Olen lapsesta asti tuntenut ns. pimeyden sisälläni

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama, miksi haluatte nimetä varhaislapsuuden trauman, joka ap:llä mitä ilmeisemmin on. Kamaliin varhaisoloihin reagointi ei ole mikään sairaus, päinvastoin se on erittäin normaalia. Poikkeuksellisen persoonallisuuden tämä sopeutuminen voi kyllä tuottaa. Lääkkeet eivät koskaan auta, elämä pitää rakentaa, mikä on erittäin haasteellista mutta ei mahdotonta. Näin paljon työtä joutuu tekemään ihminen, jonka varhaiselta hoitajalta jäi jotain tärkeää tekemättä: hoitaa vauvaa vauvan ehdoilla.

Ap, mitä tiedät vauva-ajastasi?

Vauva-ajasta en tiedä muuta kuin, että siskoni istui vahingossa päälleni.

Ap

Vanhempani eivät muistaakseni olleet kuitenkaan väkivaltaisia minua kohtaan. Paitsi isäni tukisti minulle kaljun kohdan päähäni kun olin ~3-vuotias. Äiti saattoi suutuksissaan sanoa jotain ilkeyksiä, mutta hän on aina kuitenkin rakastanut ja ollut välittävä minua kohtaan. Kantaa huolta minusta vieläkin.

Ap

Ap, kaikissa meissä asuu se pahuus, se että tunnistat tämän muita paremmin ei tee sinua sen pahemmaksi, ainoastaan herkemmäksi. 

Lopeta naiivi uskominen kirkon opetukseen, ala tutkia ja kyseenalaistaa. 

https://www.facebook.com/tealswanofficial/videos/the-lesson-of-christ-l…

Vierailija kirjoitti:

Ap täällä. Taisi pari kysyä, miten kotonani on suhtauduttu uskontoon. Vanhempani kuuluvat kirkkoon, mutta ovat lähinnä ateisteja. Perheessäni ei ole koskaan rukoiltu, puhuttu Jeesuksesta tai Jumalasta sanaakaan. Ainoat kosketukseni lapsena uskontoon ovat olleet koulun uskontotunnit ja kevätjuhlat kirkossa.

Isäni on alkoholisti ja pelkäsin häntä lapsena ja nuorena. Vanhempani riitelivät paljon tuon alkoholismin vuoksi ja muistan, kuinka tärisin aina, kun vanhempani tappelivat. Isäni ei oikein osoittanut rakkautta minulle koskaan, ei sanonut rakastavansa minua, mutta kritisoi ja ilkeili senkin edestä. En tuntenut turvaa, masennuin ja sairastuin pakko-oireiseen häiriöön noin 6-vuotiaana. Oireet pahenivat teini-iässä, sain lääkityksen pakko-oireisiin ja löysin uskonnon.

Tämän jälkeen ensimmäinen parisuhteeni oli väkivaltainen. Mies pahoinpiteli minua lähes päivittäin. Oli kertoja, kun pissasin housuun pelosta ja olin niin mustelmilla ja haavoilla (mies ruoski minua johdoilla), etten pystynyt kävelemään.

Kun pääsin pois tuosta suhteesta, meni aikaa että pääsin jaloilleni. Jatkoin uskovaisuutta (olin siirtynyt kristinuskosta islamiin), mutta vähitellen pimeyden tunne alkoi taas hiipiä ja ottaa valtaa minusta.

Hylkäsin rukoilun ja kaikki uskovaiset ystävät ja keskityin opiskeluun, töihin ja löysin alkoholin.

Ryyppäsin vuoden verran joka viikonloppu, kunnes sairastuin ja vähensin alkoholin kulutusta reilusti.

Eristäydyin ihmisistä (vaikkakin käyn töissä), masennuin ja rupesin vihaamaan kaikkea. Aloin kokea entistä enemmän epätodellisuuden tunnetta, näin mustan hahmon, Saatana vieraili unissani, peilistä katsoi outo ihminen, en minä.

Lääkityksiä muutettiin, kävin juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa, mutta lähinnä tämä ko. sairaanhoitaja aiheuttaa minussa ärsyyntymistä. Hän ei tajua tilannettani, eikä minua.

