Opettajat! Onko ihan pakko nöyryyttää oppilaita ystävänpäivänä?!

Vielä aikuisenakin inhoan vastaavia asioita, esim. ryhmänä vietetyn ajan jälkeen lopuksi laitetaan kirjoittamaan jokaiselle joku positiivinen kommentti ja omassa lapussasi lukee aina kymmenen kertaa mukava. Toki pitäisi olla tyytyväinen että aikuiset ovat sentään tarpeeksi kypsiä ollakseen haukkumatta, mutta ei tämmöset leikit kyllä koskaan mieltä kohenna.

Samaan kastiin menee tutustumisleikit, vain sadistit nauttivat niistä ja kuvittelevat niiden olevan hyvä idea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä kiintiössä? Sama pääsykoe kaikille.

Perun sanani kiintiöistä. En tiennyt, että se on poistunut. Tunnen oman ikäluokkani, viiskymppisten, miehistä useammankin, jotka pääsivät opiskelemaan luokanopettajaksi vaikka eivät mitään järjenjättiläisiä olekaan. Samoin tunnen samasta ikäluokasta naisia, jotka olivat juuri näitä, jotka eivät tienneet elämän ongelmista mitään. On hyvin tärkeää ymmärtää, että elämä on moninaista, kaikkien elämä ei kulje omakotitalokaksilastajakoira-latua.[/

Googlettamalla löytyy että kiintiöt ovat olleet olemassa.

Niin, mutta poistettu jo 1989. Kiintiöopettajat alkavat lähestyä eläkeikää.

Vierailija kirjoitti:

Niin, mutta poistettu jo 1989. Kiintiöopettajat alkavat lähestyä eläkeikää.

Ei vielä pitkään aikaan. Nyt 50v opettajat ovat olleet kiintiökoulutuksessa.

Suurella hämmästyksellä olen lukenut kommenteja, kuinka täällä aikuiset ihmiset, jopa opettajaksi itseään kutsuvat, hyväksyvät ja sallivat lasten ruman kielenkäytön muita oppilaita kohtaan, kun teemana on vielä ystävyyspäivä. Ja sitä jopa puolustellaan ja herkempiä lapsia pyydetään kasvattamaan paksumpi nahka tai laittamaan "särkyvä" tarra otsaan jne.

Jos tätä ei joku hyväksy, vedotaan vanhempien alhaiseen koulutustasoon, alhaisempaan yhteiskuntaluokkaan jne.

Ihanko oikeasti, jotka hyväksyvät ja puolustavat lasten rumaa kielenkäyttöä ja kiusaamista, niin käytetäänkö teillä kotona ja työyhteisössä samanlaista kieltä ja onko se ihan ok. haukkua huo raksi, paskaksi, läskik ksi jne. Ja miten joku 12v tyttö voi edes olla huo ra?

Olen aikuinen nainen, enkä missään olosuhteissa, en kotona tai työyhteisössä kuuntelisi huo rittelua tai läskiksi haukkumista.

Ja miten pitkällei nöyryyttäminen ja kiusaaminen voi näiden puolustajien mielestä edetä.

Onko hyväksyttävää käytössä koulussa ruman kielen lisäksi, töniminen, sylkeminen päälle, lyöminen, jos ruman kielen käyttökin on hyväksyttävää ja ok.

Vierailija kirjoitti:

Jos joku ei saa kuin yhden kortin niin sehän kertoo vain sen että hänestä ei pidetä. Se on ihan omaa syytä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku ei saa kuin yhden kortin niin sehän kertoo vain sen että hänestä ei pidetä. Se on ihan omaa syytä.

Tällähän ei ole mitään väliä. Vaan pointti oli se, että nämä korttien jakelut saisivat jäädä historiaan.

Miksi mukavien lasten pitäisi jäädä ilman kortteja?

Siksi että joku on luonteeltaan sellainen että hänestä ei pidetä?

