Kihlasin mielenkiintoisen ihmisen, avioliitossa hänestä tuli mariseva arjenpyörittäjä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti jonkun on pakko se arki pyörittää. Kun sinä olet saamaton vetelys ,joka leikkii ikiteiniä. Mietippä hetki. Elämä kö omat vanhempasi kuin pellossa vai pyöritettiinkö lapsuuskodissani arkea? Älä nyt ainakaan mene lisääntymään.

Tarviiko sitä arkea pyörittää naama mutrulla? Pitääkö kaiken olla viimeisen päälle tip top? Vähempikin siivpus varmaan riittäisi? Rennompi ote arkeen vain auttaisi.

Kuinka paljon sinä olet pyörittänyt arkea? 

Keskivertoperheellä se siivoustaso on jo varmasti mahdollisimman alhainen, silti sitä kotityötä riittää kyllästymiseen saakka. 

Minä en enää jaksa ottaa paineita kodin siisteydestä ja se alkaa näkyä. Seinä hellan takana on paksussa rasvassa, ovenpielet ovat pinttyneet mustiksi, keittiön kaappien ovet ovat klähmäiset ja täynnä tahroja, sauna haisee hirveälle (en itse enää sauno) ja suihkun laatoissa on jotain punaista kasvustoa. Vessan pytyssäkin alkaa kasvaa jotain, jos sen pesusta vierähtää riittävän pitkä aika. Imuroin kerran viikkoon lattiat ja kerran kuukaudessa imuroin pölyt. Joinain päivinä haluaisin muuttaa yksin muualle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meille miehelle kun tuli yllätyksenä miten paljon asioita kotona pitää hoitaakkaan. Itsellä raskaana alkuraskaudessa iski aivan hirveä väsymys ja jokainen kausi flunssa tarttui. Yksinkertaisesti minusta ei ollut pyörittämään arkea kuten normaalisti. Mies oli luullut, että meillä hoidetaan kotityöt tasavertaisesti. Mutta yllätys oli, että miten paljon pitää tehdä suunnittelutyötä, kuinka paljon ja usein kaupasta pitää tuoda tavaraa (yleensä käynyt ostamassa tyyliin maitoa ja leipää) tms.

Mitä helvetin suunnittelutyötä? `Taasko mennään lasten kaverisynttäreiden lahjoihin tai muuhun täysin merkityksettömään? 

Tiskikone menee päälle kun tarvitsee, pyykit pestään kun pitää, imuroidaan kun on roskaista.

Jos nämä vaativat erillistä suunnittelemista naisilta, niin ei voi kuin ihmetellä 

Ne ovat merkityksettömiä sinulla mutta se ei tarkoita etteivät ne olisi asioita jotka pitää hoitaa. Vai haluatko ihan oikeasti että lapsiesi pitää hävetä aina kun menevät synttäreille kun ei olekaan hankittu lahjaa tai se on joku kaapin perältä kaivettu Sisu-aski?

Vai luuletko että sinä olet itse joku selvännäkijä joka tietäisi automaattisesti ilman suunnittelua että minkälaisen lahjan 10-vuotias tyttö haluaa juuri tänä vuonna?

Tulihan se sieltä. Pitääkö ostaa myös onnittelukortti?

Kuinka monta tuntia suunnittelet näitä? Kuusi? Kaksitoista?

Kyllä elämästään saa vaikeaa tuolla uhriasenteella. Sen lahjan saa napattua sieltä Prismasta samalla kun tekee ruokaostokset. Mutta ei. Kyllä palstamamma tekee ajatustyötä kuukausia etukäteen ja uhriutuu sillä.

Lahjan ostaminen ei ole arjen pyörittämistä. Sinulle se ehkä sitten on. 

Herra on hyvä vain ja nappaa sitten. Mitä ajattelit napata ensi viikolla Nooralle 7v ja ensi kuussa Petterille 11v?  Tiedätkö todella mitä eri ikäiset lapset nykyään haluavat ja mikä on nyt muotia? Tai mitä heillä jo on tai mitä joku lapsesi kaveri on jo viemässä joten ei kannata viedä samaa? No et tiedä ja siksi pitää ottaa selvää johon menee aikaa ja vaivaa. Ja lopulta voi olla että sitä asiaa ei enää edes saa joten homma pitää aloitaa alusta.

Eikä kyse olisi siitä että yksi yksittäinen synttäri veisi kamalasti aikaa. Mutta kun ne ovat vain yksi asia kymmenien muiden samanlaisten joukossa jotka pitää muistaa ja hoitaa niin ne kyllä lisäävät kuormitusta aika paljon.

Jankutijank. Menepäs nyt tunneiksi suunnittelemaan sitä joululahjalistaa, äläkä tuhlaa aikaasi palstalla.

Kun sinun arkesi täyttää se lahjojen suunnittelu. 

Sinulla ei siis ollut aavistustakaan mitä sinä ostaisit. Sitähän minäkin. Älä siis arvostele asioista joista et mitään ymmärrä etkä edes halua ymmärtää.

Ja jos maltoit lukea viestini loppuun niin sanoin että lahjojen suunnittelu ei sinällään ole niin suuri asia mutta kun vastaavia on vaikka kuinka paljon niin YHDESSÄ ne kuormittavat kyllä aika paljon.

En tunne Petteriä, enkä Nooraa. Sinä varmaan tunnet.

Kannattaisiko nyt mennä suunnittelemaan niitä lahjoja, ettet kuormitu?

Sehän se pointti juuri onkin että en minäkään tunne. Ja siksi minun pitää aina ottaa selvää että millaisia he ovat ja mistä tykkäävät ja mitä haluavat juuri nyt. Onko tämä jotenkin liian vaikea asia tajuta?

Lapsesi varmaan tuntee Petterin ja Nooran. Mutta sinun pitää toki mikromanageroida tässäkin asiassa.

Okei. Kysyn lapseltani että mitä Noora haluaa. Lapsi sanoo että Noora haluaa ponin. Ai leluponin? Ei kun oikean? Okei... no mitä lelua Noora haluaa? Noora haluaa nukketalon. Paljonko se maksaa? Varmaan ainakin miljoonan! (Googlataan sitten nukkekoti. Se maksaa 175e).

Olisiko jotain halpaa mitä Noora haluaa? En mä tiedä...

Tämän jälkeen soitat Nooran äidille joka kertoo mitä Noora haluaa. Menet Prismaan. Se on sieltä loppu koska kaikki muutkin saman ikäiset haluavat saman. Ajat 20 km päähän toiseen Prismaan jossa sitä on vielä yksi kappale. Saat sen ja ajat kotiin.

Aikaa kuilui vain 2.5 tuntia.

Toistetaan kolmen viikon päästä kun Viivillä on synttärit.

Ei tälle sun esimerkillesi voi enää mitään muuta kuin hymähdellä myötähäpeää tuntien.

Jaksuja lahjojen kanssa. On se raskasta. 

Tervetuloa takaisin sitten kun sinulla on lapsia joiten elämässä olet ihan oikeasti mukana.

Sivusta kommentoin, että onhan tuo nyt täysin yliampuvaa sekoilua kaverisynttärilahjojen osalta. Siis sun mielenterveys tässä jo kyseenalaistuu.

Ehkä läheisen serkun tai kummilapsen kohdalla aletaan miettiä sellaista, mitä joku ehkä haluaa. Omalle lapselle toteutetaan oikeita toiveita. Jos ei ole lapsen kaverisynttärikutsussa erikseen toivottu jotain tiettyä, niin sitten ostetaan omaan budjettiin sopivaa sellaista ikäluokan ja sukupuolen mukaan yleisesti hyväksyttyä, mitä sattuu kaupassa ohimennen olemaan. Ei todellakaan jokaiselle kolmelle tusinalle luokka- ja harrastuskaverille ja perhetuttulapselle selvitetä lapsen sen hetkisiä haluja ja oikkuja ja metsästetä sitä unelmien synttärilahjaa. Ei hemmetti. Se on vanhempien asia, jos kenenkään. Kaverit tuo mitä sattuu. Karkkipussi tai vitosen-kympin seteli on oikein sopiva, jos on kiire ja hätä. Viimeistään kymmenvuotias ja sitä vanhempi lapsi saa ostaa jo itse kavereilleen lahjat. Osaa parhaiten. 

Ja mulla todellakin on lapsia ja hoidan näitä synttärilahjoja ja -kyydityksiä siinä missä toinenkin vanhempi. Prosessi on sellainen, että kutsun tultua synttäri merkataan kalenteriin, josta se siirtyy kauppalistalle. Näihin menee alle 20 sekuntia. Leluhyllyllä piipahtamiseen voi kulua jopa kaksi minuuttia, ainakin jos on oma lapsi mukana arpomassa sopivaa lahjaa. Kotona paketointiin kuluu max. viisi minuuttia. Erillistä suunnittelua ei tarvita. 

Olen aika monta kertaa yrittänyt selittää että kyse ei ole siitä paljonko yksi yksittäinen synttärilahja kuormittaa arjessa. Vaan siitä että kun vastaavia pikkuasioita kertyy kymmeniä erilaisia kaiken muun normaalin päälle jatkuvalla syötöllä niin se lisää sitä ihan turhaa kiirettä arkeen. Pitää koko ajan varmistaa että ei ole unohtanut mitään.  Jos on esim. kolme lasta niin erilaisia kouluun, harrastuksiin ja kavereihin liittyviä pikkuasioita on kyllä todella paljon ja ihan vain niiden kaikkien pitäminen järjestyksessä on jo jonkinlainen homma. Mutta hyvä jos muut eivät pidä näitä millään lailla raskaina. Ehkä minä olen ainoa.

Selitä mitä selität, mutta jos triviaaliin asiaan, kuten kaverisynttärilahjaan, käytät tuntikaupalla (satakertaisesti tarvittavaan nähden) aikaa ja suoritat siinä vielä gestapotason kuulustelut ohessa, niin oletettavasti niihin kymmeniin erilaisiin muihinkin pikkuasioihin tuhlaat yhtä järjettömästi aikaa ja vaivaa. No ei se silloin ihme olekaan, että kuormittaa. Mutta kai se oli ap:n pointti alkujaankin, että niiden asioiden EI OLE PAKKO kuormittaa ja stressata niin, että siitä tulee äksyilyn ja jopa riitelyn aihe, mikä TUHOAA parisuhdetta, vaan asioiden hoitamista ON MAHDOLLISTA järkeistää ja helpottaa, sekä myös korjata ASENNOITUMISTA. Eli siis vähentää pedanttiuden ja anaalisuuden astetta ja sallia itselleenkin hieman armoa silloin, kun on liikaa kaikkea eikä jaksaisi.  Puhumattakaan puolisosta, joka ei välttämättä edes ymmärrä mistä kenkä puristaa, kun sinä et osaa kommunikoida varsinaista ongelmaa. 

Kauanko olisi sopiva aika käytettäväksi kaverilahjaan? entäpä käytettävä rahasumma?

Osallistuuko puolisosi tasapuolisesti näihin synttärien järjestämisiin/lahjojen ostoon?

mulla TODELLAKIN on lapsia ja hoidan näitä synttärilahjoja ja -kyydityksiä siinä missä toinenkin vanhempi. Prosessi on sellainen, että kutsun tultua synttäri merkataan kalenteriin, josta se siirtyy kauppalistalle. Näihin menee alle 20 sekuntia. Leluhyllyllä piipahtamiseen voi kulua JOPA KAKSIKYMMENTÄ MINUUTTIA , ainakin jos on oma lapsi mukana arpomassa sopivaa lahjaa. Kotona paketointiin kuluu max. viisi minuuttia. Erillistä suunnittelua ei tarvita.

Kuka on puhunut jostain ERILLISESTÄ suunnittelusta. Se on juuri sitä suunnittelua että merkitään asiat kalenteriin (ja muistetaan katsoa sitä kalenteria päivittäin), katsotaan että mistä se lahja voidaan ostaa (samasta kuin muut ostokset vai pitääkö mennä jonnekin muualle), lahjan valitseminen, sen katsominen että mihin aikaan pitää synttäreillä mennä ja kuka ehtii viedä ja tuoda lapsen jne.

