Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mietin eroa sairaasta puolisostani
22.02.2019 |
Puolisoni sairastui aivoveritulppaan vuonna 2015. Hänellä oli parin vuoden sairaalakierre ja muitakin terveysongelmia. Kotiuduttuaan olin omaishoitaja, kunnes uuvuin. Hän asuu nyt palveluasunnossa.
Olen alkanut miettimään eroa tosissaan. Olen 43-vuotias, lapset teini-ikäisiä. Mulla olisi vielä mahdollisuus elää ns. omaa elämää. Rakkaudesta puolisoon ei voi enää puhua, suhde oli enää hoitosuhde ja nyt se on jotakin... Niin, en tiedä mitä se on. Vaikka vaikealta tuntuu, niin siitä huolimatta olen vakavasti eroa miettinyt. Tunnen itseni petturiksi, mutta voimakkaasti tunnen myös elämän ainutkertaisuuden ja sen, että elän vain kerran. Säälistä avioliittoon jääminen tuntuu väärältä itseäni kohtaan.
Kukaan ollut samankaltaisessa tilanteessa?
Kommentit (243)
Vierailija kirjoitti:
Et missään nimessä eroa, jos puolisosi on niin huonokuntoinen, että tarvitsee sinua! Miksikö? Koska silloin lapsestasi tulee se lähin omainen, joka joutuu hoitamaan puolisosi asiat heti täysi-ikäistyttyään. Ala elämään omaa elämääsi ja ota uusi kumppani avoliittoon, mutta älä eroa ja sälytä tuota vastuuta lapsellesi.
Tähän lisäyksenä, että Hesarissa oli ehkä viitisen vuotta sitten juttu tälläisestä tapauksesta, mutta en onnistu löytämään sitä. Mies otti eron jotain rappeutuvaa sairautta potevasta, hoitokodissa asuvasta vaimostaan, ja vasta-aikuistunut lapsi joutui kantamaan sen jälkeen vastuun äitinsä hoitopäätöksistä ja muista asioista. On varmaan sanomattakin selvää, että se oli todella raskasta sille tytölle. Kun ikätoverit keskittyivät opiskelemaan ja bilettämään, hänellä oli päällimmäisenä vain huoli ja vastuu äidistä.
Pointtini siis on, että voit hyvin ottaa asumuseron, mutta älä missään tapauksessa eroa virallisesti, ellet ole selvittänyt smiten se vaikuttaa lapseesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, sairastuneet puolisot pitää jättää. Itsekin jätin, kun hän sairastui diabetekseen. Hän ei ollut enää sama ihiminen, johon rakastuin aikanaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, sairastuneet puolisot pitää jättää. Itsekin jätin, kun hän sairastui diabetekseen. Hän ei ollut enää sama ihiminen, johon rakastuin aikanaan.
Totta! Kaikki sairaus on saatanasta ja vanhuus ja heikkous ne vasta ovatkin! Elämä kun on _edessä_!
Ylipäätään eroaminen on niille lapsille ongelma. Sitten kun vanhemmat vanhenevat, asuvat eri paikoissa joissa pitää käydä asioita hoitamassa ym. Terveempi ei katso toisen perään jne.
Ja lapsenlapsilla on rikkinäinen isovanhempila. Hankalaa juhlapyhinä jne.
Puolisoni sairastuminen ei ollut ainoa kuormittava tekijä elämässäni, kun itse sairastuin. Äidilläni todettiin syöpä pari kuukautta ennen mieheni infarktia. Hän menehtyi mieheni ollessa taas yhdellä sairaalajaksolla. Kykyjeni mukaan autoin isääni hoitamaan äitiä, jaoin lääkkeet (joita ei ollut ihan vähän) ja pistin napapiikkejä tarvittaessa, kun isä epäili itseään. Lapseni allergia oli pahana ja tämän tästä hänenkin kanssaan juostiin lääkärissä ja valvoin öitä hänen kanssaan. No, nyt tästä joku voi jo tunnistaa, mut eipä oikeestaan kiinnosta, terkkuja tutuille.
