Olen lapsesta asti tuntenut ns. pimeyden sisälläni

Pelse Puupponen kirjoitti:

Et ole yksin.

Beelzebub?

En jaksa lukea kaikkia kommentteja, mutta haluan kertoa, että tiedän, mistä puhut.

Olen itse kokenut saman, ihan lapsesta asti. En silloin vielä ymmärtänyt esim sitä, miksi koin niin suurta vihaa ja pelkoa uskovaisia kohtaan. En viitsi edes kertoa kaikkea.. Lapsena jo olin masentunut ja koin ns yliluonnollisia ilmiöitä. Joskus teininä kaikki hulluttelu olisi mennyt angstin piikkiin, mutta minulla meni tuossa "pimeydessä" yli kolmekymppiseksi. Vähän enne kuin täytin 30, löysin nuo new age - jutut (ne ovat saatanasta!) ja kuvittelin että olen jonkin sortin uskovainen. Silti ns oikeita uskovaisia vihasin. Parin vuoden aikana kaikki meni entistä hullummaksi tuon new agen parissa ja näitä yliluonnollisia ilmiöitäkin oli jatkuvasti ympärilläni, valitettavasti tosia, koska todistajat olivat usein paikalla. Pahimpia en halua edes kertoa, mutta sen voin sanoa, että tyhmempikin olisi nähnyt, että kyseessä on pimeyden voimat (jos on manaajat sun muut tullut katsottua 😀). Olin oikeasti ihan loppu siinä vaiheessa, kun oli pakko tehdä suunnan muutos. Ja varmaan arvaatkin jo, mikä se oli? 😀 Valitsin sitten lopulta Jeesuksen, kun en muutakaan voinut ja pikkuhiljaa kaikki on muuttunut normaaliksi. Tunne-elämä myös, en koe enää mitään negatiivista uskovia kohtaan. Sitä vaan, että sinullakin on mahdollisuus. Minä luulin että minä en pääse ikinä pimeydestä, koska olen nii paha, mutta kyllä sieltä pääsin lopulta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap täällä. Taisi pari kysyä, miten kotonani on suhtauduttu uskontoon. Vanhempani kuuluvat kirkkoon, mutta ovat lähinnä ateisteja. Perheessäni ei ole koskaan rukoiltu, puhuttu Jeesuksesta tai Jumalasta sanaakaan. Ainoat kosketukseni lapsena uskontoon ovat olleet koulun uskontotunnit ja kevätjuhlat kirkossa.

Isäni on alkoholisti ja pelkäsin häntä lapsena ja nuorena. Vanhempani riitelivät paljon tuon alkoholismin vuoksi ja muistan, kuinka tärisin aina, kun vanhempani tappelivat. Isäni ei oikein osoittanut rakkautta minulle koskaan, ei sanonut rakastavansa minua, mutta kritisoi ja ilkeili senkin edestä. En tuntenut turvaa, masennuin ja sairastuin pakko-oireiseen häiriöön noin 6-vuotiaana. Oireet pahenivat teini-iässä, sain lääkityksen pakko-oireisiin ja löysin uskonnon.

Tämän jälkeen ensimmäinen parisuhteeni oli väkivaltainen. Mies pahoinpiteli minua lähes päivittäin. Oli kertoja, kun pissasin housuun pelosta ja olin niin mustelmilla ja haavoilla (mies ruoski minua johdoilla), etten pystynyt kävelemään.

Kun pääsin pois tuosta suhteesta, meni aikaa että pääsin jaloilleni. Jatkoin uskovaisuutta (olin siirtynyt kristinuskosta islamiin), mutta vähitellen pimeyden tunne alkoi taas hiipiä ja ottaa valtaa minusta.

Hylkäsin rukoilun ja kaikki uskovaiset ystävät ja keskityin opiskeluun, töihin ja löysin alkoholin.

Ryyppäsin vuoden verran joka viikonloppu, kunnes sairastuin ja vähensin alkoholin kulutusta reilusti.

Eristäydyin ihmisistä (vaikkakin käyn töissä), masennuin ja rupesin vihaamaan kaikkea. Aloin kokea entistä enemmän epätodellisuuden tunnetta, näin mustan hahmon, Saatana vieraili unissani, peilistä katsoi outo ihminen, en minä.

Lääkityksiä muutettiin, kävin juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa, mutta lähinnä tämä ko. sairaanhoitaja aiheuttaa minussa ärsyyntymistä. Hän ei tajua tilannettani, eikä minua.

Tekisin itsemurhan ellen uskoisi joutuvani Helvettiin.

Niin ja olen aina tuntenut kaikkeen pahaan ns. yhteenkuuluvuutta. Jo lapsena lempilukemista olivat kirjat vampyyreistä. Olen lukenut okkultismista, saatanasta ja paholaisista, koska nämä ovat olleet mielenkiintoisia asioita ja koska olen tuntenut vetoa pimeyteen aina. En kuitenkaan halua ihannoida Saatanaa tai antaa hänelle periksi.

Nyt on taass niin sekavaa tekstiä, anteeksi. En ole nukkunut moneen yöhön kunnolla ja kaikki tuntuu sumealta.

Kirjoitin aikaisemmin, että epäilen kyseessä olevan epävakaa persoonallisuus. Tämän perusteella olen siitä melko varma. Turvaton lapsuus tekee rikkonaisia ihmisiä.

Siinä että ihannoi pimeyden estetiikkaa, tai mystiikkaa, ei ole mitään väärää, niin kauan kun ei tietoisesti tahdo tehdä eikä tee pahaa muille. Sillä ei ole mitään tekemistä varsinaisen pahuuden kanssa. On paljon ihmisiä, jotka esiintyvät "valon" tuojina: saarnaajia, kulttijohtajia, näkijöitä jne. jotka ovat puhtaasti sadistisia, vallanhimoisia, pahoja ihmisiä, joiden tavoite on hyväksikäyttää ja hallita muita. Ei kannata ajatella, että elämä olisi niin mustavalkoista, tai yksioikoista mitä hengellisissä piireissä opetetaan. Pimeys ei ole sama asia kuin pahuus. Sisäinen tyhjyys ei myöskään ole sama asia kuin pahuus.

Parasta nyt olisi koittaa rauhoittua, nukkua hyvin muutama yö ja sitten miettiä mikä on paras kanava hakea apua. Unohda nyt ainakin hetkeksi kaikki jutut paholaisista, hengistä ja enkeleistä. Voit palata niihin myöhemmin kun voit itse henkisesti paremmin, jos niin haluavasi tehdä. Omalla mielenterveydellä ei kannata leikkiä.

Minulla on siis diagnoosina tuo tunne-elämältään epävakaa persoonallisuushäiriö. Sitäkö meinasit? Toivottavasti en joudu psykoosiin. Tuntuu, että teen ja sanon asioita joita en haluaisi. Kuin jokin kontrolloisi minua. Pelottaa mennä töihin huomenna

Ap

Nyt kun näet tämän ap, lausu Isä meidän-rukous ääneen:

Isä meidän, joka olet taivaassa, pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme ja anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Ei tuo loitsu toimi, jos hurskastelija lausuu sen. Silloin ne on vain tyhjiä sanoja.

Yleensä kun hurskastelija tekee hyvää, niin se on kuin taskunpohjallisen hyvää. Se on käänteistä ja oikullista ja lähes mönkivää, eteen työntyvää.

Olisin hyvin varovainen loitsujen kanssa. Ne voivat aiheuttaa vakavaa ylimielisyyttä.

On hyvin ylimielistä toivoa, että joku suurempi on puolella ja että suurempi suojelee.

