Lue keskustelun säännöt.
Neuvokaa mitä teen väärin yksivuotiaan lapseni kanssa? Tappelee kaikessa vastaan
01.08.2019 |
Meillä on 1v 4kk ikäinen lapsi, ja arki on muuttunut todella väsyttäväksi. Lapsi "tappelee" kaikessa vastaan joka päivä ja koko ajan. Eli mitä tahansa pitäisi tehdä, niin hän nostaa siitä itkuraivarit. Siis selvästi itkee raivoissaan. Jos pitäisi mennä syöttötuoliin, jotta voitaisiin syödä, niin tulee itkuraivarit ja rimpuilee niin, että en saa häntä millään sinne syöttötuoliin (jos laittaisin väkisin, niin lasta sattuisi joten en laita). Jos pitäisi istua hetki lattialla paikallaan eikä kiipeillä huonekaluissa, niin tulee itkuraivarit. Ainoa asia kotona sisällä jossa lapsi on iloinen ja tyytyväinen on se, kun hän yrittää kiipeillä huonekaluissamme. Ja sitä iloa kestää sen pari sekuntia, koska sitten on pakko ottaa lapsi syliin, koska hän ei osaa edes kunnolla kävellä joten vain putoaa ja satuttaa itsensä, jos saisi kiipeillä.
Tänään lapseni on itkenyt raivoitkua minulle jo ainakin neljä tuntia, kaksi niistä ilman taukoa. Itkun aiheutti tänään se, että laitoin lapsen pinnasänkyyn käydäkseni nopeasti pissalla. Yritin saada hänet sinne ensin laulun ja leikin avulla lelujen kanssa, mutta raivostui heti. Sitten kokeilin, jos tulisikin syöttötuolissa mukaani vessaan, raivostui siitäkin. Oli pakko vain laittaa pinnasänkyyn, jotten pissaisi housuuni, mutta sen minuutin aikana ehti sitten tikahtua itkuunsa niin, että oksensi sinne pinnasänkyyn itkun takia. Jotta olisin saanut ne lakanat vaihdettua, minun olisi pitänyt saada hänet vaikka syöttötuoliin tai hetkeksi pysymään paikallaan lattialla, mutta ei onnistunut, koska tuli uusi itkuraivari.
Toisen itkun aiheutti se, kun olisin laittanut hänet syöttötuoliin tehdäkseni hänelle lounasta (jossa olisi mennyt noin 30 sek, koska lounas piti vain lämmittää mikrossa). Sama toistuu joka päivä, on toistunut jo kuukausia. Me ei useinkaan päästä koko päivänä edes ulos, koska jotta pääsisimme ulos, niin lapsen pitäisi olla muutama minuutti jossain, jotta voisin laittaa jonkun ruoan tai pukea itse tai käydä vessassa ja pestä hampaani. Se ei monesti onnistu ollenkaan, koska kun vain yritän laittaa hänet johonkin, missä hän ei heti pysty kiipeämään huonekaluihin, niin sekunnissa tulee raivoitku, joka sitten vain kestää ja kestää ja välillä päättyy oksentamiseen.
Olen aivan loppu. Yritän keksiä kaikkea kivaa hänelle, leluja, leikkejä, sylittelyjä, laulamista, yhdessäoloa, lempiruokia ja vaikka mitä, jotta hänellä olisi hyvä mieli, mutta ei onnistu, kun en saa häntä mihinkään edes laittaakseni sitä ruokaa nopeasti. Yritän joka päivä viedä hänet muutaman kerran leikkipuistoon, ja jos joskus sinne pääsemme niin lapsi on heti iloinen ja tyytyväinen ja rauhallinen lapsi siellä, kunnes pitäisi lähteä kotiin tai syödä siellä eväitä tms muuta kuin leikkiä ja keinua. Jo vauvana oli vähän merkkejä tällaisesta voimakkaasta omasta tahdosta, mutta tilanne on vaikeutunut koko ajan. Lapsi on saanut aivan varmasti riittävästi huomiota ja silittelyä ja läsnäoloa, mutta en kuitenkaan ole antanut hänen määrätä minua "oikuttelulla". Kaikkiin itkuihin olen aina reagoinut ja sylitellyt, mutta kiukkuitkulla hän ei kuitenkaan ole saanut aina tahtoaan läpi (välillä on, mutta silloin olen tarkoituksella antanut tehdä mitä on halunnut).
Mitä teen väärin? Miksi tämä on tällaista? Raskausaikana haaveilin miten käymme perhekerhoisssa, vauvauinneissa, kahviloissa ja ulkoilemme paljon ja leivon pullaa ja laitan hyviä ruokia ja sellaista. Nyt emme pääse noihin mihinkään kuin ihan harvoin, koska lähtemisestä ei tule mitään. Leipominen olisi aivan mahdotonta.
Neuvokaa.
Kommentit (357)
Vierailija kirjoitti:
Yksivuotias pääsee ilmaiseksi Hoploppiin. Siellä on alle 4 vuotiaille oma temmellysnurkkaus. Kaikki pehmustettua. Menkää sinne. Ei haittaa jos lapsi itkee 5 minuuttia siinä eteisessä lähtiessä.
Pian 1,5 vuotias on jo niin iso, että ei häntä enää pidä pistää pinnasänkyyn tai syöttötuoliin odottamaan.