Lapset olivat sijoituksessa sen ajan, kun olin sairaalassa, mies joutui vanhainkotiin väliaikaisesti. Tämä kaikki siis tapahtui yhtenä mustana perjantaina. Soitin sosiaalipäivystykseen, koska tiesin olevani hoidon tarpeessa. Suunnittelin siis itsemurhaa.
Vasta nyt mulla on ollut aikaa surra äitiäni. Tähän asti miehen sairastumisesta lähtien elämä on ollut 'survival modessa'.
Ihmisten tuomitseminen ei oikeastaan mua häiritse, tiesin, että sitä tulee. Hyödyllistä on vertaistuki ja ymmärrys, jota olen saanut. Käytännön asioista tuo, että lapset ovat vastuussa isästään eron tullessa ei ollut tullut mieleen, sitä täytyy pohtia.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vapauta itsesi mutta älä hylkää toista. Näin tekisin. Osoita että välität mutta puoliso ei tarvitse enää olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä olen varsin lyhyesti kertonut tilanteestamme. Mainittakoon nyt vielä, että mun uupumukseni ei ollut vain pientä väsymystä tai sitä, etten olisi halunnut puolisoani hoitaa, vaan sairastuin vakavaan masennukseen ja olin osastohoidossa itsetuhoisuuden takia.
Lisäksi nämä kaikki tapahtumat vaikuttivat myös lapsiin ja meillä oli suuria vaikeuksia. Hain apua perheen tilanteeseen ja tein kaiken, mihin inhimillisesti katsoen pystyin auttaakseni perhettäni. Pikku maininta; olimme psykologilla koko perhe ja nuorempi lapseni kertoi pitkän suostuttelun jälkeen vähän tunteistaan. Mieheni naureskeli. Auta siinä nyt perhettä, kun toinen aikuinen on taantunut lapsen tasolle. Tätä samaa oli kotona jatkuvasti. Ikävää sanoa, mutta lastenkin takia on parempi, että isä asuu muualla.
En ole uskonnollinen, vastauksena sille joka höpötti Jumalasta.
Ap
menitkö kirkossa naimisiin ja lupasit Jumalan silmien edessä rakastaa niin myötä kuin vastamäessä kunnes kuolema eroittaa?????????????
Mitä se sinua rassaa? Ei hän ole vastuullinen sinulle, oli jumala olemassa tahi ei. Jos onkin, niin eiköpähän hän tuomitse ja järjestä seuraukset itse, ilman palstamamman apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä olen varsin lyhyesti kertonut tilanteestamme. Mainittakoon nyt vielä, että mun uupumukseni ei ollut vain pientä väsymystä tai sitä, etten olisi halunnut puolisoani hoitaa, vaan sairastuin vakavaan masennukseen ja olin osastohoidossa itsetuhoisuuden takia.
Lisäksi nämä kaikki tapahtumat vaikuttivat myös lapsiin ja meillä oli suuria vaikeuksia. Hain apua perheen tilanteeseen ja tein kaiken, mihin inhimillisesti katsoen pystyin auttaakseni perhettäni. Pikku maininta; olimme psykologilla koko perhe ja nuorempi lapseni kertoi pitkän suostuttelun jälkeen vähän tunteistaan. Mieheni naureskeli. Auta siinä nyt perhettä, kun toinen aikuinen on taantunut lapsen tasolle. Tätä samaa oli kotona jatkuvasti. Ikävää sanoa, mutta lastenkin takia on parempi, että isä asuu muualla.
En ole uskonnollinen, vastauksena sille joka höpötti Jumalasta.
Ap
menitkö kirkossa naimisiin ja lupasit Jumalan silmien edessä rakastaa niin myötä kuin vastamäessä kunnes kuolema eroittaa?????????????
Mitä se sinua rassaa? Ei hän ole vastuullinen sinulle, oli jumala olemassa tahi ei. Jos onkin, niin eiköpähän hän tuomitse ja järjestä seuraukset itse, ilman palstamamman apua.
