Varallisuuden merkitys kumppania etsiessä

Vierailija kirjoitti:

Veronmaksajien rahoilla elävä ei ole vaihtoehto, ellei tyyppi kaikin tavoin yritä työllistyä.

Et siis suostu seurustelemaan yrittäjän, poliisin, sairaanhoidon ammattilaisen, maanviljelijän tai opettajan kanssa..? Kummallista. Pitääkö olla perittyä rahaa?

Veronmaksajien rahoilla elävää puolisoa en haluaisi. Kotiäidit ja vanhempainrahaa nostavat ovat siis ei-ei.

En ole gold digger  ja minua ei "osteta" rahalla, joten toisen varallisuudella ei ole merkitystä ja oikeastaan ärsyyntyisin heti jos toinen alkaisi rahoillaan pätemään. Elämässä on tärkeämpiäkin asioita ja en arvosta suurta omaisuutta ja minulle ei ihminen asumismuodolla, autolla tai sillä onko hänellä esim jokin luksusvaate mitään merkitystä. Oikeastaan nämä asiat ovat jopa sellaisia seikkoja ettei minulla varmasti olisi sellainen ihmisen kanssa mitään yhteistä ja olisi eri arvot. Itse olen nyt köyhä ihminen ja olen köyhästä perheestä. Sen vuoksi täytyy elää vaatimottomasti, mutta tiedän vaikka asiat olisavat toisen niin en silti tuhlaisi rahaa. Luin juuri yhden lehtijutun miehestä, joka asuu kunnostamassaan purjeveneessä Norjassa ja elää siellä etätöitä tehden vaatimatonta elämää ja laskettelee. Siinä olisi minulle sopiva ihminen ja haen varmaan jotain samantyylistä itsekin.

Vierailija kirjoitti:

Miltä tuntuu elää itsesi kanssa kun tiedät vieväsi vastikettomasti vanhuksilta ja lapsilta mahdollisuuden parempaan hoitoon?

Ja ennen kaikkea miksi luulet että se liittyy rahaan ettei joku halua noin itsekkään ihmisen kanssa elää ja olla?

Joku elintasorouva siellä taas nostelee verorahoja lapsilisinä, ilmaisina neuvolakäynteinä sun muina eikä huomaa ollenkaan, että Panamaan ja yritystukiin ne vauvarahat menevät. Elintasorouva opiskelee nyt ensin sen lukion loppuun ja yrittää sitten löytää töitä. Vaan kukas sitä vuosikaudet kotona maannutta ja kouluttamatonta palkkaisi... olisipa hauskaa, että valtio ei antaisi vanhemmille penniäkään rahaa tai että se lopuuisi Ranskan malliin 6 kuukauden jälkeen. Kyllä ahkera äiti osaa imetyksen ja hampurilaispihvien kääntelyn yhdistää.

Kyllä minäkin vähän koen itseni sekundanaiseksi, kun joudun elättämään miestäni. Kaikki olen joutunut hankkimaan ihan yksin, asunnonkin. Hän hyötyy minusta valtavasti taloudellisesti. En haaveile rikkaasta miehestö, mutta olisi kiva, jos voisimme esimerkiksi omistaa asunnon puoliksi ja maksaa asuinkulut puoliksi. Tai jos voisimme matkustaa yhdessä. Nyt matkustan useimmiten yksin lapseni kanssa ilman miestä. Välillä epäilen, että hän on kanssani vain rahan takia. Miten epäkelpo on nainen, joka ei saa miestä, joka pystyy edes itseään elättämään? Ajattelen että mussa on oltava jokin iso vika, vaikka olen siis koulutettu ja nyt ihsn hyvässä työssäkin ja on usein kutsuttu kauniiksikin js kuntoilen jne. Mutta kyllöhän useimmat ihmiset saavat puolison, jota ei tarvitse elättää.

Huh kun luin "vaarallisuuden merkitys", ja luulin siis että keskusteltaisiin jännämiehistä, rikollisiin ihastumisesta ym.

Vierailija kirjoitti:

Nuoren teininä ei ollut väliä, kuhan oli hyvätapainen. Nyt aikuisena olisi varmaan raskasta jos varattomuus estäisi monet kivat asiat. Itselläni oli jo oma asunto 23 vuotiaana.  Ja haluan että molemmilla on rahaa säilyttää se entisen kodin elintaso ja pitää koulutettu samaan sosiaaliluokkaan kuuluvat tuttavat.  Muuten jotuisin näyttelemään jotain tai koko ajan varomaan mitä puhun.   On minulla kyllä köyhiäkin kavereita mutta eivät ei voi tulla mihinkään.  Ei ole mukava myöskään olla veetuilun kohteena,  sitä kuulee joskus vieraammilta tutun tutuilta.

