Lue keskustelun säännöt.
Miksei normaalia elämää kestetä?
Nyt koronan myötä olen havahtunut tähän. Ihmiset menivät aivan sekaisin kun eivät päässeet baareihin ja ulkomaille. Nyt kun arki on ns. "normaalimpaa", niin heti pitää päästä ulkomaille ja baareissa pörrää alalla työskentelevän sukulaiseni mukaan vielä enemmän väkeä, kuin ennen koronaa. Eräskin työkaverini on lähdössä marraskuussa kuukaudeksi Kanarialle, toinen kävi kesällä Romaniassa kun oli pakko päästä johonkin kun oli niin halpaa!
Omaa elämääni korona ei ole muuttanut mitenkään. Mulla ei ole varaa matkustella eikä käydä missään ulkona syömässä ja juomassa. Korkeakoulutettuna, palkkakuopassa sinnitellen. Ennen kadehdin ystäviäni joilla oli rahaa mällätä, mutta nyt ymmärrän olevani kuitenkin aika onnekas. Löydän elämääni sisältöä muistakin asioista, ekologisemmin. Katson Areenasta dokkareita (ei ole varaa Netflixiin), käyn myös silloin tällöin kirjastossa (kun ei ole varaa äänikirjapalveluihin), ulkoilen lähiluonnossa ja silloin tällöin näin myös yhtä ystävääni ulkosalla... Muuta ihminen ei tarvitse.
Kommentit (282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korona on saanut esille miten ylimielisiä ja omassa poterossaan eläviä ihmiset ovat. Kuten ap ja monet muut julistukset tällä palstalla esimerkkinä.
Ei mitään kykyä nähdä että ihmiset ja elämät on erillaisia.Olkoonkin että ovat erilaisia mutta onko tosiaan elämä kiinni näistä baari-illoista ja ulkomaan matkoista? Itse en keksi juuri mitään minkä poisviemisestä en selviäisi. Ja puhun nimenomaan asioista enkä ihmisistä jotka tietenkin ovat eri asia.
Voisit suoraan vaan kysyä onko elämä tosiaan kiinni sosiaalisesta kanssa käymisestä ja erillaisten asioiden kokemisesta. Sitä nuo suurimmalle osalle on.
Miksi ihmeessä kaikki vaan ei möllötä kokematta ja tekemättä läpi elämänsä?Mutta eihän se sitä tarkoita, vaikka olisikin ilman baari-iltoja? Kai sä nyt voit olla iloinen ja toimelias ilman noitakin asioita - eikö sulla ole itselläsi mitään mistä iloita, oletko olemassa vain suhteessa muihin?
Ilmeisesti kokemus on vähän erilainen laumaihmisellä ja niillä muilla.
Kyllä hauska baari-ilta ystävien kanssa, nyt aina jonkun tympeän metsäretken yksin hyttysten seurassa, voittaa.
Mikä siinä on, että toisten on aina oltava yksin vain omien ajatusten kanssa? Eivätkö he kestä muiden ajatuksia ja mielipiteitä? Monen pitää olla aina myös sinne metsään menemästä. Ei osata olla ihmisten kanssa vissiin? Kaikki on paremmin yksin tai korkeintaan lasten ja puolison kanssa. Onko heillä jotain ihmisuhdevaikeuksia?Hauskan illan ystävien kanssa voi järjestää kotonakin eikä sinne metsäänkään tarvitse yksin mennä. Näin on täälläpäin toimittu.
Toiset voi ja toiset ei. Monessa talossa ei mitään illanistujaisia joka viikonloppu hyvällä katsota ja ne metsäretket eivät vaan ole kaikkien mieleen. Ei vaikka siellä olisi sieniä tai marjoja tai hiihtolatuja.
Puistoon istumaan? Tapaaminen kadunkulmassa? Miten ne voivat olla onnellisia ystävistään jossain slummeissa joissa ei ole just sitä tietynlaista aikuisemmalle väelle suunnattua tyylikästä ja rentsiä yökerhoa?
Ehkä he olisivat onnellisia, jos tuota tapahtuisi, mutta tapahtuiko sitä?
Englannissa kävi noin. Baarit suljettiin ja bileet järjestettiin metsissä. Eli paikka vain vaihtui. Halu tavata ystäviä ja bailata oli kova ja ympäristöstä oltiin valmiita joustamaan.
Olisi mielenkiintoista tietää miten reagoitaisiin, jos metsät suljettaisiin?En ihan tajunnut kyllä.
Mutta siis, jos on halu nähdä ystäviä niin siihen löytyy varmasti keino, niin kauan ainakin kun metsiä ei tosiaan suljeta.
Eli jos on halu olla onnellinen, eikö sitä pysty olemaan ilman sitä just tietynlaista elämystä? No ei tietenkään pysty, sehän se ongelma juuri on kautta historian ollut. Ei olla onnellisia sillä mitä on, vaan halutaan koko ajan enemmän ja sitä ja tätä elämystä. Joka johtaa vain riman nousemiseen, harvoin aitoon iloon kuitenkaan. Ihminen on ahne luonnostaan.
Voitko käsittää, että jotkut inhoaa metsiä? Minä inhoan. Kesällä jo tuli jo melkein oksennus, kun ehdotettiin lomakohteiksi luonyokohteita. Ihan kuva jos tykkäät, muttei meille kiitos.
Entä jos haluan tavata kerrallaan 20 ystävää, niin kuin mulla on ollut tapana, miten pidetään turvavälit niin, että kaikki kuulevat kaikkia.
No olisit sitten mennyt vaikka tuntureille, Ahvenanmaalle tai muualle saaristoon, kylpylään tai vaikka Helsinkiin keskustassa olevaan hotelliin. Nyt voitkin jo mennä melkein minne vaan mukaan lukien ulkomaat.
