Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tytär paljastui kiusaajaksi - nyt huutaa ja raivoaa
18.03.2019 |
Selvisi viime viikolla, että 15.v tyttäreni on muutaman muun tytön kanssa kiusannut luokkalaistaan tyttöä. On jätetty pois porukasta, piiloteltu kenkiä ja vaatteita, salakuvaamista jne. Tämä selvisi, kun opettaja otti yhteyttä ja tänään sitten iltapäivällä mennään selvittelemään tilannetta.
Itse olen hyvin pettynyt lapseen ja itseeni. Itse kun olen ollut koulukiusattu, niin olen yrittänyt kasvattaa lapsistani fiksuja ja muut huomioon ottavia. Tuntuu uskomattoman pahalta, että oma lapsi on kiusaaja.
Mutta perjantaina kun asia selvisi, keskustelimme isänsä kanssa tietysti ja yritettiin selvittää asiaa. Tytär selitti niitä perus, että "nokun muutkin" ja "emmä ollu ainoo", ihankun se olisi joku syy tai oikeutus. Tyttäreltä lähti sitten puhelin ja läppäri takavarikkoon. Isänsä vei vielä tv:nkin pois tyttären huoneesta. Ja siitähän sitten reimu repes, alkoi haukkuminen, sossuilla uhkailu, kiristäminen jne jos ei saa puhelinta takaisin. Isänsä otti tänään puhelimen ja läppärin mukaan töihinsä ja jättää sinne, koska tytär on yrittänyt penkoa kaikki kaapit ja etsiä. Nyt sitten haukkuu ja mököttää ja näyttää mieltään. Ei mm suostu syömään ja kävikin sitten lauantaina mäkkärissä (kotiarestista huolimatta). Otettiin sitten myös pankkikortti takavarikkoon. Huutaa, että kidutamme häntä ja viemme hänen oikeutensa, että hän tekee lastensuojeluilmoituksen.
Viimepäivät ovat olleet aika h*lvettiä ja tuntuu, etten tunne enää lastani. Rakastan häntä tietysti, mutta tuntuu niin pahalta katsoa, miten ilkeä hän on. Emme kasvattaneet hänestä itsekästä, ilkeää kiusaajaa, mikä hän nyt kuitenkin on. En oikein tiedä miten olla. Pelottaa oikein miten iltapäivä menee.
Pahoittelen kirjoitusvirheitä, kirjoitan tunnekouhun vallassa, pakko avautua.
Kommentit (853)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lastensuojeluilmoituksella uhkailuun sanoin omalle raivokiukkuteinille, että siitä vaan.
Sijoituksessa toisella paikkakunnalla saattaa tosin jäädä kavereiden näkeminen vähemmälle ja prosessi ei lakkaa sillä ettei se ole enää hauska.
Mulla on sellainen sääntö, ettei paria käyttäytymismuotoa siedetä lainkaan ja niissä on sitten ihan erilaiset seuraukset kuin muuten. Nämä ovat itsemurhalla uhkailu ja tuo lasulässytys.
Itsariuhkailua ei onneksi ole ollutkaan, mutta siitä sanoin lapsen kaverin harrastaamaa koko perheensä kiristystä seuranneena jo etukäteen, että jos samanlaisia ongelmia tulee meillä niin hankin hänelle kaiken mahdollisen avun. Ymmärsi yskän.
--
Ei kannata omien traumojen takia alkaa demonisoimaan lastaan. Joukossa tyhmyys tiivistyy.
Kun pahin höyry on raivottu kannattaa teini houkutella neuvotteluun siten että pitää sitä omana ideanaan.
Tässä vasta empaattinen äiti
Joskus on vaan käytettävä nk kovaa rakkautta. Meillä alkoi neiti uhkailemaan jos milläkin kotoa karkaamisella, lintsaamisella, sossuun valittamisella tms jos ei saanut tahtoaan läpi joka asiassa. Sitten tilanne meni jo niin pitkälle että alkoi uhkailemaan väkivallalla, miten hän vetää isää turpaan jos pitää kotitöihin osallistua tms. Otettiin tyttö puhutteluun ja rauhallisesti laitettiin faktat pöytään eli että otamme todellakin sossuun yhteyttä ja harkitsemme jopa hänen siirtämistään johonkin lastensuojelun huostaan jos emme vanhempina enää pärjää hänen kanssaan. Tyttö näki että olimme tosissaan. No nyt ovat nämä kuumat vuodet takanapäin ja olemme jälkeen päin keskustelleet tyttären kanssa miten niinku omasta mielestä meni ja tyttö on itsekin huokaillut, että käyttäytyi silloin kuin hullu..Ei ollut vihainen meille että pistimme ruotuun silloin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
bb98 kirjoitti:
Muistan kun meillä oli samat kuviot vähän aikaa sitten. Pikkusisko oli toiminut lähes samoin. Otettiin pois läppäri ja puhelin rangaistukseksi.
Noh, sisko se huusi päin ja sylki vanhempiaan ja uhkasi myydä itteään.
Myi itteään ja sitten hankki itselle ihan tuliterän iphonen (ei olisi ollut vanhemmilla varaa) ja tuliterän parin tonnin läppärin.
Aika hiljaa on vanhemmat olleet. Siskoni osaa kyllä pitää vanhemmat ruodussa :D:D:D
Itse kirjoittelen intistä.
Aika paha murrosikä sillä on. Oli jäänyt kiinni kantsustakin äskettäin ja nyt uhkaillaan sossuilla ja lasuila.
Ei ehkä kannattaisi murtaa itsetuntoisen teinin egoa, pahentaa vaan niitä oireita. Se tappelee vastaan kovempaa. Kyllähän pelkkä huomautus riittää ja osaa ne siinä iässä ajatella että ehkä tuli kiusattua ja se on väärin.
Tollaset läppärien ottamiset ja henk.koht puhelimen vienti raivostuttaa kenet tahansa.
Sanoisin että seuraavaksi ap:n tyttö ehkä kostaa huumekokeilulla tms.
Tuo ei enää kuulosta teinin normaalilta kehitysvaiheelta, vaan lähinnä persoonallisuushäiriöisen, psykopaatin, narsistin ihmisen toiminnalta, joka tarvitseen välitöntä tukea ja hoitoa.
Entä jos vanhempien sijasta olisi ystävä, koulutoveri, opettaja tai hänen kiusattunsa. Ja miten pitkälle hän olisi menemään koston suunnittelussa. Pelottava ilmiö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni toteaa että lapsen (nuoren) kuuleminen ja kohtaaminen olisi parasta ja ainoata mitä kannattaa tehdä. Onko yksikään kommentoija kuitenkaan antanut selkeää ohjetta kuinka tehdä se raivoavan hormonihöyryissä olevan teinin kanssa joka haistattelee vanhemmilleen ja pitää heitä pahimpina vihollisinaan?
Kuinka saada keskusteluyhteys jos toinen ei sitä lainkaan halua eikä itse ole siihen suostuvainen?
Ja HUOM! se ei tarkoita etteikö se yhteys olisi ollut olemassa ja perhe turvallinen.
Joillakin vain tapahtuu totaalinen muutos murrosiässä.
Se raivoaminen on ymmärrettävä reaktio vallankäyttöön. Se puheyhteys säilyy kyllä. Tapa on aivan sama kuin ihmisten kanssa yleensäkin. Millä tavalla saat asiat puhuttua. Millaista viestintää käytät.
Ei mikään vuorovaikutus toimi ellei siihen ole oikea tapa ja aika. Eikä milloinkaan niin että se tpinen on jo tuomittu etukäteen ja haluan hänen sen myöntävän. Tpinen on tietenkin silloin vihainen eikä puhumisedta tule mitään
Kuinka et tajua että raivoamista tapahtuu jo ilman/ennen mitään ns. vallankäyttöä.
Tosin aiheesta ollaan eri mieltä, onko kyseessä kasvatuksellinen seuraus väärästä teosta vai vallankäyttö.
