Lue keskustelun säännöt.
Neuvokaa mitä teen väärin yksivuotiaan lapseni kanssa? Tappelee kaikessa vastaan
01.08.2019 |
Meillä on 1v 4kk ikäinen lapsi, ja arki on muuttunut todella väsyttäväksi. Lapsi "tappelee" kaikessa vastaan joka päivä ja koko ajan. Eli mitä tahansa pitäisi tehdä, niin hän nostaa siitä itkuraivarit. Siis selvästi itkee raivoissaan. Jos pitäisi mennä syöttötuoliin, jotta voitaisiin syödä, niin tulee itkuraivarit ja rimpuilee niin, että en saa häntä millään sinne syöttötuoliin (jos laittaisin väkisin, niin lasta sattuisi joten en laita). Jos pitäisi istua hetki lattialla paikallaan eikä kiipeillä huonekaluissa, niin tulee itkuraivarit. Ainoa asia kotona sisällä jossa lapsi on iloinen ja tyytyväinen on se, kun hän yrittää kiipeillä huonekaluissamme. Ja sitä iloa kestää sen pari sekuntia, koska sitten on pakko ottaa lapsi syliin, koska hän ei osaa edes kunnolla kävellä joten vain putoaa ja satuttaa itsensä, jos saisi kiipeillä.
Tänään lapseni on itkenyt raivoitkua minulle jo ainakin neljä tuntia, kaksi niistä ilman taukoa. Itkun aiheutti tänään se, että laitoin lapsen pinnasänkyyn käydäkseni nopeasti pissalla. Yritin saada hänet sinne ensin laulun ja leikin avulla lelujen kanssa, mutta raivostui heti. Sitten kokeilin, jos tulisikin syöttötuolissa mukaani vessaan, raivostui siitäkin. Oli pakko vain laittaa pinnasänkyyn, jotten pissaisi housuuni, mutta sen minuutin aikana ehti sitten tikahtua itkuunsa niin, että oksensi sinne pinnasänkyyn itkun takia. Jotta olisin saanut ne lakanat vaihdettua, minun olisi pitänyt saada hänet vaikka syöttötuoliin tai hetkeksi pysymään paikallaan lattialla, mutta ei onnistunut, koska tuli uusi itkuraivari.
Toisen itkun aiheutti se, kun olisin laittanut hänet syöttötuoliin tehdäkseni hänelle lounasta (jossa olisi mennyt noin 30 sek, koska lounas piti vain lämmittää mikrossa). Sama toistuu joka päivä, on toistunut jo kuukausia. Me ei useinkaan päästä koko päivänä edes ulos, koska jotta pääsisimme ulos, niin lapsen pitäisi olla muutama minuutti jossain, jotta voisin laittaa jonkun ruoan tai pukea itse tai käydä vessassa ja pestä hampaani. Se ei monesti onnistu ollenkaan, koska kun vain yritän laittaa hänet johonkin, missä hän ei heti pysty kiipeämään huonekaluihin, niin sekunnissa tulee raivoitku, joka sitten vain kestää ja kestää ja välillä päättyy oksentamiseen.
Olen aivan loppu. Yritän keksiä kaikkea kivaa hänelle, leluja, leikkejä, sylittelyjä, laulamista, yhdessäoloa, lempiruokia ja vaikka mitä, jotta hänellä olisi hyvä mieli, mutta ei onnistu, kun en saa häntä mihinkään edes laittaakseni sitä ruokaa nopeasti. Yritän joka päivä viedä hänet muutaman kerran leikkipuistoon, ja jos joskus sinne pääsemme niin lapsi on heti iloinen ja tyytyväinen ja rauhallinen lapsi siellä, kunnes pitäisi lähteä kotiin tai syödä siellä eväitä tms muuta kuin leikkiä ja keinua. Jo vauvana oli vähän merkkejä tällaisesta voimakkaasta omasta tahdosta, mutta tilanne on vaikeutunut koko ajan. Lapsi on saanut aivan varmasti riittävästi huomiota ja silittelyä ja läsnäoloa, mutta en kuitenkaan ole antanut hänen määrätä minua "oikuttelulla". Kaikkiin itkuihin olen aina reagoinut ja sylitellyt, mutta kiukkuitkulla hän ei kuitenkaan ole saanut aina tahtoaan läpi (välillä on, mutta silloin olen tarkoituksella antanut tehdä mitä on halunnut).
Mitä teen väärin? Miksi tämä on tällaista? Raskausaikana haaveilin miten käymme perhekerhoisssa, vauvauinneissa, kahviloissa ja ulkoilemme paljon ja leivon pullaa ja laitan hyviä ruokia ja sellaista. Nyt emme pääse noihin mihinkään kuin ihan harvoin, koska lähtemisestä ei tule mitään. Leipominen olisi aivan mahdotonta.
Neuvokaa.
Kommentit (357)
Vierailija kirjoitti:
Siis...
Mies tekee pitkää päivää ilmeisesti haastavassa työssä, palkalla maksaa kotiin siivoojat ja luvannut palkata vielä lastenhoitajankin.
En vaan kyllä millään näe tuota miestä "lusmuna vastuunpakoilijana", kuten täällä on maalailtu.
Kun sillä rahalla ei voi ostaa ap:lle mielenrauhaa eikä isyyttä. Raha on toissijaista kumppanuuden, toisen tukemisen ja mielenterveyden kannalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap täällä. Minut on näköjään tässä ketjussa jo leimattu joksikin hulluksi tai mielenterveysongelmaiseksi ja muutamassa kommentissa lapsikin sellaiseksi, josta tulee hullu koska joutuu minun lapsi olemaan. Mietin viitsinkö enää edes vastata tähän ketjuun mitään, koska minusta on hullu täällä tehty. Kuitenkin oli tullut myös muutamia ystävällisiä vastauksia, joissa oli hyviä neuvoja niin päätin että niiden vuoksi vastaan. Kiitoksia niistä asiallisesti kommentoineille.