Ei ole mitään vakuutuksia tai lukkoja. Se tulee läpi lukkojen eika kuuntele sanoja. Se vain innostuu kun henkilö elää harhoissaan ja antaa mielensä auki esoterialle. Silloin jotain voi luikahtaa sisään ryminällä. Pienet potkuhousut vain rymistelevät korvakäytävällä kohti asetuksia.

Se luikahtaa sisään hyvästä, kun kirkkosisaret keskustelevat hurskastelevaan sävyyn lapsesta, joka menetti vanhempansa auto-onnettomuudessa. Kukaan ei kuitenkaan kannata perustuloa. Ei leivänpäällisistä haluta luopua. Annetaan vähän sääliä lapselle. 

Säälikin on syntiä (joku keskusteluun tahtomatta joutunut miettii).

Jos pinnan jännitteen toiselle puolelle lumpsahtanut "hiisi" lausuu isän meidän. Silloin se saa hyvin varjoisia piirteitä.

Kehottaisin ehkä välttelemään näitä loitsuja ja uskomaan niihin. Jokainen voi leikillään virkistyä tai pulahtaa, mutta ei kenenkään ole pakko jäädä pohjaan.

Kääntämään pään pois näytöltä. Kävelemään ikkunalle tervehtimään todellisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Pelse Puupponen kirjoitti:

Et ole yksin.

Beelzebub?

Beatles vai Beetles?

Ei tuossa ole mitään ihmeellistä. Sitä kutsutaan ihmisyydeksi.

Ihmisyyden todellinen luonne on hyvin raadollinen ja karu mutta ei paha. Sen voi epähuomiossa sekoittaa pimeyteen. Hyvä vs. paha vastakkainasettelu on vain länsimaisen moraalikäsityksen tuotos. Ihmisyys on sen ulkopuolella.

Suosittelen tekemään erilaisia itsetutkiskelun harjoituksia. Tähän löytyy paljon esim. kirjoja ja meditaatio on eittämättä yksi paras keino siihen. Opit elämään tämän "pimeyden" kanssa ja voit myös huomata kuin masennus/ahdistus alkaa muuttumaan läpinäkyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hurjaa että ap:n avaus sai pimeyden puolelle vetäjät liikkeelle. Kyllä ap taitaa itse ymmärtää Jumalan ja saatanan eron. Selkeästi taistelu ap:n sielusta alkoi heti.

Sinunkin on hyvä miettiä tarkkaan tuntemuksiasi.

On aika merkittävää se että milloin ihminen on siinä VALLASSA kun hän voi sanoa suorilta käsiltä mikä on hyvää ja mikä pahaa.

Sellaisen ihmisen täytyy olla ennustaja tai näkijä.

Oletko sellainen että tiedät 100% mikä on 100% hyvää ja mikä on 100% pahaa.

Mihin ryhmään itse itsesi rajaat :)

Aivan niin.

Henkien erottamisen armolahja on itseasiassa olemassa. Jumalalla on valta.

Täytyy olla jumala jos noin väittää

äiti meidän isää auttakoon kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap täällä. Taisi pari kysyä, miten kotonani on suhtauduttu uskontoon. Vanhempani kuuluvat kirkkoon, mutta ovat lähinnä ateisteja. Perheessäni ei ole koskaan rukoiltu, puhuttu Jeesuksesta tai Jumalasta sanaakaan. Ainoat kosketukseni lapsena uskontoon ovat olleet koulun uskontotunnit ja kevätjuhlat kirkossa.

Isäni on alkoholisti ja pelkäsin häntä lapsena ja nuorena. Vanhempani riitelivät paljon tuon alkoholismin vuoksi ja muistan, kuinka tärisin aina, kun vanhempani tappelivat. Isäni ei oikein osoittanut rakkautta minulle koskaan, ei sanonut rakastavansa minua, mutta kritisoi ja ilkeili senkin edestä. En tuntenut turvaa, masennuin ja sairastuin pakko-oireiseen häiriöön noin 6-vuotiaana. Oireet pahenivat teini-iässä, sain lääkityksen pakko-oireisiin ja löysin uskonnon.

Tämän jälkeen ensimmäinen parisuhteeni oli väkivaltainen. Mies pahoinpiteli minua lähes päivittäin. Oli kertoja, kun pissasin housuun pelosta ja olin niin mustelmilla ja haavoilla (mies ruoski minua johdoilla), etten pystynyt kävelemään.

Kun pääsin pois tuosta suhteesta, meni aikaa että pääsin jaloilleni. Jatkoin uskovaisuutta (olin siirtynyt kristinuskosta islamiin), mutta vähitellen pimeyden tunne alkoi taas hiipiä ja ottaa valtaa minusta.

Hylkäsin rukoilun ja kaikki uskovaiset ystävät ja keskityin opiskeluun, töihin ja löysin alkoholin.

Ryyppäsin vuoden verran joka viikonloppu, kunnes sairastuin ja vähensin alkoholin kulutusta reilusti.

Eristäydyin ihmisistä (vaikkakin käyn töissä), masennuin ja rupesin vihaamaan kaikkea. Aloin kokea entistä enemmän epätodellisuuden tunnetta, näin mustan hahmon, Saatana vieraili unissani, peilistä katsoi outo ihminen, en minä.

Lääkityksiä muutettiin, kävin juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa, mutta lähinnä tämä ko. sairaanhoitaja aiheuttaa minussa ärsyyntymistä. Hän ei tajua tilannettani, eikä minua.

Tekisin itsemurhan ellen uskoisi joutuvani Helvettiin.

Niin ja olen aina tuntenut kaikkeen pahaan ns. yhteenkuuluvuutta. Jo lapsena lempilukemista olivat kirjat vampyyreistä. Olen lukenut okkultismista, saatanasta ja paholaisista, koska nämä ovat olleet mielenkiintoisia asioita ja koska olen tuntenut vetoa pimeyteen aina. En kuitenkaan halua ihannoida Saatanaa tai antaa hänelle periksi.

Nyt on taass niin sekavaa tekstiä, anteeksi. En ole nukkunut moneen yöhön kunnolla ja kaikki tuntuu sumealta.

Kirjoitin aikaisemmin, että epäilen kyseessä olevan epävakaa persoonallisuus. Tämän perusteella olen siitä melko varma. Turvaton lapsuus tekee rikkonaisia ihmisiä.

Siinä että ihannoi pimeyden estetiikkaa, tai mystiikkaa, ei ole mitään väärää, niin kauan kun ei tietoisesti tahdo tehdä eikä tee pahaa muille. Sillä ei ole mitään tekemistä varsinaisen pahuuden kanssa. On paljon ihmisiä, jotka esiintyvät "valon" tuojina: saarnaajia, kulttijohtajia, näkijöitä jne. jotka ovat puhtaasti sadistisia, vallanhimoisia, pahoja ihmisiä, joiden tavoite on hyväksikäyttää ja hallita muita. Ei kannata ajatella, että elämä olisi niin mustavalkoista, tai yksioikoista mitä hengellisissä piireissä opetetaan. Pimeys ei ole sama asia kuin pahuus. Sisäinen tyhjyys ei myöskään ole sama asia kuin pahuus.

Parasta nyt olisi koittaa rauhoittua, nukkua hyvin muutama yö ja sitten miettiä mikä on paras kanava hakea apua. Unohda nyt ainakin hetkeksi kaikki jutut paholaisista, hengistä ja enkeleistä. Voit palata niihin myöhemmin kun voit itse henkisesti paremmin, jos niin haluavasi tehdä. Omalla mielenterveydellä ei kannata leikkiä.

