Lue keskustelun säännöt.
Neuvokaa mitä teen väärin yksivuotiaan lapseni kanssa? Tappelee kaikessa vastaan
01.08.2019 |
Meillä on 1v 4kk ikäinen lapsi, ja arki on muuttunut todella väsyttäväksi. Lapsi "tappelee" kaikessa vastaan joka päivä ja koko ajan. Eli mitä tahansa pitäisi tehdä, niin hän nostaa siitä itkuraivarit. Siis selvästi itkee raivoissaan. Jos pitäisi mennä syöttötuoliin, jotta voitaisiin syödä, niin tulee itkuraivarit ja rimpuilee niin, että en saa häntä millään sinne syöttötuoliin (jos laittaisin väkisin, niin lasta sattuisi joten en laita). Jos pitäisi istua hetki lattialla paikallaan eikä kiipeillä huonekaluissa, niin tulee itkuraivarit. Ainoa asia kotona sisällä jossa lapsi on iloinen ja tyytyväinen on se, kun hän yrittää kiipeillä huonekaluissamme. Ja sitä iloa kestää sen pari sekuntia, koska sitten on pakko ottaa lapsi syliin, koska hän ei osaa edes kunnolla kävellä joten vain putoaa ja satuttaa itsensä, jos saisi kiipeillä.
Tänään lapseni on itkenyt raivoitkua minulle jo ainakin neljä tuntia, kaksi niistä ilman taukoa. Itkun aiheutti tänään se, että laitoin lapsen pinnasänkyyn käydäkseni nopeasti pissalla. Yritin saada hänet sinne ensin laulun ja leikin avulla lelujen kanssa, mutta raivostui heti. Sitten kokeilin, jos tulisikin syöttötuolissa mukaani vessaan, raivostui siitäkin. Oli pakko vain laittaa pinnasänkyyn, jotten pissaisi housuuni, mutta sen minuutin aikana ehti sitten tikahtua itkuunsa niin, että oksensi sinne pinnasänkyyn itkun takia. Jotta olisin saanut ne lakanat vaihdettua, minun olisi pitänyt saada hänet vaikka syöttötuoliin tai hetkeksi pysymään paikallaan lattialla, mutta ei onnistunut, koska tuli uusi itkuraivari.
Toisen itkun aiheutti se, kun olisin laittanut hänet syöttötuoliin tehdäkseni hänelle lounasta (jossa olisi mennyt noin 30 sek, koska lounas piti vain lämmittää mikrossa). Sama toistuu joka päivä, on toistunut jo kuukausia. Me ei useinkaan päästä koko päivänä edes ulos, koska jotta pääsisimme ulos, niin lapsen pitäisi olla muutama minuutti jossain, jotta voisin laittaa jonkun ruoan tai pukea itse tai käydä vessassa ja pestä hampaani. Se ei monesti onnistu ollenkaan, koska kun vain yritän laittaa hänet johonkin, missä hän ei heti pysty kiipeämään huonekaluihin, niin sekunnissa tulee raivoitku, joka sitten vain kestää ja kestää ja välillä päättyy oksentamiseen.
Olen aivan loppu. Yritän keksiä kaikkea kivaa hänelle, leluja, leikkejä, sylittelyjä, laulamista, yhdessäoloa, lempiruokia ja vaikka mitä, jotta hänellä olisi hyvä mieli, mutta ei onnistu, kun en saa häntä mihinkään edes laittaakseni sitä ruokaa nopeasti. Yritän joka päivä viedä hänet muutaman kerran leikkipuistoon, ja jos joskus sinne pääsemme niin lapsi on heti iloinen ja tyytyväinen ja rauhallinen lapsi siellä, kunnes pitäisi lähteä kotiin tai syödä siellä eväitä tms muuta kuin leikkiä ja keinua. Jo vauvana oli vähän merkkejä tällaisesta voimakkaasta omasta tahdosta, mutta tilanne on vaikeutunut koko ajan. Lapsi on saanut aivan varmasti riittävästi huomiota ja silittelyä ja läsnäoloa, mutta en kuitenkaan ole antanut hänen määrätä minua "oikuttelulla". Kaikkiin itkuihin olen aina reagoinut ja sylitellyt, mutta kiukkuitkulla hän ei kuitenkaan ole saanut aina tahtoaan läpi (välillä on, mutta silloin olen tarkoituksella antanut tehdä mitä on halunnut).
