Lue keskustelun säännöt.
Neuvokaa mitä teen väärin yksivuotiaan lapseni kanssa? Tappelee kaikessa vastaan
01.08.2019 |
Meillä on 1v 4kk ikäinen lapsi, ja arki on muuttunut todella väsyttäväksi. Lapsi "tappelee" kaikessa vastaan joka päivä ja koko ajan. Eli mitä tahansa pitäisi tehdä, niin hän nostaa siitä itkuraivarit. Siis selvästi itkee raivoissaan. Jos pitäisi mennä syöttötuoliin, jotta voitaisiin syödä, niin tulee itkuraivarit ja rimpuilee niin, että en saa häntä millään sinne syöttötuoliin (jos laittaisin väkisin, niin lasta sattuisi joten en laita). Jos pitäisi istua hetki lattialla paikallaan eikä kiipeillä huonekaluissa, niin tulee itkuraivarit. Ainoa asia kotona sisällä jossa lapsi on iloinen ja tyytyväinen on se, kun hän yrittää kiipeillä huonekaluissamme. Ja sitä iloa kestää sen pari sekuntia, koska sitten on pakko ottaa lapsi syliin, koska hän ei osaa edes kunnolla kävellä joten vain putoaa ja satuttaa itsensä, jos saisi kiipeillä.
Tänään lapseni on itkenyt raivoitkua minulle jo ainakin neljä tuntia, kaksi niistä ilman taukoa. Itkun aiheutti tänään se, että laitoin lapsen pinnasänkyyn käydäkseni nopeasti pissalla. Yritin saada hänet sinne ensin laulun ja leikin avulla lelujen kanssa, mutta raivostui heti. Sitten kokeilin, jos tulisikin syöttötuolissa mukaani vessaan, raivostui siitäkin. Oli pakko vain laittaa pinnasänkyyn, jotten pissaisi housuuni, mutta sen minuutin aikana ehti sitten tikahtua itkuunsa niin, että oksensi sinne pinnasänkyyn itkun takia. Jotta olisin saanut ne lakanat vaihdettua, minun olisi pitänyt saada hänet vaikka syöttötuoliin tai hetkeksi pysymään paikallaan lattialla, mutta ei onnistunut, koska tuli uusi itkuraivari.
Toisen itkun aiheutti se, kun olisin laittanut hänet syöttötuoliin tehdäkseni hänelle lounasta (jossa olisi mennyt noin 30 sek, koska lounas piti vain lämmittää mikrossa). Sama toistuu joka päivä, on toistunut jo kuukausia. Me ei useinkaan päästä koko päivänä edes ulos, koska jotta pääsisimme ulos, niin lapsen pitäisi olla muutama minuutti jossain, jotta voisin laittaa jonkun ruoan tai pukea itse tai käydä vessassa ja pestä hampaani. Se ei monesti onnistu ollenkaan, koska kun vain yritän laittaa hänet johonkin, missä hän ei heti pysty kiipeämään huonekaluihin, niin sekunnissa tulee raivoitku, joka sitten vain kestää ja kestää ja välillä päättyy oksentamiseen.
Olen aivan loppu. Yritän keksiä kaikkea kivaa hänelle, leluja, leikkejä, sylittelyjä, laulamista, yhdessäoloa, lempiruokia ja vaikka mitä, jotta hänellä olisi hyvä mieli, mutta ei onnistu, kun en saa häntä mihinkään edes laittaakseni sitä ruokaa nopeasti. Yritän joka päivä viedä hänet muutaman kerran leikkipuistoon, ja jos joskus sinne pääsemme niin lapsi on heti iloinen ja tyytyväinen ja rauhallinen lapsi siellä, kunnes pitäisi lähteä kotiin tai syödä siellä eväitä tms muuta kuin leikkiä ja keinua. Jo vauvana oli vähän merkkejä tällaisesta voimakkaasta omasta tahdosta, mutta tilanne on vaikeutunut koko ajan. Lapsi on saanut aivan varmasti riittävästi huomiota ja silittelyä ja läsnäoloa, mutta en kuitenkaan ole antanut hänen määrätä minua "oikuttelulla". Kaikkiin itkuihin olen aina reagoinut ja sylitellyt, mutta kiukkuitkulla hän ei kuitenkaan ole saanut aina tahtoaan läpi (välillä on, mutta silloin olen tarkoituksella antanut tehdä mitä on halunnut).