Teinin kanssa vuorovaikutus toimii ihan samoin kuin muidenkin kanssa. Sitä saa mitä tilaa
Ei toimi. Niiden kanssa joiden aivotoiminta on taantunut ja hormonit hyrrää.
Ei muuten aikuistenkaan kesken aina päde "sitä saa mitä tilaa" tai "niin metsä vastaa kuin sinne huutaa", hankalia, sairaita, ilkeitä yms ihmisiä on olemassa ja sellaisia he ovat vaikka vastassa olisi lähes enkelin kaltainen henkilö.
Vierailija kirjoitti:
Eikös joo? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni toteaa että lapsen (nuoren) kuuleminen ja kohtaaminen olisi parasta ja ainoata mitä kannattaa tehdä. Onko yksikään kommentoija kuitenkaan antanut selkeää ohjetta kuinka tehdä se raivoavan hormonihöyryissä olevan teinin kanssa joka haistattelee vanhemmilleen ja pitää heitä pahimpina vihollisinaan?
Kuinka saada keskusteluyhteys jos toinen ei sitä lainkaan halua eikä itse ole siihen suostuvainen?
Ja HUOM! se ei tarkoita etteikö se yhteys olisi ollut olemassa ja perhe turvallinen.
Joillakin vain tapahtuu totaalinen muutos murrosiässä.
Laittamalla käsi tytön harteille ja sanomalla, että minä en hylkää sinua, minäkin olen tehnyt virheitä, kaikki ihmiset ovat epätäydellisä, kyllä tästä selvitään. Minä haluan kuulla sinun näkökulman. Minä haluan myös että ymmärrät miltä kiusaaminen kiusatusta tuntuu. Onko sinua kiusattu? Onko sinut sivuutettu? Onko sinuun suhtauduttu epäempaattisesti? Eikö kukaan välitä sinun tunteista? Jos minä välitän sinun tunteista niin varmaan sinäkin välität kiusatun tunteista?
Ihanan yksinkertaista.
Tyttö voi myös kokea että loukkaat hänen fyysisyyttään ja kilahtaa siitä, jopa syyttä vaikka mistä. Tuossa iässä jos kaverit on se ykkösjuttu elämässä ei halua kuulla että vanhempi ei hylkää vaan haluaa että ei joudu eroon kavereistaan, vanhemmista viis.
Tuollainen tenttaus voi tuntua rajojen rikkomiselta, tunkeudut emotionaaliselle alueelle ilman lupaa.
Koita jo tajuta, kauniit oppikirjamaiset ohjeenne eivät toimi, eivät kaikilla - ja korostan: silloinkaan ei tarvitse olla kyse siitä että vanhemmat olisivat epäonnistuneet/kylmiä/ties mitä.
Mitä haittaa on kokeilla tätä? Sehän ei maksa mitään eikä vahingoita ketään. Se vaatii kyllä suurta rakkautta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta. Kukkahatut ovat huolissaan kiusaavan teinin tunteista ja rangaistuksen kovuudesta (mikä vitsi) kun teini ihan suuttuu mutta yhtä ainutta huokausta kiusatun kohtalosta ei ole kuulunut..
Ollaan niin empaattisia, mutta ainoastaan koviksia kohtaan.
Ei kukaan ole niin sanonut. Empatia ei kulu vaikka sitä kohdistaa useampaan tahoon samanaikaisesti. Ei empatia sitä kiusattua kohtaan edellytä mitenkään empatian poistamista siltä OMALTA lapselta
Kohtuulliset ja aiheelliset rangaistukset eivät ole empatian puutetta. Rakkauden puutetta ei ole nähdä "pahuutta" omassa lapsessa. Rakkautta on toimia lapsen parhaaksi vaikka se sillä hetkellä satuttaisi sekä lasta että vanhempia.
Ja jotta kukaan ei käsittäisi väärin, en puhu fyysisestä kurituksesta, en myöskään henkisestä väkivallasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tapahtunut mitään uutta, AP?
Tytär ei ole ollut mielissään luokanvaihdosta ja puhelimen jäähystä. Olemme isänsä kanssa yrittäneet että tytär avautuisi meille edes hieman, yhdessä ja erikseen. Puhuminen ei oikein vielä ole onnistunut, mutta pientä edistystä onneksi. Tytär kinuaa puhelintaan takaisin ja kiukuttelee. Olemme kyllä moneen otteeseen selittäneet, että puhelin on nyt jonkun aikaa jäähyllä, koska sitä on käytetty niin väärin. Tyttärellä on selvästikkin paha olo, mutta tuntuu että enemmänkin näistä kiusaamisen seurauksista, kuin kiusaamisesta. Onneksi saimme nuorisopsykologille ajan suhteellisen nopeasti.
Eilen koulun jälkeen tytär oli yrittänyt ottaa pikkuveljensä puhelimen itselleen omaan käyttöönsä ja siitähän oli sitten syntynyt hirveä riita. Siinä sitten ilta selviteltiin sitä, ettei toisen omaisuutta saa ottaa, vaikka kuinka ollaankin perhettä. Pikkuveli taas itki, kun puhelimeen oli tullut näyttöön särö siinä mellakassa.
Yritämme todellakin tehdä parhaamme tyttären ja poikiemme kanssa, mutta kuormittaahan tämä koko perhettä.
Minä varmaan kertoisin tytölle ihan suoraan, että puhelin on toistaiseksi pannassa jo siitäkin syystä, että tyttö vaikuttaa olevan todella vakavasti kavereidensa kanssa symbioosissa. Eli ei osaa ajatella asioita omilla aivoillaan ja ottaa itsenäisesti vastuuta tekemisistään. Itsenäinen ihminen esimerkiksi päättää olla kiusaamatta vaikka kaverit kiusaavatkin, jne.
Kerro, että ymmärrät kuinka vaikealta tuntuu olla kommunikaatiokatkossa kavereiden suuntaan, kun tilanne on tämä. Kun kaikki tekeminen ja ajatukset määräytyvät sen kaveriporukan kautta, niin on tosi ahdistava tunne joutua olemaan itsekseen. Kerro, että tytön olisi hyvä oppia keskustelemaan tapahtuneesta ja omista reaktioistaan ja valinnoistaan täysin itsenäisesti, siis ilman että ensin neuvottelee kavereiden kanssa siitä mitä sanotaan. Sitä on aikuistuminen. Ja siksi puhelinta ei saa takaisin ennen kuin on ihan aidosti yrittänyt olla itsenäinen, ja vanhemmatkin sen näkevät. Kun tämä tavoite on saavutettu, tai tyttö ainakin silminnähden aidosti yrittää sitä, puhelimen saa takaisin. Kavereista ei ole tarkoitus erota lopullisesti, vaan on tarkoitus harjoitella itsenäistä ajattelua niin, että pystyy itse määräämään omasta elämästään ja tekemään oman tulevaisuuden kannalta hyviä valintoja, vaikka kaverit toimisivatkin toisin.
Etkai sinä oikeasti usko näin? Kerro sitä ja kerro tätä. Toistaiseksi? Itsenäinen? Eli konkreettisesti? Kuinka kauan ja millä tavalla tämän itsenäisen ajattelun vanhemmilleen näyttää?
Tarkoutat varmaan että näyttää lopullisesti nöyrtyneen. Siihen saakka nöyryytystä jatketaan.
Ihmistä on vaikea saada pakotettua nöytymään. Ymmärrät varmaan ettei tätä nöyrtymistä nopeuta mitkään tekopyhät lausahdukset. Kun jokainen tietää ettei kyse ole mistään "ymmärrän" vaan siitä että sinun tahtosi on minun taskussani
Riittää että yrittää tosissaan.
