Olen lapsesta asti tuntenut ns. pimeyden sisälläni

Huh huh, aikamoisia kommentteja tässä ketjussa! Hienoa, että AP on hakeutunut ammattiavun piiriin, suosittelen samaa isolle osalle näistä kommentoijista.

Sitten asiaan: Mä olen jo AP:ta paljon vanhempi, mutta tunnistan tuon tunteen, että sisälläni on jotain pahaa, joka odottaa ulospääsyä. Ja kyllä, minäkin käyn terapiassa. Olemme paljon keskustelleet siitä, että ajatukset ja teot ovat kaksi aivan eri asiaa. Minäkin näen välillä unia, joissa teen pahoja asioita, mutta ei se tee minusta pahaa. Se, että AP ei kykene empatiaan, voi olla merkki masennuksesta ja sitä kautta tunteiden "turtumisesta".

Minä elin lapsuuteni narsistiäidin kynsissä, joten olen tunne-elämältäni rikki. Kai alitajuisesti pelkään olevani yhtä paha kuin äitini ja se on se "paha", jonka pelkään kasvavan/olevan sisälläni. Todellisuudessa olen ennemminkin yliempaattinen kuin narsistinen, mutta huonoina hetkinä silti pelkään olevani paha.

:) Vanha riitti aikojen alusta :) kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulukiusaaminen tai jatkuva riivaaminen voi aiheuttaa ihmisessä muutoksia.

Mehän tiedämme miten pahoiksi kiusatut yleensä voivat muuttua.

Siksi kiusaamista pitäisi välttää, koska siinä kutsutaan henkivaltoja viattoman sisälle. Tällöin viaton voi muuttua "joksikin".

Monissa kristillisissäkin piireissä saatetaan syrjiä ja syyllistyä tähän ikivanhaan pakanalliseen riittiin, jossa toiseen siirretään pahaa. Taustalla voi olla ihan yksinkertaista ylemmyyttä ja halveksuntaa esimerkiksi jotain kuvia, tatuointeja kohtaan. Tai vääränlainen pukeutuminen, tupakointi, lihavuus, aina löydetään syy siirtää pahaa yhteen kohteeseen. Tämä on yhteisölle elintärkeä rituaali ja on aina aikojen alusta ollut mukana ihmiskunnan historiassa.

Kun henkilöön on siirretty tarpeeksi pahaa ja tämän selkäranka tavallaan katkeaa lopullisesti, on muutos valmis.

Yhteisö saa olla rauhassa pahalta hetken verran. Tietenkin kiusattu pitää hyljätä ja karkoittaa yhteisöstä, koska on paha.

 

Hyi, tuli paha mieli tätä lukiessa ja silmät ikään lumpsahti auki. Plops.

Siis eikö juuri Jeesusta kiusattu ja hänen piti kärsiä muiden paha.

Sitten lopulta Hänet karkoitettiin pois yhteisöstä.

Perustuuko kristinusko kiusaamiselle?

 Mulla on varmasti suu auki lopun päivää tätä miettiessä.

Kaikki loksahti paikoilleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

äiti meidän isää auttakoon kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap täällä. Taisi pari kysyä, miten kotonani on suhtauduttu uskontoon. Vanhempani kuuluvat kirkkoon, mutta ovat lähinnä ateisteja. Perheessäni ei ole koskaan rukoiltu, puhuttu Jeesuksesta tai Jumalasta sanaakaan. Ainoat kosketukseni lapsena uskontoon ovat olleet koulun uskontotunnit ja kevätjuhlat kirkossa.

Isäni on alkoholisti ja pelkäsin häntä lapsena ja nuorena. Vanhempani riitelivät paljon tuon alkoholismin vuoksi ja muistan, kuinka tärisin aina, kun vanhempani tappelivat. Isäni ei oikein osoittanut rakkautta minulle koskaan, ei sanonut rakastavansa minua, mutta kritisoi ja ilkeili senkin edestä. En tuntenut turvaa, masennuin ja sairastuin pakko-oireiseen häiriöön noin 6-vuotiaana. Oireet pahenivat teini-iässä, sain lääkityksen pakko-oireisiin ja löysin uskonnon.

Tämän jälkeen ensimmäinen parisuhteeni oli väkivaltainen. Mies pahoinpiteli minua lähes päivittäin. Oli kertoja, kun pissasin housuun pelosta ja olin niin mustelmilla ja haavoilla (mies ruoski minua johdoilla), etten pystynyt kävelemään.

Kun pääsin pois tuosta suhteesta, meni aikaa että pääsin jaloilleni. Jatkoin uskovaisuutta (olin siirtynyt kristinuskosta islamiin), mutta vähitellen pimeyden tunne alkoi taas hiipiä ja ottaa valtaa minusta.

Hylkäsin rukoilun ja kaikki uskovaiset ystävät ja keskityin opiskeluun, töihin ja löysin alkoholin.

Ryyppäsin vuoden verran joka viikonloppu, kunnes sairastuin ja vähensin alkoholin kulutusta reilusti.

Eristäydyin ihmisistä (vaikkakin käyn töissä), masennuin ja rupesin vihaamaan kaikkea. Aloin kokea entistä enemmän epätodellisuuden tunnetta, näin mustan hahmon, Saatana vieraili unissani, peilistä katsoi outo ihminen, en minä.

Lääkityksiä muutettiin, kävin juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa, mutta lähinnä tämä ko. sairaanhoitaja aiheuttaa minussa ärsyyntymistä. Hän ei tajua tilannettani, eikä minua.

Tekisin itsemurhan ellen uskoisi joutuvani Helvettiin.

