Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tytär paljastui kiusaajaksi - nyt huutaa ja raivoaa
18.03.2019 |
Selvisi viime viikolla, että 15.v tyttäreni on muutaman muun tytön kanssa kiusannut luokkalaistaan tyttöä. On jätetty pois porukasta, piiloteltu kenkiä ja vaatteita, salakuvaamista jne. Tämä selvisi, kun opettaja otti yhteyttä ja tänään sitten iltapäivällä mennään selvittelemään tilannetta.
Itse olen hyvin pettynyt lapseen ja itseeni. Itse kun olen ollut koulukiusattu, niin olen yrittänyt kasvattaa lapsistani fiksuja ja muut huomioon ottavia. Tuntuu uskomattoman pahalta, että oma lapsi on kiusaaja.
Mutta perjantaina kun asia selvisi, keskustelimme isänsä kanssa tietysti ja yritettiin selvittää asiaa. Tytär selitti niitä perus, että "nokun muutkin" ja "emmä ollu ainoo", ihankun se olisi joku syy tai oikeutus. Tyttäreltä lähti sitten puhelin ja läppäri takavarikkoon. Isänsä vei vielä tv:nkin pois tyttären huoneesta. Ja siitähän sitten reimu repes, alkoi haukkuminen, sossuilla uhkailu, kiristäminen jne jos ei saa puhelinta takaisin. Isänsä otti tänään puhelimen ja läppärin mukaan töihinsä ja jättää sinne, koska tytär on yrittänyt penkoa kaikki kaapit ja etsiä. Nyt sitten haukkuu ja mököttää ja näyttää mieltään. Ei mm suostu syömään ja kävikin sitten lauantaina mäkkärissä (kotiarestista huolimatta). Otettiin sitten myös pankkikortti takavarikkoon. Huutaa, että kidutamme häntä ja viemme hänen oikeutensa, että hän tekee lastensuojeluilmoituksen.
Viimepäivät ovat olleet aika h*lvettiä ja tuntuu, etten tunne enää lastani. Rakastan häntä tietysti, mutta tuntuu niin pahalta katsoa, miten ilkeä hän on. Emme kasvattaneet hänestä itsekästä, ilkeää kiusaajaa, mikä hän nyt kuitenkin on. En oikein tiedä miten olla. Pelottaa oikein miten iltapäivä menee.
Pahoittelen kirjoitusvirheitä, kirjoitan tunnekouhun vallassa, pakko avautua.
Kommentit (853)
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä vain yksi/muutama vai tosiaan usea joka kiivastuu rangaistuksen ankaruudesta/mielivaltaisuudesta ja inttää että kyse on vain ja ainoastaan vanhempien vallanhalusta, jälkikasvun nöyryyttämisestä ja nujertamisesta?
Jos teitä on monta ja olette itse vanhempia olen todella huolestunut maamme tulevaisuudesta.
Sievempää kieltä näyttää olevan näillä rangaistuksia välttelevillä. Näen enemmän kiivautta tässä kurin puolustajissa. Ja otse olen hyvin huolissani ihmisten vähäisestä ymmärryksestä ja empatiasta. Se heijastuu ihan suoraan lapsiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos se noin tekee niin se ei voi hyvin, voi teilläkin olla peiliin katsomisen paikka. Minunkin äitini ja isäni luulivat kasvattaneensa mua oikein, olin neljälapsisen perheen vanhin ja äiti ja isä elivät nuorempien kanssa ruuhkavuosia niin lähestulkoon unohtivat mut kun olin 12v. Teinivuodet varastelin, kiusasin ja raivosin keskustelupalstoilla, oireilin sitä että mulla ei käytännössä ollut vanhempia koska ne ei mun elämään puuttuneet, kun koulunumerot kuitenkin pysyivät kasin yläpuolella. Jäin sitten myymälävarkaudesta 16-vuotiaana kiinni ja ne oli ihan monttu auki siitä että kun ovat omasta mielestään kasvattaneet mua oikein niin miksi tein niin.
Että joo miettikää myös sitä oletteko itse antaneet rakkautta lapselle tarpeeksi, mä koin olevani hylätty ja siksi olin ihan hirveä teini pinnan alla.
ASIAA!
bb98 kirjoitti:
Muistan kun meillä oli samat kuviot vähän aikaa sitten. Pikkusisko oli toiminut lähes samoin. Otettiin pois läppäri ja puhelin rangaistukseksi.
Noh, sisko se huusi päin ja sylki vanhempiaan ja uhkasi myydä itteään.
Myi itteään ja sitten hankki itselle ihan tuliterän iphonen (ei olisi ollut vanhemmilla varaa) ja tuliterän parin tonnin läppärin.