 Itse olen taas eri mieltä lähes kaikesta. En ymmärrä sitä miten varattomuus estää viettämästä mukamas ihan hyvää elämää ja oikeasti omassa tuttuvapiirissä lähes kenellekään ei ole ollut omaa asuntoa vielä tuossa iässä vaan opiskelut aivan kesken. Ei kai kukaan nyt rupea itseään häpeämään esim varallisuuden takia ja anna toisten haukkua jos ovat rikkaampia. Kyllä sen verran pitää omanarvontuntoinen olla kuitenkin. Aika kurja ajatus myös tuo etteivät köyhät kaverit voi osallistua, koska miksi sitten aina pitäisi tehdä jotain kallista. On paljon sellaisiakin juttuja, jotka eivät maksa paljon. Ja onhan se jo toisten huomioonottamista jos mennään välillä heidän mukaansa. Minullakin on kavereita joilla on rahaa, mutta eivät silti halua aina maksaa paljon esim jostain harrastuksesta. Sekin on vaan tyhmyyttä jos kuuntelee jotain toisten pilkkaa ja ne ovat tyhmiä ihmisiä, jotka toisten varallisuutta vahtaavat ja köyhiä pilkkaavat. En todellakaan välittäisi yhtään heidän puheistaan olivat sitten vaikka kuinka rikkaita. Ihmisillä on myöskin eri lähtökohdat ja itse en voisi edes perhetaustani vuoksi olla siinä tilanteessa näin nuorena, että minulla jo asunto olisi. Sen vuoksi olenkin varmaan sitten jo valmiiksi väärää "tuttuvapiiriä" sinulle ja häpeäisit minua jo valmiiksi. Tosin tuskin haluaisin edes kuulua porukkaasi, koska itse hyväksyn kaikki ihmiset kavereiksi enkä vaan niitä, jotka sopivasti sattuvat olemaan samassa luokassa. Ja sama myös parisuhdetta ajatellen.

Vierailija kirjoitti:

Jos on työtön ja täysin varaton, kertoo se yleensä elämänhallinnan ongelmista ja tälläinen ihminen minua ei kiinnosta ollenkaan.

Sinäkin voit joskus olla työtön ja jopa varaton jos oikein huonosti käy ja niin voi olla jokainen ihminen joskus. Siinä mielessä ihmeellistä vaatia toiselta varallisuutta, koska kukaan ei tavallaan ole turvassa ja elämässä tilanteet kuitenkin vaihtuvat. Puoliso tai lapsesi sekä esim jokin sukulainen voikin olla joskus se työtön ja varaton ihminen. Tässä maailmassa ei ole varmuutta elämän suhteen ja oikeasti  mietin sitä, että jos nyt haluatte sen rikkaan töissäkäyvän ihmisen niin mitä sitten jos hän onkin vaikka viiden vuoden päästä sairastunut ja ei pystykään töihin tai jäänyt muuten työttömäksi. Onko hän sitten enää minkään arvoinen ja onko elämänne "pilalla" jos että pystykään elämään sitä hyvää arkea sillä tasolla millä ennen. Jos ne illalliset ja matkat yms jäävätkin. Onko se sitten erottava, kun toinen ei enää pysty samaan elintasoon kuin ennen.  Mietin todella tätä asiaa. Tietysti ihminen on paremmassa tilanteessa jos on sitä rahaa jo ennestään, mutta toisaalta varmuutta ei kuitenkaan ole, että ne rahat riittävät ja "hyvä taso" säilyy aina. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En halua olla tyhjätaskun kanssa, koska siinä mukana tulee yleensä aika negatiivinen, raskas ajatusmaailmakin ja muuta painolastia sekä hankaluutta.

Riippuu aika paljon kaikesta, esim. koulutuksesta tai ammatista. Juristit, lääkärit ja vastaavat, yleensä varakkaiksi ajatellut ihmiset eivät minua kiinnosta.

Useammin negatiiviset ja raskaan ajatusmaailman omaavat ovat juuri niitä joille raha on erittäin tärkeää.

Olen pienituloinen mutta velaton, asun mielelläni vuokralla. En todellakaan valikoi miehiä tulojen perusteella. Raha toki helpottaa joissain asioissa, mutta onnellisuus on jotain muuta.