Niin ja olen aina tuntenut kaikkeen pahaan ns. yhteenkuuluvuutta. Jo lapsena lempilukemista olivat kirjat vampyyreistä. Olen lukenut okkultismista, saatanasta ja paholaisista, koska nämä ovat olleet mielenkiintoisia asioita ja koska olen tuntenut vetoa pimeyteen aina. En kuitenkaan halua ihannoida Saatanaa tai antaa hänelle periksi.

Nyt on taass niin sekavaa tekstiä, anteeksi. En ole nukkunut moneen yöhön kunnolla ja kaikki tuntuu sumealta.

Kirjoitin aikaisemmin, että epäilen kyseessä olevan epävakaa persoonallisuus. Tämän perusteella olen siitä melko varma. Turvaton lapsuus tekee rikkonaisia ihmisiä.

Siinä että ihannoi pimeyden estetiikkaa, tai mystiikkaa, ei ole mitään väärää, niin kauan kun ei tietoisesti tahdo tehdä eikä tee pahaa muille. Sillä ei ole mitään tekemistä varsinaisen pahuuden kanssa. On paljon ihmisiä, jotka esiintyvät "valon" tuojina: saarnaajia, kulttijohtajia, näkijöitä jne. jotka ovat puhtaasti sadistisia, vallanhimoisia, pahoja ihmisiä, joiden tavoite on hyväksikäyttää ja hallita muita. Ei kannata ajatella, että elämä olisi niin mustavalkoista, tai yksioikoista mitä hengellisissä piireissä opetetaan. Pimeys ei ole sama asia kuin pahuus. Sisäinen tyhjyys ei myöskään ole sama asia kuin pahuus.

Parasta nyt olisi koittaa rauhoittua, nukkua hyvin muutama yö ja sitten miettiä mikä on paras kanava hakea apua. Unohda nyt ainakin hetkeksi kaikki jutut paholaisista, hengistä ja enkeleistä. Voit palata niihin myöhemmin kun voit itse henkisesti paremmin, jos niin haluavasi tehdä. Omalla mielenterveydellä ei kannata leikkiä.

Minulla on siis diagnoosina tuo tunne-elämältään epävakaa persoonallisuushäiriö. Sitäkö meinasit? Toivottavasti en joudu psykoosiin. Tuntuu, että teen ja sanon asioita joita en haluaisi. Kuin jokin kontrolloisi minua. Pelottaa mennä töihin huomenna

Ap

Nyt kun näet tämän ap, lausu Isä meidän-rukous ääneen:

Isä meidän, joka olet taivaassa, pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme ja anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Ei tuo loitsu toimi, jos hurskastelija lausuu sen. Silloin ne on vain tyhjiä sanoja.

Yleensä kun hurskastelija tekee hyvää, niin se on kuin taskunpohjallisen hyvää. Se on käänteistä ja oikullista ja lähes mönkivää, eteen työntyvää.

Olisin hyvin varovainen loitsujen kanssa. Ne voivat aiheuttaa vakavaa ylimielisyyttä.

On hyvin ylimielistä toivoa, että joku suurempi on puolella ja että suurempi suojelee.

Ei ole mitään vakuutuksia tai lukkoja. Se tulee läpi lukkojen eika kuuntele sanoja. Se vain innostuu kun henkilö elää harhoissaan ja antaa mielensä auki esoterialle. Silloin jotain voi luikahtaa sisään ryminällä. Pienet potkuhousut vain rymistelevät korvakäytävällä kohti asetuksia.

Se luikahtaa sisään hyvästä, kun kirkkosisaret keskustelevat hurskastelevaan sävyyn lapsesta, joka menetti vanhempansa auto-onnettomuudessa. Kukaan ei kuitenkaan kannata perustuloa. Ei leivänpäällisistä haluta luopua. Annetaan vähän sääliä lapselle. 

Säälikin on syntiä (joku keskusteluun tahtomatta joutunut miettii).

Jos pinnan jännitteen toiselle puolelle lumpsahtanut "hiisi" lausuu isän meidän. Silloin se saa hyvin varjoisia piirteitä.

Kehottaisin ehkä välttelemään näitä loitsuja ja uskomaan niihin. Jokainen voi leikillään virkistyä tai pulahtaa, mutta ei kenenkään ole pakko jäädä pohjaan.

Kääntämään pään pois näytöltä. Kävelemään ikkunalle tervehtimään todellisuutta.

En toivo, vaan tiedän. Tiedän että Jumala on puolellani kuten myöskin ap:n puolella joka nyt vilpittömästi tuntuu etsivän tietään pimeydestä ulos.

Hassua että juuri toista ylimieliseksi moittiva on sellainen itse (Jeesuskin puhui miten tuomitsette , samalla tuomiolla teidätkin , liekö tarkoittanut tätä?) Jos et itse ylimielisyydessäsi kuuntele Jumalaa, älä evää sitä toiselta ihmiseltä.

Ap on todennäköisesti tollasen hihhulisuvun jälkeläinen ja kärsii siitä, kun ei itse pysty sulattamaan noita satuja.

Joudut helwetin tuliin ja sinua käristetään siellä kuin makkaraa!

Zinc

Roasted Pig

Tämä taitaa olla omituisin ketju, mitä tällä palstalla olen koskaan lukenut, toisaalta vähän pelottavakin.

