Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miten päästä eroon kateudesta (sisaruksen suosiminen)
16.07.2020 |
Tiedän jo valmiiksi että olen pikkumainen ja lapsellinen joten tätä ei tarvi hieroa naamaan, mutta onko jotain keinoa miten selvitä kateudesta?
Kyseessä sisarukseni joka jo lapsuudessa oli vanhempien suosikki. Äitimme on lievästi narsisti, ei väkivaltainen tms mutta juurikin törkeästi suosiva.
Minä en ole saanut kotoa muuttamisen jälkeen mitään, en siis mitään apua, tukea, lahjoja, rahaa, tai oikeastaan huomiota.
Sisarus taas on saanut jatkuvasti rahaa, apua, tukea. Sisarukselle ostettu matkoja, kodinkoneita, autoja ja asunto.
Nyt kuulin että on ostettu uusi isompi asunto. Olen joo lapsellinen mutta kiukuttaa ja itkettää.
Tätä se on ollut aina. Mä jään ilman aina, sisarukselle kohdennetaan kaikki. Jo lapsena kuvio oli sama.
Ja joo tiedän, vanhemmat saa antaa rahansa kelle haluaa, mutta silti tää tuntuu musta pahalta. Puhuminen ei auta, muutaman kerran kokeiltu, äiti vain nauroi ja ilkkui mulle ja aina keksi jonkun syyn miksi sisarusta kuuluu auttaa (”se nyt on vaan tarvitsevampi”, ”se nyt niin haluaa uuden auton”, ”se on herkkäuninen joten siksi pitää ostaa sille osakehuoneisto”). Aina siis on joku syy. Enää en jaksa kyseenalaistaa.
Oli ihan riittävän julmaa lapsena katsoa sisaruksenä vierestä, ja nyt aikuisena on mulle kova pala kun itse ahkerasti yritän säästää kaikkeen ja hankki asioita itse, kun samalla sitten sisarus saa kaiken ilmaiseksi meidän vanhemmilta.
Nämä on vielä siis lahjoja, eli niistä on tehty lahjakirjat, eli en saa mitään perinnönjakohyvitystä.
Olenko kohtuuton? suuttuisitko tällaisesta itse? En oikein osaa erottaa sitäkään olenko aiheesta vai aiheetta kade. Auttaako joku mielenhallinta tai keskustelu jonkun ulkopuolisen kanssa?
Vanhemmille on turha puhua, olen ollut aina se epäsuosittu ja hyljeksitty, ja heitä ei kiinnosta pätkän vertaa mun paha mieli.
Kommentit (285)
Vierailija kirjoitti:
Minua itseäni ovat auttaneet kirjat Narsismin tiedostaminen ja Läheisriippuvuus.
Narsisti on se riippuvainen ja uhri lährisriippuvainen. Kumpikin tarvitsee toistaan, kunnes uhri irtautuu.
Silloin se helvetti usein vasta alkaa.
Juuri näin. Minunkin tapauksessani etäisyyden ottaminen ensin pahensi tilannetta huomattavasti, kunnes hieman tottuivat uuteen normaaliin. Tosin hyvän ja pahan kierre jatkuu ts. välillä räjähtävät ja uhkailevat kaikella mahdollisella, sitten tulee seesteinen aika ja sitten paine kasvaa ja tulee räjähdys. Nyt juuri odottelen taas uutta räjähdystä, koska viimeinen oli vuosi sitten, jolloin katkaisin yhteyden täysin, kun en enää jaksanut. Nyt urkkivat tietoja yhden sukulaisen kautta ja jopa vastaavat hänen puhelimeensa, jos hänellä kylässä yms. kaikkea uskomatonta soopaa.
Ap:n isä kuullostaa tyypilliseltä läheisriippuvaiselta, joka mahdollistaa tilanteen jatkumisen itse sitä ymmärtämättä. Hän varmasti näkee asian niin ettei viitsi keikuttaa venettä ja aiheuttaa epäsopua, joten alistuu ja antaa siten alistaa lapsensakin.
Nuo kirjasuositukset yllä ovat hyviä. Myös Ben Malisen kirjat häpeästä ovat todella hyviä, koska narsismin uhriahan hallitaan häpeällä, niin tuo häpeä on tunne, joka nousee esiin herkästi. Kiltteydestä kipeät on myös hyvä kirja, kuten muutkin saman kirjailijan teokset (en nyt muista nimeä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Liki aina narsistin uhri kokee että hän on vastuussa ihmissuhteista, niiden toimivuudesta, hänen tulee huolehtia että vanhemmat on hyvällä mielellä ja tyytyväisiä, hänen pitää murehtia miten lepyttää vihaiset vanhemmat ja niin edelleen.
