Miksi tosilla on tasainen onnellinen elämä ja sitten on niitä, joilla murhetta murheen perään.

moi. kuulostaa liian tutulta. Mä en ollut edes toivottu lapsi, vaan synnyin puolivahingossa. Vanhemmat eros, kun olin 8 kaikki oli suht hyvin ja onnellisesti vuoteen 2000 saakka, jolloin jäin työttömäksi. Pääsin lähihoitaja ja myöhemmin myös kokkikouluun, mutta mut potkittiin molemmista pois. Kurjaa, kun mulla ei ole ammattia. Mullakin murthetta murheen perään. Jaksan hädin tuskin raahautua sängystä ylös. Miks mulla ei mikään onnistu? Kaikilla tai monilla mun ikäisillä on perhe, ammatti, lapsia, mulla ei lapsia, eikä ammattia.

Vierailija kirjoitti:

Apua ei aina saa. Esim itse olen traumatisoitunut, mutta en saa apua. Se väkivalta, mitä olen kokenut, on laitettu ikäänkuin minun piirteikseni. Miten voin silloin saada apua väkivallan aiheuttamaan traumaan?

Narsistiuhriko?

Vierailija kirjoitti:

Tiedättekö näitä: toisilla elämä menee tasaisesti ilman suurempia murheita. Kuten esim anoppini, jolla tasainen lapsuus, koulut, naimisiin ja pari lasta. Ei sairauksia, ei avioeroja, ei taloudellisia huolia. Sitten on niitä, joille kasaantuu huolia ja murheita, surua ja kuolemia. Miksi?

Kysy siltä pimpulta ja pipulilta mitkä sut teki

tuttu tarina kirjoitti:

moi. kuulostaa liian tutulta. Mä en ollut edes toivottu lapsi, vaan synnyin puolivahingossa. Vanhemmat eros, kun olin 8 kaikki oli suht hyvin ja onnellisesti vuoteen 2000 saakka, jolloin jäin työttömäksi. Pääsin lähihoitaja ja myöhemmin myös kokkikouluun, mutta mut potkittiin molemmista pois. Kurjaa, kun mulla ei ole ammattia. Mullakin murthetta murheen perään. Jaksan hädin tuskin raahautua sängystä ylös. Miks mulla ei mikään onnistu? Kaikilla tai monilla mun ikäisillä on perhe, ammatti, lapsia, mulla ei lapsia, eikä ammattia.

Mä voin tehdä sulle lapsen:)

Mä oon just tälläinen epäonnistuja. Suorastaan vedän puoleeni draamaa, kaaosta ja epäonnistumisia. Lisäksi mielenterveysongelmia.

Vaikeaa hallita stressiä.

Olen kateellinen teille, joilla on ns. Helppo elämä!

Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko keskustelussa tullut vielä esiin resilienssi-termi. Eli psyykkinen palautumiskyky. Sitä on toisilla on enemmän kuin toisilla, joitakin eivät muserra suuretkaan vastoinkäymiset, joillakin taas pienikin murhe romahduttaa. Resilienssiä pystyy harjoittamaan, ei ole kiveen hakattu :)

Itse koen omaavani hyvän kyvyn päästä yli vaikeuksista. Isäni oli narsistinen, väkivaltainen juoppo, ja lapsuuteni oli välillä todella ankeaa. Lisäksi minua koulukiusattiin rankasti peruskoulun ajan, vasta lukiossa sain solmittua ystävyyssuhteita ja elämä "normalisoitui" ja innostuin koulunkäynnistä. Menestyin opinnoissa myös myöhemmin yliopistossa. Jo lapsena muistan uskoneeni syvästi siihen, että ajan kanssa tilanne paranee, ja mulla on hyvä elämä edessä. Tiesin, että ensin menen lukioon (eivätkä koulukiusaajani sinne pääse) ja sitten muutan pois kotoa, ja pääsen elämään omaa normaalia ihanaa arkea. Ja juuri niin kävikin.

Nyt olen onnellisesti naimisissa, äitiyslomalla tällä hetkellä mutta palaan pian työhöni jossa olen hyvä ja tienaan mukavasti. Meillä on ihana lapsi, lämmin parisuhde ja elämän palaset ovat kohdallaan. Minulla on paljon ystäviä ja mieluisia harrastuksia. Ei ole taloudellisia huolia, ei sairauksia eikä juuri murheita. Tunnen suuria onnellisuuden puuskia ihan pikkujutuista. Koen että vastoinkäymisistä huolimatta (Tai niiden takia?) elän tasapainoista elämää ja olen kiitollinen hyvistä asioista ympärilläni.