Minusta paras mittari ihmisen pahuudesta on käytös viattomia luontokappaleita kohtaan. Mua edelleenkin kiinnostaisi se, kumpi ap:sta tuntuisi paremmalta, pelastaa pulassa oleva eläin vai jättää se kitumaan. Ap on toki kertonut, että ei tee pahoja tekoja. Hän siis varmasti tietää, että on oikein auttaa eläintä. Mutta valitseeko hän hyvän teon vai pahan? Ja jos valitsee hyvä, miksi? Koska tietää, että niin pitää tehdä, vai koska se tuntuu hyvältä? Saisiko hän kiksejä eläimen kärsimyksestä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

äiti meidän isää auttakoon kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap täällä. Taisi pari kysyä, miten kotonani on suhtauduttu uskontoon. Vanhempani kuuluvat kirkkoon, mutta ovat lähinnä ateisteja. Perheessäni ei ole koskaan rukoiltu, puhuttu Jeesuksesta tai Jumalasta sanaakaan. Ainoat kosketukseni lapsena uskontoon ovat olleet koulun uskontotunnit ja kevätjuhlat kirkossa.

Isäni on alkoholisti ja pelkäsin häntä lapsena ja nuorena. Vanhempani riitelivät paljon tuon alkoholismin vuoksi ja muistan, kuinka tärisin aina, kun vanhempani tappelivat. Isäni ei oikein osoittanut rakkautta minulle koskaan, ei sanonut rakastavansa minua, mutta kritisoi ja ilkeili senkin edestä. En tuntenut turvaa, masennuin ja sairastuin pakko-oireiseen häiriöön noin 6-vuotiaana. Oireet pahenivat teini-iässä, sain lääkityksen pakko-oireisiin ja löysin uskonnon.

Tämän jälkeen ensimmäinen parisuhteeni oli väkivaltainen. Mies pahoinpiteli minua lähes päivittäin. Oli kertoja, kun pissasin housuun pelosta ja olin niin mustelmilla ja haavoilla (mies ruoski minua johdoilla), etten pystynyt kävelemään.

Kun pääsin pois tuosta suhteesta, meni aikaa että pääsin jaloilleni. Jatkoin uskovaisuutta (olin siirtynyt kristinuskosta islamiin), mutta vähitellen pimeyden tunne alkoi taas hiipiä ja ottaa valtaa minusta.

Hylkäsin rukoilun ja kaikki uskovaiset ystävät ja keskityin opiskeluun, töihin ja löysin alkoholin.

Ryyppäsin vuoden verran joka viikonloppu, kunnes sairastuin ja vähensin alkoholin kulutusta reilusti.

Eristäydyin ihmisistä (vaikkakin käyn töissä), masennuin ja rupesin vihaamaan kaikkea. Aloin kokea entistä enemmän epätodellisuuden tunnetta, näin mustan hahmon, Saatana vieraili unissani, peilistä katsoi outo ihminen, en minä.

Lääkityksiä muutettiin, kävin juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa, mutta lähinnä tämä ko. sairaanhoitaja aiheuttaa minussa ärsyyntymistä. Hän ei tajua tilannettani, eikä minua.

Tekisin itsemurhan ellen uskoisi joutuvani Helvettiin.

Niin ja olen aina tuntenut kaikkeen pahaan ns. yhteenkuuluvuutta. Jo lapsena lempilukemista olivat kirjat vampyyreistä. Olen lukenut okkultismista, saatanasta ja paholaisista, koska nämä ovat olleet mielenkiintoisia asioita ja koska olen tuntenut vetoa pimeyteen aina. En kuitenkaan halua ihannoida Saatanaa tai antaa hänelle periksi.

Nyt on taass niin sekavaa tekstiä, anteeksi. En ole nukkunut moneen yöhön kunnolla ja kaikki tuntuu sumealta.

Kirjoitin aikaisemmin, että epäilen kyseessä olevan epävakaa persoonallisuus. Tämän perusteella olen siitä melko varma. Turvaton lapsuus tekee rikkonaisia ihmisiä.

Siinä että ihannoi pimeyden estetiikkaa, tai mystiikkaa, ei ole mitään väärää, niin kauan kun ei tietoisesti tahdo tehdä eikä tee pahaa muille. Sillä ei ole mitään tekemistä varsinaisen pahuuden kanssa. On paljon ihmisiä, jotka esiintyvät "valon" tuojina: saarnaajia, kulttijohtajia, näkijöitä jne. jotka ovat puhtaasti sadistisia, vallanhimoisia, pahoja ihmisiä, joiden tavoite on hyväksikäyttää ja hallita muita. Ei kannata ajatella, että elämä olisi niin mustavalkoista, tai yksioikoista mitä hengellisissä piireissä opetetaan. Pimeys ei ole sama asia kuin pahuus. Sisäinen tyhjyys ei myöskään ole sama asia kuin pahuus.

Parasta nyt olisi koittaa rauhoittua, nukkua hyvin muutama yö ja sitten miettiä mikä on paras kanava hakea apua. Unohda nyt ainakin hetkeksi kaikki jutut paholaisista, hengistä ja enkeleistä. Voit palata niihin myöhemmin kun voit itse henkisesti paremmin, jos niin haluavasi tehdä. Omalla mielenterveydellä ei kannata leikkiä.

Minulla on siis diagnoosina tuo tunne-elämältään epävakaa persoonallisuushäiriö. Sitäkö meinasit? Toivottavasti en joudu psykoosiin. Tuntuu, että teen ja sanon asioita joita en haluaisi. Kuin jokin kontrolloisi minua. Pelottaa mennä töihin huomenna

Ap

Nyt kun näet tämän ap, lausu Isä meidän-rukous ääneen:

Isä meidän, joka olet taivaassa, pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme ja anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Ei tuo loitsu toimi, jos hurskastelija lausuu sen. Silloin ne on vain tyhjiä sanoja.

Yleensä kun hurskastelija tekee hyvää, niin se on kuin taskunpohjallisen hyvää. Se on käänteistä ja oikullista ja lähes mönkivää, eteen työntyvää.

