Lue keskustelun säännöt.
Neuvokaa mitä teen väärin yksivuotiaan lapseni kanssa? Tappelee kaikessa vastaan
01.08.2019 |
Meillä on 1v 4kk ikäinen lapsi, ja arki on muuttunut todella väsyttäväksi. Lapsi "tappelee" kaikessa vastaan joka päivä ja koko ajan. Eli mitä tahansa pitäisi tehdä, niin hän nostaa siitä itkuraivarit. Siis selvästi itkee raivoissaan. Jos pitäisi mennä syöttötuoliin, jotta voitaisiin syödä, niin tulee itkuraivarit ja rimpuilee niin, että en saa häntä millään sinne syöttötuoliin (jos laittaisin väkisin, niin lasta sattuisi joten en laita). Jos pitäisi istua hetki lattialla paikallaan eikä kiipeillä huonekaluissa, niin tulee itkuraivarit. Ainoa asia kotona sisällä jossa lapsi on iloinen ja tyytyväinen on se, kun hän yrittää kiipeillä huonekaluissamme. Ja sitä iloa kestää sen pari sekuntia, koska sitten on pakko ottaa lapsi syliin, koska hän ei osaa edes kunnolla kävellä joten vain putoaa ja satuttaa itsensä, jos saisi kiipeillä.
Tänään lapseni on itkenyt raivoitkua minulle jo ainakin neljä tuntia, kaksi niistä ilman taukoa. Itkun aiheutti tänään se, että laitoin lapsen pinnasänkyyn käydäkseni nopeasti pissalla. Yritin saada hänet sinne ensin laulun ja leikin avulla lelujen kanssa, mutta raivostui heti. Sitten kokeilin, jos tulisikin syöttötuolissa mukaani vessaan, raivostui siitäkin. Oli pakko vain laittaa pinnasänkyyn, jotten pissaisi housuuni, mutta sen minuutin aikana ehti sitten tikahtua itkuunsa niin, että oksensi sinne pinnasänkyyn itkun takia. Jotta olisin saanut ne lakanat vaihdettua, minun olisi pitänyt saada hänet vaikka syöttötuoliin tai hetkeksi pysymään paikallaan lattialla, mutta ei onnistunut, koska tuli uusi itkuraivari.
Toisen itkun aiheutti se, kun olisin laittanut hänet syöttötuoliin tehdäkseni hänelle lounasta (jossa olisi mennyt noin 30 sek, koska lounas piti vain lämmittää mikrossa). Sama toistuu joka päivä, on toistunut jo kuukausia. Me ei useinkaan päästä koko päivänä edes ulos, koska jotta pääsisimme ulos, niin lapsen pitäisi olla muutama minuutti jossain, jotta voisin laittaa jonkun ruoan tai pukea itse tai käydä vessassa ja pestä hampaani. Se ei monesti onnistu ollenkaan, koska kun vain yritän laittaa hänet johonkin, missä hän ei heti pysty kiipeämään huonekaluihin, niin sekunnissa tulee raivoitku, joka sitten vain kestää ja kestää ja välillä päättyy oksentamiseen.
Olen aivan loppu. Yritän keksiä kaikkea kivaa hänelle, leluja, leikkejä, sylittelyjä, laulamista, yhdessäoloa, lempiruokia ja vaikka mitä, jotta hänellä olisi hyvä mieli, mutta ei onnistu, kun en saa häntä mihinkään edes laittaakseni sitä ruokaa nopeasti. Yritän joka päivä viedä hänet muutaman kerran leikkipuistoon, ja jos joskus sinne pääsemme niin lapsi on heti iloinen ja tyytyväinen ja rauhallinen lapsi siellä, kunnes pitäisi lähteä kotiin tai syödä siellä eväitä tms muuta kuin leikkiä ja keinua. Jo vauvana oli vähän merkkejä tällaisesta voimakkaasta omasta tahdosta, mutta tilanne on vaikeutunut koko ajan. Lapsi on saanut aivan varmasti riittävästi huomiota ja silittelyä ja läsnäoloa, mutta en kuitenkaan ole antanut hänen määrätä minua "oikuttelulla". Kaikkiin itkuihin olen aina reagoinut ja sylitellyt, mutta kiukkuitkulla hän ei kuitenkaan ole saanut aina tahtoaan läpi (välillä on, mutta silloin olen tarkoituksella antanut tehdä mitä on halunnut).
Mitä teen väärin? Miksi tämä on tällaista? Raskausaikana haaveilin miten käymme perhekerhoisssa, vauvauinneissa, kahviloissa ja ulkoilemme paljon ja leivon pullaa ja laitan hyviä ruokia ja sellaista. Nyt emme pääse noihin mihinkään kuin ihan harvoin, koska lähtemisestä ei tule mitään. Leipominen olisi aivan mahdotonta.
Neuvokaa.