Aika hiljaa on vanhemmat olleet. Siskoni osaa kyllä pitää vanhemmat ruodussa :D:D:D
Itse kirjoittelen intistä.
Aika paha murrosikä sillä on. Oli jäänyt kiinni kantsustakin äskettäin ja nyt uhkaillaan sossuilla ja lasuila.
Ei ehkä kannattaisi murtaa itsetuntoisen teinin egoa, pahentaa vaan niitä oireita. Se tappelee vastaan kovempaa. Kyllähän pelkkä huomautus riittää ja osaa ne siinä iässä ajatella että ehkä tuli kiusattua ja se on väärin.
Tollaset läppärien ottamiset ja henk.koht puhelimen vienti raivostuttaa kenet tahansa.
Sanoisin että seuraavaksi ap:n tyttö ehkä kostaa huumekokeilulla tms.
Ai, pelkkä huomautus riittää?
Tuossa tapauksessa vanhemmat voi hyvin soittaa 112 ja pyytää viranomaisten apua, koska ne kuuluvat poliisin työkuvaan ja arkipäivään. Siinä tilanteessa nuorelle ei "huomautella" vaan faktat lyödään pöydälle, tuli teinille pahamieli vai ei tai raivosi tai ei.
Ja sitten kun huumekosto on käyty läpi, seuraavaksi tulee varkaudet, pahoinpitelyt, rikokset jne. Ja rikosrekisteri estää koulun ja työelämän ja vuokra-asunnot ja sitten ollaankin kadulla, ilman asuntoa ja ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
bb98 kirjoitti:
Muistan kun meillä oli samat kuviot vähän aikaa sitten. Pikkusisko oli toiminut lähes samoin. Otettiin pois läppäri ja puhelin rangaistukseksi.
Noh, sisko se huusi päin ja sylki vanhempiaan ja uhkasi myydä itteään.
Myi itteään ja sitten hankki itselle ihan tuliterän iphonen (ei olisi ollut vanhemmilla varaa) ja tuliterän parin tonnin läppärin.
Aika hiljaa on vanhemmat olleet. Siskoni osaa kyllä pitää vanhemmat ruodussa :D:D:D
Itse kirjoittelen intistä.
Aika paha murrosikä sillä on. Oli jäänyt kiinni kantsustakin äskettäin ja nyt uhkaillaan sossuilla ja lasuila.
Ei ehkä kannattaisi murtaa itsetuntoisen teinin egoa, pahentaa vaan niitä oireita. Se tappelee vastaan kovempaa. Kyllähän pelkkä huomautus riittää ja osaa ne siinä iässä ajatella että ehkä tuli kiusattua ja se on väärin.
Tollaset läppärien ottamiset ja henk.koht puhelimen vienti raivostuttaa kenet tahansa.
Sanoisin että seuraavaksi ap:n tyttö ehkä kostaa huumekokeilulla tms.
Jaksan aina taivastella, kuinka nykyajan teinitytöt on aivan mahdottomia. Tämä ilmiö on tuttu töiden kautta. Ei olisi minulla tullut 13-16 vuotiaana mieleenkään, että lähtisin myymään itseäni ja ilmoittaisin siitä vanhemmille. Nykyään tuollaista ei hävetä ollenkaan, tytöt oikein kilpailee kuka on tienannut viikon aikana eniten seksillä tai alastonkuvilla. Tehdään kaikki että saadaan kalleinta materiaa. Vanhemmat ovat aivan samanlaisia, minun ikäiset eli päälle kolmikymppiset äidit ja isät postaavat selfieitä jatkuvalla syötöllä ja omituisia instastoryja naurettavalla eestaas-kelaus -efektillä.
Olen huolissani myös omasta sukupolvestani.
Sinulle on ilmiö tuttu töiden kautta ja olet 30v? Ilmeisesti sinulla on jokin koulutus? Et ole kuitenkaan lukenut aiheesta? Et tiedä mistä on kyse? Et tiedä, että teinejä on aina hyväksikäytetty etkä miten se tapahtuu?
Koulutuksessasi ei ollut mitään ihmisyydestä, ihmisarvosta eikä ihmiskäsityksestä?
Minusta on pelottavaa, että joku on työssään tällaisten adioiden kanssa tekemisissä eikä hnellä ole arvoja, tietoa eikä suvaitsevaisuutta.
Lähihoitaja?
Mitä ihmettä tarkoitat? Lainaamallasi kommentoijallahan nimenomaan on tietoa ja arvot kohdallaan. Pitäisikö suvaitsevuuden kattaa se että hyväksyy pikkutyttöjen itsensä myymisen?