Samoin olisit voinut hyvinkin tavata ne 20 ystävää jos he vain olisivat halunneet tavata sinut. Nyt voitkin järjestää jo vaikka 500 hengen juhlat. Jospa se korvaisi vähän näitä muutamaa kuukautta jolloin olet joutunut luopumaan osasta mielitekojasi ja tämä mieliharmi unohtuisi pikkuhiljaa. Ja kukaan ei ole keväällä tai nyt tarkastanut pidättekö yhtään mitään turvavälejä eikä niiden rikkomista ole sanktioitu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"muuta ei ihminen tarvitse"
Eikö kuitenkin niin, että sinä et muuta tarvitse? Et kai halua määritellä sitä, mitä muut ihmiset tarvitsevat?
Ihminen ei tarvitse alkoholia, lentomatkailua ym. ympäristöä ja terveyttä kuormittavaa.
Tarvitsevat tai eivät, nuo kaikki ovat silti normaaleja asioita. Normaalia ei ole pelkästään se, että ollaan kotona, tavataan ystäviä kaksi kertaa vuodessa ja ulkoillaan vain lähiluonnossa, ehkä kirjaston kautta koukaten.
Ei voida oikeastaan määritellä mikä on normaalia. Suurelle osalle ihmiskunnasta esimerkiksi lentomatkat olisivat luksusta. Koska noin puolet maailman väestöstä esimerkiksi käyttää vessanaan kuoppaa maassa.
Silti ne pärjäävät. Tosta voisi oikeasti ottaa oppia, elämästä nauttiminen ei merkitse asioita, sisältö tulee pienistäkin jutuista. Totta kai esimerkiksi matkailu on kivaa, mutta surkeaa jos elämä ei tunnu hyvältä ilman sitä. Jotenkin tulee mieleen että ihmiseltä puuttuu kyky olla onnellinen, pitää vain hakea nautintoa aina jostain uudesta.
Niin, ehkä se on luksusta ja siihen on syynsä miksi sinäkin kutsut sitä matkustamista luksukseksi, että rangaistukseksi. Todella pienestä voi olla iloinen ja kiitollinen, mutta se ei tarkoita etteikö suuresta ja kallistakin voisi myös sitä olla. Ihminen voi iloita sekä omasta kodista, että lomamatkasta hotellista ja jos toinen niistä otetaan pois se tuntuu surkealta. Ihan kuten ihmiseltä joka tykkää yhdestä tai seitsemästä asiasta. Niistä kun viedään joku pois, niin eihän se kivalta tunnu.
Niin tästähän on tässä ketjussa paljon just puhuttu. Tietenkin lapsi haluaa laatikosta itselleen kaikki lelut mitkä saa haalittua.
Mutta pitäisikö tätä ajatustapaa yrittää muuttaa, eikä mennä vain kaikki mulle -vaistoilla? Koska tuolleen elämällä mikään ei riitä ja kyky onnellisuuteen luisuu kauemmaksi.
Mitä jos viedään sinulta ne metsät ja hiljaiset koti-illat? Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää, että muille se normaali on sitä vilkasta elämää, ei sitä yksin kotona nyhjöttäminen? Korona aika oli kaikkea muuta kuin normaalia. Tylsää, yksinäistä ja yksitoikkoista. Normaalissa elämässä ihmiset tekee ja tapaa toisiaan ja tutkii maailmaa, ei kyki yksinään jossain metsässä tai kotona telkun edessä puhelin kädessä.
Eiks sulla oo mielikuvitusta?
Kyllä ja jopa hyvä sellainen, mutta väitätkö ihan tosissasi, että se on sama asia uida vedessä ja kuvitella se ajatuksissasi? Että Alpit ovat sama asia kuvissa kuin luonnossa? Tai ehkä lukea kirjasta kahden ihmisen dialogi on sama kuin keskustella itse mielenkiintoisista asioista jonkun kivan tyypin kanssa kasvotusten?
Elämää rajoitetaan , ei kielletä. Ei kannattas noin mustavalkoisesti ajatella.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse huomannut että rahaa on jäänyt tosi paljon säästöön kun ei pääsekään yhtäkkiä esim. matkustelemaan. Aion kyllä jatkaa tätä säästämistä vaikka elämä tästä joskus normalisoituu.. Toinen itselleni hyvä asia oli että kun korona vei työt niin uskaltauduin vihdoin ja viimein irtisanoutumaan! Miettinyt asiaa varmaan vuoden ja nyt on uusi työ jo :)
Matkustelua tietenkin kaipaan, mutta huomaa että ilmankin pärjää.
Mulla on toisinpäin. Kotimaan matkailussa menee paljon enemmän rahaa, kuin ulkomailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle on ollut pettymys, etten päässyt kesällä odottamalleni matkalle, sillä pääsee irti arjesta. Mutta se ei ole ollut se isoin juttu.
En minä elä normaslia elämää. En jos en voi tapailla ystäviäni. Ihan sama missä tapailen, kunhan vain tapailen. Mulle ystävät antavat energiaa, mitkää puhelut tai virtuaalitreffit eivät korvaa aitoa yhdessä oloa.
Samaan aikaa sairastunut äitini juoksutti, minua jopa viidesti viikossa - eikä 7 apteekkikäyntiäkään viikossa ole normaalielämää.
Jouduin keväällä loupumaan myös mun yärkeimmistä harrastuksista. Uinti - hallit kiinni ja laulaminen. Onneksi molemmat ovat nyt kuitenkin taas ohjelmassa.
Mulla on myös olo, etten ole ollut lomalla lainkaan, kun matkaa ei ollut, arjesta en päässyt irti, en lainkaan.
Ravintolassa syöminen on ihan eri asia kuin kokkaaminen kotona, johon olen jo läpeensä kyllästynyt. Enkä ole löytänyt esim pippuripihviä kotiin toimitettuna. Jotkut ruuat kärsivät matkoista.
Omaa normiarkea ole ollut olemassa sitten maaliskuun ja olen melkoisen väsynyt. Siihen vaikuttaa kovasti tietenkin iäkkään äitini sairastuminen, johon lisätwistin tuo korona.