Mitä teen väärin? Miksi tämä on tällaista? Raskausaikana haaveilin miten käymme perhekerhoisssa, vauvauinneissa, kahviloissa ja ulkoilemme paljon ja leivon pullaa ja laitan hyviä ruokia ja sellaista. Nyt emme pääse noihin mihinkään kuin ihan harvoin, koska lähtemisestä ei tule mitään. Leipominen olisi aivan mahdotonta.
Neuvokaa.
Kommentit (357)
Lapsellesi on vahva oma tahto ja temperamentti. Uhmaikä päällä. Ihan normaalilta kuulostaa, paitsi niistä jotka ovat saaneet vain helpon temperamentin omaavia lapsia. Meillä esikoinen on saman tyyppinen (nyt 4v) ja omaa vahvan temperamentin. Toinen lapsemme (2v) on taas äärimmäisen pehmeä ja helppo. Eli ei ole vanhemmista tai kasvatuksesta kiinni meilläkään. Kyllä se siitä tasaantuu. Pyydä perheneuvola apua neuvolasta. Laita itsellesi korvatulpat, sekin auttaa. Ei se itkusta mene lapsikaan rikki. Tee omat hommasi mitkä tarvii ja lapsi huutaa jos huutaa. Lopettaa huutamisen kun huomaa ettei ole vaikutusta jos huvikseen huutaa sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap!
Ymmärrän että olet väsynyt ja turhautunut. Minusta 1v-2v ikä oli hurjaa aikaa, olin aivan puhki.
Luin kaikki vastauksesi ja niiden perusteella antaisin sinulle seuraavat neuvot:
- älä laita lasta syöttötuoliin, lattialle lelujen kanssa tai pinnasänkyyn, jos ei viihdy. Tee koti lapselle turvalliseksi ja anna kiipeillä kun siitä tuntuu pitävän.
- luovu syöttötuolista. Osta lapsellesi taaperotuoli tai anna syödä tavallisella tuolilla. Anna käteen pala leipää, kurkkua tai jotain mitä tykkää nakertaa kun lämmität ruokaa.
- Käy vessassa ovi auki. Lapsi saa tulla sinne jos haluaa. Putsaa lattiakaivot. Pese hampaat vaikka olkkarissa.
- ulkoile ja tee asioita mistä lapsesi pitää. Raivoitkua ei ilmeisesti tule jos et laita lasta syöttötuoliin tai pinnasänkyyn, joten uloslähdön ei pitäisi olla ongelma jos noudatat noita aiempia neuvoja?
- mies pitää saada osallistumaan arkeen hinnalla millä hyvänsä. Tarvitset myös omaa aikaa! Eli nyt ei miehelle vaihtoehtoja.
Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
PItää yrittää muistaa, että lapsella voi olla neurologista poikkeavuutta, sen myötä asioihin reagoinnin säätelyn vaikeutta tai aistiyliherkkyyksiä. Lapset eivät ole pahoja eivätkä välttämättä edes itsepäisiä. Kannattaa hakea apua, etsiä tietoa, vertaistukea ja yrittää tutustua lapsen ongelmaan miettimällä näitä asioita. Lapsen leimaaminen vaikeaksi edes omassa päässä ei auta ketään. Jos meinaa pinna palaa tai voimat loppua, niin hoitoapua hakuun ajoissa.
Joo. Jos lapsi huutaa ja itkee niin kauan kunnes oksentaa niin kuulostaa jo aivokalvontulehdukselta. Mutta siihen se lapsi olisi jo kuollut. Mutta jokin muu vakava terveysjuttu voi olla taustalla. Siis esim jokin neurologinen juttu eli sairaalloinen yliherkkyys tms. Toisaalta en ymmärrä miten yksikään psykiatri osaisi tuollaista diagnosoida vuoden ikäisessä vauvassa, koska jos on kotioloissa vaikeuksia niin se vauvahan on sitten jo niin moniongelmainen ettei sieltä yhtä vaivaa pystytä erottelemaan. Ehkä vanhempana diagnosointi helpottuu, mutta jotenkin pitäisi selvitä hengissä siihen asti.
Todennäköisempää kyllä on että kaikki nuo ongelmat johtuvat huonoista kotioloista eikä jostain huippuharvinaisesta neurologisesta häiriöstä.