Tekisin itsemurhan ellen uskoisi joutuvani Helvettiin.

Niin ja olen aina tuntenut kaikkeen pahaan ns. yhteenkuuluvuutta. Jo lapsena lempilukemista olivat kirjat vampyyreistä. Olen lukenut okkultismista, saatanasta ja paholaisista, koska nämä ovat olleet mielenkiintoisia asioita ja koska olen tuntenut vetoa pimeyteen aina. En kuitenkaan halua ihannoida Saatanaa tai antaa hänelle periksi.

Nyt on taass niin sekavaa tekstiä, anteeksi. En ole nukkunut moneen yöhön kunnolla ja kaikki tuntuu sumealta.

Kunhan et olisi joutumassa psykoosiin, sen verran pahoilta harhakuvitelma tuntuvat. Tosin jo olevat mielenterveysongelmat, voivat vaikuttaa noihin luuloihin. Kerro nyt psykologille ajatuksistasi, ehkä, joku lääke saa voimaan sinua paremmin.

Onewaytv.fi sinulle aloittaja.

Vierailija kirjoitti:

Ap täällä. Taisi pari kysyä, miten kotonani on suhtauduttu uskontoon. Vanhempani kuuluvat kirkkoon, mutta ovat lähinnä ateisteja. Perheessäni ei ole koskaan rukoiltu, puhuttu Jeesuksesta tai Jumalasta sanaakaan. Ainoat kosketukseni lapsena uskontoon ovat olleet koulun uskontotunnit ja kevätjuhlat kirkossa.

Isäni on alkoholisti ja pelkäsin häntä lapsena ja nuorena. Vanhempani riitelivät paljon tuon alkoholismin vuoksi ja muistan, kuinka tärisin aina, kun vanhempani tappelivat. Isäni ei oikein osoittanut rakkautta minulle koskaan, ei sanonut rakastavansa minua, mutta kritisoi ja ilkeili senkin edestä. En tuntenut turvaa, masennuin ja sairastuin pakko-oireiseen häiriöön noin 6-vuotiaana. Oireet pahenivat teini-iässä, sain lääkityksen pakko-oireisiin ja löysin uskonnon.

Tämän jälkeen ensimmäinen parisuhteeni oli väkivaltainen. Mies pahoinpiteli minua lähes päivittäin. Oli kertoja, kun pissasin housuun pelosta ja olin niin mustelmilla ja haavoilla (mies ruoski minua johdoilla), etten pystynyt kävelemään.

Kun pääsin pois tuosta suhteesta, meni aikaa että pääsin jaloilleni. Jatkoin uskovaisuutta (olin siirtynyt kristinuskosta islamiin), mutta vähitellen pimeyden tunne alkoi taas hiipiä ja ottaa valtaa minusta.

Hylkäsin rukoilun ja kaikki uskovaiset ystävät ja keskityin opiskeluun, töihin ja löysin alkoholin.

Ryyppäsin vuoden verran joka viikonloppu, kunnes sairastuin ja vähensin alkoholin kulutusta reilusti.

Eristäydyin ihmisistä (vaikkakin käyn töissä), masennuin ja rupesin vihaamaan kaikkea. Aloin kokea entistä enemmän epätodellisuuden tunnetta, näin mustan hahmon, Saatana vieraili unissani, peilistä katsoi outo ihminen, en minä.

Lääkityksiä muutettiin, kävin juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa, mutta lähinnä tämä ko. sairaanhoitaja aiheuttaa minussa ärsyyntymistä. Hän ei tajua tilannettani, eikä minua.

Tekisin itsemurhan ellen uskoisi joutuvani Helvettiin.

Niin ja olen aina tuntenut kaikkeen pahaan ns. yhteenkuuluvuutta. Jo lapsena lempilukemista olivat kirjat vampyyreistä. Olen lukenut okkultismista, saatanasta ja paholaisista, koska nämä ovat olleet mielenkiintoisia asioita ja koska olen tuntenut vetoa pimeyteen aina. En kuitenkaan halua ihannoida Saatanaa tai antaa hänelle periksi.

Nyt on taass niin sekavaa tekstiä, anteeksi. En ole nukkunut moneen yöhön kunnolla ja kaikki tuntuu sumealta.