Kirjoitin varmaan eilen vähän sekavasti osan viesteistäni, koska olin niin loppu siitä neljän tunnin raivoitkusta että purin vain tänne väsymystäni ja itkin. Totta on että olen jonkun burnoutin partaalla. Mies pakeni töihin tekemään pitkää päivää ja kuukausia sitten. Ainoat vapaahetket lapsen hoidosta minulla on kun otan tänne rahalla jonkun hoitajan lapselle. Mutta lapsi tosiaan itkee aina koko sen hoitoajan hoitajan sylissä, ja sen hoitoajan jälkeen on loppupäivän itkuinen ja haluaa olla vain sylissä. Lapsi oli yhdessä suunniteltu ja ennen raskautta puhuttiin monta kertaa miten yhdessä hoidetaan ja selvitään vaikka suku asuu kaukana. Mies on oikeasti niin stressaantunut että ehkä on paras että hän on siellä töissä eikä kotona stressikimppuna, koska ei hänestä sellaisena mitään apua ole, haittaa vain koska lapsi ja minä aistitaan se kamala stressi hänessä. Hän on uudessa työpaikassa eli edes lomaa ei ollut ehtinyt kertyä.
Olen kuin yksinhuoltaja, jolla käy siivooja ja jolla on rahaa tilata sitä valmispizzaa. Ei varmaan kenelläkään voimakastahtoisen lapsen oikeallakaan yksinhuoltajalla helppoa ole ja se lapsen raivoitku on oikeasti väsyneenä todella ahdistavaa eikä sitä pääse koskaan pakoon paitsi palkkaamalla pariksi tunniksi hoitaja. Mies ymmärtää burnouttini mutta oman stressinsä vuoksi ei jaksa siitä välittää ja siitä olen vihainen miehelle. Hän yrittää hoitaa asiaa tekemällä vielä enemmän töitä maksaakseen minulle niitä lastenhoitajia, vaikka olen sanonut että hänen pitää itse hoitaa eikä olla aina töissä. Mutta koska pakenee töihin niin tätä se sitten on. En usko, että oikeaksi yksinhuoltajaksi ryhtyminen helpottaisi, koska silloin ei olisi rahaa siivoojiin eikä valmiisiin ruokiin.
Vessan lattiakaivon teippaaminen ei varmaan tilannettani ratkaise, koska se teippi pitää kuitenkin avata pari kertaa päivässä kun itse käyn suihkussa, mies käy suihkussa tai lapsi käy pesulla. En muutenkaan usko että tuollaiset pikkukikat nyt auttaa. Minun tarvisi varmaan saada vähän lepoa itse, jotta vain jaksaisin niitä itkuja paremmin.
Ap
Eihän sitä lattiakaivoa tarvitse umpeen teipata, reunat vain jesarilla, ettei lapsi saa kantta irroitettua. Siitä pelkän ritilän räpeltämisestä ei ole lapselle mitään haittaa, hän taatusti koskettelee ja maistelee pahempiakin bakteeripesiä. Ja jos lapsi alkaa repiä niitä teippejä, niin anna repiä. Lapsi saa hienomotorista harjoitusta ja sinä ehdit tehdä tarpeesi, ennen kuin lapsi on päässyt käsiksi lattiakaivoon.
Kuka oikeasti jaksaa teipata jesarilla lattiakaivon kolme kertaa päivässä ja irroittaa ne jesarit kolme kertaa päivässä?!
Ja ap:n ongelma ei nyt ole jesari eikä lattiakaivo, eiköhän ap tarvi nyt ihan muuta apua ja muita neuvoja kuin jeesusteippi.
Luki ihan selkeästi: "Eihän sitä lattiakaivoa tarvitse umpeen teipata, reunat vain jesarilla, ettei lapsi saa kantta irroitettua."
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsi ei saisi kiivetä vaikka sitten keittiön tuoleille tai omaan tuoliinsa? Voithan sen hetken olla vierellä ja olla valmis ottamaan kiinni jos putoaa. Tuskin se lapsi koko päivää samaan paikkaan pyrkii. Onko lapsi mistään tietyistä leluista/tavaroista kiinnostunut? Onko tutkinut kaappeja?
Oletteko koskaan koko perhe yhdessä kotona? Mitä teette kun miehesi on vapaalla? Ei sinun tarvitse heti rynnätä viettämään omaa aikaa miehen ollessa vastuussa, jos se tarkoittaa sitä että mies on sen jälkeen niin stressaantunut että pakenee töihin. Aloitatte niin että teette asioita yhdessä perheenä. Eiköhän sitten isäkin rentoudu ja ala viettää aikaa lapsen kanssa kahdestaan. Ehkä hän nyt pelkää juuri sitä että joutuu olemaan lapsen kanssa kahdestaan, vai koskeeko stressaantuminen myös sitä kun käytte yhdessä puistossa, kaupassa, syötte yhdessä jne.
Mitä mieltä miehesi on lapsen kiipeämisestä? Ettei olisi stressaantunut siksi että sinä olet päättänyt tarkasti miten lasta hoidetaan ja mies ei haluaisi olla niin tarkka?
Mies on tarkempi kuin minä, hän ei haluaisi, että lapsi kiipeilee huonekaluissa ollenkaan ja hän haluaa että huonekalut on omilla paikoillaan ja lattialla ei ole leluja tai kattiloita ja kaukosäätimiä. Siksi minua ei tavallaan haittaa että tekee niin pitkiä päiviä, koska silloin täällä voi rauhassa olla kattilat lattialla ja tuolit huoneen nurkassa.