Eivät nuo asiat tapahdu ilman että joku ne tekee ja myös arvioi monessa kohdassa sen mitä tehdään ja miten. Eikä se tietenkään itsessään ole vielä kuorimittavaa mutta jos siinä elämässä sattuu olemaan myös muita asioita samaan aikaan niin se kaikki ylimääräinen voi alkaa tuntua raskaaltakin. Ihmisillä kun voi olla samaan aikaa vaikka töissä kiirettä ja stressiä ja työasiat pyörivät mielessä, samaan aikaan pitäisi olla hakemassa toista lasta harkoista ja täyttää pesukone jossain välissä jne.

Mutta ehkä teidän muiden elämä on vain kiireetöntä ja huoletonta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meille miehelle kun tuli yllätyksenä miten paljon asioita kotona pitää hoitaakkaan. Itsellä raskaana alkuraskaudessa iski aivan hirveä väsymys ja jokainen kausi flunssa tarttui. Yksinkertaisesti minusta ei ollut pyörittämään arkea kuten normaalisti. Mies oli luullut, että meillä hoidetaan kotityöt tasavertaisesti. Mutta yllätys oli, että miten paljon pitää tehdä suunnittelutyötä, kuinka paljon ja usein kaupasta pitää tuoda tavaraa (yleensä käynyt ostamassa tyyliin maitoa ja leipää) tms.

Mitä helvetin suunnittelutyötä? `Taasko mennään lasten kaverisynttäreiden lahjoihin tai muuhun täysin merkityksettömään? 

Tiskikone menee päälle kun tarvitsee, pyykit pestään kun pitää, imuroidaan kun on roskaista.

Jos nämä vaativat erillistä suunnittelemista naisilta, niin ei voi kuin ihmetellä 

Mitä löytyy kuiva-ainekaapista ja pakastimesta, mikä vaatii täydennystä, jotta jokaista tomaattimurskapurkkia ei tarvitse erikseen lähteä hakemaan kaupasta kesken ruuanlaiton; mitkä laskut erääntyvät milloinkin ja mitä pitää muistaa naputella verkkopankkiin; pitää tarkistaa vakuutusten tilanne, vaatiiko se muutoksia; löytyykö lapsille syksyksi ja talveksi sopivankokoisia, ehjiä vaatteita vai pitääkö hankkia uutta ennen kurakelejä ja paukkupakkasia; vieläkö edellistalviset sukset, luistimet, lasketteluvermeet yms. käyvät vai pitääkö hankkia uusia; milloin ja kenellä on seuraava neuvola/ vasukeskustelu/ vanhempainilta/ hammaslääkäri/ harrasteporukan suunnittelukokous; miten järjestellään lasten harrastekyydit ja kuka ne hoitaa; mitä ostetaan lahjaksi anopin kuusikymppisille, onko kaikille sopivat juhlavaatteet vai pitääkö hankkia uusia; millaista pyykkiä pitää pestä ja milloin että kaikille löytyy puhtaita sukkia, pikkareita, paitoja ja housuja silloin kun on tarvis... jatka itse listaa. Tuon lisäksi jonkun pitää myös hoitaa listatut asiat. Se et teillä ilmeisesti ole sinä, kun et edes tiedä että tuollaisia hommia pitää ennakoida.

Ei, en edelleenkään SUUNNITTELE elämääni vanne päätä kiristäen , vaan sitä eletään niin kuin normaalia elämää eletään. Katko sinä toki verisuonet päästäsi harrasteporukan suunnittelukokouksilla, ihan itse kehität oman ahdingosi eläessäsi elämääsi pelkästään suorittamalla. 

Aloituksen kanssa litaniallasi ei ole mitään tekemistä. Se on ihan itse pääsi sisällä kehittämää harhaa siitä mitä elämän pitäisi olla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meille miehelle kun tuli yllätyksenä miten paljon asioita kotona pitää hoitaakkaan. Itsellä raskaana alkuraskaudessa iski aivan hirveä väsymys ja jokainen kausi flunssa tarttui. Yksinkertaisesti minusta ei ollut pyörittämään arkea kuten normaalisti. Mies oli luullut, että meillä hoidetaan kotityöt tasavertaisesti. Mutta yllätys oli, että miten paljon pitää tehdä suunnittelutyötä, kuinka paljon ja usein kaupasta pitää tuoda tavaraa (yleensä käynyt ostamassa tyyliin maitoa ja leipää) tms.

Mitä helvetin suunnittelutyötä? `Taasko mennään lasten kaverisynttäreiden lahjoihin tai muuhun täysin merkityksettömään? 

Tiskikone menee päälle kun tarvitsee, pyykit pestään kun pitää, imuroidaan kun on roskaista.

Jos nämä vaativat erillistä suunnittelemista naisilta, niin ei voi kuin ihmetellä 

Esim.

-Mitä syödään huomenna ja mitä sen takia pitää kaupasta tuoda?

-Mitä vaatteita pitää juuri nyt pestä että kaikilla on huomenna puhdasta päälle? 

-Milloin kaivetaan esiin seuraavan kauden vaatteet, mitä uutta pitää ostaa ja mitä vanhaa laittaa pois?

-Milloin on viimeksi vaihdettu lakanat/pyyhkeet ja onko niitä puhtaana vai pitääkö pestä

-Milloin lapsilla oli treenit/harjoitusleiri/leirikoulu tms. ja miten se pitää huomioida muun perheen aikatauluissa

-Lasten, puolison, anopin, sukulaisten, kavereiden jne. synttärit/häät/joululahjat/vuosipäivät. Pitääkö muistaa jotenkin?

Ja näitä sinun pitää suunnitella oikein loputtomiin asti?

Itselleni ihan normaalia elämää, joka ei vaadi mitään vatvomista. Ehkä sinunkin aikasi riittäisi paremmin ilman suunnittelemista jos viettäisit vähemmän aikaa palstalla ja toimisit. 

Mutta kyllä se uhrinviitta on aina ainakin pestynä. 

Miten ison perheen asiat sinä hoidat ilman mitään suunnittelemista? Sinkulla ei aikaa mene, mutta kun on pari kolme lasta, niin aina tulee muuttujia mutkistamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meille miehelle kun tuli yllätyksenä miten paljon asioita kotona pitää hoitaakkaan. Itsellä raskaana alkuraskaudessa iski aivan hirveä väsymys ja jokainen kausi flunssa tarttui. Yksinkertaisesti minusta ei ollut pyörittämään arkea kuten normaalisti. Mies oli luullut, että meillä hoidetaan kotityöt tasavertaisesti. Mutta yllätys oli, että miten paljon pitää tehdä suunnittelutyötä, kuinka paljon ja usein kaupasta pitää tuoda tavaraa (yleensä käynyt ostamassa tyyliin maitoa ja leipää) tms.

Mitä helvetin suunnittelutyötä? `Taasko mennään lasten kaverisynttäreiden lahjoihin tai muuhun täysin merkityksettömään? 

Tiskikone menee päälle kun tarvitsee, pyykit pestään kun pitää, imuroidaan kun on roskaista.

Jos nämä vaativat erillistä suunnittelemista naisilta, niin ei voi kuin ihmetellä 

Ne ovat merkityksettömiä sinulla mutta se ei tarkoita etteivät ne olisi asioita jotka pitää hoitaa. Vai haluatko ihan oikeasti että lapsiesi pitää hävetä aina kun menevät synttäreille kun ei olekaan hankittu lahjaa tai se on joku kaapin perältä kaivettu Sisu-aski?

Vai luuletko että sinä olet itse joku selvännäkijä joka tietäisi automaattisesti ilman suunnittelua että minkälaisen lahjan 10-vuotias tyttö haluaa juuri tänä vuonna?

Tulihan se sieltä. Pitääkö ostaa myös onnittelukortti?

Kuinka monta tuntia suunnittelet näitä? Kuusi? Kaksitoista?

Kyllä elämästään saa vaikeaa tuolla uhriasenteella. Sen lahjan saa napattua sieltä Prismasta samalla kun tekee ruokaostokset. Mutta ei. Kyllä palstamamma tekee ajatustyötä kuukausia etukäteen ja uhriutuu sillä.

Lahjan ostaminen ei ole arjen pyörittämistä. Sinulle se ehkä sitten on. 

Herra on hyvä vain ja nappaa sitten. Mitä ajattelit napata ensi viikolla Nooralle 7v ja ensi kuussa Petterille 11v?  Tiedätkö todella mitä eri ikäiset lapset nykyään haluavat ja mikä on nyt muotia? Tai mitä heillä jo on tai mitä joku lapsesi kaveri on jo viemässä joten ei kannata viedä samaa? No et tiedä ja siksi pitää ottaa selvää johon menee aikaa ja vaivaa. Ja lopulta voi olla että sitä asiaa ei enää edes saa joten homma pitää aloitaa alusta.

Eikä kyse olisi siitä että yksi yksittäinen synttäri veisi kamalasti aikaa. Mutta kun ne ovat vain yksi asia kymmenien muiden samanlaisten joukossa jotka pitää muistaa ja hoitaa niin ne kyllä lisäävät kuormitusta aika paljon.

Jankutijank. Menepäs nyt tunneiksi suunnittelemaan sitä joululahjalistaa, äläkä tuhlaa aikaasi palstalla.

Kun sinun arkesi täyttää se lahjojen suunnittelu. 

Sinulla ei siis ollut aavistustakaan mitä sinä ostaisit. Sitähän minäkin. Älä siis arvostele asioista joista et mitään ymmärrä etkä edes halua ymmärtää.

Ja jos maltoit lukea viestini loppuun niin sanoin että lahjojen suunnittelu ei sinällään ole niin suuri asia mutta kun vastaavia on vaikka kuinka paljon niin YHDESSÄ ne kuormittavat kyllä aika paljon.

En tunne Petteriä, enkä Nooraa. Sinä varmaan tunnet.

Kannattaisiko nyt mennä suunnittelemaan niitä lahjoja, ettet kuormitu?

Sehän se pointti juuri onkin että en minäkään tunne. Ja siksi minun pitää aina ottaa selvää että millaisia he ovat ja mistä tykkäävät ja mitä haluavat juuri nyt. Onko tämä jotenkin liian vaikea asia tajuta?

Lapsesi varmaan tuntee Petterin ja Nooran. Mutta sinun pitää toki mikromanageroida tässäkin asiassa.

Okei. Kysyn lapseltani että mitä Noora haluaa. Lapsi sanoo että Noora haluaa ponin. Ai leluponin? Ei kun oikean? Okei... no mitä lelua Noora haluaa? Noora haluaa nukketalon. Paljonko se maksaa? Varmaan ainakin miljoonan! (Googlataan sitten nukkekoti. Se maksaa 175e).

Olisiko jotain halpaa mitä Noora haluaa? En mä tiedä...

Tämän jälkeen soitat Nooran äidille joka kertoo mitä Noora haluaa. Menet Prismaan. Se on sieltä loppu koska kaikki muutkin saman ikäiset haluavat saman. Ajat 20 km päähän toiseen Prismaan jossa sitä on vielä yksi kappale. Saat sen ja ajat kotiin.

Aikaa kuilui vain 2.5 tuntia.

Toistetaan kolmen viikon päästä kun Viivillä on synttärit.

Ei tälle sun esimerkillesi voi enää mitään muuta kuin hymähdellä myötähäpeää tuntien.

Jaksuja lahjojen kanssa. On se raskasta. 

Tervetuloa takaisin sitten kun sinulla on lapsia joiten elämässä olet ihan oikeasti mukana.

Sivusta kommentoin, että onhan tuo nyt täysin yliampuvaa sekoilua kaverisynttärilahjojen osalta. Siis sun mielenterveys tässä jo kyseenalaistuu.