Kuulostaa siltä, että olet sellaisen lapsen vanhempi, joka on kerännyt ympärilleen hovin joistakin pelkureista ja käyttää heidän avullaan valtaansa valitsemiinsa ja kadehtimiinsa lapsiin. Sitten kuulet, kun hänen johdollaan puhutaan jostakin lapsesta soopaa eikä haluta mukaan mihinkään? Niinpä niin.

Otapa ne vaaleanpunaiset lasit silmiltäsi ja katso lastasi hetken tosielämän laseilla. Sitten tee jotakin, että kiusaaminen loppuu, milloin kulloiseenkin lapseen kohdistuva. Huomaat, että lapset joista "kukaan ei tykkää", ovatkin lahjakkaita ja hurmaavia lapsia, joista myös tykätään (jos lapsesi ei ole ehtinyt aivopestä valheillaan tai pelolla isoksi pelolla ja lahjuksilla kasvaneen hovinsa ja jopa hovin ulkopuolisia). Saatat alkaa epäilemään, tykkäävätkö lapsesi "uskolliset" kaverit enemmän sinun silmissäsi kiusatusta epäsuositusta kuin huippukingivoittajalapsestasi, mutta eivät uskalla koskaan myöntää sitä lapsellesi. Alat haluta, ettei niin käy, ja jatkat itsekin lapsesi mukana

kaikkien epäsuosittujen kiusaamista.

Puolustat raivokkaasti lastasi kaikkia kiusattujen vanhempia vastaan ja osallistut lapsesi kanssa kiusatun/kiusattujen latistamiseen ja vihanlietsontaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Päällikkö kirjoitti:

Voi herramunvereni. Tämä juuri on nykypäivässä mukana, pitää kaikki tehdä sen yhden, anteeksi nyt vain, heikoimmanlenkin mukaan. Jos 99% oppilaista tykkää tehdä kortteja niin sitten yhden takia ei enää kukaan tee? Mieluummin pitäisi yrittää saada tälle yhdelle kavereita tai ymmärtää tosiasia että toisilla on paljon kavereita ja toisilla vähän, näin on aina ollut.

Ei se aina ole kiva päivä näille suosituille oppilaille, jotka saavat paljon kortteja ja halauksia.

Olin itse se suosittu oppilas ja muistan edelleen, vaikka tapahtui 90-luvulla, kuinka suru tuli puseroon, näiden ei niin suosittujen puolesta, enkä voinut antaa omia kortteja muille, kun niissä oli nimeni ja tuli pahamieli.

Jos ystävänpäivästä kärsivät ja tuntevat nöyryytystä ei suositut oppilaat, niin samaa kokemat monet suositut oppilaat, kun sisimmissään tietävät oikean ja väärän eron ja pitävät kohtelua eriarvoisena.

Voisivatko ne suositut lapset tehdä asialle jotakin? Luulisi heillä olevan itseluottamusta ja kompetenssia edes vähän vaikuttaa epäsuosittujen asemaan. Ainakin he voisivat näille kiusaajille sanoa, että lopettakaa tuo idiotismi, kertoa opettajalle jne.

Tärkeintä on se, että edes yritetään välittää näistä heikoimmistakin. Itselle jäi lapsena ja myös aikuisena sellainen olo, että ei sinulla ole juuri ihmisarvoa, jos olet ruma tai epäsosiaalinen. Ei ketään kiinnosta, mitä sinulle kuuluu, jos olet hiljainen ja ujo.

Itseasiassa moni kiusaamista vähentävä malli, kuten juuri monesti parjattu KiVA-koulu tähtää siihen, että yritetään aktivoida kiusaamisen sivustakatsojat, sillä sivustakatsojien rooli on tutkimusten mukaan ratkaiseva.  Spontaanisti niin lapsille kuin aikuisille kiusatun puolustaminen kiusaajaa vastaan on kuitenkin vaikeaa, joten siinä tarvitaan lisätukea. Monesti on vielä erityistä hyötyä, jos suosittu oppilas pystyy puolustamaan kiusattua. Itse olen työni puolesta jutellut lukemattomien peruskoulussa kiusattujen kanssa ja he kaikki kertovat samaa tarinaa: pahinta oli, jos kukaan ei puolustanut vaikka näkivät mitä tapahtui. 