Emme tee juuri mitään perheenä miehen stressin vuoksi.Kun hän on vapaalla niin hän haluaa vain toipua stressistä joko lenkillä yksin tai autoilemassa yksin tai sitten kotona katsoen telkkaria tai nukkuen sohvalla. Pyydän häntä jos hän on välillä esim. sunnuntaina kotona niin mukaan leikkipuistoon (koska silloin sinne pääsee lähtemään helposti kun mies on lapsen kanssa minun suihkun ajan), mutta hän ei halua lähteä mukaan, koska on kuulemma niin stressaantunut. Työ stressaa häntä mutta sanoo että työstressin takia ei kestä kotonakaan mitään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mies on tarkempi kuin minä, hän ei haluaisi, että lapsi kiipeilee huonekaluissa ollenkaan ja hän haluaa että huonekalut on omilla paikoillaan ja lattialla ei ole leluja tai kattiloita ja kaukosäätimiä. Siksi minua ei tavallaan haittaa että tekee niin pitkiä päiviä, koska silloin täällä voi rauhassa olla kattilat lattialla ja tuolit huoneen nurkassa.
Emme tee juuri mitään perheenä miehen stressin vuoksi.Kun hän on vapaalla niin hän haluaa vain toipua stressistä joko lenkillä yksin tai autoilemassa yksin tai sitten kotona katsoen telkkaria tai nukkuen sohvalla. Pyydän häntä jos hän on välillä esim. sunnuntaina kotona niin mukaan leikkipuistoon (koska silloin sinne pääsee lähtemään helposti kun mies on lapsen kanssa minun suihkun ajan), mutta hän ei halua lähteä mukaan, koska on kuulemma niin stressaantunut. Työ stressaa häntä mutta sanoo että työstressin takia ei kestä kotonakaan mitään.
Ap
Olin aikeissa kirjoittaa, että teillä on sairas parisuhde, mutta oikeammin teillä ei ole parisuhdetta ollwnkasn. Miksi ihmeessä pysyttelet tuossa tilanteessa? Oletko kysynyt mieheltä, miten jaatte vastuut todennäköisen eron jälkeen? Mitä hän on vastannut?
Olen muuten 100% varma, että miehellä on sivusuhde. Se on aivan ilmiselvää. Hän ei enää lainkaan välitä sinusta, eikä ole sitoutunut sinuun.
Ihmeellinen ketju. Ap kysyi apua taaperon itkuihin ja nyt täällä jo sanontaan, että 100% varmasti hänen mies pettää häntä :( .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmeellinen ketju. Ap kysyi apua taaperon itkuihin ja nyt täällä jo sanontaan, että 100% varmasti hänen mies pettää häntä :( .
Olet näköjään lukenut ap:n kirjoituksia hyvin valikoivasti, kun et tuota ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen jatkuva raivoitku ei ole normaalia. Sitä on kuitenkin tekstisi perusteella vaikea sanoa, johtuuko se esimerkiksi lapsen neurologisista ongelmista vai vanhemman toiminnasta. Suuri ongelma sinun jaksamisesi kannalta on miehen poissaolo. Raha ei korvaa läsnäoloa, eikä sinun tarvitse jaksaa yksin - miehen tulee kantaa vastuunsa lapsesta myös. Pyydä apua neuvolasta ja kerro siellä tuntikausia jatkuvista itkuista uudelleen.
Olen pyytänyt apua neuvolasta siihen miten saisin miehen olemaan kotona enemmän. En ole siihen neuvoja saanut. Ap
Pariterapia? Oletko puhunut miehen kanssa että vähentäisi töitä, vai alistutko vaan kun hän sanoo ettei jaksa hoitaa lasra?
Olen yrittänyt pakottaa miestä pariterapiaan liittyen siihen että pakenee arkeamme töihin, hän ei suostu. Ap
Siis sä olet mennyt naimisiin ja tehnyt lapsia sellaisen miehen kanssa jota joudut pakottamaan asioihin? Hyvin valitsit miehen.
Itse nyt veikkailen tälläisiä pahimpia mahdollisia juttuja, eivät tietenkään kenties totta, joten ei näistä tarvitse kenenkään pahastua: mies ei alunperinkään tahtonut lapsia mutta pakko niitä oli tehdä koska ap vaati, mies pelkäsi että ap muutoin ottaa avioeron. Tai ehkä ap ei edes pakottanut miestä lasten tekemiseen, ehkä lapsi tuli "vahingossa" tai siis ap tahallaan jätti pillerin ottamatta. Ehkä ap raskaaksi tulemalla sai jopa huijattua miehen naimisiin kanssaan. Nyt mies aikoo pakoilla lapsiaan 18 vuotta olemalla koko ajan töissä. Tai ehkä mies ei edes tee pitkää päivää töissä vaan käy illat vieraissa naisissa.
Eli kun aikuista ihmistä huijaa ja manipuloi ja pakottaa eteenpäin vaikkapa naimisiin ja lastentekemiseen niin ennemmin tai myöhemmin se vain ei enää toimi. Ja en nyt tarkoita että juurikin ap olisi noin tehnyt, voihan ap olla todella hyvä ja rehellinen ihminen, mutta siis monet aikuiset tuolla lailla pelailevat. Ja sitten ne pelailijat ihmettelevät suureen ääneen kun elämä alkaa mennä mönkään.
