Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mietin eroa sairaasta puolisostani
22.02.2019 |
Puolisoni sairastui aivoveritulppaan vuonna 2015. Hänellä oli parin vuoden sairaalakierre ja muitakin terveysongelmia. Kotiuduttuaan olin omaishoitaja, kunnes uuvuin. Hän asuu nyt palveluasunnossa.
Olen alkanut miettimään eroa tosissaan. Olen 43-vuotias, lapset teini-ikäisiä. Mulla olisi vielä mahdollisuus elää ns. omaa elämää. Rakkaudesta puolisoon ei voi enää puhua, suhde oli enää hoitosuhde ja nyt se on jotakin... Niin, en tiedä mitä se on. Vaikka vaikealta tuntuu, niin siitä huolimatta olen vakavasti eroa miettinyt. Tunnen itseni petturiksi, mutta voimakkaasti tunnen myös elämän ainutkertaisuuden ja sen, että elän vain kerran. Säälistä avioliittoon jääminen tuntuu väärältä itseäni kohtaan.
Kukaan ollut samankaltaisessa tilanteessa?
Kommentit (243)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillasi miehesi puolesta. Vakava sairastuminen on ihmiselle kohtuuton taakka. Usein parisuhde päättyy eroon ja ystävät jättävät. Jokainen tekee omalla tavallaan, mutta kyllä avioliitto on mahdollinen vakavasti sairaankin ihmisen kanssa.
Näinpä. Oma puolisoni sai ensin aivoverenvuodon ja myöhemmin aivoinfarktin. Yhdessä ollaan edelleen. Jos asioita työstää, parisuhde on mahdollinen. AP kuulostaa suoraansanoen valtavan itsekkäältä.
Tarkoitit kai uupuneelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä olen varsin lyhyesti kertonut tilanteestamme. Mainittakoon nyt vielä, että mun uupumukseni ei ollut vain pientä väsymystä tai sitä, etten olisi halunnut puolisoani hoitaa, vaan sairastuin vakavaan masennukseen ja olin osastohoidossa itsetuhoisuuden takia.
Lisäksi nämä kaikki tapahtumat vaikuttivat myös lapsiin ja meillä oli suuria vaikeuksia. Hain apua perheen tilanteeseen ja tein kaiken, mihin inhimillisesti katsoen pystyin auttaakseni perhettäni. Pikku maininta; olimme psykologilla koko perhe ja nuorempi lapseni kertoi pitkän suostuttelun jälkeen vähän tunteistaan. Mieheni naureskeli. Auta siinä nyt perhettä, kun toinen aikuinen on taantunut lapsen tasolle. Tätä samaa oli kotona jatkuvasti. Ikävää sanoa, mutta lastenkin takia on parempi, että isä asuu muualla.
En ole uskonnollinen, vastauksena sille joka höpötti Jumalasta.
Ap
menitkö kirkossa naimisiin ja lupasit Jumalan silmien edessä rakastaa niin myötä kuin vastamäessä kunnes kuolema eroittaa?????????????
Mitä se sinua rassaa? Ei hän ole vastuullinen sinulle, oli jumala olemassa tahi ei. Jos onkin, niin eiköpähän hän tuomitse ja järjestä seuraukset itse, ilman palstamamman apua.
Täällähän hän tietääkseni apuja kitisi? Tämä ei ole mikään vertaistukipalsta, täällä kaikki kertovat oman mielipiteensä. Luulen kirjoittajan sen tietävän, voit siis tunkea ritarillisuutesi hanuriisi.
Mitä apua muka on kirkkohäillä syyllistäminen? Kertoisit vaikka uskon voiman tuesta ja hyvästä paimenesta, jos uskolla auttaa haluat. Sylki suusta roiskuen syyllistäminen ei auta.
Ei auta mikään. Tilanne on mikä on. Turha vikistä.
Mutta suoranaiseen v*tuiluun kuitenkin aukesi oivallinen tilaisuus? Joskus voi siirtyä seuraavaan otsikkoon, vaikka näppejä syyhyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälaiseksi mies meni?