Minulla on siis diagnoosina tuo tunne-elämältään epävakaa persoonallisuushäiriö. Sitäkö meinasit? Toivottavasti en joudu psykoosiin. Tuntuu, että teen ja sanon asioita joita en haluaisi. Kuin jokin kontrolloisi minua. Pelottaa mennä töihin huomenna

Ap

Nyt kun näet tämän ap, lausu Isä meidän-rukous ääneen:

Isä meidän, joka olet taivaassa, pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme ja anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Ei tuo loitsu toimi, jos hurskastelija lausuu sen. Silloin ne on vain tyhjiä sanoja.

Yleensä kun hurskastelija tekee hyvää, niin se on kuin taskunpohjallisen hyvää. Se on käänteistä ja oikullista ja lähes mönkivää, eteen työntyvää.

Olisin hyvin varovainen loitsujen kanssa. Ne voivat aiheuttaa vakavaa ylimielisyyttä.

On hyvin ylimielistä toivoa, että joku suurempi on puolella ja että suurempi suojelee.

Ei ole mitään vakuutuksia tai lukkoja. Se tulee läpi lukkojen eika kuuntele sanoja. Se vain innostuu kun henkilö elää harhoissaan ja antaa mielensä auki esoterialle. Silloin jotain voi luikahtaa sisään ryminällä. Pienet potkuhousut vain rymistelevät korvakäytävällä kohti asetuksia.

Se luikahtaa sisään hyvästä, kun kirkkosisaret keskustelevat hurskastelevaan sävyyn lapsesta, joka menetti vanhempansa auto-onnettomuudessa. Kukaan ei kuitenkaan kannata perustuloa. Ei leivänpäällisistä haluta luopua. Annetaan vähän sääliä lapselle. 

Säälikin on syntiä (joku keskusteluun tahtomatta joutunut miettii).

 

 

Jos pinnan jännitteen toiselle puolelle lumpsahtanut "hiisi" lausuu isän meidän. Silloin se saa hyvin varjoisia piirteitä.

Kehottaisin ehkä välttelemään näitä loitsuja ja uskomaan niihin. Jokainen voi leikillään virkistyä tai pulahtaa, mutta ei kenenkään ole pakko jäädä pohjaan.

Kääntämään pään pois näytöltä. Kävelemään ikkunalle tervehtimään todellisuutta.

En toivo, vaan tiedän. Tiedän että Jumala on puolellani kuten myöskin ap:n puolella joka nyt vilpittömästi tuntuu etsivän tietään pimeydestä ulos.

Hassua että juuri toista ylimieliseksi moittiva on sellainen itse (Jeesuskin puhui miten tuomitsette , samalla tuomiolla teidätkin , liekö tarkoittanut tätä?) Jos et itse ylimielisyydessäsi kuuntele Jumalaa, älä evää sitä toiselta ihmiseltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käytä nyt hyvänen aika ne mielenterveysammattilaisten tapaamiset hyödyksi. Jos et saa suutasi tapaamisessa auki, kirjoita vaikka paperille kokemuksesi ja tuntemuksesi. Vain annetusta hoidosta on apua.

EI. Neuvot ap:tä sotkemaan asiansa entisestään. Hänen on nyt aika aikuistua, pärjätä "pahansa" kanssa yksin. Pahaa on vain se, että hän estelee todellista minäänsä, kuten hänelle kai pienenäkin tehtiin. Mutta nyt hän on vastuussa.

Mitä vit? 🤣 Mielenterveyshoito ”asioiden sotkemista entisestään”? Toivottavasti ap ymmärrät, että näillä trolleilla ei ole sinun tilanteeseesi mitään annettavaa.

Tässä syy: Diagnosoitu masennus, tunne-elämän epävakaisuus, pakko-oireinen häiriö ja estynyt persoonallisuus.

Enkä ymmärrä ap:n pakkomiellettä uskomisesta.

En ehdi lukemaan kaikkea mutta jos uskovaiset ihmiset ärsyttää niin kannattaa miettiä mitä he sinulle edustavat.

Jos ajattelet, että uskovaiset ovat mielestään ns.parempia kuin toiset tai ajattelet, ovat tekopyhiä niin mieti onko lähipiirirssäsi, usein lapsuuden perheessä joku joka on mielestään muita parempi, joka vetää roolia tai on muuten tekopyhä.

Saattaa olla, että näät uskovaisissa esim. narsistisen vanhemman tai tekopyhän entisen ystävän tms.

Kokeile "uskontona" kiitollisuutta, yritä nähdä hyvää ja kaunista arjessa. Kiitä olemassa olostasi, tarkastele mitä olet oppinut vaikeista ajoista ja kiitä niistä.  Valitse väkijoukosta joku ja toivo hänelle kaikkea hyvää.

En usko, että sinussa on mitään vikaa, ehkä ajattelet vain paljon asioita. Ihmisessä on paljon kerroksia,on myös muistoja, unelmia, fyysisiä kokemuksia jne. Kaikki tallella jossain aivojen syövereissä. 

Kannattaa hankkia tietoa aivojen ja muistin toiminnasta sekä fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin yhteydestä ja mieli-keho yhteydestä, itsellä se helpottanut elämää huomattavasti.

Kaikkea hyvää ap :)

Vierailija kirjoitti:

äiti meidän isää auttakoon kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap täällä. Taisi pari kysyä, miten kotonani on suhtauduttu uskontoon. Vanhempani kuuluvat kirkkoon, mutta ovat lähinnä ateisteja. Perheessäni ei ole koskaan rukoiltu, puhuttu Jeesuksesta tai Jumalasta sanaakaan. Ainoat kosketukseni lapsena uskontoon ovat olleet koulun uskontotunnit ja kevätjuhlat kirkossa.

Isäni on alkoholisti ja pelkäsin häntä lapsena ja nuorena. Vanhempani riitelivät paljon tuon alkoholismin vuoksi ja muistan, kuinka tärisin aina, kun vanhempani tappelivat. Isäni ei oikein osoittanut rakkautta minulle koskaan, ei sanonut rakastavansa minua, mutta kritisoi ja ilkeili senkin edestä. En tuntenut turvaa, masennuin ja sairastuin pakko-oireiseen häiriöön noin 6-vuotiaana. Oireet pahenivat teini-iässä, sain lääkityksen pakko-oireisiin ja löysin uskonnon.

Tämän jälkeen ensimmäinen parisuhteeni oli väkivaltainen. Mies pahoinpiteli minua lähes päivittäin. Oli kertoja, kun pissasin housuun pelosta ja olin niin mustelmilla ja haavoilla (mies ruoski minua johdoilla), etten pystynyt kävelemään.

Kun pääsin pois tuosta suhteesta, meni aikaa että pääsin jaloilleni. Jatkoin uskovaisuutta (olin siirtynyt kristinuskosta islamiin), mutta vähitellen pimeyden tunne alkoi taas hiipiä ja ottaa valtaa minusta.

Hylkäsin rukoilun ja kaikki uskovaiset ystävät ja keskityin opiskeluun, töihin ja löysin alkoholin.

Ryyppäsin vuoden verran joka viikonloppu, kunnes sairastuin ja vähensin alkoholin kulutusta reilusti.

Eristäydyin ihmisistä (vaikkakin käyn töissä), masennuin ja rupesin vihaamaan kaikkea. Aloin kokea entistä enemmän epätodellisuuden tunnetta, näin mustan hahmon, Saatana vieraili unissani, peilistä katsoi outo ihminen, en minä.

Lääkityksiä muutettiin, kävin juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa, mutta lähinnä tämä ko. sairaanhoitaja aiheuttaa minussa ärsyyntymistä. Hän ei tajua tilannettani, eikä minua.