Mitä teen väärin? Miksi tämä on tällaista? Raskausaikana haaveilin miten käymme perhekerhoisssa, vauvauinneissa, kahviloissa ja ulkoilemme paljon ja leivon pullaa ja laitan hyviä ruokia ja sellaista. Nyt emme pääse noihin mihinkään kuin ihan harvoin, koska lähtemisestä ei tule mitään. Leipominen olisi aivan mahdotonta.
Neuvokaa.
Kommentit (357)
Kuulostaa, että ap on niin ylihuolehtiva, ettei mies voi lapsen kanssa olla. Mikään ei riitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on täysin normaali.
Vika on siinä, että isä on hylännyt perheensä ja ap on vakavassa romahtamispisteessä yrittäessään selviytyä yksin. Tuo on alkua isolle katastrofille, ellette tee muutoksia arkeen eli isä ala kantaa omaa vastuutaan arjesta.Tämä ap. Lue se ja sisäistä. Nuo aiemmat syyttävät ja vähättelevät kommentit ovat ihmisiltä, jotka eivät olleet ehtineet lukea perheen koko tilannetta. Nimittäin juttusi kuulostavat ihan pimeiltä ulkopuolisen korvissa, koska olet niin uupunut, ettet enää selvästikään kykene toimimaan normaalisti. Sun täytyy ottaa konkreettiset askeleet tilanteennmuuttamiseksi. Ensimmöinen henkilö, jonka kuuluu reagoida, on miehesi. Ellei, niin kerro neuvolassa ja pyydä sieltä apua, josko miehesi havahtuisi siihen, että ulkopuoliset huomaamat perheen ongelmst.
Joo. Tuo ap on kuin yksinhuoltaja vaikka on naimisissa. Varmaan yleistä. Varmaan moni naimisissa oleva nainen on käytännössä lastensa yksinhuoltaja koska mies on jossain muualla. Varmaan tuollainen "feikkiyksinhuoltajuus" on jopa raskaampaa kuin todellinen yksinhuoltajuus. Koska jos on oikeasti yksinhuoltaja niin ymmärtää että on vaikeaa, ymmärtää että yksin ei jaksa, ymmärtää pyytää kaikkialta apua ja myös saa apua jos on juurikin yksinhuoltajille tarkoitettuja palveluita. Naimisissa olevat "yksinhuoltajat" eivät tuollaisten palveluiden piirissä ole.
Mutta en ole välttämättä sitä mieltä että ratkaisu on se että ap pakottaa miehen osallistumaan lasten hoitamiseen enemmän, olemaan enemmän kotona. Koska jos se mies yhtäkkiä joutuu keskelle tuota huutohelv*ttiä, niin ei se mies välttämättä osaa olla yhtä kärsivällinen kuin ap. Mies saattaa menettää hermonsa ja ratkaista lapsen huutamisen antamalla sille nyrkistä. Siitä sitten kärsii lapsi. Ja siitä sitten kärsii myös avioliitto. Ja sitten ap onkin ihan oikeasti yksinhuoltaja.
Ei ole koskaan hyvä pakottaa joku hoitamaan lapsia. Kyllä vanhemman pitäisi ihan itse haluta hoitaa lapsia. Jos ei halua hoitaa niin aikalailla vaikea sitä ongelmaa enää ratkaista. Mies vaihtoon?
Todellakin mies vaihtoon.
