Varallisuuden merkitys kumppania etsiessä

En minäkään saa nyt asumistukea enkä toimeentulotukea enää, mutten tarvitsekaan niitä, koska ei ole enää isoa vuokraa yksin maksettavana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä noita puheita työttömän tai pienituloisen kumppanin elättämisestä. Ettehän te ole häntä elättäneet ennenkään ja luultavasti hän on kuitenkin asunut jossain, syönyt jotain ja muutenkin kyennyt elämään normaalisti. Miksi tämä muuttuisi, jos tämä köyhä tulisi teidän elämäänne?

Mä olen mies, joka ei tienaa oikeastaan mitään, olen ollut pitkiäkin aikoja työttömänä enkä koskaan tule tätä enempää tienaamaan, mutta en ikimaailmassa olettaisi, että mahdollinen kumppanini kustantaisi elämääni. Olen tottunut tulemaan toimeen vähällä ja varmasti tulisi toimeen samallalailla vaikka olisinkin parisuhteessa.

Tietenkin, jos suhde vaatisi statusta ja statussymboleja niin niitä en tietenkään pystyisi tarjoamaan. Ehkä en vain ole koskaan pienessä kuplassani ajatellut, että tuollaiset asiat ovat monelle aikuiselle niin tärkeitä, että niiden puuttuminen olisi kumppanissa jonkinlainen puute tai jopa häpeän aiheuttaja.

Jos pystyt pienilläkin tuloilla elämään mielestäsi ihmisarvoista elämää etkä kadehdi katkerana niitä, joilla on enemmän varaa kaikenlaiseen kivaan, olet jo mielestäni voiton puolella, mutta ymmärtääkseni aika harvalla vähävaraisella elämänasenne on tällainen. Luulen myös, että moni pelkää varattoman ihmisen kanssa yhteen menemistä siitä syystä, että joskus varattomuus kertoo vastuuttomista rahankäyttötavoista. Jos ihmisellä on sellaisia, siinä ei välttämättä isotkaan tulot auta, koska niistä huolimatta voi joutua taloudellisiin vaikeuksiin. Siinä tilanteessa yleensä odotetaan että puoliso sitten auttaa. Vuosien mittaan puolison omaa tulevaisuuttaan (tai lapsiaan) varten keräämäkin omaisuus voi mennä kankkulan kaivoon. 

Toisenlainen ongelma voi tulla siitä, jos varakkaampi puoliso haluaisi ylläpitää tiettyä elintasoa, johon sinulla ei ole varaa. Siis vaikka asua suurehkossa ja hyvällä sijainnilla olevassa, laadukkaassa asunnossa. Silloin hänelle jää vaihtoehdoiksi muuttaa asuntoon jossa hänen on ikävämpi olla, tai se että sinä muutat hänen kanssaan tuollaiseen tasokkaaseen asuntoon mutta hän maksaa sen kuluista suurimman osan. Neliöitä siellä on kuitenkin oltava enemmän siihen nähden, että hän yksin asuisi vastaavassa asunnossa, koska nyt siellä asuu kaksi henkilöä (ja mahdolliset lapset). Itselleni asumisviihtyvyys on onnellisuuden kannalta todella tärkeä asia, ei kuitenkaan statuksen takia vaan ihan oman itseni ja sisäisen onnellisuuteni vuoksi. 

Kerroin tuolla aiemmin menneestä suhteestani, jossa mies ei halunnut kerryttää omaisuuttaan vaikka olisi saanut minulta apua siihen, ja se olisi onnistunut aika nopeasti siihen nähden, että sen jälkeen hän olisi voinut loppuelämänsä elää kuten haluaa. Siihen tilanteeseen liittyi suunnitelma, jossa olisimme muuttaneet yhdessä USA:han. En vain pystynyt ajattelemaan, että muutan varattoman miehen kanssa maahan, jossa yksikin sairaalalasku voi viedä huomattavan osan omaisuudestani. Asetin ehdoksi sen, että miehellä on oltava vastaava summa omaa varallisuutta ja sitten voin muuttaa hänen mukanaan.