KiVa-koulumallista vielä sen verran, että monessakaan koulussa sitä ei noudateta kunnolla. Se esiintyy vain tyyliin julisteina koulun seinällä ja vuodessa saattaa olla pari KiVa-tuntia, jolloin katsotaan luokassa elokuva ja se siitä. Minun mielestäni sosiaalisten taitojen, kuten empatian ja jämäkkyyden harjoittelua pitäisi olla ihan pari tuntia viikossa ja jos oma ope ei syystä tai toisesta pysty pitämään noita tunteja laadukkaina, niihin pitäisi olla asiaan perehtynyt ope, tai sitten oppilashuollon edustaja. Osa opettajista tekee jo nyt oma-alotteisesti tosi paljon sosiaalisten taitojen opetusta, osa taas kokee oppiainesisältöjen ja erilaisten hienojen projektien menevän edelle eivätkä tykkää, jos oppilashuollon jäsen haluaisi tulla edes pariksi tunniksi luokkaan tekemään ryhmäyttävää toimintaa tai ilmapiirikyselyä. 

terveisin entinen koulupsykologi

Toisaalta, kun lapseni kavereineen tai yksin on mennyt kertomaan opettajalle ja ottanut kiusatun suojiinsa, on opettajalta tullut kyllästynyttä ja tympeää palautetta ja epäuskoa sekä kehotusta hoitaa vain omat asiat. Kiusatun kuuluu kuulemma tulla ITSE kertomaan. Lisäksi jokainen saa itse valita seuransa eli kiusatun saa antaa olla yksin ja pilkottu opettajan mukaan, parempi niin kai mielestään kuin rasittava ja lapsellinen höpötys? Näin myös päiväkodeissa joidenkin aikuisten asenne.

Eipä tarvinnut montaa sivua lukea, kun ymmärtää, miksi koulussa kiusaaminen on niin yleistä ja lasten tekemät pahoinpitelyt.

Ja mistä lapsi saa mallin ja esimerkin käytökseensä.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Niin se vain on. Tuskin tänne lapset kirjoittavat.

Meillä lapsen luokka askarteli kortit lapsille sairaalaan. Jokainen teki yhden kortin, ope keräsi ja ne jaetaan / toimitetaan jollekin osastolle. Iltapäiväkerhossa saivat jokainen ohjaajilta yhden yksinkertaisen samanlaisen kortin. Näin sen pitäisi mennä.

Vierailija kirjoitti:

Aikuiset ihmiset täällä heti lynkkaamassa puolustuskyvytöntä toista aikuista. Tarinasta on kuultu vain tarinan yksi puoli eikä lainkaan opettajaa itseään. Hohhoijakkaa. Lisäksi ap:n kertoman mukaan tyttö on pitänyt omat fiiliksensä koulussa piilossa eikä ole halunnut kertoa opettajalle tapahtuneesta. Pitäisikö opettajan olla jokin silminnäkijä? Kypsää olisi hoitaa tällainen asia opettajan kanssa eikä netissä valittamalla anonyymisti.

Et kai tarkoita näitäkin tapauksia kun opettaja on pakottanut lukemaan ääneen oppilaan sydänkortissa olevat inhottavat haukkumasanat - puolustuskyvytön opeparka! Miten tällaisen hoitaa kypsästi opettajan kanssa kun tämä tieten tahtoen tekee tällaista?

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapsen luokka askarteli kortit lapsille sairaalaan. Jokainen teki yhden kortin, ope keräsi ja ne jaetaan / toimitetaan jollekin osastolle. Iltapäiväkerhossa saivat jokainen ohjaajilta yhden yksinkertaisen samanlaisen kortin. Näin sen pitäisi mennä.