Ehkä taapero protestoi sitä että häntä kohdellaan kuin vauvaa? Tai sitten on jotain muuta isompaa häikkä aistisäätelyssä ym hahmottamisessa.
Jos normaali lapsi, niin miksi se tuon ikäinen taapero pitäisi laittaa pinnasänkyyn odottamaan tai syöttötuoli ?? vessaan mukaan? Istuta potalle samalla kun käyt itse pöntöllä. Tai jos ei suostu istua potalla anna seistä sen hetken vessanlattialla. Ja miksi se lapsi pitäisi köyttää syöttötuoliin ruokailun tein ajaksi, pitkä aika istua plus vielä itse ruokailu. Laita vaikka keittiön viereen tms näköetäisyydelle leluja millä saa leikkiä sen aikaa kun teet ruuan.
Meillä molemmat tytöt (2v ja 4v) ovat saaneet touhuta aika vapaasti kotona, jo ihan vauvasta saakka. Asumme talossa jossa on 3 kerrosta ja rappuset oppivat menemään jo heti kun osasivat liikkua. Kerran tulivat alas sieltä eikä käynyt kuinkaan, toista kertaa eivät enää tippuneet.
Anna esim meikkipussi lapselle tongittavaksi siksi aikaa kun käyt vessassa. Ei lapsi nyt jaksa pinnasängyssä istua montaa minuuttia ilman touhua. Keittiöön alin laatikko lapselle omaksi jossa muovikippoja jne mitä voi kaivella.
Mielikuvitusta! Myös sohvalle lapsi oppii yleensä hetkessä kiipeämään ja tulemaan alas peppu edellä kun ohjaa vaan ja sanoo ”peppu edellä”. Vieheen kautta oppivat ja pienet tällit kuuluu elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pyytänyt apua neuvolasta siihen miten saisin miehen olemaan kotona enemmän. En ole siihen neuvoja saanut. Ap
Ehkä et ole ollut tarpeeksi selväsansinen. Sano neuvolassa, että "tarvitsen spua, olen romahtamispisteessä, enkä enää selviydy yksin lapsen kanssa. Mies on hylännyt meidät, eikä osallistu perheen elämään millään tavoin. Tarvitsemme ulkopuolista spua kiireellisesti."
Ihan varmadti saatte jotsin apua ja ehkä mieskin havahtuu siihen ja omaan käytökseensä.
Voisiko tuo ap jopa mennä lapsensa kanssa johonkin sellaiseen Mannerheimin Lastensuojeluliiton "turvakotiin" tms? Tai mitä niitä nyt onkaan, paikkoja missä äiti saa viettää useita päiviä lapsensa kanssa kun kotona arki on liian vaikeaa. Kai sellaiseen voi mennä myös vaikka kotona ei olisi väkivaltaa?
Koska todellakin "romahtamispiste" on juuri oikea sana tuolle perheen tilanteelle. Aivan sairasta touhua jos useita kertoja päivässä itkupotkuraivareita ja uloskaan ei siksi päästä. Ei mun mielestä riitä että kotiin tulee joku vähän auttamaan. Ehkä voisi olla paljon enemmän apua siitä jos pääsisi äkkiä hetkeksi pois kotoa. Ei laiskojen isovanhempien nurkkiin vaan jonnekin missä ihan oikeasti autetaan. Lapsella olisi siellä enemmän auttajia ja äiti saisi hermolomaa. Ja isä saisi yksin kotona yrittää avata silmiään ja harkita että haluaako menettää vaimonsa ja lapsensa.
Joo ei. Ne paikat olisi paras pitää vapaana sellaisille, joille oikeasti hätätilanne.
Perhetyöntekijästä sen sijaan voisi olla apua.
En lukenut ketjua, joten moni saattaa olla jo sanonut saman asian. Lapsesi on turhautunut, hänen on päästävä kiipeilemään ja olemaan vapaasti OMASSA KODISSAAN! Kuulostaa siltä ettet ole pysynyt perässä siinä että sinulla ei ole vauvaa enää, vaan oma tahdon omaava, aktiivinen tutkimusmatkailija, jonka tärkein tehtävä on oppia elämän perustaitoja. Palo siihen on valtava, ja vanhemman tehtävä on tarjota tuohon oppimiseen soveltuva ympäristö.