N37

No sittenhän varmaan sopisin sulle. Olen kanssa pienituloinen. Perusteluni on kun olemme molemmat samassa taloudellisessa tilanteessa niin toiveet elämältäkin ovat varmaan samat. Tai suunnilleen olemme tehneet välttämättömyydestä hyveen ja sopeuttaneet toiveet tulojen mukaan.

Ei yhtään väliä.

Aika ihmeellinen ketju ja silmiä avaava. Minun kannattaa varmaan pysyä sinkkuna etten vaan ole mikään loinen tai havittele jonkun rahoja tai pilaa hänen elämäänsä jos hänen pitäisi minua mukamas elettää. Ei aikakaan kenenkään tarvi sitten elintasoaan vuokseni laskea ja mistään tinkiä muutenkaan. Tai sitten etsin sen pienituloisen miehen, että ollaan samalla viivalla ja myös ystävät samasta piiristä, että pysytään vaan siinä samassa luokassa. Aika kylmä ajatusmaailma täällä jos kavereiden pitäisi kuulua samaan yhteiskuntaluokkaan. 

Jännä että av:lla melkein kaikki on hyvätuloisia ja omaisuuttakin löytyy 😂

Vanha totuus on että rahalla ei ole mitään väliä kunhan sitä on tarpeeksi eli sen verran kuin tarvitsee että saa mitä haluaa ja tarvitsee. Filosofi Timo Airaksinen on todennut että hyvä, rikas ja onnellinen elämä perustuu haluamiseen ja halun toteutumiseen (Timo Airaksinen: Halun vallassa - onnellisuutta etsimässä, s. 8)

Kun sain perinnön, mieleeni nousi ajatus, että nyt voisin omasta puolestani ihan vapaasti olla kenen kanssa tahansa, ei tarvitsisi kantaa huolta rahasta = siitä, että vastapuolikin on vähintään keskituloinen ja mielellään keskiluokkainen. 

Vierailija kirjoitti:

On merkitystä. Kyllä mulla oli yksi kriteeri naisen tulot (käytettävissä olevat varat) koska en missään tapauksessa voisi elää parisuhdetta kahdella erilaisella elintasolla. Itse pärjään (tienaan) hyvin enkä voisi kuvitella reissaavani yksin, tai jyrsiä pihviä ravintolassa kun toisella on varaa vain kerrosateriaan. Onneksi pidin pääni ja löysin just sen oikean, loppuelämäni kumppanin. Minä tienaan enempi mutten ratkaisevasti. M48.

Toivottavasti kumppanisi pysyy vaan terveenä ja työkykyisenä eikä koskaan joudu työttömäksi. Toivon sitä vaan kovasti hänen puolestaan. Kysyisinkin, että heitätkö hänet sitten pihalle jos hän ajautuu eri elintasoon ja rahaa ei olekaan niin paljon kuin ennen. Mietin vaan, kun nytkin olen paljon lukenut perheistä joissa toinen vanhempi ( näissä tapauksissa perheen äiti) on sairastunut syöpään ja mietin todella, että siinä tilanteessa varmasti on muut asiat mielessä kuin se, että miten toinen tienaa ja mikä perheen elintaso on. Joskus sitä käy sitten huonosti ja pahimmassa tapauksessa toinen selviä tai sitten ei koskaan palaudu työkysyiseksi. Silloin punnitaan eri asiat ja se todellakin suhteen kestevyys. Arvostan niitä ihmisiä, jotka pysyvät kumppaniensa rinnalla niin myötä kuin vastoinkäymisissä. Se on sitä todellista rakkautta ja siinä testataan koko elämän arvot uudelleen. Tietenkään en silti toivo kenellekään tällaistä ja jokainen sairastuminen on liikaa.

Kaksi opiskelijaa, kummallakaan ei ollut juuri mitään.

Ei minua deittailessa häiritse, mutta vähän paha olisi lähteä rakentamaan parisuhdetta, jos toisella ei olisi rahaa. Tykkään matkustella, mutta niin paljoa minulla ei ole, että voisin kahden matkat maksaa.

Omaisuudella ei ole väliä. Minulla on jo asunto.

Vierailija kirjoitti:

Jännä että av:lla melkein kaikki on hyvätuloisia ja omaisuuttakin löytyy 😂

Millä perusteella? Tässä viestiketjussa on nyt 223 viestiä. Kuinka moni on muka varakas? Tuonko perusteella melkein kaikki ovat av:llä hyvätuloisia? Eikö sinulla ole yhtään suhteellisuudentajua?