Olisin hyvin varovainen loitsujen kanssa. Ne voivat aiheuttaa vakavaa ylimielisyyttä.

On hyvin ylimielistä toivoa, että joku suurempi on puolella ja että suurempi suojelee.

Ei ole mitään vakuutuksia tai lukkoja. Se tulee läpi lukkojen eika kuuntele sanoja. Se vain innostuu kun henkilö elää harhoissaan ja antaa mielensä auki esoterialle. Silloin jotain voi luikahtaa sisään ryminällä. Pienet potkuhousut vain rymistelevät korvakäytävällä kohti asetuksia.

Se luikahtaa sisään hyvästä, kun kirkkosisaret keskustelevat hurskastelevaan sävyyn lapsesta, joka menetti vanhempansa auto-onnettomuudessa. Kukaan ei kuitenkaan kannata perustuloa. Ei leivänpäällisistä haluta luopua. Annetaan vähän sääliä lapselle. 

Säälikin on syntiä (joku keskusteluun tahtomatta joutunut miettii).

Jos pinnan jännitteen toiselle puolelle lumpsahtanut "hiisi" lausuu isän meidän. Silloin se saa hyvin varjoisia piirteitä.

Kehottaisin ehkä välttelemään näitä loitsuja ja uskomaan niihin. Jokainen voi leikillään virkistyä tai pulahtaa, mutta ei kenenkään ole pakko jäädä pohjaan.

Kääntämään pään pois näytöltä. Kävelemään ikkunalle tervehtimään todellisuutta.

En toivo, vaan tiedän. Tiedän että Jumala on puolellani kuten myöskin ap:n puolella joka nyt vilpittömästi tuntuu etsivän tietään pimeydestä ulos.

Hassua että juuri toista ylimieliseksi moittiva on sellainen itse (Jeesuskin puhui miten tuomitsette , samalla tuomiolla teidätkin , liekö tarkoittanut tätä?) Jos et itse ylimielisyydessäsi kuuntele Jumalaa, älä evää sitä toiselta ihmiseltä.

Ap on todennäköisesti tollasen hihhulisuvun jälkeläinen ja kärsii siitä, kun ei itse pysty sulattamaan noita satuja.

Joudut helwetin tuliin ja sinua käristetään siellä kuin makkaraa!

Zinc

Roasted Pig

Sitä odotellessa.

Vierailija kirjoitti:

:) Vanha riitti aikojen alusta :) kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulukiusaaminen tai jatkuva riivaaminen voi aiheuttaa ihmisessä muutoksia.

Mehän tiedämme miten pahoiksi kiusatut yleensä voivat muuttua.

Siksi kiusaamista pitäisi välttää, koska siinä kutsutaan henkivaltoja viattoman sisälle. Tällöin viaton voi muuttua "joksikin".

Monissa kristillisissäkin piireissä saatetaan syrjiä ja syyllistyä tähän ikivanhaan pakanalliseen riittiin, jossa toiseen siirretään pahaa. Taustalla voi olla ihan yksinkertaista ylemmyyttä ja halveksuntaa esimerkiksi jotain kuvia, tatuointeja kohtaan. Tai vääränlainen pukeutuminen, tupakointi, lihavuus, aina löydetään syy siirtää pahaa yhteen kohteeseen. Tämä on yhteisölle elintärkeä rituaali ja on aina aikojen alusta ollut mukana ihmiskunnan historiassa.

Kun henkilöön on siirretty tarpeeksi pahaa ja tämän selkäranka tavallaan katkeaa lopullisesti, on muutos valmis.

Yhteisö saa olla rauhassa pahalta hetken verran. Tietenkin kiusattu pitää hyljätä ja karkoittaa yhteisöstä, koska on paha.

 

Hyi, tuli paha mieli tätä lukiessa ja silmät ikään lumpsahti auki. Plops.

Siis eikö juuri Jeesusta kiusattu ja hänen piti kärsiä muiden paha.

Sitten lopulta Hänet karkoitettiin pois yhteisöstä.

Perustuuko kristinusko kiusaamiselle?

 Mulla on varmasti suu auki lopun päivää tätä miettiessä.

Kaikki loksahti paikoilleen.

He vain käyttävät sitä keppihevosenaan tehdä pahoja tekoja.

Zinc

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

äiti meidän isää auttakoon kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap täällä. Taisi pari kysyä, miten kotonani on suhtauduttu uskontoon. Vanhempani kuuluvat kirkkoon, mutta ovat lähinnä ateisteja. Perheessäni ei ole koskaan rukoiltu, puhuttu Jeesuksesta tai Jumalasta sanaakaan. Ainoat kosketukseni lapsena uskontoon ovat olleet koulun uskontotunnit ja kevätjuhlat kirkossa.

Isäni on alkoholisti ja pelkäsin häntä lapsena ja nuorena. Vanhempani riitelivät paljon tuon alkoholismin vuoksi ja muistan, kuinka tärisin aina, kun vanhempani tappelivat. Isäni ei oikein osoittanut rakkautta minulle koskaan, ei sanonut rakastavansa minua, mutta kritisoi ja ilkeili senkin edestä. En tuntenut turvaa, masennuin ja sairastuin pakko-oireiseen häiriöön noin 6-vuotiaana. Oireet pahenivat teini-iässä, sain lääkityksen pakko-oireisiin ja löysin uskonnon.

Tämän jälkeen ensimmäinen parisuhteeni oli väkivaltainen. Mies pahoinpiteli minua lähes päivittäin. Oli kertoja, kun pissasin housuun pelosta ja olin niin mustelmilla ja haavoilla (mies ruoski minua johdoilla), etten pystynyt kävelemään.