Kodin on oltava lapsiturvallinen, te olette lapsiperhe. Jos nykyinen ei muutoksillakaan sitä ole, niin teidän täytyy muuttaa. Tuo vaihe kestää vielä jonkin aikaa.
Toiseksi, sinne ulos täytyy vain mennä, ja puistossa annat lapsen kiipeillä ja syödä hiekkaa tms. Hän ei siihen kuole.
Terv, kaksi aktiivista ja raivopäistä taaperoa koululaisiksi kasvattanut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä se ongelma oli? Mies joka ei osallistu arkeen, äiti joka ei luota lapsensa taitoihin vai uhmaansa kiukutteleva lapsi?
Minun mielestäni on selvää, että mies on ainakin iso ongelma. Lapsesta ja ap:sta ei voi varmasti sanoa tämän perusteella.
Mutta sama ongelmahan jatkuu jos mies muuttaa pois?
Ap saisi yksinhuoltajana enemmän ulkopuolista apua. Esim kotihoidon työntekijän saisi lähes sekunnissa, jos olisinyh.
Jos mies olisi edes viikonloppuisä, ap saisi levätä silloin. Tai jos mies hylkää lapsensa kokonaan, niin se jo kertoo kaikille ulkopuolisille ja läheisille, miten yksin ja vaikeassa tilanteessa ap on, että he tulevat avuksi. Rahasta puhutaan liikaa, kyllä Suomessa pärjää yh eron jälkeenkin.
T. Ex yhTuleeko joku kotiin siksi aikaa lapsenvahdiksi, että ap saa pestyä hampaansa? Täytyyhän se arki ja pyhät pyörittää ilman miestäkin. Tai siis jos se sujuisi paremmin ilman miestä, niin eikö sen nyt pitäisi sujua hyvin kun koko miestä ei käytännössä ole? Joka toisen viikonlopun väliin mahtuu aika monta päivää yksin itkuhuutoa kuunnellen. Mielestäni yksinhuoltajia ei nosteta jalustalle vaan päinvastoin. Ei sitä apua tule ovista ja ikkunoista yhtäkkiä eron jälkeen. Ja kuka sen jälkeen maksaa siivoojan kun miestä ei enää ole? Joutuisi itse vielä siivotakin. Kannattaisi vähän miettiä eikä erota helpomman arjen toivossa.
Samaa mieltä. Lakatkaa ehdottelemasta sitä eroa ratkaisuksi joka ongelmaan. Eiköhän Suomessa ole jo ihan tarpeeksi yh äitejä.
Minulla oli ihan sama tilanne. Lapsi oli koko ajan menossa, pahantuulinen ja levoton. Kun tutkiskelen tilannetta nyt, kyllä meiltä loppuun asti hiottu rutiini puuttui ja minulta itsevarmuutta ja luottamusta omaan äitiyteen.
En myöskään päässyt ikinä minnekään ajoissa, kun en päässyt oikein edes suihkuun.
Nyt jälkeenpäin tietäisin mitä tehdä, niin kuin aina. Olen tätä nykyä neljän äiti, eikä minulla ole ollut koskaan niin raskasta kuin tuon esikoisen äitinä, eli on se myös lapsesta kiinni.
Toivotan voimia ja suosittelen perhetyötä, sinne kannattaa soittaa ja rupatella, ei ole mitään lastensuojelua. Meidän perhettä auttoi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tääl on aika paljon vastauksia, niin kerron vaan oman kokemuksen. Meillä kun alkoi tuo kiipeilykausi, niin opetin lapsen ensin laskeutumaan sohvalta jalat edellä ja tätä treenattiin kiipeilyn lomassa. Oppi aika nopeasti. Kirjahyllyjä meillä ei ollutkaan, vaan ikeasta niitä seinään kiinnitettäviä tasoja, joihin lapsi ei yltänyt. Ruokailun jälkeen torppasin tuolit pöydällä seinää vasten, kun oli avoratkaisu. Vessassa oli hakasella kissan mentävä aukko. Televisio oli seinässä kiinni ja siihen opetettiin varmaan sata vuotta, että siihen ei kosketa, vasta nyt reilun kahden vuoden iässä sisäisti sen, mutta se oli ainoa kärppänä olemista vaativa asia, niin ei haitannut.