Ehkä todennäköisempi skenaario kuitenlin on se, että mieskin halusi lapsen, mutta ei tajunnut, millaista se pikkulapsiarki pahimmillaan voi olla. Miehellä on pakoreitti töihin ja hän käyttää sitä hyväkseen, kun taas AP ei voi paeta minnekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen jatkuva raivoitku ei ole normaalia. Sitä on kuitenkin tekstisi perusteella vaikea sanoa, johtuuko se esimerkiksi lapsen neurologisista ongelmista vai vanhemman toiminnasta. Suuri ongelma sinun jaksamisesi kannalta on miehen poissaolo. Raha ei korvaa läsnäoloa, eikä sinun tarvitse jaksaa yksin - miehen tulee kantaa vastuunsa lapsesta myös. Pyydä apua neuvolasta ja kerro siellä tuntikausia jatkuvista itkuista uudelleen.
Olen pyytänyt apua neuvolasta siihen miten saisin miehen olemaan kotona enemmän. En ole siihen neuvoja saanut. Ap
Pariterapia? Oletko puhunut miehen kanssa että vähentäisi töitä, vai alistutko vaan kun hän sanoo ettei jaksa hoitaa lasra?
Olen yrittänyt pakottaa miestä pariterapiaan liittyen siihen että pakenee arkeamme töihin, hän ei suostu. Ap
Siis sä olet mennyt naimisiin ja tehnyt lapsia sellaisen miehen kanssa jota joudut pakottamaan asioihin? Hyvin valitsit miehen.
Itse nyt veikkailen tälläisiä pahimpia mahdollisia juttuja, eivät tietenkään kenties totta, joten ei näistä tarvitse kenenkään pahastua: mies ei alunperinkään tahtonut lapsia mutta pakko niitä oli tehdä koska ap vaati, mies pelkäsi että ap muutoin ottaa avioeron. Tai ehkä ap ei edes pakottanut miestä lasten tekemiseen, ehkä lapsi tuli "vahingossa" tai siis ap tahallaan jätti pillerin ottamatta. Ehkä ap raskaaksi tulemalla sai jopa huijattua miehen naimisiin kanssaan. Nyt mies aikoo pakoilla lapsiaan 18 vuotta olemalla koko ajan töissä. Tai ehkä mies ei edes tee pitkää päivää töissä vaan käy illat vieraissa naisissa.
Eli kun aikuista ihmistä huijaa ja manipuloi ja pakottaa eteenpäin vaikkapa naimisiin ja lastentekemiseen niin ennemmin tai myöhemmin se vain ei enää toimi. Ja en nyt tarkoita että juurikin ap olisi noin tehnyt, voihan ap olla todella hyvä ja rehellinen ihminen, mutta siis monet aikuiset tuolla lailla pelailevat. Ja sitten ne pelailijat ihmettelevät suureen ääneen kun elämä alkaa mennä mönkään.
Ehkä todennäköisempi skenaario kuitenlin on se, että mieskin halusi lapsen, mutta ei tajunnut, millaista se pikkulapsiarki pahimmillaan voi olla. Miehellä on pakoreitti töihin ja hän käyttää sitä hyväkseen, kun taas AP ei voi paeta minnekään.
Noin se on meillä. En usko, että mies pettää. Ap
Käytkö joka kerta suihkussa kun ootte lähössä puistoon?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä tappele vastaan, ole aikuinen, pysy rauhallisena.
Usein todella rauhallisten äitien lapset ovat itsekin rauhallisia ja hyväkäytöksisiä ja huutavien raivoäitien lapset oireilee aggressiivisellä käytöksellä.
Lapsesi on niin kovin vähän aikaa pieni. Ulkoilkaa paljon että lapsi saa purkaa energiaansa ulkoleikeissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
anna satuttaa itseään, ei se mailman loppu ole että kaatuu. Paapomalla kuoliaaksi lapsen itsekehitystä en ihmettele ollenkaan että raivoaa kun ei saa oppia mitään ja pakotetaan olemaan vauvatasolla.
Joku kaatuminen ei haittaakaan, mutta en anna kiivetä kirjahyllyyn vetämään telkkaria päälleen. Enkä anna kaataa painavaa tuolia päähänsä. Ap
Koti pitää sisustaa niin ettei nuo ole mahdollisia. Käyttekö leikkipuistossa, jossa saa kiipeillä?
Yritän joka päivä monta kertaa saada leikkipuistoon menemisen onnistumaan. Haluaisin viedä lapseni sinne kaksi kertaa päivässä. Mutta aloituksen pointti oli se, että lähdöt ei onnistu, koska en saa häntä mihinkään ilman raivoitkua niin, että voisin itse edes pukea, pissata ja pestä hampaat (noin 10 min), jotta pääsisimme ulos.
Ja asumme vuokra-asunnossa, jossa on tiettyjä juttuja, joita emme vain saa tehtyä lapselle turvalliseksi koska emme saa tehdä tänne muutostöitä. Ja asunto on pienehkö, olen yrittänyt keksiä miten tämän voisi sisustaa vaikka täysin uusiksi turvalliseksi, mutta en keksi. Olen niin loppu, että kohta käsken miehen viedä meiltä kaikki huonekalut vain pois. Ap
Kai lapsi nyt on äärettömän turhautunut, kun et vie edes leikkipuistoon! Ei mikään ihme.
Joo. Tuo äitihän kohtelee lastaan kuin jotain vankia. Ei ihme että lapsi menettää malttinssa ja alkaa itkeä ja huutaa. Ei tuo mun mielestä missään nimessä ole "voimakastahtoisuutta" tai "omien rajojen testaamista" tai "uhmaikää" tai sitä että väkisin yrittäisi saada tahtonsa läpi - ei todellakaan. Kun lasta kohtelee kuin vankia niin lapsi väistämättä alkaa kärsiä. Ja jos äiti sitten vähät välittää niistä itkupotkuraivareista ja muista lapsen kivuista niin kärsimys vain jatkuu ja kasvaa.