Sun pitää rakentaa lapselle oma kiiipeilytila. Matalia laatikoita (lapset rakastaa tyhjiä pahvilaatikoita), tyynyjä, jakkaroita. Ja tietysti pitää päästä harjoittelemaan puita pitkin kävelyä, siis kävelyä niin että pitää jostain kiinni. Musta kuulostaa, että teidän pikkuinen haluaisi mennä vipeltää ja suuttuu kun ei pääse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen jatkuva raivoitku ei ole normaalia. Sitä on kuitenkin tekstisi perusteella vaikea sanoa, johtuuko se esimerkiksi lapsen neurologisista ongelmista vai vanhemman toiminnasta. Suuri ongelma sinun jaksamisesi kannalta on miehen poissaolo. Raha ei korvaa läsnäoloa, eikä sinun tarvitse jaksaa yksin - miehen tulee kantaa vastuunsa lapsesta myös. Pyydä apua neuvolasta ja kerro siellä tuntikausia jatkuvista itkuista uudelleen.
Olen pyytänyt apua neuvolasta siihen miten saisin miehen olemaan kotona enemmän. En ole siihen neuvoja saanut. Ap
Pariterapia? Oletko puhunut miehen kanssa että vähentäisi töitä, vai alistutko vaan kun hän sanoo ettei jaksa hoitaa lasra?
Olen yrittänyt pakottaa miestä pariterapiaan liittyen siihen että pakenee arkeamme töihin, hän ei suostu. Ap
Siis sä olet mennyt naimisiin ja tehnyt lapsia sellaisen miehen kanssa jota joudut pakottamaan asioihin? Hyvin valitsit miehen.
Itse nyt veikkailen tälläisiä pahimpia mahdollisia juttuja, eivät tietenkään kenties totta, joten ei näistä tarvitse kenenkään pahastua: mies ei alunperinkään tahtonut lapsia mutta pakko niitä oli tehdä koska ap vaati, mies pelkäsi että ap muutoin ottaa avioeron. Tai ehkä ap ei edes pakottanut miestä lasten tekemiseen, ehkä lapsi tuli "vahingossa" tai siis ap tahallaan jätti pillerin ottamatta. Ehkä ap raskaaksi tulemalla sai jopa huijattua miehen naimisiin kanssaan. Nyt mies aikoo pakoilla lapsiaan 18 vuotta olemalla koko ajan töissä. Tai ehkä mies ei edes tee pitkää päivää töissä vaan käy illat vieraissa naisissa.
Eli kun aikuista ihmistä huijaa ja manipuloi ja pakottaa eteenpäin vaikkapa naimisiin ja lastentekemiseen niin ennemmin tai myöhemmin se vain ei enää toimi. Ja en nyt tarkoita että juurikin ap olisi noin tehnyt, voihan ap olla todella hyvä ja rehellinen ihminen, mutta siis monet aikuiset tuolla lailla pelailevat. Ja sitten ne pelailijat ihmettelevät suureen ääneen kun elämä alkaa mennä mönkään.
En jaksa ketjua lukea, mutta meiltä jäi syöttötuoli pois suunnilleen tuossa iässä. Taapero ei halunnut mennä siihen, vaan halusi istua tavallisella tuolilla. Tämä oli ok ja syöttötuoli lähti pois käytöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa hurjalta toi teijän arki, ja ymmärrän että oot väsynyt tuohon kuvioon. Jollain tavalla mies pitäisi saada ottamaan lisää vastuuta lapsen hoidosta. Mulla ei ole mitään ratkaisua, mutta ehdottaisin että ottaisit yhden vapaa päivän teijän arjesta. Lähdette heti aamusta lapsen kanssa esim hop loppiin missä saa kiivetä ja riehua. Ootte siellä oikein ajan kanssa ja käytte jossain ulkona syömässä. Seuraavan kerran kun lapsi kiukuttelee kotona, niin muistutat kivasta hop loppi päivästä, ja että uusi reissu tulee jos käyttäytyy kiltisti.
Jos otat mukaan vessaan kun menet pissalle, tai istut kannen päällä kun meikkaat mihin lapsi silloin kiipeää? Jos kaadat keittiön tuolit kumoon, mihin lapsi keittiössä kiipeää, ja jos kiinnittää patjan sohvan eteen, mihin lapsi sitten kiipeää. Käytä mielikuvitusta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen pyytänyt apua neuvolasta siihen miten saisin miehen olemaan kotona enemmän. En ole siihen neuvoja saanut. Ap
Ehkä et ole ollut tarpeeksi selväsansinen. Sano neuvolassa, että "tarvitsen spua, olen romahtamispisteessä, enkä enää selviydy yksin lapsen kanssa. Mies on hylännyt meidät, eikä osallistu perheen elämään millään tavoin. Tarvitsemme ulkopuolista spua kiireellisesti."