Ehkä läheisen serkun tai kummilapsen kohdalla aletaan miettiä sellaista, mitä joku ehkä haluaa. Omalle lapselle toteutetaan oikeita toiveita. Jos ei ole lapsen kaverisynttärikutsussa erikseen toivottu jotain tiettyä, niin sitten ostetaan omaan budjettiin sopivaa sellaista ikäluokan ja sukupuolen mukaan yleisesti hyväksyttyä, mitä sattuu kaupassa ohimennen olemaan. Ei todellakaan jokaiselle kolmelle tusinalle luokka- ja harrastuskaverille ja perhetuttulapselle selvitetä lapsen sen hetkisiä haluja ja oikkuja ja metsästetä sitä unelmien synttärilahjaa. Ei hemmetti. Se on vanhempien asia, jos kenenkään. Kaverit tuo mitä sattuu. Karkkipussi tai vitosen-kympin seteli on oikein sopiva, jos on kiire ja hätä. Viimeistään kymmenvuotias ja sitä vanhempi lapsi saa ostaa jo itse kavereilleen lahjat. Osaa parhaiten. 

Ja mulla todellakin on lapsia ja hoidan näitä synttärilahjoja ja -kyydityksiä siinä missä toinenkin vanhempi. Prosessi on sellainen, että kutsun tultua synttäri merkataan kalenteriin, josta se siirtyy kauppalistalle. Näihin menee alle 20 sekuntia. Leluhyllyllä piipahtamiseen voi kulua jopa kaksi minuuttia, ainakin jos on oma lapsi mukana arpomassa sopivaa lahjaa. Kotona paketointiin kuluu max. viisi minuuttia. Erillistä suunnittelua ei tarvita. 

Olen aika monta kertaa yrittänyt selittää että kyse ei ole siitä paljonko yksi yksittäinen synttärilahja kuormittaa arjessa. Vaan siitä että kun vastaavia pikkuasioita kertyy kymmeniä erilaisia kaiken muun normaalin päälle jatkuvalla syötöllä niin se lisää sitä ihan turhaa kiirettä arkeen. Pitää koko ajan varmistaa että ei ole unohtanut mitään.  Jos on esim. kolme lasta niin erilaisia kouluun, harrastuksiin ja kavereihin liittyviä pikkuasioita on kyllä todella paljon ja ihan vain niiden kaikkien pitäminen järjestyksessä on jo jonkinlainen homma. Mutta hyvä jos muut eivät pidä näitä millään lailla raskaina. Ehkä minä olen ainoa.

Selitä mitä selität, mutta jos triviaaliin asiaan, kuten kaverisynttärilahjaan, käytät tuntikaupalla (satakertaisesti tarvittavaan nähden) aikaa ja suoritat siinä vielä gestapotason kuulustelut ohessa, niin oletettavasti niihin kymmeniin erilaisiin muihinkin pikkuasioihin tuhlaat yhtä järjettömästi aikaa ja vaivaa. No ei se silloin ihme olekaan, että kuormittaa. Mutta kai se oli ap:n pointti alkujaankin, että niiden asioiden EI OLE PAKKO kuormittaa ja stressata niin, että siitä tulee äksyilyn ja jopa riitelyn aihe, mikä TUHOAA parisuhdetta, vaan asioiden hoitamista ON MAHDOLLISTA järkeistää ja helpottaa, sekä myös korjata ASENNOITUMISTA. Eli siis vähentää pedanttiuden ja anaalisuuden astetta ja sallia itselleenkin hieman armoa silloin, kun on liikaa kaikkea eikä jaksaisi.  Puhumattakaan puolisosta, joka ei välttämättä edes ymmärrä mistä kenkä puristaa, kun sinä et osaa kommunikoida varsinaista ongelmaa. 

Voisit ehkä ymmärtää että tuo esimerkki "kuulustelusta" oli ironinen esimerkki siitä miten JOSKUS pienenkin asian hoitamisessa voi mennä aikaa. Ei siis mene AINA mutta voi mennä aina joskus. Ja kun niitä pieniä asioita on jatkuvasti niin kyllä niihin saa kokonaisuutena menemään viikkotasolla ihan merkittävästi aikaa ja vaivaa.

Se mitä minä en ole ymmärtänyt on se, että kun nämä asiat ovat kerran niin triviaaleja ja helppoja niin miksi ne silti aina kaatuvat naisten kontolle? Miksi te miehet ette vain suit sait hoida niitä työnne ohessa kun niiden kuormittavuus on kuulemma ihan vain asennekysymys? Minä en ole näihin hommiin niin rakastunut että en niitä luovuttaisi jollekin toiselle. Enkä todellakaan rakasta niitä niin että haluaisin käyttää niihin yhtään enempää aika kuin on ihan pakko.

Ja kommunikointia olen kyllä yrittänyt. Mutta jos miehen asenne ei ole se että tehdään nyt vähän rennommin vaan että "turhaa koko touhu", niin en tiedä että miten minun pitäisi kommunikoida asia? Ei sitten viedä lasta neuvolaan ja kohta ovat sossut ovella, niinkö? Tai ei osteta synttärilahjoja ja kohta lasta ei sitten kutsuta enää synttäreille kun hän on se outo joka ei tuo lahjoja?

Eroa ihmeessä miehestäsi, niin saat miettiä niitä synttärilahjoja ihan keskenäsi. Jumalauta mitä uhriutumista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meille miehelle kun tuli yllätyksenä miten paljon asioita kotona pitää hoitaakkaan. Itsellä raskaana alkuraskaudessa iski aivan hirveä väsymys ja jokainen kausi flunssa tarttui. Yksinkertaisesti minusta ei ollut pyörittämään arkea kuten normaalisti. Mies oli luullut, että meillä hoidetaan kotityöt tasavertaisesti. Mutta yllätys oli, että miten paljon pitää tehdä suunnittelutyötä, kuinka paljon ja usein kaupasta pitää tuoda tavaraa (yleensä käynyt ostamassa tyyliin maitoa ja leipää) tms.

Mitä helvetin suunnittelutyötä? `Taasko mennään lasten kaverisynttäreiden lahjoihin tai muuhun täysin merkityksettömään? 

Tiskikone menee päälle kun tarvitsee, pyykit pestään kun pitää, imuroidaan kun on roskaista.

Jos nämä vaativat erillistä suunnittelemista naisilta, niin ei voi kuin ihmetellä 

Mitä löytyy kuiva-ainekaapista ja pakastimesta, mikä vaatii täydennystä, jotta jokaista tomaattimurskapurkkia ei tarvitse erikseen lähteä hakemaan kaupasta kesken ruuanlaiton; mitkä laskut erääntyvät milloinkin ja mitä pitää muistaa naputella verkkopankkiin; pitää tarkistaa vakuutusten tilanne, vaatiiko se muutoksia; löytyykö lapsille syksyksi ja talveksi sopivankokoisia, ehjiä vaatteita vai pitääkö hankkia uutta ennen kurakelejä ja paukkupakkasia; vieläkö edellistalviset sukset, luistimet, lasketteluvermeet yms. käyvät vai pitääkö hankkia uusia; milloin ja kenellä on seuraava neuvola/ vasukeskustelu/ vanhempainilta/ hammaslääkäri/ harrasteporukan suunnittelukokous; miten järjestellään lasten harrastekyydit ja kuka ne hoitaa; mitä ostetaan lahjaksi anopin kuusikymppisille, onko kaikille sopivat juhlavaatteet vai pitääkö hankkia uusia; millaista pyykkiä pitää pestä ja milloin että kaikille löytyy puhtaita sukkia, pikkareita, paitoja ja housuja silloin kun on tarvis... jatka itse listaa. Tuon lisäksi jonkun pitää myös hoitaa listatut asiat. Se et teillä ilmeisesti ole sinä, kun et edes tiedä että tuollaisia hommia pitää ennakoida.

Ei, en edelleenkään SUUNNITTELE elämääni vanne päätä kiristäen , vaan sitä eletään niin kuin normaalia elämää eletään. Katko sinä toki verisuonet päästäsi harrasteporukan suunnittelukokouksilla, ihan itse kehität oman ahdingosi eläessäsi elämääsi pelkästään suorittamalla. 

Aloituksen kanssa litaniallasi ei ole mitään tekemistä. Se on ihan itse pääsi sisällä kehittämää harhaa siitä mitä elämän pitäisi olla. 

Mikään muu kuin tuo harrasteporukan suunnittelukokous ei ollut millään lailla normielämästä ylimääräinen. Koko muu lista oli taas juuri sitä normaalia arkea. Jos sinun erkesi ei sisällä kaikkea tuota niin sinulla tuskin on lapsia tai perhettä. Tai ainakaan et ole millään lailla vastuussa siitä arjesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meille miehelle kun tuli yllätyksenä miten paljon asioita kotona pitää hoitaakkaan. Itsellä raskaana alkuraskaudessa iski aivan hirveä väsymys ja jokainen kausi flunssa tarttui. Yksinkertaisesti minusta ei ollut pyörittämään arkea kuten normaalisti. Mies oli luullut, että meillä hoidetaan kotityöt tasavertaisesti. Mutta yllätys oli, että miten paljon pitää tehdä suunnittelutyötä, kuinka paljon ja usein kaupasta pitää tuoda tavaraa (yleensä käynyt ostamassa tyyliin maitoa ja leipää) tms.

Mitä helvetin suunnittelutyötä? `Taasko mennään lasten kaverisynttäreiden lahjoihin tai muuhun täysin merkityksettömään? 

Tiskikone menee päälle kun tarvitsee, pyykit pestään kun pitää, imuroidaan kun on roskaista.

Jos nämä vaativat erillistä suunnittelemista naisilta, niin ei voi kuin ihmetellä 

Ne ovat merkityksettömiä sinulla mutta se ei tarkoita etteivät ne olisi asioita jotka pitää hoitaa. Vai haluatko ihan oikeasti että lapsiesi pitää hävetä aina kun menevät synttäreille kun ei olekaan hankittu lahjaa tai se on joku kaapin perältä kaivettu Sisu-aski?

Vai luuletko että sinä olet itse joku selvännäkijä joka tietäisi automaattisesti ilman suunnittelua että minkälaisen lahjan 10-vuotias tyttö haluaa juuri tänä vuonna?

Tulihan se sieltä. Pitääkö ostaa myös onnittelukortti?

Kuinka monta tuntia suunnittelet näitä? Kuusi? Kaksitoista?

Kyllä elämästään saa vaikeaa tuolla uhriasenteella. Sen lahjan saa napattua sieltä Prismasta samalla kun tekee ruokaostokset. Mutta ei. Kyllä palstamamma tekee ajatustyötä kuukausia etukäteen ja uhriutuu sillä.

Lahjan ostaminen ei ole arjen pyörittämistä. Sinulle se ehkä sitten on. 

Herra on hyvä vain ja nappaa sitten. Mitä ajattelit napata ensi viikolla Nooralle 7v ja ensi kuussa Petterille 11v?  Tiedätkö todella mitä eri ikäiset lapset nykyään haluavat ja mikä on nyt muotia? Tai mitä heillä jo on tai mitä joku lapsesi kaveri on jo viemässä joten ei kannata viedä samaa? No et tiedä ja siksi pitää ottaa selvää johon menee aikaa ja vaivaa. Ja lopulta voi olla että sitä asiaa ei enää edes saa joten homma pitää aloitaa alusta.

Eikä kyse olisi siitä että yksi yksittäinen synttäri veisi kamalasti aikaa. Mutta kun ne ovat vain yksi asia kymmenien muiden samanlaisten joukossa jotka pitää muistaa ja hoitaa niin ne kyllä lisäävät kuormitusta aika paljon.

Jankutijank. Menepäs nyt tunneiksi suunnittelemaan sitä joululahjalistaa, äläkä tuhlaa aikaasi palstalla.

Kun sinun arkesi täyttää se lahjojen suunnittelu. 

Sinulla ei siis ollut aavistustakaan mitä sinä ostaisit. Sitähän minäkin. Älä siis arvostele asioista joista et mitään ymmärrä etkä edes halua ymmärtää.