Hienosti tehty opettajalta. Ja vanhempana sitä osaa arvostaa, kun opettaja on saanut opetukseen mahtumaan myös

kasvatuspuolen eli läheisestä välittäminen ja huomioimisen ja tässä tapauksessa ne ovat sairaat lapset.

Meillä lapset teki koulussa ystäväpäiväkortit vanhainkotiin.

Meidän ekaluokkalainen tuli kotiin silmät loistaen. Kaulassa killui keltainen sydän täynnä nimmareita. He eivät halailleet vaan läpystä sai nimmarin joten sinänsä ihan kiva idea. MUTTA eilen iski lapselle kova kurkkukipu ja kuume. Kuinkakohan moneen läpyllä sai tartutettua?

Tämä ketju vakuutti minut: Koko loppukevät meitsin luokassa istutaan pulpeteissa tekemässä tehtäviä. Kaikki ylimääräinen hauskanpito loppui tän ketjun lukemiseen.

Opettajan tehtävä on saada lapset lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Sirkushuveja opiskellaan muualla.

Kun jokainen keskittyy omaan tehtäväkirjaansa, ei kukaan ehdi kiusata. Minulla ei ole psykologin tai sielunhoitajan pätevyyttä vaan opettajan pätevyys. En minä tiedä, miten kiusaaminen saadaan isoissa yhteisöissä loppumaan.

En saa edes luokan Erikeeper-purkkia auki, joten kuinka helkkarissa voisin ratkoa noita ihmiskunnan isoja pulmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaus kysymykseen: On. Ei se suuri palkka, ei ne vähäiset viikkotunnit eikä ne pitkät lomat. Suurimmat tyydytyksen saan työssäni nöyryyttämisestä. 

Melko ylimielinen asenne opettajaksi. Jos nyt edes olet.

Luulisi jokaisen opettajan haluavat olla yhä parempi ja tykätty opettaja ja miten voisi parantaa omaa ammattitaitoaan, oppilaiden viihtyvyyttä ja oppimista koulusta ja sitä kutsutaan ammattiylpeydeksi.

Usein juuri palautteet ja keskustelupalstat antavat uusia näkökulmia työhön ja asioihin, joita voi hyödyntää tai parantaa omassa työssään ja ammattiosaamisessa.

Mikä olet ammatiltasi? Minulla on varmasti sinun työhösi paljon parannusehdotuksia.

T. Ope

Vierailija kirjoitti:

Meidän ekaluokkalainen tuli kotiin silmät loistaen. Kaulassa killui keltainen sydän täynnä nimmareita. He eivät halailleet vaan läpystä sai nimmarin joten sinänsä ihan kiva idea. MUTTA eilen iski lapselle kova kurkkukipu ja kuume. Kuinkakohan moneen läpyllä sai tartutettua?

Tuo on kiva. Siinä opettaja on nähnyt vaivaa ja rohkaissut lasta sosiaalisiintaitoihin, jos jokaisesta omasta läpystä on saanut nimmarin.

Vierailija kirjoitti:

Viestin kirjoitushetkellä ~620 yläpeukkua ja ~20 alapeukkua. Eli ~97 % tästä vam.maisesta kansasta on samaa mieltä apn sekoilujen kanssa. Käsittämätöntä ja niin väärin. En luonnollisesti jaksa lukea edes ensim. Sivun viestejä, koska aihe ei kiinnosta pask.aakaan, mutta kertokaapa nyt joku, että miksi ihmeessä koko luokan pitäisi tanssia yhden syrjityn kakaran pillin mukaa. Oma "postiboksini" oli kouluaikaan täynnä ystävänpäiväsydämiä, ja luollollisesti joillain oli niitä vähemmän. Luokan läs.killä nörtillä ei tainnut olla kuin se open rustaama, mutta ei hän siitä meteliä nostanut tai näyttänyt harmissaan olevalta. Jääkööt mt-ipanat kotiopetukseen, jos ei perinteen maistu.