Lapsella pitäisi vanhetessaan parantua tunteiden hallinta/tasapaino. Mutta tuota menoa se tuolla lapsella vain huononee. Jos lapsi on noin epävakaa noin nuorena niin siitä ei kasva edes sosio paatti, vaan siitä tulee aikuisena borderline persoonallisuushäiriöinen. Epävakaa tunne-elämä sitten koko loppuelämän ajan, noita itkupotkuraivareita koko loppuelämän ajan, sitä saadaan sitten mielisairaalassa pitää lepositeissä.
Aivan sama annatko sille lapselle mitä se tahtoo. Lapsen tahdolla ei ole väliä. Väliä on sillä mitä se lapsi tarvitsee - lapsi tarvitsee äitiään, rakkautta, läheisyyttä, huomiota ja myös käyntejä leikkipuistossa. Nyt vaikuttaa siltä että tuon lapsen tarpeita ei ole tyydytetty todella pitkään aikaan.
TÄMÄ.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tasperon itkubon sivujuonne tuossa ongelmakimpussa.
Mikä olisikaan diagnoosinne, jos ap olisi kirjoittanut aloituksen näin (koostin tuon ap:n eri kommenteista ketjusta):
Olen lopen väsynyt vauva-arkeen ja koen miehen jättäneen minut ja lapsen selviämään yksin. Olen kertonut miehelle tarvitsevani kipeästi hänen osallistumistaan arkeen, etten enää jaksa yksin ja olen lopunuupunut. Mies on kuullut sen, mutta ei välitä siitä. Kun otin uupumukseni ja miehen osallistumattomuuden puheeksi neuvolassa, neuvolan täti sanoi miehelle, että hänen täytyy auttaa vauva-arjessa kotona. Mies suuttui siitä, eikä sen jälkeen ole enää suostunut tulemaan mukaan neuvolaan. Mies sanoo, ettei jaksa vauva-arkea ja ettei halua osallistua. Hän on yhä enemmän töissä ja antaa extrarshaa poissaolonsa. Olen ehdottanut miehelle pariterapiaa, mutta mies ei suostu lähtemään sinne.
Emme tee juuri mitään perheenä miehen stressin vuoksi.Kun hän on vapaalla niin hän haluaa vain toipua stressistä joko lenkillä yksin tai autoilemassa yksin tai sitten kotona katsoen telkkaria tai nukkuen sohvalla. Pyydän häntä jos hän on välillä esim. sunnuntaina kotona niin mukaan leikkipuistoon (koska silloin sinne pääsee lähtemään helposti kun mies on lapsen kanssa minun suihkun ajan), mutta hän ei halua lähteä mukaan, koska on kuulemma niin stressaantunut. Työ stressaa häntä mutta sanoo että työstressin takia ei kestä kotonakaan mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
anna satuttaa itseään, ei se mailman loppu ole että kaatuu. Paapomalla kuoliaaksi lapsen itsekehitystä en ihmettele ollenkaan että raivoaa kun ei saa oppia mitään ja pakotetaan olemaan vauvatasolla.
Joku kaatuminen ei haittaakaan, mutta en anna kiivetä kirjahyllyyn vetämään telkkaria päälleen. Enkä anna kaataa painavaa tuolia päähänsä. Ap
Koti pitää sisustaa niin ettei nuo ole mahdollisia. Käyttekö leikkipuistossa, jossa saa kiipeillä?
Yritän joka päivä monta kertaa saada leikkipuistoon menemisen onnistumaan. Haluaisin viedä lapseni sinne kaksi kertaa päivässä. Mutta aloituksen pointti oli se, että lähdöt ei onnistu, koska en saa häntä mihinkään ilman raivoitkua niin, että voisin itse edes pukea, pissata ja pestä hampaat (noin 10 min), jotta pääsisimme ulos.
Ja asumme vuokra-asunnossa, jossa on tiettyjä juttuja, joita emme vain saa tehtyä lapselle turvalliseksi koska emme saa tehdä tänne muutostöitä. Ja asunto on pienehkö, olen yrittänyt keksiä miten tämän voisi sisustaa vaikka täysin uusiksi turvalliseksi, mutta en keksi. Olen niin loppu, että kohta käsken miehen viedä meiltä kaikki huonekalut vain pois. Ap
Miksei lapsi ihan vaan voi olla kotonaan sitä aikaa kun käyt vessassa, peset hampaat jne? Tuon ikäinen lapsi voi leikkiä itsekseen jopa sen aikaa kun aikuinen ottaa suihkun. Ei sitä tarvitse joka sekunti vahtia. Jos kämppä on siis edes yhtään järkevästi lapsiperheelle sisustettu.
Lapsi ei myöskään kuole siihen että itkee niin että oksentaa. Minä itkin kuulemma tuossa iässä niin että lähti taju. Ihan silkkaa kiukkuitkua. Parasta on kun siihen ei reagoi millään tavalla. Sama kuin koirien kanssa: jos yrittää huonolla käytöksellä huomiota (siitähän tuossa on kyse), sitä ei tipu. Huomiota saa hyvällä käytöksellä. Tämä siis kiukkuitkun kohdalla, muuhun itkuun tietysti tulee reagoida.
Lasta ei ole mikään pakko syöttää syöttötuolissa, voitte istua lattialla ja syödä siinä. Ei kannata tehdä elämästä vaikeampaa kuin se on. Lapsi voi myös tulla mukaasi vessaan ihan ilman syöttötuolia tms, sinä aikana kun pissaat se ei varmasti onnistu itseään vessassa telomaan.