Kävelee rollaattorilla, tarvitsee apua pukemisessa, riisumisesta, suihkussa ja aivan kaikissa kodin ulkopuolisissa asioissa.
Fyysisten ominaisuuksien muuttuminen sairastumisen myötä ei ole se pahin, vaan se, että myös hänen persoonallisuutensa muuttui. Hyvät ominaisuudet ovat edelleen olemassa, mutta niiden lisäksi huonot ominaisuudet korostuivat. Tietynlainen aloitekyvyttömyys ja täydellinen välinpitämättömyys omaa terveyttä kohtaan muun muassa. Lisäksi ongelmia tuo peliongelma, jota on ollut aina jonkin verran, mutta nyt se on kertakaikkiaan karannut käsistä.
Olisin varmasti jaksanut paremmin ja ollut tukena jos hän olisi panostanut itseensä ja kuntoutumiseensa, mutta mitään sellaista ei ilmennyt. Ei suostunut fysioterapeutin jumppia tekemään, syö pelkkää makkaraa, tupakoi ja istuu. Terveyspulmat ovatkin pahentuneet.
Mies on täysin ulkopuolisen avun varassa varsinkin kodin ulkopuolella, mistä hän saa makkaraa? Millä tavalla peliongelma on karannut käsistä? Taloudellisesti? Miksi se on mahdollista jos hän elää täysin toisten avun varassa?
Pelaaminen onnistuu hyvin netissä. Ei hoitolaitoksessa lähdetä netin käyttöä kieltämään.
Onko teillä millainen avioehto? Onko vaarana että mies hassaa sinun ja lastenkin rahat elämäntavallaan? Mieti tarkkaan näma taloudelliset seikat myös! Tiedän monta tapausta jossa avioliittoon on jääty, vaikka toinen on sairastunut pahasti, ikään kuin kulissina, ja hoidettu sen puolison asioita kuten ennenkin, ja käyty katsomassa, mutta toisaalla on eletty sitä omaa elämää hissukseen ja huutelematta ulkopuolisille. Jossain vaiheessa nämä pahasti sairaat tuppaavat kuitenkin kuolemaan aiemmin kuin se terve puoliso, joten kun puoliso on kuopattu, niin voi sitten elää avoimesti sitä uutta elämää.
Mä en moralisoi, ja voihan siltä puolisoltakin kysyä mitä mieltä hän erosta olisi? Voihan olla että puolisokin sitä haluaa, tai hänelle on "aivan sama".
Mieheni naisystävä vammutui niin ettei kukaan osannut sanoa vuoteen että onko hänellä millainen aivoelämä jäljellä. Mieheni oli tuntenut tämän naisen vasta muutaman kuukauden, ja silti hän sai pahoja katseita kun jätti niin "törkeästi" tämän naisen, kun hän sairastui. Tosiasiassa siis miehen olisi pitänyt kolmekymppisenä, vasta tutustumisvaiheessa olevaan suhteeseen jäädä, vaikka hän ei vuoteen saanut mitään yhteyttä tähän naiseen. Hauska ajatus, että tunnet jonkun 3kk, sen jälkeen et ikinä enää voi hänen kanssaan kommunikoida, mutta yhdessä pitää pysyä. Mitenhän se yhteinen talo olisi ostettu ja ne lapset tehty noin sairastuneen ihmisen kanssa??
Sitäkin olen ihmetellyt näissä kommenteissa, että eikö jokainen työikäinen ihminen lähtökohtaisesti käy töissä?
Kenellä työikäisellä on aikaa istua puolison sängyn ääressä 24/7?
Jos eläkeläisistä kyse, niin silloin eri asia toki.
Ajatelkaapa tilanne, jossa nelikymppisten pariskunnan vaimosta tulee aivovauriopotilas. Kenelle tulisi edes mieleen sanoa miehelle, että nyt tietysti irtisanoudut työstäsi ja jäät kotiin pesemään sänkyynsä p@skovan vaimosi pyllyä?
Ei kenellekään.