Meilläpäin kylläkin yksivuotias maksaa hoploppiin 10 euroa. Aika kallista jos ei osaa edes kunnolla vielä kävellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet ap uupunut ja loppu.
Silloin kun olin itse loppu (masentunut), minulle tuli pakko-oireita ja obsessiivis-kompulsiivisuutta. Kontrolloimisen tarpeeni ympäristööni oli suuri. En päässyt pahempina aikoina edes ulos kämpästäni. Nyt voin kuitenkin jo hyvin.
Tunnistatko ap itsessäsi tällaista? Lapsen raivarit ovat ehkä vain näennäisesti se syy miksi ette pääse esim ulos. Oikeasti syy on vain sinun mielessäsi, se kun "tämä meni nyt väärin" tms ajatukset ja ahdistus.
Lasta taitaa ahdistaa, kun aistii aikuisten pahan olon. Olosi takia taas lapsen itku ja raivo ahdistavat sinua enemmän kuin normaalisti ahdistaisi. Tarvitset apua ap. Vaikutat hyvin kiltiltä ihmiseltä mutta nyt sinun täytyy jämäkästi vaatia apua <3
Miehesi tarvitsee myös apua. Ei voi olla pelkkää työstressiä, sillä hänen on vain helppo kuitata kaikki tarttumatta todellisiin syihin. Vaikuttaa että hän on aina paennut ongelmia, ei uskalla kohdata avoimesti vaikeita asioita.
En koko ketjua vielä lukenut, mutta anna tosiaan lapsen tutkia enemmän. Oma lapseni on nyt pari kuukautta vanhempi, ja alkuun myös vahtasin hänen tekemisiään turhan tarkasti. Nyt yritän ottaa sen suhteen rennommin, eli lapsi saa mennä ja tutkia asuntoa aika vapaasti (kaapit on lukittuina), ja käyn välillä kurkkaamassa mitä tyttö puuhailee. Tai jos on epäilyttävän hiljaista, tai jos kuuluu epäilyttäviä ääniä. Yleensä hän tutkii jotain ihan satunnaista tavaraa, tyyliin kylppärin kuivauslastaa, eikä tee mitään vaarallista.
Kiipeily oli kova juttu aiemmin, juuri tuossa 1v 4kk iässä, mutta sekin ohittui nopsaan kun hän sai "valloittaa" ne sohvat ja tuolit. Pöydille ei koskaan annettu kiivetä, eikä tuoleilla seistä. Muuten sai kömpiä ja mönkiä vapaasti. Välillä vähän muksahteli, mutta siinä hän oppi rajansa.
Jos ruuan lämmitys saa aikaan raivarit, voisitko tehdä vaan jotain kylmiä salaatteja yms. nyt kesäaikaan? Niitä on kiva sormiruokailla (perunaa/makaronia, juustokuutioita/halloumia, mansikoita, tomaattia, paprikaa, kurkkua yms.) ja ruuan saa vain nostettua eteen. Istukaa lattialle piknikille syömään, jos syöttötuoli kiukuttaa liikaa.
Mies pitäisi saada myös oikeasti osallistumaan lapsen hoitoon. Oletan, että lapsen hankinnasta on yhdessä päätetty, jolloin lapsi myös yhdessä hoidetaan vaikka se ei miestä huvittaisikaan, tai jos töissä on helpompi olla kuin kotona. Taaperoarki, ja juuri tämä vaihe ennen kuin puhe kehittyy, on ihan älyttömän rankkaa, ja siitä vaan pitää selvitä, yhdessä ja kumppaneina.
Lue/puhu myös lapselle paljon, yritä opettaa arkisia sanoja ja konsepteja. Toivottavasti siinä kohtaa kun lapsi oppii ilmaisemaan itseään enemmän, tilanne helpottuu.
Meillä nuorempi lapsi oli kiipeilijä. Oli yksi vaihe kun istui aina pöydällä, se meni toki ohi.
Yritti myös kiivetä kirjahyllyyn ym, ei osannut vielä kunnolla kävellä kun kiipesi sohvapöydälle ja sieltä tutki kirjahyllyä. Kaikki hyllyt kannattaa kiinnittää seinään, niin ei ole kaatumisen vaaraa.
Edelleenkin tykkää kiipeillä ja hyppiä keinusta ja kiipeilytelineistä jne. Nyt jo 5v ja ihan ilman murtumia ja mustelmia vakavampia vammoja on selvitty.
Nämä lastenhoitoneuvot täällä ovat toisen maailmansodan aikaisia. "Lapsi on temperamenttinen ja voimakastahtoinen joten vanhemman tulee pysyä lujana ja näyttää että vanhemman tahto on kovempi. Kun lapsi itkee niin häneen ei saa kiinnittää huomiota, hän ei saa oppia että itkemällä hän saa tahtonsa läpi, hänet tulee jättää yksin itkemään kunnes hän tajuaa olla itkemättä kun huomaa ettei itkeminen hyödytä mitään. Lasta ei saa halata liikaa tai hänestä tulee pehmo, lasta ei saa liialla läheisyydellä hemmotella pilalle, vanhempien tulee pitää mahdollisimman paljon etäisyyttä lapsiinsa. Vauva tulee heti syntymän jälkeen jättää yksin omaan huoneeseensa jotta hän oppii olemaan yksin, hänestä tulee itsenäinen, hän ei jää riippuvaiseksi vanhemmistaan."