Täällähän hän tietääkseni apuja kitisi? Tämä ei ole mikään vertaistukipalsta, täällä kaikki kertovat oman mielipiteensä. Luulen kirjoittajan sen tietävän, voit siis tunkea ritarillisuutesi hanuriisi.
Teen töitä henk.koht.avustajana. Olen ollut n.30 kohteessa töissä, kaikki ihmisten koteja lukuunottamatta muutamaa palvelutaloa.
Näistä kaikista kohteista vain kahdessa on mies jäänyt sairaan vierelle, jä tässäkin tapauksessa pariskunta on 90v, ollut nuoresta asti yhdessä. Toisessa tapauksessa naisen sairaus ei näy ulospäin, ja miehellä itsellään myös paljon terveysongelmia(mm diabetes).
Muissa kohteissa on kaava selvä: 60% nainen asuu yksin; mies kuollut tai tullut joskus ero (en tiedä onko ollut ennen sairautta vai sairauden jälkeen), loput ~38% sairas/liikuntakyvytön mies ja vaimo vierellä.
Aivoinfarktin/verenvuodon saaneitakin on ollut useampi kappale. Kyllä niistä selvinnyt voi ajatella hyvinkin kirkkaasti, useasti joutuu opettelemaan arjen taitoja uusiksi. Alapää ei toimi, eli vaipat ja mahdollisesti myös virtsapussi.
Kun olen avustettavien arkeen päässyt osallistumaan, niin todella tajuan miten raskasta se elämä on puolison kanssa joka on sairas. Se, että on pyörätuolin vanki luo jo itsessään paljon haasteita arkeen; koti pitää muuttaa esteettömäksi (pahimmassa tapauksessa muutto), ja puolisolla ainainen huoli toisen selviämisestä. Jos avustajaa ei ole, niin puolison täytyy:
*nostaa sängystä ylös (joko manuaalisesti itse tai nostolaitteella. Laitteet eivät ole ilmaisia)
* Vaihtaa vaipat
* Tehdä ruoka, antaa ruoka nenän eteen
* Ulkoilutus
* Takaisin sänkyyn
* Vaatteiden vaihto
Ymym. Eli monella tapaa paluu vauvan hoito- tyyppiseen aikaan. Lisäksi muuttunut elämäntilnne tuo valtavan stressin perheeseen erityisesti heti tapahtuneen jälkeen. Vammautunut käy läpi henkilökohtaista kriisiä, ja läheiset kriiseilevät myös. Miten nyt ollaan; näkeekö puoliso minua enää miehenä/naisena, miten suhtaudun vammaiseen puolisooni ymym.
Todella vaikeita asioita ja kenenkään on turha tuomita jos ei ole mitään hajua siitä mitä se tarkoittaa kun omassa suhteessa/perheessä käy näin. Itse olen sitä mieltä että puolison ei pitäisi joutua vaihtamaan vaippoja koskaan. Itse kannustaisin kumppaniani lähtemään avoimesti asiasta puhumalla. Ja katkeroituisin ihan varmasti kyllä, mutta diilaisin sen tunteen kanssa itse, ja puhumalla ammattilaiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillasi miehesi puolesta. Vakava sairastuminen on ihmiselle kohtuuton taakka. Usein parisuhde päättyy eroon ja ystävät jättävät. Jokainen tekee omalla tavallaan, mutta kyllä avioliitto on mahdollinen vakavasti sairaankin ihmisen kanssa.
Näinpä. Oma puolisoni sai ensin aivoverenvuodon ja myöhemmin aivoinfarktin. Yhdessä ollaan edelleen. Jos asioita työstää, parisuhde on mahdollinen. AP kuulostaa suoraansanoen valtavan itsekkäältä.
Vierailija kirjoitti:
Hah, hah! Entäs ne lupaukset ja vannoutumiset avusta vastoinkäymisissä? Petturin häälahja on tyhjä sana.
En minä ainakaan edellyttäisi puolisoni hoitavan minua 24/7 aloituksen kaltaisessa tilanteessa. Ei naimisiin mentyäkään tarvitse tehdä kaikkea itse. Vastamäessä auttamista on myös se, että järjestää puolison avun piiriin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos haluaa kuraa niskaansa, niin sitten eroaa.