Ootko miettinyt miten sä tulisit toimeen jos sulla ei vaan olisi mahdollisuutta matkailla kertaakaan?
Ystäväjuttu on toki selkee!
Eikös se ollut jo viestissäni selkeästi, minulle oli pettymys. Mutta se ei ollut tärkein elämäni muuttanut tekijä tuo matkailun päättyminen.
Olen matkustanut ensimmäisen kerran ulkomaille 16-vuotiaana, sitä ennen haaveillut siitä. Haaveillut arkeologin ammatista ja nimenomaan sen myötä matkoista. Musta ei tullut arkeologia, mutta mun matkat ovat matkoja historiaan. Olen käynyt katsomassa pyramideja niin Egyptissä kuin Meksikossa, vieraillut lukuisilla Kreikan Rooman raunioilla, Stonehengessä. Mut löytää reissuillani aina museoista.
Jos matkustaminen ei olisi mahdollista kävisin katsomassa tietyt näyttelyt museoissa, esim Amos Rexissä alkaa Egypti-näyttely. Helsingin ulkopuolella on kuitenkin vähän museoita, jotka kiinnostavat. Ja luultavasti lukisin, mutta kokemus ei ole ollenkaan sama. Alussahan museot olivat myös kiinni. Voit myös arvata, että teen tuota samaa muutenkin. Käyn museoissa ja taidenäyttelyissä myös kotimaasssa.
Jos ihminen haaveilee ja unelmoi, hänellä on pyrkimys johonkin. Jos multa otetaan mun haavet ja unelmat pois, osa minusta viedään pois. Minä en haaveile kesämökistä tai isosta asunnosta, paremmasta autosta.
Minä haaveilen matkasta Petraan, Macchu Picchuun, Pompeijiin jne.
M44 kirjoitti:
Kyseessä on sopeutuminen. Osa ihmisistä on niin kankeita, että eivät pysty sopeutumaan vähääkään erilaiseen elämäntyyliin.
Joku menee kuin spiidattu kenguru, koska pelkää pysähtymistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kun ei pääse ulkomaille yhtenä kesänä, niin onhan se katastrofin paikka.
Korona oli oikeastaan todella hyvä asia, koska se ei vaikuttanut omaan elämääni millään tavalla, koska olen yksinäinen erakko, joka pitää on pitänyt turvaväliä jo 30 vuotta :)
Mikä nyt on normaalia ja mikä ei. Kannattaa tarkastella normaaliutta historian näkökulmasta. Silloin voidaan todeta, että aiempi elämä, mitä elimme, oli sitä epänormaalia aikaa, kun kaikki oli hyvin. Ihmisen normaali elämä on aina sisältänyt (ja monessa maailman kolkassa sisältää edelleen) hätää, kärsimystä, sairautta, nälkää, läheisten kuolemia, kipua, epämukavuutta, selviytymistä, kilpailua. Päivästä toiseen armotonta oman onnen etsimistä ja oman paikan turvaamista. Me olemme olleet onnekkaita tähän asti.
Ja eihän tässä nyt oikein mitään suurta ole kielletty. Ainoastaan matkustelu, muuten voi tehdä ihan sitä samaa kuin ennenkin, ehkä pienin muutoksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korona on saanut esille miten ylimielisiä ja omassa poterossaan eläviä ihmiset ovat. Kuten ap ja monet muut julistukset tällä palstalla esimerkkinä.
Ei mitään kykyä nähdä että ihmiset ja elämät on erillaisia.Olkoonkin että ovat erilaisia mutta onko tosiaan elämä kiinni näistä baari-illoista ja ulkomaan matkoista? Itse en keksi juuri mitään minkä poisviemisestä en selviäisi. Ja puhun nimenomaan asioista enkä ihmisistä jotka tietenkin ovat eri asia.
Voisit suoraan vaan kysyä onko elämä tosiaan kiinni sosiaalisesta kanssa käymisestä ja erillaisten asioiden kokemisesta. Sitä nuo suurimmalle osalle on.
Miksi ihmeessä kaikki vaan ei möllötä kokematta ja tekemättä läpi elämänsä?Mutta eihän se sitä tarkoita, vaikka olisikin ilman baari-iltoja? Kai sä nyt voit olla iloinen ja toimelias ilman noitakin asioita - eikö sulla ole itselläsi mitään mistä iloita, oletko olemassa vain suhteessa muihin?
Ilmeisesti kokemus on vähän erilainen laumaihmisellä ja niillä muilla.
Kyllä hauska baari-ilta ystävien kanssa, nyt aina jonkun tympeän metsäretken yksin hyttysten seurassa, voittaa.
Mikä siinä on, että toisten on aina oltava yksin vain omien ajatusten kanssa? Eivätkö he kestä muiden ajatuksia ja mielipiteitä? Monen pitää olla aina myös sinne metsään menemästä. Ei osata olla ihmisten kanssa vissiin? Kaikki on paremmin yksin tai korkeintaan lasten ja puolison kanssa. Onko heillä jotain ihmisuhdevaikeuksia?Hauskan illan ystävien kanssa voi järjestää kotonakin eikä sinne metsäänkään tarvitse yksin mennä. Näin on täälläpäin toimittu.
Toiset voi ja toiset ei. Monessa talossa ei mitään illanistujaisia joka viikonloppu hyvällä katsota ja ne metsäretket eivät vaan ole kaikkien mieleen. Ei vaikka siellä olisi sieniä tai marjoja tai hiihtolatuja.
Tässä on monta lausetta mihin tarttua. Ensimmäisenä tämä "Mikä siinä on, että toisten on aina oltava yksin vain omien ajatusten kanssa? Eivätkö he kestä muiden ajatuksia ja mielipiteitä?". Googleta introvertti ja yritä ymmärtää, että ihmiset on erilaisia, please.
