Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mietin eroa sairaasta puolisostani
22.02.2019 |
Puolisoni sairastui aivoveritulppaan vuonna 2015. Hänellä oli parin vuoden sairaalakierre ja muitakin terveysongelmia. Kotiuduttuaan olin omaishoitaja, kunnes uuvuin. Hän asuu nyt palveluasunnossa.
Olen alkanut miettimään eroa tosissaan. Olen 43-vuotias, lapset teini-ikäisiä. Mulla olisi vielä mahdollisuus elää ns. omaa elämää. Rakkaudesta puolisoon ei voi enää puhua, suhde oli enää hoitosuhde ja nyt se on jotakin... Niin, en tiedä mitä se on. Vaikka vaikealta tuntuu, niin siitä huolimatta olen vakavasti eroa miettinyt. Tunnen itseni petturiksi, mutta voimakkaasti tunnen myös elämän ainutkertaisuuden ja sen, että elän vain kerran. Säälistä avioliittoon jääminen tuntuu väärältä itseäni kohtaan.
Kukaan ollut samankaltaisessa tilanteessa?
Kommentit (243)
Vierailija kirjoitti:
Mitä se rakkaus on jos huonon päivän koittaessa se rakas dumpataan kylmästi.
Rakastiko koskaan oikeasti?
Rakkaus on sitä että antaa toiselle mahdollisuuden onnelliseen elämän, vaikka se ei itselle olisi enää mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankin miehelleni edunvalvojan, koska tilanne meni niin mahdottomaksi pelaamisen kanssa. Meinasi luottotiedot mennä kummaltakin. Nyt hän saa tietyn summan käyttöönsä kuukaudessa. Se ei tietenkään hänen mielestään riitä (mikäpä raha pelurille riittäisi), joten on koko ajan pyytämässä rahaa. On myös "lainannut" lapsilta rahaa, josta tein lopun, kun sain tietää. Hän on myös vakuuttunut siitä, että minä edunvalvojan kanssa olen tyhjentänyt hänen tilinsä. Muistelee sairastumista ennen saamaansa muutaman tuhannen euron veikkausvoittoa, joka on jo vuosia sitten käytetty sairaalamaksuihin.
Eli käytännössä meillä on omat, erilliset taloudet. Meillä ei ole omaisuutta, eikä mies pysty maksamaan elareita, joten Kela maksaa.
Niin, mies ei pysty hoitamaan asioita kodin ulkopuolella. Sillä tarkoitan esim. pankki- tai virastoasioita, ei pysty vastaamaan omista asioistaan. Kaupasta mukaan tarttuu makkaraa ja tupakkaa. Kummasti jalka nousee, kun pelihimo iskee, mutta muuten ei tapahdu mitään liikuntaan viittaavaakaan.
Mies on joka toinen viikonloppu täällä meidän kanssa. Eron tullen järjestely sopii mulle, lasten takia, jos mies haluaa. Tietysti lapset on jo isoja ja pääsevät itsekin tapaamaan isäänsä. Miehellä on siis oma asunto palvelukodissa. Hoitajia on paikalla vuorokauden ympäri. Tälläkin hetkellä miehellä on terveyspulma, jonka hoitamiseen mun kyvyt eivät riittäisi, joten on hyvä, että hän on siellä avun piirissä.
Ap
Harvoin palstalla näkee näin pahan ja ilkeän ihmisen aloituksia. Kehtaatkin valehdella vakavasti sairastuneesta ja vammautuneesta ihmisestä. Häpeäisit.
Minkä v*n kultaisen kehän sairaus laskee ku**pään ylle? Miksi sairasta pitäisi kohdella silkkihansikkailla? Et sinä kuitenkaan ottaisi avohoitolaitosta tms hullujenhuonetta naapurisi! Miksi jonkun muun pitäisi kuitenkin uhrata elämänsä sairaan vuoksi? Kaksinaismoralisti. Onko oma pesä varmasti puhdas kun osoitat syyttävällä sormella muita!