Onko oikein jättää sairasta puolisoa silloin kun hän tukea eniten tarvitsee.
Eikö ole papin edessä luvattu rakastaa myötä ja vastoinkäymisissä.
Vierailija kirjoitti:
Hah, hah! Entäs ne lupaukset ja vannoutumiset avusta vastoinkäymisissä? Petturin häälahja on tyhjä sana.
Meinaatko että vastaavassa tilanteessa mies jäisi kotiin hoitamaan sinua? Niinpä ja hah hah.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kakkahattutäti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hah, hah! Entäs ne lupaukset ja vannoutumiset avusta vastoinkäymisissä? Petturin häälahja on tyhjä sana.
Meinaatko että vastaavassa tilanteessa mies jäisi kotiin hoitamaan sinua? Niinpä ja hah hah.
Potkasetko mummoa, kun joku kuitenkin tekee niin? Kyllä myös moni mies jää hoitamaan vaimoaan.
ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälaiseksi mies meni?
Kävelee rollaattorilla, tarvitsee apua pukemisessa, riisumisesta, suihkussa ja aivan kaikissa kodin ulkopuolisissa asioissa.
Fyysisten ominaisuuksien muuttuminen sairastumisen myötä ei ole se pahin, vaan se, että myös hänen persoonallisuutensa muuttui. Hyvät ominaisuudet ovat edelleen olemassa, mutta niiden lisäksi huonot ominaisuudet korostuivat. Tietynlainen aloitekyvyttömyys ja täydellinen välinpitämättömyys omaa terveyttä kohtaan muun muassa. Lisäksi ongelmia tuo peliongelma, jota on ollut aina jonkin verran, mutta nyt se on kertakaikkiaan karannut käsistä.
Olisin varmasti jaksanut paremmin ja ollut tukena jos hän olisi panostanut itseensä ja kuntoutumiseensa, mutta mitään sellaista ei ilmennyt. Ei suostunut fysioterapeutin jumppia tekemään, syö pelkkää makkaraa, tupakoi ja istuu. Terveyspulmat ovatkin pahentuneet.
Mies on täysin ulkopuolisen avun varassa varsinkin kodin ulkopuolella, mistä hän saa makkaraa? Millä tavalla peliongelma on karannut käsistä? Taloudellisesti? Miksi se on mahdollista jos hän elää täysin toisten avun varassa?
Vierailija kirjoitti:
Teen töitä henk.koht.avustajana. Olen ollut n.30 kohteessa töissä, kaikki ihmisten koteja lukuunottamatta muutamaa palvelutaloa.
Näistä kaikista kohteista vain kahdessa on mies jäänyt sairaan vierelle, jä tässäkin tapauksessa pariskunta on 90v, ollut nuoresta asti yhdessä. Toisessa tapauksessa naisen sairaus ei näy ulospäin, ja miehellä itsellään myös paljon terveysongelmia(mm diabetes).
Muissa kohteissa on kaava selvä: 60% nainen asuu yksin; mies kuollut tai tullut joskus ero (en tiedä onko ollut ennen sairautta vai sairauden jälkeen), loput ~38% sairas/liikuntakyvytön mies ja vaimo vierellä.
Aivoinfarktin/verenvuodon saaneitakin on ollut useampi kappale. Kyllä niistä selvinnyt voi ajatella hyvinkin kirkkaasti, useasti joutuu opettelemaan arjen taitoja uusiksi. Alapää ei toimi, eli vaipat ja mahdollisesti myös virtsapussi.