Tekisin itsemurhan ellen uskoisi joutuvani Helvettiin.

Niin ja olen aina tuntenut kaikkeen pahaan ns. yhteenkuuluvuutta. Jo lapsena lempilukemista olivat kirjat vampyyreistä. Olen lukenut okkultismista, saatanasta ja paholaisista, koska nämä ovat olleet mielenkiintoisia asioita ja koska olen tuntenut vetoa pimeyteen aina. En kuitenkaan halua ihannoida Saatanaa tai antaa hänelle periksi.

Nyt on taass niin sekavaa tekstiä, anteeksi. En ole nukkunut moneen yöhön kunnolla ja kaikki tuntuu sumealta.

Kirjoitin aikaisemmin, että epäilen kyseessä olevan epävakaa persoonallisuus. Tämän perusteella olen siitä melko varma. Turvaton lapsuus tekee rikkonaisia ihmisiä.

Siinä että ihannoi pimeyden estetiikkaa, tai mystiikkaa, ei ole mitään väärää, niin kauan kun ei tietoisesti tahdo tehdä eikä tee pahaa muille. Sillä ei ole mitään tekemistä varsinaisen pahuuden kanssa. On paljon ihmisiä, jotka esiintyvät "valon" tuojina: saarnaajia, kulttijohtajia, näkijöitä jne. jotka ovat puhtaasti sadistisia, vallanhimoisia, pahoja ihmisiä, joiden tavoite on hyväksikäyttää ja hallita muita. Ei kannata ajatella, että elämä olisi niin mustavalkoista, tai yksioikoista mitä hengellisissä piireissä opetetaan. Pimeys ei ole sama asia kuin pahuus. Sisäinen tyhjyys ei myöskään ole sama asia kuin pahuus.

Parasta nyt olisi koittaa rauhoittua, nukkua hyvin muutama yö ja sitten miettiä mikä on paras kanava hakea apua. Unohda nyt ainakin hetkeksi kaikki jutut paholaisista, hengistä ja enkeleistä. Voit palata niihin myöhemmin kun voit itse henkisesti paremmin, jos niin haluavasi tehdä. Omalla mielenterveydellä ei kannata leikkiä.

Minulla on siis diagnoosina tuo tunne-elämältään epävakaa persoonallisuushäiriö. Sitäkö meinasit? Toivottavasti en joudu psykoosiin. Tuntuu, että teen ja sanon asioita joita en haluaisi. Kuin jokin kontrolloisi minua. Pelottaa mennä töihin huomenna

Ap

Nyt kun näet tämän ap, lausu Isä meidän-rukous ääneen:

Isä meidän, joka olet taivaassa, pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme ja anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Ei tuo loitsu toimi, jos hurskastelija lausuu sen. Silloin ne on vain tyhjiä sanoja.

Yleensä kun hurskastelija tekee hyvää, niin se on kuin taskunpohjallisen hyvää. Se on käänteistä ja oikullista ja lähes mönkivää, eteen työntyvää.

Olisin hyvin varovainen loitsujen kanssa. Ne voivat aiheuttaa vakavaa ylimielisyyttä.

On hyvin ylimielistä toivoa, että joku suurempi on puolella ja että suurempi suojelee.

Ei ole mitään vakuutuksia tai lukkoja. Se tulee läpi lukkojen eika kuuntele sanoja. Se vain innostuu kun henkilö elää harhoissaan ja antaa mielensä auki esoterialle. Silloin jotain voi luikahtaa sisään ryminällä. Pienet potkuhousut vain rymistelevät korvakäytävällä kohti asetuksia.

Se luikahtaa sisään hyvästä, kun kirkkosisaret keskustelevat hurskastelevaan sävyyn lapsesta, joka menetti vanhempansa auto-onnettomuudessa. Kukaan ei kuitenkaan kannata perustuloa. Ei leivänpäällisistä haluta luopua. Annetaan vähän sääliä lapselle. 

Säälikin on syntiä (joku keskusteluun tahtomatta joutunut miettii).

Jos pinnan jännitteen toiselle puolelle lumpsahtanut "hiisi" lausuu isän meidän. Silloin se saa hyvin varjoisia piirteitä.

Kehottaisin ehkä välttelemään näitä loitsuja ja uskomaan niihin. Jokainen voi leikillään virkistyä tai pulahtaa, mutta ei kenenkään ole pakko jäädä pohjaan.

Kääntämään pään pois näytöltä. Kävelemään ikkunalle tervehtimään todellisuutta.

En toivo, vaan tiedän. Tiedän että Jumala on puolellani kuten myöskin ap:n puolella joka nyt vilpittömästi tuntuu etsivän tietään pimeydestä ulos.

Hassua että juuri toista ylimieliseksi moittiva on sellainen itse (Jeesuskin puhui miten tuomitsette , samalla tuomiolla teidätkin , liekö tarkoittanut tätä?) Jos et itse ylimielisyydessäsi kuuntele Jumalaa, älä evää sitä toiselta ihmiseltä.

Ap on todennäköisesti tollasen hihhulisuvun jälkeläinen ja kärsii siitä, kun ei itse pysty sulattamaan noita satuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

äiti meidän isää auttakoon kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap täällä. Taisi pari kysyä, miten kotonani on suhtauduttu uskontoon. Vanhempani kuuluvat kirkkoon, mutta ovat lähinnä ateisteja. Perheessäni ei ole koskaan rukoiltu, puhuttu Jeesuksesta tai Jumalasta sanaakaan. Ainoat kosketukseni lapsena uskontoon ovat olleet koulun uskontotunnit ja kevätjuhlat kirkossa.

Isäni on alkoholisti ja pelkäsin häntä lapsena ja nuorena. Vanhempani riitelivät paljon tuon alkoholismin vuoksi ja muistan, kuinka tärisin aina, kun vanhempani tappelivat. Isäni ei oikein osoittanut rakkautta minulle koskaan, ei sanonut rakastavansa minua, mutta kritisoi ja ilkeili senkin edestä. En tuntenut turvaa, masennuin ja sairastuin pakko-oireiseen häiriöön noin 6-vuotiaana. Oireet pahenivat teini-iässä, sain lääkityksen pakko-oireisiin ja löysin uskonnon.

Tämän jälkeen ensimmäinen parisuhteeni oli väkivaltainen. Mies pahoinpiteli minua lähes päivittäin. Oli kertoja, kun pissasin housuun pelosta ja olin niin mustelmilla ja haavoilla (mies ruoski minua johdoilla), etten pystynyt kävelemään.

Kun pääsin pois tuosta suhteesta, meni aikaa että pääsin jaloilleni. Jatkoin uskovaisuutta (olin siirtynyt kristinuskosta islamiin), mutta vähitellen pimeyden tunne alkoi taas hiipiä ja ottaa valtaa minusta.

Hylkäsin rukoilun ja kaikki uskovaiset ystävät ja keskityin opiskeluun, töihin ja löysin alkoholin.

Ryyppäsin vuoden verran joka viikonloppu, kunnes sairastuin ja vähensin alkoholin kulutusta reilusti.

Eristäydyin ihmisistä (vaikkakin käyn töissä), masennuin ja rupesin vihaamaan kaikkea. Aloin kokea entistä enemmän epätodellisuuden tunnetta, näin mustan hahmon, Saatana vieraili unissani, peilistä katsoi outo ihminen, en minä.

Lääkityksiä muutettiin, kävin juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa, mutta lähinnä tämä ko. sairaanhoitaja aiheuttaa minussa ärsyyntymistä. Hän ei tajua tilannettani, eikä minua.