Kun pääsin pois tuosta suhteesta, meni aikaa että pääsin jaloilleni. Jatkoin uskovaisuutta (olin siirtynyt kristinuskosta islamiin), mutta vähitellen pimeyden tunne alkoi taas hiipiä ja ottaa valtaa minusta.

Hylkäsin rukoilun ja kaikki uskovaiset ystävät ja keskityin opiskeluun, töihin ja löysin alkoholin.

Ryyppäsin vuoden verran joka viikonloppu, kunnes sairastuin ja vähensin alkoholin kulutusta reilusti.

Eristäydyin ihmisistä (vaikkakin käyn töissä), masennuin ja rupesin vihaamaan kaikkea. Aloin kokea entistä enemmän epätodellisuuden tunnetta, näin mustan hahmon, Saatana vieraili unissani, peilistä katsoi outo ihminen, en minä.

Lääkityksiä muutettiin, kävin juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa, mutta lähinnä tämä ko. sairaanhoitaja aiheuttaa minussa ärsyyntymistä. Hän ei tajua tilannettani, eikä minua.

Tekisin itsemurhan ellen uskoisi joutuvani Helvettiin.

Niin ja olen aina tuntenut kaikkeen pahaan ns. yhteenkuuluvuutta. Jo lapsena lempilukemista olivat kirjat vampyyreistä. Olen lukenut okkultismista, saatanasta ja paholaisista, koska nämä ovat olleet mielenkiintoisia asioita ja koska olen tuntenut vetoa pimeyteen aina. En kuitenkaan halua ihannoida Saatanaa tai antaa hänelle periksi.

Nyt on taass niin sekavaa tekstiä, anteeksi. En ole nukkunut moneen yöhön kunnolla ja kaikki tuntuu sumealta.

Kirjoitin aikaisemmin, että epäilen kyseessä olevan epävakaa persoonallisuus. Tämän perusteella olen siitä melko varma. Turvaton lapsuus tekee rikkonaisia ihmisiä.

Siinä että ihannoi pimeyden estetiikkaa, tai mystiikkaa, ei ole mitään väärää, niin kauan kun ei tietoisesti tahdo tehdä eikä tee pahaa muille. Sillä ei ole mitään tekemistä varsinaisen pahuuden kanssa. On paljon ihmisiä, jotka esiintyvät "valon" tuojina: saarnaajia, kulttijohtajia, näkijöitä jne. jotka ovat puhtaasti sadistisia, vallanhimoisia, pahoja ihmisiä, joiden tavoite on hyväksikäyttää ja hallita muita. Ei kannata ajatella, että elämä olisi niin mustavalkoista, tai yksioikoista mitä hengellisissä piireissä opetetaan. Pimeys ei ole sama asia kuin pahuus. Sisäinen tyhjyys ei myöskään ole sama asia kuin pahuus.

Parasta nyt olisi koittaa rauhoittua, nukkua hyvin muutama yö ja sitten miettiä mikä on paras kanava hakea apua. Unohda nyt ainakin hetkeksi kaikki jutut paholaisista, hengistä ja enkeleistä. Voit palata niihin myöhemmin kun voit itse henkisesti paremmin, jos niin haluavasi tehdä. Omalla mielenterveydellä ei kannata leikkiä.

Minulla on siis diagnoosina tuo tunne-elämältään epävakaa persoonallisuushäiriö. Sitäkö meinasit? Toivottavasti en joudu psykoosiin. Tuntuu, että teen ja sanon asioita joita en haluaisi. Kuin jokin kontrolloisi minua. Pelottaa mennä töihin huomenna

Ap

Nyt kun näet tämän ap, lausu Isä meidän-rukous ääneen:

Isä meidän, joka olet taivaassa, pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme ja anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Ei tuo loitsu toimi, jos hurskastelija lausuu sen. Silloin ne on vain tyhjiä sanoja.

Yleensä kun hurskastelija tekee hyvää, niin se on kuin taskunpohjallisen hyvää. Se on käänteistä ja oikullista ja lähes mönkivää, eteen työntyvää.

Olisin hyvin varovainen loitsujen kanssa. Ne voivat aiheuttaa vakavaa ylimielisyyttä.

On hyvin ylimielistä toivoa, että joku suurempi on puolella ja että suurempi suojelee.

Ei ole mitään vakuutuksia tai lukkoja. Se tulee läpi lukkojen eika kuuntele sanoja. Se vain innostuu kun henkilö elää harhoissaan ja antaa mielensä auki esoterialle. Silloin jotain voi luikahtaa sisään ryminällä. Pienet potkuhousut vain rymistelevät korvakäytävällä kohti asetuksia.

Se luikahtaa sisään hyvästä, kun kirkkosisaret keskustelevat hurskastelevaan sävyyn lapsesta, joka menetti vanhempansa auto-onnettomuudessa. Kukaan ei kuitenkaan kannata perustuloa. Ei leivänpäällisistä haluta luopua. Annetaan vähän sääliä lapselle. 

Säälikin on syntiä (joku keskusteluun tahtomatta joutunut miettii).

Jos pinnan jännitteen toiselle puolelle lumpsahtanut "hiisi" lausuu isän meidän. Silloin se saa hyvin varjoisia piirteitä.

Kehottaisin ehkä välttelemään näitä loitsuja ja uskomaan niihin. Jokainen voi leikillään virkistyä tai pulahtaa, mutta ei kenenkään ole pakko jäädä pohjaan.

Kääntämään pään pois näytöltä. Kävelemään ikkunalle tervehtimään todellisuutta.

