Miksi tosilla on tasainen onnellinen elämä ja sitten on niitä, joilla murhetta murheen perään.

En tiedä, samaa mietin. Mä kuulun niihin jolla koko ajan jotain vastoinkäymisiä. Ei mene nallekarkit tässä elämässä tasan.

Koska aivot on ohjelmoitu luultavasti jo lapsuudessa sellaiseen ympäristöön missä noin tapahtuu, jolloin henkilö vetää puoleensa sellaisia tilanteita ja käyttäytyy erilailla kuin ihminen jolla menee aina kaikki hyvin. Tämän takia esim. rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.

Ei se tarvi kuin vaikean lapsuuden, sitten tulee vaikea nuoruus, ongelmat koulussa koska ongelmia kotona, sitten ootkin yhtäkkiä "aikuinen" ja kärsit mielenterveysongelmista jotka vaikeuttaa edelleen elämää töissä taikka koulutuksessa. Näiden summasta sitten aiheutuu muitakin ongelmia, taloudellisia taikka terveydellisiä (koska huonot elämäntavat taikka ei voimia taikka rahaa hoidattaa terveyden ongelmia) 

Oon miettinyt samaa. Erityisesti tää vuosikymmen on ollut vaikeaa aikaa, kaikenlaisia murheita ilmaantunut peräkanaa.

Vasta nelikymppisenä tajusin, että eihän maailmassa ole mitään oikeudenmukaisuutta, se, joka on lapsena kärsinyt, kärsii todennäköisesti aikuisenakin.

Kyllähän omilla valinnoillakin on merkitystä. Ainakin näin ulkopuolisin silmin ihmettelen kaveriani, joka aina ajautuu surkeisiin ihmissuhteisiin. Niistä näkee heti että toisella ei ole ihan puhtaat jauhot pussissa. Rahaa ei osata käyttää, tietynlainen elämänhallinta puuttuu. Toki kaikkeen ei voi vaikuttaa, esim. läheisen kuolema on sellainen asia.

Koska asenne ratkaisee ja meillä hymyillään. 919

Samaa olen miettinyt. Oma elämäni on lähinnä pettymyksiä pettymysten perään.. Kai se on niin että jotkut vain yksinkertaisesti ovat syntyneet epäonnistujoiksi.

Samaa mietin kun luin tuosta Pia Ristikankareen isästä. Myös Pian veli on kuollut nuorena.

Vierailija kirjoitti:

Koska aivot on ohjelmoitu luultavasti jo lapsuudessa sellaiseen ympäristöön missä noin tapahtuu, jolloin henkilö vetää puoleensa sellaisia tilanteita ja käyttäytyy erilailla kuin ihminen jolla menee aina kaikki hyvin. Tämän takia esim. rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.

Tähän uskon.  Voi siis aivan hyvin uskoa siihen, että jotkut vain syntyvät väärien tähtien alla.  Kaikki alkaa jo heti sieltä.  Tulee aina vääriä valintoja ja huono onni lähestulkoon kaikessa.   Vaikka kuinka yrittäisin valita oikein, se koituu kuitenkin lopulta aina huonoksi valinnaksi.

Hyvä esimerkki: silloin nuorena ajattelin, että en todellakaan jatka kotini kaavaa, en ota alkoholistimiestä.  Enkä ottanut.  Mutta yllättävän nopeasti hänestä sitten kuitenkin tuli sellainen.  Ilmeisesti siinä kävi niin, että jokin alitajuntainen vaisto veti minua kohti ihmistä, jossa oli tietyt, minulle niin tutut askelmerkit olemassa.   Otin tietämättäni miehen, jolla oli taipumus alkoholisoitua, kuten isäni. 

Paras tyttökaverini taas tuntui olevan aina onnekas.  No hän alkoi seurustella miehen kanssa, josta itse ajattelin heti, että järkyttävä tapaus, aivan luuseri ja juopon näköinen ja linnassakin istunut. Tästä miehestä kehkeytyi erittäin hyvä, kunnollinen ja perhettään rakastava, työteliäs aviomies.  Siis onni kohtasi häntä kuitenkin,  vaikka hän aivan kuin taiposella tahallaan olisi liittynyt vääränlaiseen mieheen.

