Hirveintä, mitä olet syönyt tai juonut kohteliaisuudesta?

Läskisoosi

Punaviini.

Oon yrittäny ja yrittäny mut mun mielestä se aina vaan maistuu oksennukselle.

Karhupata, karhunliha on vain omaan makuun turhan voimakasta. Söin silti, kun ruokaan oli nähty selvästi vaivaa. Vatsa meni kyllä vähän sekaisin.

Leila Koo kirjoitti:

Ruispuolukkapuroa. Erehdyin kertomaan tuorelle miesystävälleni, että se on hirvein kouluruokamuistoni. Seuraavalla kerralla tavattiin hänen kotonaan ja hän oli huolella hauduttanut minua varten monta tuntia ruispuolukkapuuroa ja että näin se meillä Ilomantsissa Pohjois-Karjalassa valmistetaan, eikös olekin hyvää.

Söin kohteliaisuudesta ja sain pienen kauhallisen lusikoitua alas runsaan maidon kanssa, kun hän oli nähnyt niin ison vaivan.  Jäi lyhytaikaiseksi seurustelukumppaniksi hän.

Aivan herkkuna muistelen tuota ruispuolukkapuuroa.

Piimäpontikka…. Siis jotenkin piimä on tuon ”herkkujuoman” pääraaka-aine…. Tsiisus mikä lemu ja löyhkä kun emäntä aukaisi pullon….. olin KUSKINA, vaikka auto kotona ja kävellen (tarjoilujen toivossa) juhliin

Mies oli asunut osan lapsuudestaan jenkeissä ja ilmeisesti hillo/maapähkinävoi-leipä onkin todellinen ilmiö eikä vaan jonkun kirjailijan keksimä, sillä mies päätti ilahduttaa minua tekemällä kys. leipiä joissa oli kahden vaalean höttöisän paahtoleipäviipaleen välissä mansikkahilloa ja maapähkinätahnaa! Olin oksentaa ja kahvilla huuhtomalla sain yhden leivän alas. 

Olin vieraana peeheessä, jossa erikoisherkkuna tarj.uunissa kypsytettyä ternimaitoa. Meinasin oksentaa. Pari palaa onnistuin kätkemään servettiin. Toinen oli joku engl.sitruunakakku, jossa oli paljon hyydytettyä kananmunaa, servettiin sujahti sekin!

Heinäsirkat näin jälkeen päin ajatellen tai jotkin veriletut, yök.

Menimme anoppilaan kahville ja anoppi kysyi maistuisiko ruoka, oli  juuri tehnyt pinaattikeittoa. Toki maistui sillä kyseessä on lempiruokani, ikävä kyllä anoppi tuli tiputtamaan kysymättä keittoihimme kananmunat ja minun ruokahaluni loppui siihen. Se limainen muna siellä pinaatissa on vain niin ällöttävää!

Toinen vastaava tapaus oli kun menin kylään kaverille joka kyseli söisinkö hänen kanssaan, oli vasta eronnut ja tehnyt liikaa ruokaa. Kuulemma maksapihvejä. Pidän kyllä maksapihveistä mutta näissä oli isoja sipulinpaloja!

Jouduin syömään puoliraakaa ( oli muka savustettu ) haukea  kylässä. Kamala kokemus. Hauesta kyllä pidän, mutta raakaa !

No, lapamadon siitä sitten sainkin

Toinen kokemus lapsena kylässä, hirveän suolaista lihakeittoa. Ihoan liian suolaista ruokaa

Ei minulla ole mitään erikoista kerrottavaa, ihan tavallisia ruokia on matkalle sattunut. Kammoan kuitenkin yhtä kaveriperhettä, jos pitää mennä sinne syömään. Heillä ruoka on ihan hirveän suolaista, ja pitävät todella makeista, sellaisista aivan ällömakeista kakuista, joissa täytekakun päällä on esim. suklaakuorrute, sisällä marsipaania, päällä vaahtokarkkeja ja vaikka mitä muita karkkiröpellyksiä. Heillä on tapana valmiiksi annostella lautaselle ruoka ja leikata kakkupalatkin valmiiksi lautaselle. Kiva siinä sitten yrittää nieleskellä. Liikasuolaisen ruoan vielä saa syötyä, mutta ne kakut meinaavat tulla ylös.

Vierailija kirjoitti:

Ei hirveää,mutta hölmöintä oli mikrossa sulatettu,keskeltä vielä jäinen pullapitko. Söin pari palaa ja join kera pari kuppia pahaa,laihaa kahvia. Sanoin tarjoajalle että oli hyvää,kiitos,ja hänelle jäi selvästi hyvä mieli.

Minä  syön pullan nimenomaan mahdollisimman kylmänä . Kun leivoin  aikanaan perheelle pullat ja leivät, söin vasta  jäähtynyttä pullaa ja myöhemmin juuri pakastimesta sulamassa olevaa. Nykyisin en juuri syö kahvileipiä

Näin ne mieltymykset eroavat : D

Pilaantuneita katkarapuja (huomasin sen vasta siinä vaiheessa, kun ravut olivat jo suussa)

No minähän olen syönyt mädätettyä haita. Juuri tähän aikaan vuodesta on Islannissa suuri juhla jossa mätä hai on juhlapöydän kuningas. Satuin mukaan tutun vanhalle sukulaiselle joka silmät loistaen pisti pöydän koreaksi. Ei vaan ollut sydäntä sanoa ei, kun ei löytynyt edes yhteistä kieltä. En edes yleensä syö lihaa.

