Hirveintä, mitä olet syönyt tai juonut kohteliaisuudesta?

Tilliliha kun koulussa pakotettiin syömään kaikki.

Lakritsikakku kun en tykkää lakritsista tai salmiakista yhtään.

Mies32vuotta kirjoitti:

Tästä on jo yli 10 vuotta. Vietiin papalle syntymäpäivälahjaksi sellainen kermakakku. Pappa keitti kahvit ja syötiin siinä sitten kakkua ja hyvää oli. 

Noin viikon päästä mentiin käymään taas papan luona ja hän halusi tarjota taas kahvit. Yllätykseksemme hän nostaa jääkaapista sen saman kermakakun pöytään. Kerma oli muuttunut sellaiseksi hieman kellertäväki ja kakku näytti muutenkin vetistyneeltä ja pilaantuneelta. Pappa oikein sanoi, että ottakaa oikein isot palat niin tulee kakku vihdoin syödyksi. Kukaan ei kehdannut sanoa mitään ja kaikki yrittivät syödä pilaantuneen makuista kakkua. Yök. Kerma oli oikein imenyt kaikkia makuja jääkaapista. Sitä muuten jäi vieläkin ja pappa nosti sen jääkaappiin. Emme menneet kylään varmaan kuukauteen tapauksen jälkeen. 

Meillä vastaava tapaus ;-) Paitsi, ettäpakasti sen vielä ja kuukausien päästä jouduimme syömään sen sitten sulatettuna... Miksi ei kehtaa sanoa - oi miksi? Vieläkin mieleen muistuessa meinaa lentää aamukahveet pöydälle...

Sperma

Aasialainen makea piirakka, jossa possun(?)lihaa.

No tätä ei varmaan moni ymmärrä, mutta kahvi ja pulla. Mä en kestä tuota yhdistelmää, en kerta kaikkiaan. 

Kahvia juon mutta pullia en siedä.

Ravintolan alkuruoka: maustamaton raaka tofu, salaatinlehti ja vähän jotain öljyä. Okei tää ei ollut kuvottava mutta hyvin erikoinen ja syömättä jäi.

Pahin on ollut kyläpaikassa tarjoiltu tartar-pihvi, jossa raaka kananmuna päällä. Jokainen suupala piti nielaista äkkiä ettei yrjö lennä.

Naudan vatsalaukkua. Olen maistanut parempaakin…

Varmaankin mämmi ja osterit.

Joku kamala, nimeltää ”työmiehen voileipä” tai vastaava, jossa oli viiden sentin paksuinen valkotäpläinen jauhomakkarasiivu, pekonia ja sinapilta maistuvaa öljyistä levitettä.

Vierailija kirjoitti:

Venäläinen anoppi tarjosi paikallista herkkua, kylmää kesäkeittoa. Liemi oli kotikaljan lähisukulaista. Kiinteinä mukana sinänsä hyvät keittotarpeet: keitettyä perunaa, tuoretta tilliä, sipulinvartta, tomaattia, kurkkua ja joitain yrttejä vielä. Koko komeus kruunattiin smetanalla.

Onneksi oli kova nälkä ja olin jo tottunut paikalliseen ruokanulttuuriin, niin sain lusikoitua lautasellisen kylmää kotikalja-smetana-kasviskeittoa.

Okroshka on ihan jees keefiriin tehtynä, mutta toi ns. kotikaljaversio on jo ajatuksenakin aivan älytön.

Kyllä se on varmaan yhä se iso kupillinen kuumaa teetä. Kaiken kukkuraksi emäntä riensi kaatamaan sitä LISÄÄ kun olin saanut oksennusta pidätellen nieltyä kupillisen. Inhoan syvästi teetä, sen hajua ja makua, mutta olin kohtelias lapsi. Muistan yhä tämän tapahtuman yli 40 vuoden takaa. Kupit olivat kyllä kauniit (laiha lohtu).

Kerran minulle tarjottiin itse tehtyä vuohenjuustoa, tai jotain kutunjuustoa. Se oli järkyttävää, ja täysin suolatonta. Tässä tapauksessa emäntä tuijotti minua henkeään pidätellen ylpeänä hienosta tarjottavastaan ja kyseli, että miltä maistuu. Vastasin, että mielenkiintoiselta. Hän oli hyvin tyytyväinen.

Käytän yhä tuota ilmaisua, kun pitää olla korrekti ;)

Ardbeg-niminen skotlantilainen laatuviski. Ostin vuosia sitten putelin sitä. Sen maku oli ihan liian raju minulle.

Se oli kaapissa kuukausia aloitustyrmäyksen jälkeen. Sitten kunnon alkoholistina keksin keinon tsempata pullon loppuun. Ensin kulautin pullon tai puolikkaan ihan mitä tahansa muuta terävää. Sen jälkeen sain loppuiltoina lipitettyä Ardbegin pieninä annoksina.

Sen koommin en ole mokomaa maistanut. Minä nyt muutenkin olen bourbonin läträäjä. Eikä tässä ollut kyse aloituksessa mainitusta kohteliaisuudesta, koska kamppailin itse ostamani viinaputelin kanssa. Mutta jaoin silti tämän kanssanne.