Tottakai se terve puoliso käy töissä, maksaa laskut ja kasvattaa lapset. Ja puoliso laitokseen, jos vaatii jatkuvaa hoitoa. Ihan selviä asioita.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä olen varsin lyhyesti kertonut tilanteestamme. Mainittakoon nyt vielä, että mun uupumukseni ei ollut vain pientä väsymystä tai sitä, etten olisi halunnut puolisoani hoitaa, vaan sairastuin vakavaan masennukseen ja olin osastohoidossa itsetuhoisuuden takia.
Lisäksi nämä kaikki tapahtumat vaikuttivat myös lapsiin ja meillä oli suuria vaikeuksia. Hain apua perheen tilanteeseen ja tein kaiken, mihin inhimillisesti katsoen pystyin auttaakseni perhettäni. Pikku maininta; olimme psykologilla koko perhe ja nuorempi lapseni kertoi pitkän suostuttelun jälkeen vähän tunteistaan. Mieheni naureskeli. Auta siinä nyt perhettä, kun toinen aikuinen on taantunut lapsen tasolle. Tätä samaa oli kotona jatkuvasti. Ikävää sanoa, mutta lastenkin takia on parempi, että isä asuu muualla.
En ole uskonnollinen, vastauksena sille joka höpötti Jumalasta.
Ap
menitkö kirkossa naimisiin ja lupasit Jumalan silmien edessä rakastaa niin myötä kuin vastamäessä kunnes kuolema eroittaa?????????????
Mitä se sinua rassaa? Ei hän ole vastuullinen sinulle, oli jumala olemassa tahi ei. Jos onkin, niin eiköpähän hän tuomitse ja järjestä seuraukset itse, ilman palstamamman apua.
Täällähän hän tietääkseni apuja kitisi? Tämä ei ole mikään vertaistukipalsta, täällä kaikki kertovat oman mielipiteensä. Luulen kirjoittajan sen tietävän, voit siis tunkea ritarillisuutesi hanuriisi.
Mitä apua muka on kirkkohäillä syyllistäminen? Kertoisit vaikka uskon voiman tuesta ja hyvästä paimenesta, jos uskolla auttaa haluat. Sylki suusta roiskuen syyllistäminen ei auta.
Ei auta mikään. Tilanne on mikä on. Turha vikistä.
Mutta suoranaiseen v*tuiluun kuitenkin aukesi oivallinen tilaisuus? Joskus voi siirtyä seuraavaan otsikkoon, vaikka näppejä syyhyttää.
Yritä päästä tuosta ritarikompleksistasi. Se ei taivaspaikkaa tuo. Me kuollaan kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teen töitä henk.koht.avustajana. Olen ollut n.30 kohteessa töissä, kaikki ihmisten koteja lukuunottamatta muutamaa palvelutaloa.
Näistä kaikista kohteista vain kahdessa on mies jäänyt sairaan vierelle, jä tässäkin tapauksessa pariskunta on 90v, ollut nuoresta asti yhdessä. Toisessa tapauksessa naisen sairaus ei näy ulospäin, ja miehellä itsellään myös paljon terveysongelmia(mm diabetes).
Muissa kohteissa on kaava selvä: 60% nainen asuu yksin; mies kuollut tai tullut joskus ero (en tiedä onko ollut ennen sairautta vai sairauden jälkeen), loput ~38% sairas/liikuntakyvytön mies ja vaimo vierellä.
Aivoinfarktin/verenvuodon saaneitakin on ollut useampi kappale. Kyllä niistä selvinnyt voi ajatella hyvinkin kirkkaasti, useasti joutuu opettelemaan arjen taitoja uusiksi. Alapää ei toimi, eli vaipat ja mahdollisesti myös virtsapussi.