Lapsi kiipeilee ja riehuu samasta syystä kuin koira panee kämpän remonttiin: sillä on liikaa energiaa, koska äiti ei saa vietyä sitä sinne leikkipuistoon missä se saisi energiansa purettua. Teette nyt niin että hilaat itsesi ylös sängystä sen verran aikaisemmin että miehesi vahtii lasta kun teet omat aamutoimesi ja sen jälkeen lähdette sinne leikkipuistoon samalla ovenavauksella kuin isä töihin. Saat nähdä että lapsi on lopunpäivää paljon rauhallisempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tasperon itkubon sivujuonne tuossa ongelmakimpussa.
Mikä olisikaan diagnoosinne, jos ap olisi kirjoittanut aloituksen näin (koostin tuon ap:n eri kommenteista ketjusta):Olen lopen väsynyt vauva-arkeen ja koen miehen jättäneen minut ja lapsen selviämään yksin. Olen kertonut miehelle tarvitsevani kipeästi hänen osallistumistaan arkeen, etten enää jaksa yksin ja olen lopunuupunut. Mies on kuullut sen, mutta ei välitä siitä. Kun otin uupumukseni ja miehen osallistumattomuuden puheeksi neuvolassa, neuvolan täti sanoi miehelle, että hänen täytyy auttaa vauva-arjessa kotona. Mies suuttui siitä, eikä sen jälkeen ole enää suostunut tulemaan mukaan neuvolaan. Mies sanoo, ettei jaksa vauva-arkea ja ettei halua osallistua. Hän on yhä enemmän töissä ja antaa extrarshaa poissaolonsa. Olen ehdottanut miehelle pariterapiaa, mutta mies ei suostu lähtemään sinne.
Emme tee juuri mitään perheenä miehen stressin vuoksi.Kun hän on vapaalla niin hän haluaa vain toipua stressistä joko lenkillä yksin tai autoilemassa yksin tai sitten kotona katsoen telkkaria tai nukkuen sohvalla. Pyydän häntä jos hän on välillä esim. sunnuntaina kotona niin mukaan leikkipuistoon (koska silloin sinne pääsee lähtemään helposti kun mies on lapsen kanssa minun suihkun ajan), mutta hän ei halua lähteä mukaan, koska on kuulemma niin stressaantunut. Työ stressaa häntä mutta sanoo että työstressin takia ei kestä kotonakaan mitään.
Jos olisi ollut tällainen aloitus, niin kaikki olisivat sitä mieltä, että miehellä on toinen nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen jatkuva raivoitku ei ole normaalia. Sitä on kuitenkin tekstisi perusteella vaikea sanoa, johtuuko se esimerkiksi lapsen neurologisista ongelmista vai vanhemman toiminnasta. Suuri ongelma sinun jaksamisesi kannalta on miehen poissaolo. Raha ei korvaa läsnäoloa, eikä sinun tarvitse jaksaa yksin - miehen tulee kantaa vastuunsa lapsesta myös. Pyydä apua neuvolasta ja kerro siellä tuntikausia jatkuvista itkuista uudelleen.
Olen pyytänyt apua neuvolasta siihen miten saisin miehen olemaan kotona enemmän. En ole siihen neuvoja saanut. Ap
Pariterapia? Oletko puhunut miehen kanssa että vähentäisi töitä, vai alistutko vaan kun hän sanoo ettei jaksa hoitaa lasra?
Olen yrittänyt pakottaa miestä pariterapiaan liittyen siihen että pakenee arkeamme töihin, hän ei suostu. Ap
Siis sä olet mennyt naimisiin ja tehnyt lapsia sellaisen miehen kanssa jota joudut pakottamaan asioihin? Hyvin valitsit miehen.
Itse nyt veikkailen tälläisiä pahimpia mahdollisia juttuja, eivät tietenkään kenties totta, joten ei näistä tarvitse kenenkään pahastua: mies ei alunperinkään tahtonut lapsia mutta pakko niitä oli tehdä koska ap vaati, mies pelkäsi että ap muutoin ottaa avioeron. Tai ehkä ap ei edes pakottanut miestä lasten tekemiseen, ehkä lapsi tuli "vahingossa" tai siis ap tahallaan jätti pillerin ottamatta. Ehkä ap raskaaksi tulemalla sai jopa huijattua miehen naimisiin kanssaan. Nyt mies aikoo pakoilla lapsiaan 18 vuotta olemalla koko ajan töissä. Tai ehkä mies ei edes tee pitkää päivää töissä vaan käy illat vieraissa naisissa.
Eli kun aikuista ihmistä huijaa ja manipuloi ja pakottaa eteenpäin vaikkapa naimisiin ja lastentekemiseen niin ennemmin tai myöhemmin se vain ei enää toimi. Ja en nyt tarkoita että juurikin ap olisi noin tehnyt, voihan ap olla todella hyvä ja rehellinen ihminen, mutta siis monet aikuiset tuolla lailla pelailevat. Ja sitten ne pelailijat ihmettelevät suureen ääneen kun elämä alkaa mennä mönkään.
Ehkä todennäköisempi skenaario kuitenlin on se, että mieskin halusi lapsen, mutta ei tajunnut, millaista se pikkulapsiarki pahimmillaan voi olla. Miehellä on pakoreitti töihin ja hän käyttää sitä hyväkseen, kun taas AP ei voi paeta minnekään.
Noin se on meillä. En usko, että mies pettää. Ap
Minä oikeasti hankkisin ne peltorit vaikka teille kummallekin, että kotona-olo on helpompaa. Tiedän, ettei se korjaa teidän suhteen tämänhetkisiä ongelmia, mutta olisi ehkä jotain ensiapua siihen raastavaan huutoon.
