Kesäkuiset 2021

Karkkipaperi ja OmppuEmppu: lohduttavaa kuulla, että muitakin mietityttää mammakavereiden löytyminen, varsinkin nyt koronan keskellä (täytyy toivoa, että tilanne vähän helpottaa kesään mennessä!). Muutama eri puolella Suomea asuva ystävä on aikaisemmin löytänyt samaan aikaan lapsen saaneita äitikavereita mm. synnytysvalmennuksesta. Järjestetäänköhän niitä ollenkaan nyt (paitsi virtuaalisesti)?

Toivottavasti kaikki jotka täällä odotteli riskilukuja on jo saaneet hyviä uutisia! Ja kannattaa muistaa myös se, että pelkkä korkea riskiluku ei vielä suoraan mitään, vaan on vaan se seula jonka kautta otetaan tarkempaan tutkimukseen (jossa voi sitten paljastua että kaikki hyvin!). Mulla on jäänyt mieleen Nørrebro Summers blogi, jonka pitäjä ahdistui noista kovasti, ja lopulta synnytti kuitenkin täysin terveen vauvan.

Käyttäjä37397: virtsanäytteistä seulotaan ainakin erilaisia tauteja, ja samalla näkee ettei ole tulehduksia (se neuvolan tikutus-testi ei ole kovin tarkka). Itse annoin näytteen samalla kertaa kun verikokeet, eli ehkä myös liittyy noihin seulontoihin (? tietääkö joku tarkemmin)

KarpaloAino: pystyn samaistumaan, mulla on töiden suhteen aika hankala tilanne just nyt, ja vauva-kuvio "sotkee" sitä entisestään, mikä ahdistaa. Suuri epävarmuus päällä tulojen ja töiden jatkumisen suhteen. Parhaiten tähän pystyisin vaikuttamaan siten, että puskisin aivan valtavan paljon hommia just nyt. Mutta alkuraskaudesta väsymys vei terän, ja nyt ei edelleenkään ole mikään valtavan energinen olo, vaikka kaikkialla sanotaan että tämä toinen kolmannes pitäisi olla "parasta aikaa".

Oon ottanut neuvolan enemmän siltä kantilta, että siellä tarkistetaan että fyysisesti kaikki menee hyvin. Ja henkisesti täytyy sitten räpiköidä läheisten avulla tms... Mutta olisihan se parempi jo neuvolassa osattaisiin auttaa kokonaisvaltaisemmin!

Kirjoittelu vähän jäänyt kun on ollut niin jäätävä väsymys koko ajan. Naurattaa aina kun jostain lukee tai kuulee tuon että tämä toinen kolmannes on tosi energistä aikaa.. Oon koko ajan niin väsynyt et voin nukahtaa ihan vaan kun istahdan pyllylleni ja suljen silmät kahdeksi sekunniksi :D 

Mulla on myös vähän ristiriitaiset kokemukset neuvolasta... Ekalla käynnillä oli joku sijainen ja käynti oli aikamoista säätämistä ja sähläystä. Toisella kertaa oli se kenen piti olla meidän oma terkkari, mutta sitten hän ilmoittikin että aluejako on tehty uudestaan ja meidän koko katu on siirretty kokonaan eri neuvolan piiriin joten nyt joudutaan jatkamaan kokonaan uudessa neuvolassa, joka sijaitsee todella kaukana meistä ja jonne ei esimerkiksi mene suoraa bussia vaan pitäisi ajaa ensin bussilla keskustaan ja sieltä jollain eri bussilla sitten sinne neuvolaa toiselle puolelle kaupunkia täysin vieraaseen kaupunginosaan. Tämä on nyt harmittanut aika paljon ja lisää kyllä säätämistä kun meillä on vain yksi auto ja se on usein arkisin miehellä käytössä työmatkoja varten, joten saan sitten suhailla noilla busseilla koko rahan edestä.. En edes halua miettiä miten tämä onnistuu sitten pienen vauvan kanssa kesällä jos ei ole aina autoa käytössä. 

Muutenkin jäi jotenkin nihkeä olo viime neuvolasta. Tuntui että sillä terkkarilla oli tosi kiire siirtää meidät sinne toisen neuvolan harteille, eikä hän meiltä mitään kysellyt tai halunnut jutella, vaikka oli ohjattu että miehen kannattaa tuolle käynnille tulla mukaan. Vauvan sydänäänten kuunteleminen on tietysti mukavaa, mut muuten tuntuu että ei kauheasti saanut käynnistä mitään irti, eikä tullut sellainen olo että haluaisi avautua jos jotain olisi mielenpäällä ollut. 

Mut muuten väsymsystä ja neuvola-harmistusta lukuun ottamatta kuuluu hyvää ja innolla odottelen milloin alkaa liikkeitä tuntumaan.. Nyt on 15+3 eli ehkä nyt tammikuun aikana jo!