Daa, no ei tietenkään kaikilla ole näin. Mutta jos on ollut aivoinfarkti, jolloin usein toinen puoli kehosta halvaantuu niin ei se kyllä yleensä toimi.
ap
Kun olen avustettavien arkeen päässyt osallistumaan, niin todella tajuan miten raskasta se elämä on puolison kanssa joka on sairas. Se, että on pyörätuolin vanki luo jo itsessään paljon haasteita arkeen; koti pitää muuttaa esteettömäksi (pahimmassa tapauksessa muutto), ja puolisolla ainainen huoli toisen selviämisestä. Jos avustajaa ei ole, niin puolison täytyy:
*nostaa sängystä ylös (joko manuaalisesti itse tai nostolaitteella. Laitteet eivät ole ilmaisia)
* Vaihtaa vaipat
* Tehdä ruoka, antaa ruoka nenän eteen
* Ulkoilutus
* Takaisin sänkyyn
* Vaatteiden vaihtoYmym. Eli monella tapaa paluu vauvan hoito- tyyppiseen aikaan. Lisäksi muuttunut elämäntilnne tuo valtavan stressin perheeseen erityisesti heti tapahtuneen jälkeen. Vammautunut käy läpi henkilökohtaista kriisiä, ja läheiset kriiseilevät myös. Miten nyt ollaan; näkeekö puoliso minua enää miehenä/naisena, miten suhtaudun vammaiseen puolisooni ymym.
Todella vaikeita asioita ja kenenkään on turha tuomita jos ei ole mitään hajua siitä mitä se tarkoittaa kun omassa suhteessa/perheessä käy näin. Itse olen sitä mieltä että puolison ei pitäisi joutua vaihtamaan vaippoja koskaan. Itse kannustaisin kumppaniani lähtemään avoimesti asiasta puhumalla. Ja katkeroituisin ihan varmasti kyllä, mutta diilaisin sen tunteen kanssa itse, ja puhumalla ammattilaiselle.
"Alapää ei toimi"....no näin ei ole suinkaan kaikilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teen töitä henk.koht.avustajana. Olen ollut n.30 kohteessa töissä, kaikki ihmisten koteja lukuunottamatta muutamaa palvelutaloa.
Näistä kaikista kohteista vain kahdessa on mies jäänyt sairaan vierelle, jä tässäkin tapauksessa pariskunta on 90v, ollut nuoresta asti yhdessä. Toisessa tapauksessa naisen sairaus ei näy ulospäin, ja miehellä itsellään myös paljon terveysongelmia(mm diabetes).
Muissa kohteissa on kaava selvä: 60% nainen asuu yksin; mies kuollut tai tullut joskus ero (en tiedä onko ollut ennen sairautta vai sairauden jälkeen), loput ~38% sairas/liikuntakyvytön mies ja vaimo vierellä.
Aivoinfarktin/verenvuodon saaneitakin on ollut useampi kappale. Kyllä niistä selvinnyt voi ajatella hyvinkin kirkkaasti, useasti joutuu opettelemaan arjen taitoja uusiksi. Alapää ei toimi, eli vaipat ja mahdollisesti myös virtsapussi.
Daa, no ei tietenkään kaikilla ole näin. Mutta jos on ollut aivoinfarkti, jolloin usein toinen puoli kehosta halvaantuu niin ei se kyllä yleensä toimi.
ap
Kun olen avustettavien arkeen päässyt osallistumaan, niin todella tajuan miten raskasta se elämä on puolison kanssa joka on sairas. Se, että on pyörätuolin vanki luo jo itsessään paljon haasteita arkeen; koti pitää muuttaa esteettömäksi (pahimmassa tapauksessa muutto), ja puolisolla ainainen huoli toisen selviämisestä. Jos avustajaa ei ole, niin puolison täytyy:
*nostaa sängystä ylös (joko manuaalisesti itse tai nostolaitteella. Laitteet eivät ole ilmaisia)
* Vaihtaa vaipat
* Tehdä ruoka, antaa ruoka nenän eteen
* Ulkoilutus
* Takaisin sänkyyn
* Vaatteiden vaihtoYmym. Eli monella tapaa paluu vauvan hoito- tyyppiseen aikaan. Lisäksi muuttunut elämäntilnne tuo valtavan stressin perheeseen erityisesti heti tapahtuneen jälkeen. Vammautunut käy läpi henkilökohtaista kriisiä, ja läheiset kriiseilevät myös. Miten nyt ollaan; näkeekö puoliso minua enää miehenä/naisena, miten suhtaudun vammaiseen puolisooni ymym.