Kirjoitin aikaisemmin, että epäilen kyseessä olevan epävakaa persoonallisuus. Tämän perusteella olen siitä melko varma. Turvaton lapsuus tekee rikkonaisia ihmisiä.

Siinä että ihannoi pimeyden estetiikkaa, tai mystiikkaa, ei ole mitään väärää, niin kauan kun ei tietoisesti tahdo tehdä eikä tee pahaa muille. Sillä ei ole mitään tekemistä varsinaisen pahuuden kanssa. On paljon ihmisiä, jotka esiintyvät "valon" tuojina: saarnaajia, kulttijohtajia, näkijöitä jne. jotka ovat puhtaasti sadistisia, vallanhimoisia, pahoja ihmisiä, joiden tavoite on hyväksikäyttää ja hallita muita. Ei kannata ajatella, että elämä olisi niin mustavalkoista, tai yksioikoista mitä hengellisissä piireissä opetetaan. Pimeys ei ole sama asia kuin pahuus. Sisäinen tyhjyys ei myöskään ole sama asia kuin pahuus.

Parasta nyt olisi koittaa rauhoittua, nukkua hyvin muutama yö ja sitten miettiä mikä on paras kanava hakea apua. Unohda nyt ainakin hetkeksi kaikki jutut paholaisista, hengistä ja enkeleistä. Voit palata niihin myöhemmin kun voit itse henkisesti paremmin, jos niin haluavasi tehdä. Omalla mielenterveydellä ei kannata leikkiä.

...Ja, kaikissa meissä asuu myös Jumala ja hyvyys. 

Molemmat puolet. 

Sun kannattaa ensisijaisesti hoitaa ittes terapiaan ja hyviin ihmissuhteisiin ja alkaa kohdella itseäsi rakkaudellisesti, ja vasta sitten tutkia okkultismia ym. sillä sen oven avaaminen vaatii tasapainoa. 

Vierailija kirjoitti:

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Kannattaa katsoa ja kuunnella jos vähänkään on tuollainen olo.

Minulla meni ihan kylmät väreet tästä. Siis hyvällä tavalla. En pysty lopettamaan tämän kuuntelua. Tuntuu kuin olisin jossain transsissa..

Ap

https://viisaselama.fi/kirjat/varjoista-aamunkoittoon/

Olen ollut vähän yli seitsemän vuotta uskossa. Olin nuorena aika kova ateisti. Uskoon tulin vasta 38-vuotiaana. Kun lopulta tein sen ratkaisun, niin Jumala todella näytti totuutta minusta ja luonteestani, anteeksiantamattomuudestani jne.

Kuulin yhdeltä vajaa 3-kymppiseltä uskovaiselta, jolla oli pahoja ongelmia mm. pornon kanssa, että hän "näkee tummia hahmoja huoneessaan välillä". Aloin muistella Tapio Nousiaisen kirjaa "Taistelu henkivaltoja vastaan" ja sieltä löytyi juuri sama oire riivaustiloihin liittyen.

Vaikea sanoa, missä menee raja lapsuuden traumojen ja niiden aiheuttamien persoonallisuuden ongelmien ja sitten taas jopa demonisten vaikutusten välillä. Luultavasti edellä mainitut altistavat pahan puolelle menemiselle.

Silloin kun tulin uskoon ja Jumala höykytti minua noin kymmenen päivän ajan, niin törmäsin netissä protestanttiseen sivustoon, jossa oli artikkeli skitsofreniasta demonisena ongelmana. Mielestäni se sopii vähän kaikille, varsinkin "hoito-ohjelmansa" puolesta. Olen itse palannut siihen useamman kerran.

http://www.christiantroopers.com/index.php?page=schizophrenia

"kitsofrenia alkaa tavallisesti lapsuudessa tai imeväisisässä ja joskus jo äidin kohdussa olevassa lapsessa. Torjuntaan on monia syitä. Ehkä lapsi ei ole toivottu. Lapsi saattaa olla toista sukupuolta kuin toinen vanhemista tai molemmat halusivat. Kodin olosuhteeet saattavat olla epäjärjestyksessä. On monia ”ovia”, jotka johtavat torjuntaan."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap täällä. Taisi pari kysyä, miten kotonani on suhtauduttu uskontoon. Vanhempani kuuluvat kirkkoon, mutta ovat lähinnä ateisteja. Perheessäni ei ole koskaan rukoiltu, puhuttu Jeesuksesta tai Jumalasta sanaakaan. Ainoat kosketukseni lapsena uskontoon ovat olleet koulun uskontotunnit ja kevätjuhlat kirkossa.