Pukeminen oli varsinkin talvella todella haastavaa. Opin aika äkkiä, että kun lapselle jo hyvissä ajoin aloin selittämään, mitä seuraavaksi tapahtuu, niin asiat sujui paremmin. Ei vieläkään pidä siitä, jos suunnitelmat muuttuvat extempore, enkä ehdi sanoa siitä. Rauhoittuu kyllä nopeasti, kun selitän, että järjestys nyt asioissa vain vaihtui. Vaatteet puettiin pikkuhiljaa, niitä tutkittiin ja nimettiin ja osallistutin lasta niin, että sai itse kertoa, mihin housut tulee, mistä kädet menee sisälle, jne.
Meillä siis jeesasi lapsentahtisuus ja se, että hänellä on aika hyvin mahdollisuuksia kokeilla itse, mutta niin että olen valmis ottamaan kopin tarpeen vaatiessa. Oman kokemukseni mukaan on todella hyvä kiipeilemään ja tasapainoilemaan, kun vertaan samanikäisiin lapsiin. Joskus käy vahinkoja, mutta silloin itketään itkut, lohdutetaan ja sen jälkeen kerron, että tämän takia äiti on varoittanut asiasta x.
Omaa tahtoa löytyy ja paljon. Suurinta osaa ei saa läpi, mutta jos hän kokee, että punainen paita on sinistä parempi vaihtoehto, niin laittakoot. Voi siis myös vaikuttaa omaan elämäänsä päivittäin. Jaksaa ne pettymyksetkin sitten paremmin, kun ei joka asiassa tule ylhäältä alaspäin käskytystä, kieltoa ja nakutusta.
Veikkaan, että lapsesi on vain todella temperamenttinen. Nyt sun pitää löytää se yhteinen sävel ja kieli ilman pelkoa siitä, että kallo halkeaa.
Saisitko lapselle viikonlopuksi hoitajan.
Menisitte viikonlopuksi miehen kanssa viettämään yhteistä aikaa. Nukkuisitte univelkoja pois ja puhuisitte mikä arjessa mättää.
Miehen isyyttä sinä et voi muuttaa, se muutos lähtee miehestä itsestään mutta isän ja lapsen suhde kaipaa kyllä tukea.
Omaa käytöstä taas voit muuttaa. Nukutko tarpeeksi? Alkaako päivät sillä että ajattelet että taas on vaikea päivä edessä? Nautitko arjesta lapsen kanssa vai suoritatko vain sitä mielikuvaa minkä olet vauva ajasta itsellesi luonut?
Tässä ketjussa on paljon hyviä vinkkejä siitä miten voit helpottaa teidän arkea.
Ehkä tämä on provo kaikkine ristiriitaisuuksineen, mutta todellisuutta varmaan monelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaisin, että lapsi aistii sen että sinä hermostut myös noissa tilanteissa vaikka yrität näyttää rauhalliselta. Ota rennosti. Älä aseta itsellesi liian paljon tavoitteita siitä mitä teidän pitäisi tehdä.
Onnistuuko, että heräisit itse aamulla hyvissä ajoin ennen lasta jotta saisit omat aamutoimet rauhassa.
Voiko se lapsi olla vessan lattialla sen aikaa kun itse käyt vessassa tai harjoitella samalla pottailua, miksi hänen pitää sen aikaa olla syöttätuolissa?
Omat lapset tykkäsivät leikkiä keittiössä silloin kun olivat tuon ikäisiä. Meillä oli yhdessä alakaapissa sellaisia muovi kippoja joita ei käytetty ja lapsi sai tyhjentää sitä hyllyä ja välillä oli itsekkin kaapissa😊
Valmistele mahdollisuuksien mukaan edellisenä iltana lapsen jo nukkuessa seuraavan päivän ruokaa yms.Lapsi herää aamuisin aina siihen kun minä tai mies herää eikä nukahda enää uudelleen eli ei onnistu. Jos laitan hänet meidän vessan lattialle käydäkseni pissalla niin hän menee aina suoraan lattiakaivolle irroittamaan sitä ritilää ja tunkemaan käsiään ja suutaan sinne kaivoon ja ritilään. Siksi se syöttötuoli. Ap
Laita se lattiakaivo väliaikaisesti jeesusteipillä kiinni, ellei sinne pidä päästä vettä jatkuvasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaisin, että lapsi aistii sen että sinä hermostut myös noissa tilanteissa vaikka yrität näyttää rauhalliselta. Ota rennosti. Älä aseta itsellesi liian paljon tavoitteita siitä mitä teidän pitäisi tehdä.