Tekisin itsemurhan ellen uskoisi joutuvani Helvettiin.

Niin ja olen aina tuntenut kaikkeen pahaan ns. yhteenkuuluvuutta. Jo lapsena lempilukemista olivat kirjat vampyyreistä. Olen lukenut okkultismista, saatanasta ja paholaisista, koska nämä ovat olleet mielenkiintoisia asioita ja koska olen tuntenut vetoa pimeyteen aina. En kuitenkaan halua ihannoida Saatanaa tai antaa hänelle periksi.

Nyt on taass niin sekavaa tekstiä, anteeksi. En ole nukkunut moneen yöhön kunnolla ja kaikki tuntuu sumealta.

Kirjoitin aikaisemmin, että epäilen kyseessä olevan epävakaa persoonallisuus. Tämän perusteella olen siitä melko varma. Turvaton lapsuus tekee rikkonaisia ihmisiä.

Siinä että ihannoi pimeyden estetiikkaa, tai mystiikkaa, ei ole mitään väärää, niin kauan kun ei tietoisesti tahdo tehdä eikä tee pahaa muille. Sillä ei ole mitään tekemistä varsinaisen pahuuden kanssa. On paljon ihmisiä, jotka esiintyvät "valon" tuojina: saarnaajia, kulttijohtajia, näkijöitä jne. jotka ovat puhtaasti sadistisia, vallanhimoisia, pahoja ihmisiä, joiden tavoite on hyväksikäyttää ja hallita muita. Ei kannata ajatella, että elämä olisi niin mustavalkoista, tai yksioikoista mitä hengellisissä piireissä opetetaan. Pimeys ei ole sama asia kuin pahuus. Sisäinen tyhjyys ei myöskään ole sama asia kuin pahuus.

Parasta nyt olisi koittaa rauhoittua, nukkua hyvin muutama yö ja sitten miettiä mikä on paras kanava hakea apua. Unohda nyt ainakin hetkeksi kaikki jutut paholaisista, hengistä ja enkeleistä. Voit palata niihin myöhemmin kun voit itse henkisesti paremmin, jos niin haluavasi tehdä. Omalla mielenterveydellä ei kannata leikkiä.

Minulla on siis diagnoosina tuo tunne-elämältään epävakaa persoonallisuushäiriö. Sitäkö meinasit? Toivottavasti en joudu psykoosiin. Tuntuu, että teen ja sanon asioita joita en haluaisi. Kuin jokin kontrolloisi minua. Pelottaa mennä töihin huomenna

Ap

Nyt kun näet tämän ap, lausu Isä meidän-rukous ääneen:

Isä meidän, joka olet taivaassa, pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme ja anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Ei tuo loitsu toimi, jos hurskastelija lausuu sen. Silloin ne on vain tyhjiä sanoja.

Yleensä kun hurskastelija tekee hyvää, niin se on kuin taskunpohjallisen hyvää. Se on käänteistä ja oikullista ja lähes mönkivää, eteen työntyvää.

Olisin hyvin varovainen loitsujen kanssa. Ne voivat aiheuttaa vakavaa ylimielisyyttä.

On hyvin ylimielistä toivoa, että joku suurempi on puolella ja että suurempi suojelee.

Ei ole mitään vakuutuksia tai lukkoja. Se tulee läpi lukkojen eika kuuntele sanoja. Se vain innostuu kun henkilö elää harhoissaan ja antaa mielensä auki esoterialle. Silloin jotain voi luikahtaa sisään ryminällä. Pienet potkuhousut vain rymistelevät korvakäytävällä kohti asetuksia.

Se luikahtaa sisään hyvästä, kun kirkkosisaret keskustelevat hurskastelevaan sävyyn lapsesta, joka menetti vanhempansa auto-onnettomuudessa. Kukaan ei kuitenkaan kannata perustuloa. Ei leivänpäällisistä haluta luopua. Annetaan vähän sääliä lapselle. 

Säälikin on syntiä (joku keskusteluun tahtomatta joutunut miettii).

Jos pinnan jännitteen toiselle puolelle lumpsahtanut "hiisi" lausuu isän meidän. Silloin se saa hyvin varjoisia piirteitä.

Kehottaisin ehkä välttelemään näitä loitsuja ja uskomaan niihin. Jokainen voi leikillään virkistyä tai pulahtaa, mutta ei kenenkään ole pakko jäädä pohjaan.

Kääntämään pään pois näytöltä. Kävelemään ikkunalle tervehtimään todellisuutta.

En toivo, vaan tiedän. Tiedän että Jumala on puolellani kuten myöskin ap:n puolella joka nyt vilpittömästi tuntuu etsivän tietään pimeydestä ulos.

Hassua että juuri toista ylimieliseksi moittiva on sellainen itse (Jeesuskin puhui miten tuomitsette , samalla tuomiolla teidätkin , liekö tarkoittanut tätä?) Jos et itse ylimielisyydessäsi kuuntele Jumalaa, älä evää sitä toiselta ihmiseltä.

Ap on todennäköisesti tollasen hihhulisuvun jälkeläinen ja kärsii siitä, kun ei itse pysty sulattamaan noita satuja.

Ap:n omat sanat: "Sekavasti kirjoitettu, mutta halusin tuoda esille, että myös epäuskovaisuus/ateismi on koettu. En ollut onnellinen silloinkaan. Haluaisin olla hyvä, mutta tunnen katkeruutta ja vihaa"

väsynyt yritys, 2/5

Miten ap:tä on kohdeltu vauvana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

äiti meidän isää auttakoon kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap täällä. Taisi pari kysyä, miten kotonani on suhtauduttu uskontoon. Vanhempani kuuluvat kirkkoon, mutta ovat lähinnä ateisteja. Perheessäni ei ole koskaan rukoiltu, puhuttu Jeesuksesta tai Jumalasta sanaakaan. Ainoat kosketukseni lapsena uskontoon ovat olleet koulun uskontotunnit ja kevätjuhlat kirkossa.

Isäni on alkoholisti ja pelkäsin häntä lapsena ja nuorena. Vanhempani riitelivät paljon tuon alkoholismin vuoksi ja muistan, kuinka tärisin aina, kun vanhempani tappelivat. Isäni ei oikein osoittanut rakkautta minulle koskaan, ei sanonut rakastavansa minua, mutta kritisoi ja ilkeili senkin edestä. En tuntenut turvaa, masennuin ja sairastuin pakko-oireiseen häiriöön noin 6-vuotiaana. Oireet pahenivat teini-iässä, sain lääkityksen pakko-oireisiin ja löysin uskonnon.

Tämän jälkeen ensimmäinen parisuhteeni oli väkivaltainen. Mies pahoinpiteli minua lähes päivittäin. Oli kertoja, kun pissasin housuun pelosta ja olin niin mustelmilla ja haavoilla (mies ruoski minua johdoilla), etten pystynyt kävelemään.

Kun pääsin pois tuosta suhteesta, meni aikaa että pääsin jaloilleni. Jatkoin uskovaisuutta (olin siirtynyt kristinuskosta islamiin), mutta vähitellen pimeyden tunne alkoi taas hiipiä ja ottaa valtaa minusta.

Hylkäsin rukoilun ja kaikki uskovaiset ystävät ja keskityin opiskeluun, töihin ja löysin alkoholin.

Ryyppäsin vuoden verran joka viikonloppu, kunnes sairastuin ja vähensin alkoholin kulutusta reilusti.

Eristäydyin ihmisistä (vaikkakin käyn töissä), masennuin ja rupesin vihaamaan kaikkea. Aloin kokea entistä enemmän epätodellisuuden tunnetta, näin mustan hahmon, Saatana vieraili unissani, peilistä katsoi outo ihminen, en minä.