Pian sodan jälkeen todettiin että nuo opit olivat täysin vääriä, että lasta tulisi hoitaa juuri päinvastoin, että lapsen oikuttelu ei johdu hänen tahdostaan vaan hänen tunnetason kivuistaan ja että vain ja ainoastaan rakkaan aikuisen läheisyys voi auttaa lasta kasvamaan terveesti niistä kivuista yli. Mutta näköjään täällä Suomessa on juututtu lastenkasvatuksessa 1940-luvulle. Tai siis täällä av:lla on juututtu. Hyvä homma, menneisyyden nettikeskustelupalsta, aikamoista, kuin aikakone vanhoihin sotaisiin aikoihin. Kunhan kasvatetaan lisää lapsia teidän oppien mukaan niin saadaan ne sotaisat ajat takaisin tänne Suomeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap täällä. Minut on näköjään tässä ketjussa jo leimattu joksikin hulluksi tai mielenterveysongelmaiseksi ja muutamassa kommentissa lapsikin sellaiseksi, josta tulee hullu koska joutuu minun lapsi olemaan. Mietin viitsinkö enää edes vastata tähän ketjuun mitään, koska minusta on hullu täällä tehty. Kuitenkin oli tullut myös muutamia ystävällisiä vastauksia, joissa oli hyviä neuvoja niin päätin että niiden vuoksi vastaan. Kiitoksia niistä asiallisesti kommentoineille.
Kirjoitin varmaan eilen vähän sekavasti osan viesteistäni, koska olin niin loppu siitä neljän tunnin raivoitkusta että purin vain tänne väsymystäni ja itkin. Totta on että olen jonkun burnoutin partaalla. Mies pakeni töihin tekemään pitkää päivää ja kuukausia sitten. Ainoat vapaahetket lapsen hoidosta minulla on kun otan tänne rahalla jonkun hoitajan lapselle. Mutta lapsi tosiaan itkee aina koko sen hoitoajan hoitajan sylissä, ja sen hoitoajan jälkeen on loppupäivän itkuinen ja haluaa olla vain sylissä. Lapsi oli yhdessä suunniteltu ja ennen raskautta puhuttiin monta kertaa miten yhdessä hoidetaan ja selvitään vaikka suku asuu kaukana. Mies on oikeasti niin stressaantunut että ehkä on paras että hän on siellä töissä eikä kotona stressikimppuna, koska ei hänestä sellaisena mitään apua ole, haittaa vain koska lapsi ja minä aistitaan se kamala stressi hänessä. Hän on uudessa työpaikassa eli edes lomaa ei ollut ehtinyt kertyä.
Olen kuin yksinhuoltaja, jolla käy siivooja ja jolla on rahaa tilata sitä valmispizzaa. Ei varmaan kenelläkään voimakastahtoisen lapsen oikeallakaan yksinhuoltajalla helppoa ole ja se lapsen raivoitku on oikeasti väsyneenä todella ahdistavaa eikä sitä pääse koskaan pakoon paitsi palkkaamalla pariksi tunniksi hoitaja. Mies ymmärtää burnouttini mutta oman stressinsä vuoksi ei jaksa siitä välittää ja siitä olen vihainen miehelle. Hän yrittää hoitaa asiaa tekemällä vielä enemmän töitä maksaakseen minulle niitä lastenhoitajia, vaikka olen sanonut että hänen pitää itse hoitaa eikä olla aina töissä. Mutta koska pakenee töihin niin tätä se sitten on. En usko, että oikeaksi yksinhuoltajaksi ryhtyminen helpottaisi, koska silloin ei olisi rahaa siivoojiin eikä valmiisiin ruokiin.
Vessan lattiakaivon teippaaminen ei varmaan tilannettani ratkaise, koska se teippi pitää kuitenkin avata pari kertaa päivässä kun itse käyn suihkussa, mies käy suihkussa tai lapsi käy pesulla. En muutenkaan usko että tuollaiset pikkukikat nyt auttaa. Minun tarvisi varmaan saada vähän lepoa itse, jotta vain jaksaisin niitä itkuja paremmin.
Ap
Siis...
Mies tekee pitkää päivää ilmeisesti haastavassa työssä, palkalla maksaa kotiin siivoojat ja luvannut palkata vielä lastenhoitajankin.
En vaan kyllä millään näe tuota miestä "lusmuna vastuunpakoilijana", kuten täällä on maalailtu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei aloittaja. Tsemppiä ensinnäkin. Haluaisin kysyä, että onko siis niin, että ette pääse ulos, koska kun saat lapsen puettua a sinun itse pitäisi valmistautua, lapsi huutaa sen koko ajan ja ehkä myös haluaa tehdä vaarallisia asioita niin ettet ”saa” puettua”..?