"Monessa talossa ei mitään illanistujaisia joka viikonloppu hyvällä katsota ja ne metsäretket eivät vaan ole kaikkien mieleen." Mikä pakko on huutaa ja meuhkata niin kovaa, että se häiritsee naapureita? Eikö voi istua iltaa ja keskustella normaalilla äänellä? Ei myöskään tarvitse koko kaveripiiriä kutsua, eikö voi pienemmällä porukalla? Ei 5 ihmisestä hirveetä mökää lähde, jos ei tahallaan huudeta. Toisekseen, pakkoko kaikki on aina kutsua omaan kotiin, eikö voida vuorotella? Kesällä myös oli hyviä ilmoja olla ulkona puistoissa pitkälle iltaan. Se on totta, ettei metsäretket kaikkia miellytä, onneksi ei, ei tarvitsekaan, on enemmän tilaa meille, jotka niistä nauttivat. Mutta aika paljon vaihtoehtoja mahtuu baari-illan ja metsäretken väliin.
Googleta sinä ekstrovertti. Aivan, toiset eivät tykkää keskustella kotona kuiskutellen yhden kaverin kanssa kotona ja juuri siksi jotkut baarit ovat olleet heistä kivoja. Musiikki soi kovaa ja kevyttä keskustelua juuri sillä äänenvoimakkuudella kun haluaa. Tekeekö mieli tanssia? Ei hätää, baarissa alakerran naapuri ei soita poliiseja paikalle. Sinunlaisten ehdotus on, etkö voisi nauttia tanssimatta? Tai ehkä lautapelejä pelaamalla? En, vaan haluaisin nauttia elämästä tanssimalla klo. 03 asti ja nukkua sunnuntaina aamuna pitkään, herätäkseni mennäkseni ravintolaan ulos syömään.
Mikään ei tietenkään ole pakko, mutta se, että tyytyy ei tarkoita, että sen kokee hauskaksi. Netflix ei vaan korvaa asiaa ihmisille, jotka rakastavat festareita, mutta sitä tietenkin ihmisten, jotka inhoavat niitä on vaikeaa ymmärtää.
Minä kyllä ymmärrän näitä vaatimattomasti ja pienellä liekillä eläviä, mutta he eivät kyllä ymmärrä heitä, jotka elävät suurella liekillä ja ovat luonnostaan todella aktiivisia. Varsinkin kun heille vaikuttaa kaikki aktiviteetit olevan samalla viivalla. Koti-ilta on sama kuin festarit ja metsäretki sama kuin rantaloma etelässä. Ei ole.
Ekstroverttiydellä ei ole kyllä mitään tekemistä sen kanssa, että on pakko päästä tanssimaan ja huutamaan. Kuten sanoinkin, ihmiset on erilaisia. Ilmeisesti siis sinulle näitä pakollisia on tanssiminen ja huutaminen. Tanssiminen onnistuu kyllä helposti monessakin paikassa, huutaminen ehkä ei. Mutta minäkin HALUAISIN vaikka mitä, mutta kaikki ei vaan aina onnistu. Kyynel. Haluaisin nukkua joka päivä pitkään, mutten voi koska työt. Haluaisin, että töissä tehtäisiin faktoihin ja järkeen perustuvia, hyvin harkittuja päätöksiä sen sijaan, että ekstrovertit päättävät tehdä sen ensimmäisen mieleen tulleen asian. Haluaisin, että kukaan ei tunkisi bussissa viereen istumaan, jos penkkipareja on tyhjillään, mutta välillä siihen joku tulee. Haluaisin, että elämä olisi helppoa ja rauhallista. Mutta kun kaikkea ei voi saada.
Joku tuossa hyvin kommentoikin, että kyllä nyt ekstrovertit voivat hyvin maistaa vähän "introvertin maailmaa" kun normaalisti elämme kaikki hyvin ekstrovertissä maailmassa. Olen täysin samaa mieltä. Oletteko oikeasti koskaan miettineet sitä, kuinka raskasta on esim. työelämä tänä päivänä ihmiselle, jota sosiaalinen kanssakäyminen oikeasti rasittaa? Ei ole kyse mistään ihmisvihasta tai sosiaalisten taitojen puutteesta, vaan siitä, että toiset saa virtansa yksinolemisesta ja toiset ihmisistä. Ja kyllä, ymmärrän siis, että toiset saa virtansa nimenomaan ihmisistä. Tätä virtaa voi kuitenkin saada myös korona-aikana: on puhelimet, skypet, teamsit, ymsyms ja en katsoisi pahalla yhdessä ulkoiluakaan - ihan vaikka sitä ryyppäämistä puistossa. Jonkinmoiset turvavälit onnistuu kyllä siinäkin. "Täysillä elämistä" voi varmasti harjoittaa näin korona-aikaankin, kun nyt ei edes rajoituksia ihan hirveän paljon enää ole. Ymmärrän, että se pahin rajoitusten aika saattoi olla haasteellista ja jos se olisi kestänyt pitkään, niin voisin kitinän ymmärtää. Mutta sellaista elämä on. Tähän voi heittää tosielämän esimerkkejä ihan normaaleista introvertin kohtaamista vastaavista haasteellisista tilanteista: työttömyys ja työnhaku. Parin kuukauden ajan kun käyt muutamassa työhaastattelussa per viikko plus lukuisat puhelut päälle, niin kyllä se rasittaa. Samoin ihan vaikka avokonttori.
Anteeksi, että pelottelemme kansaa ilman oikeaa syytä. Se on väärin ja olemme hyvin pahoillamme.
Sanoma Oy
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko nää ihmiset ihan tosissaan? Jos pari-kolme vuotta joutuu lykkäämään reissaamista niin ranteet auki??
Ei kukaan ranteet auki ole, mutta hei suljetaan ne metsät ja pistetään siihen sun naapuriin disco pariksi vuodeksi. Tehdään siitä sinun arki ja katsotaan alkaako tuntumaan joltain.