Lääkityksiä muutettiin, kävin juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa, mutta lähinnä tämä ko. sairaanhoitaja aiheuttaa minussa ärsyyntymistä. Hän ei tajua tilannettani, eikä minua.

Tekisin itsemurhan ellen uskoisi joutuvani Helvettiin.

Niin ja olen aina tuntenut kaikkeen pahaan ns. yhteenkuuluvuutta. Jo lapsena lempilukemista olivat kirjat vampyyreistä. Olen lukenut okkultismista, saatanasta ja paholaisista, koska nämä ovat olleet mielenkiintoisia asioita ja koska olen tuntenut vetoa pimeyteen aina. En kuitenkaan halua ihannoida Saatanaa tai antaa hänelle periksi.

Nyt on taass niin sekavaa tekstiä, anteeksi. En ole nukkunut moneen yöhön kunnolla ja kaikki tuntuu sumealta.

Kirjoitin aikaisemmin, että epäilen kyseessä olevan epävakaa persoonallisuus. Tämän perusteella olen siitä melko varma. Turvaton lapsuus tekee rikkonaisia ihmisiä.

Siinä että ihannoi pimeyden estetiikkaa, tai mystiikkaa, ei ole mitään väärää, niin kauan kun ei tietoisesti tahdo tehdä eikä tee pahaa muille. Sillä ei ole mitään tekemistä varsinaisen pahuuden kanssa. On paljon ihmisiä, jotka esiintyvät "valon" tuojina: saarnaajia, kulttijohtajia, näkijöitä jne. jotka ovat puhtaasti sadistisia, vallanhimoisia, pahoja ihmisiä, joiden tavoite on hyväksikäyttää ja hallita muita. Ei kannata ajatella, että elämä olisi niin mustavalkoista, tai yksioikoista mitä hengellisissä piireissä opetetaan. Pimeys ei ole sama asia kuin pahuus. Sisäinen tyhjyys ei myöskään ole sama asia kuin pahuus.

Parasta nyt olisi koittaa rauhoittua, nukkua hyvin muutama yö ja sitten miettiä mikä on paras kanava hakea apua. Unohda nyt ainakin hetkeksi kaikki jutut paholaisista, hengistä ja enkeleistä. Voit palata niihin myöhemmin kun voit itse henkisesti paremmin, jos niin haluavasi tehdä. Omalla mielenterveydellä ei kannata leikkiä.

Minulla on siis diagnoosina tuo tunne-elämältään epävakaa persoonallisuushäiriö. Sitäkö meinasit? Toivottavasti en joudu psykoosiin. Tuntuu, että teen ja sanon asioita joita en haluaisi. Kuin jokin kontrolloisi minua. Pelottaa mennä töihin huomenna

Ap

Nyt kun näet tämän ap, lausu Isä meidän-rukous ääneen:

Isä meidän, joka olet taivaassa, pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme ja anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Ei tuo loitsu toimi, jos hurskastelija lausuu sen. Silloin ne on vain tyhjiä sanoja.

Yleensä kun hurskastelija tekee hyvää, niin se on kuin taskunpohjallisen hyvää. Se on käänteistä ja oikullista ja lähes mönkivää, eteen työntyvää.

Olisin hyvin varovainen loitsujen kanssa. Ne voivat aiheuttaa vakavaa ylimielisyyttä.

On hyvin ylimielistä toivoa, että joku suurempi on puolella ja että suurempi suojelee.

Ei ole mitään vakuutuksia tai lukkoja. Se tulee läpi lukkojen eika kuuntele sanoja. Se vain innostuu kun henkilö elää harhoissaan ja antaa mielensä auki esoterialle. Silloin jotain voi luikahtaa sisään ryminällä. Pienet potkuhousut vain rymistelevät korvakäytävällä kohti asetuksia.

Se luikahtaa sisään hyvästä, kun kirkkosisaret keskustelevat hurskastelevaan sävyyn lapsesta, joka menetti vanhempansa auto-onnettomuudessa. Kukaan ei kuitenkaan kannata perustuloa. Ei leivänpäällisistä haluta luopua. Annetaan vähän sääliä lapselle. 

Säälikin on syntiä (joku keskusteluun tahtomatta joutunut miettii).

Jos pinnan jännitteen toiselle puolelle lumpsahtanut "hiisi" lausuu isän meidän. Silloin se saa hyvin varjoisia piirteitä.

Kehottaisin ehkä välttelemään näitä loitsuja ja uskomaan niihin. Jokainen voi leikillään virkistyä tai pulahtaa, mutta ei kenenkään ole pakko jäädä pohjaan.

Kääntämään pään pois näytöltä. Kävelemään ikkunalle tervehtimään todellisuutta.

En toivo, vaan tiedän. Tiedän että Jumala on puolellani kuten myöskin ap:n puolella joka nyt vilpittömästi tuntuu etsivän tietään pimeydestä ulos.

Hassua että juuri toista ylimieliseksi moittiva on sellainen itse (Jeesuskin puhui miten tuomitsette , samalla tuomiolla teidätkin , liekö tarkoittanut tätä?) Jos et itse ylimielisyydessäsi kuuntele Jumalaa, älä evää sitä toiselta ihmiseltä.

Ap on todennäköisesti tollasen hihhulisuvun jälkeläinen ja kärsii siitä, kun ei itse pysty sulattamaan noita satuja.

Ap:n omat sanat: "Sekavasti kirjoitettu, mutta halusin tuoda esille, että myös epäuskovaisuus/ateismi on koettu. En ollut onnellinen silloinkaan. Haluaisin olla hyvä, mutta tunnen katkeruutta ja vihaa"

väsynyt yritys, 2/5

Meepäs vttuilemaan muualle, täällä on hyvät keskustelut.

En lukenut kuin aloituksen, mutta näin kasvatustieteilijänä minulle tulee mieleen se, että sinut on kasvatettu asenteella, että lapsi on luonnostaan paha, ja kasvatuksen tehtävänä on muokata lapsesta hyvä. 

:) Vanha riitti aikojen alusta :) kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulukiusaaminen tai jatkuva riivaaminen voi aiheuttaa ihmisessä muutoksia.

Mehän tiedämme miten pahoiksi kiusatut yleensä voivat muuttua.

Siksi kiusaamista pitäisi välttää, koska siinä kutsutaan henkivaltoja viattoman sisälle. Tällöin viaton voi muuttua "joksikin".

Monissa kristillisissäkin piireissä saatetaan syrjiä ja syyllistyä tähän ikivanhaan pakanalliseen riittiin, jossa toiseen siirretään pahaa. Taustalla voi olla ihan yksinkertaista ylemmyyttä ja halveksuntaa esimerkiksi jotain kuvia, tatuointeja kohtaan. Tai vääränlainen pukeutuminen, tupakointi, lihavuus, aina löydetään syy siirtää pahaa yhteen kohteeseen. Tämä on yhteisölle elintärkeä rituaali ja on aina aikojen alusta ollut mukana ihmiskunnan historiassa.

Kun henkilöön on siirretty tarpeeksi pahaa ja tämän selkäranka tavallaan katkeaa lopullisesti, on muutos valmis.

Yhteisö saa olla rauhassa pahalta hetken verran. Tietenkin kiusattu pitää hyljätä ja karkoittaa yhteisöstä, koska on paha.

 

Eikö juuri Jeesus kärsinyt muiden pahat?

Eikö juuri kiusattu ole kristuksen inkarnaatio näinä päivinä?