Itsellä sama juttu, MUTTA yli 50 vuotiaana tuntuu että..ei oo enää sitä nuoruuden toivoa..eipä ole elämä helppoo aloittaa alusta..vanhana..sinnittelen..mutta sisältä turta olo.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon just tälläinen epäonnistuja. Suorastaan vedän puoleeni draamaa, kaaosta ja epäonnistumisia. Lisäksi mielenterveysongelmia.

Vaikeaa hallita stressiä.

Olen kateellinen teille, joilla on ns. Helppo elämä!

Mutta mä voin tehdä sulle lapsen:)

Impulsiivisuus johtaa ongelmiin.

Kun lukee näitä, niin haluaa vaan luovuttaa ja kuolla.

Mä olen yksi suuri epäonnistuja. Ihan oikeasti. :D Mikään mitä yritän ei onnistu, ei työt, ei ystävyyssuhteet, ei parisuhteet...tulen vain hyväksikäytetyksi (eli ollaan suhteessa tai kavereita niin kauan kuin heillä on tarve) ja lopussa huomaan kuinka se olen vain minä joka soittelee muiden perään.

Ainoa asia mikä on suht hyvin on terveys...joka sekin asia mihin ei oikein voi vaikuttaa. Ihan varmasti saan kohta syövän tai joku tappaa väkivaltaisesti tms...sopisi tähän soppaan tosi hyvin!

Tottakai olen itsekin tehnyt vääriä valintoja tai virheitä elämässäni, mutta miten ei yksikään asia mene edes suht hyvin ilman että teen sen eteen hikihatussa töitä ja silti epäonnistuu? Sitä ihmettelen. Joillakin vain on todella huono tuuri, ja ovat väärässä paikassa väärään aikaan.

Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää. Toisen ulospäin helpolta näyttävä elämä ei välttämättä ole sitä, mutta ihmisten kyky selvitä vaikeuksistaan on erilainen. Varmaan paljon vaikuttaa, millainen perusturvallisuudentunne ihmisellä on. Uskaltaako ottaa riskejä ja voiko luottaa siihen, että asiat aina lopulta järjestyvät tavalla tai toisella. 

Mun elämäni ei ole ollut helppoa, on ollut monenlaista isoakin vastoinkäymistä elämässä. Olen kuitenkin "sunnuntailapsi" siinä mielessä, että mulla on ollut onnellinen lapsuus, huoleton nuoruus ja lähelläni aina rakastavia ihmisiä, jotka ovat olleet valmiita auttamaan vaikeinakin aikoina. Kokonaisuutena mulla on ollut onnellinen elämä, mutta ei tasainen onnellinen elämä, vaikka puolitutut saattavat niin ajatellakin, koska eivät tiedä kaikkea. 

Sitten on murheita jotka ei näy päällepäin ja ei laula niistä. Sainpahan tietää joku aika sitten jostain jotain mitä ei tiedä monikaan suvusta. Ainoastaan lähmmät.

Suurin osa ihmisistä ei ole "Äiti Teresa" tyyppiä, eli huonosti menevä ihminen ei herätä empatiaa. Päinvastoin, moni katoaa kauemmas, kun kuulee jollakin menevän huonosti. Se tapahtuu myös, jos joku nakertaa jonkun henkilön sosiaalista statusta kertoilemalla vaivihkaa perättömiä juoruja.

Sadat ihmiset tuttavalistoilla ja pelkän kiillotetun pinnan näyttäminen ulospäin ovat indikaatioita ettei henkilö halua lähelleen "heikkoja" ihmisiä...

Ihminen on sitä mitä hän ajattelee ja näin luo oman sisäisen ja ulkoisen elämänsä.

Joitakin elämän vastoinkäymisiä ei voi ennakoida, joihinkin voi varautua. Omaa kestokykyään kasautuviin vaikeuksiin ei aina etukäteen tiedä. Toiset kestävät ja sopeutuvat paremmin kuin toiset.