Todella vaikeita asioita ja kenenkään on turha tuomita jos ei ole mitään hajua siitä mitä se tarkoittaa kun omassa suhteessa/perheessä käy näin. Itse olen sitä mieltä että puolison ei pitäisi joutua vaihtamaan vaippoja koskaan. Itse kannustaisin kumppaniani lähtemään avoimesti asiasta puhumalla. Ja katkeroituisin ihan varmasti kyllä, mutta diilaisin sen tunteen kanssa itse, ja puhumalla ammattilaiselle.
"Alapää ei toimi"....no näin ei ole suinkaan kaikilla.
Ja taas ollaan libidopohjaisen liskoaivon prioriteettien ytimessä.
Naurattaisi jos ei itkettäisi. ”Alapäätä vielä kutkuttaa!”
Voi ihmistä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teen töitä henk.koht.avustajana. Olen ollut n.30 kohteessa töissä, kaikki ihmisten koteja lukuunottamatta muutamaa palvelutaloa.
Näistä kaikista kohteista vain kahdessa on mies jäänyt sairaan vierelle, jä tässäkin tapauksessa pariskunta on 90v, ollut nuoresta asti yhdessä. Toisessa tapauksessa naisen sairaus ei näy ulospäin, ja miehellä itsellään myös paljon terveysongelmia(mm diabetes).
Muissa kohteissa on kaava selvä: 60% nainen asuu yksin; mies kuollut tai tullut joskus ero (en tiedä onko ollut ennen sairautta vai sairauden jälkeen), loput ~38% sairas/liikuntakyvytön mies ja vaimo vierellä.
Aivoinfarktin/verenvuodon saaneitakin on ollut useampi kappale. Kyllä niistä selvinnyt voi ajatella hyvinkin kirkkaasti, useasti joutuu opettelemaan arjen taitoja uusiksi. Alapää ei toimi, eli vaipat ja mahdollisesti myös virtsapussi.
Daa, no ei tietenkään kaikilla ole näin. Mutta jos on ollut aivoinfarkti, jolloin usein toinen puoli kehosta halvaantuu niin ei se kyllä yleensä toimi.
ap
Kun olen avustettavien arkeen päässyt osallistumaan, niin todella tajuan miten raskasta se elämä on puolison kanssa joka on sairas. Se, että on pyörätuolin vanki luo jo itsessään paljon haasteita arkeen; koti pitää muuttaa esteettömäksi (pahimmassa tapauksessa muutto), ja puolisolla ainainen huoli toisen selviämisestä. Jos avustajaa ei ole, niin puolison täytyy:
*nostaa sängystä ylös (joko manuaalisesti itse tai nostolaitteella. Laitteet eivät ole ilmaisia)
* Vaihtaa vaipat
* Tehdä ruoka, antaa ruoka nenän eteen
* Ulkoilutus
* Takaisin sänkyyn
* Vaatteiden vaihtoYmym. Eli monella tapaa paluu vauvan hoito- tyyppiseen aikaan. Lisäksi muuttunut elämäntilnne tuo valtavan stressin perheeseen erityisesti heti tapahtuneen jälkeen. Vammautunut käy läpi henkilökohtaista kriisiä, ja läheiset kriiseilevät myös. Miten nyt ollaan; näkeekö puoliso minua enää miehenä/naisena, miten suhtaudun vammaiseen puolisooni ymym.
Todella vaikeita asioita ja kenenkään on turha tuomita jos ei ole mitään hajua siitä mitä se tarkoittaa kun omassa suhteessa/perheessä käy näin. Itse olen sitä mieltä että puolison ei pitäisi joutua vaihtamaan vaippoja koskaan. Itse kannustaisin kumppaniani lähtemään avoimesti asiasta puhumalla. Ja katkeroituisin ihan varmasti kyllä, mutta diilaisin sen tunteen kanssa itse, ja puhumalla ammattilaiselle.
"Alapää ei toimi"....no näin ei ole suinkaan kaikilla.
Daa...ei se edelleenkään ole aina näin. Pystyy mm.kuntoututtamaan. Sinähän se tosi tasokas avustaja olet :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isoisäni hoiti isoäitiäni kotona niin pitkään kuin pystyi. Kun itse heikkeni oli pakko laittaa isoäiti laitoshoitoon. Sielläkin isoisä kävi joka päivä . Heidän liitossaan oltiin niin sairaina kuin terveinä.