Tuntuu, että kaikissa asioissa olen joutunut taistelemaan ja kulkemaan sen kivisimmän tien kautta.  Muut menevät eteenpäin helposti ja aivan kuin valmiiksi siloitettua tietä.  Minulle kerääntyy esteitä ja harmeja, en voi ymmärtää, miksi ne tulee aina juuri minun kohdalleni.

Voisin jatkaa tätä romaanin verran, mutta mitä vähemmän vellon niissä tappioissa ja osattomuuden ja vaikeuksien verkossa, mitä kohdallani on ollut ja ilmeisesti tulee olemaan, niin sen parempi. 

Olen varmaan puolet elämästäni kantanut erilaisia huolia ja murheita ja tuntenut sen raskaan möykyn sisälläni, se on niin tuttu tunne.  Nytkin edessäni on taas asia, joka on vesittänyt tulevaisuudensuunnitelmani, johon sisältyi mukavaa toimintaa ja kaikkea mielenkiintoista.  Vaan eipä.  Tuttu mielipaha ja raskas möykky mahassa taas kerran.  Ja vielä raskasta epätietoisuutta vaikka miten pitkälle.  Tämä on minun elämääni.

Miettinyt samaa. Sit kerran yks ystävä koitti lohduttaa kun pitkästä aikaa vähän vahingossa ajauduin kertomaan omasta vähän hankalasta tilanteesta. En siis yleensä kerro koska en halua rasittaa, enkä oikeastaan halua että kukaan tietää. Koska ihmisillä on tapana "selitellä" asiat hyväksi ja ohittaa ja sitten ihmetellä että no vieläkö se ja se asia on niin ja näin. Oon sitten päätynyt vähättelemään aina ongelmiani. No, tämä totesi että kuule, muista että hyville ihmisille tapahtuu aina hyviä asioita! Ja kaikki heillä aina kääntyy hyväksi. Meinasin oikeasti purskahtaa itkuun siinä paikassa. Nieleskelin vaan ja tää kysyy puhelimessa että oletko vielä siellä. Sain koottua itseni ja aloin puhuta tyhjänpäiväisyyksiä ja käänsin sit puheen häneen. En olis kestänyt yhtään enempää. Hän tarkoitti hyvää mutta musta tuntui että hajoan siihen paikkaan, että ehkä olen vain ansainnut tän kaiken paskan. Mun näkövinkkelistä hällä on ollut aina melko helppo elämä, ja onkin myöntänyt itsekin että on aina ollut se "menestyjä" koulussa ja kaveripiirissä omasta mielestään. En tiedä miksi ollaan vielä väleissä. XD On siinä ne hyvätkin puolensa, kunhan muistaa olla puhumatta liian syvällisiä, ja muistaa varoa tuollaisia heittoja. :)

Miksei? Se ihmetyttäisi enemmän, jos elämä olisi reilua ja kaikilla olisi yhtä helppoa/vaikeaa.

Sen lisäksi että lähtökohdat ovat erilaiset, elämä kasautuu niiden pohjalta tietynlaiseksi. Siispä näyttää siltä, että joillakin on koko ajan joko hyvä tai huono tuuri. (Ja tietysti myös todennäköisyydet on pakosti sen puolella, että joillekin osuu sattumalta paljon hyvää ja toisille paljon huonoa, vaikkeivät nämä olisi toisistaan riippuvaisia tapahtumia.) Ihmisen on vaikea muuttaa sitä mihin on tottunut ja ihmisen "omat valinnat" noudattavat usein kuin jotain ennalta säädettyä kaavaa. Jos joku kerrankin poikkeaa polultaan (parempaan tai huonompaan suuntaan), hänessä on jotain poikkeavaa tai hänelle on tapahtunut jotain poikkeuksellista, mikä on saanut sen aikaan. Itse en oikeastaan edes usko, että mitään vapaata tahtoa on olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että kaikissa asioissa olen joutunut taistelemaan ja kulkemaan sen kivisimmän tien kautta.  Muut menevät eteenpäin helposti ja aivan kuin valmiiksi siloitettua tietä.  Minulle kerääntyy esteitä ja harmeja, en voi ymmärtää, miksi ne tulee aina juuri minun kohdalleni.