Minkä v*n kultaisen kehän tämä tilanne laskee ap:n kaltaisen ku**pään ylle? Uhrautuva, säälittävä marttyyri. Normaali ihminen tuntee myötätuntoa sairaita ja vammautuneita kohtaan. Ap on vain v*tun itsekäs hemmoteltu i**emu*halla uhkaileva pikkukakara. Sairaat ihmiset eivät ole hulluja ja k**päitä. On normaalia auttaa heitä eikä se ole mitään "elämänsä uhraamista". Ap ei kestä vain mitään vastoinkäymisiä.
Miksi tämmöinen huuto? Epäiletkö että se on sinun rouvasi siellä pohtimassa eroa?
Oletkos itse ap? Totuuden saa kertoa. Itse kirjoitti julkiselle keskustelupalstalle. Minä en k**ipäiden päitä silittele ja voivottele.
Se on sinun totuutesi, ei mitään muuta. -eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla vuosien omaishoitajana olon jälkeen on sisäisesti meneillään tilanne, että kaipaan järkyttävän paljon hellyyttä, kosketusta, huomiota, keskusteluja, naurua ym. vastakkaisen sukupuolen kanssa. Mutta eroaminen on poissuljettu toistaiseksi (olen puolisolle ainoa syy olla hengissä) , joten jonkinlainen suhde olisi ainoa vaihtoehto ja siihen taas moraali ei taivu. Olen siis alle 40 ja puolisoon suhde vain hoitosuhde, toki läheinen muttei romanttinen millään tasolla. Naisena ja vaimona en ole enää ollut vuosikausiin olemassa, eläviä kuolleita ollaan molemmat jollakin tapaa.
No tee asialle jotain! Olet itse vastuussa. Kyllä vakavasti sairaankin ihmisen kanssa voi olla parisuhteessa.
Voihan toki. Se vain ei ole onnellista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla vuosien omaishoitajana olon jälkeen on sisäisesti meneillään tilanne, että kaipaan järkyttävän paljon hellyyttä, kosketusta, huomiota, keskusteluja, naurua ym. vastakkaisen sukupuolen kanssa. Mutta eroaminen on poissuljettu toistaiseksi (olen puolisolle ainoa syy olla hengissä) , joten jonkinlainen suhde olisi ainoa vaihtoehto ja siihen taas moraali ei taivu. Olen siis alle 40 ja puolisoon suhde vain hoitosuhde, toki läheinen muttei romanttinen millään tasolla. Naisena ja vaimona en ole enää ollut vuosikausiin olemassa, eläviä kuolleita ollaan molemmat jollakin tapaa.
No tee asialle jotain! Olet itse vastuussa. Kyllä vakavasti sairaankin ihmisen kanssa voi olla parisuhteessa.
Please,kirjotappas tänne miten olet itse toiminut vastaavassa tilanteessa.Sairas,vammautunut miehesi asuu siis kotonanne, hoidat häntä.Miten teillä arki sujuu? Entä seksi?
On muutakin läheisyyttä kuin seksiä. Alkuperäisen viestin kirjoittaja puhuu myös hellyydestä, kosketuksesta, huomiosta jne. Kaikkea noita voi saada myös sairaalta. Ja myös seksiäkin ihmisen kunnosta riippuen. Toki rakas ihminen on muuttunut. Siihen ei pidä jumittua. Tästä ap on vastuussa. Ek pidä taivastella ja uhriutua. Kiitos, meillä arki sujuu hyvin. On myös seksiä. Puoliso on edelleen läheinen ja rakas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla vuosien omaishoitajana olon jälkeen on sisäisesti meneillään tilanne, että kaipaan järkyttävän paljon hellyyttä, kosketusta, huomiota, keskusteluja, naurua ym. vastakkaisen sukupuolen kanssa. Mutta eroaminen on poissuljettu toistaiseksi (olen puolisolle ainoa syy olla hengissä) , joten jonkinlainen suhde olisi ainoa vaihtoehto ja siihen taas moraali ei taivu. Olen siis alle 40 ja puolisoon suhde vain hoitosuhde, toki läheinen muttei romanttinen millään tasolla. Naisena ja vaimona en ole enää ollut vuosikausiin olemassa, eläviä kuolleita ollaan molemmat jollakin tapaa.