t. 137

Kun tarpeeksi pitkään elää matalilla tuloilla tai tukien avulla tulee tuollaisesta minimaalisesta elämäntyylistä itselle se normi. En mä kiellä ettenkö välillä haaveilisi asioista joita muilla on ja joihin minulla ei tule olemaan ikinä varaa. Olen inhimillinen olento vikoineni ja näihin nyt sattuu kuulumaan "mitä jos" -unelmointi. Ei tuollainen haaveilu tai pienimuotoinen kateus silti määritä ajatuksiani tai arkeani. Se ei voi määrittää, koska silloin oma elämä olisi vieläkin vaikeampaa.

Ymmärrän myös, että tietyssä iässä ja tietyissä sosioekonomisissa piireissä on kovempia odotuksia kumppanin statukselle ja minä en näitä voi ikinä täyttää. Olen saanut tämän huomata ihmisten puheissa, kirjoituksissa ja käytöksessä. Toivotan heille onnea sopivan kumppanin etsintää ja en pidättele heitä esimerkiksi valehtelemalla, kun totuus kuitenkin paljastuisi jossain kohtaa. 

Kuitenkin oletus siitä, että pienituloisena (tai työttömänä) minun pitäisi olla automaattisesti jonkun parempituloisen elätti tai että minua sellaisena oletusarvoisesti katsottaisiin on lähtökohtaisesti ainakin mulle hyvinkin luotaansatyöntävä ja ehkä jopa hieman loukkaava ajatusmalli. Se on ihmisarvon määrittämistä ulkoisten seikkojen perusteella ja itselleni ainakin tässä mielessä vierasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä noita puheita työttömän tai pienituloisen kumppanin elättämisestä. Ettehän te ole häntä elättäneet ennenkään ja luultavasti hän on kuitenkin asunut jossain, syönyt jotain ja muutenkin kyennyt elämään normaalisti. Miksi tämä muuttuisi, jos tämä köyhä tulisi teidän elämäänne?

Mä olen mies, joka ei tienaa oikeastaan mitään, olen ollut pitkiäkin aikoja työttömänä enkä koskaan tule tätä enempää tienaamaan, mutta en ikimaailmassa olettaisi, että mahdollinen kumppanini kustantaisi elämääni. Olen tottunut tulemaan toimeen vähällä ja varmasti tulisi toimeen samallalailla vaikka olisinkin parisuhteessa.

Tietenkin, jos suhde vaatisi statusta ja statussymboleja niin niitä en tietenkään pystyisi tarjoamaan. Ehkä en vain ole koskaan pienessä kuplassani ajatellut, että tuollaiset asiat ovat monelle aikuiselle niin tärkeitä, että niiden puuttuminen olisi kumppanissa jonkinlainen puute tai jopa häpeän aiheuttaja.

Mikäli asuisit jonkun kanssa niin silloin hän elättäisi sinua.

Miksi? Työttömän tukia varmaan lasketaan tai poistetaan, jos puolison/kumppanin tulot ovat liian suuret, mutta, jos minä pienituloisena sattuisin löytämään kumppanin niin kai minä silti saan omat tuloni säilyttää ja niistä vaikkapa yhteisen asunnon vuokraa maksaa?

Kaikki ylimääräinen mitä tienaisit menisi puolison elättämiseen sillä se laskisi hänen tukiaan. Yhteinen vuokra on yhteinen ja sinä maksat sen ja mitä et pysty tulee yhteisenä asumistukena. Teillä nimittäin olisi yhteinen talous.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki eivät ole rahan perään. Kuulun Suomen 5 % varakkaimpien joukkoon, ja ex-mieheni oli köyhä muuttaja. Ihastuin miehen persoonaan, hänen huumorintajunsa ja rohkeuteensa.

Olen kaunis, joten kyse ei ollut siitä, että en olisi saanut muitakaan.

Olen sitten suuri poikkeus tässä keskustelussa.