Voisin jatkaa tätä romaanin verran, mutta mitä vähemmän vellon niissä tappioissa ja osattomuuden ja vaikeuksien verkossa, mitä kohdallani on ollut ja ilmeisesti tulee olemaan, niin sen parempi. 

Olen varmaan puolet elämästäni kantanut erilaisia huolia ja murheita ja tuntenut sen raskaan möykyn sisälläni, se on niin tuttu tunne.  Nytkin edessäni on taas asia, joka on vesittänyt tulevaisuudensuunnitelmani, johon sisältyi mukavaa toimintaa ja kaikkea mielenkiintoista.  Vaan eipä.  Tuttu mielipaha ja raskas möykky mahassa taas kerran.  Ja vielä raskasta epätietoisuutta vaikka miten pitkälle.  Tämä on minun elämääni.

Tähänkin voin samaistua. Tuo möykky rinnassa ehkä näkyy ulospäin vaikka koitan olla positiivinen ja aito. Mutta mulla oli onnellinen lapsuus. Tunnistan kyllä kovat vaatimukset ja jonkilaisen möykyn ja masennuksen jo silloin. Tämä nro 11. Ja mun mies ei ole yhtään kuin isäni. Enemmän kuin äitini tai isoisäni (vähän pelottava, dominoiva ja myös etäinen ja ilkeä). Isäni oli kiva ja olin isän tyttö mutta hän oli etäinen ja aina menossa. Tykkäsi myös alkoholista. Sittemmin ovat muuttuneet. Ja mieheni muuttui vasta lasten jälkeen. Koitan olla vain rasittamatta ketään. Mua on halattu lapsena ehkä alle 10 kertaa niin että muistan. Siitäkin kärsin edelleen, mikään ei senkään suhteen sittenkään muuttunut vaikka ensin siltä vaikutti.

Ihmiset myös arvottavat näitä murheita eri tavalla. Toinen on 2kk sairauslomalla koiran kuoleman takia ja toinen joutuu/pystyy hoitamaan perheen, lapset, työn ja kodin vaikka oma lapsi tai puoliso kuolee. Se ei tee surua yhtään huonommaksi tai vähäisemmäksi mutta jotkut asiat on osa elämää joiden kanssa pitää pystyä toimimaan.

Mulla on ollut 4km, vanhemmat kuolleet kun olen ollut 30+, 1. miehen pitkä työttömyys ja taloudellinen ahdinko laman aikana, avioero, yksinhuoltajuus ja siihen liittyvät ongelmat kun isä ei hoitanut osuuttaan, nyt viimevuosina oman terveyden romahtaminen jne.

Silti mä olen aina ajatellut että mulla on onnellinen elämä - olenhan selvinnyt noista kaikista ja lapsistakin kasvanut upeita täyspäisiä aikuisia ja lastenlasteni vanhempia!

Mun vaakakupissa on kuitenkin niin paljon ihania asioita joista voin olla onnellinen. Itsekin olen vielä hengissä. Asennekysymys. Köyhästä lapsuudesta huolimatta ihan ok

ok kirjoitti:

Ei se tarvi kuin vaikean lapsuuden, sitten tulee vaikea nuoruus, ongelmat koulussa koska ongelmia kotona, sitten ootkin yhtäkkiä "aikuinen" ja kärsit mielenterveysongelmista jotka vaikeuttaa edelleen elämää töissä taikka koulutuksessa. Näiden summasta sitten aiheutuu muitakin ongelmia, taloudellisia taikka terveydellisiä (koska huonot elämäntavat taikka ei voimia taikka rahaa hoidattaa terveyden ongelmia) 

Näin. Yritteliäisyys (jos siihen on voimia) auttaa kompensoimaan jotakin, mutta ei se huonoja lähtökohtia muuksi muuta.

Olen herkkä lapsi hyvin ongelmaisessa perheessä. Huono yhdistelmä ja lisäksi aikuisiällä sattui huonoa tuuria joissain asioissa. Näiden asioiden seurauksena mielenterveys ei ole kehittynyt kovin hyvään suuntaan.