Onnistuuko, että heräisit itse aamulla hyvissä ajoin ennen lasta jotta saisit omat aamutoimet rauhassa.
Voiko se lapsi olla vessan lattialla sen aikaa kun itse käyt vessassa tai harjoitella samalla pottailua, miksi hänen pitää sen aikaa olla syöttätuolissa?
Omat lapset tykkäsivät leikkiä keittiössä silloin kun olivat tuon ikäisiä. Meillä oli yhdessä alakaapissa sellaisia muovi kippoja joita ei käytetty ja lapsi sai tyhjentää sitä hyllyä ja välillä oli itsekkin kaapissa😊
Valmistele mahdollisuuksien mukaan edellisenä iltana lapsen jo nukkuessa seuraavan päivän ruokaa yms.Lapsi herää aamuisin aina siihen kun minä tai mies herää eikä nukahda enää uudelleen eli ei onnistu. Jos laitan hänet meidän vessan lattialle käydäkseni pissalla niin hän menee aina suoraan lattiakaivolle irroittamaan sitä ritilää ja tunkemaan käsiään ja suutaan sinne kaivoon ja ritilään. Siksi se syöttötuoli. Ap
Kyllä tuo, että lapsesi tonkii lattiakaivon vaatii sen, että sinä (miehesi) kiellät toistuvasti ja niin kauan kun lapsi tottelee, Joku poäivä se lapsi uskoo sen. että EI saa ottaa ritilää.Päättäväisesti ja päättäväisen napakasti, ei huutamalla. Joku päivä se lapsesi uskoo sen, mutta älä anna periksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vahvatemperamenttisella lapsella on oltava myös jämäkkä äiti.
Jos lapsi menee kaivamaan lattiakaivoa, sanotaan vaan kuuluvasti(ei huutamalla) EI ja haetaan pois. Ja valitaan ne taistelut eli esim. lattiakaivo kielletään AINA ja heti, mutta vaikka sohvalle kiipeäminen sallitaan, tuon ikäinen tuskin henkeään menettää vaikka sieltä tippuisi.
Vaan sitä turhaa lässytystä ja paapomista pitää välttää eli huonoa käytöstä ei palkita sylittelyillä yms.
Ja koko homman idea on se, että huudolla ei KOSKAAN saa sitä mitä haluaa eikä sille koskaan anneta periksi. Jos väsyneenä tms antaa periksi niin koko homma vesittyy täysin.
Vierailija kirjoitti:
Saisitko lapselle viikonlopuksi hoitajan.
Menisitte viikonlopuksi miehen kanssa viettämään yhteistä aikaa. Nukkuisitte univelkoja pois ja puhuisitte mikä arjessa mättää.
Mitenkä en nyt näe tätä jutustelutuokiota tässä akuutissa tilanteessa kovin hedelmällisenä, kun lähtökohta on jo valmiiksi tämä... Kaksi ääreisväsynyttä ja stressaantunutta, toisistaan vieraantunutta vanhempaa pääsee syyttelemään toisiaan tilanteesta, en usko että siitä koituu mitään hyvää, vaikka kuinka olisi hyvät ajatukset ja yhdet kunnon yöunet taustalla.
Noin muuten ap, nythän on mitä paras vuodenaika vaan kaapata lapsi kainaloon ja painua sinne ulos (vaikka ilman hampaidenpesua, ota xylitol-purkka!), kun ei tarvitse pukea monen vaatekerroksen alle. Toivottavasti siihen mennessä tilanne on rauhoittunut, oikeasti nämä voi mennä ohitse yhdessä tai kahdessa kuukaudessa, kun tuleekin (toivottavasti) toinen vaihe. Vaiheita nämä yleensä on, kasvu- ja kehitysvaiheita, koita saada jotain lohtua siitä jaksamiseen.
Ps. Miehesi on kyllä vastuuntunnoton hahmo, en voi olla sanomatta. Jaksamista sulle!
Yksivuotias pääsee ilmaiseksi Hoploppiin. Siellä on alle 4 vuotiaille oma temmellysnurkkaus. Kaikki pehmustettua. Menkää sinne. Ei haittaa jos lapsi itkee 5 minuuttia siinä eteisessä lähtiessä.