Kerran oli jossain paremmassa ravintolassa, en muista paikkaa, keittiön tervehdys hienossa lusikassa ennen kuin saatiin alkuruuat. Se oli jotain maksanmakuista voita. Inhoan molempia. Tästä on kauan. 

Ei koskaan enää kirjoitti:

Söin elävältä keitettyjä eläimiä, kun oli niin sanotut paremman väen juhlat.

Tai maistoin, en pystynyt syömään enempää. Rapuparat! On tutkittu, että ne elävät ja kituvat kiehuvassa vedessä jopa 3 minuuttia ja päästävät koko ajan niin korkeaa hätääntynyttä ääntä, ettei ihmiskorva sitä pysty kuulemaan.

ei 3 min riitä, ne päästävät korkeaa ääntä vielä tunnin verran ja erittäin korkeaa viserrystä vielä kun niitä syöneenä menee vessaan...

Kinkkusuikaleeseen kääritty herkkusieni ja leipäjuustoa !

Oli kuulemma perheen isän suurin herkku.

Ensimmäinen maistui hiivatin pahalle ja jälkimmäinen märälle lapaselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pienenä inhosin kaikkea valmisruokaa, jota kummitätini aina tarjosi. Pahimpia olivat yksittäispakatut hampurilaiset, joiden pihvikin haisi kammottavalta. Piilotimme hampurilaiset siskoni kanssa vessan patterin väliin. 🙈

Tiedän useamman ihmisen joka on saanut näistä valmispurilaisista ruokamyrkytyksen. Ja ihan sellaisista, joissa on ollut päiväystä reilusti jäljellä. En enää kajoa niihin.

sama tiedän monta, jotka ovat saaneet hampurilaisista ja salaateista ja teestä myrkytyksen...lähinnä venäjällä

Egon kirjoitti:

Kinkkusuikaleeseen kääritty herkkusieni ja leipäjuustoa !

Oli kuulemma perheen isän suurin herkku.

Ensimmäinen maistui hiivatin pahalle ja jälkimmäinen märälle lapaselle.

Leipäjuusto on herkkuani, mutta hyvä luoja, kuka on keksinyt tuon herkkusienen lihakääreessä? Tai siis, tiedänhän minä. Herra vihtahousu siellä herra vihtahousun laboratoriossa..

Löysin tuon "herkun" jostain grilliherkkujutusta. Siinä limainen pikku kasvieläin-möykky (=sieni) oli kääritty pekoniin. Pidän pekonista, ja ostin sitten isoja herkkusieniä ja pekonia.

Laitoin niitä käärittynä grillattavaksi.

Ne olivat mauttomia ja limaisia ennen ja jälkeen paiston.

Söin ne pekonit siitä päältä.

En aio koskaan syödä herkkusieniä. Ellen niitä syömällä pelasta jonkun henkeä tms. vähintään.

Vierailija kirjoitti:

Egon kirjoitti:

Kinkkusuikaleeseen kääritty herkkusieni ja leipäjuustoa !

Oli kuulemma perheen isän suurin herkku.

Ensimmäinen maistui hiivatin pahalle ja jälkimmäinen märälle lapaselle.

Leipäjuusto on herkkuani, mutta hyvä luoja, kuka on keksinyt tuon herkkusienen lihakääreessä? Tai siis, tiedänhän minä. Herra vihtahousu siellä herra vihtahousun laboratoriossa..

Löysin tuon "herkun" jostain grilliherkkujutusta. Siinä limainen pikku kasvieläin-möykky (=sieni) oli kääritty pekoniin. Pidän pekonista, ja ostin sitten isoja herkkusieniä ja pekonia.

Laitoin niitä käärittynä grillattavaksi.

Ne olivat mauttomia ja limaisia ennen ja jälkeen paiston.

Söin ne pekonit siitä päältä.

En aio koskaan syödä herkkusieniä. Ellen niitä syömällä pelasta jonkun henkeä tms. vähintään.

Nämä pekoniin käärityt herkkusienet juustotäytteellä olivat kyllä oikea villitys yhteen aikaan. Tuntuu, että niitä oli kaikissa grillijuhlissa. Ne taisivat yleistyä jonkin television kokkausohjelman jälkeen? Vähän kuin joku avokadopasta-ilmiö.

Karjalan pata ja muikut.

- Kalakukko. Se haju mikä nousee sieltä sisältä...hirveä.

- Karjalanpaisti menee kun runttaa kunnolla ketsuppia...

- Peruskoulussa tilliliha oli kaikkien inhokki. On yhä.

- Piparkakut. En vaan tykkää, en millään.

- Porkkanaraaste. Tuo kasarin jokapaikan täyte. Ei.

- Purjo. Toinen kasariherkku. Meillä oli purjokalaa kerran viikossa. Ei ole ollut sen jälkeen.

Siis semmoista mössöä missä on 1/3-osa purjoa, ja 2/3-osaa pakasteseitä.

Olen syönyt kaurapuuroa jossa oli pekoninpalasia, eikä se ollut edes pahaa.

Leipäjuusto ei ole pahaa eikä hyvää koska se ei kerta kaikkiaan maistu yhtään millekään.

Kyllä sitä siis syö, mutta kysyen samalla itseltään, miksi?