Ja miksi ehdotat juuri lähihoitajaa, kertooko se omasta asenteestasi, sinustako lähihoitajat ovat tietämättömiä, suvaitsemattomia ja heillä on kyseenalaiset arvot?
Ei kerro. Se kertoo siitä että hänellä ei ole mitään tietoa. Ei minkäänlaista ymmärrystä. Asenne ihmistä vihaava.
Lähihoitajista kyllä pidän. Mutta se on pienin koulutus, joka alaan liittyy. Ylemmissä koulutuksissa ihminen väkisinkin lukee kirjoja, taustaa, historiaa ja ehkä oppii myös jotain. Ei sekään toki auta aina asenteisiin, vaikka lukisi kuinka.
Edellisen tekstissä ihan kaikki on väärin. Alkaen nyt vaikka ilmiön yleisyydestä tai yleistymisestä ja sen syistä tai teinityttöjen mollaamisesta.
Onko itsensä myyminen alaikäisenä ymmärrettävää ja ok?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä vain yksi/muutama vai tosiaan usea joka kiivastuu rangaistuksen ankaruudesta/mielivaltaisuudesta ja inttää että kyse on vain ja ainoastaan vanhempien vallanhalusta, jälkikasvun nöyryyttämisestä ja nujertamisesta?
Jos teitä on monta ja olette itse vanhempia olen todella huolestunut maamme tulevaisuudesta.
Sievempää kieltä näyttää olevan näillä rangaistuksia välttelevillä. Näen enemmän kiivautta tässä kurin puolustajissa. Ja otse olen hyvin huolissani ihmisten vähäisestä ymmärryksestä ja empatiasta. Se heijastuu ihan suoraan lapsiin.
Miten koet/näytät huolen ja empatian kiusattuja kohtaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tapahtunut mitään uutta, AP?
Tytär ei ole ollut mielissään luokanvaihdosta ja puhelimen jäähystä. Olemme isänsä kanssa yrittäneet että tytär avautuisi meille edes hieman, yhdessä ja erikseen. Puhuminen ei oikein vielä ole onnistunut, mutta pientä edistystä onneksi. Tytär kinuaa puhelintaan takaisin ja kiukuttelee. Olemme kyllä moneen otteeseen selittäneet, että puhelin on nyt jonkun aikaa jäähyllä, koska sitä on käytetty niin väärin. Tyttärellä on selvästikkin paha olo, mutta tuntuu että enemmänkin näistä kiusaamisen seurauksista, kuin kiusaamisesta. Onneksi saimme nuorisopsykologille ajan suhteellisen nopeasti.
Eilen koulun jälkeen tytär oli yrittänyt ottaa pikkuveljensä puhelimen itselleen omaan käyttöönsä ja siitähän oli sitten syntynyt hirveä riita. Siinä sitten ilta selviteltiin sitä, ettei toisen omaisuutta saa ottaa, vaikka kuinka ollaankin perhettä. Pikkuveli taas itki, kun puhelimeen oli tullut näyttöön särö siinä mellakassa.
Yritämme todellakin tehdä parhaamme tyttären ja poikiemme kanssa, mutta kuormittaahan tämä koko perhettä.
Minä varmaan kertoisin tytölle ihan suoraan, että puhelin on toistaiseksi pannassa jo siitäkin syystä, että tyttö vaikuttaa olevan todella vakavasti kavereidensa kanssa symbioosissa. Eli ei osaa ajatella asioita omilla aivoillaan ja ottaa itsenäisesti vastuuta tekemisistään. Itsenäinen ihminen esimerkiksi päättää olla kiusaamatta vaikka kaverit kiusaavatkin, jne.
Kerro, että ymmärrät kuinka vaikealta tuntuu olla kommunikaatiokatkossa kavereiden suuntaan, kun tilanne on tämä. Kun kaikki tekeminen ja ajatukset määräytyvät sen kaveriporukan kautta, niin on tosi ahdistava tunne joutua olemaan itsekseen. Kerro, että tytön olisi hyvä oppia keskustelemaan tapahtuneesta ja omista reaktioistaan ja valinnoistaan täysin itsenäisesti, siis ilman että ensin neuvottelee kavereiden kanssa siitä mitä sanotaan. Sitä on aikuistuminen. Ja siksi puhelinta ei saa takaisin ennen kuin on ihan aidosti yrittänyt olla itsenäinen, ja vanhemmatkin sen näkevät. Kun tämä tavoite on saavutettu, tai tyttö ainakin silminnähden aidosti yrittää sitä, puhelimen saa takaisin. Kavereista ei ole tarkoitus erota lopullisesti, vaan on tarkoitus harjoitella itsenäistä ajattelua niin, että pystyy itse määräämään omasta elämästään ja tekemään oman tulevaisuuden kannalta hyviä valintoja, vaikka kaverit toimisivatkin toisin.