Ihan varmadti saatte jotsin apua ja ehkä mieskin havahtuu siihen ja omaan käytökseensä.
Voisiko tuo ap jopa mennä lapsensa kanssa johonkin sellaiseen Mannerheimin Lastensuojeluliiton "turvakotiin" tms? Tai mitä niitä nyt onkaan, paikkoja missä äiti saa viettää useita päiviä lapsensa kanssa kun kotona arki on liian vaikeaa. Kai sellaiseen voi mennä myös vaikka kotona ei olisi väkivaltaa?
Koska todellakin "romahtamispiste" on juuri oikea sana tuolle perheen tilanteelle. Aivan sairasta touhua jos useita kertoja päivässä itkupotkuraivareita ja uloskaan ei siksi päästä. Ei mun mielestä riitä että kotiin tulee joku vähän auttamaan. Ehkä voisi olla paljon enemmän apua siitä jos pääsisi äkkiä hetkeksi pois kotoa. Ei laiskojen isovanhempien nurkkiin vaan jonnekin missä ihan oikeasti autetaan. Lapsella olisi siellä enemmän auttajia ja äiti saisi hermolomaa. Ja isä saisi yksin kotona yrittää avata silmiään ja harkita että haluaako menettää vaimonsa ja lapsensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pyytänyt apua neuvolasta siihen miten saisin miehen olemaan kotona enemmän. En ole siihen neuvoja saanut. Ap
Ehkä et ole ollut tarpeeksi selväsansinen. Sano neuvolassa, että "tarvitsen spua, olen romahtamispisteessä, enkä enää selviydy yksin lapsen kanssa. Mies on hylännyt meidät, eikä osallistu perheen elämään millään tavoin. Tarvitsemme ulkopuolista spua kiireellisesti."
Ihan varmadti saatte jotsin apua ja ehkä mieskin havahtuu siihen ja omaan käytökseensä.
Voisiko tuo ap jopa mennä lapsensa kanssa johonkin sellaiseen Mannerheimin Lastensuojeluliiton "turvakotiin" tms? Tai mitä niitä nyt onkaan, paikkoja missä äiti saa viettää useita päiviä lapsensa kanssa kun kotona arki on liian vaikeaa. Kai sellaiseen voi mennä myös vaikka kotona ei olisi väkivaltaa?
Koska todellakin "romahtamispiste" on juuri oikea sana tuolle perheen tilanteelle. Aivan sairasta touhua jos useita kertoja päivässä itkupotkuraivareita ja uloskaan ei siksi päästä. Ei mun mielestä riitä että kotiin tulee joku vähän auttamaan. Ehkä voisi olla paljon enemmän apua siitä jos pääsisi äkkiä hetkeksi pois kotoa. Ei laiskojen isovanhempien nurkkiin vaan jonnekin missä ihan oikeasti autetaan. Lapsella olisi siellä enemmän auttajia ja äiti saisi hermolomaa. Ja isä saisi yksin kotona yrittää avata silmiään ja harkita että haluaako menettää vaimonsa ja lapsensa.
Tarkoitatko ensikotia? Sinne menee nuoria moniongelmaiaia opettelemaan lastenhoitoa ja kotitöitä. Ei sinne noin vaan mennä. Eikä siellä saa muuta apua kuin ohjausta ja seurantaa. Ihan itse pitää työt tehdä.
Ap tosin tarvitsisi ammattilaisen Ohjausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koti turvalliseksi lapselle.
Kiipeämismahdollisuudet vähemmäksi ja ne mitä jää, turvallisiksi.
Kun menet vessaan, anna vauvan tulla perässä. Kun esikoiseni oli pieni, tuli aina perässä. Kurkki, mitä teen - tulipahan jo pienestä pitäen selväksi wc-salaisuudet.
Jos pitää olla huonekalut perinteisessä sohvaryhmä-tv-taso -asetelmassa, ei ehkä ole lapselle turvallisin vaihtoehto.