No tee asialle jotain! Olet itse vastuussa. Kyllä vakavasti sairaankin ihmisen kanssa voi olla parisuhteessa.
Voihan toki. Se vain ei ole onnellista.
Älä viitsi valehdella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla vuosien omaishoitajana olon jälkeen on sisäisesti meneillään tilanne, että kaipaan järkyttävän paljon hellyyttä, kosketusta, huomiota, keskusteluja, naurua ym. vastakkaisen sukupuolen kanssa. Mutta eroaminen on poissuljettu toistaiseksi (olen puolisolle ainoa syy olla hengissä) , joten jonkinlainen suhde olisi ainoa vaihtoehto ja siihen taas moraali ei taivu. Olen siis alle 40 ja puolisoon suhde vain hoitosuhde, toki läheinen muttei romanttinen millään tasolla. Naisena ja vaimona en ole enää ollut vuosikausiin olemassa, eläviä kuolleita ollaan molemmat jollakin tapaa.
No tee asialle jotain! Olet itse vastuussa. Kyllä vakavasti sairaankin ihmisen kanssa voi olla parisuhteessa.
Voihan toki. Se vain ei ole onnellista.
Älä viitsi valehdella.
Älä sinä viitsi länkyttää kuin lapsi, kun et ole puolisolle omaishoitaja varmastikaan ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla vuosien omaishoitajana olon jälkeen on sisäisesti meneillään tilanne, että kaipaan järkyttävän paljon hellyyttä, kosketusta, huomiota, keskusteluja, naurua ym. vastakkaisen sukupuolen kanssa. Mutta eroaminen on poissuljettu toistaiseksi (olen puolisolle ainoa syy olla hengissä) , joten jonkinlainen suhde olisi ainoa vaihtoehto ja siihen taas moraali ei taivu. Olen siis alle 40 ja puolisoon suhde vain hoitosuhde, toki läheinen muttei romanttinen millään tasolla. Naisena ja vaimona en ole enää ollut vuosikausiin olemassa, eläviä kuolleita ollaan molemmat jollakin tapaa.
No tee asialle jotain! Olet itse vastuussa. Kyllä vakavasti sairaankin ihmisen kanssa voi olla parisuhteessa.
Please,kirjotappas tänne miten olet itse toiminut vastaavassa tilanteessa.Sairas,vammautunut miehesi asuu siis kotonanne, hoidat häntä.Miten teillä arki sujuu? Entä seksi?
On muutakin läheisyyttä kuin seksiä. Alkuperäisen viestin kirjoittaja puhuu myös hellyydestä, kosketuksesta, huomiosta jne. Kaikkea noita voi saada myös sairaalta. Ja myös seksiäkin ihmisen kunnosta riippuen. Toki rakas ihminen on muuttunut. Siihen ei pidä jumittua. Tästä ap on vastuussa. Ek pidä taivastella ja uhriutua. Kiitos, meillä arki sujuu hyvin. On myös seksiä. Puoliso on edelleen läheinen ja rakas.
En usko! Teillä on luultavasti sellainen sairaus kyseessä ettei häiritse seksielämää. Diabetes tms. Mutta aivovamman saaneen kanssa ei mitään seksiä harrasteta, se on moraalitonta ja väärin, sama dementikko tms. Se on niin helppoa huudella omasta poterosta kun kuvittelee että se on ainoa totuus. Muiden osoitteleminen ei tee sinusta parempaa ihmistä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla vuosien omaishoitajana olon jälkeen on sisäisesti meneillään tilanne, että kaipaan järkyttävän paljon hellyyttä, kosketusta, huomiota, keskusteluja, naurua ym. vastakkaisen sukupuolen kanssa. Mutta eroaminen on poissuljettu toistaiseksi (olen puolisolle ainoa syy olla hengissä) , joten jonkinlainen suhde olisi ainoa vaihtoehto ja siihen taas moraali ei taivu. Olen siis alle 40 ja puolisoon suhde vain hoitosuhde, toki läheinen muttei romanttinen millään tasolla. Naisena ja vaimona en ole enää ollut vuosikausiin olemassa, eläviä kuolleita ollaan molemmat jollakin tapaa.