Vaikka oikeasti mikään näistä ei pitäisi olla lapsen vastuulla.
Juuri näin ja tätä sitten jatketaan usein työelämässä, jossa vuorostaan lepytellään dominoivaa pomoa ja / tai työkavereita.
Vierailija kirjoitti:
Tää on aivan loistava ketju! Kaikkien narsistin lasten pitäisi saada lukea tää.
Niin on! Me kuulutaan samaan heimoon ja ollaan tässä yhdessä ❤️
Itsellä ei ole kokemusta noin voimakkaasta suosimisesta, mutta meilläkin pikkusiskolla on aina ollut löysempi meno ja ollut kaikkien suosikki. Saa kaiken kun pyytää jne.
Itse ajattelen niin että ainakaan en ole muiden apua tarvinnut ja osaan olla itsenäinen. Kaikki on hankittu omalla työllä materiaa ja taitoja myöten. Siskoltani puuttuu sitten juurikin niitä taitoja mitä ei voi antaa käteen. Siskolla on myös selvästi alhaisempi sivistys ja ei osaa ajatella laaja-alaisesti. Varmasti jossain vaiheessa elämää sitten tämä tulee vielä vastaan ja näkee asian itse. Ei ne vanhemmat ikuisesti elä.
Onkohan oikeasti kukaan saanut hyvitystä perinnönjaossa näistä suosikkilapselle annetuista autoista ja asunnoista? Tuo suosiolahja on perintökaaressa kyseenalainen pykälä ja sen voi kumota vaikka niin että lahjan antaja kuvaa antamaansa lahjaa kiitoslahjaksi tehdystä työstä (jollaisen voi keksiä) tai sitten vastineeksi vanhusten hoidosta (nekin suoritteet voi keksiä).
Oikeus ei tunne narsisteja eikä laki ymmärrä mitä kaikkea ne tekevät lapsilleen. Pitäisi olla joku laki joka takaisin nykyistä paremmin oikeudenmukaisen lopputuloksen perinnönjaossa. Samoin sitä että ”saan lahjoittaa omaisuuteni kelle haluan” pitäisi voida jälkikäteen tutkia juuri näissä suosimistapauksissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsellä ei ole kokemusta noin voimakkaasta suosimisesta, mutta meilläkin pikkusiskolla on aina ollut löysempi meno ja ollut kaikkien suosikki. Saa kaiken kun pyytää jne.
Itse ajattelen niin että ainakaan en ole muiden apua tarvinnut ja osaan olla itsenäinen. Kaikki on hankittu omalla työllä materiaa ja taitoja myöten. Siskoltani puuttuu sitten juurikin niitä taitoja mitä ei voi antaa käteen. Siskolla on myös selvästi alhaisempi sivistys ja ei osaa ajatella laaja-alaisesti. Varmasti jossain vaiheessa elämää sitten tämä tulee vielä vastaan ja näkee asian itse. Ei ne vanhemmat ikuisesti elä.
Ei varmaan elä ikuisesti, mutta silti se on väärin kun perinnönjaon jälkeen huomaat että ahkeruutesi palkitaan ”ei millään” ja lunkisti ottanut hunsvotti kylpee rahassa. Silloin sitä ei taida haitata se sivistyksen puute!
Siksi on tärkeää katkaista kierre. Siihen auttaa, kun menee terapiaan, lukee aiheesta tarpeeksi ja pitää etäisyyttä sairaaseen lapsuudenperheeseensä. Sekä vaalii vastavuoroisia ihmissuhteita.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka narsistivanhempi olisi itse kokenut omien vanhempiensa taholta suurta ja traumatisoivaa epäoikeudenmukaisuutta (esim perinnönjaossa), hän pystyy laittamaan pallon kiertämään seuraavalle sukupolvelle ilman tunnontuskia.
Itse asiassa se saattaa helpottaa hänen omaa tuskaansa. Olen nähnyt ja kokenut. Tiedän mistä puhun. Eli tällainen vanhempi ei tunne empatiaa. 👍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siksi on tärkeää katkaista kierre. Siihen auttaa, kun menee terapiaan, lukee aiheesta tarpeeksi ja pitää etäisyyttä sairaaseen lapsuudenperheeseensä. Sekä vaalii vastavuoroisia ihmissuhteita.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka narsistivanhempi olisi itse kokenut omien vanhempiensa taholta suurta ja traumatisoivaa epäoikeudenmukaisuutta (esim perinnönjaossa), hän pystyy laittamaan pallon kiertämään seuraavalle sukupolvelle ilman tunnontuskia.