Etkai sinä oikeasti usko näin? Kerro sitä ja kerro tätä. Toistaiseksi? Itsenäinen? Eli konkreettisesti? Kuinka kauan ja millä tavalla tämän itsenäisen ajattelun vanhemmilleen näyttää?
Tarkoutat varmaan että näyttää lopullisesti nöyrtyneen. Siihen saakka nöyryytystä jatketaan.
Ihmistä on vaikea saada pakotettua nöytymään. Ymmärrät varmaan ettei tätä nöyrtymistä nopeuta mitkään tekopyhät lausahdukset. Kun jokainen tietää ettei kyse ole mistään "ymmärrän" vaan siitä että sinun tahtosi on minun taskussani
Riittää että yrittää tosissaan.
Eli:
- ei mieti mitä kaverit sanoisivat tai mitä heidän mielestään pitäisi vanhemmille selittää, vaan etsii vastauksia omasta itsestään,
- sanoo itselleen että pystyn elämään vähän aikaa ilman puhelinta, jotta osaa rauhoittua keskustelemaan vanhempien kanssa eikä paisuttele tilannetta mielessään ihan suhteettomaksi,
- käy mielessään läpi, onko toiminut mielestään oikein, ja niissä kohdissa missä meni vikaan, miettii mitä omassa mielessä silloin tapahtui
- juttelee tästä vanhempien kanssa, sen sijaan että kettuilee, manipuloi ja syyllistää vanhempiaan
Jos olisin tuon tytön vanhempi, nämä riittäisivät. Tyttö on teini ja tekee varmasti jatkossakin virheitä, eli menee kaverien mukana johonkin typeräksi ymmärtämäänsä juttuun mukaan, koska ei ole vielä tarpeeksi vahva olemaan eri mieltä. Vanhemmat ymmärtävät sen kyllä. Riittää että tosissaan pyrkii pois noista kaavoista ja käyttää vanhempia siinä tukenaan tarpeen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Moni toteaa että lapsen (nuoren) kuuleminen ja kohtaaminen olisi parasta ja ainoata mitä kannattaa tehdä. Onko yksikään kommentoija kuitenkaan antanut selkeää ohjetta kuinka tehdä se raivoavan hormonihöyryissä olevan teinin kanssa joka haistattelee vanhemmilleen ja pitää heitä pahimpina vihollisinaan?
Kuinka saada keskusteluyhteys jos toinen ei sitä lainkaan halua eikä itse ole siihen suostuvainen?
Ja HUOM! se ei tarkoita etteikö se yhteys olisi ollut olemassa ja perhe turvallinen.
Joillakin vain tapahtuu totaalinen muutos murrosiässä.
Se raivoaminen on ymmärrettävä reaktio vallankäyttöön. Se puheyhteys säilyy kyllä. Tapa on aivan sama kuin ihmisten kanssa yleensäkin. Millä tavalla saat asiat puhuttua. Millaista viestintää käytät.
Ei mikään vuorovaikutus toimi ellei siihen ole oikea tapa ja aika. Eikä milloinkaan niin että se tpinen on jo tuomittu etukäteen ja haluan hänen sen myöntävän. Tpinen on tietenkin silloin vihainen eikä puhumisedta tule mitään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä vain yksi/muutama vai tosiaan usea joka kiivastuu rangaistuksen ankaruudesta/mielivaltaisuudesta ja inttää että kyse on vain ja ainoastaan vanhempien vallanhalusta, jälkikasvun nöyryyttämisestä ja nujertamisesta?
Jos teitä on monta ja olette itse vanhempia olen todella huolestunut maamme tulevaisuudesta.
Sievempää kieltä näyttää olevan näillä rangaistuksia välttelevillä. Näen enemmän kiivautta tässä kurin puolustajissa. Ja otse olen hyvin huolissani ihmisten vähäisestä ymmärryksestä ja empatiasta. Se heijastuu ihan suoraan lapsiin.
Joo, kiusaajia kohtaan on todella vaikeaa tuntea empatiaa, ei voi mitään. Vaikka kuulee teoriaa, että heillä on huonosti asiat ja siksi kiusaavat.
Uskomatonta. Kukkahatut ovat huolissaan kiusaavan teinin tunteista ja rangaistuksen kovuudesta (mikä vitsi) kun teini ihan suuttuu mutta yhtä ainutta huokausta kiusatun kohtalosta ei ole kuulunut..