Kun olen avustettavien arkeen päässyt osallistumaan, niin todella tajuan miten raskasta se elämä on puolison kanssa joka on sairas. Se, että on pyörätuolin vanki luo jo itsessään paljon haasteita arkeen; koti pitää muuttaa esteettömäksi (pahimmassa tapauksessa muutto), ja puolisolla ainainen huoli toisen selviämisestä. Jos avustajaa ei ole, niin puolison täytyy:
*nostaa sängystä ylös (joko manuaalisesti itse tai nostolaitteella. Laitteet eivät ole ilmaisia)
* Vaihtaa vaipat
* Tehdä ruoka, antaa ruoka nenän eteen
* Ulkoilutus
* Takaisin sänkyyn
* Vaatteiden vaihtoYmym. Eli monella tapaa paluu vauvan hoito- tyyppiseen aikaan. Lisäksi muuttunut elämäntilnne tuo valtavan stressin perheeseen erityisesti heti tapahtuneen jälkeen. Vammautunut käy läpi henkilökohtaista kriisiä, ja läheiset kriiseilevät myös. Miten nyt ollaan; näkeekö puoliso minua enää miehenä/naisena, miten suhtaudun vammaiseen puolisooni ymym.
Todella vaikeita asioita ja kenenkään on turha tuomita jos ei ole mitään hajua siitä mitä se tarkoittaa kun omassa suhteessa/perheessä käy näin. Itse olen sitä mieltä että puolison ei pitäisi joutua vaihtamaan vaippoja koskaan. Itse kannustaisin kumppaniani lähtemään avoimesti asiasta puhumalla. Ja katkeroituisin ihan varmasti kyllä, mutta diilaisin sen tunteen kanssa itse, ja puhumalla ammattilaiselle.
"Alapää ei toimi"....no näin ei ole suinkaan kaikilla.
Kyllä minä ymmärrän eron tuossa tapauksessa. Jos olisi kyse omasta puolisostani niin en hylkäisi häntä vaan kävisin edelleen tapaamassa ja auttamassa, ja hakisin kotiin lasten luo jouluksi ym. Mutta parisuhdehan tuo ei enää ole ja alkaisin myös elää sen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä olen varsin lyhyesti kertonut tilanteestamme. Mainittakoon nyt vielä, että mun uupumukseni ei ollut vain pientä väsymystä tai sitä, etten olisi halunnut puolisoani hoitaa, vaan sairastuin vakavaan masennukseen ja olin osastohoidossa itsetuhoisuuden takia.
Lisäksi nämä kaikki tapahtumat vaikuttivat myös lapsiin ja meillä oli suuria vaikeuksia. Hain apua perheen tilanteeseen ja tein kaiken, mihin inhimillisesti katsoen pystyin auttaakseni perhettäni. Pikku maininta; olimme psykologilla koko perhe ja nuorempi lapseni kertoi pitkän suostuttelun jälkeen vähän tunteistaan. Mieheni naureskeli. Auta siinä nyt perhettä, kun toinen aikuinen on taantunut lapsen tasolle. Tätä samaa oli kotona jatkuvasti. Ikävää sanoa, mutta lastenkin takia on parempi, että isä asuu muualla.
En ole uskonnollinen, vastauksena sille joka höpötti Jumalasta.
Ap
menitkö kirkossa naimisiin ja lupasit Jumalan silmien edessä rakastaa niin myötä kuin vastamäessä kunnes kuolema eroittaa?????????????
Mitä se sinua rassaa? Ei hän ole vastuullinen sinulle, oli jumala olemassa tahi ei. Jos onkin, niin eiköpähän hän tuomitse ja järjestä seuraukset itse, ilman palstamamman apua.
Täällähän hän tietääkseni apuja kitisi? Tämä ei ole mikään vertaistukipalsta, täällä kaikki kertovat oman mielipiteensä. Luulen kirjoittajan sen tietävän, voit siis tunkea ritarillisuutesi hanuriisi.
Mitä apua muka on kirkkohäillä syyllistäminen? Kertoisit vaikka uskon voiman tuesta ja hyvästä paimenesta, jos uskolla auttaa haluat. Sylki suusta roiskuen syyllistäminen ei auta.
Eroa hyvä nainen. Puhu lasten kanssa ja hanki tukea. Muuta pois paikkakunnalta. Miehesi olisi jo ottanut eron jos osat olisi pinvastoin.
Alue: Aihe vapaa
Minä en jaksanut MS-tautista edes ystävänä! Kyllä oli raskasta kuunnella sitä narinaa! Paskat nakkasin ja käynnistin moottoripyörän - elämä edessä, tukka takana, minäminäminä!