Oletteko ketään vielä onnistunut tuntemaan liikkeitä?  Ja missä vaiheessa olette ajatelleet alkaa hankkia vauvalle tavaroita? Mulla on tällä hetkellä ajatus että vasta sitten kun äitiysloma alkaa, mut toisaalta mietityttää et oonko siinä vaiheessa sitten enää näinkään energinen vai kannataisiko suurimmat hankinnat hoitaa nyt alkuvuodesta alta pois.. Etenkin kun haluttaisiin hankkia mahdollisimman paljon kierrätettynä. :)  

OmppuEmppu: En oo nyt hankkinu vielä mitään, koska haluan odottaa rakenneultran, jotta tiedän hommaisko juttuja tytölle vai pojalle 😊

Toisaalta osa kaikesta on jo valmiina, kun oon just hoitovapaalla 1-vuotiaan kanssa ja häneltä luonnollisesti jää tarvikkeita ja vaatteita. Mut ihanaahan tarvikkeita on hankkia, vaatteita pestä ja viikkailla valmiiksi... sellasta konkreettista valmistautumista. Tykkään kyl ja heti ku tää kituuttaminen hoitovapaalla loppuu, ni vaihde silmään ja valmistautuminen alkakoon! 😊

Eilen tunsin ensimmäiset potkut ❤️ Itku tuli, kun vihdoin vähän konkretisoituu. Nyt siis rv17 (16+5).

KarpaloAino kirjoitti:

Tervetuloa Agrobakterium joukkoon!

Minua stressaa kyllä... Ja ahdistaa. Tuntuuko muista, että neuvola on täysin turha? Minua ei ainakaan siellä kuunnella. Ensimmäinen lääkärikäynti oli 15 min pituinen. Yritin kertoa väsymyksestä ja ahdistuksesta ja että pelottaa, että tämä raskaus oli virhe. Mua hämmentää, että miten mun fiilis on tällainen, että mä olen tehnyt elämäni virheen vaikka tämä on yhdessä harkittu ja haluttu vauva?!?! Olen uupunut ja pelottaa, miten vauvan kanssa jaksaa sitten kesällä, kun on nyt jo näin loppu! APUA!!! Nukun huonosti aina vaan. Lääkäri tokaisi, että "jokainen raskaana oleva kokee väsymystä, se on normaalia, ei hätää". Ja se oli siinä. Olin lihonut paljon (voi kiesus), mutta muuten kaikki oli "hyvin". Mittautin Hb:n töissä ja se oli normaali.

Minusta tuntuu, että kaikki muut ympärillä on paljon onnellisempia tästä raskaudesta ja ite olen aivan loppu ja ahdistunut. Mitä jos sitä äidin rakkautta ei tulekaan? Tänäänkin paloi hermo ulkona riehuviin teineihin ja ajattelin, että en mä edes tykkää lapsista, että saamarin riehuvat kakarat. Että miten mä saan oman kasvatettua niin, ettei siitä tule apinaa.

Mies on onneksi aivan täysillä tukena. Jaksaa koko ajan olla tukena ja vakuuttaa, että on täysillä mukana tässä vauva-asiassa. Enkä menetä omaa elämääni tai jää loukkuun ilman, että saisin harrastaa tai käydä missään. Mua pelottaa, että meistä tulee väsyneet ja vihaiset vanhemmat, että yhtäkkiä ollaan köyhiä ja hermoromahduksen partaalla. Ei meistä kuulema sellaisia tule, mutta miksi mua pelottaa sellainen. Me ollaan oltu vuosia yhdessä ja koettu rankkojakin asioita yhdessä. Silti alkanut pelottaa, että tää on se, mikä meidät erottaa. Mä kuitenkin rakastan mun miestä aivan älyttömästi enkä halua häntä menettää.

Semmosta. Hupsista hei, ei olekaan helppoa olla raskaana vaan aivan jäätävää. Toisaalta mietin, voisiko tämä olla hormonaalista, koska mulle ei aikanaan sopineet mitkään hormonaaliset ehkäisymenetelmät. Musta tuli aivan uskomattoman masentunut, ahdistunut ja aggressiivinen. Ja nythän mun kehossa jyllää hormoneja melko isolla vaihteella. En tiedä...

Inhottavaa kun väsyttää, muttei uni tule.

Tsemppiä kaikille!