Ollaan niin empaattisia, mutta ainoastaan koviksia kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni toteaa että lapsen (nuoren) kuuleminen ja kohtaaminen olisi parasta ja ainoata mitä kannattaa tehdä. Onko yksikään kommentoija kuitenkaan antanut selkeää ohjetta kuinka tehdä se raivoavan hormonihöyryissä olevan teinin kanssa joka haistattelee vanhemmilleen ja pitää heitä pahimpina vihollisinaan?
Kuinka saada keskusteluyhteys jos toinen ei sitä lainkaan halua eikä itse ole siihen suostuvainen?
Ja HUOM! se ei tarkoita etteikö se yhteys olisi ollut olemassa ja perhe turvallinen.
Joillakin vain tapahtuu totaalinen muutos murrosiässä.
Se raivoaminen on ymmärrettävä reaktio vallankäyttöön. Se puheyhteys säilyy kyllä. Tapa on aivan sama kuin ihmisten kanssa yleensäkin. Millä tavalla saat asiat puhuttua. Millaista viestintää käytät.
Ei mikään vuorovaikutus toimi ellei siihen ole oikea tapa ja aika. Eikä milloinkaan niin että se tpinen on jo tuomittu etukäteen ja haluan hänen sen myöntävän. Tpinen on tietenkin silloin vihainen eikä puhumisedta tule mitään
Kuinka et tajua että raivoamista tapahtuu jo ilman/ennen mitään ns. vallankäyttöä.
Tosin aiheesta ollaan eri mieltä, onko kyseessä kasvatuksellinen seuraus väärästä teosta vai vallankäyttö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä vain yksi/muutama vai tosiaan usea joka kiivastuu rangaistuksen ankaruudesta/mielivaltaisuudesta ja inttää että kyse on vain ja ainoastaan vanhempien vallanhalusta, jälkikasvun nöyryyttämisestä ja nujertamisesta?
Jos teitä on monta ja olette itse vanhempia olen todella huolestunut maamme tulevaisuudesta.
Sievempää kieltä näyttää olevan näillä rangaistuksia välttelevillä. Näen enemmän kiivautta tässä kurin puolustajissa. Ja otse olen hyvin huolissani ihmisten vähäisestä ymmärryksestä ja empatiasta. Se heijastuu ihan suoraan lapsiin.
Miten koet/näytät huolen ja empatian kiusattuja kohtaan?
Nythän minä olen tekemisissä sen oman lapseni kanssa. Voin keskustella hänen kanssaan siitä mitä tapahtui. Miltä siitä toisesta tubtuu. Miten tilanne ratkeaa niin että kaikilla on mahdollisimman hyvä jatkaa elämää. Se on empatiaa.
Ei kai kulaan oleta että omisi empatiaa kiusattua kohtaan rangaista sitä lasta.
Se on mielikuvituksen vahe. Se on sitä että pitää maailmaa mustavalkoisena
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Moni toteaa että lapsen (nuoren) kuuleminen ja kohtaaminen olisi parasta ja ainoata mitä kannattaa tehdä. Onko yksikään kommentoija kuitenkaan antanut selkeää ohjetta kuinka tehdä se raivoavan hormonihöyryissä olevan teinin kanssa joka haistattelee vanhemmilleen ja pitää heitä pahimpina vihollisinaan?
Kuinka saada keskusteluyhteys jos toinen ei sitä lainkaan halua eikä itse ole siihen suostuvainen?
Ja HUOM! se ei tarkoita etteikö se yhteys olisi ollut olemassa ja perhe turvallinen.
Joillakin vain tapahtuu totaalinen muutos murrosiässä.
Laittamalla käsi tytön harteille ja sanomalla, että minä en hylkää sinua, minäkin olen tehnyt virheitä, kaikki ihmiset ovat epätäydellisä, kyllä tästä selvitään. Minä haluan kuulla sinun näkökulman. Minä haluan myös että ymmärrät miltä kiusaaminen kiusatusta tuntuu. Onko sinua kiusattu? Onko sinut sivuutettu? Onko sinuun suhtauduttu epäempaattisesti? Eikö kukaan välitä sinun tunteista? Jos minä välitän sinun tunteista niin varmaan sinäkin välität kiusatun tunteista?
Kiusaamisesta on tullut julmempaa, siihen on enemmän välineitä ja kiusattu saadaan nolattua netin avulla pahimmillaan maailmanlaajuisesti. Nuoret haistattelevat, uhkailevat sossuilla ja itsensä myymisellä, ja huumeiden käyttö on yleisempää yhä nuorempien keskuudessa. Samaan aikaan kuria höllätään niin koulussa kuin kotona, nuoria ei saa rankaista töppäyksistään mitenkään, vaan keskustellaan vaan ja ymmärretään ja hyväksytään. Eikö ihmiset näe mihin tässä mennään? Jos nuori on fiksu, rauhallinen ja haluaa keskustella, niin tottakai silloin keskustellaan. Mutta jos nuori kiusaa, huutaa, haistattelee ja karkailee kotoa, niin ymmärtelemällä mennään metsään. Rajat on rakkautta, myös ja nimenomaan silloin kun teini angstaa maailmantuskissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tapahtunut mitään uutta, AP?