Jos sillä voidaan säästää ihmishenkiä tai vakavan taudin leviämistä laajasti yhteiskuntaan niin luuletko että sanoisin ei ja marisisin, kuten sinä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle on ollut pettymys, etten päässyt kesällä odottamalleni matkalle, sillä pääsee irti arjesta. Mutta se ei ole ollut se isoin juttu.
En minä elä normaslia elämää. En jos en voi tapailla ystäviäni. Ihan sama missä tapailen, kunhan vain tapailen. Mulle ystävät antavat energiaa, mitkää puhelut tai virtuaalitreffit eivät korvaa aitoa yhdessä oloa.
Samaan aikaa sairastunut äitini juoksutti, minua jopa viidesti viikossa - eikä 7 apteekkikäyntiäkään viikossa ole normaalielämää.
Jouduin keväällä loupumaan myös mun yärkeimmistä harrastuksista. Uinti - hallit kiinni ja laulaminen. Onneksi molemmat ovat nyt kuitenkin taas ohjelmassa.
Mulla on myös olo, etten ole ollut lomalla lainkaan, kun matkaa ei ollut, arjesta en päässyt irti, en lainkaan.
Ravintolassa syöminen on ihan eri asia kuin kokkaaminen kotona, johon olen jo läpeensä kyllästynyt. Enkä ole löytänyt esim pippuripihviä kotiin toimitettuna. Jotkut ruuat kärsivät matkoista.
Omaa normiarkea ole ollut olemassa sitten maaliskuun ja olen melkoisen väsynyt. Siihen vaikuttaa kovasti tietenkin iäkkään äitini sairastuminen, johon lisätwistin tuo korona.
Ootko miettinyt miten sä tulisit toimeen jos sulla ei vaan olisi mahdollisuutta matkailla kertaakaan?
Ystäväjuttu on toki selkee!
Eikös se ollut jo viestissäni selkeästi, minulle oli pettymys. Mutta se ei ollut tärkein elämäni muuttanut tekijä tuo matkailun päättyminen.
Olen matkustanut ensimmäisen kerran ulkomaille 16-vuotiaana, sitä ennen haaveillut siitä. Haaveillut arkeologin ammatista ja nimenomaan sen myötä matkoista. Musta ei tullut arkeologia, mutta mun matkat ovat matkoja historiaan. Olen käynyt katsomassa pyramideja niin Egyptissä kuin Meksikossa, vieraillut lukuisilla Kreikan Rooman raunioilla, Stonehengessä. Mut löytää reissuillani aina museoista.
Jos matkustaminen ei olisi mahdollista kävisin katsomassa tietyt näyttelyt museoissa, esim Amos Rexissä alkaa Egypti-näyttely. Helsingin ulkopuolella on kuitenkin vähän museoita, jotka kiinnostavat. Ja luultavasti lukisin, mutta kokemus ei ole ollenkaan sama. Alussahan museot olivat myös kiinni. Voit myös arvata, että teen tuota samaa muutenkin. Käyn museoissa ja taidenäyttelyissä myös kotimaasssa.
Jos ihminen haaveilee ja unelmoi, hänellä on pyrkimys johonkin. Jos multa otetaan mun haavet ja unelmat pois, osa minusta viedään pois. Minä en haaveile kesämökistä tai isosta asunnosta, paremmasta autosta.
Minä haaveilen matkasta Petraan, Macchu Picchuun, Pompeijiin jne.
Todennäköisesti suurin osa ihmisistä haaveilee asioista, joita he eivät syystä tai toisesta pysty tekemään. Nyt olet _hetkellisesti_ liittynyt heidän seuraansa. Voit aina kysyä itseltäsi, mikä oikeus sinulla olisi päästä toteuttamaan haaveitasi samalla kun suurin osa ihmisistä eivät pysty siihen ikinä. Ymmärrän kyllä, että ärsyttää. Niin ärsyttää muitakin, tuntuu pahalta ja sattuu. On tärkeää kyetä sopeutumaan ja etsimään onnea niistä asioista, jotka ovat sillä hetkellä mahdollisia.
Btw, oma iso talo ei ole yhtään sen väheksyttävämpi tai pienempi unelma tai haave kuin matkustelu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se jännä juttu kun oot korkeastikoulutettu ja sulla ei ole varaa netflixiin ja mä elän edinvalvonnnassa alle toimeentulotuen rajan, 80€ viikossa , muuten hoitaa laskut ym muut Enkä saa mitään lisärahaa tuon lisäksi ja silti mulla on varaa netflixiin. Sun pitäis priorisoida asiat tärkeysjärjestykseen ja lopettaa muitten syyllistäminen .
Vierailija kirjoitti:
Eikö kuitenkin niin, että sinä et muuta tarvitse? Et kai halua määritellä sitä, mitä muut ihmiset tarvitsevat?
On ilmiselvää, että elämä on vakavasti pielessä jos ihminen ei osaa olla paikallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle on ollut pettymys, etten päässyt kesällä odottamalleni matkalle, sillä pääsee irti arjesta. Mutta se ei ole ollut se isoin juttu.
En minä elä normaslia elämää. En jos en voi tapailla ystäviäni. Ihan sama missä tapailen, kunhan vain tapailen. Mulle ystävät antavat energiaa, mitkää puhelut tai virtuaalitreffit eivät korvaa aitoa yhdessä oloa.
Samaan aikaa sairastunut äitini juoksutti, minua jopa viidesti viikossa - eikä 7 apteekkikäyntiäkään viikossa ole normaalielämää.
Jouduin keväällä loupumaan myös mun yärkeimmistä harrastuksista. Uinti - hallit kiinni ja laulaminen. Onneksi molemmat ovat nyt kuitenkin taas ohjelmassa.
Mulla on myös olo, etten ole ollut lomalla lainkaan, kun matkaa ei ollut, arjesta en päässyt irti, en lainkaan.
Ravintolassa syöminen on ihan eri asia kuin kokkaaminen kotona, johon olen jo läpeensä kyllästynyt. Enkä ole löytänyt esim pippuripihviä kotiin toimitettuna. Jotkut ruuat kärsivät matkoista.