Eli:
- ei mieti mitä kaverit sanoisivat tai mitä heidän mielestään pitäisi vanhemmille selittää, vaan etsii vastauksia omasta itsestään,
- sanoo itselleen että pystyn elämään vähän aikaa ilman puhelinta, jotta osaa rauhoittua keskustelemaan vanhempien kanssa eikä paisuttele tilannetta mielessään ihan suhteettomaksi,
- käy mielessään läpi, onko toiminut mielestään oikein, ja niissä kohdissa missä meni vikaan, miettii mitä omassa mielessä silloin tapahtui
- juttelee tästä vanhempien kanssa, sen sijaan että kettuilee, manipuloi ja syyllistää vanhempiaan
Jos olisin tuon tytön vanhempi, nämä riittäisivät. Tyttö on teini ja tekee varmasti jatkossakin virheitä, eli menee kaverien mukana johonkin typeräksi ymmärtämäänsä juttuun mukaan, koska ei ole vielä tarpeeksi vahva olemaan eri mieltä. Vanhemmat ymmärtävät sen kyllä. Riittää että tosissaan pyrkii pois noista kaavoista ja käyttää vanhempia siinä tukenaan tarpeen mukaan.
Konkreettisesti?
Miten kontrolloit toisen tunteita ja ajatuksia?
Tarkoitat näillä että lapsi nöyrtyy täydellisesti ja osottaa edessäsi nöyryyttä.
Ajattelet että pitää tosiaan itselleen todeta etten tarvitse sitä puhelinta. Pitäisikö oikein olla kiitollinen että se nyt vietiin pois.
Ihmisen mieli ei vaan toimi niin. Hyvin vaikeaa on ketään pakolla saada nöytymään
"Täydellinen nöyrtyminen" olisi samaa, mitä ap:n lapsi tällä hetkellä tekee kavereidensa suuntaan. Nimenomaan sitä tässä ei haeta, vaan itsenäisyyttä, oman sisimmän todellisuuden kuuntelemista ja siihen luottamista. Jos ja kun se ei heti ensimmäisellä yrityksellä onnistu, niin jo yrittäminen riittää.
Hyvä vanhempi kyllä näkee, milloin teini yrittää manipuloida ja milloin hän oikeasti yrittää päästä tilanteessaan eteenpäin. Vanhemmalta saa siihen täyden tuen, mutta askel siihen suuntaan pitää itse haluta ottaa. Muuten tilanne toistaisi ihan samaa kaavaa kuin tähänkin asti, jossa teini on kritiikittömästi muiden ihmisten vietävissä.
Tuo omasta käytöksestä vastuun ottaminen voi olla oikeasti pelottava asia, kun sitä opettelee. Tekee mieli selittää sitä edellyttävä vanhempi ilmestyskirjan pedoksi ja kohtuuttomaksi rankaisijaksi/alistajaksi, jotta ei tarvitsisi sitä askelta ottaa. Mutta melkein jokainen aikuistuva ihminen kuitenkin lopulta pystyy siihen. Vanhemman tehtävä on tukea teiniä tuon askeleen ottamisessa, mutta vanhempi ei voi kuitenkaan tehdä sitä teininsä puolesta.
Puhelimen takavarikoiminen ei ole nöyryytyskeino, vaan tapa suojella kiusattua osapuolta (ja teiniä itseään) enemmiltä vaurioilta sinä aikana kun teini on vielä siinä tilassa että ei pysty itse vastaamaan omasta käytöksestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös joo? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni toteaa että lapsen (nuoren) kuuleminen ja kohtaaminen olisi parasta ja ainoata mitä kannattaa tehdä. Onko yksikään kommentoija kuitenkaan antanut selkeää ohjetta kuinka tehdä se raivoavan hormonihöyryissä olevan teinin kanssa joka haistattelee vanhemmilleen ja pitää heitä pahimpina vihollisinaan?
Kuinka saada keskusteluyhteys jos toinen ei sitä lainkaan halua eikä itse ole siihen suostuvainen?
Ja HUOM! se ei tarkoita etteikö se yhteys olisi ollut olemassa ja perhe turvallinen.
Joillakin vain tapahtuu totaalinen muutos murrosiässä.
Laittamalla käsi tytön harteille ja sanomalla, että minä en hylkää sinua, minäkin olen tehnyt virheitä, kaikki ihmiset ovat epätäydellisä, kyllä tästä selvitään. Minä haluan kuulla sinun näkökulman. Minä haluan myös että ymmärrät miltä kiusaaminen kiusatusta tuntuu. Onko sinua kiusattu? Onko sinut sivuutettu? Onko sinuun suhtauduttu epäempaattisesti? Eikö kukaan välitä sinun tunteista? Jos minä välitän sinun tunteista niin varmaan sinäkin välität kiusatun tunteista?
Ihanan yksinkertaista.
Tyttö voi myös kokea että loukkaat hänen fyysisyyttään ja kilahtaa siitä, jopa syyttä vaikka mistä. Tuossa iässä jos kaverit on se ykkösjuttu elämässä ei halua kuulla että vanhempi ei hylkää vaan haluaa että ei joudu eroon kavereistaan, vanhemmista viis.
Tuollainen tenttaus voi tuntua rajojen rikkomiselta, tunkeudut emotionaaliselle alueelle ilman lupaa.
Koita jo tajuta, kauniit oppikirjamaiset ohjeenne eivät toimi, eivät kaikilla - ja korostan: silloinkaan ei tarvitse olla kyse siitä että vanhemmat olisivat epäonnistuneet/kylmiä/ties mitä.
Mitä haittaa on kokeilla tätä? Sehän ei maksa mitään eikä vahingoita ketään. Se vaatii kyllä suurta rakkautta
Voi vahingoittaa jos nuori kokee että fyysisiä rajoja rikotaan. Tai emotionaalisia.
Koita ymmärtää että joillekin se toimii, joillekin se aiheuttaa vahinkoa, eiköhän vanhempi tiedä mikä omalle lapselle sopii.
Jos teillä toimii jollakulla muulla voi tulla isot vahingot, sanktiot toimivat paremmin kunhan vanhempi ei säikähdä tai alistu huudon ja raivoamisen edessä. Se valtataistelu kun voi olla ihan vain sen lapsen puolelta tapahtuvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni toteaa että lapsen (nuoren) kuuleminen ja kohtaaminen olisi parasta ja ainoata mitä kannattaa tehdä. Onko yksikään kommentoija kuitenkaan antanut selkeää ohjetta kuinka tehdä se raivoavan hormonihöyryissä olevan teinin kanssa joka haistattelee vanhemmilleen ja pitää heitä pahimpina vihollisinaan?
Kuinka saada keskusteluyhteys jos toinen ei sitä lainkaan halua eikä itse ole siihen suostuvainen?
Ja HUOM! se ei tarkoita etteikö se yhteys olisi ollut olemassa ja perhe turvallinen.
Joillakin vain tapahtuu totaalinen muutos murrosiässä.
Se raivoaminen on ymmärrettävä reaktio vallankäyttöön. Se puheyhteys säilyy kyllä. Tapa on aivan sama kuin ihmisten kanssa yleensäkin. Millä tavalla saat asiat puhuttua. Millaista viestintää käytät.
Ei mikään vuorovaikutus toimi ellei siihen ole oikea tapa ja aika. Eikä milloinkaan niin että se tpinen on jo tuomittu etukäteen ja haluan hänen sen myöntävän. Tpinen on tietenkin silloin vihainen eikä puhumisedta tule mitään
Kuinka et tajua että raivoamista tapahtuu jo ilman/ennen mitään ns. vallankäyttöä.
Tosin aiheesta ollaan eri mieltä, onko kyseessä kasvatuksellinen seuraus väärästä teosta vai vallankäyttö.
Teinin kanssa vuorovaikutus toimii ihan samoin kuin muidenkin kanssa. Sitä saa mitä tilaa
Ei toimi. Niiden kanssa joiden aivotoiminta on taantunut ja hormonit hyrrää.
Ei muuten aikuistenkaan kesken aina päde "sitä saa mitä tilaa" tai "niin metsä vastaa kuin sinne huutaa", hankalia, sairaita, ilkeitä yms ihmisiä on olemassa ja sellaisia he ovat vaikka vastassa olisi lähes enkelin kaltainen henkilö.