Tytär ei ole ollut mielissään luokanvaihdosta ja puhelimen jäähystä. Olemme isänsä kanssa yrittäneet että tytär avautuisi meille edes hieman, yhdessä ja erikseen. Puhuminen ei oikein vielä ole onnistunut, mutta pientä edistystä onneksi. Tytär kinuaa puhelintaan takaisin ja kiukuttelee. Olemme kyllä moneen otteeseen selittäneet, että puhelin on nyt jonkun aikaa jäähyllä, koska sitä on käytetty niin väärin. Tyttärellä on selvästikkin paha olo, mutta tuntuu että enemmänkin näistä kiusaamisen seurauksista, kuin kiusaamisesta. Onneksi saimme nuorisopsykologille ajan suhteellisen nopeasti.
Eilen koulun jälkeen tytär oli yrittänyt ottaa pikkuveljensä puhelimen itselleen omaan käyttöönsä ja siitähän oli sitten syntynyt hirveä riita. Siinä sitten ilta selviteltiin sitä, ettei toisen omaisuutta saa ottaa, vaikka kuinka ollaankin perhettä. Pikkuveli taas itki, kun puhelimeen oli tullut näyttöön särö siinä mellakassa.
Yritämme todellakin tehdä parhaamme tyttären ja poikiemme kanssa, mutta kuormittaahan tämä koko perhettä.
Minä varmaan kertoisin tytölle ihan suoraan, että puhelin on toistaiseksi pannassa jo siitäkin syystä, että tyttö vaikuttaa olevan todella vakavasti kavereidensa kanssa symbioosissa. Eli ei osaa ajatella asioita omilla aivoillaan ja ottaa itsenäisesti vastuuta tekemisistään. Itsenäinen ihminen esimerkiksi päättää olla kiusaamatta vaikka kaverit kiusaavatkin, jne.
Kerro, että ymmärrät kuinka vaikealta tuntuu olla kommunikaatiokatkossa kavereiden suuntaan, kun tilanne on tämä. Kun kaikki tekeminen ja ajatukset määräytyvät sen kaveriporukan kautta, niin on tosi ahdistava tunne joutua olemaan itsekseen. Kerro, että tytön olisi hyvä oppia keskustelemaan tapahtuneesta ja omista reaktioistaan ja valinnoistaan täysin itsenäisesti, siis ilman että ensin neuvottelee kavereiden kanssa siitä mitä sanotaan. Sitä on aikuistuminen. Ja siksi puhelinta ei saa takaisin ennen kuin on ihan aidosti yrittänyt olla itsenäinen, ja vanhemmatkin sen näkevät. Kun tämä tavoite on saavutettu, tai tyttö ainakin silminnähden aidosti yrittää sitä, puhelimen saa takaisin. Kavereista ei ole tarkoitus erota lopullisesti, vaan on tarkoitus harjoitella itsenäistä ajattelua niin, että pystyy itse määräämään omasta elämästään ja tekemään oman tulevaisuuden kannalta hyviä valintoja, vaikka kaverit toimisivatkin toisin.
Etkai sinä oikeasti usko näin? Kerro sitä ja kerro tätä. Toistaiseksi? Itsenäinen? Eli konkreettisesti? Kuinka kauan ja millä tavalla tämän itsenäisen ajattelun vanhemmilleen näyttää?
Tarkoutat varmaan että näyttää lopullisesti nöyrtyneen. Siihen saakka nöyryytystä jatketaan.
Ihmistä on vaikea saada pakotettua nöytymään. Ymmärrät varmaan ettei tätä nöyrtymistä nopeuta mitkään tekopyhät lausahdukset. Kun jokainen tietää ettei kyse ole mistään "ymmärrän" vaan siitä että sinun tahtosi on minun taskussani
Riittää että yrittää tosissaan.