KarpaloAino: Kovasti tsemppiä! Harmi, että neuvola nyt on mitä on ja sillä ei kyllä muuhun keskitytä ku sydänääniin, kohdun koon arviointiin ja painoon. 🙄 Toivottavasti kaverit ja perhe voi tukea sinua ajatusten kanssa ja kuunnella. Uskalla vaan rohkeasti puhua noista negatiivisistakin ajatuksista. Kuitenkin se, että pelottaa ja jännittää, kuuluu odotukseen. Ja se, että oot niistä fiiliksistä huolissasi, osoittaa miusta vaan sitä et oot nyt jo antaumuksella tulevassa äitiydessä mukana. Hyvin sie vedät ja vaikkei täysi äidinrakkauskaan purskahtelisi heti synnytyssalissa, ni sekään ei ole vaarallista! Kyllä se sieltä ajan kanssa tulee ❤️Jatkat vaan tolleen avoimesti eteenpäin etkä oo itelles liian ankara.

Täällä yksi odottaja liittyy keskusteluun. Täytän helmikuussa 37 vuotta ja odotan esikoistani. Pelottaa ja hirvittää; Entä jos en osaakaan kasvattaa lapsestani kunnon ihmistä? Entä jos kaikki menee pieleen? Entä jos se ei saa kavereita? Entä jos? Entä jos..? Tuntuu, että kukaan muu ei ole raskaana tai ainakaan raskaana näin vanhana kuin minä. Neuvolatäti on ihan outo kun se "lässyttää" mun mahalle vaikka edes itse en tee sitä. Hirveä syyllisyys, kun tuntuu että kaikki muut on enemmän innoissaan kun minä. En itse osaa/uskalla vielä(kään) kunnolla fiilistellä tätä.. Mulla ei ole mitään pahoinvointia eikä väsymystä eikä mitään ikäviä fyysisiä tuntemuksia ja sekin aiheuttaa syyllisyyden tunteita..

Kokemuksia, varmaan kaikesta mahdollisesta, olisi kiva kuulla? :)

Sabiiina kirjoitti:

Täällä yksi odottaja liittyy keskusteluun. Täytän helmikuussa 37 vuotta ja odotan esikoistani. Pelottaa ja hirvittää; Entä jos en osaakaan kasvattaa lapsestani kunnon ihmistä? Entä jos kaikki menee pieleen? Entä jos se ei saa kavereita? Entä jos? Entä jos..? Tuntuu, että kukaan muu ei ole raskaana tai ainakaan raskaana näin vanhana kuin minä. Neuvolatäti on ihan outo kun se "lässyttää" mun mahalle vaikka edes itse en tee sitä. Hirveä syyllisyys, kun tuntuu että kaikki muut on enemmän innoissaan kun minä. En itse osaa/uskalla vielä(kään) kunnolla fiilistellä tätä.. Mulla ei ole mitään pahoinvointia eikä väsymystä eikä mitään ikäviä fyysisiä tuntemuksia ja sekin aiheuttaa syyllisyyden tunteita..

Kokemuksia, varmaan kaikesta mahdollisesta, olisi kiva kuulla? :)

Tervetuloa porukkaan! En osaa itsekään vielä fiilistellä... jospa vaikka sit rakenneultran jälkeen vihdoin. Ei tunnu todelliselta, koska vointi on hyvä. Tuntuu lähinnä ihan huijarilta ku kertoo ihmisille raskaudesta, koska ite on tyyliin ”kai mie sit oon raskaana?!” 😁

Hyi, kylmiäväreitä tulee ku ajattelee mahalle lässyttävää neuvolahoitajaa! Tsemppiä sen kanssa!

Avocado kirjoitti:

Sabiiina kirjoitti:

Täällä yksi odottaja liittyy keskusteluun. Täytän helmikuussa 37 vuotta ja odotan esikoistani. Pelottaa ja hirvittää; Entä jos en osaakaan kasvattaa lapsestani kunnon ihmistä? Entä jos kaikki menee pieleen? Entä jos se ei saa kavereita? Entä jos? Entä jos..? Tuntuu, että kukaan muu ei ole raskaana tai ainakaan raskaana näin vanhana kuin minä. Neuvolatäti on ihan outo kun se "lässyttää" mun mahalle vaikka edes itse en tee sitä. Hirveä syyllisyys, kun tuntuu että kaikki muut on enemmän innoissaan kun minä. En itse osaa/uskalla vielä(kään) kunnolla fiilistellä tätä.. Mulla ei ole mitään pahoinvointia eikä väsymystä eikä mitään ikäviä fyysisiä tuntemuksia ja sekin aiheuttaa syyllisyyden tunteita..

Kokemuksia, varmaan kaikesta mahdollisesta, olisi kiva kuulla? :)

Tervetuloa porukkaan! En osaa itsekään vielä fiilistellä... jospa vaikka sit rakenneultran jälkeen vihdoin. Ei tunnu todelliselta, koska vointi on hyvä. Tuntuu lähinnä ihan huijarilta ku kertoo ihmisille raskaudesta, koska ite on tyyliin ”kai mie sit oon raskaana?!” 😁

Hyi, kylmiäväreitä tulee ku ajattelee mahalle lässyttävää neuvolahoitajaa! Tsemppiä sen kanssa!