Jos minulla olisi noin paljon varallisuutta kuin sinulla, en varmaan itsekään piittaisi puolison tilanteesta, koska silloin ei vaikuttaisi omaa hyvinvointiani heikentävästi vaikka maksaisin hänenkin kaikki kulunsa.

t. 137

Olen eri, mutta en alkaisi ketään persaukista elättämään ihan periaateen vuoksi, jos tällä henkilöllä ei ole mitään tavoitteita ja päämääriä ja tilanne on vain väliaikainen. 

Kaikkien tavoitteisiin ja päämääriin ei ehkä kuulu ahne rahan kähmiminen, vaikka ahneena rahahoröna sun voi olla vaikea ymmärtää sitä. Joillekin lisäksi ratkaisee toisessa ihmisessä luonne ja persoona eikä raha, jota sun on varmaan myös vaikea ymmärtää.

Luonne ja persoona ei riitä, jos aina tulee riitaa rahasta. Riittää kun pystyy huolehtimaan itsestään ihan normaalisti, se riittää, mutta jos on persaukinen ettei ole koskaan edes mitään yrittänyt, niin kiitos ei. 

Jos suhteessa on kyse aidosta ja pyyteettömästä tunteesta, niin mistään pinnallisista asioista, kuten rahasta, ei tule ikinä riitaa.

Tulen itse hyvin toimeentulevasta perheestä. Töissä täytyy (ja haluan) käydä, mutta varallisuutta on sen verran, että vanhemmat ovat tukeneet meidän lasten auton sekä asunnon ostoa. 

Treffailuiässä toisen varallisuudella oli jonkin verran väliä. Itse tapailin monia eri miehiä, mutta ne pari vakavampaa suhdetta (ennen nykyistä avioliittoa) olivat samasta tai vielä varakkaammasta perheestä. Toisen kanssa on helppo olla, kun ymmärrys rahasta on samanlainen. Tuntuu, että ihmiset, joilla esim ei ole osakkeita tai muuta varallisuutta, niin ajattelevat helposti, että parempituloisia täytyy koko ajan verottaa lisää eikä kukaan saa tienata tässä maassa mitään. Oikeasti rikkaita on Suomessa todella vähän.

Aviomieheni on köyhemmästä perheestä. On akateemisesti koulutettu, käy palkkatöissä sekä omistaa yrityksen. Vuosiansiot huomattavasti paremmat kuin minulla, joten ottaa minua siinä kiinni. Raha ei ole ollut meillä koskaan ongelma. Vaikka omistan enemmistön kodistamme, niin tämä on yhteinen kotimme, jossa asumme ja elämme yhdessä. 

Ei mene varakkuuden takia jatkoon. 

Ekat treffit, mies vei ensin viinibaariin ja sitten kolmen ruokalajin illalliselle. Ilmoitti jo etukateen etta haluaa maksaa kaiken, rehenteli muutenkin koko treffien ajan varallisuudellaan ja kaytti naurettavan nakoista kultaista kaulakorua. 

(Oli ihan erilainen ennen tapaamista, ei siis tuommoinen kukkoilija ollenkaan - jos olisi lesoillut noin rahoillaan jo viestitellessa niin en olisi lahtenyt ollenkaan.) 

Ei tullut toisia treffeja.

Nyt kimpassa - ja avoliitossakin - taysin varattoman miehen kanssa. Joka on maailman ihanin mies. <3 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä noita puheita työttömän tai pienituloisen kumppanin elättämisestä. Ettehän te ole häntä elättäneet ennenkään ja luultavasti hän on kuitenkin asunut jossain, syönyt jotain ja muutenkin kyennyt elämään normaalisti. Miksi tämä muuttuisi, jos tämä köyhä tulisi teidän elämäänne?

Mä olen mies, joka ei tienaa oikeastaan mitään, olen ollut pitkiäkin aikoja työttömänä enkä koskaan tule tätä enempää tienaamaan, mutta en ikimaailmassa olettaisi, että mahdollinen kumppanini kustantaisi elämääni. Olen tottunut tulemaan toimeen vähällä ja varmasti tulisi toimeen samallalailla vaikka olisinkin parisuhteessa.