Olisiko sinun mahdollista pukea jo aamulla itsellesi housut ja paita, jossa voit lähteä uloskin. Niin että sinä tarbitsisit vain takin ja kengät. Niiden laittamiseen ei mene kuin 5 sekuntia kumpaankin. Sitten vaan huutava lapsi kainaloon ja ulos, jos kerran ulkona viihtyy. Meikkiä en tarvitse, hiukset voi olla pompulalla tai pannalla, ulkonäölläsi ei ole mitään väliä. Myöskään lapsen ulkonäöllä ei ole väliä, esim. Ovatko vaatteet tahrattoman puhtaita tai yhteen sopivia. Aamulla lapselle päälle trikoohaalari ja jos siihen menee ruokaa, anna mennä, illalla vasta pesuun.
Onko lapsella tulossa hampaita? Oletko antanut panadolia? Syökö lapsi tarpeeksi, itkeekö ja raivoaa myös nälkäänsä? Se ”juoksuleipä” käyttöön, eli syötät lasta leikkien lomassa. Lusikallinen ruokaa suuhun välillä tai leivänkannikka, juustopala käteen..
Selkeä päivärytmi myös. Aamulla heräätte koko joukko, mies vahtii lasta 10min että saat pukea ne ulkoiluunkin passaavat vaatteet ja pestä hampaat ja tehdä itsellesi aamupalan. Jonka nautit itsekin ”juoksuleipänä” eli syöt siinä lapsen katsomisen lomassa. Lounaaksi valmisruokaa sulle ja lapselle myös ”sormiruokailtavaa” sotkematonta jos sulla ei nyt kestä jaksaminen lusikalla syömisen opettelua.
Päikkärit nukutte yhdessä/yhtäaikaa.
Kuulostat tosi väsyneeltä, mutta kuulostaa myös että pienillä jutuilla teidän arki muuttuisi mukavammaksi.
Vierailija kirjoitti:
Siis...
Mies tekee pitkää päivää ilmeisesti haastavassa työssä, palkalla maksaa kotiin siivoojat ja luvannut palkata vielä lastenhoitajankin.
En vaan kyllä millään näe tuota miestä "lusmuna vastuunpakoilijana", kuten täällä on maalailtu.
Mies ei ilmeisesti ole melkein ollenkaan kotona ja hoitaa vastuunsa rahalla ja olemalla pois. Ei se nyt ihan ok ole :D .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap täällä. Minut on näköjään tässä ketjussa jo leimattu joksikin hulluksi tai mielenterveysongelmaiseksi ja muutamassa kommentissa lapsikin sellaiseksi, josta tulee hullu koska joutuu minun lapsi olemaan. Mietin viitsinkö enää edes vastata tähän ketjuun mitään, koska minusta on hullu täällä tehty. Kuitenkin oli tullut myös muutamia ystävällisiä vastauksia, joissa oli hyviä neuvoja niin päätin että niiden vuoksi vastaan. Kiitoksia niistä asiallisesti kommentoineille.
Kirjoitin varmaan eilen vähän sekavasti osan viesteistäni, koska olin niin loppu siitä neljän tunnin raivoitkusta että purin vain tänne väsymystäni ja itkin. Totta on että olen jonkun burnoutin partaalla. Mies pakeni töihin tekemään pitkää päivää ja kuukausia sitten. Ainoat vapaahetket lapsen hoidosta minulla on kun otan tänne rahalla jonkun hoitajan lapselle. Mutta lapsi tosiaan itkee aina koko sen hoitoajan hoitajan sylissä, ja sen hoitoajan jälkeen on loppupäivän itkuinen ja haluaa olla vain sylissä. Lapsi oli yhdessä suunniteltu ja ennen raskautta puhuttiin monta kertaa miten yhdessä hoidetaan ja selvitään vaikka suku asuu kaukana. Mies on oikeasti niin stressaantunut että ehkä on paras että hän on siellä töissä eikä kotona stressikimppuna, koska ei hänestä sellaisena mitään apua ole, haittaa vain koska lapsi ja minä aistitaan se kamala stressi hänessä. Hän on uudessa työpaikassa eli edes lomaa ei ollut ehtinyt kertyä.
Olen kuin yksinhuoltaja, jolla käy siivooja ja jolla on rahaa tilata sitä valmispizzaa. Ei varmaan kenelläkään voimakastahtoisen lapsen oikeallakaan yksinhuoltajalla helppoa ole ja se lapsen raivoitku on oikeasti väsyneenä todella ahdistavaa eikä sitä pääse koskaan pakoon paitsi palkkaamalla pariksi tunniksi hoitaja. Mies ymmärtää burnouttini mutta oman stressinsä vuoksi ei jaksa siitä välittää ja siitä olen vihainen miehelle. Hän yrittää hoitaa asiaa tekemällä vielä enemmän töitä maksaakseen minulle niitä lastenhoitajia, vaikka olen sanonut että hänen pitää itse hoitaa eikä olla aina töissä. Mutta koska pakenee töihin niin tätä se sitten on. En usko, että oikeaksi yksinhuoltajaksi ryhtyminen helpottaisi, koska silloin ei olisi rahaa siivoojiin eikä valmiisiin ruokiin.
Vessan lattiakaivon teippaaminen ei varmaan tilannettani ratkaise, koska se teippi pitää kuitenkin avata pari kertaa päivässä kun itse käyn suihkussa, mies käy suihkussa tai lapsi käy pesulla. En muutenkaan usko että tuollaiset pikkukikat nyt auttaa. Minun tarvisi varmaan saada vähän lepoa itse, jotta vain jaksaisin niitä itkuja paremmin.