Heitä ne sohvan istuintyynyt alkajaisiksi lattialle, sitten niiden päällä voi kiipeillä turvallisemmin.
Kirjahyllynne muistuttaa siis kiipeilytelinettä. Alimmat hyllyt voi pyhittää leluille ja lastenkirjoille, ylemmät pitää asentaa siten, ettei lapsi ylety sinne.
Jos ei muu auta, luovutte toistaiseksi hyllystä ja korvaatte matalilla tasoilla (laatikostoja, kaappeja).
Hampaasi voit harjata istuen lattialla lapsen tasolla, anna lapselle omansa, niin teillä on siinä yksi yhteinen leikki.
Tää ketju on kyllä oudointa mitä olen hetkeen lukenut...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta lapsen käytös kuullostaa sen verran haastavalta eikä pelkästään uhmalta että vaatisin neuvolasta tukea ja selvittelyä mistä voisi olla kyse. Uhma voi toki olla tosi rankka ja vaikea mutta en ole koskaan kuullut noin haastavasta uhmasta, vaikka olen työskennellyt lasten kanssa joilla on eri diagnooseja. Yms jaksamista, tsemppiä ja vaadi apua esim neuvolasta
Pikkulintu kirjoitti:
Minusta lapsen käytös kuullostaa sen verran haastavalta eikä pelkästään uhmalta että vaatisin neuvolasta tukea ja selvittelyä mistä voisi olla kyse. Uhma voi toki olla tosi rankka ja vaikea mutta en ole koskaan kuullut noin haastavasta uhmasta, vaikka olen työskennellyt lasten kanssa joilla on eri diagnooseja. Yms jaksamista, tsemppiä ja vaadi apua esim neuvolasta
Tässä ap ei päästä lasta yksin tutkimaan paikkoja. Pitää valvonnassa, sylissä, pinnasängyssä. Ei tämän lapsen käytöksessä ole mitään vikaa, ei uhmaa eikä muuta. Ihan luonnollinen reaktio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tää ketju on kyllä oudointa mitä olen hetkeen lukenut...
Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää ketju on kyllä oudointa mitä olen hetkeen lukenut...
Miksi?
Apn käytös lastaan kohtaan, kaikki ristiriidat, miehen syyttely, jne. "Lapsi viihtyy hyvin lattialla" "lapsi alkaa heti huutamaan kun lasken lattialle" "ei voida mennä puistoon koska en voi pestä hampaitani" "ei voida käydä ulkona kun lapsi ei anna minun pukea kenkiäni" "laitan lapsen pinnasänkyyn käydäkseni pissalla" "en voi pestä hampaitani lapsi sylissä, siksi jäämme kotiin" "pystyn kyllä pesemään hampaani ja lapsi ei ole pinnasängyssä" jatkanko?
Pikkulintu kirjoitti:
Minusta lapsen käytös kuullostaa sen verran haastavalta eikä pelkästään uhmalta että vaatisin neuvolasta tukea ja selvittelyä mistä voisi olla kyse. Uhma voi toki olla tosi rankka ja vaikea mutta en ole koskaan kuullut noin haastavasta uhmasta, vaikka olen työskennellyt lasten kanssa joilla on eri diagnooseja. Yms jaksamista, tsemppiä ja vaadi apua esim neuvolasta
Ihan normaalilta kuulostaa. Paitsi että meillä lapsi saa kotona liikkua itsekseen eikä sitä tarvitse laittaa pinnasänkyyn vessassa käynnin ajaksi tai syöttötuoliin vastoin tahtoaan.
PItää yrittää muistaa, että lapsella voi olla neurologista poikkeavuutta, sen myötä asioihin reagoinnin säätelyn vaikeutta tai aistiyliherkkyyksiä. Lapset eivät ole pahoja eivätkä välttämättä edes itsepäisiä. Kannattaa hakea apua, etsiä tietoa, vertaistukea ja yrittää tutustua lapsen ongelmaan miettimällä näitä asioita. Lapsen leimaaminen vaikeaksi edes omassa päässä ei auta ketään. Jos meinaa pinna palaa tai voimat loppua, niin hoitoapua hakuun ajoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun on vaikeaa ymmärtää, miksi et pääse vessaan tai pysty laittamaan ruokaa. Lasta ei pidä laittaa mihinkään pinnasänkyyn siksi aikaa vaan anna tulla mukaan vessaan jos ei ulkopuolella viihdy. Lattiakaivo vaikka maalarinteipillä kiinni niin ei pääse irrottamaan ritilää.