Ja ne kiusaajat tai ristille panijat vapahdettuja?

voi olla vähän kaukaa haettua, mutta tuollaisilla oudoilla pakkomielteisillä, irrationaalisilla tuntemuksilla voi olla juuret jopa vauva-ajan kokemuksissa. Ehkä jopa ajalla ennen syntymää.

Vauvalla ei vielä ole kapasiteettiä "sanoittaa" tunteitaan ja kokemuksiaan ja siten käsitellä niitä, joten ne saattavat jäädä synkkänä möykkynä kummittelemaan koko elämäksi.

Se synkkä, pahantahtoinen hahmo vuoteesi vieressä saattoi olla isäsi tai äitisi, jonka näet "vauvan silmin", ajalta, jolloin et vielä kunnolla hahmottanut ihmisiä.

Oliko äidilläsi synnytyksen jälkeistä masennusta? Oliko hän kyvytön luomaan rakastavaa suhdetta sinuun alussa? Monet masentuneet äidit toteavat kauhuissaan jopa pelkäävänsä vauvaansa. Hän on outo ja inhottava, jopa vaarallinen. Vauva vaistoaa kauhun ja inhon, joka kohdistuu häneen ja näkee synkän, pahantahtoisen hahmon kehdon vieressä.

Kauhuklassikko "Rosemaryn painajainen" kuvaa pohjimmiltaan sitä masennuksesta johtuvaa psykoositilaa, missä äiti näkee lapsensa "paholaisena".

Oletko kokeillut hypnoositerapiaa?

Voit myös itse kokeilla harjoitusta, missä aluksi rentoudut mukavasti, sitten muistelet varhaisesta lapsuudestasi ensimmäistä kokemustasi, missä tajusit olevasi "paha". jos sellaista ei tule mieleen, niin kuvittele itsesi pikkuvauvana. Mene kehtosi luo ja katso vauva-itseäsi mielikuvissasi. Siinä hän on vaarallinen, vastenmielinen paholaisensikiö. hän itkee lohduttomana. seisot synkkänä uhkaavana hahmona hänen kehtonsa vieressä. Sitten ala ajatella, kuinka surkeassa asemassa hän siinä on yksinään, pimeässä orpona. tunnet hellyyttä ja sääliä ja nostat hänet syliisi ja sanot hänelle, että hän on maailman ihanin, suloisin ja kultaisin pikkuvauva. hellit häntä ja annat hänelle kaiken sen rakkauden minkä hän ansaitsee ja tarvitsee. Seuraa hänen reaktiotaan.

mielikuvaharjoittele silloin tällöin hoivaamalla tätä "sisäistä lastasi". anna hänelle varmuus siitä, että hän on rakastettu ja turvassa.

vaikka me olemme aikuisia, me silti kannamme lapsuuttamme mukanamme. meillä on "sisäinen vauvamme, lapsemme ja nuoremme" koko ajan mukanamme.

Vierailija kirjoitti:

äiti meidän isää auttakoon kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap täällä. Taisi pari kysyä, miten kotonani on suhtauduttu uskontoon. Vanhempani kuuluvat kirkkoon, mutta ovat lähinnä ateisteja. Perheessäni ei ole koskaan rukoiltu, puhuttu Jeesuksesta tai Jumalasta sanaakaan. Ainoat kosketukseni lapsena uskontoon ovat olleet koulun uskontotunnit ja kevätjuhlat kirkossa.

Isäni on alkoholisti ja pelkäsin häntä lapsena ja nuorena. Vanhempani riitelivät paljon tuon alkoholismin vuoksi ja muistan, kuinka tärisin aina, kun vanhempani tappelivat. Isäni ei oikein osoittanut rakkautta minulle koskaan, ei sanonut rakastavansa minua, mutta kritisoi ja ilkeili senkin edestä. En tuntenut turvaa, masennuin ja sairastuin pakko-oireiseen häiriöön noin 6-vuotiaana. Oireet pahenivat teini-iässä, sain lääkityksen pakko-oireisiin ja löysin uskonnon.

Tämän jälkeen ensimmäinen parisuhteeni oli väkivaltainen. Mies pahoinpiteli minua lähes päivittäin. Oli kertoja, kun pissasin housuun pelosta ja olin niin mustelmilla ja haavoilla (mies ruoski minua johdoilla), etten pystynyt kävelemään.

Kun pääsin pois tuosta suhteesta, meni aikaa että pääsin jaloilleni. Jatkoin uskovaisuutta (olin siirtynyt kristinuskosta islamiin), mutta vähitellen pimeyden tunne alkoi taas hiipiä ja ottaa valtaa minusta.

Hylkäsin rukoilun ja kaikki uskovaiset ystävät ja keskityin opiskeluun, töihin ja löysin alkoholin.

Ryyppäsin vuoden verran joka viikonloppu, kunnes sairastuin ja vähensin alkoholin kulutusta reilusti.

Eristäydyin ihmisistä (vaikkakin käyn töissä), masennuin ja rupesin vihaamaan kaikkea. Aloin kokea entistä enemmän epätodellisuuden tunnetta, näin mustan hahmon, Saatana vieraili unissani, peilistä katsoi outo ihminen, en minä.

Lääkityksiä muutettiin, kävin juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa, mutta lähinnä tämä ko. sairaanhoitaja aiheuttaa minussa ärsyyntymistä. Hän ei tajua tilannettani, eikä minua.

Tekisin itsemurhan ellen uskoisi joutuvani Helvettiin.

Niin ja olen aina tuntenut kaikkeen pahaan ns. yhteenkuuluvuutta. Jo lapsena lempilukemista olivat kirjat vampyyreistä. Olen lukenut okkultismista, saatanasta ja paholaisista, koska nämä ovat olleet mielenkiintoisia asioita ja koska olen tuntenut vetoa pimeyteen aina. En kuitenkaan halua ihannoida Saatanaa tai antaa hänelle periksi.

Nyt on taass niin sekavaa tekstiä, anteeksi. En ole nukkunut moneen yöhön kunnolla ja kaikki tuntuu sumealta.

Kirjoitin aikaisemmin, että epäilen kyseessä olevan epävakaa persoonallisuus. Tämän perusteella olen siitä melko varma. Turvaton lapsuus tekee rikkonaisia ihmisiä.

Siinä että ihannoi pimeyden estetiikkaa, tai mystiikkaa, ei ole mitään väärää, niin kauan kun ei tietoisesti tahdo tehdä eikä tee pahaa muille. Sillä ei ole mitään tekemistä varsinaisen pahuuden kanssa. On paljon ihmisiä, jotka esiintyvät "valon" tuojina: saarnaajia, kulttijohtajia, näkijöitä jne. jotka ovat puhtaasti sadistisia, vallanhimoisia, pahoja ihmisiä, joiden tavoite on hyväksikäyttää ja hallita muita. Ei kannata ajatella, että elämä olisi niin mustavalkoista, tai yksioikoista mitä hengellisissä piireissä opetetaan. Pimeys ei ole sama asia kuin pahuus. Sisäinen tyhjyys ei myöskään ole sama asia kuin pahuus.

Parasta nyt olisi koittaa rauhoittua, nukkua hyvin muutama yö ja sitten miettiä mikä on paras kanava hakea apua. Unohda nyt ainakin hetkeksi kaikki jutut paholaisista, hengistä ja enkeleistä. Voit palata niihin myöhemmin kun voit itse henkisesti paremmin, jos niin haluavasi tehdä. Omalla mielenterveydellä ei kannata leikkiä.