Ap
Eihän sitä lattiakaivoa tarvitse umpeen teipata, reunat vain jesarilla, ettei lapsi saa kantta irroitettua. Siitä pelkän ritilän räpeltämisestä ei ole lapselle mitään haittaa, hän taatusti koskettelee ja maistelee pahempiakin bakteeripesiä. Ja jos lapsi alkaa repiä niitä teippejä, niin anna repiä. Lapsi saa hienomotorista harjoitusta ja sinä ehdit tehdä tarpeesi, ennen kuin lapsi on päässyt käsiksi lattiakaivoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap täällä. Minut on näköjään tässä ketjussa jo leimattu joksikin hulluksi tai mielenterveysongelmaiseksi ja muutamassa kommentissa lapsikin sellaiseksi, josta tulee hullu koska joutuu minun lapsi olemaan. Mietin viitsinkö enää edes vastata tähän ketjuun mitään, koska minusta on hullu täällä tehty. Kuitenkin oli tullut myös muutamia ystävällisiä vastauksia, joissa oli hyviä neuvoja niin päätin että niiden vuoksi vastaan. Kiitoksia niistä asiallisesti kommentoineille.
Kirjoitin varmaan eilen vähän sekavasti osan viesteistäni, koska olin niin loppu siitä neljän tunnin raivoitkusta että purin vain tänne väsymystäni ja itkin. Totta on että olen jonkun burnoutin partaalla. Mies pakeni töihin tekemään pitkää päivää ja kuukausia sitten. Ainoat vapaahetket lapsen hoidosta minulla on kun otan tänne rahalla jonkun hoitajan lapselle. Mutta lapsi tosiaan itkee aina koko sen hoitoajan hoitajan sylissä, ja sen hoitoajan jälkeen on loppupäivän itkuinen ja haluaa olla vain sylissä. Lapsi oli yhdessä suunniteltu ja ennen raskautta puhuttiin monta kertaa miten yhdessä hoidetaan ja selvitään vaikka suku asuu kaukana. Mies on oikeasti niin stressaantunut että ehkä on paras että hän on siellä töissä eikä kotona stressikimppuna, koska ei hänestä sellaisena mitään apua ole, haittaa vain koska lapsi ja minä aistitaan se kamala stressi hänessä. Hän on uudessa työpaikassa eli edes lomaa ei ollut ehtinyt kertyä.
Olen kuin yksinhuoltaja, jolla käy siivooja ja jolla on rahaa tilata sitä valmispizzaa. Ei varmaan kenelläkään voimakastahtoisen lapsen oikeallakaan yksinhuoltajalla helppoa ole ja se lapsen raivoitku on oikeasti väsyneenä todella ahdistavaa eikä sitä pääse koskaan pakoon paitsi palkkaamalla pariksi tunniksi hoitaja. Mies ymmärtää burnouttini mutta oman stressinsä vuoksi ei jaksa siitä välittää ja siitä olen vihainen miehelle. Hän yrittää hoitaa asiaa tekemällä vielä enemmän töitä maksaakseen minulle niitä lastenhoitajia, vaikka olen sanonut että hänen pitää itse hoitaa eikä olla aina töissä. Mutta koska pakenee töihin niin tätä se sitten on. En usko, että oikeaksi yksinhuoltajaksi ryhtyminen helpottaisi, koska silloin ei olisi rahaa siivoojiin eikä valmiisiin ruokiin.
Vessan lattiakaivon teippaaminen ei varmaan tilannettani ratkaise, koska se teippi pitää kuitenkin avata pari kertaa päivässä kun itse käyn suihkussa, mies käy suihkussa tai lapsi käy pesulla. En muutenkaan usko että tuollaiset pikkukikat nyt auttaa. Minun tarvisi varmaan saada vähän lepoa itse, jotta vain jaksaisin niitä itkuja paremmin.
Ap
Eihän sitä lattiakaivoa tarvitse umpeen teipata, reunat vain jesarilla, ettei lapsi saa kantta irroitettua. Siitä pelkän ritilän räpeltämisestä ei ole lapselle mitään haittaa, hän taatusti koskettelee ja maistelee pahempiakin bakteeripesiä. Ja jos lapsi alkaa repiä niitä teippejä, niin anna repiä. Lapsi saa hienomotorista harjoitusta ja sinä ehdit tehdä tarpeesi, ennen kuin lapsi on päässyt käsiksi lattiakaivoon.
Ocd
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap täällä. Minut on näköjään tässä ketjussa jo leimattu joksikin hulluksi tai mielenterveysongelmaiseksi ja muutamassa kommentissa lapsikin sellaiseksi, josta tulee hullu koska joutuu minun lapsi olemaan. Mietin viitsinkö enää edes vastata tähän ketjuun mitään, koska minusta on hullu täällä tehty. Kuitenkin oli tullut myös muutamia ystävällisiä vastauksia, joissa oli hyviä neuvoja niin päätin että niiden vuoksi vastaan. Kiitoksia niistä asiallisesti kommentoineille.