Pian 1,5 vuotias on jo niin iso, että ei häntä enää pidä pistää pinnasänkyyn tai syöttötuoliin odottamaan.
En lukenut kaikkia kymmentä sivua läpi, mutta kannattaa selvittää myös mahdolliset neuropsykiatriset "häiriöt" (aistiyliherkkyydet, asperger / autisminkirjo) ensisijaisesti sairaalan neuro- tai psykiatrian puolen kanssa. Oma lapseni oli ihan samanlainen ja näitä paljastui vasta vuosia myöhemmin.
Minä varmaan kokeilisin ihan vaan että itselle kuulokkeet päähän yhdeksi päiväksi jos et jaksa kerta huutoa kuunnella ja ihan mielenkiinnosta katsoisin kauanko sitä ihan oikeasti kestää kun en vaan reagoi siihen millään tavoin. Jotku vastamelu kuulokkeet päähän siis, rentouttava musiikki soimaan ja touhuilet asioita ihan kun lapsi ei päästäisi ääntäkään. Samalla kuitenkin näet, ettei hän nyt onnistu itseään vakavasti satuttamaan.
Lapsen myötä usein käy niin, että suuri osa omista ideologioista joutaa romukoppaan ja jää vai ’survival’.
Sisustaminen on ihan merkityksetöntä, tärkeintä on, että on virikkeitä eli vaikkapa siellä kirjahyllyssä joku laatikko mistä löytyy kankaita/leluja/lapselle kirjoja ja ne aidot omat aarteet mitkä ei saa mennä rikki on ulkovarastossa tms turvassa. Ja joka huoneessa on tutkittavaa - jopa siellä vessassa, joko leluja tai ihan vain tyhjiä hammastahnapaketteja tai mitä vaan.
Itse olen jo isoäiti, ja minulla on yksi ’ei niin helppo’ lapsenlapsi - paitsi ettei hänkään mikään vaikea ole. Esim kun teen puuroa, otan hänet ensin syliin ja näytän että nyt teen täällä puuroa, ja annan häne vähän pyöritellä sitä puurokauhaa siellä maidossa ja sitten olen tehnyt lieden viereen kylmälaukusta matalamman tason mihin olen antanut hänelle pienen kattilan ja vispilän ja jotain vaikkapa niitä pienten lasten reikämuroja johonkin kippoon ja siinä hän sitten nojailee ja ’kokkaa’ (ja sotkee, mutta vanhempien loputon tehtävä on vähän siivota joka välissä). Salaatin teemme usein myös siinä matalalla tasolla ja hän huitoo (tylsän) veitsen kanssa ja maistelee niitä aineksia ja minä pyörähtänyt sitä salaattia, perunat pestään niin että hän istuu lavuaarin reunalla ja siirtelee niitä perunoita jne jne.
Ulosmenokiukkua helpottaa jos hänelle sinnikkäästi kertoo ”nyt laitetaan saappaat jalkaan niin mennään etsimään vesilätäköitä” tms tilanteeseen sopivaa - että hän tietää mitä tulee tapahtumaan ja puheen kanssa hänet osallistutetaan tapahtumaketjuun. Ja sitten kanssa viet lapsen ulkoilemaan = kiipeilemään ja tutkimaan (mitä hän sitten tykkääkään tehdä) Ulkoilua ei oikeastaan laisinkaan ole ”kävellään rattaissa kauppaan ja postiin”
Oman tyttären kohdallani Olen myös huomannut suuren eron (omaan äitiaikaani) siinä miten paljon lapsen huomiosta äidiltään syö kännykkä. Tämä kyseine lapsi olikin jossain vaiheessa hyvin mustasukkainen äidin kännykälle (kantoi roskikseen jos jostain löysi) ja ehkäpä äidit eivät sitä huomaa, mutta jos laittaa ruokaa ja selaa kännykkää niin se kännykkähuomio on suoraan lapselta pois. Ap, kiinnitä tähän huomiota, vaikka uskonkin että yhteys ystäviisi on tärkeä!
Muuten ei voi kuin lohduttaa tuolla kuluneella vitsillä, että kyllä se pikkulapsiajan kohta helpottaa...juuri sopivasti teini-iäksi 😂
Mahtavan absurdia =D
Loistava provoaloitus, hauskinta viihdettä aikoihin.