No tee asialle jotain! Olet itse vastuussa. Kyllä vakavasti sairaankin ihmisen kanssa voi olla parisuhteessa.
Voihan toki. Se vain ei ole onnellista.
Älä viitsi valehdella.
Älä sinä viitsi länkyttää kuin lapsi, kun et ole puolisolle omaishoitaja varmastikaan ollut.
Ajatustenlukijaksi sinusta ei ole. Sinä tunnet ja tiedätkin kaikki parisuhteet, länkyttäjä.
Vierailija kirjoitti:
Toivon, että ap sairastuisi itse vakavasti ja että hänen perheensä hylkäisi hänet silloin. Oppisipa ehkä jotain.
Olen itse kuullut tämän sairaalta puolisoltani. Hän toivoi, että minäkin saisin hänen kipunsa, jotta ymmärtäisin sitten häntä paremmin. Hän vetoaa muutenkin monessa asiassa sairauteensa: Ei voi tehdä sitä eikä tätä. Se vain, että kuka asiat tekisi, jos hän asuisikin yksin? En ole omaishoitaja tai kodinhoitaja, ja vaadin puolisonkin osallistumaan arkeemme, sillä hän pystyy kyllä halutessaan.
Tällainen katkeruus minun terveyttäni kohtaan ei ainakaan tuo minulle tunnetta, että olisin rakastettu ja arvostettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla vuosien omaishoitajana olon jälkeen on sisäisesti meneillään tilanne, että kaipaan järkyttävän paljon hellyyttä, kosketusta, huomiota, keskusteluja, naurua ym. vastakkaisen sukupuolen kanssa. Mutta eroaminen on poissuljettu toistaiseksi (olen puolisolle ainoa syy olla hengissä) , joten jonkinlainen suhde olisi ainoa vaihtoehto ja siihen taas moraali ei taivu. Olen siis alle 40 ja puolisoon suhde vain hoitosuhde, toki läheinen muttei romanttinen millään tasolla. Naisena ja vaimona en ole enää ollut vuosikausiin olemassa, eläviä kuolleita ollaan molemmat jollakin tapaa.
No tee asialle jotain! Olet itse vastuussa. Kyllä vakavasti sairaankin ihmisen kanssa voi olla parisuhteessa.
Please,kirjotappas tänne miten olet itse toiminut vastaavassa tilanteessa.Sairas,vammautunut miehesi asuu siis kotonanne, hoidat häntä.Miten teillä arki sujuu? Entä seksi?
On muutakin läheisyyttä kuin seksiä. Alkuperäisen viestin kirjoittaja puhuu myös hellyydestä, kosketuksesta, huomiosta jne. Kaikkea noita voi saada myös sairaalta. Ja myös seksiäkin ihmisen kunnosta riippuen. Toki rakas ihminen on muuttunut. Siihen ei pidä jumittua. Tästä ap on vastuussa. Ek pidä taivastella ja uhriutua. Kiitos, meillä arki sujuu hyvin. On myös seksiä. Puoliso on edelleen läheinen ja rakas.
En usko! Teillä on luultavasti sellainen sairaus kyseessä ettei häiritse seksielämää. Diabetes tms. Mutta aivovamman saaneen kanssa ei mitään seksiä harrasteta, se on moraalitonta ja väärin, sama dementikko tms. Se on niin helppoa huudella omasta poterosta kun kuvittelee että se on ainoa totuus. Muiden osoitteleminen ei tee sinusta parempaa ihmistä!
Ole sitten uskomatta. Kaikki aivovammaiset eivät suinkaan ole demetikkoja. Näkee, ettet tiedä todellakaan yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Toivon, että ap sairastuisi itse vakavasti ja että hänen perheensä hylkäisi hänet silloin. Oppisipa ehkä jotain.