Kommentit (357)
anna satuttaa itseään, ei se mailman loppu ole että kaatuu. Paapomalla kuoliaaksi lapsen itsekehitystä en ihmettele ollenkaan että raivoaa kun ei saa oppia mitään ja pakotetaan olemaan vauvatasolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opeta lapsi kiipeämään vaikka sohvalle, laita patja alle. Lapsi saa harjoitusta eikä tarvitse olla koko ajan kieltämässä, ehkä sitten suostuu välillä muuhunkin, tai ehdit käymään edes vessassa rauhassa.
Hakekaa neuvolasta apua. Tuo ei ole normaalia.
Vierailija kirjoitti:
anna satuttaa itseään, ei se mailman loppu ole että kaatuu. Paapomalla kuoliaaksi lapsen itsekehitystä en ihmettele ollenkaan että raivoaa kun ei saa oppia mitään ja pakotetaan olemaan vauvatasolla.
Joku kaatuminen ei haittaakaan, mutta en anna kiivetä kirjahyllyyn vetämään telkkaria päälleen. Enkä anna kaataa painavaa tuolia päähänsä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No anna sen lapsen kiipeillä ja tippua niin oppii. Ihan tosissani olen. (4 lasta joista yksi oli kiipeilijä)
treffit kirjoitti:
Mita sanovat neuvolassa?
Että tsemppiä, koita jaksaa, tuollainen vaihe menee kyllä ohi, jakakaa isän kanssa hoitovuoroja jotta saat välillä hengähtää, joillakin lapsilla on tuollainen temperamentti.
Mitään ihmeellistä lapsen terveydessä tai kehityksessä ei ole muuten, ollaan yksityislääkärilläkin varmuuden vuoksi käyty kysymässä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ihan koko sepustusta jaksanut lukea, mutta vastaan silmäilyn pohjalta. Jokainen lapsi testaa rajoja ja kokeilee mitä saa tehdä ja mitä ei. Se on normaalia ja lapsi oppii siten tarpeellisia taitoja. Jokainen lapsi myös vastustaa jossain vaiheessa kieltoja. Toiset enemmän toiset vähemmän. Sekin on täysin normaalia.
Kyseessä on teidän koti, joka on myös lapsen koti. Sen pitää olla lapselle sopiva, eli lapsen pitää pystyä olemaan siellä hetki itsekseen niin, että saat vaikka käytyä pissalla. Kuulosta siltä, että teidän on tehtävä kodistanne lapselle turvallinen. Tällä tavalla sinun stressisikin vähenee.
Minulla on siis saman ikäinen lapsi, jolla on normaali uhmaa jo (kuten ilmeisesti teilläkin), mutta kyllä hän pärjää meillä kotona siten, ettei minun tarvitse joka sekunti häntä enää katsoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
anna satuttaa itseään, ei se mailman loppu ole että kaatuu. Paapomalla kuoliaaksi lapsen itsekehitystä en ihmettele ollenkaan että raivoaa kun ei saa oppia mitään ja pakotetaan olemaan vauvatasolla.
Joku kaatuminen ei haittaakaan, mutta en anna kiivetä kirjahyllyyn vetämään telkkaria päälleen. Enkä anna kaataa painavaa tuolia päähänsä. Ap
Koti pitää sisustaa niin ettei nuo ole mahdollisia. Käyttekö leikkipuistossa, jossa saa kiipeillä?
Mitäs jos videoit seuraavan kohtauksen ja näytät sen neuvolassa? Että he näkevät käytännössä miten huuto vaan jatkuu ja lopulta oksentaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ihan koko sepustusta jaksanut lukea, mutta vastaan silmäilyn pohjalta. Jokainen lapsi testaa rajoja ja kokeilee mitä saa tehdä ja mitä ei. Se on normaalia ja lapsi oppii siten tarpeellisia taitoja. Jokainen lapsi myös vastustaa jossain vaiheessa kieltoja. Toiset enemmän toiset vähemmän. Sekin on täysin normaalia.
Mutta eikö se ole vasta uhmaiässä? Lapseni on vasta 1 v 4 kk. Ap
Voisiko tilat antaa myöten jotenkin rakentaa turvallista paikkaa kiipeillä ja touhuta? Sohvalle ja pehmusteita ympärille. Jotain. Tuntuu aika energiseltä tapaukselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
anna satuttaa itseään, ei se mailman loppu ole että kaatuu. Paapomalla kuoliaaksi lapsen itsekehitystä en ihmettele ollenkaan että raivoaa kun ei saa oppia mitään ja pakotetaan olemaan vauvatasolla.
Joku kaatuminen ei haittaakaan, mutta en anna kiivetä kirjahyllyyn vetämään telkkaria päälleen. Enkä anna kaataa painavaa tuolia päähänsä. Ap
Laita tuolit seinää vasten ja lapsiportti kirjahyllyn eteen. Ohjaa kiipeämään sohvalle, rahille, eteisen penkille tai johonkin, missä ei ole mitään rikottavaa.
Ehkä niihin ihan kaikkiin itkuihin ei kannata reagoida. Jos aina nappaa lapsen syliin, kun tämä kiukuttelee, lapsi oppii, että itkulla saa äidin huomion itseensä ja tietysti itkee koko ajan. Jos itkuun ei aina reagoida, lapsi oppii pikkuhiljaa, että kiukuttelu on turhaa eikä viitsi sitä enää harrastaa kovin usein. Välillä toki pitää testata, josko kiukuttelu kuitenkin tepsisi :)
Neuvolassa voisi varmaan jutella asiasta?