Tietenkin, jos suhde vaatisi statusta ja statussymboleja niin niitä en tietenkään pystyisi tarjoamaan. Ehkä en vain ole koskaan pienessä kuplassani ajatellut, että tuollaiset asiat ovat monelle aikuiselle niin tärkeitä, että niiden puuttuminen olisi kumppanissa jonkinlainen puute tai jopa häpeän aiheuttaja.

Mikäli asuisit jonkun kanssa niin silloin hän elättäisi sinua.

Miksi? Työttömän tukia varmaan lasketaan tai poistetaan, jos puolison/kumppanin tulot ovat liian suuret, mutta, jos minä pienituloisena sattuisin löytämään kumppanin niin kai minä silti saan omat tuloni säilyttää ja niistä vaikkapa yhteisen asunnon vuokraa maksaa?

Kaikki ylimääräinen mitä tienaisit menisi puolison elättämiseen sillä se laskisi hänen tukiaan. Yhteinen vuokra on yhteinen ja sinä maksat sen ja mitä et pysty tulee yhteisenä asumistukena. Teillä nimittäin olisi yhteinen talous.

En saa tukia. Saan pientä palkkaa. Ei kai pientä palkkaa ole alettu kutsumaan tuiksi?

Vierailija kirjoitti:

Joku neiti hernenenä on näköjään ryystänyt pavut keuhkoihin asti ja monitorissa on ilmiantonapin kohdalla savuava läiskä.

Ihmiset, joille rahalla on merkitystä pariutuvat kaltaistensa kanssa. Mulle merkitystä oli sillä, et molemmat hoitaa omat menonsa. Etsin onnellista ihmistä jolla on aikaa mullekin ja sen verran väljää, et voi tehdä kivoja juttuja, kuten käydä ulkona syömässä tai yöpyä jossain joskus, löysin. Joku toinen etsii elättäjää, joku yhteisimperiumin rakentajaa.

Vierailija kirjoitti:

En halua olla tyhjätaskun kanssa, koska siinä mukana tulee yleensä aika negatiivinen, raskas ajatusmaailmakin ja muuta painolastia sekä hankaluutta.

Riippuu aika paljon kaikesta, esim. koulutuksesta tai ammatista. Juristit, lääkärit ja vastaavat, yleensä varakkaiksi ajatellut ihmiset eivät minua kiinnosta.

Useammin negatiiviset ja raskaan ajatusmaailman omaavat ovat juuri niitä joille raha on erittäin tärkeää.

Olen pienituloinen mutta velaton, asun mielelläni vuokralla. En todellakaan valikoi miehiä tulojen perusteella. Raha toki helpottaa joissain asioissa, mutta onnellisuus on jotain muuta.

N37

Itsellä ei kerätty varallisuus niin paljon kiinnosta. Ikää kuitenkin kertynyt itselläni vasta 25 vuotta niin harvemmalla tässä iässä vielä mitään isoa omaisuutta on hankittuna. Itselläni on kyllä omistusasunto ja säästän säännöllisesti, joka kuukausi. Kuitenkin niin kuin sanoin, kun työelämässä olen ollut vasta noin 3-4 vuotta ja siitäkin osan osa-aikaisena, niin ei sitä mitään hurjia säästöjä ole saanut säästettyä. Kumppanin varallisuus kiinnostaa kuitenkin sen verran, että tahdo mitään velkaantunutta tyhjätaskua. En halua elämää ja parisuhdetta, jossa kokoajab postiluukusta tipahtelisi ulosottokirjeitä tms. Olen törmännyt itseasiassa useampaankin oman ikäluokkani miekkoseen, joka elää ulkoisesti loisteliasta elämää. On taulutelkkaria ja muutenki elektroniikka pitkälti sitä uusinta uutta. On hieno auto ja käydään säännöllisesti ulkona. Tämän loisteliaan ulkokuoren alla saattaa olla jopa useamman kymmenentuhannen velat. En osaa kuvitella itseäni rakentamassa tulevaisuutta tällaisessa tilanteessa elävän ihmisen kanssa. En ole itsekään mikään järisyttävän säästeliäs tai nuuka ihmisenä, huoletta kulutan palkasta palkasta sen ns. ylimääräisen osan, kunhan olen maksanut ja hoitanut kaikki pakolliset menot, sekä laittanut säästöön säästötavoitteeni vaativan summan.