Luulenpa, että sairastunutkaan ei toivo, että toiset masentuvat tai yrittävät itsemurhaa hänen takiaan tai jopa onnistuvat siinä. Kenelle siitä on hyötyä? Ei loputtomiin asti kannata uhrautua. Jokainen elää omaa elämäänsä, myös se sairastunut. Yksin jääminen ei ole pahinta, mitä ihmiselle voi tapahtua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivon, että ap sairastuisi itse vakavasti ja että hänen perheensä hylkäisi hänet silloin. Oppisipa ehkä jotain.
Olen itse kuullut tämän sairaalta puolisoltani. Hän toivoi, että minäkin saisin hänen kipunsa, jotta ymmärtäisin sitten häntä paremmin. Hän vetoaa muutenkin monessa asiassa sairauteensa: Ei voi tehdä sitä eikä tätä. Se vain, että kuka asiat tekisi, jos hän asuisikin yksin? En ole omaishoitaja tai kodinhoitaja, ja vaadin puolisonkin osallistumaan arkeemme, sillä hän pystyy kyllä halutessaan.
Tällainen katkeruus minun terveyttäni kohtaan ei ainakaan tuo minulle tunnetta, että olisin rakastettu ja arvostettu.
Minäminäminäminä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla vuosien omaishoitajana olon jälkeen on sisäisesti meneillään tilanne, että kaipaan järkyttävän paljon hellyyttä, kosketusta, huomiota, keskusteluja, naurua ym. vastakkaisen sukupuolen kanssa. Mutta eroaminen on poissuljettu toistaiseksi (olen puolisolle ainoa syy olla hengissä) , joten jonkinlainen suhde olisi ainoa vaihtoehto ja siihen taas moraali ei taivu. Olen siis alle 40 ja puolisoon suhde vain hoitosuhde, toki läheinen muttei romanttinen millään tasolla. Naisena ja vaimona en ole enää ollut vuosikausiin olemassa, eläviä kuolleita ollaan molemmat jollakin tapaa.
No tee asialle jotain! Olet itse vastuussa. Kyllä vakavasti sairaankin ihmisen kanssa voi olla parisuhteessa.
Please,kirjotappas tänne miten olet itse toiminut vastaavassa tilanteessa.Sairas,vammautunut miehesi asuu siis kotonanne, hoidat häntä.Miten teillä arki sujuu? Entä seksi?
On muutakin läheisyyttä kuin seksiä. Alkuperäisen viestin kirjoittaja puhuu myös hellyydestä, kosketuksesta, huomiosta jne. Kaikkea noita voi saada myös sairaalta. Ja myös seksiäkin ihmisen kunnosta riippuen. Toki rakas ihminen on muuttunut. Siihen ei pidä jumittua. Tästä ap on vastuussa. Ek pidä taivastella ja uhriutua. Kiitos, meillä arki sujuu hyvin. On myös seksiä. Puoliso on edelleen läheinen ja rakas.
En usko! Teillä on luultavasti sellainen sairaus kyseessä ettei häiritse seksielämää. Diabetes tms. Mutta aivovamman saaneen kanssa ei mitään seksiä harrasteta, se on moraalitonta ja väärin, sama dementikko tms. Se on niin helppoa huudella omasta poterosta kun kuvittelee että se on ainoa totuus. Muiden osoitteleminen ei tee sinusta parempaa ihmistä!
Kunpa voisin siteerata ketjun alkupäässä (?) ollutta ihmistä, joka totesi aivovammoja olevan monenlaisia. Kaikki aivovamman saaneet eivät ole puhumattomia, kuolaavia, itsenäiseen toimintaan kykenemättömiä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menetin mieheni joku vuosi sitten. Hän sairastui syöpään, jota ei saatu paranemaan rankoista hoidoista huolimatta. Hoidin häntä työ ohessa kotona kotisairaalan avustuksella ja hän sai elää kotona kuolemaansa asti. Tämä meidän tilanne oli erilainen, koska tiesimme ettei kyse ole kymmenistä vuosista vaan vain parista vuodesta. Puolisoni persoonallisuus ei myöskään muuttunut vaan hän oli se sama rakastava ihminen kuin ennenkin. Pitkään sairastavien tai vammatunreiden tilanne voi olla millainen vaan. Myös parisuhteet ennen sairastumista ovat erilaisia. Mieleeni ei tulisi arvostella toisten ratkaisuja. Tärkeintä olisi hoitaa asiat niin, että kummallekaan ei jää haavoittunutta ja ahdistunutta oloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä se rakkaus on jos huonon päivän koittaessa se rakas dumpataan kylmästi.