Luulen, että lasta turhauttaa, kun on jo omaa tahtoa ja ajatuksia, mutta kielelliset kyvyt ei riitä kertomaan, mikä on hätänä. Yhdellä kaverilla tähän vaiheeseen auttoi kun autettiin lasta ilmaisemaan itseään. Huudon alkaessa lempeästi ja selvästi sanotaan: "Kerro. En ymmärrä, jos vain huudat." "Mitä tarvitset?" "Mitä haluat?" "Kerro." Aluksi vaikeaa, mutta helpottuu, kun lapsi käsittää, että pienikin vinkki voi auttaa vanhempaa helpottamaan lapsen oloa.
Koska puhumisen motoriikka voi olla lapselle myös alkuun vaikeaa, voi avuksi ottaa tukiviittomia. Sopivat siis ihan neuronormaalienkin lasten käyttöön, ja helpottavat kommunikointia - tukiviittomat eivät häiritse puheen kehitystä vaan niillä on pikemminkin havaittu olevan puheen oppimista edistävä vaikutus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
anna satuttaa itseään, ei se mailman loppu ole että kaatuu. Paapomalla kuoliaaksi lapsen itsekehitystä en ihmettele ollenkaan että raivoaa kun ei saa oppia mitään ja pakotetaan olemaan vauvatasolla.
Joku kaatuminen ei haittaakaan, mutta en anna kiivetä kirjahyllyyn vetämään telkkaria päälleen. Enkä anna kaataa painavaa tuolia päähänsä. Ap
Koti pitää sisustaa niin ettei nuo ole mahdollisia. Käyttekö leikkipuistossa, jossa saa kiipeillä?
Yritän joka päivä monta kertaa saada leikkipuistoon menemisen onnistumaan. Haluaisin viedä lapseni sinne kaksi kertaa päivässä. Mutta aloituksen pointti oli se, että lähdöt ei onnistu, koska en saa häntä mihinkään ilman raivoitkua niin, että voisin itse edes pukea, pissata ja pestä hampaat (noin 10 min), jotta pääsisimme ulos.
Ja asumme vuokra-asunnossa, jossa on tiettyjä juttuja, joita emme vain saa tehtyä lapselle turvalliseksi koska emme saa tehdä tänne muutostöitä. Ja asunto on pienehkö, olen yrittänyt keksiä miten tämän voisi sisustaa vaikka täysin uusiksi turvalliseksi, mutta en keksi. Olen niin loppu, että kohta käsken miehen viedä meiltä kaikki huonekalut vain pois. Ap
Vierailija kirjoitti:
Mitäs jos videoit seuraavan kohtauksen ja näytät sen neuvolassa? Että he näkevät käytännössä miten huuto vaan jatkuu ja lopulta oksentaa.
Huuto loppuu välittömästi kun päästän lapsen kiipeilemään. Siis sekunnissa.
Huuto jatkuu vain, jos yritän saada häntä olemaan hetken jossain esim. syöttötuolissa. Mutta syömisen vuoksi olisi pakko joskus olla siinä hetki. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan koko sepustusta jaksanut lukea, mutta vastaan silmäilyn pohjalta. Jokainen lapsi testaa rajoja ja kokeilee mitä saa tehdä ja mitä ei. Se on normaalia ja lapsi oppii siten tarpeellisia taitoja. Jokainen lapsi myös vastustaa jossain vaiheessa kieltoja. Toiset enemmän toiset vähemmän. Sekin on täysin normaalia.
Mutta eikö se ole vasta uhmaiässä? Lapseni on vasta 1 v 4 kk. Ap
Ensimmäinen uhma tulee juurikin noin vuoden iässä. Silloin lapsi oppii, että hänellä on ihan omakin tahto ja sitä pitää tietysti testailla uhmaamalla äidin tahtoa.
Ja lapsen isä, mieheni, tekee stressaavaa työtä, pitkiä päiviä. Hän ei onnistu lapsen kanssa yhtään paremmin kuin minä silloin kun sattuu olemaan kotona. Mutta hän stressaantuu siitä paljon enemmän kuin minä, joka jotenkin jaksan vielä. Mies on pyytänyt, että en jättäisi häntä yksin lapsen kanssa vaan hän vaikka ottaa lisää töitä tienatakseen rahaa siivoojaan ja lapsenhoitajaan ja vaikka tilauspizzoihin ym ym kunhan minä vain jaksan olla lapsen kanssa.
Olen ottanut tänne hoitajan muutaman kerran olemaan lapsen kanssa, mutta joka kerta lapsi on vain itkenyt ja raivonnut koko ajan sille hoitajalle (varmaan eroahdistusta ainakin). Ja ollut loppupäivän sitten minulle todella itkuinen. Eli oikeastaan pääsen helpommalla jos en edes ota koskaan hoitajaa.
Ap