Vierailija kirjoitti:

Suhde joka perustuu toisen varallisuuteen on pinnallinen ja ällöttävä.

Siksi pidän hyvin huonona signaalina, että mies OLETTAA sillä olevan isokin merkitys. Signaalina viasta päässä.

Historiallisessa valossa ja ihan nykymaailmassakin suuressa osassa maailmaa tuollainen statukseen ja rahaan perustuva avioliitto on aika lailla standardi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki eivät ole rahan perään. Kuulun Suomen 5 % varakkaimpien joukkoon, ja ex-mieheni oli köyhä muuttaja. Ihastuin miehen persoonaan, hänen huumorintajunsa ja rohkeuteensa.

Olen kaunis, joten kyse ei ollut siitä, että en olisi saanut muitakaan.

Olen sitten suuri poikkeus tässä keskustelussa.

Jos minulla olisi noin paljon varallisuutta kuin sinulla, en varmaan itsekään piittaisi puolison tilanteesta, koska silloin ei vaikuttaisi omaa hyvinvointiani heikentävästi vaikka maksaisin hänenkin kaikki kulunsa.

t. 137

En tule maksamaan kenenkään kuluja. Ei ole niin paljon varallisuutta :( Mutta lähinnä vain huomion vuoksi, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät ole rahan perään. Haluaisin sellaisia ihmisiä ympärilleni, jotka toisivat lisäarvoa elämään. Luovuutta, uusia ajatuksia, taitoja ja kykyjä. Sellaisia asioita, jotka olisi kohtuullisen helppo muuttaa rahaksi.

Siis potentiaalia. Tämä on paljon arvokkaampaa kuin keskinkertainen varakkuus.

Tälläinen laskelmointi on ehkä vielä rumempaa kuin suoranainen rahan perässä juokseminen. 😂

Jahas, haluat hyödyntää toisten osaamista omiin projekteihisi. Sikamaista.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä noita puheita työttömän tai pienituloisen kumppanin elättämisestä. Ettehän te ole häntä elättäneet ennenkään ja luultavasti hän on kuitenkin asunut jossain, syönyt jotain ja muutenkin kyennyt elämään normaalisti. Miksi tämä muuttuisi, jos tämä köyhä tulisi teidän elämäänne?

Mä olen mies, joka ei tienaa oikeastaan mitään, olen ollut pitkiäkin aikoja työttömänä enkä koskaan tule tätä enempää tienaamaan, mutta en ikimaailmassa olettaisi, että mahdollinen kumppanini kustantaisi elämääni. Olen tottunut tulemaan toimeen vähällä ja varmasti tulisi toimeen samallalailla vaikka olisinkin parisuhteessa.

Tietenkin, jos suhde vaatisi statusta ja statussymboleja niin niitä en tietenkään pystyisi tarjoamaan. Ehkä en vain ole koskaan pienessä kuplassani ajatellut, että tuollaiset asiat ovat monelle aikuiselle niin tärkeitä, että niiden puuttuminen olisi kumppanissa jonkinlainen puute tai jopa häpeän aiheuttaja.

Tietyt tuet katkeaa kokonaan jos muuttaa kumppanin kanssa yhteen, oletus on Kelalta nimenomaan että kumppani elättää.

Eksät on ylempää keskiluokkaa ja minä työkyvytön välillä toimeentulotuelle putoava. En osaa arvailla häpesikö ne mua, mutta kyllä ne joutui maksamaan mun puolesta ihan kaiken niille normaalin johon halusivat mut mukaan. Jonkun verran köyhäiltiin ja tehtiin sellaisia juttuja mitä mä yleensäkin teen, mutta ei ne kovin paljon sellasta jaksaneet. Mun tason köyhyys kyllä supistaakin jo tosi paljon elämänpiiriä, että en heitä siitä syytä.

treffit kirjoitti:

Ei mene varakkuuden takia jatkoon. 