Kirjoitin varmaan eilen vähän sekavasti osan viesteistäni, koska olin niin loppu siitä neljän tunnin raivoitkusta että purin vain tänne väsymystäni ja itkin. Totta on että olen jonkun burnoutin partaalla. Mies pakeni töihin tekemään pitkää päivää ja kuukausia sitten. Ainoat vapaahetket lapsen hoidosta minulla on kun otan tänne rahalla jonkun hoitajan lapselle. Mutta lapsi tosiaan itkee aina koko sen hoitoajan hoitajan sylissä, ja sen hoitoajan jälkeen on loppupäivän itkuinen ja haluaa olla vain sylissä. Lapsi oli yhdessä suunniteltu ja ennen raskautta puhuttiin monta kertaa miten yhdessä hoidetaan ja selvitään vaikka suku asuu kaukana. Mies on oikeasti niin stressaantunut että ehkä on paras että hän on siellä töissä eikä kotona stressikimppuna, koska ei hänestä sellaisena mitään apua ole, haittaa vain koska lapsi ja minä aistitaan se kamala stressi hänessä. Hän on uudessa työpaikassa eli edes lomaa ei ollut ehtinyt kertyä.
Olen kuin yksinhuoltaja, jolla käy siivooja ja jolla on rahaa tilata sitä valmispizzaa. Ei varmaan kenelläkään voimakastahtoisen lapsen oikeallakaan yksinhuoltajalla helppoa ole ja se lapsen raivoitku on oikeasti väsyneenä todella ahdistavaa eikä sitä pääse koskaan pakoon paitsi palkkaamalla pariksi tunniksi hoitaja. Mies ymmärtää burnouttini mutta oman stressinsä vuoksi ei jaksa siitä välittää ja siitä olen vihainen miehelle. Hän yrittää hoitaa asiaa tekemällä vielä enemmän töitä maksaakseen minulle niitä lastenhoitajia, vaikka olen sanonut että hänen pitää itse hoitaa eikä olla aina töissä. Mutta koska pakenee töihin niin tätä se sitten on. En usko, että oikeaksi yksinhuoltajaksi ryhtyminen helpottaisi, koska silloin ei olisi rahaa siivoojiin eikä valmiisiin ruokiin.
Vessan lattiakaivon teippaaminen ei varmaan tilannettani ratkaise, koska se teippi pitää kuitenkin avata pari kertaa päivässä kun itse käyn suihkussa, mies käy suihkussa tai lapsi käy pesulla. En muutenkaan usko että tuollaiset pikkukikat nyt auttaa. Minun tarvisi varmaan saada vähän lepoa itse, jotta vain jaksaisin niitä itkuja paremmin.
Ap
Eihän sitä lattiakaivoa tarvitse umpeen teipata, reunat vain jesarilla, ettei lapsi saa kantta irroitettua. Siitä pelkän ritilän räpeltämisestä ei ole lapselle mitään haittaa, hän taatusti koskettelee ja maistelee pahempiakin bakteeripesiä. Ja jos lapsi alkaa repiä niitä teippejä, niin anna repiä. Lapsi saa hienomotorista harjoitusta ja sinä ehdit tehdä tarpeesi, ennen kuin lapsi on päässyt käsiksi lattiakaivoon.
Kuka oikeasti jaksaa teipata jesarilla lattiakaivon kolme kertaa päivässä ja irroittaa ne jesarit kolme kertaa päivässä?!
Ja ap:n ongelma ei nyt ole jesari eikä lattiakaivo, eiköhän ap tarvi nyt ihan muuta apua ja muita neuvoja kuin jeesusteippi.
Tsemppiä ap!
Lapsi on siinä iässä, että voisi aloittaa päiväkodissa. Mikä on oma tilanteesi, onko sinulla työ-/opiskelupaikkaa, jonne mennä? Tehdä vaikka osa-aikaista? Tarkista myös, mitä palveluita kuntasi tarjoaa kotihoidossa oleville lapsille. Esim jossain kunnissa saa viisi päivää kuussa päivähoitoa lapsi, joka on muuten kotihoidossa (pientä maksua vastaan). Miten isovanhemmat? Voisivatko tulla esim yhdeksi viikonlopuksi teille? Tai viet lapsen sinne yöksi, jos tuttu paikka?
Kun äiti voi hyvin, myös muu perhe voi hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miettikääpä tilanne toisinpäin - vaimo häippäisi pois kotoa ja jättäisi miehen yksin kotiin vauvan kanssa selviämään 24/7 osallistumatta yhtään millään tavoin perheen arkeen. Ei tulisi illalla kotiinmkuin nukkumasn, ei silloinkaan hoitaisi vauvaa eikä tekisi kotitöitä, vaikka mies on jaksamisen äärirajoilla ja burn out ja itkee yksin kotona selviämättä enää edes ulos. Ja vaimo kuittaisi vanhemmanvastuunsa antamalla miehelle vähän extrarahaa.
Oikeasti kuvittelette, että sellainen avioliitto olisi millään.muodoin ok ja olisitte sitä mieltä, että vaimo toimii ihan ok ja vika on miehessä, joka ei osaa toimia oikein? Really?