Isäni on alkoholisti ja pelkäsin häntä lapsena ja nuorena. Vanhempani riitelivät paljon tuon alkoholismin vuoksi ja muistan, kuinka tärisin aina, kun vanhempani tappelivat. Isäni ei oikein osoittanut rakkautta minulle koskaan, ei sanonut rakastavansa minua, mutta kritisoi ja ilkeili senkin edestä. En tuntenut turvaa, masennuin ja sairastuin pakko-oireiseen häiriöön noin 6-vuotiaana. Oireet pahenivat teini-iässä, sain lääkityksen pakko-oireisiin ja löysin uskonnon.

Tämän jälkeen ensimmäinen parisuhteeni oli väkivaltainen. Mies pahoinpiteli minua lähes päivittäin. Oli kertoja, kun pissasin housuun pelosta ja olin niin mustelmilla ja haavoilla (mies ruoski minua johdoilla), etten pystynyt kävelemään.

Kun pääsin pois tuosta suhteesta, meni aikaa että pääsin jaloilleni. Jatkoin uskovaisuutta (olin siirtynyt kristinuskosta islamiin), mutta vähitellen pimeyden tunne alkoi taas hiipiä ja ottaa valtaa minusta.

Hylkäsin rukoilun ja kaikki uskovaiset ystävät ja keskityin opiskeluun, töihin ja löysin alkoholin.

Ryyppäsin vuoden verran joka viikonloppu, kunnes sairastuin ja vähensin alkoholin kulutusta reilusti.

Eristäydyin ihmisistä (vaikkakin käyn töissä), masennuin ja rupesin vihaamaan kaikkea. Aloin kokea entistä enemmän epätodellisuuden tunnetta, näin mustan hahmon, Saatana vieraili unissani, peilistä katsoi outo ihminen, en minä.

Lääkityksiä muutettiin, kävin juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa, mutta lähinnä tämä ko. sairaanhoitaja aiheuttaa minussa ärsyyntymistä. Hän ei tajua tilannettani, eikä minua.

Tekisin itsemurhan ellen uskoisi joutuvani Helvettiin.

Niin ja olen aina tuntenut kaikkeen pahaan ns. yhteenkuuluvuutta. Jo lapsena lempilukemista olivat kirjat vampyyreistä. Olen lukenut okkultismista, saatanasta ja paholaisista, koska nämä ovat olleet mielenkiintoisia asioita ja koska olen tuntenut vetoa pimeyteen aina. En kuitenkaan halua ihannoida Saatanaa tai antaa hänelle periksi.

Nyt on taass niin sekavaa tekstiä, anteeksi. En ole nukkunut moneen yöhön kunnolla ja kaikki tuntuu sumealta.

Kirjoitin aikaisemmin, että epäilen kyseessä olevan epävakaa persoonallisuus. Tämän perusteella olen siitä melko varma. Turvaton lapsuus tekee rikkonaisia ihmisiä.

Siinä että ihannoi pimeyden estetiikkaa, tai mystiikkaa, ei ole mitään väärää, niin kauan kun ei tietoisesti tahdo tehdä eikä tee pahaa muille. Sillä ei ole mitään tekemistä varsinaisen pahuuden kanssa. On paljon ihmisiä, jotka esiintyvät "valon" tuojina: saarnaajia, kulttijohtajia, näkijöitä jne. jotka ovat puhtaasti sadistisia, vallanhimoisia, pahoja ihmisiä, joiden tavoite on hyväksikäyttää ja hallita muita. Ei kannata ajatella, että elämä olisi niin mustavalkoista, tai yksioikoista mitä hengellisissä piireissä opetetaan. Pimeys ei ole sama asia kuin pahuus. Sisäinen tyhjyys ei myöskään ole sama asia kuin pahuus.