Omaa normiarkea ole ollut olemassa sitten maaliskuun ja olen melkoisen väsynyt. Siihen vaikuttaa kovasti tietenkin iäkkään äitini sairastuminen, johon lisätwistin tuo korona.
Ootko miettinyt miten sä tulisit toimeen jos sulla ei vaan olisi mahdollisuutta matkailla kertaakaan?
Ystäväjuttu on toki selkee!
Eikös se ollut jo viestissäni selkeästi, minulle oli pettymys. Mutta se ei ollut tärkein elämäni muuttanut tekijä tuo matkailun päättyminen.
Olen matkustanut ensimmäisen kerran ulkomaille 16-vuotiaana, sitä ennen haaveillut siitä. Haaveillut arkeologin ammatista ja nimenomaan sen myötä matkoista. Musta ei tullut arkeologia, mutta mun matkat ovat matkoja historiaan. Olen käynyt katsomassa pyramideja niin Egyptissä kuin Meksikossa, vieraillut lukuisilla Kreikan Rooman raunioilla, Stonehengessä. Mut löytää reissuillani aina museoista.
Jos matkustaminen ei olisi mahdollista kävisin katsomassa tietyt näyttelyt museoissa, esim Amos Rexissä alkaa Egypti-näyttely. Helsingin ulkopuolella on kuitenkin vähän museoita, jotka kiinnostavat. Ja luultavasti lukisin, mutta kokemus ei ole ollenkaan sama. Alussahan museot olivat myös kiinni. Voit myös arvata, että teen tuota samaa muutenkin. Käyn museoissa ja taidenäyttelyissä myös kotimaasssa.
Jos ihminen haaveilee ja unelmoi, hänellä on pyrkimys johonkin. Jos multa otetaan mun haavet ja unelmat pois, osa minusta viedään pois. Minä en haaveile kesämökistä tai isosta asunnosta, paremmasta autosta.
Minä haaveilen matkasta Petraan, Macchu Picchuun, Pompeijiin jne.
Kukaan ei varmasti halua ottaa sulta haaveita pois, eikä kiellä haaveilua. Ihan varmasti nuo matkat on jossain vaiheessa mahdollisia. Haaveissa vaan on se juttu, että niitä ei aina välttämättä pysty toteuttamaan heti. Mulla on myös useita haaveita, mutta ei ne nyt heti toteudu. Ne toteutuu joskus, toivottavasti. Se joka haaveilee kesämökistä, ei varmasti oleta sitä saavansa heti, vaan haaveilua voi kestää vuosia tai vuosikymmeniä ennen sen toteutumista, niin ne erilaiset haaveet vaan toimii. Toki jos on ollut esim. matka varattuna, niin harmittaa varmasti, että se on jäänyt väliin, koska se on ollut vähän niinkuin jo puoliksi toteutunut haave, joka sitten perutaankin.
Voit seuraavaa, turvallista, matkaa odotellessa harrastaa historiaa eri tavoin, kuten sanoitkin: lukemalla, käymällä kotimaassa näyttelyissä, katsomalla dokumentteja/elokuvia, etsimällä tietoa netistä, ehkä etsimällä samanhenkisiä ihmisiä keskustelemalla heidän kanssaan (oli se sitten etänä tai kasvokkain). Tavat on monet, osa sopii toisille ja osa ei. Ja kyllä, se on ihan eri, kun nähdä ne pyramidit ihan itse livenä. Mutta mitä jos esteenäsi olisikin vaikka raha? Tai oma terveys? Olisihan se pettymystä samaan tapaan, mutta silloinkin se olisi vain nieltävä, että juuri nyt ei pääse. Ehkä myöhemmin.
Ja kyllä, huomasin, että kirjoitit, ettei tämä ole sinulle elämää suurempi asia, että olet vain pettynyt, mutta selviät kyllä. Hyvä niin, moni muukin voisi ajatella samoin. Joskus elämässä pitää vähän odottaa, vaikkei niin välttämättä haluaisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korona on saanut esille miten ylimielisiä ja omassa poterossaan eläviä ihmiset ovat. Kuten ap ja monet muut julistukset tällä palstalla esimerkkinä.
Ei mitään kykyä nähdä että ihmiset ja elämät on erillaisia.Olkoonkin että ovat erilaisia mutta onko tosiaan elämä kiinni näistä baari-illoista ja ulkomaan matkoista? Itse en keksi juuri mitään minkä poisviemisestä en selviäisi. Ja puhun nimenomaan asioista enkä ihmisistä jotka tietenkin ovat eri asia.
Voisit suoraan vaan kysyä onko elämä tosiaan kiinni sosiaalisesta kanssa käymisestä ja erillaisten asioiden kokemisesta. Sitä nuo suurimmalle osalle on.
Miksi ihmeessä kaikki vaan ei möllötä kokematta ja tekemättä läpi elämänsä?Mutta eihän se sitä tarkoita, vaikka olisikin ilman baari-iltoja? Kai sä nyt voit olla iloinen ja toimelias ilman noitakin asioita - eikö sulla ole itselläsi mitään mistä iloita, oletko olemassa vain suhteessa muihin?
Ilmeisesti kokemus on vähän erilainen laumaihmisellä ja niillä muilla.
Kyllä hauska baari-ilta ystävien kanssa, nyt aina jonkun tympeän metsäretken yksin hyttysten seurassa, voittaa.
Mikä siinä on, että toisten on aina oltava yksin vain omien ajatusten kanssa? Eivätkö he kestä muiden ajatuksia ja mielipiteitä? Monen pitää olla aina myös sinne metsään menemästä. Ei osata olla ihmisten kanssa vissiin? Kaikki on paremmin yksin tai korkeintaan lasten ja puolison kanssa. Onko heillä jotain ihmisuhdevaikeuksia?Hauskan illan ystävien kanssa voi järjestää kotonakin eikä sinne metsäänkään tarvitse yksin mennä. Näin on täälläpäin toimittu.