Vuorovaikutustaitoja voi harjoitella. Ja sen teinin kanssa toimii täysin samat asiat kuin muiden. Jos teini on tunnekuohussa, silloin annetaan tilaa. Ei kenenkään vihaisen kanssa aleta "keskustella". Ei se teini jatkuvassa kuohussa ole. Ha useisiin kuohuihin on syynä ihan puhdas reaktio ympäristön tpimintaan. Kuten nyt vaikka siihen kännykän poistoon. Sen jälkeen peli on menetetty
Toki jos ajatus on jo valmiiksi, että tpiset on pahoja, on peli myös menetetty
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös joo? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni toteaa että lapsen (nuoren) kuuleminen ja kohtaaminen olisi parasta ja ainoata mitä kannattaa tehdä. Onko yksikään kommentoija kuitenkaan antanut selkeää ohjetta kuinka tehdä se raivoavan hormonihöyryissä olevan teinin kanssa joka haistattelee vanhemmilleen ja pitää heitä pahimpina vihollisinaan?
Kuinka saada keskusteluyhteys jos toinen ei sitä lainkaan halua eikä itse ole siihen suostuvainen?
Ja HUOM! se ei tarkoita etteikö se yhteys olisi ollut olemassa ja perhe turvallinen.
Joillakin vain tapahtuu totaalinen muutos murrosiässä.
Laittamalla käsi tytön harteille ja sanomalla, että minä en hylkää sinua, minäkin olen tehnyt virheitä, kaikki ihmiset ovat epätäydellisä, kyllä tästä selvitään. Minä haluan kuulla sinun näkökulman. Minä haluan myös että ymmärrät miltä kiusaaminen kiusatusta tuntuu. Onko sinua kiusattu? Onko sinut sivuutettu? Onko sinuun suhtauduttu epäempaattisesti? Eikö kukaan välitä sinun tunteista? Jos minä välitän sinun tunteista niin varmaan sinäkin välität kiusatun tunteista?
Ihanan yksinkertaista.
Tyttö voi myös kokea että loukkaat hänen fyysisyyttään ja kilahtaa siitä, jopa syyttä vaikka mistä. Tuossa iässä jos kaverit on se ykkösjuttu elämässä ei halua kuulla että vanhempi ei hylkää vaan haluaa että ei joudu eroon kavereistaan, vanhemmista viis.
Tuollainen tenttaus voi tuntua rajojen rikkomiselta, tunkeudut emotionaaliselle alueelle ilman lupaa.
Koita jo tajuta, kauniit oppikirjamaiset ohjeenne eivät toimi, eivät kaikilla - ja korostan: silloinkaan ei tarvitse olla kyse siitä että vanhemmat olisivat epäonnistuneet/kylmiä/ties mitä.
Mitä haittaa on kokeilla tätä? Sehän ei maksa mitään eikä vahingoita ketään. Se vaatii kyllä suurta rakkautta
Johan siinä selitettiin mitä haittaa. On eri asia päästä yhteyteen toisen sisäisen maailman kanssa hienotunteisesti ja luvalla kuin jyrätä sinne traktorilla aidan yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tapahtunut mitään uutta, AP?
Tytär ei ole ollut mielissään luokanvaihdosta ja puhelimen jäähystä. Olemme isänsä kanssa yrittäneet että tytär avautuisi meille edes hieman, yhdessä ja erikseen. Puhuminen ei oikein vielä ole onnistunut, mutta pientä edistystä onneksi. Tytär kinuaa puhelintaan takaisin ja kiukuttelee. Olemme kyllä moneen otteeseen selittäneet, että puhelin on nyt jonkun aikaa jäähyllä, koska sitä on käytetty niin väärin. Tyttärellä on selvästikkin paha olo, mutta tuntuu että enemmänkin näistä kiusaamisen seurauksista, kuin kiusaamisesta. Onneksi saimme nuorisopsykologille ajan suhteellisen nopeasti.
Eilen koulun jälkeen tytär oli yrittänyt ottaa pikkuveljensä puhelimen itselleen omaan käyttöönsä ja siitähän oli sitten syntynyt hirveä riita. Siinä sitten ilta selviteltiin sitä, ettei toisen omaisuutta saa ottaa, vaikka kuinka ollaankin perhettä. Pikkuveli taas itki, kun puhelimeen oli tullut näyttöön särö siinä mellakassa.
Yritämme todellakin tehdä parhaamme tyttären ja poikiemme kanssa, mutta kuormittaahan tämä koko perhettä.
Minä varmaan kertoisin tytölle ihan suoraan, että puhelin on toistaiseksi pannassa jo siitäkin syystä, että tyttö vaikuttaa olevan todella vakavasti kavereidensa kanssa symbioosissa. Eli ei osaa ajatella asioita omilla aivoillaan ja ottaa itsenäisesti vastuuta tekemisistään. Itsenäinen ihminen esimerkiksi päättää olla kiusaamatta vaikka kaverit kiusaavatkin, jne.
Kerro, että ymmärrät kuinka vaikealta tuntuu olla kommunikaatiokatkossa kavereiden suuntaan, kun tilanne on tämä. Kun kaikki tekeminen ja ajatukset määräytyvät sen kaveriporukan kautta, niin on tosi ahdistava tunne joutua olemaan itsekseen. Kerro, että tytön olisi hyvä oppia keskustelemaan tapahtuneesta ja omista reaktioistaan ja valinnoistaan täysin itsenäisesti, siis ilman että ensin neuvottelee kavereiden kanssa siitä mitä sanotaan. Sitä on aikuistuminen. Ja siksi puhelinta ei saa takaisin ennen kuin on ihan aidosti yrittänyt olla itsenäinen, ja vanhemmatkin sen näkevät. Kun tämä tavoite on saavutettu, tai tyttö ainakin silminnähden aidosti yrittää sitä, puhelimen saa takaisin. Kavereista ei ole tarkoitus erota lopullisesti, vaan on tarkoitus harjoitella itsenäistä ajattelua niin, että pystyy itse määräämään omasta elämästään ja tekemään oman tulevaisuuden kannalta hyviä valintoja, vaikka kaverit toimisivatkin toisin.
Etkai sinä oikeasti usko näin? Kerro sitä ja kerro tätä. Toistaiseksi? Itsenäinen? Eli konkreettisesti? Kuinka kauan ja millä tavalla tämän itsenäisen ajattelun vanhemmilleen näyttää?
Tarkoutat varmaan että näyttää lopullisesti nöyrtyneen. Siihen saakka nöyryytystä jatketaan.
Ihmistä on vaikea saada pakotettua nöytymään. Ymmärrät varmaan ettei tätä nöyrtymistä nopeuta mitkään tekopyhät lausahdukset. Kun jokainen tietää ettei kyse ole mistään "ymmärrän" vaan siitä että sinun tahtosi on minun taskussani
Riittää että yrittää tosissaan.
Eli:
- ei mieti mitä kaverit sanoisivat tai mitä heidän mielestään pitäisi vanhemmille selittää, vaan etsii vastauksia omasta itsestään,
- sanoo itselleen että pystyn elämään vähän aikaa ilman puhelinta, jotta osaa rauhoittua keskustelemaan vanhempien kanssa eikä paisuttele tilannetta mielessään ihan suhteettomaksi,
- käy mielessään läpi, onko toiminut mielestään oikein, ja niissä kohdissa missä meni vikaan, miettii mitä omassa mielessä silloin tapahtui
- juttelee tästä vanhempien kanssa, sen sijaan että kettuilee, manipuloi ja syyllistää vanhempiaan
Jos olisin tuon tytön vanhempi, nämä riittäisivät. Tyttö on teini ja tekee varmasti jatkossakin virheitä, eli menee kaverien mukana johonkin typeräksi ymmärtämäänsä juttuun mukaan, koska ei ole vielä tarpeeksi vahva olemaan eri mieltä. Vanhemmat ymmärtävät sen kyllä. Riittää että tosissaan pyrkii pois noista kaavoista ja käyttää vanhempia siinä tukenaan tarpeen mukaan.