Parasta nyt olisi koittaa rauhoittua, nukkua hyvin muutama yö ja sitten miettiä mikä on paras kanava hakea apua. Unohda nyt ainakin hetkeksi kaikki jutut paholaisista, hengistä ja enkeleistä. Voit palata niihin myöhemmin kun voit itse henkisesti paremmin, jos niin haluavasi tehdä. Omalla mielenterveydellä ei kannata leikkiä.

Minulla on siis diagnoosina tuo tunne-elämältään epävakaa persoonallisuushäiriö. Sitäkö meinasit? Toivottavasti en joudu psykoosiin. Tuntuu, että teen ja sanon asioita joita en haluaisi. Kuin jokin kontrolloisi minua. Pelottaa mennä töihin huomenna

Ap

Vierailija kirjoitti:

Äiti saattoi suutuksissaan sanoa jotain ilkeyksiä, mutta hän on aina kuitenkin rakastanut ja ollut välittävä minua kohtaan. Kantaa huolta minusta vieläkin.

Ap

Tämä. Juuri tätä yhdistelmää hain, kysyessäni lapsuudestasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama, miksi haluatte nimetä varhaislapsuuden trauman, joka ap:llä mitä ilmeisemmin on. Kamaliin varhaisoloihin reagointi ei ole mikään sairaus, päinvastoin se on erittäin normaalia. Poikkeuksellisen persoonallisuuden tämä sopeutuminen voi kyllä tuottaa. Lääkkeet eivät koskaan auta, elämä pitää rakentaa, mikä on erittäin haasteellista mutta ei mahdotonta. Näin paljon työtä joutuu tekemään ihminen, jonka varhaiselta hoitajalta jäi jotain tärkeää tekemättä: hoitaa vauvaa vauvan ehdoilla.

Ap, mitä tiedät vauva-ajastasi?

Vauva-ajasta en tiedä muuta kuin, että siskoni istui vahingossa päälleni.

Ap

Onko siskosi luonteeltaan huolimaton, rauhaton?

Miten teillä meni siskon kanssa, kun olit pieni, ja miten äitisi siihen suhtautui? (tai isä, jos hän hoiti sinua edes yhtä paljon kuin äiti)

EHTOOLLISESTA

Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta. Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion. (1. Kor. 11:28–29)

Discordia ah! Disco lets TED kirjoitti:

Minäkin olen vittumainen ihminen.

Hymyilen sisäisesti vittuilevalle ihmiselle.

Saatan laajentaa sieraimia ja nuuhkia ilmaa. Ahh, hän on pimeän voiman kannattaja. Niin minäkin olen.

Ehkä ylähuuli vähän liikahtaa kun hienovaraisesti nuuhkin vittumaista ilmapiiriä.

Hymyilen sisäisesti ja näytän vähän loukkaantuneelta että saisin lisää vittumaisuutta osakseni.

Joskus esitän oikein hölmöä että voisin lypsää tuota ilmapiiriä lähistölle.

Kalastelen kiusaajia ja ilkeilijöitä.

Kun olen paikallistanut energianlähteen, niin hymyilen sisäisesti ja nuuhkin hienovaraisesti vittumaisuutta suoraan alkujuurilta pääjuurille suoraan pimeyteen.

Näitä seurakuntalaisia on melkoisesti. Veljiä ja sisaria. Minulle he edustavat pimeää puolta.

Toisaalta he ovat minulle vain akkuja. Varavirtalähteitä.

Perusvire on aina ympäristössä ja se pitää vain houkutella näkyviin.

En polta tupakkaa, mutta kun poltan, niin haen ympäristöstä ylemmyyttä ja pahaa.

Tupakointi on tehokkain tapa julkisilla paikoilla kerätä energiaa muista.

Pistäppä palamaan bussikatoksella jossa on vanhuksia tai lapsiperhe.

Odottele ja nuuhki ympäristöä. Joku voi jopa äksyillä ja käskeä kauhemmas polttamaan syöpäkäärylettä.

En minä tupakkaa halunut, halusin sinut.

(Ap:lle juuri meinasin sanoa että aihe vapaata kannattaa vältellä jos on mielenterveys heikoilla.)

Eiköhän lainaamani teksti kerro puolestaan miksi.

Aihe vapaa taitaa olla sinulle varsinainen juhlapäivällinen.