Kun puet itseäsi, anna lapsen touhuta omiaan. Kaapit kiinni seinään ettei kaadu lapsen päälle. Myös vuokralaisella on oikeus tehdä kodista turvallinen.
Lapsi ei viihdy lattialle lelujen kanssa touhuten omiaan. Se on se pointti, että teen niin pukeakseni ja tulee raivoitku. En tosiaan sido häntä mihinkään vaan laitan istumaan lattialle ja annan siihen leluja tai vaikka kattilan ja kaukosäätimen. Tulee raivoitku. Ap
Miksi annat niitä leluja jos siitä tulee raivo? Anna lapsen kiipeillä sillä välin sohvalla tai räplätä sitä lattiakaivoa tai jotain mistä pitää.
Aloituksesi herätti sympatiaa, mutta nyt en oikein ymmärrä enää mikä onkaan ongelman ydin. Jos lapsi viihtyy ulkona, niin lähdette ulos. Anna lapsen tehdä jotain kivaa sillä välin kun laitat itsesi valmiiksi. Jos ei viihdy syöttötuolissa niin anna syödä normituolissa. Pinnasänkyyn vain nukkumaan.
Tulee varmaan vaikeat lähivuodet, jos uloskaan ei päästä, koska hammaspesu.
Energisen lapsen täytyy päästä ulos liikkumaan, niin viihtyy sitten paremmin niissä sisäleikeissäkin.
Nyt olosuhteet kuulostavat vankilamaisilta.
Opetelkaa uudet päivärutiinit, joihin kuuluu ulkoilu joka päivä esim. klo 9-11 ja 14-16.
Maistuu ruoka ja uni molemmille.
Meikit voi vetää naamaan siellä puiston penkillä, jos lapsi unohtuu hetkeksi omiin hommiinsa hiekkalaatikolle.
Jos hän haluaa vain kiivetä ja keinua ja juosta, on ihan sama onko niitä meikkejä, koska ei niitä kukaan ehdi noteerata, kun ap on vauhdissa kersansa perässä.
Joo. Tuo ap on kuin yksinhuoltaja vaikka on naimisissa. Varmaan yleistä. Varmaan moni naimisissa oleva nainen on käytännössä lastensa yksinhuoltaja koska mies on jossain muualla. Varmaan tuollainen "feikkiyksinhuoltajuus" on jopa raskaampaa kuin todellinen yksinhuoltajuus. Koska jos on oikeasti yksinhuoltaja niin ymmärtää että on vaikeaa, ymmärtää että yksin ei jaksa, ymmärtää pyytää kaikkialta apua ja myös saa apua jos on juurikin yksinhuoltajille tarkoitettuja palveluita. Naimisissa olevat "yksinhuoltajat" eivät tuollaisten palveluiden piirissä ole.
Mutta en ole välttämättä sitä mieltä että ratkaisu on se että ap pakottaa miehen osallistumaan lasten hoitamiseen enemmän, olemaan enemmän kotona. Koska jos se mies yhtäkkiä joutuu keskelle tuota huutohelv*ttiä, niin ei se mies välttämättä osaa olla yhtä kärsivällinen kuin ap. Mies saattaa menettää hermonsa ja ratkaista lapsen huutamisen antamalla sille nyrkistä. Siitä sitten kärsii lapsi. Ja siitä sitten kärsii myös avioliitto. Ja sitten ap onkin ihan oikeasti yksinhuoltaja.
Ei ole koskaan hyvä pakottaa joku hoitamaan lapsia. Kyllä vanhemman pitäisi ihan itse haluta hoitaa lapsia. Jos ei halua hoitaa niin aikalailla vaikea sitä ongelmaa enää ratkaista. Mies vaihtoon?