Minulla on siis diagnoosina tuo tunne-elämältään epävakaa persoonallisuushäiriö. Sitäkö meinasit? Toivottavasti en joudu psykoosiin. Tuntuu, että teen ja sanon asioita joita en haluaisi. Kuin jokin kontrolloisi minua. Pelottaa mennä töihin huomenna

Ap

Nyt kun näet tämän ap, lausu Isä meidän-rukous ääneen:

Isä meidän, joka olet taivaassa, pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme ja anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Ei tuo loitsu toimi, jos hurskastelija lausuu sen. Silloin ne on vain tyhjiä sanoja.

Yleensä kun hurskastelija tekee hyvää, niin se on kuin taskunpohjallisen hyvää. Se on käänteistä ja oikullista ja lähes mönkivää, eteen työntyvää.

Olisin hyvin varovainen loitsujen kanssa. Ne voivat aiheuttaa vakavaa ylimielisyyttä.

On hyvin ylimielistä toivoa, että joku suurempi on puolella ja että suurempi suojelee.

Ei ole mitään vakuutuksia tai lukkoja. Se tulee läpi lukkojen eika kuuntele sanoja. Se vain innostuu kun henkilö elää harhoissaan ja antaa mielensä auki esoterialle. Silloin jotain voi luikahtaa sisään ryminällä. Pienet potkuhousut vain rymistelevät korvakäytävällä kohti asetuksia.

Se luikahtaa sisään hyvästä, kun kirkkosisaret keskustelevat hurskastelevaan sävyyn lapsesta, joka menetti vanhempansa auto-onnettomuudessa. Kukaan ei kuitenkaan kannata perustuloa. Ei leivänpäällisistä haluta luopua. Annetaan vähän sääliä lapselle. 

Säälikin on syntiä (joku keskusteluun tahtomatta joutunut miettii).

Jos pinnan jännitteen toiselle puolelle lumpsahtanut "hiisi" lausuu isän meidän. Silloin se saa hyvin varjoisia piirteitä.

Kehottaisin ehkä välttelemään näitä loitsuja ja uskomaan niihin. Jokainen voi leikillään virkistyä tai pulahtaa, mutta ei kenenkään ole pakko jäädä pohjaan.

Kääntämään pään pois näytöltä. Kävelemään ikkunalle tervehtimään todellisuutta.

En toivo, vaan tiedän. Tiedän että Jumala on puolellani kuten myöskin ap:n puolella joka nyt vilpittömästi tuntuu etsivän tietään pimeydestä ulos.

Hassua että juuri toista ylimieliseksi moittiva on sellainen itse (Jeesuskin puhui miten tuomitsette , samalla tuomiolla teidätkin , liekö tarkoittanut tätä?) Jos et itse ylimielisyydessäsi kuuntele Jumalaa, älä evää sitä toiselta ihmiseltä.

Monet ihmiset ovat matkanneet pimeydestä valoon matkan.

Lopulta he aina työntävät päänsä uudestaan mustasta pisteestä (joka on laitettu valkealle pinnalle tahallaan) ja virkistäytyvät (ehkä tekopyhyydessään ja muka auttaakseen muita) pimeydessä. Todellisuudessa he haluavat vain ihailua ja palvontaa (katso kerron sinulle vähän elämästä ja pimeästä ja valosta(vauvakin tietää sen jo synnyttyään))

Sitten he kaikessa laupeudessaan osoittavat sormellaan luolan suuta tai mustassa tilassa olevaa valkeaa pistettä, josta paistaa valo.

Kyseessä on vain egoistininen yhdyntä ja taikatemppu. Osaat viedä ap:n tunneliin ja johdattaa hänet ulos.

Sellainen on elämä itsessään. Ei siinä ole mitään taikaa. Sitten kaipaat vielä taputuksia ja sen päälle julkeat nuhdella minua (ehkä lisä taputusten toivossa?).

Sisään ja ulos tapahtuma. Eräänlainen oivallus elämästä. Eliöt ja ihmisetkin ovat eräänlaisia luolia tai tunneleita.

Sinä sen tulkinnan teet toisista (luot jumaluudessaan minut, vaikka olen vain tekstin pätkä). Annat minusta väärän todistuksen että olen ylimielinen ja väität että joku suurempi voima on takanasi ja suojelee sinua. Totisesti sun pitää kuvitella olevasi jumala tai joku hänen suojatti. On sulla otsaa :D

Kyllä kaikki todisteet lukee viestissäsi. Tummensin sinua varten muutamia että voit aloittaa parannuksen.

Jätä ap rauhaan kuitenkin. Hän kaipaa rationaalisempaa seuraa.

Mitkään todisteet ei sensijaan puhu sen puolesta että olisin ylimielinen tai että olisin edes tuntenut mitään asetellessani sanoja sanojen perään mieli tyhjänä kaikesta.

Se mitä kirjoitan ei ole minuutta. Luot minusta epäjumalan ja vastavoiman harhoissasi. Kun tunnet että sinua on ehkä joku korkeampi voima kauttani ravistellut, niin säikähdät ja tuot Jeesuksen. Sitten epäilet hänen sanomisia. Liekkö ja ehkä.

Olet juuri oivallinen esimerkki ja itsesi todistus kaltaisestasi mustaa valkoisella.

Juuri sinun kaltaisista kanavointini varoitti ap:ta.

Nähtävästi tälle tahdottiin antaa vielä piste, vaikka itse suunnittelin käydä tyhjentämässä ulkohuussin.

Jos olisin kuten sinä, niin väittäisin että joku suurempi :D käski tulla tänne johdattamaan sinut valoon ja nuhteeseen. En kuitenkaan ole sellainen. Olen tarinoija ja opettaja.

Vierailija kirjoitti:

Villakangasmi kirjoitti:

Millainen uskonto oli ateismi?

Ihan bain mielenkiinnosta...

Sekavasti kirjoitettu, mutta halusin tuoda esille, että myös epäuskovaisuus/ateismi on koettu. En ollut onnellinen silloinkaan. Haluaisin olla hyvä, mutta tunnen katkeruutta ja vihaa kaikkea hyvää kohtaan ja vetoa pahaan ja itse Saatanaan. Tavallaan olen rakastunut häneen, en edes tiedä mistä tämä kumpuaa.

Olin jo pienenä lapsena eristäytynyt, en pitänyt hauskanpidosta ja tunsin olevani jotenkin outo.

Ap

Saatana  on satuolento. Kasva aikuiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teetkö pahoja tekoja? Jos et, niin en olisi huolissani tai pahemmin välittäisi asiasta. Olet varmaan vain peruskusipää, joka tiedostaa normaalia paremmin ikävän luonteensa. Unohda nuo uskontohöpinät ja lakkaa rinnastamasta itseäsi paholaiseen, siitä ei ainakaan ole mitään hyötyä. Koita elää elämääsi satuttamatta muita tai itseäsi, se riittää. Ehkä jossain vaiheessa löydät jotain, joka tekee sinut onnelliseksi.

Peruskusipää :D En tee pahoja, en siis satuta ketään. Pahoja ajattelen ja joskus pelkään menettäväni hallinnan kokonaan tälle pahuudelle.

Ap

Kuulostaa pakko-oireiselta häiriöltä. Jokainen saa ajatella mitä tahansa, ajatuksiin kun ei voi vaikuttaa. Anna itsesi huoletta ajatella pahoja ja sairaitakin ajatuksia, anna niiden olla ja myös mennä, ne ovat vain ajatuksia eivätkä tee pahaa. Kukaan ei ole paha ajatusten vuoksi, mutta ymmärrän, että pakkoajatukset alkavat pitemmän päälle tuntua juuri siltä.

Ajatukset eivät määrittele meitä, vaan teot. Ja pakkoajatuksetkin on mahdollista saada hellittämään, puhu aiheesta ammattilaisille.