Konkreettisesti?
Miten kontrolloit toisen tunteita ja ajatuksia?
Tarkoitat näillä että lapsi nöyrtyy täydellisesti ja osottaa edessäsi nöyryyttä.
Ajattelet että pitää tosiaan itselleen todeta etten tarvitse sitä puhelinta. Pitäisikö oikein olla kiitollinen että se nyt vietiin pois.
Ihmisen mieli ei vaan toimi niin. Hyvin vaikeaa on ketään pakolla saada nöytymään
"Täydellinen nöyrtyminen" olisi samaa, mitä ap:n lapsi tällä hetkellä tekee kavereidensa suuntaan. Nimenomaan sitä tässä ei haeta, vaan itsenäisyyttä, oman sisimmän todellisuuden kuuntelemista ja siihen luottamista. Jos ja kun se ei heti ensimmäisellä yrityksellä onnistu, niin jo yrittäminen riittää.
Hyvä vanhempi kyllä näkee, milloin teini yrittää manipuloida ja milloin hän oikeasti yrittää päästä tilanteessaan eteenpäin. Vanhemmalta saa siihen täyden tuen, mutta askel siihen suuntaan pitää itse haluta ottaa. Muuten tilanne toistaisi ihan samaa kaavaa kuin tähänkin asti, jossa teini on kritiikittömästi muiden ihmisten vietävissä.
Tuo omasta käytöksestä vastuun ottaminen voi olla oikeasti pelottava asia, kun sitä opettelee. Tekee mieli selittää sitä edellyttävä vanhempi ilmestyskirjan pedoksi ja kohtuuttomaksi rankaisijaksi/alistajaksi, jotta ei tarvitsisi sitä askelta ottaa. Mutta melkein jokainen aikuistuva ihminen kuitenkin lopulta pystyy siihen. Vanhemman tehtävä on tukea teiniä tuon askeleen ottamisessa, mutta vanhempi ei voi kuitenkaan tehdä sitä teininsä puolesta.
Puhelimen takavarikoiminen ei ole nöyryytyskeino, vaan tapa suojella kiusattua osapuolta (ja teiniä itseään) enemmiltä vaurioilta sinä aikana kun teini on vielä siinä tilassa että ei pysty itse vastaamaan omasta käytöksestään.
Ristiriita n viestissä suuri. Mitään konkretiaa ei ome. Ainoastaan pakkokeinolla nöytyyttää. Mitään itsenäistymistä ei tässä haeta. Ja mistä on oletus näiden kavereiden tuomittavasta vallasta lapseen? Ja nyt sitten itsenäistytään? Mitä?
Ja tarkoitus on kuten lopussa sanot, "estää kiusaaminen". No se ei tavoite ole. Kiusaamiseen kyllä löytyy aika ja paikka
Itsenäisyyttä opetetaan antamalla itsenäisyyttä. Ei viemällä kaikki valta omasta elämästä. Eniten siinä ärsyttää varmasti valheellisen lässytys. Juu sinun parhaaksi. Toki. Jokainen tajuaa valheen. Ja motiivin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös joo? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni toteaa että lapsen (nuoren) kuuleminen ja kohtaaminen olisi parasta ja ainoata mitä kannattaa tehdä. Onko yksikään kommentoija kuitenkaan antanut selkeää ohjetta kuinka tehdä se raivoavan hormonihöyryissä olevan teinin kanssa joka haistattelee vanhemmilleen ja pitää heitä pahimpina vihollisinaan?
Kuinka saada keskusteluyhteys jos toinen ei sitä lainkaan halua eikä itse ole siihen suostuvainen?
Ja HUOM! se ei tarkoita etteikö se yhteys olisi ollut olemassa ja perhe turvallinen.
Joillakin vain tapahtuu totaalinen muutos murrosiässä.
Laittamalla käsi tytön harteille ja sanomalla, että minä en hylkää sinua, minäkin olen tehnyt virheitä, kaikki ihmiset ovat epätäydellisä, kyllä tästä selvitään. Minä haluan kuulla sinun näkökulman. Minä haluan myös että ymmärrät miltä kiusaaminen kiusatusta tuntuu. Onko sinua kiusattu? Onko sinut sivuutettu? Onko sinuun suhtauduttu epäempaattisesti? Eikö kukaan välitä sinun tunteista? Jos minä välitän sinun tunteista niin varmaan sinäkin välität kiusatun tunteista?
Ihanan yksinkertaista.
Tyttö voi myös kokea että loukkaat hänen fyysisyyttään ja kilahtaa siitä, jopa syyttä vaikka mistä. Tuossa iässä jos kaverit on se ykkösjuttu elämässä ei halua kuulla että vanhempi ei hylkää vaan haluaa että ei joudu eroon kavereistaan, vanhemmista viis.
Tuollainen tenttaus voi tuntua rajojen rikkomiselta, tunkeudut emotionaaliselle alueelle ilman lupaa.
Koita jo tajuta, kauniit oppikirjamaiset ohjeenne eivät toimi, eivät kaikilla - ja korostan: silloinkaan ei tarvitse olla kyse siitä että vanhemmat olisivat epäonnistuneet/kylmiä/ties mitä.
Mitä haittaa on kokeilla tätä? Sehän ei maksa mitään eikä vahingoita ketään. Se vaatii kyllä suurta rakkautta
Voi vahingoittaa jos nuori kokee että fyysisiä rajoja rikotaan. Tai emotionaalisia.
Koita ymmärtää että joillekin se toimii, joillekin se aiheuttaa vahinkoa, eiköhän vanhempi tiedä mikä omalle lapselle sopii.
Jos teillä toimii jollakulla muulla voi tulla isot vahingot, sanktiot toimivat paremmin kunhan vanhempi ei säikähdä tai alistu huudon ja raivoamisen edessä. Se valtataistelu kun voi olla ihan vain sen lapsen puolelta tapahtuvaa.
Sanktiot toimivat paremmin? Toki ellei muuhun pysty
Sisältö jatkuu mainoksen alla
bb98 kirjoitti:
Muistan kun meillä oli samat kuviot vähän aikaa sitten. Pikkusisko oli toiminut lähes samoin. Otettiin pois läppäri ja puhelin rangaistukseksi.
Noh, sisko se huusi päin ja sylki vanhempiaan ja uhkasi myydä itteään.
Myi itteään ja sitten hankki itselle ihan tuliterän iphonen (ei olisi ollut vanhemmilla varaa) ja tuliterän parin tonnin läppärin.
Aika hiljaa on vanhemmat olleet. Siskoni osaa kyllä pitää vanhemmat ruodussa :D:D:D
Itse kirjoittelen intistä.
Aika paha murrosikä sillä on. Oli jäänyt kiinni kantsustakin äskettäin ja nyt uhkaillaan sossuilla ja lasuila.
Ei ehkä kannattaisi murtaa itsetuntoisen teinin egoa, pahentaa vaan niitä oireita. Se tappelee vastaan kovempaa. Kyllähän pelkkä huomautus riittää ja osaa ne siinä iässä ajatella että ehkä tuli kiusattua ja se on väärin.
Tollaset läppärien ottamiset ja henk.koht puhelimen vienti raivostuttaa kenet tahansa.
Sanoisin että seuraavaksi ap:n tyttö ehkä kostaa huumekokeilulla tms.
Sun siskos mahtaa olla aika häiriintynyt tapaus? Mahtavaa jos on jo tuossa iässä löytänyt ammatin itselleen johon ei tarvi opiskella eikä käydä kouluja. Tuohon vielä huumeet päälle niin se on sitten siinä. 30-kymppisenä voikin sitten sanoa, että on jo vanha ..uora.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni toteaa että lapsen (nuoren) kuuleminen ja kohtaaminen olisi parasta ja ainoata mitä kannattaa tehdä. Onko yksikään kommentoija kuitenkaan antanut selkeää ohjetta kuinka tehdä se raivoavan hormonihöyryissä olevan teinin kanssa joka haistattelee vanhemmilleen ja pitää heitä pahimpina vihollisinaan?