Mikähän suomalainen perinne tää Valentine's Day on, josta on rustattu Suomeen täysin kaupallinen "ystävänpäivä"? Ja pitäis sitten väkisin maistua.

Vierailija kirjoitti:

Viestin kirjoitushetkellä ~620 yläpeukkua ja ~20 alapeukkua. Eli ~97 % tästä vam.maisesta kansasta on samaa mieltä apn sekoilujen kanssa. Käsittämätöntä ja niin väärin. En luonnollisesti jaksa lukea edes ensim. Sivun viestejä, koska aihe ei kiinnosta pask.aakaan, mutta kertokaapa nyt joku, että miksi ihmeessä koko luokan pitäisi tanssia yhden syrjityn kakaran pillin mukaa. Oma "postiboksini" oli kouluaikaan täynnä ystävänpäiväsydämiä, ja luollollisesti joillain oli niitä vähemmän. Luokan läs.killä nörtillä ei tainnut olla kuin se open rustaama, mutta ei hän siitä meteliä nostanut tai näyttänyt harmissaan olevalta. Jääkööt mt-ipanat kotiopetukseen, jos ei perinteen maistu.

Mikähän suomalainen perinne tää Valentine's Day on, josta on rustattu Suomeen täysin kaupallinen "ystävänpäivä"? Ja pitäis sitten väkisin maistua.

Alakoulun ensimmäisillä luokilla meillä oli opettajana vanhempi, tiukka nainen, joka piti luokkahengen kasassa ja ystävänpäiviä ei, thank god, juhlittu ehkä juuri ihan syystä.

No, tämä ope jäi sitten eläkkeelle ja vitosluokan alussa tilalle tuli vähän nuorempi mies, jolla ei ollut minkäänlaista tilannetajua ja sensitiivisyyttä työtänsä kohtaan, hänellä tuntui olevan jonkinlainen soft spotti niitä villejä, maskuliinisia poikia ja sanavalmiita, suosittuja tyttöjä kohtaan ja me hissukat jotenkin vain unohduttiin. Ja ystävänpäivää vietettiin, ofc, koska... eihän se niille suosituille mikään ongelma ollut.

Vitosluokalla jokaisen oli anonyymina kirjoitettava joku kiva viesti viidelle tytölle ja viidelle pojalle, eli jokainen oppilas kirjoitti kymmenen viestiä. Minä olin vähän vaikeana, koska minulla oli vain yksi ystävä koko luokalla ja ehkä pari sellaista, joiden kanssa olin moi-väleissä, mutta pienen aivomyrskyn jälkeen sain, kuin sainkin valmiiksi kymmenen tsemppiviestiä.

Vaikka jo alunperin tiesinkin, että olisin vastaanotettujen viestien määrässä häntäpäässä, niin kyllä se yksitoistavuotiaan sydämestä otti, kun yksikään melkein kolmestasadasta lapusta ei ollut minulle. Jopa ainoa ystäväni, jota pidin bestiksenäni, keksi kymmenen muuta tyyppiä, jotka menivät minun edelleni. Olin ainoa, joka ei saanut yhtäkään kirjettä. Samalla luokan suosituimmat ilakoivat, kun olivat saaneet läjäpäin lappusia, kivat heille.

Oli myös nöyryyttävää, kuinka ne minun kirjoittamani laput olivat aika tunnistettavissa, että keneltä ne olivat, joten kaikki huomasivat, kuinka urheana olin väsännyt kehuja kymmenelle henkilölle, joista yksikään ei kirjoittanut mitään takaisin.

Opettajalla oli onneksi sen verran älliä päässä, että hän ei lukenut ääneen, eikä antanut vastaanottajalle niitä muutamaa asiatonta viestiä, joita jotkut olivat kirjoittaneet, tämän ketjun perusteella voin ihan hyvin uskoa, että osa opettajista saattaisi olla niinkin pällejä.