Mun lapsuus ja nuoruus oli aika paskaa aikaa ja monet kuoli mun ympärillä. Oli rikollisuutta ja muuta paskaa. Viellä vuonna 2018 yksi kaveri teki itsemurhan, toinen halvaantu ja kolmas kuoli huumeisiin. Kaikesta paskasta huolimatta mulla on hyvä koti hyvällä paikalla ja ihana perhe. Minä autan jatkuvasti muita ihmisiä ja hoidan omat hommani kunnolla. Jotkut sanoo että mä olen "vahva" ihminen mutta nyt opetan teille erittäin tärkeän asian. ETSI POSITIIVISUUS KAIKESTA. Kaveri kuoli, no ainakin sain tuntea hänet. Menetin työni, no hankin paremman. Hajotin polveni, no teen henkohtasen leuanveto ennätyksen. En mieti mitä muilla on paremmin kun keskityn omaan elämääni ja aion kanssa elää tän täydellä sydämellä. Ne ketkä keskittyy ongelmiinsa myös näkee vaan ongelmia. Mä voisin mun entisen elämän takia mennä kadulle inisemään ja valittamaan kun muilla kaikki paremmin ja blaa blaa blaa mutta VITUT! Mä pidän hauskaa ja hoidan hommat kunnolla. Ps. NEGATIIVINEN MIELI EI VOI KOSKAAN ANTAA SULLE POSITIIVISTA TULEVAISUUTTA.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi osa kuvittelee, että asenteen muutos tarkoittaa, että pitäisi valehdella itselleen ja muille kaiken olevan hyvin. Pitäisi hymyillä ja iloita, jos on vastoinkäymisiä. Asenteenmuutoksella tarkoitetaan ongelman kohtaamista ja ratkaisun pohtimista pelkässä itsesäälissä räpiköimisen ja voivottelin sijaan.

Gaggaa sattuu ja elämä on epäreilua. Sille ei voi mitään, joten yhtä hyvin hyväksyä sen tosiasian. Mutta miksi märehtiä sitä 24/7, kun se ei märehtimällä muutu.

Entä jos ongelmat ovat viranomaisten aiheuttamia, joita ei pysty ratkaisemaan? Tätä asiaa on muutama kirjoittaja tuonut esille, mutta eipä siihen kaltaisesi kommentoi.

Tarkoitan viranomaisten aiheuttamilla ongelmilla vääriä päätöksiä ja suoranaista mielivaltaa. Ihmisellä voi olla erilaisia vaikeuksia mihin hakee apua. Sen sijaan että saa apua, saattavat auttajat kääntyä häntä vastaan. Tämä on erityisen paha asia silloin, kun kyseessä ei ole enää yksittäinen ihminen, vaan perhe. Esim. perusteettomat huostaanotot ovat vakava ongelma. Tuollaiset kokemukset eivät ole mitä tahansa vastoinkäymisiä, kun tilanne ei silloin ole enää pelkästään (jos ollenkaan) omissä käsissä!

Viranomaisten tekemät virheet voivat pahimmillaan vaikuttaa ihmisten loppuelämään. Vaikka jotenkin niiden kanssa pystyisi elämään, huono viranomaistoiminta aiheuttaa tuhoa, varsinkin jos kyseessä ovat ihmiset joilla on entuudestaan vaikeuksia ja viranomaisten päätökset pahentavat entisestään huonoa tilannetta. Kyllä tuollaiset kokemukset jättävät jälkensä vahvoihin ja positiivisiinkin ihmisiin.

Ilmeisesti et ole kokenut epäoikeudenmukaisuutta yhteiskunnan taholta, kun noin kirjoitat.  Tämä ei kuitenkaan tarkoita ettetkö voisi joskus kokea sellaista. Jos on kokonaan välttynyt viranomaisten virheiltä ja mielivallalta, on ollut onnekas. Kaikki ei todellakaan ole omasta asenteesta ja yrittämisestä kiinni, eikä kaikkia ongelmia voi ratkaista.

En usko, että viranomaiset oikeasti vainoavat ketään, ainakaan aiheetta. Virheitä sattuu, mutta käytännössä aina ne on korjattu nopeasti, kun on ottanut yhteyttä ja kertonut virheestä.

Tietysti yksittäisissä tapauksissa voi joutua viranomaisen vainoamaksi, mutta yleensä silloin on kyse ihmisistä, joilla on jokin muukin yhteys.  Sellainen on todennäköisempää pikkupaikkakunnalla, jossa ei parane suututtaa paikkakunnan nokkamiehiä.

Todennäköisempää on kuitenkin se, että uhri kokee olevansa vainottu, vaikka kyse on oikeasti ihan perustellusta toiminnasta. Ehkä "uhrin" oma asenne on johtanut kerta toisensa jälkeen tilanteen kärjistymiseen ja umpikujaan, jossa jäljellä on vain huonoja vaihtoehtoja. Lähes kaikissa tietämissäni tapauksissa, joissa joku kertoo olevansa viranomaisten vainoama, ulkopuolisen silmin viranomaiset ovat oikeassa.