Kiitos :) Joo rakenneultraa odotellessa (reilun kolmen viikon päästä) :)

Vinkkinä muuten, että Lastentarvike.fi -sivuilla voit tilata oman Baby boxin. Se on ilmainen ja sen saa sitten noutaa lastentarvikeliikkeestä joko nyt odotusaikana tai viim. Ennenkun lapsi on 3kk vanha. Suosittelen 😊

Ja toki libero-kerhosta saa myös ilmaisen kassin missä vähän tarviketta vauvalle. 😊

Moikka mooi kaikille :) Toivottavasti olonne on jo menny paremmaksi, meinaan ainakin tuota pahoinvointia siis :)

Meillä oli hauska "Gender Reveal" juhla jo uutena vuotena, ja saatiin tietää sitten kaikki yhdessä perheineen kuka sieltä sitten tulee :) Ilonkyyneleitä satoi koko illan ja tuntui jotenki realistisemmalta tämä raskaus ja edessä odottava elämänmuutos <3

Ens viikolla sitten rakenneulta, jännittää jotenkin ihan liikaa. Mutta niin mua jännitti jokainen ultrani :)

Ootteko muuten jo tunteneen pikkusta siellä sisällä? Itse olen tuntenut nyt melkein 2 viikkoa aina välillä, tuntui että joku siellä puksahtelee ja kiemurtelee, eilen mä sit oikein kunnolla säikähdin, kun pidin kättä vatsalla ihan muuten vain ja yhtäkkiä tuli sellanen hyvin erottuva tömähdys käteen ja hetken päästä toinen :D Meillä muutenkin aina ultran ja kun kuuneltiin doplerilla, laitettiin äitiyskorttiin liikkuvuuden kohdalle kolme + merkkiä ja on ollut joka ultrassa niin vilkas puuhastelija siellä, että huh :D

Muuten oireet ovat pysyneet loitolla/rauhallisina, ainoa on tuo väsymys ja itkuisuus, itken päivittäin aina jostain, aivan ihan sama mistä, avocadon muodosta ja tän tälläisistä.. hetken mutta itken :D Olen "normaalistikkin" aika herkkä, mutta en nyt näin :D Mies vaa nauraa, enkä mä siitä pahastu, kun tämmöset itkut pitää ottaa huumorilla vastaan :D Eilen itkin kun näin pikkusen kanin ulkona.. 

Tsemppiä ja voimia kaikille <3

Ootte parhaita!

Moi kaikille,

Pitkästä aikaa. ☺️ Pahoinvointi on melkein kokonaan poissa, tulee enää tosi rankkojen työvuorojen jälkeen. Jee! Ajattelin, ettei se koskaan lopu. Olen puhunut avoimesti tästä raskauden ”tuskasta” ja peloista, mikä on helpottanut oloa paljon. Kävin yksityisellä lääkärillä, koska tuntui, että neuvolassa kiinnosti vain juuri nuo Avocadonkin mainitsemat: sydänäänet, kohdun koon arviointi ja paino. Tarvitsin kuitenkin enemmän henkistä tukea ja nyt tiedän, mistä sitä haen tarvittaessa. Hoidetaan neuvolassa fyysiset asiat, Kela yms. jutut. Huomaan myös, että väsymys on ollut synkinpien ajatusten ja pelkojen takana.

Suureksi onnekseni töissä otettiin raskauteni ilolla vastaan. Kyllä jännitti, miten ihmiset suhtautuu. Töissä on vähän vaikea tilanne (liikaa töitä ja aivan liian vähän työntekijöitä). Mutta sain paljon onnitteluja ja työkaverit rohkaisi kuuntelemaan tarkasti omaa fiilistä ja tarvittaessa tekemään työpaikalla järjestelyjä, että jaksan varmasti. Nyt alkaa se järjetön väsymys väistyä, mutta voi johtua siitäkin, että olin lomalla. Katsoo, mikä fiilis kohta taas.

Meillä oli viimeviikolla rakenneultra. Menin sinne aika köykäisin fiiliksin. En uskaltanut googlettaa, mitä siellä tapahtuu, koska minulla on taipumusta katastrofiajatteluun. Siellä sitten pötköttelin ja kun saatiin sukupuoli tietää, aloin itkeä ihan hillittömästi eikä siitä meinannut loppua tulla. En tiedä itsekään, mistä se johtui. Onnen itku se oli, mutta minut sellainen reaktio yllätti täysin. Mutta nyt tuntuu tosi hyvältä! Kaikkia oli hyvin. Olisin halunnut parempia kuvia, mutta vauvalla oli niin villi meno ilmeisesti, että poseeraus jäi. 😂Pääasia, että kätilö sai kaikki tarvittavat asiat tarkistettua.