Ekat treffit, mies vei ensin viinibaariin ja sitten kolmen ruokalajin illalliselle. Ilmoitti jo etukateen etta haluaa maksaa kaiken, rehenteli muutenkin koko treffien ajan varallisuudellaan ja kaytti naurettavan nakoista kultaista kaulakorua. 

(Oli ihan erilainen ennen tapaamista, ei siis tuommoinen kukkoilija ollenkaan - jos olisi lesoillut noin rahoillaan jo viestitellessa niin en olisi lahtenyt ollenkaan.) 

Ei tullut toisia treffeja.

Nyt kimpassa - ja avoliitossakin - taysin varattoman miehen kanssa. Joka on maailman ihanin mies. <3 

Kiva, että joku tällainenkin nainen löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä noita puheita työttömän tai pienituloisen kumppanin elättämisestä. Ettehän te ole häntä elättäneet ennenkään ja luultavasti hän on kuitenkin asunut jossain, syönyt jotain ja muutenkin kyennyt elämään normaalisti. Miksi tämä muuttuisi, jos tämä köyhä tulisi teidän elämäänne?

Mä olen mies, joka ei tienaa oikeastaan mitään, olen ollut pitkiäkin aikoja työttömänä enkä koskaan tule tätä enempää tienaamaan, mutta en ikimaailmassa olettaisi, että mahdollinen kumppanini kustantaisi elämääni. Olen tottunut tulemaan toimeen vähällä ja varmasti tulisi toimeen samallalailla vaikka olisinkin parisuhteessa.

Tietenkin, jos suhde vaatisi statusta ja statussymboleja niin niitä en tietenkään pystyisi tarjoamaan. Ehkä en vain ole koskaan pienessä kuplassani ajatellut, että tuollaiset asiat ovat monelle aikuiselle niin tärkeitä, että niiden puuttuminen olisi kumppanissa jonkinlainen puute tai jopa häpeän aiheuttaja.

Jos pystyt pienilläkin tuloilla elämään mielestäsi ihmisarvoista elämää etkä kadehdi katkerana niitä, joilla on enemmän varaa kaikenlaiseen kivaan, olet jo mielestäni voiton puolella, mutta ymmärtääkseni aika harvalla vähävaraisella elämänasenne on tällainen. Luulen myös, että moni pelkää varattoman ihmisen kanssa yhteen menemistä siitä syystä, että joskus varattomuus kertoo vastuuttomista rahankäyttötavoista. Jos ihmisellä on sellaisia, siinä ei välttämättä isotkaan tulot auta, koska niistä huolimatta voi joutua taloudellisiin vaikeuksiin. Siinä tilanteessa yleensä odotetaan että puoliso sitten auttaa. Vuosien mittaan puolison omaa tulevaisuuttaan (tai lapsiaan) varten keräämäkin omaisuus voi mennä kankkulan kaivoon. 

Toisenlainen ongelma voi tulla siitä, jos varakkaampi puoliso haluaisi ylläpitää tiettyä elintasoa, johon sinulla ei ole varaa. Siis vaikka asua suurehkossa ja hyvällä sijainnilla olevassa, laadukkaassa asunnossa. Silloin hänelle jää vaihtoehdoiksi muuttaa asuntoon jossa hänen on ikävämpi olla, tai se että sinä muutat hänen kanssaan tuollaiseen tasokkaaseen asuntoon mutta hän maksaa sen kuluista suurimman osan. Neliöitä siellä on kuitenkin oltava enemmän siihen nähden, että hän yksin asuisi vastaavassa asunnossa, koska nyt siellä asuu kaksi henkilöä (ja mahdolliset lapset). Itselleni asumisviihtyvyys on onnellisuuden kannalta todella tärkeä asia, ei kuitenkaan statuksen takia vaan ihan oman itseni ja sisäisen onnellisuuteni vuoksi. 