Itse asiassa se saattaa helpottaa hänen omaa tuskaansa. Olen nähnyt ja kokenut. Tiedän mistä puhun. Eli tällainen vanhempi ei tunne empatiaa. 👍
No sepä sitten onkin ongelma että mistä saa vastavuoroisia ihmissuhteita ja ystäviä. Narsisti kun on usein tuhonnut lapsensa ystävyyssuhteet ja kyvyn ystävystyä. Samaistun niin tuohon ”paskaa lapsuudenkotia ei voi jättää, kun sitten ei olisi ketään”. Ei mullakan olisi ketään.
Onko narsistin puoliso aina alistettu ja hakattu tossu? Vai voiko ajan kanssa käydä niin että se alistettu puoliso muuttuu narsistin kaltaiseksi?
Tässä tapauksessa siis perheen isä ihan kunnon psykonarsku, äiti ollut lapsuudessa alistettu ja pelokas. Mutta vuosien saatosta siitä äidistä on tullut vähintään yhtä paha kuin siltä narsistista!
Onko normaalia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko narsistin puoliso aina alistettu ja hakattu tossu? Vai voiko ajan kanssa käydä niin että se alistettu puoliso muuttuu narsistin kaltaiseksi?
Tässä tapauksessa siis perheen isä ihan kunnon psykonarsku, äiti ollut lapsuudessa alistettu ja pelokas. Mutta vuosien saatosta siitä äidistä on tullut vähintään yhtä paha kuin siltä narsistista!
Onko normaalia?
On normaalia narsistien kuviossa. Minulla aivan sama tilanne. Äitini yritti pistää vielä kampoihin lapsuudessani, mutta sitten päätyi hyväksymään tilanteen ja antoi minun altistua edelleen väkivallalle. Nyt kymmenien vuosien jälkeen on muuttunut isäni kaltaiseksi, puhuu hänen suullaan. Ne jutut on niin käsittämättömiä, että eivät avautuisi normaali-ihmisen logiikkaa käyttämällä. Se oli mielestäni pahinta, että hän lapsuudessa valitsi oman taloudellisen turvallisuutensa oman lapsensa terveyden ja hyvinvoinnin kustannuksella. Nyt pelaa edelleen siihen samaan laariin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko narsistin puoliso aina alistettu ja hakattu tossu? Vai voiko ajan kanssa käydä niin että se alistettu puoliso muuttuu narsistin kaltaiseksi?
Tässä tapauksessa siis perheen isä ihan kunnon psykonarsku, äiti ollut lapsuudessa alistettu ja pelokas. Mutta vuosien saatosta siitä äidistä on tullut vähintään yhtä paha kuin siltä narsistista!
Onko normaalia?On normaalia narsistien kuviossa. Minulla aivan sama tilanne. Äitini yritti pistää vielä kampoihin lapsuudessani, mutta sitten päätyi hyväksymään tilanteen ja antoi minun altistua edelleen väkivallalle. Nyt kymmenien vuosien jälkeen on muuttunut isäni kaltaiseksi, puhuu hänen suullaan. Ne jutut on niin käsittämättömiä, että eivät avautuisi normaali-ihmisen logiikkaa käyttämällä. Se oli mielestäni pahinta, että hän lapsuudessa valitsi oman taloudellisen turvallisuutensa oman lapsensa terveyden ja hyvinvoinnin kustannuksella. Nyt pelaa edelleen siihen samaan laariin.
Äitini oli siis hakattu tossu, joka myös muuttui narsistin kaltaiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksi on tärkeää katkaista kierre. Siihen auttaa, kun menee terapiaan, lukee aiheesta tarpeeksi ja pitää etäisyyttä sairaaseen lapsuudenperheeseensä. Sekä vaalii vastavuoroisia ihmissuhteita.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka narsistivanhempi olisi itse kokenut omien vanhempiensa taholta suurta ja traumatisoivaa epäoikeudenmukaisuutta (esim perinnönjaossa), hän pystyy laittamaan pallon kiertämään seuraavalle sukupolvelle ilman tunnontuskia.