Muakin mietityttää mammakavereiden löytyminen. Toivottavasti korona alkaa kohta laantua. Toivon myös, että kaikki perhevalmennukset järjestyy. Haaveena on löytää kavereita viimeistään sitten vauvauinnista, muskarista yms. Aion mennä kaikkiin vauvakarkeloihin.

Tsemppiä kaikille!

Sabiiina kirjoitti:

Täällä yksi odottaja liittyy keskusteluun. Täytän helmikuussa 37 vuotta ja odotan esikoistani. Pelottaa ja hirvittää; Entä jos en osaakaan kasvattaa lapsestani kunnon ihmistä? Entä jos kaikki menee pieleen? Entä jos se ei saa kavereita? Entä jos? Entä jos..? Tuntuu, että kukaan muu ei ole raskaana tai ainakaan raskaana näin vanhana kuin minä. Neuvolatäti on ihan outo kun se "lässyttää" mun mahalle vaikka edes itse en tee sitä. Hirveä syyllisyys, kun tuntuu että kaikki muut on enemmän innoissaan kun minä. En itse osaa/uskalla vielä(kään) kunnolla fiilistellä tätä.. Mulla ei ole mitään pahoinvointia eikä väsymystä eikä mitään ikäviä fyysisiä tuntemuksia ja sekin aiheuttaa syyllisyyden tunteita..

Kokemuksia, varmaan kaikesta mahdollisesta, olisi kiva kuulla? :)

Moikka Sabiina!

Täällä la 20.6. Itse täytän heinäkuussa 38. Mulla ihan samoja fiiliksiä kuin sinulla. Muut on enempi innoissaan tästä kuin minä vaikka tätä on odotettu vuosia. Johtuneeko siitä että on vielä niin varuillaan jos jotain kuitenkin sattuu. Rakenneultra on ensi viikolla. Mitään en oo uskaltanut hankkia ja oon ihan pihalla kaikesta vauva jutuista, esim. vaatemetkeistä. Tai ihan mistä vaan :D

Semmonen olo että on jotenkin liian aikuinen... Jos näin voi sanoa. Olisi ihana fiilistellä mutta ei vaan osaa. Ja sama kans täällä että neuvolan työntekijä oli jotenkin enempi innoisaan ja höpötteli vauvalle ja itse olin ihan tuppisuuna. Onkohan mussa jotain vikaa...

Ja älkää käsittäkö väärin, tätä on odotettu tosiaan jo vuosia ja jossain vaiheessa alettiin jo puolison kanssa totulla ajatukseen ettei me voida saada lasta. Eli ehkä mua vaan pelottaa niin paljon etten uskalla nauttia tästä raskaudesta ollenkaan... :(

JadedF kirjoitti:

Sabiiina kirjoitti:

Täällä yksi odottaja liittyy keskusteluun. Täytän helmikuussa 37 vuotta ja odotan esikoistani. Pelottaa ja hirvittää; Entä jos en osaakaan kasvattaa lapsestani kunnon ihmistä? Entä jos kaikki menee pieleen? Entä jos se ei saa kavereita? Entä jos? Entä jos..? Tuntuu, että kukaan muu ei ole raskaana tai ainakaan raskaana näin vanhana kuin minä. Neuvolatäti on ihan outo kun se "lässyttää" mun mahalle vaikka edes itse en tee sitä. Hirveä syyllisyys, kun tuntuu että kaikki muut on enemmän innoissaan kun minä. En itse osaa/uskalla vielä(kään) kunnolla fiilistellä tätä.. Mulla ei ole mitään pahoinvointia eikä väsymystä eikä mitään ikäviä fyysisiä tuntemuksia ja sekin aiheuttaa syyllisyyden tunteita..

Kokemuksia, varmaan kaikesta mahdollisesta, olisi kiva kuulla? :)

Moikka Sabiina!

Täällä la 20.6. Itse täytän heinäkuussa 38. Mulla ihan samoja fiiliksiä kuin sinulla. Muut on enempi innoissaan tästä kuin minä vaikka tätä on odotettu vuosia. Johtuneeko siitä että on vielä niin varuillaan jos jotain kuitenkin sattuu. Rakenneultra on ensi viikolla. Mitään en oo uskaltanut hankkia ja oon ihan pihalla kaikesta vauva jutuista, esim. vaatemetkeistä. Tai ihan mistä vaan :D

Semmonen olo että on jotenkin liian aikuinen... Jos näin voi sanoa. Olisi ihana fiilistellä mutta ei vaan osaa. Ja sama kans täällä että neuvolan työntekijä oli jotenkin enempi innoisaan ja höpötteli vauvalle ja itse olin ihan tuppisuuna. Onkohan mussa jotain vikaa...