Maistui suunnilleen siltä miltä haiseekin. Yritin niellä purematta ja join snapsin päälle.

Vierailija kirjoitti:

Ei minulla ole mitään erikoista kerrottavaa, ihan tavallisia ruokia on matkalle sattunut. Kammoan kuitenkin yhtä kaveriperhettä, jos pitää mennä sinne syömään. Heillä ruoka on ihan hirveän suolaista, ja pitävät todella makeista, sellaisista aivan ällömakeista kakuista, joissa täytekakun päällä on esim. suklaakuorrute, sisällä marsipaania, päällä vaahtokarkkeja ja vaikka mitä muita karkkiröpellyksiä. Heillä on tapana valmiiksi annostella lautaselle ruoka ja leikata kakkupalatkin valmiiksi lautaselle. Kiva siinä sitten yrittää nieleskellä. Liikasuolaisen ruoan vielä saa syötyä, mutta ne kakut meinaavat tulla ylös.

Voin hyvin samaistua sinuun :D

Kiinalainen riisiviina. Hirveetä litkua. Närästi ja oli happovaivoja monta päivää.

Maalaisruoka on pahaa kirjoitti:

Kaikki suvun ennen 1950 -lukua syntyneiden naisten tekemät ruoat jo vuosikymmenten ajan. Nykyisin onneksi jo harvemmin joutuu maistamaan. Ruoanlaittokulttuuri on heille tyypillistä; suomalaista ja luterilaista. Eli sitä hienompaa on, mitä suurempi kärsimys syömisestä tehdään. Tämä onnistuu seuraavin periaattein:

- Kaikki ruoka valmistetaan pilaantuneista raaka-aineista. Tuhlailua on käyttää tuoreita raaka-aineita, mutta vähintään 2 viikkoa, mieluusti 2kk vanha raaka-aine vaaditaan. Sillä onhan se säästöä jos pilaantuneen raaka-aineen käyttää sen sijaan että sen heittäisi pois. Nälkä tietysti tulee silloin kun omaiset ovat tyhjentäneet komerot ja jääkaapin pilaantuneista materiaaleista mutta viikonkin kun odottelee, aina jotakin pilaantuu ja voi laittaa niistä taas syötävää. Aina voi myös esim. tuoreen maidon kaataa vaikka kattilaan ja piilottaa sen jääkaapin perälle. Vapautuneeseen tölkkiin kaadetaan sitten se 6-10vrk ylipäiväinen maito ja tarjotaan lapsenlapsille, samalla kehuen kuinka ihan tuoretta maitoa teitä varten. Katsokaa vaikka päivämäärä.

- Mitään ruokaa ei valmisteta minkään ohjeen mukaan, vaan ruokaan tungetaan sitä ylivanhaksi mennyttä tavaraa, joka varmasti ei kyseiseen ruokaan kuulu. Kuukauden ylipäiväinen raejuusto lihakeitossa on ihan ehdoton, samoin homeisesta juustosta tehty raaste pannukakussa. Erilaisiin kastikkeisiin ja etenkin laatikoihin saa kätevästi piilotettua mitä vain. Vanhat anjovikset makaronilaatikkoon ja tarjotaan kala-allergiselle lapsenlapselle. Kun ei sitä siellä paljoa ole.

- Mausteet ovat ehdottomasti kiellettyjä. Siksi kun sota-aika. Lisäksi maustettu ruoka voi vaikka maistua, ja sehän on syntiä että ruoka maistuu. Papit sanoo niin.

- Jos joku suvussa on kasvissyöjä, tälle pitää ensin jankuttaa "maista edes" ainakin tunnin verran, sen jälkeen paheksua ja murjottaa ja lopuksi piilottaa lihaa salaattiin. Näin saadaan perisuomalaisesta ruokahetkestä täydellinen jo ennen kuin kukaan ehtii edes maistamaan mitään.

Ruokakeskusteluksi sopii paheksunta ja ihmettely siitä, kun Silvio Berlusconi taannoin nauroi suomalaiselle ruokakulttuurille. Sitä ei voi marttasotaveteraaninnähnyt maa-ja kotitalousnainen ymmärtää.

Tässä on jotain samaa kun äidissäni joka syntyi sota-aikana. Hän kyllä pitää huolen että vanhentuneita ei käytetä,mutta kekseliäisyys ainesten käytössä on mielenkiintoista . Ja makua kyllä on. Osa koekeittiömme tuotoksista on ollut ihan syötävää tai hyvää, osa kamalaa. Näkee että on opittu hyödyntämään sitä mitä löytyy kaapeista.

Etanoita. Interraililla Etelä-Euroopassa paikallinen emäntä tarjosi pieniä raidallisia suolavedessä keitettyjä etanoita, joita piti ruosteisella hakaneulalla kaivella kuorestaan ja "nauttia". Ihan omasta puutarhastaan kerättyjä....

Opiskeluaikoina kaveri oli tehnyt punajuuriviiniä, esitteli sitä ylpeänä ja kertoi eri vaiheista. En ole nirso, mutta punajuuri kaikessa muodoissaan on ehdoton inhokkini.

Aurajuustoa