Kuinka saada keskusteluyhteys jos toinen ei sitä lainkaan halua eikä itse ole siihen suostuvainen?
Ja HUOM! se ei tarkoita etteikö se yhteys olisi ollut olemassa ja perhe turvallinen.
Joillakin vain tapahtuu totaalinen muutos murrosiässä.
Se raivoaminen on ymmärrettävä reaktio vallankäyttöön. Se puheyhteys säilyy kyllä. Tapa on aivan sama kuin ihmisten kanssa yleensäkin. Millä tavalla saat asiat puhuttua. Millaista viestintää käytät.
Ei mikään vuorovaikutus toimi ellei siihen ole oikea tapa ja aika. Eikä milloinkaan niin että se tpinen on jo tuomittu etukäteen ja haluan hänen sen myöntävän. Tpinen on tietenkin silloin vihainen eikä puhumisedta tule mitään
Kuinka et tajua että raivoamista tapahtuu jo ilman/ennen mitään ns. vallankäyttöä.
Tosin aiheesta ollaan eri mieltä, onko kyseessä kasvatuksellinen seuraus väärästä teosta vai vallankäyttö.
Teinin kanssa vuorovaikutus toimii ihan samoin kuin muidenkin kanssa. Sitä saa mitä tilaa
Ei toimi. Niiden kanssa joiden aivotoiminta on taantunut ja hormonit hyrrää.
Ei muuten aikuistenkaan kesken aina päde "sitä saa mitä tilaa" tai "niin metsä vastaa kuin sinne huutaa", hankalia, sairaita, ilkeitä yms ihmisiä on olemassa ja sellaisia he ovat vaikka vastassa olisi lähes enkelin kaltainen henkilö.
Vuorovaikutustaitoja voi harjoitella. Ja sen teinin kanssa toimii täysin samat asiat kuin muiden. Jos teini on tunnekuohussa, silloin annetaan tilaa. Ei kenenkään vihaisen kanssa aleta "keskustella". Ei se teini jatkuvassa kuohussa ole. Ha useisiin kuohuihin on syynä ihan puhdas reaktio ympäristön tpimintaan. Kuten nyt vaikka siihen kännykän poistoon. Sen jälkeen peli on menetetty
Toki jos ajatus on jo valmiiksi, että tpiset on pahoja, on peli myös menetetty
Kukaan tuskin tosissaan ajattelee että joku on lähtökohtaisesti paha. Mutta tarkoitat että lapsi saa tunnekuohussaan pitää puhelimen ja jatkaa yhteydenpitoa kaveriporukkansa kanssa?
Juu kukaan ei varmaan ole jatkuvasti tunnekuohussa mutta raivo voi syttyä heti kuin äiti tai isä yrittää keskustella tai lähestyä millään tavoin.
Te tunnette omat lapsenne, ette tiedä millaista on kaikissa muissa perheissä.
Miksi intätte? Eihän kukaan ole yrittänyt väittää että ikinä ei kenenkään nuoren kanssa kannata keskustella vaan on todettu että kaikkien teinien kanssa se ei kertakaikkiaan onnistu.
Joku on maininnut mustavalkoisen maailmankuvan pariinkiin otteeseen kai mutta ei huomaa että itsellänsähän se on jos kuvittelee että teinit ovat homogeeninen ryhmä johon pätee samat neuvot jokaikiseen yksilöön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös joo? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni toteaa että lapsen (nuoren) kuuleminen ja kohtaaminen olisi parasta ja ainoata mitä kannattaa tehdä. Onko yksikään kommentoija kuitenkaan antanut selkeää ohjetta kuinka tehdä se raivoavan hormonihöyryissä olevan teinin kanssa joka haistattelee vanhemmilleen ja pitää heitä pahimpina vihollisinaan?
Kuinka saada keskusteluyhteys jos toinen ei sitä lainkaan halua eikä itse ole siihen suostuvainen?
Ja HUOM! se ei tarkoita etteikö se yhteys olisi ollut olemassa ja perhe turvallinen.
Joillakin vain tapahtuu totaalinen muutos murrosiässä.
Laittamalla käsi tytön harteille ja sanomalla, että minä en hylkää sinua, minäkin olen tehnyt virheitä, kaikki ihmiset ovat epätäydellisä, kyllä tästä selvitään. Minä haluan kuulla sinun näkökulman. Minä haluan myös että ymmärrät miltä kiusaaminen kiusatusta tuntuu. Onko sinua kiusattu? Onko sinut sivuutettu? Onko sinuun suhtauduttu epäempaattisesti? Eikö kukaan välitä sinun tunteista? Jos minä välitän sinun tunteista niin varmaan sinäkin välität kiusatun tunteista?
Ihanan yksinkertaista.
Tyttö voi myös kokea että loukkaat hänen fyysisyyttään ja kilahtaa siitä, jopa syyttä vaikka mistä. Tuossa iässä jos kaverit on se ykkösjuttu elämässä ei halua kuulla että vanhempi ei hylkää vaan haluaa että ei joudu eroon kavereistaan, vanhemmista viis.
Tuollainen tenttaus voi tuntua rajojen rikkomiselta, tunkeudut emotionaaliselle alueelle ilman lupaa.
Koita jo tajuta, kauniit oppikirjamaiset ohjeenne eivät toimi, eivät kaikilla - ja korostan: silloinkaan ei tarvitse olla kyse siitä että vanhemmat olisivat epäonnistuneet/kylmiä/ties mitä.
Mitä haittaa on kokeilla tätä? Sehän ei maksa mitään eikä vahingoita ketään. Se vaatii kyllä suurta rakkautta
Johan siinä selitettiin mitä haittaa. On eri asia päästä yhteyteen toisen sisäisen maailman kanssa hienotunteisesti ja luvalla kuin jyrätä sinne traktorilla aidan yli.
Entä hienotunteisedti yrittää saada keskustelu aikaan? Ennen rankaisuja
Vierailija kirjoitti:
Eikös joo? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni toteaa että lapsen (nuoren) kuuleminen ja kohtaaminen olisi parasta ja ainoata mitä kannattaa tehdä. Onko yksikään kommentoija kuitenkaan antanut selkeää ohjetta kuinka tehdä se raivoavan hormonihöyryissä olevan teinin kanssa joka haistattelee vanhemmilleen ja pitää heitä pahimpina vihollisinaan?
Kuinka saada keskusteluyhteys jos toinen ei sitä lainkaan halua eikä itse ole siihen suostuvainen?
Ja HUOM! se ei tarkoita etteikö se yhteys olisi ollut olemassa ja perhe turvallinen.
Joillakin vain tapahtuu totaalinen muutos murrosiässä.
Laittamalla käsi tytön harteille ja sanomalla, että minä en hylkää sinua, minäkin olen tehnyt virheitä, kaikki ihmiset ovat epätäydellisä, kyllä tästä selvitään. Minä haluan kuulla sinun näkökulman. Minä haluan myös että ymmärrät miltä kiusaaminen kiusatusta tuntuu. Onko sinua kiusattu? Onko sinut sivuutettu? Onko sinuun suhtauduttu epäempaattisesti? Eikö kukaan välitä sinun tunteista? Jos minä välitän sinun tunteista niin varmaan sinäkin välität kiusatun tunteista?
Minä olin nuorena tosi kiltti ja koti oli hyvä. Kuitenkin jos minua olisi kohdeltu noin olisin kirkunut ja tuntenut itseni likaiseksi, saastutetuksi enkä taatusti pohtinut mitään tunteita, en omia enkä muiden. Olisi vain tullut mykkyyttä ja etäisyyttä vanhempiin.