Vierailija kirjoitti:

Naisena haluan pitää tietyn elintason yllä ja sen mukaan mennään. Olen ollut naimisissa, jossa oli täysin samanlainen elintaso enkä tästä haluaisi tinkiä. 

Olisi suotavaa, että mies tienaisi lähes yhtä paljon kuin minä. Tulen täysin toimeen ihan yksin, joten en ole mitään kumppania rahan takia hakemassa. Mutta en halua alentaa elintasoani miehen takia kuitenkaan. Kuulostaa pahalta, mutta näillä mennään. Ja jos uutta miestä ei löydy, ei sillä mitään väliä, koska viihdyn eron jälkeen todella hyvin yksin. Aina löytyy seksikumppaneita netistä. 

Mina alensin elintasoani jonkin verran nykyisen avomieheni takia, ja tama oli taysin oma valintani. Nipistan nyt mm. seuraavista asioista:

- Irtisanoin kerran viikossa kayneen siivoojan. Tama ei tosin mun rutiineja hirveasti muuttanut, silla mies siivoaa nykyaan.

- Rupesin ostamaan vaatteita, kenkia ym. ajatuksella, en mielijohteesta. Shoppailen nyt enaa joka toinen viikko, en joka viikko.

- Kayn kosmetologilla kasvohoidossa nyt kerran kolmessa kuussa, en kerran kuudessa viikossa. 

Seuraavat pidin:

- Kampaaja 5 viikon valein

- Kynsihuolto 5 viikon valein

- Ulkomaanlomat vahintaan 3 krt vuodessa plus useampi pitka kaupunkiviikonloppu kotimaassa

- Fine dining - illallinen ravintolassa vahintaan kerran kuussa, ja lounas ns. pitkan kaavan kautta vahintaan kerran kuussa

Mies on taysin varaton, eli elatan hanta 100%. Tienaan kuitenkin sen verran hyvin, etta elintasoni ei "pahasti" romahtanut, mita nyt tuli vahan suunnitelmallisuutta enemman. Olen onnellinen valinnastani, en ole katunut. Mies antaa mulle kuitenkin niin paljon etta ei mikaan raha ole sen arvoista. <3 

Raha on kyllä tosi kummallinen asia, kun näitä lukee. Olen se, joka erosi varakkaasta miehestä huomattavasti vähävaraisemman takia.

Menee meillä sillä lailla ihan kivasti, että kun lapseton pariskunta ollaan, niin menoja on aika vähän. Kaupassa käydään kerran, pari viikossa, viiniä ostetaan joskus viikonlopuksi, matkoilla käydään kerran vuodessa. Rahaa jää tällä tavalla säästöön, seuraava iso menoerä tulee olemaan keittiöremontti, joka yritetään suunnitella niin hyvin, että hutimaksuja ei kamalasti tulisi. Merkkivaatteita ja vastaavia ei kumpikaan ole ikinä arvostanut, minä en silloinkaan, kun niiden osteleminen olisi ollut helppoa.

On meillä kavereita, joilla on vähemmän rahaa, koska keskituloinen lapsiperhe ei paljon hanki, jos haluaa lapsille vaikka harrastuksia. Heidän kanssaan pidetään nyyttäreitä, mökkiviikonloppuja, jne. Ei mitään ongelmaa.

Yksi kaveri on, joka puhuu aina sijoituksistaan ja omaisuuksistaan, mutta ikinä hänellä ei ole rahaa oikein mihinkään, koska rahansa ovat kiinni niissä sijoituksissa ja omaisuuksissa. Meillä päin on sanonta, että onhan se niin, että ei se auta, vaikka on ison talon poika, jos rahaa ei ole.

En käsitä tätä ajatusta, että kamalinta mitä tapahtuisi, olisi se, että toinen ei maksa kaikesta puolia. Ei me maksettu puolia aina etenkään sillä ekalla kierroksella, kun ei ollut oikein rahaa kummallakaan. Se maksoi, joka oli rahaa saanut keikkaduunista tms. Nytkin jompi kumpi maksaa matkan, siis se, kenellä sattuu olemaan vähän enemmän tilillä. Ei sitä jäädä miettimään, että sinäkö vai minäkö maksoi.

Omat rahat on pidetty ihan sillä, että ei tartte turhaan raportoida mihin meni 200 e tässä kuussa, kuten tulisi tehtyä, jos yhteisestä ottaisi.