3 ammattia, joten olen itsekin paikkaani etsinyt tässä maailmassa ja etsin edelleen.

Poikani ovat olleet jo monessa mukana (en avaa sen enempää) ja uskon, että heistä on moneen. Hekin puhuvat tuosta Youtube-hommasta ja olen muistuttanut miten paljon se vaatii työtä, että pysyy ”pinnalla” ja saa pidettyä seuraajat itselleen ja kasvatettua samaan aikaan sitä seuraajamäärää.

Mun ystävä on tunnettu bloggari. Tienaa n 5000 e kk, plus ilmaista tavaraa tulee pilvin pimein .

Lapsille oli aika silmiä avaavaa, jos käymme yhdessä jossain, aina joku ottaa hänestä valokuvan, joko salaa, tai haluaa yhteiskuvaan. Sitten on pakko hymyilyllä,

Hän on pitänyt blogia jo yli 10 v, eli on tunnettu. Jos nyt lopettaisi, hänet muistuttaisi vielä vuosien ajan blogistaan.

Meillähän on julkisuudessa näitä Martinoja ja Tuikkuja. Seiska seuraa ja kanteen pääsee. Yhteistä heille on pieni lompakko ja moni ihminen ei arvosta, päinvastoin.

Kun Bb tähtiä katsoo, kuka julkisuuteen haluaa, yli 30 vuotias ?

Tampereen yliopistoon pääsi 2019 11% hakijoista, Turku ja Hki 4%. 11% on jo iso joukko. Monelle muullekin alalle pääsee 4 % tai vähemmän hakijoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka sitä lasta kannustaa, ellei vanhemmat?

Vanhemmilla on niin suuri valta esimerkiksi lapsen itsetunnon suhteen: joko voi auttaa lasta rakentamaan terveen, hyvän itsetunnon, tai pahimmillaan romuttaa lapsensa itsetunnon vuosikymmeniksi tai jopa lapsen loppuelämäksi.

Normaalilla vanhemmalla ei luulisi olevan vaikeuksia valita, kumpaa lapselleen haluaa.

T. Yksi, joka kamppailee itsetuntonsa kanssa vielä näin nelikymppisenäkin

Ja sitten se ei myöskään ole näin yksinkertaista. Kaikki varmaan muistaa Idolsin alkuaikojen meiningin? Muistan ikuisesti sen oman perheensä " Ville Valon", joka tuli pitkässä nahkatakissa laulamaan niin itsetuntonsa huipussa.. oi vielä tehty tahallaan niin, että häntä pitkään kuvattiin, perhettä haastateltiin, ja kaikki niin häneen uskoi.

Ja kun alkoi laulaa, niin sieltä tuli sitä ammuvainaan nuotilla mölinää, ja koko suomi nauroi.

Ja ei, en sano että tuo oli oikein tehty, ei todellakaan. Mutta sillä pojalla todella oli kuvitelma, että osasi laulaa, vaikka ei osannut, ja koko perhe oli niin kannustavaa... Mitä järkeä tuollaisessakaan on? Oliko tuo sille pojalle hyväksi?

Täällä koko ajan hoetaan jostain helvetin Rolling Stonesista, sun muista, että ei niihinkään ehkä uskottu 12-vuotiaana. No kuinka monta Rolling Stonesia maailmassa on? Ja kuinka monta epätoivoisesti musaunelmaansa toteuttavaa yrittävää semilahjatonta ihmistä?

Mulla on yksi kaveri, joka vielä näin nelikymppisenä yrittää luoda jotain kuvataitelija-uraa. Mutta kun se taitotaso ei riitä, eikä tule koskaan riittämään. Näytti minulle pääsykoetehtäviään yhteen koulutukseen, ja ihan samanalaisia näkee jo alakoulun seinällä lasten piirtämänä. Eikä siinä siis mitään, en itse todellakaan osaa piirtää senkään vertaa.

Mutta onko siis oikeasti kaikki täällä sitä mieltä, että lasta pitää vain täysin ehdoitta kannustaa sellaiseen asiaan, mistä sokea kepilläänkin näkee, että se ei tule tapahtumaan? Ja huom, sanoin täysin ehdoitta.