Ja jos maltoit lukea viestini loppuun niin sanoin että lahjojen suunnittelu ei sinällään ole niin suuri asia mutta kun vastaavia on vaikka kuinka paljon niin YHDESSÄ ne kuormittavat kyllä aika paljon.

En tunne Petteriä, enkä Nooraa. Sinä varmaan tunnet.

Kannattaisiko nyt mennä suunnittelemaan niitä lahjoja, ettet kuormitu?

Sehän se pointti juuri onkin että en minäkään tunne. Ja siksi minun pitää aina ottaa selvää että millaisia he ovat ja mistä tykkäävät ja mitä haluavat juuri nyt. Onko tämä jotenkin liian vaikea asia tajuta?

Lapsesi varmaan tuntee Petterin ja Nooran. Mutta sinun pitää toki mikromanageroida tässäkin asiassa.

Okei. Kysyn lapseltani että mitä Noora haluaa. Lapsi sanoo että Noora haluaa ponin. Ai leluponin? Ei kun oikean? Okei... no mitä lelua Noora haluaa? Noora haluaa nukketalon. Paljonko se maksaa? Varmaan ainakin miljoonan! (Googlataan sitten nukkekoti. Se maksaa 175e).

Olisiko jotain halpaa mitä Noora haluaa? En mä tiedä...

Tämän jälkeen soitat Nooran äidille joka kertoo mitä Noora haluaa. Menet Prismaan. Se on sieltä loppu koska kaikki muutkin saman ikäiset haluavat saman. Ajat 20 km päähän toiseen Prismaan jossa sitä on vielä yksi kappale. Saat sen ja ajat kotiin.

Aikaa kuilui vain 2.5 tuntia.

Toistetaan kolmen viikon päästä kun Viivillä on synttärit.

Ei tälle sun esimerkillesi voi enää mitään muuta kuin hymähdellä myötähäpeää tuntien.

Jaksuja lahjojen kanssa. On se raskasta. 

Tervetuloa takaisin sitten kun sinulla on lapsia joiten elämässä olet ihan oikeasti mukana.

Sivusta kommentoin, että onhan tuo nyt täysin yliampuvaa sekoilua kaverisynttärilahjojen osalta. Siis sun mielenterveys tässä jo kyseenalaistuu.

Ehkä läheisen serkun tai kummilapsen kohdalla aletaan miettiä sellaista, mitä joku ehkä haluaa. Omalle lapselle toteutetaan oikeita toiveita. Jos ei ole lapsen kaverisynttärikutsussa erikseen toivottu jotain tiettyä, niin sitten ostetaan omaan budjettiin sopivaa sellaista ikäluokan ja sukupuolen mukaan yleisesti hyväksyttyä, mitä sattuu kaupassa ohimennen olemaan. Ei todellakaan jokaiselle kolmelle tusinalle luokka- ja harrastuskaverille ja perhetuttulapselle selvitetä lapsen sen hetkisiä haluja ja oikkuja ja metsästetä sitä unelmien synttärilahjaa. Ei hemmetti. Se on vanhempien asia, jos kenenkään. Kaverit tuo mitä sattuu. Karkkipussi tai vitosen-kympin seteli on oikein sopiva, jos on kiire ja hätä. Viimeistään kymmenvuotias ja sitä vanhempi lapsi saa ostaa jo itse kavereilleen lahjat. Osaa parhaiten. 

Ja mulla todellakin on lapsia ja hoidan näitä synttärilahjoja ja -kyydityksiä siinä missä toinenkin vanhempi. Prosessi on sellainen, että kutsun tultua synttäri merkataan kalenteriin, josta se siirtyy kauppalistalle. Näihin menee alle 20 sekuntia. Leluhyllyllä piipahtamiseen voi kulua jopa kaksi minuuttia, ainakin jos on oma lapsi mukana arpomassa sopivaa lahjaa. Kotona paketointiin kuluu max. viisi minuuttia. Erillistä suunnittelua ei tarvita. 

Olen aika monta kertaa yrittänyt selittää että kyse ei ole siitä paljonko yksi yksittäinen synttärilahja kuormittaa arjessa. Vaan siitä että kun vastaavia pikkuasioita kertyy kymmeniä erilaisia kaiken muun normaalin päälle jatkuvalla syötöllä niin se lisää sitä ihan turhaa kiirettä arkeen. Pitää koko ajan varmistaa että ei ole unohtanut mitään.  Jos on esim. kolme lasta niin erilaisia kouluun, harrastuksiin ja kavereihin liittyviä pikkuasioita on kyllä todella paljon ja ihan vain niiden kaikkien pitäminen järjestyksessä on jo jonkinlainen homma. Mutta hyvä jos muut eivät pidä näitä millään lailla raskaina. Ehkä minä olen ainoa.

Selitä mitä selität, mutta jos triviaaliin asiaan, kuten kaverisynttärilahjaan, käytät tuntikaupalla (satakertaisesti tarvittavaan nähden) aikaa ja suoritat siinä vielä gestapotason kuulustelut ohessa, niin oletettavasti niihin kymmeniin erilaisiin muihinkin pikkuasioihin tuhlaat yhtä järjettömästi aikaa ja vaivaa. No ei se silloin ihme olekaan, että kuormittaa. Mutta kai se oli ap:n pointti alkujaankin, että niiden asioiden EI OLE PAKKO kuormittaa ja stressata niin, että siitä tulee äksyilyn ja jopa riitelyn aihe, mikä TUHOAA parisuhdetta, vaan asioiden hoitamista ON MAHDOLLISTA järkeistää ja helpottaa, sekä myös korjata ASENNOITUMISTA. Eli siis vähentää pedanttiuden ja anaalisuuden astetta ja sallia itselleenkin hieman armoa silloin, kun on liikaa kaikkea eikä jaksaisi.  Puhumattakaan puolisosta, joka ei välttämättä edes ymmärrä mistä kenkä puristaa, kun sinä et osaa kommunikoida varsinaista ongelmaa. 

Voisit ehkä ymmärtää että tuo esimerkki "kuulustelusta" oli ironinen esimerkki siitä miten JOSKUS pienenkin asian hoitamisessa voi mennä aikaa. Ei siis mene AINA mutta voi mennä aina joskus. Ja kun niitä pieniä asioita on jatkuvasti niin kyllä niihin saa kokonaisuutena menemään viikkotasolla ihan merkittävästi aikaa ja vaivaa.

Se mitä minä en ole ymmärtänyt on se, että kun nämä asiat ovat kerran niin triviaaleja ja helppoja niin miksi ne silti aina kaatuvat naisten kontolle? Miksi te miehet ette vain suit sait hoida niitä työnne ohessa kun niiden kuormittavuus on kuulemma ihan vain asennekysymys? Minä en ole näihin hommiin niin rakastunut että en niitä luovuttaisi jollekin toiselle. Enkä todellakaan rakasta niitä niin että haluaisin käyttää niihin yhtään enempää aika kuin on ihan pakko.

Ja kommunikointia olen kyllä yrittänyt. Mutta jos miehen asenne ei ole se että tehdään nyt vähän rennommin vaan että "turhaa koko touhu", niin en tiedä että miten minun pitäisi kommunikoida asia? Ei sitten viedä lasta neuvolaan ja kohta ovat sossut ovella, niinkö? Tai ei osteta synttärilahjoja ja kohta lasta ei sitten kutsuta enää synttäreille kun hän on se outo joka ei tuo lahjoja?

Eroa ihmeessä miehestäsi, niin saat miettiä niitä synttärilahjoja ihan keskenäsi. Jumalauta mitä uhriutumista

Lullatavasti eroankin heti kun lapset ovat vähän isompia. Mutta ei se noita töitä minun niskastani poista. Ne on hoidettava edelleen ihan samalla tavalla eikä se ole mitään uhriutumista vaan aikuista vastuunottoa elämästä ja perheestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meille miehelle kun tuli yllätyksenä miten paljon asioita kotona pitää hoitaakkaan. Itsellä raskaana alkuraskaudessa iski aivan hirveä väsymys ja jokainen kausi flunssa tarttui. Yksinkertaisesti minusta ei ollut pyörittämään arkea kuten normaalisti. Mies oli luullut, että meillä hoidetaan kotityöt tasavertaisesti. Mutta yllätys oli, että miten paljon pitää tehdä suunnittelutyötä, kuinka paljon ja usein kaupasta pitää tuoda tavaraa (yleensä käynyt ostamassa tyyliin maitoa ja leipää) tms.

Mitä helvetin suunnittelutyötä? `Taasko mennään lasten kaverisynttäreiden lahjoihin tai muuhun täysin merkityksettömään? 

Tiskikone menee päälle kun tarvitsee, pyykit pestään kun pitää, imuroidaan kun on roskaista.

Jos nämä vaativat erillistä suunnittelemista naisilta, niin ei voi kuin ihmetellä 

Esim.

-Mitä syödään huomenna ja mitä sen takia pitää kaupasta tuoda?

-Mitä vaatteita pitää juuri nyt pestä että kaikilla on huomenna puhdasta päälle? 

-Milloin kaivetaan esiin seuraavan kauden vaatteet, mitä uutta pitää ostaa ja mitä vanhaa laittaa pois?

-Milloin on viimeksi vaihdettu lakanat/pyyhkeet ja onko niitä puhtaana vai pitääkö pestä

-Milloin lapsilla oli treenit/harjoitusleiri/leirikoulu tms. ja miten se pitää huomioida muun perheen aikatauluissa

-Lasten, puolison, anopin, sukulaisten, kavereiden jne. synttärit/häät/joululahjat/vuosipäivät. Pitääkö muistaa jotenkin?

Ja näitä sinun pitää suunnitella oikein loputtomiin asti?

Itselleni ihan normaalia elämää, joka ei vaadi mitään vatvomista. Ehkä sinunkin aikasi riittäisi paremmin ilman suunnittelemista jos viettäisit vähemmän aikaa palstalla ja toimisit. 

Mutta kyllä se uhrinviitta on aina ainakin pestynä. 

Miten ison perheen asiat sinä hoidat ilman mitään suunnittelemista? Sinkulla ei aikaa mene, mutta kun on pari kolme lasta, niin aina tulee muuttujia mutkistamaan.

En aio edes vastata noin naurettavaan äitimyyttiä korostavaan kysymykseen. Tiedän kyllä kuitenkin mistä puhun. Eikö sinun pitäisi olla nytkin suunnittelemassa jotain? Ja pyörittämässä sitä raskasta arkea kaverisynttäreiden lahjoineen? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meille miehelle kun tuli yllätyksenä miten paljon asioita kotona pitää hoitaakkaan. Itsellä raskaana alkuraskaudessa iski aivan hirveä väsymys ja jokainen kausi flunssa tarttui. Yksinkertaisesti minusta ei ollut pyörittämään arkea kuten normaalisti. Mies oli luullut, että meillä hoidetaan kotityöt tasavertaisesti. Mutta yllätys oli, että miten paljon pitää tehdä suunnittelutyötä, kuinka paljon ja usein kaupasta pitää tuoda tavaraa (yleensä käynyt ostamassa tyyliin maitoa ja leipää) tms.

Mitä helvetin suunnittelutyötä? `Taasko mennään lasten kaverisynttäreiden lahjoihin tai muuhun täysin merkityksettömään? 

Tiskikone menee päälle kun tarvitsee, pyykit pestään kun pitää, imuroidaan kun on roskaista.

Jos nämä vaativat erillistä suunnittelemista naisilta, niin ei voi kuin ihmetellä 

Ne ovat merkityksettömiä sinulla mutta se ei tarkoita etteivät ne olisi asioita jotka pitää hoitaa. Vai haluatko ihan oikeasti että lapsiesi pitää hävetä aina kun menevät synttäreille kun ei olekaan hankittu lahjaa tai se on joku kaapin perältä kaivettu Sisu-aski?

Vai luuletko että sinä olet itse joku selvännäkijä joka tietäisi automaattisesti ilman suunnittelua että minkälaisen lahjan 10-vuotias tyttö haluaa juuri tänä vuonna?