Ja älkää käsittäkö väärin, tätä on odotettu tosiaan jo vuosia ja jossain vaiheessa alettiin jo puolison kanssa totulla ajatukseen ettei me voida saada lasta. Eli ehkä mua vaan pelottaa niin paljon etten uskalla nauttia tästä raskaudesta ollenkaan... :(

JadedF, meillä on sama la 20.6 :) Ja tosiaan ens viikolla ultraan! Jännittävää, pelottavaakin. Sit jos kaikki todettais olevan hyvin rakenneultrassa, olen luvannut itselleni uskaltautua ostamaan vaikka jonkin söpön vaatteen vauvalle.

Tsemppiä kaikille ultraan, ketkä vielä eivät ole käyneet!

Hei, pitkästä aikaa.

Meillä oli ultra tällä viikolla. Kaikki oli onneksi kunnossa, onpa helpottavaa. Pojan laskettu aika on 11.6. Pahoinvointi helpotti joulukuussa, nyt on ollut aika hyvä olo. Pieniä vaivoja on alkanut kuitenkin ilmentymään ja minusta aikaisemmin kuin ensimmäisen kohdalla. Alaselkä kipeytyy helposti aktiivisemman päivän jälkeen ja etenkin, jos pitää seisoa paljon. Samoin pidemmät, yli tunnin lenkit, tuovat kamalat liitoskivut nivusiin. Tätäkö tämä loppuaika tulee olemaan? Ja myös pääsy jumppaan vaikuttaa huonolta, kun koronasta johtuen ryhmäliikunta ei ole vielä käynnistynyt.

Ensimmäiseen verrattuna myös vatsa on mielestäni suurempi ja sitä, että vatsa on etenkin iltaisin kivikova, esiintyy enemmän. En tiedä, voiko sitä varsinaisesti supisteluksi sanoa.

Tulipa valitusvirsi, kaikki on kuitenkin hyvin ja olen hyvillä mielin. :) ja tajuntaan iski tällä viikolla, että mammalomaan on reilu 3 kk!

Kaikki joilla ylitsepääsemätön väsymys, aivosumu tms: suosittelen tsekkauttamaan varastoraudan( ferritiini). Luulin että mulla oli kaikki ok kun n. Kk sitten neuvolassa kehuivat että hyvä hemoglobiini . Molemmat arvot oli vauvan kasvuspurtin takia romahtaneet - tai ehkä varastorauta oli jo pitkään ollut matala? Neovolassahan sitä ei mitata ja mulla on tietämättäni ollut paha anemia (vaikka oon syönyt lihaa yms. En tajunnut aloittaa rautatabletteja kun hemoglobiinia aikaisemmin neuvolassa kehuttiin). Mulle tuli tästä kropan epätasapaino tilasta aika hurja seuraus ja jouduin sairaalaan. Onneksi vauvalla kuitenkin kaikki hyvin. Ihanaa että täällä hyviä rakenneultra kokemuksia. Ootteko muuten löytäneet muita hyviä keskustelupaikkoja kesäkuisille 2021. Täällä kun on aika hiljaista. Facebookissa varmaan on ? Nyt kun olen kertonut töissä voisi facessakin uskaltautua liittyä johonkin ryhmään ...

Lumikirsikka kirjoitti:

Kaikki joilla ylitsepääsemätön väsymys, aivosumu tms: suosittelen tsekkauttamaan varastoraudan( ferritiini). Luulin että mulla oli kaikki ok kun n. Kk sitten neuvolassa kehuivat että hyvä hemoglobiini . Molemmat arvot oli vauvan kasvuspurtin takia romahtaneet - tai ehkä varastorauta oli jo pitkään ollut matala? Neovolassahan sitä ei mitata ja mulla on tietämättäni ollut paha anemia (vaikka oon syönyt lihaa yms. En tajunnut aloittaa rautatabletteja kun hemoglobiinia aikaisemmin neuvolassa kehuttiin). Mulle tuli tästä kropan epätasapaino tilasta aika hurja seuraus ja jouduin sairaalaan. Onneksi vauvalla kuitenkin kaikki hyvin. Ihanaa että täällä hyviä rakenneultra kokemuksia. Ootteko muuten löytäneet muita hyviä keskustelupaikkoja kesäkuisille 2021. Täällä kun on aika hiljaista. Facebookissa varmaan on ? Nyt kun olen kertonut töissä voisi facessakin uskaltautua liittyä johonkin ryhmään ...