"En usko, että viranomaiset oikeasti vainoavat ketään, ainakaan aiheetta. Virheitä sattuu, mutta käytännössä aina ne on korjattu nopeasti, kun on ottanut yhteyttä ja kertonut virheestä."

Tarkoitatko, että viranomaisilla olisi joskus oikeus vainota ihmisiä? Eikö vainoaminen ole rikos?

Virheet voidaan joskus korjata nopeasti, jolloin vältytään isommilta vahingoilta. Näin ei aina ole. Virheitä tehdään paljon. Tilannetta pahentaa se, ettei viranomaiset joudu käytännössä koskaan vastuuseen teoistaan.

Lastensuojelusta puhuttaessa siihen liittyvät epäkohdat voivat aiheuttaa paljon vahinkoa hajoittamalla perheitä ja traumatisoimalla erityisesti lapsia. Perheen jäsenet eivät välttämättä koskaan toivu kokemastaan vääryydestä. Vaikka perheen tilanne muuttuisi joskus paremmaksi, luottamus viranomaisiiin on todennäköisesti mennyt.

Varatuomari Leeni Ikonen on työskennellyt pitkään perheiden parissa ja tuonut esille lastensuojelun epäkohtia. Hän on kirjoittanut aiheesta kirjan : Jos lastensuojelulla on asiaa – Joka kodin opas viranomaisasiointiin. 

Uskotko, että hän on väärässä? Luuletko, että hänellä olisi vuosikymmenet riittänyt asiakkaita, jos sosiaaliviranomaiset toimisivat niin kuin heidän pitäisi? Luuletko, että hän puhuisi lastensuojelun ongelmista, jos kyseessä olisivat yksittäistapaukset? Luuletko, ettei hänellä ole kokemusta ja riittävää tietoa laista ja sen tulkinnasta?

Keksit nyt varmaan selityksiä, joilla voi kuitata kaiken vetoamalla joidenkin yksittäisten tuttujen tapauksiin. Miksi olet niin varma, että viranomaiset toimivat oikein heidän kohdallaan? Tunnetko heidät hyvin? Näitkö kaikki asiakirjat? Jos et, silloin et voi todellakaan olla varma, toimittiinko oikein. Totta kai joskus tehdään oikeita päätöksiä, vaikka asiakkaat olisivat eri mieltä. Kukaan ulkopuolinen ei voi kuitenkaan sanoa mitään varmasti, ellei ole juttua seuraamassa ja tiedä kaikkea.

Lastensuojelu on viranomainen, joka puuttuu kaikkein herkimmälle alueelle - lapsiin ja perheisiin. Silloin pitäisi voida vaatia, että työtä tehdään erityisen perustellusti ja ammatillisesti.

En pystyisi itse sellaisia ratkaisuja tekemään, vaikeaa työtä.

Vierailija kirjoitti:

Olet todellakin samis. Ihan peruskauraa kaikki tuo mitä kirjoitit.

Esimerkkejä olisi miljoona. Taannoin vein koululaisen sairaalaan tutkimuksiin. Matkaa yli 100 km ja koulusta sekä töistä oli otettu vapaata. Paikalle mentiin vain saadaksemme tieto että aika oli peruttu eikä jostain ihme syystä meille ollut siitä viitsitty tiedottaa. Saatiin sitten tärkeään tutkimukseen uusi aika, keskelle päivää, keskellä syyslomaa. Joten eikun perumaan menoja. Joku oli samalla reissulla kolhinut autoakin parkkihallissa. Ihan perussettiä, voin sanoa ettei ilmekkään värähtänyt minkään asian edessä.

Mutta tosiaan, jokainen päivä on seikkailu. Yleensä kalliita sellaisia. Ehkä tasapainoksi on sitten annettu isompiakin murheita ettei jaksa näitä pieniä suhteettomasti märehtiä.

Anteeksi, että nauran. Se on myötätuntoista naurua ja tilanteen tunnistamista. Itsellänikin on joskus kausia, että kaikki menee noin. Ei onneksi aina, koska en vain jaksaisi. Näistä saisi hyviä tragikoomisia tv-sarjoja tai kirjasarjoja pakinatyyliin tehtynä. Kukaan ei kyllä uskoisi todeksi.

Sivusta siis 602

Eikö r*iskaus sanaa saa mainita palstalla? Koitin kertoa oman tarinani, kirjoitin asiallisen viestin ilman kirosanoja tai mitään muttei tule läpi. Mitä ihmettä vauva.fi??