N51 - ollut kotiäitinä ja töissä, 2 lasta ja mies
Voisit kirjoittaa sille miehellesi kirjeen, että kaipaat kotiinne tasavertoisen kumppanin ja lapselle isää, etkä rahaa, jolla ostaa omaa aikaa. Toi on vähän tommonen noidankehä, että mies tekee taas enemmän töitä ja on vähemmän pois kotoa, kunnes palaa loppuun. Vähemmän rahaa, enemmän yhteistä aikaa, varsinkin jos on mahdollista poistaa joku siivouspalveluiden ulkoistaminen. Sitten voi vaikka kerran kuussa satsata pidempään lapsenvahtikeikkaan ja menette yhdessä ulos.
Kannattaa myös ehkä miettiä aamurutiineja uudestaan. Aloitatte aamun sillä hampaiden harjauksella, ensin omat hampaat ja sitten lapsen. Siitä voi sitten siirtyä aamupalan tekoon, ota lapsi tuolille viereen seisomaan ja kaatamaan vaikka hiukan puurohiutaleita lautaselle tai jotain. Me aamupalan jälkeen mennään sohvalle istuskelemaan ja lukemaan jotain kirjaa. Kun lapsi ei enää jaksa sitä, niin siirrytään pukemiseen. Ensin haen lapselle vaatteet ja annan hänen tutkia niitä samalla, kun laitan itseäni valmiiksi. Eli kainalot, hiukset ja vaatteet. Välillä katson, mitä se lapsi tekee ja jos on vaaratilanne, niin kerron rauhallisesti, että nyt on vaarallista, autan ja neuvon miten kannattaa tehdä. Sitten siitä on hyvä siirtyä niihin lapsen vaatteisiin ja kertoa uloslähdöstä. Vaikka menisi tappeluksi, niin siellä ulkona lapsi saa kuitenkin purettua sitä energiaa, joka auttaa teitä molempia. Tiedän äitejä, joilla menee tähän asiaan joku puol tuntia, meillä menee helposti kolmekin tuntia aamurutiineihin. Joskus huomaan että lapsella onkin taas nälkä, niin otetaan hedelmiä ulos ja syödään piknikillä. Ei tarvii mennä sisälle kuin vasta päikkäreille. Tai jos teillä nukkuu vaunuissa, niin ei tarvitse sitäkään murehtia, sit saat ainakin raitista ilmaa ja lenkin samalla.
Iltaisin käymme yhdessä suihkussa. Tai minä suihkussa samalla, kun lapsi plutaa ammeessa, ei olla varmaan ikinä tehty niin, että lapsi olisi yksin kylvyssä, kun siinä samalla sitä pesee itsensäkin. Joskus minä käyn lapsen kanssa, yleensä se on isä, joka tekee tuon. Ollut jo vauvasta saakka, kun se oli isän ja lapsen bondaamishetki, kun meillä meni vauvan kanssa aikaa niin paljon rinnalla.
Olo on varmasti eksynyt ja olet väsynyt. Ota lapsen kanssa joskus nokoset yhtä aikaa, jaksaa sit taas vähän järjestellä kotia sen jälkeen. Itse pidän taaperoajasta enemmän, kuin vauva-ajasta. Meillä asiat alkoi helpottumaan, kun lapsi oppi kävelemään ja puhumaan. Muuten piti vaan kanniskella koko ajan, kuin vain mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
anna satuttaa itseään, ei se mailman loppu ole että kaatuu. Paapomalla kuoliaaksi lapsen itsekehitystä en ihmettele ollenkaan että raivoaa kun ei saa oppia mitään ja pakotetaan olemaan vauvatasolla.
Joku kaatuminen ei haittaakaan, mutta en anna kiivetä kirjahyllyyn vetämään telkkaria päälleen. Enkä anna kaataa painavaa tuolia päähänsä. Ap
Koti pitää sisustaa niin ettei nuo ole mahdollisia. Käyttekö leikkipuistossa, jossa saa kiipeillä?
Yritän joka päivä monta kertaa saada leikkipuistoon menemisen onnistumaan. Haluaisin viedä lapseni sinne kaksi kertaa päivässä. Mutta aloituksen pointti oli se, että lähdöt ei onnistu, koska en saa häntä mihinkään ilman raivoitkua niin, että voisin itse edes pukea, pissata ja pestä hampaat (noin 10 min), jotta pääsisimme ulos.
Ja asumme vuokra-asunnossa, jossa on tiettyjä juttuja, joita emme vain saa tehtyä lapselle turvalliseksi koska emme saa tehdä tänne muutostöitä. Ja asunto on pienehkö, olen yrittänyt keksiä miten tämän voisi sisustaa vaikka täysin uusiksi turvalliseksi, mutta en keksi. Olen niin loppu, että kohta käsken miehen viedä meiltä kaikki huonekalut vain pois. Ap
Varmaan pitää vaan tinkiä asunnon viihtyvyydestä ja ulkonäöstä esimerkiksi blokkaamalla vaaranpaikkoja raskailla huonekaluilla, joita lapsi ei saa siirrettyä. Jos teillä on taulu-tv, sen voi kiinnittää seinään. Ystävällä on vilkas lapsi ja heillä on kaikki keittiön laatikotkin "lukittu" erilaisilla keppiviritelmillä ja reittejä blokattu huonekaluilla. Eihän se nyt hetkeen kivalta näytä ja varmasti ärsyttää, mutta ainakin estää isoimmat tuhot.
Vierailija kirjoitti:
Siis...
Mies tekee pitkää päivää ilmeisesti haastavassa työssä, palkalla maksaa kotiin siivoojat ja luvannut palkata vielä lastenhoitajankin.