Itse asiassa se saattaa helpottaa hänen omaa tuskaansa. Olen nähnyt ja kokenut. Tiedän mistä puhun. Eli tällainen vanhempi ei tunne empatiaa. 👍No sepä sitten onkin ongelma että mistä saa vastavuoroisia ihmissuhteita ja ystäviä. Narsisti kun on usein tuhonnut lapsensa ystävyyssuhteet ja kyvyn ystävystyä. Samaistun niin tuohon ”paskaa lapsuudenkotia ei voi jättää, kun sitten ei olisi ketään”. Ei mullakan olisi ketään.
Terveiden ihmissuhteiden muodostaminen on kyllä mahdollista, mutta se edellyttää näiden omien haavojen parantamista ja etäisyyden ottamista (ainakin väliaikaisesti) näihin narsistisiin henkilöihin. Mikäli elää lähellä näitä henkilöitä, heidän käyttämänsä vääristynyt ajattelumalli vaikuttaa edelleen eikä synny tilaa, jossa kyseenalaistaa vanhaa ja parantua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko narsistin puoliso aina alistettu ja hakattu tossu? Vai voiko ajan kanssa käydä niin että se alistettu puoliso muuttuu narsistin kaltaiseksi?
Tässä tapauksessa siis perheen isä ihan kunnon psykonarsku, äiti ollut lapsuudessa alistettu ja pelokas. Mutta vuosien saatosta siitä äidistä on tullut vähintään yhtä paha kuin siltä narsistista!
Onko normaalia?On normaalia narsistien kuviossa. Minulla aivan sama tilanne. Äitini yritti pistää vielä kampoihin lapsuudessani, mutta sitten päätyi hyväksymään tilanteen ja antoi minun altistua edelleen väkivallalle. Nyt kymmenien vuosien jälkeen on muuttunut isäni kaltaiseksi, puhuu hänen suullaan. Ne jutut on niin käsittämättömiä, että eivät avautuisi normaali-ihmisen logiikkaa käyttämällä. Se oli mielestäni pahinta, että hän lapsuudessa valitsi oman taloudellisen turvallisuutensa oman lapsensa terveyden ja hyvinvoinnin kustannuksella. Nyt pelaa edelleen siihen samaan laariin.
Sama meillä. Äiti on kuin papukaija ja toistelee isän juttuja. Ihan kuin vanhat nauhat soisivat soittimessa uudestaan ja uudestaan.
Äitini on myös muuttunut jotenkin elottomaksi kuoreksi, silmissäkin on sellainen tyhjä lasittunut katse, ihan kuin ei olisi enää mitään aivotoimintaa.
Edelleen on narsistipaskan kanssa ja entiseen malliin saa selkäänsä.
Mulle ollut myös kova paikka että äiti antoi isämme hakata meitä lapsia koko lapsuuden ja nuoruuden. Äiti itse meni ulos näissä tilanteissa kun ei kestänyt kuunnella lasten kipua ja kauhua. S*atanan paskiainen. Pelasti itsensä ja jätti lapset hirviön armoille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko narsistin puoliso aina alistettu ja hakattu tossu? Vai voiko ajan kanssa käydä niin että se alistettu puoliso muuttuu narsistin kaltaiseksi?
Tässä tapauksessa siis perheen isä ihan kunnon psykonarsku, äiti ollut lapsuudessa alistettu ja pelokas. Mutta vuosien saatosta siitä äidistä on tullut vähintään yhtä paha kuin siltä narsistista!
Onko normaalia?On normaalia narsistien kuviossa. Minulla aivan sama tilanne. Äitini yritti pistää vielä kampoihin lapsuudessani, mutta sitten päätyi hyväksymään tilanteen ja antoi minun altistua edelleen väkivallalle. Nyt kymmenien vuosien jälkeen on muuttunut isäni kaltaiseksi, puhuu hänen suullaan. Ne jutut on niin käsittämättömiä, että eivät avautuisi normaali-ihmisen logiikkaa käyttämällä. Se oli mielestäni pahinta, että hän lapsuudessa valitsi oman taloudellisen turvallisuutensa oman lapsensa terveyden ja hyvinvoinnin kustannuksella. Nyt pelaa edelleen siihen samaan laariin.
Sama meillä. Äiti on kuin papukaija ja toistelee isän juttuja. Ihan kuin vanhat nauhat soisivat soittimessa uudestaan ja uudestaan.
Äitini on myös muuttunut jotenkin elottomaksi kuoreksi, silmissäkin on sellainen tyhjä lasittunut katse, ihan kuin ei olisi enää mitään aivotoimintaa.