Rakastiko koskaan oikeasti?
Rakkaus on sitä että antaa toiselle mahdollisuuden onnelliseen elämän, vaikka se ei itselle olisi enää mahdollista.
Kyllä se onnellinen elämä voi olla edelleenkin myös sairastuneelle tai vammautuneelle mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä se rakkaus on jos huonon päivän koittaessa se rakas dumpataan kylmästi.
Rakastiko koskaan oikeasti?
Rakkaus on sitä että antaa toiselle mahdollisuuden onnelliseen elämän, vaikka se ei itselle olisi enää mahdollista.
Kyllä se onnellinen elämä voi olla edelleenkin myös sairastuneelle tai vammautuneelle mahdollista.
Näinpä. Terveet vain ajattelevat helposti näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivon, että ap sairastuisi itse vakavasti ja että hänen perheensä hylkäisi hänet silloin. Oppisipa ehkä jotain.
Olen itse kuullut tämän sairaalta puolisoltani. Hän toivoi, että minäkin saisin hänen kipunsa, jotta ymmärtäisin sitten häntä paremmin. Hän vetoaa muutenkin monessa asiassa sairauteensa: Ei voi tehdä sitä eikä tätä. Se vain, että kuka asiat tekisi, jos hän asuisikin yksin? En ole omaishoitaja tai kodinhoitaja, ja vaadin puolisonkin osallistumaan arkeemme, sillä hän pystyy kyllä halutessaan.
Tällainen katkeruus minun terveyttäni kohtaan ei ainakaan tuo minulle tunnetta, että olisin rakastettu ja arvostettu.
Minäminäminäminä.
Hän on minäminäminulle heti nyt -ihminen. Pahimmasta päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä se rakkaus on jos huonon päivän koittaessa se rakas dumpataan kylmästi.
Rakastiko koskaan oikeasti?
Rakkaus on sitä että antaa toiselle mahdollisuuden onnelliseen elämän, vaikka se ei itselle olisi enää mahdollista.
Kyllä se onnellinen elämä voi olla edelleenkin myös sairastuneelle tai vammautuneelle mahdollista.
Ihan varmasti, mutta ei voi olettaa että se on samanlaista kuin ennen ja että mikään ei muutu. Onnen pitää löytyä muustakin kuin toisista ihmisistä ja parisuhteesta! Tätä jankutetaan ihan meille terveillekin jatkuvasti!
Onko se hyvä elämä kiinni avioliitosta tai parisuhteesta? Mietin vain, että jos ap:n mies ei asu kotona, eikä ap joudu häntä hoitamaan, niin mikä estää elämästä täyttä ja hyvää elämää ja pysymään silti avioliitossa ja tukemaan miestä sen minkä jaksaa?
Ajattelen tämän niin, että jokaisen meidän elämään tulee haasteita ja muutoksia, jotka voivat rajoittaa mahdollisuuksia elää sitä täydellista vaaleanpunaista vaahtokarkkielämää. Sitten niitä hyviä ja täydeksi tekeviä asioita pitää vain hankkia muualta. Jotenkin ahdistaa se ajatus, että naisen elämä voisi olla täydellistä vain parisuhteen ja mahdollisesti lasten kautta.
Ihania ulkomaanmatkoja, harrastuksia ja perheen lasten kanssa touhuamista voi varmasti tehdä vaikka ei eroaisi siitä sairaasta miehestä. Jos mies ja seksi ovat ainoita autuaaksi tekeviä asioita, niin kauan ja pitkään saa onnea ja täyttymystä hakea itse kukin.
Alue: Aihe vapaa
Please,kirjotappas tänne miten olet itse toiminut vastaavassa tilanteessa.Sairas,vammautunut miehesi asuu siis kotonanne, hoidat häntä.Miten teillä arki sujuu? Entä seksi?