Eli:
- ei mieti mitä kaverit sanoisivat tai mitä heidän mielestään pitäisi vanhemmille selittää, vaan etsii vastauksia omasta itsestään,
- sanoo itselleen että pystyn elämään vähän aikaa ilman puhelinta, jotta osaa rauhoittua keskustelemaan vanhempien kanssa eikä paisuttele tilannetta mielessään ihan suhteettomaksi,
- käy mielessään läpi, onko toiminut mielestään oikein, ja niissä kohdissa missä meni vikaan, miettii mitä omassa mielessä silloin tapahtui
- juttelee tästä vanhempien kanssa, sen sijaan että kettuilee, manipuloi ja syyllistää vanhempiaan
Jos olisin tuon tytön vanhempi, nämä riittäisivät. Tyttö on teini ja tekee varmasti jatkossakin virheitä, eli menee kaverien mukana johonkin typeräksi ymmärtämäänsä juttuun mukaan, koska ei ole vielä tarpeeksi vahva olemaan eri mieltä. Vanhemmat ymmärtävät sen kyllä. Riittää että tosissaan pyrkii pois noista kaavoista ja käyttää vanhempia siinä tukenaan tarpeen mukaan.
Konkreettisesti?
Miten kontrolloit toisen tunteita ja ajatuksia?
Tarkoitat näillä että lapsi nöyrtyy täydellisesti ja osottaa edessäsi nöyryyttä.
Ajattelet että pitää tosiaan itselleen todeta etten tarvitse sitä puhelinta. Pitäisikö oikein olla kiitollinen että se nyt vietiin pois.
Ihmisen mieli ei vaan toimi niin. Hyvin vaikeaa on ketään pakolla saada nöytymään
Siis jestas mitä kommentteja täällä. Ap on toiminut täysin oikein ja ihana lukea kun kiusaajan vanhempi oikeasti ottaa asian tosissaan.
Itse en ole ikinä kiusannut ketään, mutta itseäni kiusattiin koko yläaste. Vaihdoin itse luokkaa sitten jossain vaiheessa ja tilanne vähän rauhoittui. Koulussa ja mun kotona tiedettiin tilanteesta, mutta en ikinä antanut lupaa ottaa yhteyttä kiusaajien vanhempiin, koska pelko siitä että asiat senkun pahenee, oli liian iso. Yhden episodin jälkeen rehtori marssi luokkaan huutamaan pää punaisena kiusaamisen väärydestä ja istutti mut etupulpettiin ihmettelemään. Ja siitähän se meno sitten vasta villiintyikin.
Ja se kiusaaminen jättää oikeesti tosi syvät arvet. Itse pelkäsin hulluna jokaista koulupäivää ja ihmettelen että en kertaakaan silti lintsannut. Nykyäänkin kiusaaminen siinä mielessä kummittelee takaraivossa, että olen todella ujo ja sulkeutunut uusien ihmisten seurassa, kun ennen kiusaamista olin todella ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen. Masennuskin diagnosoitiin joitakin vuosia sitten, mutta nykyään se vaikuttaisi olevan jo menneen talven lumia. Viime kesänä yksillä festareilla eräs entinen kiusaaja tuli pyytämään anteeksi ja lyötiin kättä päälle. Nykyään moikataan kun törmätään ja en olis ikinä uskonut että siihen pystyn.
Ja mitä tulee rangaistuksiin mitä AP tytölleen antoi, niin ei lainkaan kohtuutonta. Kun itse olin 15-16 vuotias olin muilla tavoin aika mahdoton tapaus ja testailin rajoja ihan huolella. Ja itsekkin sain rangaistuksena arestia, kännykkää otettiin pois ja netti kiellettiin. Enkä näin nykyään 24 vuotiaana koe menneeni pilalle millään tavalla, vaan päinvastoin opin että teoilla on seurauksensa. Ottihan se muakin ihan älyttömän paljon päähän kun puhelin vietiin useaksi viikkoa (vaikkei sillon some ihan tällänen juttu ollutkaan mitä nykyään) ja kiukuttelin ja mökötin.
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta. Kukkahatut ovat huolissaan kiusaavan teinin tunteista ja rangaistuksen kovuudesta (mikä vitsi) kun teini ihan suuttuu mutta yhtä ainutta huokausta kiusatun kohtalosta ei ole kuulunut..
Ollaan niin empaattisia, mutta ainoastaan koviksia kohtaan.
Se on vanhemman tehtävä osittaa rakkautta ja myötätuntoa lastaan kohtaan. Jos sen jättää tekemättä, niin epic failure.
Eikös joo? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni toteaa että lapsen (nuoren) kuuleminen ja kohtaaminen olisi parasta ja ainoata mitä kannattaa tehdä. Onko yksikään kommentoija kuitenkaan antanut selkeää ohjetta kuinka tehdä se raivoavan hormonihöyryissä olevan teinin kanssa joka haistattelee vanhemmilleen ja pitää heitä pahimpina vihollisinaan?
Kuinka saada keskusteluyhteys jos toinen ei sitä lainkaan halua eikä itse ole siihen suostuvainen?