Toiset voi ja toiset ei. Monessa talossa ei mitään illanistujaisia joka viikonloppu hyvällä katsota ja ne metsäretket eivät vaan ole kaikkien mieleen. Ei vaikka siellä olisi sieniä tai marjoja tai hiihtolatuja.
Tässä on monta lausetta mihin tarttua. Ensimmäisenä tämä "Mikä siinä on, että toisten on aina oltava yksin vain omien ajatusten kanssa? Eivätkö he kestä muiden ajatuksia ja mielipiteitä?". Googleta introvertti ja yritä ymmärtää, että ihmiset on erilaisia, please.
"Monessa talossa ei mitään illanistujaisia joka viikonloppu hyvällä katsota ja ne metsäretket eivät vaan ole kaikkien mieleen." Mikä pakko on huutaa ja meuhkata niin kovaa, että se häiritsee naapureita? Eikö voi istua iltaa ja keskustella normaalilla äänellä? Ei myöskään tarvitse koko kaveripiiriä kutsua, eikö voi pienemmällä porukalla? Ei 5 ihmisestä hirveetä mökää lähde, jos ei tahallaan huudeta. Toisekseen, pakkoko kaikki on aina kutsua omaan kotiin, eikö voida vuorotella? Kesällä myös oli hyviä ilmoja olla ulkona puistoissa pitkälle iltaan. Se on totta, ettei metsäretket kaikkia miellytä, onneksi ei, ei tarvitsekaan, on enemmän tilaa meille, jotka niistä nauttivat. Mutta aika paljon vaihtoehtoja mahtuu baari-illan ja metsäretken väliin.
Googleta sinä ekstrovertti. Aivan, toiset eivät tykkää keskustella kotona kuiskutellen yhden kaverin kanssa kotona ja juuri siksi jotkut baarit ovat olleet heistä kivoja. Musiikki soi kovaa ja kevyttä keskustelua juuri sillä äänenvoimakkuudella kun haluaa. Tekeekö mieli tanssia? Ei hätää, baarissa alakerran naapuri ei soita poliiseja paikalle. Sinunlaisten ehdotus on, etkö voisi nauttia tanssimatta? Tai ehkä lautapelejä pelaamalla? En, vaan haluaisin nauttia elämästä tanssimalla klo. 03 asti ja nukkua sunnuntaina aamuna pitkään, herätäkseni mennäkseni ravintolaan ulos syömään.
Mikään ei tietenkään ole pakko, mutta se, että tyytyy ei tarkoita, että sen kokee hauskaksi. Netflix ei vaan korvaa asiaa ihmisille, jotka rakastavat festareita, mutta sitä tietenkin ihmisten, jotka inhoavat niitä on vaikeaa ymmärtää.
Minä kyllä ymmärrän näitä vaatimattomasti ja pienellä liekillä eläviä, mutta he eivät kyllä ymmärrä heitä, jotka elävät suurella liekillä ja ovat luonnostaan todella aktiivisia. Varsinkin kun heille vaikuttaa kaikki aktiviteetit olevan samalla viivalla. Koti-ilta on sama kuin festarit ja metsäretki sama kuin rantaloma etelässä. Ei ole.Ja ikä oli 23vee?
Ikä ei ole olennaista, koska aloitus ei koskenut jotain määrättyä ikäluokkaa. Voisin olla 23 tai 32 tai 64 mutta mitä muut ovat selittämään mitä missäkin iässä kuuluu tehdä tai miten elää? Toiset elämä on elämistä varten, ei olemista.
On se ikä siinä mielessä olennaista että kun esimerkkeinä menetetyistä asioista mainitaan baarit, festarit ja rantalomat niin aikalailla kuulostaa siltä että siellä joku juniori parkuu elämän kovuutta, ei elämänsä ja itsensä kanssa sinut oleva ihminen jolle pari vuotta matkustuskieltoa ei tee tiukkaakaan vaikka olisi kuinka "extrovertti".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen kyllä matkustellut aikaisemmin sen pari kertaa vuodessa ja käynyt aina välillä konserteissa tai syömässä. Jotenkin kummasti minua ei ole kuitenkaan lainkaan häirinnyt että tänä vuonna ei ole päässyt. Ei mitään ahdistusta tai surua niiden suhteen. Ehkä ne eivät ole lopulta olleet minulle niin isoja asioita kuitenkaan. Mutta olen muutenkin kyllä ihminen joka viihtyy ihan tavallisessa arjessa vaikka vaihtelu joskus piristääkin.
Tässä on varmaan ketjun parhaita kommentteja. Se että on jotain ekstraa on tietysti kivaa, mutta miksi sen loppuminen herättää niin suuria tunteita? Matkoilla on kiva käydä, tietenkin. Mutta outoa jos ei pärjää ilman lentämistä esim.
Samaa mieltä. Matkustelin ennen koronaa melko paljon työmatkoilla Euroopassa ja Euroopan ulkopuolella ja olen asunut aikaisemmin yli 10 vuotta poissa Suomesta. Kun matkat loppuivat koronan tuloon, hienoa, saankin olla kotona etätöissä. Lomamatkoja ulkomaille teen ehkä 5 vuoden välein, riittää hyvin.
En siis tarvitse ulkomaan työmatkoja enkä lomamatkoja; kotiseudullakin keksii kaikenlaista tekemistä. Eipä kukaan lapsenakaan juuri ulkomailla matkustellut, joten miksi päänne ei keksi muuta tekemistä?
Mutta sinä olet jo kokenut ne ulkomaan matkaillut ja asunutkin ulkomailla.Joku muu ei ole vielä niitä kokenut ja haluaa myös itse ne kokea, ennenkin antaa omat johtopäätökset.Sama kuin sanoisi ettei kannata maistaa vaikka suklaata, ei se niin hyvää ole ja ilmankin pärjää.