Edelleen on narsistipaskan kanssa ja entiseen malliin saa selkäänsä.Mulle ollut myös kova paikka että äiti antoi isämme hakata meitä lapsia koko lapsuuden ja nuoruuden. Äiti itse meni ulos näissä tilanteissa kun ei kestänyt kuunnella lasten kipua ja kauhua. S*atanan paskiainen. Pelasti itsensä ja jätti lapset hirviön armoille.
Olen todella pahoillani. Se oli niin väärin.. :( Meidän perheessä äiti yritti itsekin lyödä, mutta ei pystynyt ja alkoi vaan itkeä. Sen sijaan ei mennyt ulos vaan toiseen huoneeseen itkemään, kun isä tuli hakkaamaan minua. Äitini joskus vielä sen jälkeen pesi oman syyllisyyden tunteensa pois siirtämällä sen minuun sanomalla, että ansaitsin sen, koska olin niin tuhma. Olin oikeasti tosi kiltti ja ujo tyttö, joka kuitenkin kapinoi tuota hulluutta vastaan, mikä oli siis se paha juttu. Luojan kiitos eivät onnistuneet saamaan lisää lapsia siihen kaaokseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksi on tärkeää katkaista kierre. Siihen auttaa, kun menee terapiaan, lukee aiheesta tarpeeksi ja pitää etäisyyttä sairaaseen lapsuudenperheeseensä. Sekä vaalii vastavuoroisia ihmissuhteita.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka narsistivanhempi olisi itse kokenut omien vanhempiensa taholta suurta ja traumatisoivaa epäoikeudenmukaisuutta (esim perinnönjaossa), hän pystyy laittamaan pallon kiertämään seuraavalle sukupolvelle ilman tunnontuskia.
Itse asiassa se saattaa helpottaa hänen omaa tuskaansa. Olen nähnyt ja kokenut. Tiedän mistä puhun. Eli tällainen vanhempi ei tunne empatiaa. 👍No sepä sitten onkin ongelma että mistä saa vastavuoroisia ihmissuhteita ja ystäviä. Narsisti kun on usein tuhonnut lapsensa ystävyyssuhteet ja kyvyn ystävystyä. Samaistun niin tuohon ”paskaa lapsuudenkotia ei voi jättää, kun sitten ei olisi ketään”. Ei mullakan olisi ketään.
Terveiden ihmissuhteiden muodostaminen on kyllä mahdollista, mutta se edellyttää näiden omien haavojen parantamista ja etäisyyden ottamista (ainakin väliaikaisesti) näihin narsistisiin henkilöihin. Mikäli elää lähellä näitä henkilöitä, heidän käyttämänsä vääristynyt ajattelumalli vaikuttaa edelleen eikä synny tilaa, jossa kyseenalaistaa vanhaa ja parantua.
Juuri näin. Ja se parantuminen ottaa aikansa. Mutta jos et ota etäisyyttä, paraneminen ei voi alkaakaan. Eli mitä nopeammin otat etäisyyttä, sitä enemmän sinulla tulee olemaan jatkossa elämää ilman näitä vääristyneitä ajatusmalleja. Ja sitäkin vähitellen, eli pitää olla kärsivällinen (ja mieluiten työstää asiaa ammattilaisen kanssa, jotta paraneminen katkeruudesta ym. on joutuisampaa ja itsellesi helpompaa).
T. 135 ja 141
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksi on tärkeää katkaista kierre. Siihen auttaa, kun menee terapiaan, lukee aiheesta tarpeeksi ja pitää etäisyyttä sairaaseen lapsuudenperheeseensä. Sekä vaalii vastavuoroisia ihmissuhteita.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka narsistivanhempi olisi itse kokenut omien vanhempiensa taholta suurta ja traumatisoivaa epäoikeudenmukaisuutta (esim perinnönjaossa), hän pystyy laittamaan pallon kiertämään seuraavalle sukupolvelle ilman tunnontuskia.
Itse asiassa se saattaa helpottaa hänen omaa tuskaansa. Olen nähnyt ja kokenut. Tiedän mistä puhun. Eli tällainen vanhempi ei tunne empatiaa. 👍No sepä sitten onkin ongelma että mistä saa vastavuoroisia ihmissuhteita ja ystäviä. Narsisti kun on usein tuhonnut lapsensa ystävyyssuhteet ja kyvyn ystävystyä. Samaistun niin tuohon ”paskaa lapsuudenkotia ei voi jättää, kun sitten ei olisi ketään”. Ei mullakan olisi ketään.