Ja HUOM! se ei tarkoita etteikö se yhteys olisi ollut olemassa ja perhe turvallinen.
Joillakin vain tapahtuu totaalinen muutos murrosiässä.
Laittamalla käsi tytön harteille ja sanomalla, että minä en hylkää sinua, minäkin olen tehnyt virheitä, kaikki ihmiset ovat epätäydellisä, kyllä tästä selvitään. Minä haluan kuulla sinun näkökulman. Minä haluan myös että ymmärrät miltä kiusaaminen kiusatusta tuntuu. Onko sinua kiusattu? Onko sinut sivuutettu? Onko sinuun suhtauduttu epäempaattisesti? Eikö kukaan välitä sinun tunteista? Jos minä välitän sinun tunteista niin varmaan sinäkin välität kiusatun tunteista?
Ihanan yksinkertaista.
Tyttö voi myös kokea että loukkaat hänen fyysisyyttään ja kilahtaa siitä, jopa syyttä vaikka mistä. Tuossa iässä jos kaverit on se ykkösjuttu elämässä ei halua kuulla että vanhempi ei hylkää vaan haluaa että ei joudu eroon kavereistaan, vanhemmista viis.
Tuollainen tenttaus voi tuntua rajojen rikkomiselta, tunkeudut emotionaaliselle alueelle ilman lupaa.
Koita jo tajuta, kauniit oppikirjamaiset ohjeenne eivät toimi, eivät kaikilla - ja korostan: silloinkaan ei tarvitse olla kyse siitä että vanhemmat olisivat epäonnistuneet/kylmiä/ties mitä.
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta. Kukkahatut ovat huolissaan kiusaavan teinin tunteista ja rangaistuksen kovuudesta (mikä vitsi) kun teini ihan suuttuu mutta yhtä ainutta huokausta kiusatun kohtalosta ei ole kuulunut..
Ollaan niin empaattisia, mutta ainoastaan koviksia kohtaan.
Ei kukaan ole niin sanonut. Empatia ei kulu vaikka sitä kohdistaa useampaan tahoon samanaikaisesti. Ei empatia sitä kiusattua kohtaan edellytä mitenkään empatian poistamista siltä OMALTA lapselta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni toteaa että lapsen (nuoren) kuuleminen ja kohtaaminen olisi parasta ja ainoata mitä kannattaa tehdä. Onko yksikään kommentoija kuitenkaan antanut selkeää ohjetta kuinka tehdä se raivoavan hormonihöyryissä olevan teinin kanssa joka haistattelee vanhemmilleen ja pitää heitä pahimpina vihollisinaan?
Kuinka saada keskusteluyhteys jos toinen ei sitä lainkaan halua eikä itse ole siihen suostuvainen?
Ja HUOM! se ei tarkoita etteikö se yhteys olisi ollut olemassa ja perhe turvallinen.
Joillakin vain tapahtuu totaalinen muutos murrosiässä.
Se raivoaminen on ymmärrettävä reaktio vallankäyttöön. Se puheyhteys säilyy kyllä. Tapa on aivan sama kuin ihmisten kanssa yleensäkin. Millä tavalla saat asiat puhuttua. Millaista viestintää käytät.
Ei mikään vuorovaikutus toimi ellei siihen ole oikea tapa ja aika. Eikä milloinkaan niin että se tpinen on jo tuomittu etukäteen ja haluan hänen sen myöntävän. Tpinen on tietenkin silloin vihainen eikä puhumisedta tule mitään
Kuinka et tajua että raivoamista tapahtuu jo ilman/ennen mitään ns. vallankäyttöä.
Tosin aiheesta ollaan eri mieltä, onko kyseessä kasvatuksellinen seuraus väärästä teosta vai vallankäyttö.
Teinin kanssa vuorovaikutus toimii ihan samoin kuin muidenkin kanssa. Sitä saa mitä tilaa
Alue: Aihe vapaa
Moni toteaa että lapsen (nuoren) kuuleminen ja kohtaaminen olisi parasta ja ainoata mitä kannattaa tehdä. Onko yksikään kommentoija kuitenkaan antanut selkeää ohjetta kuinka tehdä se raivoavan hormonihöyryissä olevan teinin kanssa joka haistattelee vanhemmilleen ja pitää heitä pahimpina vihollisinaan?
Kuinka saada keskusteluyhteys jos toinen ei sitä lainkaan halua eikä itse ole siihen suostuvainen?
Ja HUOM! se ei tarkoita etteikö se yhteys olisi ollut olemassa ja perhe turvallinen.
Joillakin vain tapahtuu totaalinen muutos murrosiässä.