Vuotta myöhemmin laitettiin kaulaan nuo halvatun sydämet ja halailtiin, mutta se ei ollut niin kauheaa, koska todella monelle kelpasi kenen tahansa halit, kunhan vain nimiä tulisi lappuun mahdollisimman paljon. Sain itsekin viitisentoista nimeä ja tässä leikissä oli helpompaa esittää, että koko touhu ei edes kiinnostanut ja se muka selitti lappuni tyhjyyden.

Terkkuja Tampereelle 2000-luvun puolivälin tienoille

N24 kirjoitti:

Alakoulun ensimmäisillä luokilla meillä oli opettajana vanhempi, tiukka nainen, joka piti luokkahengen kasassa ja ystävänpäiviä ei, thank god, juhlittu ehkä juuri ihan syystä.

No, tämä ope jäi sitten eläkkeelle ja vitosluokan alussa tilalle tuli vähän nuorempi mies, jolla ei ollut minkäänlaista tilannetajua ja sensitiivisyyttä työtänsä kohtaan, hänellä tuntui olevan jonkinlainen soft spotti niitä villejä, maskuliinisia poikia ja sanavalmiita, suosittuja tyttöjä kohtaan ja me hissukat jotenkin vain unohduttiin. Ja ystävänpäivää vietettiin, ofc, koska... eihän se niille suosituille mikään ongelma ollut.

Vitosluokalla jokaisen oli anonyymina kirjoitettava joku kiva viesti viidelle tytölle ja viidelle pojalle, eli jokainen oppilas kirjoitti kymmenen viestiä. Minä olin vähän vaikeana, koska minulla oli vain yksi ystävä koko luokalla ja ehkä pari sellaista, joiden kanssa olin moi-väleissä, mutta pienen aivomyrskyn jälkeen sain, kuin sainkin valmiiksi kymmenen tsemppiviestiä.

Vaikka jo alunperin tiesinkin, että olisin vastaanotettujen viestien määrässä häntäpäässä, niin kyllä se yksitoistavuotiaan sydämestä otti, kun yksikään melkein kolmestasadasta lapusta ei ollut minulle. Jopa ainoa ystäväni, jota pidin bestiksenäni, keksi kymmenen muuta tyyppiä, jotka menivät minun edelleni. Olin ainoa, joka ei saanut yhtäkään kirjettä. Samalla luokan suosituimmat ilakoivat, kun olivat saaneet läjäpäin lappusia, kivat heille.

Oli myös nöyryyttävää, kuinka ne minun kirjoittamani laput olivat aika tunnistettavissa, että keneltä ne olivat, joten kaikki huomasivat, kuinka urheana olin väsännyt kehuja kymmenelle henkilölle, joista yksikään ei kirjoittanut mitään takaisin.

Opettajalla oli onneksi sen verran älliä päässä, että hän ei lukenut ääneen, eikä antanut vastaanottajalle niitä muutamaa asiatonta viestiä, joita jotkut olivat kirjoittaneet, tämän ketjun perusteella voin ihan hyvin uskoa, että osa opettajista saattaisi olla niinkin pällejä.

Vuotta myöhemmin laitettiin kaulaan nuo halvatun sydämet ja halailtiin, mutta se ei ollut niin kauheaa, koska todella monelle kelpasi kenen tahansa halit, kunhan vain nimiä tulisi lappuun mahdollisimman paljon. Sain itsekin viitisentoista nimeä ja tässä leikissä oli helpompaa esittää, että koko touhu ei edes kiinnostanut ja se muka selitti lappuni tyhjyyden.

Terkkuja Tampereelle 2000-luvun puolivälin tienoille

❤️

Opettajat eivät ole mitään tunteiden ja tarkkaavaisuuden neroja, he vain opettavat, eivät ole sosionomeja tai terapeutteja, ovat siis väkisinkin ihan pihalla monesta asiasta liittyen lapsiin ja nuoriin. Tuttuni sanoi joka luokanopettaja "kyllä minä tiedän ja osaan miten nuoria ja lapsia kohdataan". Tosiasiassa ei osaa, on vain kirjaviisas.