Mulla ei ole hemoglobiinia mitattu kertaakaan neuvolassa. 😳 Mittautin sitten sen töissä, samoin rauta-arvot. Hemoglobiini viitearvoissa ja varastoraudat tippuneet puoleen siitä, mitä ne oli ennen raskautta. Nyt viiletetään varastorautojen kanssa arvossa 29. Otin puheeksi asian neuvolassa, kysyin neuvoa, voisiko rautaa syödä turvallisesti jopa 200 mg/vurokaudessa. Neuvolan terveydenhoitajan tms. mukaan minun ei edes tarvitsisi syödä rautalisää (olen syönyt rautalisää koko raskauden ajan n. jokatoinen päivä varuilta). Yritin selittää, että rautavarastot alkavat loppua. Ei kuulema mitään huolta. Ei tarvitse syödä rautaa, hemoglobiini niin hyvä.

No otin sitten yhteyttä omaan (neuvolan ulkopuoliseen) lääkäriin. Oma lääkäri kehoitti ehdottomasti syömään 100 mg rautaa päivittäin. Ennen raskautta olin jotenkin niin suurin odotuksin neuvolan suhteen. Vihdoinkin saan verorahoille vastinetta ja voin luottaa asiantuntevaan apuun koko raskauden ajan. Hohoijaa. Nyt lähinnä ärsyttää mennä neuvolaan ja mielelläni käyttäisin sen ajan mihin tahansa muuhun. Aivan turhaa ajanhukkaa. Ottaa aivoon.

KarpaloAino kirjoitti:

Lumikirsikka kirjoitti:

Kaikki joilla ylitsepääsemätön väsymys, aivosumu tms: suosittelen tsekkauttamaan varastoraudan( ferritiini). Luulin että mulla oli kaikki ok kun n. Kk sitten neuvolassa kehuivat että hyvä hemoglobiini . Molemmat arvot oli vauvan kasvuspurtin takia romahtaneet - tai ehkä varastorauta oli jo pitkään ollut matala? Neovolassahan sitä ei mitata ja mulla on tietämättäni ollut paha anemia (vaikka oon syönyt lihaa yms. En tajunnut aloittaa rautatabletteja kun hemoglobiinia aikaisemmin neuvolassa kehuttiin). Mulle tuli tästä kropan epätasapaino tilasta aika hurja seuraus ja jouduin sairaalaan. Onneksi vauvalla kuitenkin kaikki hyvin. Ihanaa että täällä hyviä rakenneultra kokemuksia. Ootteko muuten löytäneet muita hyviä keskustelupaikkoja kesäkuisille 2021. Täällä kun on aika hiljaista. Facebookissa varmaan on ? Nyt kun olen kertonut töissä voisi facessakin uskaltautua liittyä johonkin ryhmään ...

Mulla ei ole hemoglobiinia mitattu kertaakaan neuvolassa. 😳 Mittautin sitten sen töissä, samoin rauta-arvot. Hemoglobiini viitearvoissa ja varastoraudat tippuneet puoleen siitä, mitä ne oli ennen raskautta. Nyt viiletetään varastorautojen kanssa arvossa 29. Otin puheeksi asian neuvolassa, kysyin neuvoa, voisiko rautaa syödä turvallisesti jopa 200 mg/vurokaudessa. Neuvolan terveydenhoitajan tms. mukaan minun ei edes tarvitsisi syödä rautalisää (olen syönyt rautalisää koko raskauden ajan n. jokatoinen päivä varuilta). Yritin selittää, että rautavarastot alkavat loppua. Ei kuulema mitään huolta. Ei tarvitse syödä rautaa, hemoglobiini niin hyvä.

No otin sitten yhteyttä omaan (neuvolan ulkopuoliseen) lääkäriin. Oma lääkäri kehoitti ehdottomasti syömään 100 mg rautaa päivittäin. Ennen raskautta olin jotenkin niin suurin odotuksin neuvolan suhteen. Vihdoinkin saan verorahoille vastinetta ja voin luottaa asiantuntevaan apuun koko raskauden ajan. Hohoijaa. Nyt lähinnä ärsyttää mennä neuvolaan ja mielelläni käyttäisin sen ajan mihin tahansa muuhun. Aivan turhaa ajanhukkaa. Ottaa aivoon.

Mulla ollut myös raudan puutetta aikaisempien raskauksien aikana ja niiden jälkeen. Tää raudanpuute asia on ihan ali tunnistettu ongelma ja monet lääkärit jopa kieltävät sen olemassaolon. Mä oon syönyt rautaa 2x100 mg rv 15 alkaen ja aion syödä loppuun asti näin. Raudan saannista raskauden aikana on tehty tutkimuskin ihan Suomessa:

https://www.foibos.fi/raudanpuute-raskauden-aikana/

Sen mukaan olisi suositeltavaa syödä rautaa just se 200 mg /päivä rv 16 alkaen, jos haluaa ennaltaehkäistä raudanpuutteen syntymisen. Mulla oli niin kauheat oireet raudanpuutteisena, että teen mitä vaan estääkseni samat olot tulevaisuudessa. Ymmärrän hyvin pettymyksesi nauvolaan, kun nimenomaan luulisi, että he olisivat ammattilaisia ja tietoisia uusimmista tutkimuksista yms. Ja kun näin ei todellakaan ole. Luulen että neuvolan työntekijöillä on niin laaja työnkuva, kun pitää ottaa huomioon fyysinen ja psyykkinen puoli, niin mitään spesifiä tietoa heillä ei tunnu olevan. Vaikka raudan saanti pitäisi olla heille minustakin ihan perus kauraa.. Täytyy olla itse tosi tietoinen ja ottaa itse aktiivisesti selvää asioista.. Toinen asia on D vitamiinin saanti raskauden aikana, jonka suositukset täällä pimeessä Suomessa aivan liian alhaiset.. Siitäkin löytyy Googlesta tutkimuksia ja neuvolassa pyöritellään silmiä jos syö yli suositusten 🤦‍♀️

JadedF kirjoitti:

Sabiiina kirjoitti:

Täällä yksi odottaja liittyy keskusteluun. Täytän helmikuussa 37 vuotta ja odotan esikoistani. Pelottaa ja hirvittää; Entä jos en osaakaan kasvattaa lapsestani kunnon ihmistä? Entä jos kaikki menee pieleen? Entä jos se ei saa kavereita? Entä jos? Entä jos..? Tuntuu, että kukaan muu ei ole raskaana tai ainakaan raskaana näin vanhana kuin minä. Neuvolatäti on ihan outo kun se "lässyttää" mun mahalle vaikka edes itse en tee sitä. Hirveä syyllisyys, kun tuntuu että kaikki muut on enemmän innoissaan kun minä. En itse osaa/uskalla vielä(kään) kunnolla fiilistellä tätä.. Mulla ei ole mitään pahoinvointia eikä väsymystä eikä mitään ikäviä fyysisiä tuntemuksia ja sekin aiheuttaa syyllisyyden tunteita..

Kokemuksia, varmaan kaikesta mahdollisesta, olisi kiva kuulla? :)

Moikka Sabiina!

Täällä la 20.6. Itse täytän heinäkuussa 38. Mulla ihan samoja fiiliksiä kuin sinulla. Muut on enempi innoissaan tästä kuin minä vaikka tätä on odotettu vuosia. Johtuneeko siitä että on vielä niin varuillaan jos jotain kuitenkin sattuu. Rakenneultra on ensi viikolla. Mitään en oo uskaltanut hankkia ja oon ihan pihalla kaikesta vauva jutuista, esim. vaatemetkeistä. Tai ihan mistä vaan :D

Semmonen olo että on jotenkin liian aikuinen... Jos näin voi sanoa. Olisi ihana fiilistellä mutta ei vaan osaa. Ja sama kans täällä että neuvolan työntekijä oli jotenkin enempi innoisaan ja höpötteli vauvalle ja itse olin ihan tuppisuuna. Onkohan mussa jotain vikaa...

Ja älkää käsittäkö väärin, tätä on odotettu tosiaan jo vuosia ja jossain vaiheessa alettiin jo puolison kanssa totulla ajatukseen ettei me voida saada lasta. Eli ehkä mua vaan pelottaa niin paljon etten uskalla nauttia tästä raskaudesta ollenkaan... :(

Näin hävisi sitten koko oma kommentti bittiavaruuteen, kun yritin vain samaistua 😅

Täälläpä on hiljaista, mutta jospa joku täällä vielä kävisi lukemassa. :) Oon myös facen raskaus-ryhmässä, mutta en halua puhua tästä aiheesta siellä, kun ryhmässä on myös tuttuja.

Eli sellainen ikävä asia kuin raskausdiabetes. Mulla 2h arvo oli sokeriradituksessa koholla. Nyt olen odottanut kaksi viikkoa yhteydenottoa neuvolasta, että saisin verensokerimittarin ja ruokavalio-ohjeet. Olen yrittänyt etsiä toki aiheesta tietoa ja olen viilannut ruokavaliota terveellisempään suuntaan heti kun tieto koholla olevista sokereista tuli. Minusta tuntuu kuitenkin, että kaipaan vielä kädestä pitäen ohjausta ruokavalioon, että oonko edes oikeilla jäljillä. Lisäksi sen mittarin, että näkisi, miten arvot heittelee päivän mittaan.

Onko muita kohtalotovereita, joilla on todettu radi? Kuinka nopeasti saitte ajan neuvolaan ja vs-mittarin? Mua vähän huolettaa, onko terkkari unohtanut tehdä lähetteen diabeteshoitajalle, vai mikä kestää. Vai hermoilenko vaan turhaan.