Suostuuko mies käymään vaikka yksin terapiassa puhumassa noista tunteistaan? Jos sillä tavalla saisi käsiteltyä noita omia ongelmiaan, kuten pettymystä pikkulapsiarkeen, ja tajuaisi olla hyödyllisempi kotonakin. Jotenkin hänet pitäisi myös saada tajuamaan, että teillä nyt vaan ei tule olemaan leluista ja roinasta siistejä lattioita tai kiipeilystä kieltäytyvää, rauhallista taaperoa, koska lapsenne temperamentti ei ole sellainen. Hänen pitää se vaan kestää, että asiat ei menneet niinkuin kuvitelmissa ja tuollaista se on myös muilla, joilla on temperamentiltaan haastava lapsi. Omista kriteereistä pitää tinkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap täällä. Minut on näköjään tässä ketjussa jo leimattu joksikin hulluksi tai mielenterveysongelmaiseksi ja muutamassa kommentissa lapsikin sellaiseksi, josta tulee hullu koska joutuu minun lapsi olemaan. Mietin viitsinkö enää edes vastata tähän ketjuun mitään, koska minusta on hullu täällä tehty. Kuitenkin oli tullut myös muutamia ystävällisiä vastauksia, joissa oli hyviä neuvoja niin päätin että niiden vuoksi vastaan. Kiitoksia niistä asiallisesti kommentoineille.
Kirjoitin varmaan eilen vähän sekavasti osan viesteistäni, koska olin niin loppu siitä neljän tunnin raivoitkusta että purin vain tänne väsymystäni ja itkin. Totta on että olen jonkun burnoutin partaalla. Mies pakeni töihin tekemään pitkää päivää ja kuukausia sitten. Ainoat vapaahetket lapsen hoidosta minulla on kun otan tänne rahalla jonkun hoitajan lapselle. Mutta lapsi tosiaan itkee aina koko sen hoitoajan hoitajan sylissä, ja sen hoitoajan jälkeen on loppupäivän itkuinen ja haluaa olla vain sylissä. Lapsi oli yhdessä suunniteltu ja ennen raskautta puhuttiin monta kertaa miten yhdessä hoidetaan ja selvitään vaikka suku asuu kaukana. Mies on oikeasti niin stressaantunut että ehkä on paras että hän on siellä töissä eikä kotona stressikimppuna, koska ei hänestä sellaisena mitään apua ole, haittaa vain koska lapsi ja minä aistitaan se kamala stressi hänessä. Hän on uudessa työpaikassa eli edes lomaa ei ollut ehtinyt kertyä.
Olen kuin yksinhuoltaja, jolla käy siivooja ja jolla on rahaa tilata sitä valmispizzaa. Ei varmaan kenelläkään voimakastahtoisen lapsen oikeallakaan yksinhuoltajalla helppoa ole ja se lapsen raivoitku on oikeasti väsyneenä todella ahdistavaa eikä sitä pääse koskaan pakoon paitsi palkkaamalla pariksi tunniksi hoitaja. Mies ymmärtää burnouttini mutta oman stressinsä vuoksi ei jaksa siitä välittää ja siitä olen vihainen miehelle. Hän yrittää hoitaa asiaa tekemällä vielä enemmän töitä maksaakseen minulle niitä lastenhoitajia, vaikka olen sanonut että hänen pitää itse hoitaa eikä olla aina töissä. Mutta koska pakenee töihin niin tätä se sitten on. En usko, että oikeaksi yksinhuoltajaksi ryhtyminen helpottaisi, koska silloin ei olisi rahaa siivoojiin eikä valmiisiin ruokiin.
Vessan lattiakaivon teippaaminen ei varmaan tilannettani ratkaise, koska se teippi pitää kuitenkin avata pari kertaa päivässä kun itse käyn suihkussa, mies käy suihkussa tai lapsi käy pesulla. En muutenkaan usko että tuollaiset pikkukikat nyt auttaa. Minun tarvisi varmaan saada vähän lepoa itse, jotta vain jaksaisin niitä itkuja paremmin.
Ap
Eihän sitä lattiakaivoa tarvitse umpeen teipata, reunat vain jesarilla, ettei lapsi saa kantta irroitettua. Siitä pelkän ritilän räpeltämisestä ei ole lapselle mitään haittaa, hän taatusti koskettelee ja maistelee pahempiakin bakteeripesiä. Ja jos lapsi alkaa repiä niitä teippejä, niin anna repiä. Lapsi saa hienomotorista harjoitusta ja sinä ehdit tehdä tarpeesi, ennen kuin lapsi on päässyt käsiksi lattiakaivoon.
Kuka oikeasti jaksaa teipata jesarilla lattiakaivon kolme kertaa päivässä ja irroittaa ne jesarit kolme kertaa päivässä?!
Ja ap:n ongelma ei nyt ole jesari eikä lattiakaivo, eiköhän ap tarvi nyt ihan muuta apua ja muita neuvoja kuin jeesusteippi.
Luki ihan selkeästi: "Eihän sitä lattiakaivoa tarvitse umpeen teipata, reunat vain jesarilla, ettei lapsi saa kantta irroitettua."
Tässä lattiakaivojutussa näkee parhaiten missä ongelma on. AP on hysteerinen ja aloitekyvytön eikä tahdo ottaa neuvoja vastaan. Normivessassa/kylpyhuoneessa ei ole mitään millä lapsi saisi vahinkoa aikaiseksi, joten yksinkertaisinta on ottaa se mukula mukaansa kun menee pissalle tai hammaspesulle tai suihkuun ja antaa sen leikkiä vaikka vessaharjalla sen aikaa. Ei, se ei kuole muutamaan bakteeriin.