En toivo, vaan tiedän. Tiedän että Jumala on puolellani kuten myöskin ap:n puolella joka nyt vilpittömästi tuntuu etsivän tietään pimeydestä ulos.

Hassua että juuri toista ylimieliseksi moittiva on sellainen itse (Jeesuskin puhui miten tuomitsette , samalla tuomiolla teidätkin , liekö tarkoittanut tätä?) Jos et itse ylimielisyydessäsi kuuntele Jumalaa, älä evää sitä toiselta ihmiseltä.

Ap on todennäköisesti tollasen hihhulisuvun jälkeläinen ja kärsii siitä, kun ei itse pysty sulattamaan noita satuja.

Joudut helwetin tuliin ja sinua käristetään siellä kuin makkaraa!

Zinc

Roasted Pig

Sitä odotellessa.

Juu, ei tässä mitään kiireitä oo ..

Zinc

Vierailija kirjoitti:

Minusta paras mittari ihmisen pahuudesta on käytös viattomia luontokappaleita kohtaan. Mua edelleenkin kiinnostaisi se, kumpi ap:sta tuntuisi paremmalta, pelastaa pulassa oleva eläin vai jättää se kitumaan. Ap on toki kertonut, että ei tee pahoja tekoja. Hän siis varmasti tietää, että on oikein auttaa eläintä. Mutta valitseeko hän hyvän teon vai pahan? Ja jos valitsee hyvä, miksi? Koska tietää, että niin pitää tehdä, vai koska se tuntuu hyvältä? Saisiko hän kiksejä eläimen kärsimyksestä?

Jospa ap kokee hyvän teon pahana. Esim. kituvan eläimen lopettaminen on hyvä teko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta paras mittari ihmisen pahuudesta on käytös viattomia luontokappaleita kohtaan. Mua edelleenkin kiinnostaisi se, kumpi ap:sta tuntuisi paremmalta, pelastaa pulassa oleva eläin vai jättää se kitumaan. Ap on toki kertonut, että ei tee pahoja tekoja. Hän siis varmasti tietää, että on oikein auttaa eläintä. Mutta valitseeko hän hyvän teon vai pahan? Ja jos valitsee hyvä, miksi? Koska tietää, että niin pitää tehdä, vai koska se tuntuu hyvältä? Saisiko hän kiksejä eläimen kärsimyksestä?

Jospa ap kokee hyvän teon pahana. Esim. kituvan eläimen lopettaminen on hyvä teko.

Koskeeko sama ihmisiäkin ? Jos ihminen kärsii, niin mitä ?

Zinc

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta paras mittari ihmisen pahuudesta on käytös viattomia luontokappaleita kohtaan. Mua edelleenkin kiinnostaisi se, kumpi ap:sta tuntuisi paremmalta, pelastaa pulassa oleva eläin vai jättää se kitumaan. Ap on toki kertonut, että ei tee pahoja tekoja. Hän siis varmasti tietää, että on oikein auttaa eläintä. Mutta valitseeko hän hyvän teon vai pahan? Ja jos valitsee hyvä, miksi? Koska tietää, että niin pitää tehdä, vai koska se tuntuu hyvältä? Saisiko hän kiksejä eläimen kärsimyksestä?

Jospa ap kokee hyvän teon pahana. Esim. kituvan eläimen lopettaminen on hyvä teko.

Koskeeko sama ihmisiäkin ? Jos ihminen kärsii, niin mitä ?

Zinc

Kyllä kituvan ihmisenkin lopettaminen on eettisesti hyvä teko. Joissain maissahan se on jopa laillista.

Vierailija kirjoitti:

Huh huh, aikamoisia kommentteja tässä ketjussa! Hienoa, että AP on hakeutunut ammattiavun piiriin, suosittelen samaa isolle osalle näistä kommentoijista.

Sitten asiaan: Mä olen jo AP:ta paljon vanhempi, mutta tunnistan tuon tunteen, että sisälläni on jotain pahaa, joka odottaa ulospääsyä. Ja kyllä, minäkin käyn terapiassa. Olemme paljon keskustelleet siitä, että ajatukset ja teot ovat kaksi aivan eri asiaa. Minäkin näen välillä unia, joissa teen pahoja asioita, mutta ei se tee minusta pahaa. Se, että AP ei kykene empatiaan, voi olla merkki masennuksesta ja sitä kautta tunteiden "turtumisesta".

Minä elin lapsuuteni narsistiäidin kynsissä, joten olen tunne-elämältäni rikki. Kai alitajuisesti pelkään olevani yhtä paha kuin äitini ja se on se "paha", jonka pelkään kasvavan/olevan sisälläni. Todellisuudessa olen ennemminkin yliempaattinen kuin narsistinen, mutta huonoina hetkinä silti pelkään olevani paha.

Minä taas suosittelen sitä perus konservatiivista ja porvarillista ohjetta:

Ei ne suuret tulot vaan pienet menot. Toki jos on rahaa, mutta luulen että ei työttömillä sellaiseen ole varaa.

Eli suosittelisin jättämään kaikenlaiset ylimääräiset rahaa vievät terapeutit (haluavat vain rahaa) väliin ja keskittymään olennaiseen. Ulkona on kaunis ilma (ainakin etelässä on) ja menemään pihalle raitistamaan ajatuksia.

Päivittäinen kävelylenkki on hyvä metodi tuulettaa ajatuksia fiktiosta.

Helppo temppu on kävellä ja olla miettimättä ei mitään, mutta ei saa miettiä ei minkään miettimistä.

Siitä se lähtee.