Kerroin tuolla aiemmin menneestä suhteestani, jossa mies ei halunnut kerryttää omaisuuttaan vaikka olisi saanut minulta apua siihen, ja se olisi onnistunut aika nopeasti siihen nähden, että sen jälkeen hän olisi voinut loppuelämänsä elää kuten haluaa. Siihen tilanteeseen liittyi suunnitelma, jossa olisimme muuttaneet yhdessä USA:han. En vain pystynyt ajattelemaan, että muutan varattoman miehen kanssa maahan, jossa yksikin sairaalalasku voi viedä huomattavan osan omaisuudestani. Asetin ehdoksi sen, että miehellä on oltava vastaava summa omaa varallisuutta ja sitten voin muuttaa hänen mukanaan.

t. 137

Kun tarpeeksi pitkään elää matalilla tuloilla tai tukien avulla tulee tuollaisesta minimaalisesta elämäntyylistä itselle se normi. En mä kiellä ettenkö välillä haaveilisi asioista joita muilla on ja joihin minulla ei tule olemaan ikinä varaa. Olen inhimillinen olento vikoineni ja näihin nyt sattuu kuulumaan "mitä jos" -unelmointi. Ei tuollainen haaveilu tai pienimuotoinen kateus silti määritä ajatuksiani tai arkeani. Se ei voi määrittää, koska silloin oma elämä olisi vieläkin vaikeampaa.

Ymmärrän myös, että tietyssä iässä ja tietyissä sosioekonomisissa piireissä on kovempia odotuksia kumppanin statukselle ja minä en näitä voi ikinä täyttää. Olen saanut tämän huomata ihmisten puheissa, kirjoituksissa ja käytöksessä. Toivotan heille onnea sopivan kumppanin etsintää ja en pidättele heitä esimerkiksi valehtelemalla, kun totuus kuitenkin paljastuisi jossain kohtaa. 

Kuitenkin oletus siitä, että pienituloisena (tai työttömänä) minun pitäisi olla automaattisesti jonkun parempituloisen elätti tai että minua sellaisena oletusarvoisesti katsottaisiin on lähtökohtaisesti ainakin mulle hyvinkin luotaansatyöntävä ja ehkä jopa hieman loukkaava ajatusmalli. Se on ihmisarvon määrittämistä ulkoisten seikkojen perusteella ja itselleni ainakin tässä mielessä vierasta.

En usko että siinä on ihan tuosta kyse. Vaan siitä, että sinua varakkaampi voi itse hankkia esim. asunnon josta et pysty maksamaan puolta. Eli hänen pitää sitten joko maksaa sinunkin osuutesi tai tyytyä halvempaan kuin mihin olisi varaa. Joka asiassa.

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Ei mene varakkuuden takia jatkoon. 

Ekat treffit, mies vei ensin viinibaariin ja sitten kolmen ruokalajin illalliselle. Ilmoitti jo etukateen etta haluaa maksaa kaiken, rehenteli muutenkin koko treffien ajan varallisuudellaan ja kaytti naurettavan nakoista kultaista kaulakorua. 

(Oli ihan erilainen ennen tapaamista, ei siis tuommoinen kukkoilija ollenkaan - jos olisi lesoillut noin rahoillaan jo viestitellessa niin en olisi lahtenyt ollenkaan.) 

Ei tullut toisia treffeja.

Nyt kimpassa - ja avoliitossakin - taysin varattoman miehen kanssa. Joka on maailman ihanin mies. <3 

Kiva, että joku tällainenkin nainen löytyy.

Kiva selkäänpuukotus. "Sukupuolesi on ihan paska mutta olet sentään joten kuten kelvollinen."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki eivät ole rahan perään. Kuulun Suomen 5 % varakkaimpien joukkoon, ja ex-mieheni oli köyhä muuttaja. Ihastuin miehen persoonaan, hänen huumorintajunsa ja rohkeuteensa.

Olen kaunis, joten kyse ei ollut siitä, että en olisi saanut muitakaan.

Olen sitten suuri poikkeus tässä keskustelussa.