Täällähän näitä tunteita vilisee kuin hyönteisiä luolan seinillä.

Mikä ihme oikein olet?

Jooga on täysin saatanasta oleva henkinen harjoitus jonka tarkoitus on vain ottaa henkivaltoihin yhteyttä ja kutsua demoni asumaan sisäänsä. Paholainen antaa joogan tuntua hyvältä, mutta yritäpä lopettaa se, sitten tulee ahdistukset kun ei pääse siitä eroon.

Ap, ihmiset kertovat vain omia/tuttaviensa diagnooseja, tai ensimmäisenä mieleen tulevat sanat aloituksestasi. Eivät ne välttämättä liity sinun tilanteeseesi ollenkaan. Joten älä huoli siitä, millaisia nimityksiä he ehdottelevat luonteellesi. Jos he eivät kuuntele sinua... he eivät voi neuvoa juuri sinua, vaikka kuinka hyvää tarkoittaisivat. Ihmiset ei sentään ole niin muotista.

Vierailija kirjoitti:

EHTOOLLISESTA

Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta. Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion. (1. Kor. 11:28–29)

t. kristitty joka ehdotti ehtoollista.

https://katekismus.fi/sakramentit/39.html

t. kristitty joka ehdotti ehtoollista!

Koulukiusaaminen tai jatkuva riivaaminen voi aiheuttaa ihmisessä muutoksia.

Mehän tiedämme miten pahoiksi kiusatut yleensä voivat muuttua.

Siksi kiusaamista pitäisi välttää, koska siinä kutsutaan henkivaltoja viattoman sisälle. Tällöin viaton voi muuttua "joksikin".

Minulla oli tuo sama. Eräänlainen riivaaja sisällä joka pakotti minut tekemään itseänikin vastaan ja satuttamaan itseäni ja muita koko elämäni ajan. Se lähti pois kehostani aikamoisella voimalla ja silmäni aukesivat sillä hetkellä ja näin vihdoin kunnolla.

Nyt vuosia  lähdön jälkeen  sanoisin riivaajasta ja tilaa sen jälkeen mikä tuli,  ilmiöksi, jota kutsuisin uskonnon uhriksi joutumiseksi. Kun ihminen aivopestään koko ikänsä uskonnon kautta tekemään itseään vastaan, se erkaantuu itsestään ja olemuksestaan. Ristiriita on niin suuri, että ihminen luulee taistelevansa demoniensa kanssa.

Oikeasti tämä tunne tulee ristiriidasta missä uskonto kieltää sinulta ihmisyyden ja hyvän olon tunteen, onnellisuuden itsestäsi. Pimeys sisälläsi on syvä suru siitä, kun joudut kieltämään itsesi täysin ja uskonto on luokitellut sinut syntyjuuriasi myöten pahaksi. Se paha olet sinä, joka ei saa ikinä syntyä koska olet uskonnon silmissä paha. Sinulla on synnytyskipuja koska sinä haluat syntyä ja se tuntuu paineena, masennuksena ja ahdistuksena. 

Tiedoksi. Sinä olet tavallinen ihminen, et ole paha, et kanna mitään pahuutta. Jos olisit paha niin et tuntisi mitään tuskaa siitä, että olisit paha. Tunnet tuskaa koska sinä olet hyvä, mutta sinut on kielletty. 

Ja se saatana on ihan ok. kaveri. Se on valontuoja. Sen tehtävä on tuoda tieto ihmisille että toisin kuin Jumala sanoo, niin ihminen voi vaikuttaa ja ihmisellä on oikeus tavoitella itselleen hyvää. Jumalahan haluaa vain jonkun palvomaan itseään, mutta sitä ei kiinnosta palvojansa vointi. Saatana taas on ihan pro ihminen eikä vaadi mitään palvontaa itselleen. Se joka häntä palvoo tekee sen halustaan, ei siksi, että olisi pakko.

Nämä kaikki on satuolentoja, joten ihan miten vain etenet pois masennuksesta, on se satuolennot tai rankka realismi, niin anna sen tehdä töitä sinussa ja älä pelkää. Sinä olet ihan hyvä ihminen, eikä sekään oikeastaan ole nykymaailmassa tärkeää kun suurin osa ihmisistä on täysiä ku-si-päit-ä