Entä näin ei-nuorena? Saako sinulta kysyä miltä susta tuntuu? Onko sinua kiusattu? Sivuutettu? Välittääkö kukaan? sun tunteista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tapahtunut mitään uutta, AP?
Tytär ei ole ollut mielissään luokanvaihdosta ja puhelimen jäähystä. Olemme isänsä kanssa yrittäneet että tytär avautuisi meille edes hieman, yhdessä ja erikseen. Puhuminen ei oikein vielä ole onnistunut, mutta pientä edistystä onneksi. Tytär kinuaa puhelintaan takaisin ja kiukuttelee. Olemme kyllä moneen otteeseen selittäneet, että puhelin on nyt jonkun aikaa jäähyllä, koska sitä on käytetty niin väärin. Tyttärellä on selvästikkin paha olo, mutta tuntuu että enemmänkin näistä kiusaamisen seurauksista, kuin kiusaamisesta. Onneksi saimme nuorisopsykologille ajan suhteellisen nopeasti.
Eilen koulun jälkeen tytär oli yrittänyt ottaa pikkuveljensä puhelimen itselleen omaan käyttöönsä ja siitähän oli sitten syntynyt hirveä riita. Siinä sitten ilta selviteltiin sitä, ettei toisen omaisuutta saa ottaa, vaikka kuinka ollaankin perhettä. Pikkuveli taas itki, kun puhelimeen oli tullut näyttöön särö siinä mellakassa.
Yritämme todellakin tehdä parhaamme tyttären ja poikiemme kanssa, mutta kuormittaahan tämä koko perhettä.
Minä varmaan kertoisin tytölle ihan suoraan, että puhelin on toistaiseksi pannassa jo siitäkin syystä, että tyttö vaikuttaa olevan todella vakavasti kavereidensa kanssa symbioosissa. Eli ei osaa ajatella asioita omilla aivoillaan ja ottaa itsenäisesti vastuuta tekemisistään. Itsenäinen ihminen esimerkiksi päättää olla kiusaamatta vaikka kaverit kiusaavatkin, jne.
Kerro, että ymmärrät kuinka vaikealta tuntuu olla kommunikaatiokatkossa kavereiden suuntaan, kun tilanne on tämä. Kun kaikki tekeminen ja ajatukset määräytyvät sen kaveriporukan kautta, niin on tosi ahdistava tunne joutua olemaan itsekseen. Kerro, että tytön olisi hyvä oppia keskustelemaan tapahtuneesta ja omista reaktioistaan ja valinnoistaan täysin itsenäisesti, siis ilman että ensin neuvottelee kavereiden kanssa siitä mitä sanotaan. Sitä on aikuistuminen. Ja siksi puhelinta ei saa takaisin ennen kuin on ihan aidosti yrittänyt olla itsenäinen, ja vanhemmatkin sen näkevät. Kun tämä tavoite on saavutettu, tai tyttö ainakin silminnähden aidosti yrittää sitä, puhelimen saa takaisin. Kavereista ei ole tarkoitus erota lopullisesti, vaan on tarkoitus harjoitella itsenäistä ajattelua niin, että pystyy itse määräämään omasta elämästään ja tekemään oman tulevaisuuden kannalta hyviä valintoja, vaikka kaverit toimisivatkin toisin.
Etkai sinä oikeasti usko näin? Kerro sitä ja kerro tätä. Toistaiseksi? Itsenäinen? Eli konkreettisesti? Kuinka kauan ja millä tavalla tämän itsenäisen ajattelun vanhemmilleen näyttää?
Tarkoutat varmaan että näyttää lopullisesti nöyrtyneen. Siihen saakka nöyryytystä jatketaan.
Ihmistä on vaikea saada pakotettua nöytymään. Ymmärrät varmaan ettei tätä nöyrtymistä nopeuta mitkään tekopyhät lausahdukset. Kun jokainen tietää ettei kyse ole mistään "ymmärrän" vaan siitä että sinun tahtosi on minun taskussani
Riittää että yrittää tosissaan.
Eli:
- ei mieti mitä kaverit sanoisivat tai mitä heidän mielestään pitäisi vanhemmille selittää, vaan etsii vastauksia omasta itsestään,
- sanoo itselleen että pystyn elämään vähän aikaa ilman puhelinta, jotta osaa rauhoittua keskustelemaan vanhempien kanssa eikä paisuttele tilannetta mielessään ihan suhteettomaksi,
- käy mielessään läpi, onko toiminut mielestään oikein, ja niissä kohdissa missä meni vikaan, miettii mitä omassa mielessä silloin tapahtui
- juttelee tästä vanhempien kanssa, sen sijaan että kettuilee, manipuloi ja syyllistää vanhempiaan
Jos olisin tuon tytön vanhempi, nämä riittäisivät. Tyttö on teini ja tekee varmasti jatkossakin virheitä, eli menee kaverien mukana johonkin typeräksi ymmärtämäänsä juttuun mukaan, koska ei ole vielä tarpeeksi vahva olemaan eri mieltä. Vanhemmat ymmärtävät sen kyllä. Riittää että tosissaan pyrkii pois noista kaavoista ja käyttää vanhempia siinä tukenaan tarpeen mukaan.
Konkreettisesti?
Miten kontrolloit toisen tunteita ja ajatuksia?
Tarkoitat näillä että lapsi nöyrtyy täydellisesti ja osottaa edessäsi nöyryyttä.
Ajattelet että pitää tosiaan itselleen todeta etten tarvitse sitä puhelinta. Pitäisikö oikein olla kiitollinen että se nyt vietiin pois.
Ihmisen mieli ei vaan toimi niin. Hyvin vaikeaa on ketään pakolla saada nöytymään
"Täydellinen nöyrtyminen" olisi samaa, mitä ap:n lapsi tällä hetkellä tekee kavereidensa suuntaan. Nimenomaan sitä tässä ei haeta, vaan itsenäisyyttä, oman sisimmän todellisuuden kuuntelemista ja siihen luottamista. Jos ja kun se ei heti ensimmäisellä yrityksellä onnistu, niin jo yrittäminen riittää.
Hyvä vanhempi kyllä näkee, milloin teini yrittää manipuloida ja milloin hän oikeasti yrittää päästä tilanteessaan eteenpäin. Vanhemmalta saa siihen täyden tuen, mutta askel siihen suuntaan pitää itse haluta ottaa. Muuten tilanne toistaisi ihan samaa kaavaa kuin tähänkin asti, jossa teini on kritiikittömästi muiden ihmisten vietävissä.
Tuo omasta käytöksestä vastuun ottaminen voi olla oikeasti pelottava asia, kun sitä opettelee. Tekee mieli selittää sitä edellyttävä vanhempi ilmestyskirjan pedoksi ja kohtuuttomaksi rankaisijaksi/alistajaksi, jotta ei tarvitsisi sitä askelta ottaa. Mutta melkein jokainen aikuistuva ihminen kuitenkin lopulta pystyy siihen. Vanhemman tehtävä on tukea teiniä tuon askeleen ottamisessa, mutta vanhempi ei voi kuitenkaan tehdä sitä teininsä puolesta.
Puhelimen takavarikoiminen ei ole nöyryytyskeino, vaan tapa suojella kiusattua osapuolta (ja teiniä itseään) enemmiltä vaurioilta sinä aikana kun teini on vielä siinä tilassa että ei pysty itse vastaamaan omasta käytöksestään.
Ristiriita n viestissä suuri. Mitään konkretiaa ei ome. Ainoastaan pakkokeinolla nöytyyttää. Mitään itsenäistymistä ei tässä haeta. Ja mistä on oletus näiden kavereiden tuomittavasta vallasta lapseen? Ja nyt sitten itsenäistytään? Mitä?