Tulihan se sieltä. Pitääkö ostaa myös onnittelukortti?

Kuinka monta tuntia suunnittelet näitä? Kuusi? Kaksitoista?

Kyllä elämästään saa vaikeaa tuolla uhriasenteella. Sen lahjan saa napattua sieltä Prismasta samalla kun tekee ruokaostokset. Mutta ei. Kyllä palstamamma tekee ajatustyötä kuukausia etukäteen ja uhriutuu sillä.

Lahjan ostaminen ei ole arjen pyörittämistä. Sinulle se ehkä sitten on. 

Herra on hyvä vain ja nappaa sitten. Mitä ajattelit napata ensi viikolla Nooralle 7v ja ensi kuussa Petterille 11v?  Tiedätkö todella mitä eri ikäiset lapset nykyään haluavat ja mikä on nyt muotia? Tai mitä heillä jo on tai mitä joku lapsesi kaveri on jo viemässä joten ei kannata viedä samaa? No et tiedä ja siksi pitää ottaa selvää johon menee aikaa ja vaivaa. Ja lopulta voi olla että sitä asiaa ei enää edes saa joten homma pitää aloitaa alusta.

Eikä kyse olisi siitä että yksi yksittäinen synttäri veisi kamalasti aikaa. Mutta kun ne ovat vain yksi asia kymmenien muiden samanlaisten joukossa jotka pitää muistaa ja hoitaa niin ne kyllä lisäävät kuormitusta aika paljon.

Jankutijank. Menepäs nyt tunneiksi suunnittelemaan sitä joululahjalistaa, äläkä tuhlaa aikaasi palstalla.

Kun sinun arkesi täyttää se lahjojen suunnittelu. 

Sinulla ei siis ollut aavistustakaan mitä sinä ostaisit. Sitähän minäkin. Älä siis arvostele asioista joista et mitään ymmärrä etkä edes halua ymmärtää.

Ja jos maltoit lukea viestini loppuun niin sanoin että lahjojen suunnittelu ei sinällään ole niin suuri asia mutta kun vastaavia on vaikka kuinka paljon niin YHDESSÄ ne kuormittavat kyllä aika paljon.

En tunne Petteriä, enkä Nooraa. Sinä varmaan tunnet.

Kannattaisiko nyt mennä suunnittelemaan niitä lahjoja, ettet kuormitu?

Sehän se pointti juuri onkin että en minäkään tunne. Ja siksi minun pitää aina ottaa selvää että millaisia he ovat ja mistä tykkäävät ja mitä haluavat juuri nyt. Onko tämä jotenkin liian vaikea asia tajuta?

Lapsesi varmaan tuntee Petterin ja Nooran. Mutta sinun pitää toki mikromanageroida tässäkin asiassa.

Okei. Kysyn lapseltani että mitä Noora haluaa. Lapsi sanoo että Noora haluaa ponin. Ai leluponin? Ei kun oikean? Okei... no mitä lelua Noora haluaa? Noora haluaa nukketalon. Paljonko se maksaa? Varmaan ainakin miljoonan! (Googlataan sitten nukkekoti. Se maksaa 175e).

Olisiko jotain halpaa mitä Noora haluaa? En mä tiedä...

Tämän jälkeen soitat Nooran äidille joka kertoo mitä Noora haluaa. Menet Prismaan. Se on sieltä loppu koska kaikki muutkin saman ikäiset haluavat saman. Ajat 20 km päähän toiseen Prismaan jossa sitä on vielä yksi kappale. Saat sen ja ajat kotiin.

Aikaa kuilui vain 2.5 tuntia.

Toistetaan kolmen viikon päästä kun Viivillä on synttärit.

Ei tälle sun esimerkillesi voi enää mitään muuta kuin hymähdellä myötähäpeää tuntien.

Jaksuja lahjojen kanssa. On se raskasta. 

Tervetuloa takaisin sitten kun sinulla on lapsia joiten elämässä olet ihan oikeasti mukana.

Sivusta kommentoin, että onhan tuo nyt täysin yliampuvaa sekoilua kaverisynttärilahjojen osalta. Siis sun mielenterveys tässä jo kyseenalaistuu.

Ehkä läheisen serkun tai kummilapsen kohdalla aletaan miettiä sellaista, mitä joku ehkä haluaa. Omalle lapselle toteutetaan oikeita toiveita. Jos ei ole lapsen kaverisynttärikutsussa erikseen toivottu jotain tiettyä, niin sitten ostetaan omaan budjettiin sopivaa sellaista ikäluokan ja sukupuolen mukaan yleisesti hyväksyttyä, mitä sattuu kaupassa ohimennen olemaan. Ei todellakaan jokaiselle kolmelle tusinalle luokka- ja harrastuskaverille ja perhetuttulapselle selvitetä lapsen sen hetkisiä haluja ja oikkuja ja metsästetä sitä unelmien synttärilahjaa. Ei hemmetti. Se on vanhempien asia, jos kenenkään. Kaverit tuo mitä sattuu. Karkkipussi tai vitosen-kympin seteli on oikein sopiva, jos on kiire ja hätä. Viimeistään kymmenvuotias ja sitä vanhempi lapsi saa ostaa jo itse kavereilleen lahjat. Osaa parhaiten. 

Ja mulla todellakin on lapsia ja hoidan näitä synttärilahjoja ja -kyydityksiä siinä missä toinenkin vanhempi. Prosessi on sellainen, että kutsun tultua synttäri merkataan kalenteriin, josta se siirtyy kauppalistalle. Näihin menee alle 20 sekuntia. Leluhyllyllä piipahtamiseen voi kulua jopa kaksi minuuttia, ainakin jos on oma lapsi mukana arpomassa sopivaa lahjaa. Kotona paketointiin kuluu max. viisi minuuttia. Erillistä suunnittelua ei tarvita. 

Olen aika monta kertaa yrittänyt selittää että kyse ei ole siitä paljonko yksi yksittäinen synttärilahja kuormittaa arjessa. Vaan siitä että kun vastaavia pikkuasioita kertyy kymmeniä erilaisia kaiken muun normaalin päälle jatkuvalla syötöllä niin se lisää sitä ihan turhaa kiirettä arkeen. Pitää koko ajan varmistaa että ei ole unohtanut mitään.  Jos on esim. kolme lasta niin erilaisia kouluun, harrastuksiin ja kavereihin liittyviä pikkuasioita on kyllä todella paljon ja ihan vain niiden kaikkien pitäminen järjestyksessä on jo jonkinlainen homma. Mutta hyvä jos muut eivät pidä näitä millään lailla raskaina. Ehkä minä olen ainoa.

Selitä mitä selität, mutta jos triviaaliin asiaan, kuten kaverisynttärilahjaan, käytät tuntikaupalla (satakertaisesti tarvittavaan nähden) aikaa ja suoritat siinä vielä gestapotason kuulustelut ohessa, niin oletettavasti niihin kymmeniin erilaisiin muihinkin pikkuasioihin tuhlaat yhtä järjettömästi aikaa ja vaivaa. No ei se silloin ihme olekaan, että kuormittaa. Mutta kai se oli ap:n pointti alkujaankin, että niiden asioiden EI OLE PAKKO kuormittaa ja stressata niin, että siitä tulee äksyilyn ja jopa riitelyn aihe, mikä TUHOAA parisuhdetta, vaan asioiden hoitamista ON MAHDOLLISTA järkeistää ja helpottaa, sekä myös korjata ASENNOITUMISTA. Eli siis vähentää pedanttiuden ja anaalisuuden astetta ja sallia itselleenkin hieman armoa silloin, kun on liikaa kaikkea eikä jaksaisi.  Puhumattakaan puolisosta, joka ei välttämättä edes ymmärrä mistä kenkä puristaa, kun sinä et osaa kommunikoida varsinaista ongelmaa. 

Voisit ehkä ymmärtää että tuo esimerkki "kuulustelusta" oli ironinen esimerkki siitä miten JOSKUS pienenkin asian hoitamisessa voi mennä aikaa. Ei siis mene AINA mutta voi mennä aina joskus. Ja kun niitä pieniä asioita on jatkuvasti niin kyllä niihin saa kokonaisuutena menemään viikkotasolla ihan merkittävästi aikaa ja vaivaa.

Se mitä minä en ole ymmärtänyt on se, että kun nämä asiat ovat kerran niin triviaaleja ja helppoja niin miksi ne silti aina kaatuvat naisten kontolle? Miksi te miehet ette vain suit sait hoida niitä työnne ohessa kun niiden kuormittavuus on kuulemma ihan vain asennekysymys? Minä en ole näihin hommiin niin rakastunut että en niitä luovuttaisi jollekin toiselle. Enkä todellakaan rakasta niitä niin että haluaisin käyttää niihin yhtään enempää aika kuin on ihan pakko.

Ja kommunikointia olen kyllä yrittänyt. Mutta jos miehen asenne ei ole se että tehdään nyt vähän rennommin vaan että "turhaa koko touhu", niin en tiedä että miten minun pitäisi kommunikoida asia? Ei sitten viedä lasta neuvolaan ja kohta ovat sossut ovella, niinkö? Tai ei osteta synttärilahjoja ja kohta lasta ei sitten kutsuta enää synttäreille kun hän on se outo joka ei tuo lahjoja?

Eroa ihmeessä miehestäsi, niin saat miettiä niitä synttärilahjoja ihan keskenäsi. Jumalauta mitä uhriutumista

Lullatavasti eroankin heti kun lapset ovat vähän isompia. Mutta ei se noita töitä minun niskastani poista. Ne on hoidettava edelleen ihan samalla tavalla eikä se ole mitään uhriutumista vaan aikuista vastuunottoa elämästä ja perheestä.

Miehesi ei osaa eikä tee mitään , mutta kaikki hyöty pitää miehestä lypsää kuitenkin irti?

Ja oikein useampi lapsi, vaikka mies ei ole ikinä osannut tai tehnyt mitään, ja sinä olet itse täydellisyys?

Säälin miestäsi. Julma elämä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meille miehelle kun tuli yllätyksenä miten paljon asioita kotona pitää hoitaakkaan. Itsellä raskaana alkuraskaudessa iski aivan hirveä väsymys ja jokainen kausi flunssa tarttui. Yksinkertaisesti minusta ei ollut pyörittämään arkea kuten normaalisti. Mies oli luullut, että meillä hoidetaan kotityöt tasavertaisesti. Mutta yllätys oli, että miten paljon pitää tehdä suunnittelutyötä, kuinka paljon ja usein kaupasta pitää tuoda tavaraa (yleensä käynyt ostamassa tyyliin maitoa ja leipää) tms.

Mitä helvetin suunnittelutyötä? `Taasko mennään lasten kaverisynttäreiden lahjoihin tai muuhun täysin merkityksettömään? 

Tiskikone menee päälle kun tarvitsee, pyykit pestään kun pitää, imuroidaan kun on roskaista.

Jos nämä vaativat erillistä suunnittelemista naisilta, niin ei voi kuin ihmetellä 

Esim.

-Mitä syödään huomenna ja mitä sen takia pitää kaupasta tuoda?

-Mitä vaatteita pitää juuri nyt pestä että kaikilla on huomenna puhdasta päälle? 

-Milloin kaivetaan esiin seuraavan kauden vaatteet, mitä uutta pitää ostaa ja mitä vanhaa laittaa pois?

-Milloin on viimeksi vaihdettu lakanat/pyyhkeet ja onko niitä puhtaana vai pitääkö pestä

-Milloin lapsilla oli treenit/harjoitusleiri/leirikoulu tms. ja miten se pitää huomioida muun perheen aikatauluissa

-Lasten, puolison, anopin, sukulaisten, kavereiden jne. synttärit/häät/joululahjat/vuosipäivät. Pitääkö muistaa jotenkin?

Ja näitä sinun pitää suunnitella oikein loputtomiin asti?

Itselleni ihan normaalia elämää, joka ei vaadi mitään vatvomista. Ehkä sinunkin aikasi riittäisi paremmin ilman suunnittelemista jos viettäisit vähemmän aikaa palstalla ja toimisit. 