Terapeutit kuten uskovaiset ja muut siipeilijät. Ovat pahimmillaan niitä jotka ylläpitää ja ruokkii "tilannetta", koska he elävät tilanteesta. Se on kuin lampi johon he kastavat päänsä ja virkistäytyvät tästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta paras mittari ihmisen pahuudesta on käytös viattomia luontokappaleita kohtaan. Mua edelleenkin kiinnostaisi se, kumpi ap:sta tuntuisi paremmalta, pelastaa pulassa oleva eläin vai jättää se kitumaan. Ap on toki kertonut, että ei tee pahoja tekoja. Hän siis varmasti tietää, että on oikein auttaa eläintä. Mutta valitseeko hän hyvän teon vai pahan? Ja jos valitsee hyvä, miksi? Koska tietää, että niin pitää tehdä, vai koska se tuntuu hyvältä? Saisiko hän kiksejä eläimen kärsimyksestä?

Jospa ap kokee hyvän teon pahana. Esim. kituvan eläimen lopettaminen on hyvä teko.

Koskeeko sama ihmisiäkin ? Jos ihminen kärsii, niin mitä ?

Zinc

Toisen maailmansodan aikaan liikkui tarina Josheppista. Hyvin uskonnollinen mies tuo Joshe tai /ppi.

Joukko keskitysleiriltä paenneita juutalaisia tuli Jooseppin luokse ja pyysi Josheppia auttamaan heitä, koska partio on tulossa ja partio on kuolemanpartio pääkallomerkkeineen. Partiota johti pelätty mies nahkaliiveissä, korkeissa saappaissa ja koppalakissaan (hän näytti ihan siltä yhdeltä tyypiltä Likaisesta tusinasta).

Josheppi mietti kuumeisesti mitä tekisi. Olihan hänellä edessään pyhää kansaa ja Jumala varmasti vihastuisi häneen, jos ei auttaisi, mutta toki Joshe tai /ppi pelkäsi omasta puolestaan ja perheensä puolesta myös.

Sitten hän totesi että olisi valmis uhraamaan itsensä ja taivaspaikkansa heidän puolestaan.

Hänet valtasi joku korkeampi voima tai mikä lie hulluus.

Josheppi neuvoi valittua kansaa kulkemaan myllylle ja ottamaan veneen pakomatkaa varten. Hän antoi matkalle evästä ja rohkesi jopa antaa mukaan siunauksensa. Pakomatkalaiset kiittivät Josheppia suudelmin. Josheppi ei halunut piiloittaa pakomatkailaisia kotinsa kellariin, koska lähialueella oli löydetty karkulaisia ja teloitettu heidät suoraan lattialautojen lävitse mp40 konepistoolein.

Vainajat oli jätetty talollisen haudattavaksi, mikäli talollinen oli edes jätetty eloon.

Liikkui paljon huhuja mihin kuolemanpartiot olivat syyllistyneet. Joskus ihan mielivalloissaan anastivat talollisilta omaisuutta ja väkisinmakasivat tyttäret ja vaimot.

Kun partio tuli yöllä Josheppin talolle, niin vanha kunnon Josheppi valehteli karkulaisten menneen länteen tietä pitkin ja saattoivat pakoilla lähimetsiköissä pellon laidalla.

Hän valehteli kirkkain silmin koppalakkipäiselle miehelle, jonka toinen silmä oli haalea ja hymy kettumaisen viekas. Tästä synnistä Josheppi, hänen perheensä ja karkurit saivat kuolemansa.

Koppalakkipäinen oli lähettänyt jo partioita myllylle edeltä käsin. Sotilailla oli puhelinyhteys kylälle ja kylältä oli lähtenyt partioita myllylle sekä muille oletetuille kohteille.

Josheppin pelkuruus, ylimielisyys ja röyhkeys koitui kaikkien kuolemaksi.

Hän ei uskaltanut ottaa karkureita talonsa suojiin ja rikkoi kymmentä käskyä vasten.

Synnin palkka on kuolema.

Toisen maailmansodan aikaan liikkui tarina Josheppista. Hyvin uskonnollinen mies tuo Joshe tai /ppi.

Joukko keskitysleiriltä paenneita juutalaisia tuli Jooseppin luokse ja pyysi Josheppia auttamaan heitä, koska partio on tulossa ja partio on kuolemanpartio pääkallomerkkeineen. Partiota johti pelätty mies nahkaliiveissä, korkeissa saappaissa ja koppalakissaan (hän näytti ihan siltä yhdeltä tyypiltä Likaisesta tusinasta).

Josheppi mietti kuumeisesti mitä tekisi. Olihan hänellä edessään pyhää kansaa ja Jumala varmasti vihastuisi häneen, jos ei auttaisi, mutta toki Joshe tai /ppi pelkäsi omasta puolestaan ja perheensä puolesta myös.

Sitten hän totesi että olisi valmis uhraamaan itsensä ja taivaspaikkansa heidän puolestaan.

Hänet valtasi joku korkeampi voima tai mikä lie hulluus.

Josheppi neuvoi valittua kansaa kulkemaan myllylle ja ottamaan veneen pakomatkaa varten. Hän antoi matkalle evästä ja rohkesi jopa antaa mukaan siunauksensa. Pakomatkalaiset kiittivät Josheppia suudelmin. Josheppi ei halunut piiloittaa pakomatkailaisia kotinsa kellariin, koska lähialueella oli löydetty karkulaisia ja teloitettu heidät suoraan lattialautojen lävitse mp40 konepistoolein.

Vainajat oli jätetty talollisen haudattavaksi, mikäli talollinen oli edes jätetty eloon.

Liikkui paljon huhuja mihin kuolemanpartiot olivat syyllistyneet. Joskus ihan mielivalloissaan anastivat talollisilta omaisuutta ja väkisinmakasivat tyttäret ja vaimot.