Ihan ymmärrettävää, että ap haluat eron, mutta onhan se ilkeää jättää sairas puoliso. Toivottavasti kuitenkin edelleen kävisit vierailuilla hänen luonaan.
Tässä unohtuu nyt iloisesti monelta, että on ihan eri asia puhua työikäisestä ihmisistä ja eläkeläisistä.
Tuliko kenellekään mieleen, että sillä sairastuneen puolisolla on yksin vastuu lapsista? Kukas ne lapset elättää?
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
N 22 kirjoitti:
Ymmärrän kyllä, kamala tilanne..
Reiluuden nimissä puhuisin hänen kanssaan. Kyllä aikuinen ymmärtää, että kaikkea ei pysty kestämään. Itse ajattelen että jos terminaalisesti sairastun niin vaikka viimeisillä voimilla työnnän itseni alas katolta. En halua muiden missään nimessä kuluttavan elämäänsä katsoen omaa kärsimystä ja kuihtumista.
Mieheni sairastui aggressiiviseen syöpään. Onneksi hän ei tehnyt itsemurhaa, vaikka tiesikin, ettei lääketiede pysty häntä pelastamaan. Se olisi ollut erittäin julmaa meille läheisille. Kestämme menetyksemme paremmin, kun saimme saattohoitaa hänet. Oli sekin raskasta aikaa, mutta koska tiesimme lopun tulevan nopeasti, niin sen jaksoi.
Aloittajan tilanne on aivan eri. Omalla kokemuksellani sanoisin, etten tuollaista jaksaisi. Tällä lyhyelläkin kokemuksella oma uupuminen oli lähellä. En varmasti jaksaisi vuosikausia olla mukana tuollaisessa tilanteessa. Katkeroituisin pahasti, kun toinen ei edes yritä parantaa omaa tilannettaan. Yksi vaihtoehto on, jättää oma avioliitto taka-alalle ja alkaa panostamaan vain omaan hyvinvointiin ja tehdä omasta elämästään mieleistä, mikäli ihan heti ei halua/pysty ottaa avioeroa.
Hankin miehelleni edunvalvojan, koska tilanne meni niin mahdottomaksi pelaamisen kanssa. Meinasi luottotiedot mennä kummaltakin. Nyt hän saa tietyn summan käyttöönsä kuukaudessa. Se ei tietenkään hänen mielestään riitä (mikäpä raha pelurille riittäisi), joten on koko ajan pyytämässä rahaa. On myös "lainannut" lapsilta rahaa, josta tein lopun, kun sain tietää. Hän on myös vakuuttunut siitä, että minä edunvalvojan kanssa olen tyhjentänyt hänen tilinsä. Muistelee sairastumista ennen saamaansa muutaman tuhannen euron veikkausvoittoa, joka on jo vuosia sitten käytetty sairaalamaksuihin.
Eli käytännössä meillä on omat, erilliset taloudet. Meillä ei ole omaisuutta, eikä mies pysty maksamaan elareita, joten Kela maksaa.
Niin, mies ei pysty hoitamaan asioita kodin ulkopuolella. Sillä tarkoitan esim. pankki- tai virastoasioita, ei pysty vastaamaan omista asioistaan. Kaupasta mukaan tarttuu makkaraa ja tupakkaa. Kummasti jalka nousee, kun pelihimo iskee, mutta muuten ei tapahdu mitään liikuntaan viittaavaakaan.
Mies on joka toinen viikonloppu täällä meidän kanssa. Eron tullen järjestely sopii mulle, lasten takia, jos mies haluaa. Tietysti lapset on jo isoja ja pääsevät itsekin tapaamaan isäänsä. Miehellä on siis oma asunto palvelukodissa. Hoitajia on paikalla vuorokauden ympäri. Tälläkin hetkellä miehellä on terveyspulma, jonka hoitamiseen mun kyvyt eivät riittäisi, joten on hyvä, että hän on siellä avun piirissä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsehän sairastuttuani antaisin terveen mennä koska ehkä ajattelen liikaa muita.Ikäväähän se on mutta voithan käydä häntä tervehtimässä vaikka olette eronneet.