Mutta kyllä se uhrinviitta on aina ainakin pestynä. 

Miten ison perheen asiat sinä hoidat ilman mitään suunnittelemista? Sinkulla ei aikaa mene, mutta kun on pari kolme lasta, niin aina tulee muuttujia mutkistamaan.

En aio edes vastata noin naurettavaan äitimyyttiä korostavaan kysymykseen. Tiedän kyllä kuitenkin mistä puhun. Eikö sinun pitäisi olla nytkin suunnittelemassa jotain? Ja pyörittämässä sitä raskasta arkea kaverisynttäreiden lahjoineen? 

Eli asut siis ihan yksin. Kuule, sinulla ei ole mitään kokemusta lapsiperheen elämästä, joten voit jättää mestaroinnin väliin.

Ap, voithan erota ja kihlata seuraavaksi minut. Erosin jokin aika sitten suhteesta, jossa mies valitteli kun en tehnyt riittävästi kotitöitä. Totta onkin, että en näe tarpeelliseksi tehdä esim. ruokaa, kun sitä saan valmiina ovelle kannettuna, eikä tarvitse tiskata jälkikäteen. Siivoamiseenkin olen ottanut rennon asenteen ja siivoan vasta sitten kun oikeasti alkaa sotku häiritä. Lakanat vaihdan kahden viikon välein ja omistamieni tavaroiden määrää karsin aktiivisesti, ettei tule turhaa epäjärjestystä kotiin.

Olen rento ja hauskaa seuraa, mutta olisitkohan sinä lopulta minunkaan kanssani onnellinen? Ei ainakaan edellinen mies ollut. Haukkui laiskaksi ja saamattomaksi, ja minä taas en tarvitse tuollaista kielteisyyttä elämääni, joten dumppasin miehen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meille miehelle kun tuli yllätyksenä miten paljon asioita kotona pitää hoitaakkaan. Itsellä raskaana alkuraskaudessa iski aivan hirveä väsymys ja jokainen kausi flunssa tarttui. Yksinkertaisesti minusta ei ollut pyörittämään arkea kuten normaalisti. Mies oli luullut, että meillä hoidetaan kotityöt tasavertaisesti. Mutta yllätys oli, että miten paljon pitää tehdä suunnittelutyötä, kuinka paljon ja usein kaupasta pitää tuoda tavaraa (yleensä käynyt ostamassa tyyliin maitoa ja leipää) tms.

Mitä helvetin suunnittelutyötä? `Taasko mennään lasten kaverisynttäreiden lahjoihin tai muuhun täysin merkityksettömään? 

Tiskikone menee päälle kun tarvitsee, pyykit pestään kun pitää, imuroidaan kun on roskaista.

Jos nämä vaativat erillistä suunnittelemista naisilta, niin ei voi kuin ihmetellä 

Ne ovat merkityksettömiä sinulla mutta se ei tarkoita etteivät ne olisi asioita jotka pitää hoitaa. Vai haluatko ihan oikeasti että lapsiesi pitää hävetä aina kun menevät synttäreille kun ei olekaan hankittu lahjaa tai se on joku kaapin perältä kaivettu Sisu-aski?

Vai luuletko että sinä olet itse joku selvännäkijä joka tietäisi automaattisesti ilman suunnittelua että minkälaisen lahjan 10-vuotias tyttö haluaa juuri tänä vuonna?

Tulihan se sieltä. Pitääkö ostaa myös onnittelukortti?

Kuinka monta tuntia suunnittelet näitä? Kuusi? Kaksitoista?

Kyllä elämästään saa vaikeaa tuolla uhriasenteella. Sen lahjan saa napattua sieltä Prismasta samalla kun tekee ruokaostokset. Mutta ei. Kyllä palstamamma tekee ajatustyötä kuukausia etukäteen ja uhriutuu sillä.

Lahjan ostaminen ei ole arjen pyörittämistä. Sinulle se ehkä sitten on. 

Herra on hyvä vain ja nappaa sitten. Mitä ajattelit napata ensi viikolla Nooralle 7v ja ensi kuussa Petterille 11v?  Tiedätkö todella mitä eri ikäiset lapset nykyään haluavat ja mikä on nyt muotia? Tai mitä heillä jo on tai mitä joku lapsesi kaveri on jo viemässä joten ei kannata viedä samaa? No et tiedä ja siksi pitää ottaa selvää johon menee aikaa ja vaivaa. Ja lopulta voi olla että sitä asiaa ei enää edes saa joten homma pitää aloitaa alusta.

Eikä kyse olisi siitä että yksi yksittäinen synttäri veisi kamalasti aikaa. Mutta kun ne ovat vain yksi asia kymmenien muiden samanlaisten joukossa jotka pitää muistaa ja hoitaa niin ne kyllä lisäävät kuormitusta aika paljon.

Jankutijank. Menepäs nyt tunneiksi suunnittelemaan sitä joululahjalistaa, äläkä tuhlaa aikaasi palstalla.

Kun sinun arkesi täyttää se lahjojen suunnittelu. 

Sinulla ei siis ollut aavistustakaan mitä sinä ostaisit. Sitähän minäkin. Älä siis arvostele asioista joista et mitään ymmärrä etkä edes halua ymmärtää.

Ja jos maltoit lukea viestini loppuun niin sanoin että lahjojen suunnittelu ei sinällään ole niin suuri asia mutta kun vastaavia on vaikka kuinka paljon niin YHDESSÄ ne kuormittavat kyllä aika paljon.

En tunne Petteriä, enkä Nooraa. Sinä varmaan tunnet.

Kannattaisiko nyt mennä suunnittelemaan niitä lahjoja, ettet kuormitu?

Sehän se pointti juuri onkin että en minäkään tunne. Ja siksi minun pitää aina ottaa selvää että millaisia he ovat ja mistä tykkäävät ja mitä haluavat juuri nyt. Onko tämä jotenkin liian vaikea asia tajuta?

Lapsesi varmaan tuntee Petterin ja Nooran. Mutta sinun pitää toki mikromanageroida tässäkin asiassa.

Okei. Kysyn lapseltani että mitä Noora haluaa. Lapsi sanoo että Noora haluaa ponin. Ai leluponin? Ei kun oikean? Okei... no mitä lelua Noora haluaa? Noora haluaa nukketalon. Paljonko se maksaa? Varmaan ainakin miljoonan! (Googlataan sitten nukkekoti. Se maksaa 175e).

Olisiko jotain halpaa mitä Noora haluaa? En mä tiedä...

Tämän jälkeen soitat Nooran äidille joka kertoo mitä Noora haluaa. Menet Prismaan. Se on sieltä loppu koska kaikki muutkin saman ikäiset haluavat saman. Ajat 20 km päähän toiseen Prismaan jossa sitä on vielä yksi kappale. Saat sen ja ajat kotiin.

Aikaa kuilui vain 2.5 tuntia.

Toistetaan kolmen viikon päästä kun Viivillä on synttärit.

Ei tälle sun esimerkillesi voi enää mitään muuta kuin hymähdellä myötähäpeää tuntien.

Jaksuja lahjojen kanssa. On se raskasta. 

Tervetuloa takaisin sitten kun sinulla on lapsia joiten elämässä olet ihan oikeasti mukana.

Sivusta kommentoin, että onhan tuo nyt täysin yliampuvaa sekoilua kaverisynttärilahjojen osalta. Siis sun mielenterveys tässä jo kyseenalaistuu.

Ehkä läheisen serkun tai kummilapsen kohdalla aletaan miettiä sellaista, mitä joku ehkä haluaa. Omalle lapselle toteutetaan oikeita toiveita. Jos ei ole lapsen kaverisynttärikutsussa erikseen toivottu jotain tiettyä, niin sitten ostetaan omaan budjettiin sopivaa sellaista ikäluokan ja sukupuolen mukaan yleisesti hyväksyttyä, mitä sattuu kaupassa ohimennen olemaan. Ei todellakaan jokaiselle kolmelle tusinalle luokka- ja harrastuskaverille ja perhetuttulapselle selvitetä lapsen sen hetkisiä haluja ja oikkuja ja metsästetä sitä unelmien synttärilahjaa. Ei hemmetti. Se on vanhempien asia, jos kenenkään. Kaverit tuo mitä sattuu. Karkkipussi tai vitosen-kympin seteli on oikein sopiva, jos on kiire ja hätä. Viimeistään kymmenvuotias ja sitä vanhempi lapsi saa ostaa jo itse kavereilleen lahjat. Osaa parhaiten. 

Ja mulla todellakin on lapsia ja hoidan näitä synttärilahjoja ja -kyydityksiä siinä missä toinenkin vanhempi. Prosessi on sellainen, että kutsun tultua synttäri merkataan kalenteriin, josta se siirtyy kauppalistalle. Näihin menee alle 20 sekuntia. Leluhyllyllä piipahtamiseen voi kulua jopa kaksi minuuttia, ainakin jos on oma lapsi mukana arpomassa sopivaa lahjaa. Kotona paketointiin kuluu max. viisi minuuttia. Erillistä suunnittelua ei tarvita. 

Olen aika monta kertaa yrittänyt selittää että kyse ei ole siitä paljonko yksi yksittäinen synttärilahja kuormittaa arjessa. Vaan siitä että kun vastaavia pikkuasioita kertyy kymmeniä erilaisia kaiken muun normaalin päälle jatkuvalla syötöllä niin se lisää sitä ihan turhaa kiirettä arkeen. Pitää koko ajan varmistaa että ei ole unohtanut mitään.  Jos on esim. kolme lasta niin erilaisia kouluun, harrastuksiin ja kavereihin liittyviä pikkuasioita on kyllä todella paljon ja ihan vain niiden kaikkien pitäminen järjestyksessä on jo jonkinlainen homma. Mutta hyvä jos muut eivät pidä näitä millään lailla raskaina. Ehkä minä olen ainoa.

Selitä mitä selität, mutta jos triviaaliin asiaan, kuten kaverisynttärilahjaan, käytät tuntikaupalla (satakertaisesti tarvittavaan nähden) aikaa ja suoritat siinä vielä gestapotason kuulustelut ohessa, niin oletettavasti niihin kymmeniin erilaisiin muihinkin pikkuasioihin tuhlaat yhtä järjettömästi aikaa ja vaivaa. No ei se silloin ihme olekaan, että kuormittaa. Mutta kai se oli ap:n pointti alkujaankin, että niiden asioiden EI OLE PAKKO kuormittaa ja stressata niin, että siitä tulee äksyilyn ja jopa riitelyn aihe, mikä TUHOAA parisuhdetta, vaan asioiden hoitamista ON MAHDOLLISTA järkeistää ja helpottaa, sekä myös korjata ASENNOITUMISTA. Eli siis vähentää pedanttiuden ja anaalisuuden astetta ja sallia itselleenkin hieman armoa silloin, kun on liikaa kaikkea eikä jaksaisi.  Puhumattakaan puolisosta, joka ei välttämättä edes ymmärrä mistä kenkä puristaa, kun sinä et osaa kommunikoida varsinaista ongelmaa. 

Kauanko olisi sopiva aika käytettäväksi kaverilahjaan? entäpä käytettävä rahasumma?

Osallistuuko puolisosi tasapuolisesti näihin synttärien järjestämisiin/lahjojen ostoon?

mulla TODELLAKIN on lapsia ja hoidan näitä synttärilahjoja ja -kyydityksiä siinä missä toinenkin vanhempi. Prosessi on sellainen, että kutsun tultua synttäri merkataan kalenteriin, josta se siirtyy kauppalistalle. Näihin menee alle 20 sekuntia. Leluhyllyllä piipahtamiseen voi kulua JOPA KAKSIKYMMENTÄ MINUUTTIA , ainakin jos on oma lapsi mukana arpomassa sopivaa lahjaa. Kotona paketointiin kuluu max. viisi minuuttia. Erillistä suunnittelua ei tarvita.