Kun partio tuli yöllä Josheppin talolle, niin vanha kunnon Josheppi valehteli karkulaisten menneen länteen tietä pitkin ja saattoivat pakoilla lähimetsiköissä pellon laidalla.

Hän valehteli kirkkain silmin koppalakkipäiselle miehelle, jonka toinen silmä oli haalea ja hymy kettumaisen viekas. Tästä synnistä Josheppi, hänen perheensä ja karkurit saivat kuolemansa.

Koppalakkipäinen oli lähettänyt jo partioita myllylle edeltä käsin. Sotilailla oli puhelinyhteys kylälle ja kylältä oli lähtenyt partioita myllylle sekä muille oletetuille kohteille.

Josheppin pelkuruus, ylimielisyys ja röyhkeys koitui kaikkien kuolemaksi.

Hän ei uskaltanut ottaa karkureita talonsa suojiin ja rikkoi kymmentä käskyä vasten.

Synnin palkka on kuolema.[/quote]

Eikö ole ihan inhimillistä pelätä itsensä ja perheensä puolesta ja olla realisti? Mies kuitenkin auttoi noita juutalaisia, miksi hän siis ansaitsi palkakseen kuoleman? Miksi tuollaisesta "pelkuruudesta" rangaistiin kuolemalla? Aika julmalta kuulostaa että Joseph ja perheensä olisivat ansainneet kuoleman...

Vierailija kirjoitti:

Eikö ole ihan inhimillistä pelätä itsensä ja perheensä puolesta ja olla realisti? Mies kuitenkin auttoi noita juutalaisia, miksi hän siis ansaitsi palkakseen kuoleman? Miksi tuollaisesta "pelkuruudesta" rangaistiin kuolemalla? Aika julmalta kuulostaa että Joseph ja perheensä olisivat ansainneet kuoleman...

Tarinassa on oikeastaan kaksi loppua. Toinen tyydyttää toista mieltä ja toinen toista.

Kummasta sinä pidät enemmän?

Ajattelin että tarina olisi voinut päättyä myös siten, että valehtelemalla hän olisi pelastanut nuo karkurit.

Eli syntiä tekemällä voi tehdä hyvääkin. Hyvän asian takia JosHeppi (tarinan tukipilari) uhmasi uskomaansa jumalaa tekemällä valkoisen valheen.

Mielestäni silloin tarina olisi ollut kaunis.

Toki kun on lumpsahtanut pinnan toiselle puolen, niin kauneus on toispuoleista.

Kuoleman jälkeen tulee hiljaisuus.

Todennäköisesti vaikka he olisivatkin pelastuneet, niin ehkä karkurit olisivat joutuneet väijytykseen joella lähellä määränpäätään viimeistään rantakaislikossa ennen maata.

Kuolema on aina vääjäämätön määränpää.

Kuulostaa kurjalta. Etsi hyvä luotettava sielunhoitaja, voitte yhdessä puhua näistä, lukea Raamattua ja rukoilla.

"Niin alhaalle ei kukaan kulje, ettei siellä Jeesus olis..." Tsemppiä ja valoisampaa huomista <3

Et selvästikään tiedä aiheesta mitään. Satanisti uskoo itseensä ja elämään tässä ja nyt, siinä missä eri uskovaiset henkiolentoihin, korkeampaan todellisuuteen, johdatukseen ja kuoleman jälkeisiin hornankattiloihin tai paratiiseihin tai jälleensyntymiin, kuka mihinkin. Satanistille Saatana on pelkästään kristinuskosta otettu symboli, ei todellinen olio.

Minusta satanismi on vaarallista, se vie lopulta helvettiin.

Jumala on sallinut joittenkin ihmisten tulleen takaisin kuoleman jälkeen kertomaan kokemuksistaan.

Kyllähän Raamattu sanoo: vaikka kuolleet tulisivatkin kertomaan, he eivät uskoisi.....

Itse olen Jeesukseen uskova, mutta minun pitäisi vielä enemmän kuunnella Jumalan puhetta ja rukoilla sekä lukea.

Olen liikaa Martta tyyppi. Kuitenkin olen kokenut monta monituista rukousvastausta.....

Hyvä ja paha ovat sanoja, jotka joku määrittää. Kaikki on ihmisessä. Määrittäjä määrittelee onko se jonkin mittarin mukaan hyvää vai pahaa. Jokainen meistä tietysti myös itse määrittelee, mitä ko. sanat omassa elämässä tarkoittavat. Jokainen myös vastaa itse valinnoistaan. Joku henki ei terveellä ihmisellä käske suuntaan tai toiseen. Eri asia on sitten me, jotka uskomme kristinuskon Jumalaan. Minun käsitykseni mukaan Hän johdattaa. Tosin saa siitä kieltäytyäkin. Ja koska uskon näin, uskon myös saatanan olemassaoloon. Anonyymi tuossa alla teki joukon hyviä kysymyksiä. Toivottavasti joku asiaan perehtynyt vastaa niihin. Minun käsitykseni asiasta on se, että saatanan kanssa täytyy tietoisesti tehdä liito. Jos uskoo saatanaan, uskooko automaattisesti myös Jumalan olemassa oloon? Itse ymmärrän niin, että se on Jumalaan uskomisen kääntöpuoli. Onko näin?

Onhan se äärimmäisen surullista, kun nuorille tehdään esimerkiksi pelejä ja musiikkia, jotka liittyvät kiinteästi pahan läsnäolon etsimiseen. Yksi saatananpalvoja kuitenkin kerran totesi minulle, että täällä Suomessa on vaikea päästä riivatuksi vaikka haluaisikin, koska ihmiset rukoilevat niin paljon.