Tottakai lasta pitää kannustaa tekemään sellaisia asioita, joita rakastaa, ja lasta ylipäätään kannustaaja kehua ja kustantaa ja kuskata jne. Näin olen tehnyt omien lasten kanssa. Mutta kyllä me jokaisen kohdalla myöskin paljon keskustellaan siitä, millaisissa asioissa heillä on vahvuuksia ja millaisia tulevaisuudenhaaveita heillä on ja miten niitä voisi toteuttaa.

Usein itse kiitän onneani kädet kyynärpäitä myöten ristissä sitä, että kun aikanaan hain kouluihin, niin olisin päässyt yhteen taidealan koulutukseen, ja sitten yhteen "kunnon ammatin" koulutukseen. Ja päädyin tuohon kunnon ammatin koulutukseen. Ja olen aina ollut töissä ja tulotaso on ihan hyvä, ja työ tosi kivaa. Ne, jotka lähti tuohon taidealan koulutukseen kituuttaa pennosilla ja pätkätöissä ja siinä koulutuksessa ei myöskään ole mahdollisuutta mitenkään edetä tai tehdä uraa. Vaikka tuolloin se taideala oli enemmän " mun juttu", niin onneksi en sille tielle päätynyt lopulta.

Ja sitten kun täällä moni marisee sitä, että ei saanut kannustusta ja SIKSi itsestä ei tullut mitään: Ei se niin mene. Teistä ei tullut mitään, koska teillä ei ole siihen rahkeita. Ei jostain motorisesti kömpelöstä Kallesta tule uutta Ronaldoa, vaikka koko suku ja maailma kannustaisi vieressä päivästä yksi lähtien. 

Ne joilla on paloa omaan hommaansa ja sopivasti lahjakkuutta menestyvät kyllä, vaikka kukaan ei kannustaisi. Tiedän tämän varsin hyvin, kun tunnen liudan suomen menestyneimpiä esiintyjiä, ja suurimmalla osalla ei todellakaan ole minkäänlaista kannustusta taustalla, päinvastoin. Tiedän muutamia, joiden omat vanhemmat yrittävät edelleen kaikin tavoin ampua alas, ja esim. ennen tärkeitä esiintymisiä soittavat, ja kertovat että sinä et kyllä osaa tuota mitä teet, sinun pitäisi ennemmin olla vaikka sairaanhoitaja. 

Ja nyt alapeukut heilukoot!

Jep, kaikista ei voi tulla seuraavaa maailmankuulua urheilijaa, taiteilijaa tai muusikkoa. Eikä tarvitsekaan.

Olin itse pitkälle teini-ikään varma siitä että minusta tulee erään taidealan ammattilainen. Kaikki sukulaiset ja tutut kannustivat ja olivat varmoja, että minusta tulee kuuluisa. Tulos? En panostanut mihinkään koulussa, koska olin ihan täysin varma että suuntaan tuolle alalle. Tunsin tuottavani pettymyksen kaikille kun jätin tuon taiteenalan harrastamisen kesken. En ole tehnyt mitään siihen liittyvää vuosiin.

Kuulostaa ehkä hieman dramaattiselta mutta tajusin aikuisena terapiassa että tuossa harrastuksessa kynsin hampain roikkuminen oli tulosta rikkinäisestä perheestä, jossa sain huomiota ja rakkautta vain jos olin hyvä tuossa. Enkä ollut edes niin hyvä, koko ajan tulee vastaan aikuisiällä aloittaneita jotka ovat valovuosia edellä sitä mitä ikinä olin.

Minua lannistetttiin aina lapsena kotona. Opiskeluaikana olin töissä siivoojana ja kun valmistuttuani sain oman alan töitä niin äitini kilahti ja huusi että en voi lopettaa hyvää siivoojan työtäni ja siirtyä toiseen työpaikkaan, ei siitä mitään tule ja en osaa tehdä muuta kuin siivota

Huudosta huolimatta vaihdoin työpaikkaa ja nyt 20 vuotta myöhemmin olen edennyt johtajatasolle ja palkka ja arvostus on sen mukaista. Äitini ei tosin ole minusta vieläkään ylpeä vaan olen elänyt elämäni täysin väärin. Äiti on elänyt koko ikänsä itse kotirouvana vailla mitään koulutusta.