Ja tarkoitus on kuten lopussa sanot, "estää kiusaaminen". No se ei tavoite ole. Kiusaamiseen kyllä löytyy aika ja paikka
Itsenäisyyttä opetetaan antamalla itsenäisyyttä. Ei viemällä kaikki valta omasta elämästä. Eniten siinä ärsyttää varmasti valheellisen lässytys. Juu sinun parhaaksi. Toki. Jokainen tajuaa valheen. Ja motiivin
Sinä olet ilmiselvästi näitä keskustelun kannattajia. Siksipä kysynkin sinulta miksi et keskustele tuon(kaan) kommentoijan kanssa? Toisiaan kunnioittava keskustelu sisältää kuuntelua ja halua ajatella asiaa toisen näkökulmasta, nyt et sitä tee vaan jankutat omaa näkemystäsi, teet johtopäätöksiä ilman todellisia faktoja, et lainkaan huomioi mitä hän sanoo.
Hän(kin) on esittänyt asiansa selkeästi ja perustellusti.
Ja silti ajat agendaa että raivoavan teinin kanssa pitää puhua kun itse rauhallisena aikuisena (?) et siihen kykene.
Kannullinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös joo? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni toteaa että lapsen (nuoren) kuuleminen ja kohtaaminen olisi parasta ja ainoata mitä kannattaa tehdä. Onko yksikään kommentoija kuitenkaan antanut selkeää ohjetta kuinka tehdä se raivoavan hormonihöyryissä olevan teinin kanssa joka haistattelee vanhemmilleen ja pitää heitä pahimpina vihollisinaan?
Kuinka saada keskusteluyhteys jos toinen ei sitä lainkaan halua eikä itse ole siihen suostuvainen?
Ja HUOM! se ei tarkoita etteikö se yhteys olisi ollut olemassa ja perhe turvallinen.
Joillakin vain tapahtuu totaalinen muutos murrosiässä.
Laittamalla käsi tytön harteille ja sanomalla, että minä en hylkää sinua, minäkin olen tehnyt virheitä, kaikki ihmiset ovat epätäydellisä, kyllä tästä selvitään. Minä haluan kuulla sinun näkökulman. Minä haluan myös että ymmärrät miltä kiusaaminen kiusatusta tuntuu. Onko sinua kiusattu? Onko sinut sivuutettu? Onko sinuun suhtauduttu epäempaattisesti? Eikö kukaan välitä sinun tunteista? Jos minä välitän sinun tunteista niin varmaan sinäkin välität kiusatun tunteista?
Minä olin nuorena tosi kiltti ja koti oli hyvä. Kuitenkin jos minua olisi kohdeltu noin olisin kirkunut ja tuntenut itseni likaiseksi, saastutetuksi enkä taatusti pohtinut mitään tunteita, en omia enkä muiden. Olisi vain tullut mykkyyttä ja etäisyyttä vanhempiin.
Entä näin ei-nuorena? Saako sinulta kysyä miltä susta tuntuu? Onko sinua kiusattu? Sivuutettu? Välittääkö kukaan? sun tunteista?
Olet inhottava, sinulla ei ole oikeutta tunkeutua alueelleni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös joo? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni toteaa että lapsen (nuoren) kuuleminen ja kohtaaminen olisi parasta ja ainoata mitä kannattaa tehdä. Onko yksikään kommentoija kuitenkaan antanut selkeää ohjetta kuinka tehdä se raivoavan hormonihöyryissä olevan teinin kanssa joka haistattelee vanhemmilleen ja pitää heitä pahimpina vihollisinaan?
Kuinka saada keskusteluyhteys jos toinen ei sitä lainkaan halua eikä itse ole siihen suostuvainen?
Ja HUOM! se ei tarkoita etteikö se yhteys olisi ollut olemassa ja perhe turvallinen.
Joillakin vain tapahtuu totaalinen muutos murrosiässä.
Laittamalla käsi tytön harteille ja sanomalla, että minä en hylkää sinua, minäkin olen tehnyt virheitä, kaikki ihmiset ovat epätäydellisä, kyllä tästä selvitään. Minä haluan kuulla sinun näkökulman. Minä haluan myös että ymmärrät miltä kiusaaminen kiusatusta tuntuu. Onko sinua kiusattu? Onko sinut sivuutettu? Onko sinuun suhtauduttu epäempaattisesti? Eikö kukaan välitä sinun tunteista? Jos minä välitän sinun tunteista niin varmaan sinäkin välität kiusatun tunteista?
Ihanan yksinkertaista.
Tyttö voi myös kokea että loukkaat hänen fyysisyyttään ja kilahtaa siitä, jopa syyttä vaikka mistä. Tuossa iässä jos kaverit on se ykkösjuttu elämässä ei halua kuulla että vanhempi ei hylkää vaan haluaa että ei joudu eroon kavereistaan, vanhemmista viis.
Tuollainen tenttaus voi tuntua rajojen rikkomiselta, tunkeudut emotionaaliselle alueelle ilman lupaa.
Koita jo tajuta, kauniit oppikirjamaiset ohjeenne eivät toimi, eivät kaikilla - ja korostan: silloinkaan ei tarvitse olla kyse siitä että vanhemmat olisivat epäonnistuneet/kylmiä/ties mitä.
Mitä haittaa on kokeilla tätä? Sehän ei maksa mitään eikä vahingoita ketään. Se vaatii kyllä suurta rakkautta
Johan siinä selitettiin mitä haittaa. On eri asia päästä yhteyteen toisen sisäisen maailman kanssa hienotunteisesti ja luvalla kuin jyrätä sinne traktorilla aidan yli.
Entä hienotunteisedti yrittää saada keskustelu aikaan? Ennen rankaisuja
No tällaisiin ehdotuksiin on jo vastattu, moneen kertaan, että se kun ei aina onnistu. Ja niihin tapauksiin on pyydetty kunnon esimerkkejä mitä tehdä jos "rangaista" ei saa. Ei ole pystytty antamaan.
Voisiko olla että ihmisille tulee puhua sellaista kieltä mitä he ymmärtävät, rautalangasta väännettynä: pyhäkoululaiselle hempeästi, m.rhamiehelle karskisti tai teoin?
Sitähän tässä on yritetty ajaa.
Vierailija kirjoitti:
Laittamalla käsi tytön harteille ja sanomalla, että minä en hylkää sinua, minäkin olen tehnyt virheitä, kaikki ihmiset ovat epätäydellisä, kyllä tästä selvitään. Minä haluan kuulla sinun näkökulman. Minä haluan myös että ymmärrät miltä kiusaaminen kiusatusta tuntuu. Onko sinua kiusattu? Onko sinut sivuutettu? Onko sinuun suhtauduttu epäempaattisesti? Eikö kukaan välitä sinun tunteista? Jos minä välitän sinun tunteista niin varmaan sinäkin välität kiusatun tunteista?
Tyttö voi myös kokea että loukkaat hänen fyysisyyttään ja kilahtaa siitä, jopa syyttä vaikka mistä. Tuossa iässä jos kaverit on se ykkösjuttu elämässä ei halua kuulla että vanhempi ei hylkää vaan haluaa että ei joudu eroon kavereistaan, vanhemmista viis.
Tuollainen tenttaus voi tuntua rajojen rikkomiselta, tunkeudut emotionaaliselle alueelle ilman lupaa.
Että "tunkeudut emotionaaliselle alueelle ilman lupaa"?? Keskusteluthan käydään nimenomaan emotionaalisella tasolla. Jos ihminen on suuttunut, pettynyt, surullinen, vihainen - nämä on kaikki emotinaalisella alueella. Vain räjähtely-tunneilmaisuko on sallittua?
Lapset ei koskaan halua menettää vanhempien rakkautta, ei edes suuttuneina.
Alue: Aihe vapaa
Minä olin nuorena tosi kiltti ja koti oli hyvä. Kuitenkin jos minua olisi kohdeltu noin olisin kirkunut ja tuntenut itseni likaiseksi, saastutetuksi enkä taatusti pohtinut mitään tunteita, en omia enkä muiden. Olisi vain tullut mykkyyttä ja etäisyyttä vanhempiin.