Mutta ei, ap yrittää pakottaa lapsen joko pinnasänkyyn (=tehdään sängystä rangaistuspaikka, hyviä unia vaan sinnekin) tai syöttötuoliin (=näin kätevästi rangaistuspaikka tuli siitäkin, ei ihme että syöttämisen ajaksikaan siihen ei tahdo mennä). Lapselle näes se, että pakotetaan johonkin häkkiin vaan odottamaan on rangaistus. Ei ihme, että tulee huutoa. Lapsen näkökulmasta äiti rankaisee sitä toistuvasti ilman mitään syytä, pakottaa jonnekin vain olemaan ja häipyy itse paikalta. Eli hylkää.
Hiukan voisi yrittää ajatella miltä se maailma tuntuu lapsen näkökulmasta.
Ihmisen on muuten ihan mahdollista pissata ja pestä hampaansa lapsi käsivarrella. Äitini on kertonut että minulla oli vuoden ikäisenä niin paha eroahdistusvaihe että minua oli pakko pitää sylissä ihan koko ajan. Äiti sitten piti tosiaan vessassakin. Ei ilmeisesti kokenut sitä minään ongelmana ja vanhempi veljenikin tuli ruokittua jne.
Tunnetasolla hyvätty lapsi, sitä se itkee. Kädetön äiti ja luuseri isä. Onko äidillä joku autisminkirjon häiriö, kun ei osaa asettua lapsen asemaan? Tai sitten se loppuunpalaminen ja siihenhän pitää hakea apua. Muuten menee hyvä lapsi pilalle tuollaisessa kasvuympäristössä.
Miksi kokonainen ketju ihmisiä näyttää hyväksyvän sen, että isä hylkää perheensä ja että vika on äidissä, kun ei enää jaksa? En käsitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tämmöiset ongelmalapset kertyvät länsimaalaisille lällyvanhemmille? En osaa kuvitella että joku afrikkalainen tai etelä-amerikkalainen viidakkovauva huutaisi kuin syötävä jos sitä ei päästä kiipeämään palmupuuhun tai sottaamaan savimajaa. Kiinnostaisi tietää millä keinolla primitiivisemmät äidit pitävät lapsensa aisoissa.
Youtubesta vilkaisin tälläistä videota afrikkalaisista savimajassa:
Eihän tuo video paljon mitään lapsista kerro, liittyy enemmän metsästyskulttuuriin. Mutta näkeehän tuostakin videosta sen että kotona on vaarallisia puukkoja ja nuolia - eikä todellakaan ole mitään riskiä että lapset satuttaisivat itsensä, kenellekään ei tule edes mieleen olla lapsista huolissaan. Lapset eivät riehu, eivät itke, eivät juoksentele. Kumma juttu. Onpas tosi mahtavan hyviä lastenkasvattajia nuo afrikkalaiset! Paitsi että eivät ole! Todellakaan ei ole kyse mistään hyvistä "lastenkasvatustekniikoista" vaan kyse on siitä että nuo afrikkalaiset elävät fiksusti eivätkä eristäytyneesti jossain kerrostalokämpässä neljän seinän sisällä mistä ei päästä ulos edes leikkipuistoon. Jos perhe on aina sisällä jumissa niin se ei ole koti vaan hullujenhuone - siellä lapset tulevat hulluiksi ja aikuisetkin masentuvat sekä alkoholisoituvat.
Jos joskus aion tehdä lapsia niin muutan sitä ennen afrikkaan savimajaan. Hermot menee tähän Suomeen.
Tämä on niin totta. Jos lapsi kuvittelee nimensä olevan "älä, ei" siksi, että kotona on kaikki kiellettyä ja mihinkään muualle ei pääse, ihmekös jos vähän harmittaa.
Lapsi ei tarvitse mitään ihmeellisiä virikkeitä. Ei sitä tarvitse viedä kielikylpyyn tai soittaa Mozartia kohtuun. Mutta kyllä se tarvitsee muutakin kuin kerrostalokämpän. Ja erityisesti se tarvitsee ulkoilmaa. Ei tarvitse mennä edes leikkipuistoon, pieninkin metsikkö on lapselle seikkailujen paikka missä sille voi opettaa ties vaikka mitä ja samalla motoriikka kehittyy kuin huomaamatta.
Lapsilla on todella paljon fyysistä energiaa hyvin pienestä saakka ja jos niille ei tarjota mahdollisuuksia käyttää sitä, ne stressaantuvat. Normaali lapsi juoksee(sitä ennen konttaa) ja riehuu, sitten se syö ja nukkuu ja sama taas alusta.
Pelkästään se, ettei ap:n lapsi vielä osaa kävellä kertoo että tämä puoli hoidosta ja kasvatuksesta on lyöty pahasti laimin. Motoriikan kehityksessä on paljon erilaisia herkkyyskausia ja vanhemmat jotka eivät anna lastensa käyttää ruumistaan tekevät niille totisen karhunpalveluksen.
Nyt ap se elämä on muutettava oikeasti lapselle sopivaksi. Miehesi saa luvan elää sen kanssa että huonekalut ovat miten ovat ja sinä saat luvan viedä sen lapsen pihalle kahdesti päivässä vaikka se tarkoittaisi sitä ettet pese hampaitasi ja pissaat puistossa puskaan. Siihenkään ei kuole, minulla on yliaktiivinen rakko jotenkin on tullut sekin testattua.
Laita kuulosuojaimet päähäsi ja odota kunnes ruoka maistuu huutamatta. Ei tarvitse istua syöttötuolissa, kunhan on hiljaa ja syö.
Kyllä se nälkäänsä hiljenee jos saa ruokaa.