Lapsena haaveenani oli myös matkustaa joka puolella maapallolla ja jopa käydä avaruudessa. Noita pidettiin kotona ihan höpö-höpö haaveiluna, ei ulkomaille kannata lähteä, siellä on vaarallista. Nyt olen käynyt kaikissa seitsemässä maanosassa ja ylöspäin päätynyt aina stratosfääriin saakka. Sitkeästi toivon pääseväni vielä kauemmaskin avaruuteen.

Harrastaa en saanut lapsena kun se oli liian kallista. Kotoa pois muutettuani aloitin harrastuksen ja saavutin siinä maailmanmestaruuden yli kolmekymppisenä.

Pointtini on se että ap:n lapsi voi vielä menestyä ja toteuttaa haaveitaan dissaamisesta huolimatta, ihan jokainen meistä voi. Mulla riittää edelleen haaveita ja intoa toteuttaa niitä.

Vierailija kirjoitti:

Tampereen yliopistoon pääsi 2019 11% hakijoista, Turku ja Hki 4%. 11% on jo iso joukko. Monelle muullekin alalle pääsee 4 % tai vähemmän hakijoista.

Mikä tässä on ongelma? Jokaista työpaikkaakin hakee kymmeniä tai satoja ihmisiä. Sitä se elämä on. Jatkuvasti pitää pyrkiä jonnekin, jotta mitään saavuttaa. Jokainen ihminen kokee sen, että yhtä onnistumista kohden on paljon epäonnistuneita yrityksiä.

Lapset on lapsia ja heidän kuuluu haaveilla ja käyttää mielikuvitusta, se kehittää ajattelua.

Vierailija kirjoitti:

En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.

Itsellänikin on lukihäiriö, tämä selvisi minulle aikuisena. Koulu ei mennyt kovin hyvin, sain osakseni naureskelua ja opin häpeämään itseäni. Myöhemmin sisuunnuin ja päätin tehdä elämälläni jotain muuta, kuin märehtiä miettimässä miksi en osaa mitään ja miksi olen niin tyhmä. Pikku hiljaa sitä oppii löytämään itselle sopivia tapoja oppia, ja huomasin pärjääväni matikassa ja fysiikassa aika hyvin. Uskaltauduin hakemaan yliopistoon, ja kandi on suoritettu joten ihan hyvin on mennyt tähän asti. Lapsesi on onnekas, jos hän saa apua jo noin varhaisessa vaiheessa. Yritä olla kannustava, ja opeta lastasi myös siihen, ettei vaadi itselleen erityisoikeuksia muihin nähden, vaikka onkin oppimisvaikeuksia, vaan sen sijaan kehittämään omia tapojaan oppia. Lapsesi on tavallaan päässyt jo näkemään ennalta yliopistomaailman, töitä on tehtävä helvetisti jos haluaa jotain tajuta :D Se tuntuu tulevan yllätyksenä aika monelle, jotka vetävät hyvät arvosanat kirjoituksista.

Itsekin luulin tuossa iässä päätyväni vähintään maailmankuuluksi näyttelijäksi. Onneksi kuitenkin ymmärsin hoitaa koulun hyvin ja opiskella hyvin työllistävän ammatin johon nyt tyytyä kun maailmantähteyssuunnitelmat eivät toimineetkaan :D

Niin kauan kuin koulu sujuu niin en olisi huolissani.

Jalkapalloammattilainen? Siinä pitäisi olla lapsesta saakka mukana että voisi mennä huipulle.

Rocktähti? Vaatii intohimoa ja paljon työtä. 

NHL-ammattilainen? Sama vastaus kuin jalkapallossa. 

Tubettaja? Sosiaalinen media on uusi työ. Monipuolinen. Voi tehdä muutakin kun tehdä youtube-videoita. Ehkä näistä realistisin. Siinä on oma työmäärä + olet julki monille ihmisille.