Jos minulla olisi noin paljon varallisuutta kuin sinulla, en varmaan itsekään piittaisi puolison tilanteesta, koska silloin ei vaikuttaisi omaa hyvinvointiani heikentävästi vaikka maksaisin hänenkin kaikki kulunsa.

t. 137

Olen eri, mutta en alkaisi ketään persaukista elättämään ihan periaateen vuoksi, jos tällä henkilöllä ei ole mitään tavoitteita ja päämääriä ja tilanne on vain väliaikainen. 

Kaikkien tavoitteisiin ja päämääriin ei ehkä kuulu ahne rahan kähmiminen, vaikka ahneena rahahoröna sun voi olla vaikea ymmärtää sitä. Joillekin lisäksi ratkaisee toisessa ihmisessä luonne ja persoona eikä raha, jota sun on varmaan myös vaikea ymmärtää.

Luonne ja persoona ei riitä, jos aina tulee riitaa rahasta. Riittää kun pystyy huolehtimaan itsestään ihan normaalisti, se riittää, mutta jos on persaukinen ettei ole koskaan edes mitään yrittänyt, niin kiitos ei. 

Jos suhteessa on kyse aidosta ja pyyteettömästä tunteesta, niin mistään pinnallisista asioista, kuten rahasta, ei tule ikinä riitaa.

Mistään aidota tunteesta ole kyse paitsi itsekkyydestä jos vaatii toista elättämään itsensä koska itseä nyt vaan ei huvita.

Jos vaatii toiselta rahaa tai edes yritystä tienaamiseen, se on kyllä satavarma tunteettomasta rahan perässä juoksemisesta.

Ihan vaan sen että elättäisi itsensä. Sen verran pitää itseään kunnioittaa eikä vain olla itsekäs ja käyttää muita hyväksi. Sellainen on ihminen jota ei kiinnosta ansaita edes omaa elantoaan.

Juu-u, lol :D

Kumpikohan tässä on se itsekäs: se joka hyväksyy toisen sellaisenaan vai se joka vaatii ahneuksissaan toiselta työtä ja rahaa?

Ja kaikille itsekunnioitus ei ehkä ole sitä, että rahan takia alistuu töihin jonkun porvarin palvelijaksi.

Helppohan se on persaukisena "hyväksyä varakas puoliso sellaisenaan". Entä hyväksyisitkö sellaisenaan ihmisen, joka on vielä huomattavasti sinuakin persaukisempi? Vaikka sellaisen jolla olisi kymmenien tuhansien pikavippivelat, joiden maksuun hän tarvitsisi sinunkin rahojasi? Vai edellyttäisitkö kuitenkin että hän hoitaa itse menonsa?

Kyllä hyväksyn. Kiinnostaa naisessa täysin muut asiat kuin tulotaso, varallisuus ja mahdolliset velat.

Vierailija kirjoitti:

No tämähän on päivänselvä.

Naisia kiinnostaa, miehiä ei kiinnosta.

Tyh-mi-ä naisia ei kiinnosta, "äm-mi-ä" kiinostaa.

Olen köyhä nainen jossa ei ole merkittävästi muuta vikaa ja mua ei kukaan ota.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset, joille rahalla on merkitystä pariutuvat kaltaistensa kanssa. Mulle merkitystä oli sillä, et molemmat hoitaa omat menonsa. Etsin onnellista ihmistä jolla on aikaa mullekin ja sen verran väljää, et voi tehdä kivoja juttuja, kuten käydä ulkona syömässä tai yöpyä jossain joskus, löysin. Joku toinen etsii elättäjää, joku yhteisimperiumin rakentajaa.

Näin se on melkein kaikilla. Etsitään aikuista ihmistä joka hoitaa omat menonsa. Sitten aina muistetaan huomauttaa, että on paljon niitä jotka etsivät elättäjää. Mutta kuinka monta sellaista on? Itse en tunne ketään. Ainoat elätettävät ovat kelan elätettäviä. Taitaa johtua liiasta tv:n katsomisesta, että ihmiset kuvittelevat tuon olevan iso ilmiö. Ja tv:ssä sitä puidaan, koska ihmiset rakastavat provosoitumista.