Mikä kouluaine oli sulle ihan hepreaa?
Kommentit (99)
Kemia,matematiikka, fysiikka, biologia, ruotsi, äidinkieli.
Kyllä se oli se muinainen hebbis eli hebe eli heprea yliopistolla. Vieläkin osaan jotain verbien taivutuksia :D, mutta siinäpä se.
Latina oli ehdottomasti vaativin kouluaine. Kyllä minä siinä ihan pärjäsin, mutta se vaati todella paljon panostamista. Ablatiivin käyttöjäkin oli vaikka miten paljon.
Vierailija kirjoitti:
Latina, ehdottomasti! Inhosin yli kaiken, en siis lukenut. Vitonen lukion päästötodistuksessa.
Olisi kannattanut opetella, olisi ollut hyötyä, kun 30 vuotta myöhemmin iltalukiossa italia, josta kiitettävä.
Miksi valitsit latinan, jos et sitä halunnut opiskella? Sitähän ei monet koulut edes tarjoa.
No, heprea. Kävin juutalaista koulua Helsingissä.
Lukion pitkässä matikassa oli yksi ainoa kurssi josta en tajunnut mitään, uusimalla sain sen läpi. En edes muista aihetta. Muuten ei ongelmia matikassa ja kirjoitinkin E:n.
Muissakaan aineissa ei hepreaa, mutta historian ja maantiedon ulkoa opeteltavat asiat ei sujuneet.
Aivan loistavaa saada vertaistukea täältä! Voi että, kun muillakin on ollut jonkinlaisia ongelmia, vaikka aika hyvin meni koulussa kuitenkin. Häpeän sitä, etten muista hissasta YHTÄÄN mitään. Matikassa sain ysiluokalla kympin, mutta lukiossa hävisi into aivan täysin ja se näkyi kyllä sitten tuloksissa. En tiedä edes mikä on toisen asteen yhtälö, olenkohan koskaan ratkaissutkaan niitä? Kemia oli jotain ihan kamalaa, sain täydellisen kammon heti siitä hirveästä hajusta, joka oli kemian luokassa, enkä vieläkään tiedä mikä haju se oli, mutta se esti kaiken keskittymisen. Biologian perinnöllisyysjutut olisi pitänyt omin avuin opiskella, no, jäi sitten oppimatta. Mikä nuorena jää oppimatta, sen vanhana muistaa. Taidan kääntyä vielä haudassakin muistelemaan noita koulujuttuja. Paitsi, että tuhkattuna taidan vaan pöllytellä tuhkia tuskissani.
En tykännyt mistään reaaliaineista. Siksi ne eivät kiinnostaneet yhtään ja siksi tuntuivat heprealta. Kaikki kielet ja pitkä matikka (en valinnut kemiaa enkä fysiikkaa) sujuivat hienosti.
Vierailija kirjoitti:
No, heprea. Kävin juutalaista koulua Helsingissä.
Heprea ei kyllä ole mikään maailman vaikein kieli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Latina, ehdottomasti! Inhosin yli kaiken, en siis lukenut. Vitonen lukion päästötodistuksessa.
Olisi kannattanut opetella, olisi ollut hyötyä, kun 30 vuotta myöhemmin iltalukiossa italia, josta kiitettävä.
Miksi valitsit latinan, jos et sitä halunnut opiskella? Sitähän ei monet koulut edes tarjoa.
Ainoastaan parhaat koulut tarjoavat latinaa. Suurimmista kaupungeista yleensä löytyy yksi sellainen.
Siansaksa. Oli vaikea röhkiä saksalaisten sikojen kanssa, kun mistään ei löytynyt sanastoa eikä kielioppia.
Siansaksa oli kauheinta. En koskaan osannut taivuttaa sikaa oikein.
Liikunta. En vain ole tarpeeksi hereillä seuratakseni, missä se pallo milloinkin lentää.
Kemia ja siinä nimenomaan reaktioyhtälöt. Ei vaan mennyt jakeluun miten niitä muodostettiin, tuntui täysin arpapeliltä. Lukion laajassa matikassakaan ei ollut mitään yhtä vaikeaa. Kemia oli lukion päästötoikkarissa 8, joten muuten se kai oli ihan ymmärrettävää.
Peruskoulussa jostain syystä rupesin lukemaan venäjää. Se innostus lopahti muutamassa viikossa, ja sen jälkeen venäjän opiskelu oli täyttä tervanjuontia. Se ei kiinnostanut enää yhtään, ja tipahdin kokonaan kärryiltä. No, osaan yhä venäjän aakkoset. Muuta ei mieleen jäänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, heprea. Kävin juutalaista koulua Helsingissä.
Heprea ei kyllä ole mikään maailman vaikein kieli.
Kaikki juutalaiset eivät osaa hepreaa eikä kaikkia se myöskään kiinnosta.
Kaikki muu meni jotenkin, mutta geometria ja musiikin teoria opetettiin jotenkin niin sekavasti, että menivät ihan ohi hilseen ja tajusin ne vasta vuosia koulusta päästyäni itsekseni.
Kouluaineista ei oikein mikään mutta yliopistoaineista kyllä heprea