Terveiden ihmissuhteiden muodostaminen on kyllä mahdollista, mutta se edellyttää näiden omien haavojen parantamista ja etäisyyden ottamista (ainakin väliaikaisesti) näihin narsistisiin henkilöihin. Mikäli elää lähellä näitä henkilöitä, heidän käyttämänsä vääristynyt ajattelumalli vaikuttaa edelleen eikä synny tilaa, jossa kyseenalaistaa vanhaa ja parantua.
Juuri näin. Ja se parantuminen ottaa aikansa. Mutta jos et ota etäisyyttä, paraneminen ei voi alkaakaan. Eli mitä nopeammin otat etäisyyttä, sitä enemmän sinulla tulee olemaan jatkossa elämää ilman näitä vääristyneitä ajatusmalleja. Ja sitäkin vähitellen, eli pitää olla kärsivällinen (ja mieluiten työstää asiaa ammattilaisen kanssa, jotta paraneminen katkeruudesta ym. on joutuisampaa ja itsellesi helpompaa).
T. 135 ja 141
Juuri näin. Käytännössä paraneminen on varmaankin koko elämän kestävä matka, jossa hyviä tuloksia voi kuitenkin hiljalleen alkaa tulla nopeastikin, mikäli rohkeutta ja kärsivällisyyttä riittää. Sitten joskus, kun oma itse ja omat rajat ovat vahvistuneet, voi halutessaan ottaa narsistiset henkilö lähemmäksi itseään, mutta tähän vaikuttaa vahvasti myös narsistisuuden aste. Mikäli henkilöt ovat hyvin kaltoinkohtelevia, voi olla parempi ottaa pysyvä etäisyys. Mutta tosiaan tämä on aina henkilökohtainen päätös.
Yksi sana vielä omasta paranemisprosessista. Itse tajusin jossain vaiheessa, että prosessin esteenä oli liiallinen empaattisuus. Minun oli aina helppo myös ymmärtää vanhempia, joten yritin pitkään hypätä suoraan anteeksiantoon ja ymmärtämiseen ja ohittaa asioiden käsittelyn, kuten vihan tuntemisen, suremisen ja irtipäästämisen. Ne ovat se oleellinen osa paranemista, vaikka alussa pelottavia. Alun jälkeen homma helpottuu huomattavasti koko ajan ja kääntyy hyvin positiiviseksi.
Miten ihmeessä olette saaneet kelan terapiaa? En pääse itse mihinkään sellaiseen enkä edes hoitosuhteeseen kun ei ole masennusta. Puuttuu diagnoosi joten mikään taho ei auta asiassa eteenpäin. Työterveydestä sain käydä vain 2krt työpsykologin luona ja siinä kaikki.
Omasta mielestä mulla on selvä ptsd ja dissosiaatiohäiriötä mutta koska olen reipas ja pärjään työssä, niin varmaan olen liian ”pärjäävä” sitten.
Todellakin tarvisin terapiaa mutta kun sitä ei saa!!
Mua surettaa kun mietin, miten monia tuhansia narsistin lapsia nytkin kärsii kodeissaan julmaa kohtelua, alistamista js väkivaltaa .
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä olette saaneet kelan terapiaa? En pääse itse mihinkään sellaiseen enkä edes hoitosuhteeseen kun ei ole masennusta. Puuttuu diagnoosi joten mikään taho ei auta asiassa eteenpäin. Työterveydestä sain käydä vain 2krt työpsykologin luona ja siinä kaikki.
Omasta mielestä mulla on selvä ptsd ja dissosiaatiohäiriötä mutta koska olen reipas ja pärjään työssä, niin varmaan olen liian ”pärjäävä” sitten.
Todellakin tarvisin terapiaa mutta kun sitä ei saa!!
Pyydä työterveydestä lähete psykiatrille syynä kokemasi oireet ja sitten psykiatrilta lähete Kelan kuntoutuspsykoterapiaan. Jos sinulla on mielestäsi ed. mainitsemiisi diagnooseihin viittaavia oireita, niin kyllähän ne uhkaavat työkykyäsi, vaikka masennusta ei olisikaan. Mutta lääkärille täytyy sanoa, että oireita on ja et ole pärjäävä. On muitakin, jotka käyvät töissä ja samalla Kelan terapiassa. Muista, että jos menet lääkärille vähätellen oireitasi, ei terapiaakaan kyllä saa.
Alue: Aihe vapaa
Paskalle kohtelulle on usein itse sokea, jos se on alkanut jo siellä pikkulapsi-iässä.