Saat siis menemään lähes puoli tuntia yhteen kaverisynttärilahjaan. Kun niitä synttäreitä on esim. 3 x 10 vuodessa, niin se on jo 15 tuntia eli kaksi kokonaista työpäivää. Lisäksi pitää katsella juhlavaatetus.

Lisää tuohon kaikkien sukulaisten (kyllä myös puolison suku saati omasi) synttärit, valmistujaiset, kihlajaiset (!), häät, hautajaiset ja joulut, niin saat aavistuksen siitä, minkä verran lahjojen ja juhlavaatetuksen suunnitteluun ja hankkimiseen menee vuodessa aikaa, vaivasta puhumattakaan.

Ja tuohan on vain jäävuoren huippu. Täällä on moni antanut hyviä esimerkkejä siitä, mikä kaikki tässä elämässä vaatii edes jonkinasteista suunnittelua sujuakseen jouhevasti.

Näkee kyllä, että tähänkin ketjuun on taas kokoontunut joukko elämän vapaamatkustajia. Niitä, jotka eivät millään käsitä mikä iski, kun se puoliso lopulta uupuu ja lähtee nostelemaan.

Voi vittu miten vaikeaa se elämä voi olla.

Olen mies, meillä on 3 lasta, kaikki kouluikäisiä. Ruokaa tehdään sunnuntaina niin paljon, että sitä riittää maanantaiksikin. Siinä samalla voi sitten siivota sen keittiön tason ja laittaa astianpesukoneen päälle. Maanantaina whatsappaillaan vaimon kanssa, että mitäs ruokaa huomenna laitetaan ja jompikumpi käy töiden jälkeen hakemassa ruuat samalla kun toinen syöttää kotona muksut. Kun toinen on ruokakaupoilta kotona, syö hän puolestaan ruokaa ja jos on jotain harrastuksia niin sitten lähdetään viemään. Bonusyllätys: joskus voi jopa tulla suoraan kotiin ja käydä ruokakaupassa samalla kun vie muksun harrastuksiin ja odottaa sen loppumista. 90 minuutissa ehtii tehdä aika paljon. Sitten muksu autoon ja takaisin kotiin. Sinä aikana toinen on imuroinut tai tehnyt pyykit, jos ne täytyy tehdä just sinä päivänä. Suunnittelua etukäteen tarvitaan sen verran, että lapsen aloittaessa harrastuksen ottaa selvää koska ne harkat on ja missä.

Lapsilta odotetaan sen verran, että eivät mene kalsareissa ulos, jos siellä on -12 astetta pakkasta. Ja jos jollain Jani-Petterillä on synttärit niin silloin katsotaan vähän mitä leluja lapsella itsellä on ja ostetaan samanlainen tai jotain sen ikäiselle sopivaa kauppareissulla. Jos JP:lle ei kelpaa niin se on sitten voivoi. En saatana todellakaan ala mitään kolmen tunnin puhelin- ja juoksumaratoonia tekemään lapsen kaverin 9-vuotissynttäreiden vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Voi vittu miten vaikeaa se elämä voi olla.

Olen mies, meillä on 3 lasta, kaikki kouluikäisiä. Ruokaa tehdään sunnuntaina niin paljon, että sitä riittää maanantaiksikin. Siinä samalla voi sitten siivota sen keittiön tason ja laittaa astianpesukoneen päälle. Maanantaina whatsappaillaan vaimon kanssa, että mitäs ruokaa huomenna laitetaan ja jompikumpi käy töiden jälkeen hakemassa ruuat samalla kun toinen syöttää kotona muksut. Kun toinen on ruokakaupoilta kotona, syö hän puolestaan ruokaa ja jos on jotain harrastuksia niin sitten lähdetään viemään. Bonusyllätys: joskus voi jopa tulla suoraan kotiin ja käydä ruokakaupassa samalla kun vie muksun harrastuksiin ja odottaa sen loppumista. 90 minuutissa ehtii tehdä aika paljon. Sitten muksu autoon ja takaisin kotiin. Sinä aikana toinen on imuroinut tai tehnyt pyykit, jos ne täytyy tehdä just sinä päivänä. Suunnittelua etukäteen tarvitaan sen verran, että lapsen aloittaessa harrastuksen ottaa selvää koska ne harkat on ja missä.

Lapsilta odotetaan sen verran, että eivät mene kalsareissa ulos, jos siellä on -12 astetta pakkasta. Ja jos jollain Jani-Petterillä on synttärit niin silloin katsotaan vähän mitä leluja lapsella itsellä on ja ostetaan samanlainen tai jotain sen ikäiselle sopivaa kauppareissulla. Jos JP:lle ei kelpaa niin se on sitten voivoi. En saatana todellakaan ala mitään kolmen tunnin puhelin- ja juoksumaratoonia tekemään lapsen kaverin 9-vuotissynttäreiden vuoksi.

Voi vittu... ulinaa... saatana.

Vierailija kirjoitti:

Ap, voithan erota ja kihlata seuraavaksi minut. Erosin jokin aika sitten suhteesta, jossa mies valitteli kun en tehnyt riittävästi kotitöitä. Totta onkin, että en näe tarpeelliseksi tehdä esim. ruokaa, kun sitä saan valmiina ovelle kannettuna, eikä tarvitse tiskata jälkikäteen. Siivoamiseenkin olen ottanut rennon asenteen ja siivoan vasta sitten kun oikeasti alkaa sotku häiritä. Lakanat vaihdan kahden viikon välein ja omistamieni tavaroiden määrää karsin aktiivisesti, ettei tule turhaa epäjärjestystä kotiin.

Olen rento ja hauskaa seuraa, mutta olisitkohan sinä lopulta minunkaan kanssani onnellinen? Ei ainakaan edellinen mies ollut. Haukkui laiskaksi ja saamattomaksi, ja minä taas en tarvitse tuollaista kielteisyyttä elämääni, joten dumppasin miehen.

Miksi sinä vaihdat lakanat kahden viikon välein? Eihän ne ehdi edes likaantua? Ja miten sinä muistat, milloin ne vaihdoit, merkkaatko kalenteriin vai onko sinulla vakiopäivät, jolloin vaihdat? Kyllä haju paljastaa, milloin lakanat on liian likaiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi vittu miten vaikeaa se elämä voi olla.

Olen mies, meillä on 3 lasta, kaikki kouluikäisiä. Ruokaa tehdään sunnuntaina niin paljon, että sitä riittää maanantaiksikin. Siinä samalla voi sitten siivota sen keittiön tason ja laittaa astianpesukoneen päälle. Maanantaina whatsappaillaan vaimon kanssa, että mitäs ruokaa huomenna laitetaan ja jompikumpi käy töiden jälkeen hakemassa ruuat samalla kun toinen syöttää kotona muksut. Kun toinen on ruokakaupoilta kotona, syö hän puolestaan ruokaa ja jos on jotain harrastuksia niin sitten lähdetään viemään. Bonusyllätys: joskus voi jopa tulla suoraan kotiin ja käydä ruokakaupassa samalla kun vie muksun harrastuksiin ja odottaa sen loppumista. 90 minuutissa ehtii tehdä aika paljon. Sitten muksu autoon ja takaisin kotiin. Sinä aikana toinen on imuroinut tai tehnyt pyykit, jos ne täytyy tehdä just sinä päivänä. Suunnittelua etukäteen tarvitaan sen verran, että lapsen aloittaessa harrastuksen ottaa selvää koska ne harkat on ja missä.

Lapsilta odotetaan sen verran, että eivät mene kalsareissa ulos, jos siellä on -12 astetta pakkasta. Ja jos jollain Jani-Petterillä on synttärit niin silloin katsotaan vähän mitä leluja lapsella itsellä on ja ostetaan samanlainen tai jotain sen ikäiselle sopivaa kauppareissulla. Jos JP:lle ei kelpaa niin se on sitten voivoi. En saatana todellakaan ala mitään kolmen tunnin puhelin- ja juoksumaratoonia tekemään lapsen kaverin 9-vuotissynttäreiden vuoksi.

Voi vittu... ulinaa... saatana.

Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa....jos noin ulinaakin jo tulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meille miehelle kun tuli yllätyksenä miten paljon asioita kotona pitää hoitaakkaan. Itsellä raskaana alkuraskaudessa iski aivan hirveä väsymys ja jokainen kausi flunssa tarttui. Yksinkertaisesti minusta ei ollut pyörittämään arkea kuten normaalisti. Mies oli luullut, että meillä hoidetaan kotityöt tasavertaisesti. Mutta yllätys oli, että miten paljon pitää tehdä suunnittelutyötä, kuinka paljon ja usein kaupasta pitää tuoda tavaraa (yleensä käynyt ostamassa tyyliin maitoa ja leipää) tms.

Mitä helvetin suunnittelutyötä? `Taasko mennään lasten kaverisynttäreiden lahjoihin tai muuhun täysin merkityksettömään? 

Tiskikone menee päälle kun tarvitsee, pyykit pestään kun pitää, imuroidaan kun on roskaista.

Jos nämä vaativat erillistä suunnittelemista naisilta, niin ei voi kuin ihmetellä 

Ne ovat merkityksettömiä sinulla mutta se ei tarkoita etteivät ne olisi asioita jotka pitää hoitaa. Vai haluatko ihan oikeasti että lapsiesi pitää hävetä aina kun menevät synttäreille kun ei olekaan hankittu lahjaa tai se on joku kaapin perältä kaivettu Sisu-aski?

Vai luuletko että sinä olet itse joku selvännäkijä joka tietäisi automaattisesti ilman suunnittelua että minkälaisen lahjan 10-vuotias tyttö haluaa juuri tänä vuonna?

Tulihan se sieltä. Pitääkö ostaa myös onnittelukortti?

Kuinka monta tuntia suunnittelet näitä? Kuusi? Kaksitoista?

Kyllä elämästään saa vaikeaa tuolla uhriasenteella. Sen lahjan saa napattua sieltä Prismasta samalla kun tekee ruokaostokset. Mutta ei. Kyllä palstamamma tekee ajatustyötä kuukausia etukäteen ja uhriutuu sillä.

Lahjan ostaminen ei ole arjen pyörittämistä. Sinulle se ehkä sitten on. 

Herra on hyvä vain ja nappaa sitten. Mitä ajattelit napata ensi viikolla Nooralle 7v ja ensi kuussa Petterille 11v?  Tiedätkö todella mitä eri ikäiset lapset nykyään haluavat ja mikä on nyt muotia? Tai mitä heillä jo on tai mitä joku lapsesi kaveri on jo viemässä joten ei kannata viedä samaa? No et tiedä ja siksi pitää ottaa selvää johon menee aikaa ja vaivaa. Ja lopulta voi olla että sitä asiaa ei enää edes saa joten homma pitää aloitaa alusta.

Eikä kyse olisi siitä että yksi yksittäinen synttäri veisi kamalasti aikaa. Mutta kun ne ovat vain yksi asia kymmenien muiden samanlaisten joukossa jotka pitää muistaa ja hoitaa niin ne kyllä lisäävät kuormitusta aika paljon.

Jankutijank. Menepäs nyt tunneiksi suunnittelemaan sitä joululahjalistaa, äläkä tuhlaa aikaasi palstalla.

Kun sinun arkesi täyttää se lahjojen suunnittelu. 

Sinulla ei siis ollut aavistustakaan mitä sinä ostaisit. Sitähän minäkin. Älä siis arvostele asioista joista et mitään ymmärrä etkä edes halua ymmärtää.

Ja jos maltoit lukea viestini loppuun niin sanoin että lahjojen suunnittelu ei sinällään ole niin suuri asia mutta kun vastaavia on vaikka kuinka paljon niin YHDESSÄ ne kuormittavat kyllä aika paljon.

En tunne Petteriä, enkä Nooraa. Sinä varmaan tunnet.

Kannattaisiko nyt mennä suunnittelemaan niitä lahjoja, ettet kuormitu?