Eihän tässä kukaan loppuelämäksi ole matkustamista kieltänyt eikä kieltämässä. Se, jos ei yhtenä kesänä pääse, ei pitäisi hajottaa ketään. Okei, poikkeuksena vakavasti sairaat, jotka voi olla melko varmoja että tämä kesä oli heidän viimeinen ja nyt sitten jäi matkustamatta, mutta veikkaan, ettei täällä itkijöistä kukaan ole tässä tilanteessa. Jos on, niin ymmärrän tuskasi ja olen pahoillani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle on ollut pettymys, etten päässyt kesällä odottamalleni matkalle, sillä pääsee irti arjesta. Mutta se ei ole ollut se isoin juttu.
En minä elä normaslia elämää. En jos en voi tapailla ystäviäni. Ihan sama missä tapailen, kunhan vain tapailen. Mulle ystävät antavat energiaa, mitkää puhelut tai virtuaalitreffit eivät korvaa aitoa yhdessä oloa.
Samaan aikaa sairastunut äitini juoksutti, minua jopa viidesti viikossa - eikä 7 apteekkikäyntiäkään viikossa ole normaalielämää.
Jouduin keväällä loupumaan myös mun yärkeimmistä harrastuksista. Uinti - hallit kiinni ja laulaminen. Onneksi molemmat ovat nyt kuitenkin taas ohjelmassa.
Mulla on myös olo, etten ole ollut lomalla lainkaan, kun matkaa ei ollut, arjesta en päässyt irti, en lainkaan.
Ravintolassa syöminen on ihan eri asia kuin kokkaaminen kotona, johon olen jo läpeensä kyllästynyt. Enkä ole löytänyt esim pippuripihviä kotiin toimitettuna. Jotkut ruuat kärsivät matkoista.
Omaa normiarkea ole ollut olemassa sitten maaliskuun ja olen melkoisen väsynyt. Siihen vaikuttaa kovasti tietenkin iäkkään äitini sairastuminen, johon lisätwistin tuo korona.
Ootko miettinyt miten sä tulisit toimeen jos sulla ei vaan olisi mahdollisuutta matkailla kertaakaan?
Ystäväjuttu on toki selkee!
Eikös se ollut jo viestissäni selkeästi, minulle oli pettymys. Mutta se ei ollut tärkein elämäni muuttanut tekijä tuo matkailun päättyminen.
Olen matkustanut ensimmäisen kerran ulkomaille 16-vuotiaana, sitä ennen haaveillut siitä. Haaveillut arkeologin ammatista ja nimenomaan sen myötä matkoista. Musta ei tullut arkeologia, mutta mun matkat ovat matkoja historiaan. Olen käynyt katsomassa pyramideja niin Egyptissä kuin Meksikossa, vieraillut lukuisilla Kreikan Rooman raunioilla, Stonehengessä. Mut löytää reissuillani aina museoista.
Jos matkustaminen ei olisi mahdollista kävisin katsomassa tietyt näyttelyt museoissa, esim Amos Rexissä alkaa Egypti-näyttely. Helsingin ulkopuolella on kuitenkin vähän museoita, jotka kiinnostavat. Ja luultavasti lukisin, mutta kokemus ei ole ollenkaan sama. Alussahan museot olivat myös kiinni. Voit myös arvata, että teen tuota samaa muutenkin. Käyn museoissa ja taidenäyttelyissä myös kotimaasssa.
Jos ihminen haaveilee ja unelmoi, hänellä on pyrkimys johonkin. Jos multa otetaan mun haavet ja unelmat pois, osa minusta viedään pois. Minä en haaveile kesämökistä tai isosta asunnosta, paremmasta autosta.
Minä haaveilen matkasta Petraan, Macchu Picchuun, Pompeijiin jne.
Todennäköisesti suurin osa ihmisistä haaveilee asioista, joita he eivät syystä tai toisesta pysty tekemään. Nyt olet _hetkellisesti_ liittynyt heidän seuraansa. Voit aina kysyä itseltäsi, mikä oikeus sinulla olisi päästä toteuttamaan haaveitasi samalla kun suurin osa ihmisistä eivät pysty siihen ikinä. Ymmärrän kyllä, että ärsyttää. Niin ärsyttää muitakin, tuntuu pahalta ja sattuu. On tärkeää kyetä sopeutumaan ja etsimään onnea niistä asioista, jotka ovat sillä hetkellä mahdollisia.
Btw, oma iso talo ei ole yhtään sen väheksyttävämpi tai pienempi unelma tai haave kuin matkustelu.
Iso talo ei ole yhtään vähyksyttävämpi unelma.
Mutta mun pointti on se, että tarvitsen ne unelmani. Esim siitä Macchu Picchusta olen haaveillut jo 40 vuotta. Osa unelmista on pienempiä, osa suurempia.
Ja näetkös minäkin haaveklen asioista vuosia, vuosia, ennen kuin ne toteutuvat. Haaveilen silti ja toteutan piempiä unelmia, niitä enemmän mahdoolisia.
Jos niillä unelmilla ei olisi mahdollisuutta toteuta, en niisyä haaveilisi tai tavoittelisi. Ja jotain menisi pysyvästi rikki minussa.
Ei ymmärrä näitä ihmisiä joille kaikki on ikäänkuin ohi jos pariksi vuodeksi toiveet/haaveet/mielihalut jää holdiin. Tottuneita saamaan kaiken heti?
No luin just tota ketjua kotitöistä ja mietin miten paljon ihmiset voi närkästyä siitä että omaa elämää pitää pyörittää.
Olen itse huomannut että rahaa on jäänyt tosi paljon säästöön kun ei pääsekään yhtäkkiä esim. matkustelemaan. Aion kyllä jatkaa tätä säästämistä vaikka elämä tästä joskus normalisoituu.. Toinen itselleni hyvä asia oli että kun korona vei työt niin uskaltauduin vihdoin ja viimein irtisanoutumaan! Miettinyt asiaa varmaan vuoden ja nyt on uusi työ jo :)
Matkustelua tietenkin kaipaan, mutta huomaa että ilmankin pärjää.