Toinen ei ehkä halua että jättänyt puoliso pitää yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioliittoon sitouduttiin myös huonoiksi päiviksi. Järkyttävää, että ap ei jaksanut miehen kanssa edes asua. Kyllähän työikäinen saa kotiin kaikki mahdolliset avut. Ap:n ei olisi ollut pakko olla omaishoitajana edes.
Eri asia toki, jos mies itse halusi mieluummin muuttaa palvelutaloon.
Tiedän yhden naisen, joka oli ap:n miehen roolissa. Hän suri sitä, kun hänelle kävi, kuten ap:n miehelle ja vielä siten, miten ap suunnittelee jatkossa. Ei siis ollenkaan pitänyt siitä, miten hänelle kävi.
Avioliittoon ovat molemmat sitoutuneet myös huonoiksi päiviksi. Miksi tätä vaaditaan käytännössä nytkin pelkältä naiselta? Sairastuneeltakin voidaan vaatia omaa panostusta; itsestä huolehtimista, ohjattujen harjoitteiden tekemistä, terveellisiä elintapoja, terveen puolison kunnioittamista ja arvostamista, ulkopuolisen avun vastaanottamista. Silloin parisuhde voi jatkuakin, jopa suhteellisen onnellisena.
Sen sijaan katkeraa itsesääliä, passivoitumista, mustasukkaisuutta, vaatimista vaatimisen perään ja ilkeilyä ei kenenkään tarvinne vuositolkulla sietää.
Akuutti kriisi on erikseen mutta se ei kestä vuosikausia.
Mutta silloin ero ei johdu sairaudesta, vaan siitä että se toinen on niin vaikea ja hankala ettei sen kanssa halua elää .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä olen varsin lyhyesti kertonut tilanteestamme. Mainittakoon nyt vielä, että mun uupumukseni ei ollut vain pientä väsymystä tai sitä, etten olisi halunnut puolisoani hoitaa, vaan sairastuin vakavaan masennukseen ja olin osastohoidossa itsetuhoisuuden takia.
Lisäksi nämä kaikki tapahtumat vaikuttivat myös lapsiin ja meillä oli suuria vaikeuksia. Hain apua perheen tilanteeseen ja tein kaiken, mihin inhimillisesti katsoen pystyin auttaakseni perhettäni. Pikku maininta; olimme psykologilla koko perhe ja nuorempi lapseni kertoi pitkän suostuttelun jälkeen vähän tunteistaan. Mieheni naureskeli. Auta siinä nyt perhettä, kun toinen aikuinen on taantunut lapsen tasolle. Tätä samaa oli kotona jatkuvasti. Ikävää sanoa, mutta lastenkin takia on parempi, että isä asuu muualla.
En ole uskonnollinen, vastauksena sille joka höpötti Jumalasta.
Ap
menitkö kirkossa naimisiin ja lupasit Jumalan silmien edessä rakastaa niin myötä kuin vastamäessä kunnes kuolema eroittaa?????????????
nYKYÄÄN EI VIHKIVALASSA MAINITA KUOLEMAA
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap:n mies ei asu kotona kunnan hoidon turvin?
Onkohan yleinenkin harhakäsitys, että tällainen ihan noin vain olisi mahdollista?
Suosittelen perehtymistä terveydenhuollon ja vammaispalvelujen realiteetteihin.Eikö työikäinen vammainen saa kunnan rahalla hoitoa kotiin?
Hehän saavat myös lisäksi henkilökohtaisen avustajan. En ymmärrä.
Tiedän esim vanhuksen asuneen kotonaan yksin vielä sen jälkeen, kun menetti molemmat jalkansa. Ja toisen yhdeksänkymppisen, joka oli menettänyt toisen jalkansa. (ja muistikin reistaili)
Kyllä saa apua, ap ei kerro koko totuutta. Ap ei halua hoitaa eikä auttaa.
Haluaa vaan siunauksen teiltä muilta.
Mitä sitä kyselemään koska selkeä päätös on tehty.