Sehän se pointti juuri onkin että en minäkään tunne. Ja siksi minun pitää aina ottaa selvää että millaisia he ovat ja mistä tykkäävät ja mitä haluavat juuri nyt. Onko tämä jotenkin liian vaikea asia tajuta?

Lapsesi varmaan tuntee Petterin ja Nooran. Mutta sinun pitää toki mikromanageroida tässäkin asiassa.

Okei. Kysyn lapseltani että mitä Noora haluaa. Lapsi sanoo että Noora haluaa ponin. Ai leluponin? Ei kun oikean? Okei... no mitä lelua Noora haluaa? Noora haluaa nukketalon. Paljonko se maksaa? Varmaan ainakin miljoonan! (Googlataan sitten nukkekoti. Se maksaa 175e).

Olisiko jotain halpaa mitä Noora haluaa? En mä tiedä...

Tämän jälkeen soitat Nooran äidille joka kertoo mitä Noora haluaa. Menet Prismaan. Se on sieltä loppu koska kaikki muutkin saman ikäiset haluavat saman. Ajat 20 km päähän toiseen Prismaan jossa sitä on vielä yksi kappale. Saat sen ja ajat kotiin.

Aikaa kuilui vain 2.5 tuntia.

Toistetaan kolmen viikon päästä kun Viivillä on synttärit.

Ei tälle sun esimerkillesi voi enää mitään muuta kuin hymähdellä myötähäpeää tuntien.

Jaksuja lahjojen kanssa. On se raskasta. 

Tervetuloa takaisin sitten kun sinulla on lapsia joiten elämässä olet ihan oikeasti mukana.

Sivusta kommentoin, että onhan tuo nyt täysin yliampuvaa sekoilua kaverisynttärilahjojen osalta. Siis sun mielenterveys tässä jo kyseenalaistuu.

Ehkä läheisen serkun tai kummilapsen kohdalla aletaan miettiä sellaista, mitä joku ehkä haluaa. Omalle lapselle toteutetaan oikeita toiveita. Jos ei ole lapsen kaverisynttärikutsussa erikseen toivottu jotain tiettyä, niin sitten ostetaan omaan budjettiin sopivaa sellaista ikäluokan ja sukupuolen mukaan yleisesti hyväksyttyä, mitä sattuu kaupassa ohimennen olemaan. Ei todellakaan jokaiselle kolmelle tusinalle luokka- ja harrastuskaverille ja perhetuttulapselle selvitetä lapsen sen hetkisiä haluja ja oikkuja ja metsästetä sitä unelmien synttärilahjaa. Ei hemmetti. Se on vanhempien asia, jos kenenkään. Kaverit tuo mitä sattuu. Karkkipussi tai vitosen-kympin seteli on oikein sopiva, jos on kiire ja hätä. Viimeistään kymmenvuotias ja sitä vanhempi lapsi saa ostaa jo itse kavereilleen lahjat. Osaa parhaiten. 

Ja mulla todellakin on lapsia ja hoidan näitä synttärilahjoja ja -kyydityksiä siinä missä toinenkin vanhempi. Prosessi on sellainen, että kutsun tultua synttäri merkataan kalenteriin, josta se siirtyy kauppalistalle. Näihin menee alle 20 sekuntia. Leluhyllyllä piipahtamiseen voi kulua jopa kaksi minuuttia, ainakin jos on oma lapsi mukana arpomassa sopivaa lahjaa. Kotona paketointiin kuluu max. viisi minuuttia. Erillistä suunnittelua ei tarvita. 

Olen aika monta kertaa yrittänyt selittää että kyse ei ole siitä paljonko yksi yksittäinen synttärilahja kuormittaa arjessa. Vaan siitä että kun vastaavia pikkuasioita kertyy kymmeniä erilaisia kaiken muun normaalin päälle jatkuvalla syötöllä niin se lisää sitä ihan turhaa kiirettä arkeen. Pitää koko ajan varmistaa että ei ole unohtanut mitään.  Jos on esim. kolme lasta niin erilaisia kouluun, harrastuksiin ja kavereihin liittyviä pikkuasioita on kyllä todella paljon ja ihan vain niiden kaikkien pitäminen järjestyksessä on jo jonkinlainen homma. Mutta hyvä jos muut eivät pidä näitä millään lailla raskaina. Ehkä minä olen ainoa.

Selitä mitä selität, mutta jos triviaaliin asiaan, kuten kaverisynttärilahjaan, käytät tuntikaupalla (satakertaisesti tarvittavaan nähden) aikaa ja suoritat siinä vielä gestapotason kuulustelut ohessa, niin oletettavasti niihin kymmeniin erilaisiin muihinkin pikkuasioihin tuhlaat yhtä järjettömästi aikaa ja vaivaa. No ei se silloin ihme olekaan, että kuormittaa. Mutta kai se oli ap:n pointti alkujaankin, että niiden asioiden EI OLE PAKKO kuormittaa ja stressata niin, että siitä tulee äksyilyn ja jopa riitelyn aihe, mikä TUHOAA parisuhdetta, vaan asioiden hoitamista ON MAHDOLLISTA järkeistää ja helpottaa, sekä myös korjata ASENNOITUMISTA. Eli siis vähentää pedanttiuden ja anaalisuuden astetta ja sallia itselleenkin hieman armoa silloin, kun on liikaa kaikkea eikä jaksaisi.  Puhumattakaan puolisosta, joka ei välttämättä edes ymmärrä mistä kenkä puristaa, kun sinä et osaa kommunikoida varsinaista ongelmaa. 

Kauanko olisi sopiva aika käytettäväksi kaverilahjaan? entäpä käytettävä rahasumma?

Osallistuuko puolisosi tasapuolisesti näihin synttärien järjestämisiin/lahjojen ostoon?

mulla TODELLAKIN on lapsia ja hoidan näitä synttärilahjoja ja -kyydityksiä siinä missä toinenkin vanhempi. Prosessi on sellainen, että kutsun tultua synttäri merkataan kalenteriin, josta se siirtyy kauppalistalle. Näihin menee alle 20 sekuntia. Leluhyllyllä piipahtamiseen voi kulua JOPA KAKSIKYMMENTÄ MINUUTTIA , ainakin jos on oma lapsi mukana arpomassa sopivaa lahjaa. Kotona paketointiin kuluu max. viisi minuuttia. Erillistä suunnittelua ei tarvita.

Mitä ihmettä sinä 20 minuuttia kuppaat siellä lelyhyllyllä? Terveisin se, jolta kopioit tekstin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meille miehelle kun tuli yllätyksenä miten paljon asioita kotona pitää hoitaakkaan. Itsellä raskaana alkuraskaudessa iski aivan hirveä väsymys ja jokainen kausi flunssa tarttui. Yksinkertaisesti minusta ei ollut pyörittämään arkea kuten normaalisti. Mies oli luullut, että meillä hoidetaan kotityöt tasavertaisesti. Mutta yllätys oli, että miten paljon pitää tehdä suunnittelutyötä, kuinka paljon ja usein kaupasta pitää tuoda tavaraa (yleensä käynyt ostamassa tyyliin maitoa ja leipää) tms.

Mitä helvetin suunnittelutyötä? `Taasko mennään lasten kaverisynttäreiden lahjoihin tai muuhun täysin merkityksettömään? 

Tiskikone menee päälle kun tarvitsee, pyykit pestään kun pitää, imuroidaan kun on roskaista.

Jos nämä vaativat erillistä suunnittelemista naisilta, niin ei voi kuin ihmetellä 

Mitä löytyy kuiva-ainekaapista ja pakastimesta, mikä vaatii täydennystä, jotta jokaista tomaattimurskapurkkia ei tarvitse erikseen lähteä hakemaan kaupasta kesken ruuanlaiton; mitkä laskut erääntyvät milloinkin ja mitä pitää muistaa naputella verkkopankkiin; pitää tarkistaa vakuutusten tilanne, vaatiiko se muutoksia; löytyykö lapsille syksyksi ja talveksi sopivankokoisia, ehjiä vaatteita vai pitääkö hankkia uutta ennen kurakelejä ja paukkupakkasia; vieläkö edellistalviset sukset, luistimet, lasketteluvermeet yms. käyvät vai pitääkö hankkia uusia; milloin ja kenellä on seuraava neuvola/ vasukeskustelu/ vanhempainilta/ hammaslääkäri/ harrasteporukan suunnittelukokous; miten järjestellään lasten harrastekyydit ja kuka ne hoitaa; mitä ostetaan lahjaksi anopin kuusikymppisille, onko kaikille sopivat juhlavaatteet vai pitääkö hankkia uusia; millaista pyykkiä pitää pestä ja milloin että kaikille löytyy puhtaita sukkia, pikkareita, paitoja ja housuja silloin kun on tarvis... jatka itse listaa. Tuon lisäksi jonkun pitää myös hoitaa listatut asiat. Se et teillä ilmeisesti ole sinä, kun et edes tiedä että tuollaisia hommia pitää ennakoida.

Ei, en edelleenkään SUUNNITTELE elämääni vanne päätä kiristäen , vaan sitä eletään niin kuin normaalia elämää eletään. Katko sinä toki verisuonet päästäsi harrasteporukan suunnittelukokouksilla, ihan itse kehität oman ahdingosi eläessäsi elämääsi pelkästään suorittamalla. 

Aloituksen kanssa litaniallasi ei ole mitään tekemistä. Se on ihan itse pääsi sisällä kehittämää harhaa siitä mitä elämän pitäisi olla. 

Mitä karsisit tuosta yllä olevasta listasta? Lähdetään nyt kuitenkin siitä, että niitä lapsia on jo olemassa eikä niitä voi palauttaa.

Vierailija kirjoitti:

Voi vittu miten vaikeaa se elämä voi olla.

Olen mies, meillä on 3 lasta, kaikki kouluikäisiä. Ruokaa tehdään sunnuntaina niin paljon, että sitä riittää maanantaiksikin. Siinä samalla voi sitten siivota sen keittiön tason ja laittaa astianpesukoneen päälle. Maanantaina whatsappaillaan vaimon kanssa, että mitäs ruokaa huomenna laitetaan ja jompikumpi käy töiden jälkeen hakemassa ruuat samalla kun toinen syöttää kotona muksut. Kun toinen on ruokakaupoilta kotona, syö hän puolestaan ruokaa ja jos on jotain harrastuksia niin sitten lähdetään viemään. Bonusyllätys: joskus voi jopa tulla suoraan kotiin ja käydä ruokakaupassa samalla kun vie muksun harrastuksiin ja odottaa sen loppumista. 90 minuutissa ehtii tehdä aika paljon. Sitten muksu autoon ja takaisin kotiin. Sinä aikana toinen on imuroinut tai tehnyt pyykit, jos ne täytyy tehdä just sinä päivänä. Suunnittelua etukäteen tarvitaan sen verran, että lapsen aloittaessa harrastuksen ottaa selvää koska ne harkat on ja missä.

Lapsilta odotetaan sen verran, että eivät mene kalsareissa ulos, jos siellä on -12 astetta pakkasta. Ja jos jollain Jani-Petterillä on synttärit niin silloin katsotaan vähän mitä leluja lapsella itsellä on ja ostetaan samanlainen tai jotain sen ikäiselle sopivaa kauppareissulla. Jos JP:lle ei kelpaa niin se on sitten voivoi. En saatana todellakaan ala mitään kolmen tunnin puhelin- ja juoksumaratoonia tekemään lapsen kaverin 9-vuotissynttäreiden vuoksi.

No ei kai tuo elämää suurempi rasite olekaan, kun kerran jaatte vastuun ja hoidatte hommat yhdessä.

Nyt poista vaimoltasi kaikki vastuu ja tehtävät ja siirrä hänet kaljatölkin kanssa sohvalle pleikkaa pelaamaan. Hoida kaikki edellä luettelemasi yksin samalla kun vaimo sohvalta käsin marisee vuoroin palvelun kehnoudesta, vuoroin siitä että nipotat turhista.

Vieläkö tekee mieli vähätellä omaa työtaakkaasi ja hymyssä suin palvella armasta puolisoa?