En vaan kyllä millään näe tuota miestä "lusmuna vastuunpakoilijana", kuten täällä on maalailtu.
Isäni on yrittäjä ja teki pitkää päivää koko lapsuuteni. Rahasta ei ollut puutetta ja sain kaiken mitä olen ikinä halunnut. Silti opin vasta vähän myöhemmällä iällä puhuttelemaan häntä isäksi, eikä etunimellä (kuten kuulin hänen asiakkaidensa puhuttelevan) ja koko ihminen jäi hyvin vieraaksi, mikä on ollut suurimpia surujani elämässäni. Rahalla vastuiden kuittaus ei ole yhtään mitään, se ei ole vanhemmuutta sen enempää kuin että törkkäisi oman lapsensa maksulliseen hoitoon ja jättäisi sinne ja kävisi moikkaamassa nopeasti iltaisin. Ap kaipaa kumppania rinnalleen ja tukea, yksin ja rasittuneena kaikki tuntuu vaikeammalta kuin oikeasti on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
anna satuttaa itseään, ei se mailman loppu ole että kaatuu. Paapomalla kuoliaaksi lapsen itsekehitystä en ihmettele ollenkaan että raivoaa kun ei saa oppia mitään ja pakotetaan olemaan vauvatasolla.
Joku kaatuminen ei haittaakaan, mutta en anna kiivetä kirjahyllyyn vetämään telkkaria päälleen. Enkä anna kaataa painavaa tuolia päähänsä. Ap
Koti pitää sisustaa niin ettei nuo ole mahdollisia. Käyttekö leikkipuistossa, jossa saa kiipeillä?
Yritän joka päivä monta kertaa saada leikkipuistoon menemisen onnistumaan. Haluaisin viedä lapseni sinne kaksi kertaa päivässä. Mutta aloituksen pointti oli se, että lähdöt ei onnistu, koska en saa häntä mihinkään ilman raivoitkua niin, että voisin itse edes pukea, pissata ja pestä hampaat (noin 10 min), jotta pääsisimme ulos.
Ja asumme vuokra-asunnossa, jossa on tiettyjä juttuja, joita emme vain saa tehtyä lapselle turvalliseksi koska emme saa tehdä tänne muutostöitä. Ja asunto on pienehkö, olen yrittänyt keksiä miten tämän voisi sisustaa vaikka täysin uusiksi turvalliseksi, mutta en keksi. Olen niin loppu, että kohta käsken miehen viedä meiltä kaikki huonekalut vain pois. Ap
Varmaan pitää vaan tinkiä asunnon viihtyvyydestä ja ulkonäöstä esimerkiksi blokkaamalla vaaranpaikkoja raskailla huonekaluilla, joita lapsi ei saa siirrettyä. Jos teillä on taulu-tv, sen voi kiinnittää seinään. Ystävällä on vilkas lapsi ja heillä on kaikki keittiön laatikotkin "lukittu" erilaisilla keppiviritelmillä ja reittejä blokattu huonekaluilla. Eihän se nyt hetkeen kivalta näytä ja varmasti ärsyttää, mutta ainakin estää isoimmat tuhot.
Niin ja lisään vielä, että osta peltorit, jotta kestät lapsen itkua paremmin. Ilmeisesti hän ei kuitenkaan itke hätäänsä vaan raivoa ja turhautumista, joten ei ole minusta niin vaarallista, jos yrität lisätä omaa jaksamista minimoimalla ääntä.
Miksi lapsi ei saisi kiivetä vaikka sitten keittiön tuoleille tai omaan tuoliinsa? Voithan sen hetken olla vierellä ja olla valmis ottamaan kiinni jos putoaa. Tuskin se lapsi koko päivää samaan paikkaan pyrkii. Onko lapsi mistään tietyistä leluista/tavaroista kiinnostunut? Onko tutkinut kaappeja?
Oletteko koskaan koko perhe yhdessä kotona? Mitä teette kun miehesi on vapaalla? Ei sinun tarvitse heti rynnätä viettämään omaa aikaa miehen ollessa vastuussa, jos se tarkoittaa sitä että mies on sen jälkeen niin stressaantunut että pakenee töihin. Aloitatte niin että teette asioita yhdessä perheenä. Eiköhän sitten isäkin rentoudu ja ala viettää aikaa lapsen kanssa kahdestaan. Ehkä hän nyt pelkää juuri sitä että joutuu olemaan lapsen kanssa kahdestaan, vai koskeeko stressaantuminen myös sitä kun käytte yhdessä puistossa, kaupassa, syötte yhdessä jne.
Mitä mieltä miehesi on lapsen kiipeämisestä? Ettei olisi stressaantunut siksi että sinä olet päättänyt tarkasti miten lasta hoidetaan ja mies ei haluaisi olla niin tarkka?
201 jatkaa...
Ai niin, yksi parhaimmista neuvoista myös on, että moni äiti on paras äiti kun vie lapsen hoitoon. Me kaikki emme jaksa olla hyviä tai edes kelpo äitejä 24/7/365 mutta kun saa ’omaa aikaa’ töissä ja aivot siellä taas käyntiin niin jaksaa muun ajan olla parempi ja ihan paras äiti :)
Jaksamisia!