No samanlaisia on miehetkin nykyään.Ap oli joutunut osastolle uuvuttuaan omaishoitajana, raahannut lapset terapiaan, jossa isä nauranut lapsilleen! Eikö mikään riitä teille haaskalinnuille?
Tälläkin kommentilla 4 alapeukkua?? Mikä ihme teitä ihmisiä vaivaa?? Mikä hiivatin oikeus tuolla ap:n miehellä olisi edes olla kotona (hoivattavana!) naureskelemassa lasten oireilulle, joka aiheutuu hänestä itsestään? Ap on toiminut esimerkillisesti kun on laittanut palvelutaloon ihmisen, joka on suoranainen uhka lasten hyvinvoinnille.
Muuttuuko ihmiseltä vaadittavat asiat sairauden myötä, tuleeko sairastuneesta joku ylimäinen olento joka saa kohdella hoitajiaan ihan miten tahtoo? Jos tuollaista tekisi alkoholistipuoliso, niin heti vaadittaisiin ukon heittämistä pihalle mutta kun kyseessä on sairas niin hänellä on pelkkiä oikeuksia..... Hitsi mitä kaksinaismoralismia.
Lasten hyvinvointi on aina kaikkein tärkein!
Mä luulen et monet on lukenut vain aloituksen, ei jatkoa, josta selviää ap:n vaikea tilanne paremmin. Minustakin on alhaista hylätä puoliso tämän sairauden vuoksi. Mutta jos puoliso käyttäytyy huonosti eikä kunnioita suhdetta, saa tämän hylätä, oli tämä sairas tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Hankin miehelleni edunvalvojan, koska tilanne meni niin mahdottomaksi pelaamisen kanssa. Meinasi luottotiedot mennä kummaltakin. Nyt hän saa tietyn summan käyttöönsä kuukaudessa. Se ei tietenkään hänen mielestään riitä (mikäpä raha pelurille riittäisi), joten on koko ajan pyytämässä rahaa. On myös "lainannut" lapsilta rahaa, josta tein lopun, kun sain tietää. Hän on myös vakuuttunut siitä, että minä edunvalvojan kanssa olen tyhjentänyt hänen tilinsä. Muistelee sairastumista ennen saamaansa muutaman tuhannen euron veikkausvoittoa, joka on jo vuosia sitten käytetty sairaalamaksuihin.
Eli käytännössä meillä on omat, erilliset taloudet. Meillä ei ole omaisuutta, eikä mies pysty maksamaan elareita, joten Kela maksaa.
Niin, mies ei pysty hoitamaan asioita kodin ulkopuolella. Sillä tarkoitan esim. pankki- tai virastoasioita, ei pysty vastaamaan omista asioistaan. Kaupasta mukaan tarttuu makkaraa ja tupakkaa. Kummasti jalka nousee, kun pelihimo iskee, mutta muuten ei tapahdu mitään liikuntaan viittaavaakaan.
Mies on joka toinen viikonloppu täällä meidän kanssa. Eron tullen järjestely sopii mulle, lasten takia, jos mies haluaa. Tietysti lapset on jo isoja ja pääsevät itsekin tapaamaan isäänsä. Miehellä on siis oma asunto palvelukodissa. Hoitajia on paikalla vuorokauden ympäri. Tälläkin hetkellä miehellä on terveyspulma, jonka hoitamiseen mun kyvyt eivät riittäisi, joten on hyvä, että hän on siellä avun piirissä.
Ap
Oma asunto ja Kelan elarit, eli olette eronneet jo.
Avioliitto on taloudellinen sopimus, joten hakisin avioeroa aivan ehdottomasti. Elatusvelvollisuus päättyy ja saat itse pitää oman taloutesi sillä mallilla kuin haluat, sairas ja peleihin viehtynyt henkilö ei tietenkään ole samalla viivalla kantamassa korttansa kekoon ja hei, te asutte jo erillään. Ihmistä ei silti tarvitse "jättää" vaan voit pysyä hänen ystävänään kuten tähänkin asti. Tsemppiä!
Alue: Aihe vapaa
Ei auta mikään. Tilanne on mikä on. Turha vikistä.