Kyse on suhtautumisesta asioihin. Palstalla joku kirjoitti, kuinka kaikki ihmiset ovat kamalia ja katalia ja toinen lisäsi, ettei hymyilläkään saa ja elämä on vain pahuutta jne.

Uskon, että he ovat joko hyvin nuoria (maailmantuska) tai  masentuneita, koska maailma on mukava paikka.

Kaikilla meillä on elämässä  sekä hyviä ja huonoja asioita, mutta moni asia on kiinni siitä, miten asioihin reagoi.

Jonkun mielestä elämäni on hirveää, koska sairastuin vakavasti ja olin vuosia sairaana. Itse ajattelin, että "ai, tällaista tällä kertaa" ja jatkoin elämistä. Olen kiinnostunut monista asioista, pystyin kävelemään ja mm. luen valtavasti. Olin onnekas siinä, etten pääni kesti kaikki murheet ja koettelemukset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska aivot on ohjelmoitu luultavasti jo lapsuudessa sellaiseen ympäristöön missä noin tapahtuu, jolloin henkilö vetää puoleensa sellaisia tilanteita ja käyttäytyy erilailla kuin ihminen jolla menee aina kaikki hyvin. Tämän takia esim. rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.

Tähän uskon.  Voi siis aivan hyvin uskoa siihen, että jotkut vain syntyvät väärien tähtien alla.  Kaikki alkaa jo heti sieltä.  Tulee aina vääriä valintoja ja huono onni lähestulkoon kaikessa.   Vaikka kuinka yrittäisin valita oikein, se koituu kuitenkin lopulta aina huonoksi valinnaksi.

Hyvä esimerkki: silloin nuorena ajattelin, että en todellakaan jatka kotini kaavaa, en ota alkoholistimiestä.  Enkä ottanut.  Mutta yllättävän nopeasti hänestä sitten kuitenkin tuli sellainen.  Ilmeisesti siinä kävi niin, että jokin alitajuntainen vaisto veti minua kohti ihmistä, jossa oli tietyt, minulle niin tutut askelmerkit olemassa.   Otin tietämättäni miehen, jolla oli taipumus alkoholisoitua, kuten isäni. 

Paras tyttökaverini taas tuntui olevan aina onnekas.  No hän alkoi seurustella miehen kanssa, josta itse ajattelin heti, että järkyttävä tapaus, aivan luuseri ja juopon näköinen ja linnassakin istunut. Tästä miehestä kehkeytyi erittäin hyvä, kunnollinen ja perhettään rakastava, työteliäs aviomies.  Siis onni kohtasi häntä kuitenkin,  vaikka hän aivan kuin taiposella tahallaan olisi liittynyt vääränlaiseen mieheen.

Tuntuu, että kaikissa asioissa olen joutunut taistelemaan ja kulkemaan sen kivisimmän tien kautta.  Muut menevät eteenpäin helposti ja aivan kuin valmiiksi siloitettua tietä.  Minulle kerääntyy esteitä ja harmeja, en voi ymmärtää, miksi ne tulee aina juuri minun kohdalleni.

Voisin jatkaa tätä romaanin verran, mutta mitä vähemmän vellon niissä tappioissa ja osattomuuden ja vaikeuksien verkossa, mitä kohdallani on ollut ja ilmeisesti tulee olemaan, niin sen parempi. 

Olen varmaan puolet elämästäni kantanut erilaisia huolia ja murheita ja tuntenut sen raskaan möykyn sisälläni, se on niin tuttu tunne.  Nytkin edessäni on taas asia, joka on vesittänyt tulevaisuudensuunnitelmani, johon sisältyi mukavaa toimintaa ja kaikkea mielenkiintoista.  Vaan eipä.  Tuttu mielipaha ja raskas möykky mahassa taas kerran.  Ja vielä raskasta epätietoisuutta vaikka miten pitkälle.  Tämä on minun elämääni.

Teki mieli tulla halaamaan. Juuri tämä vaikka kuinka yrität vaihtaa elämäsi suuntaa ja valita ns. oikein niin kappas vaan joku ihme kohtalo tuo eteesi sen paskan jonkun toisen ihmisen muodossa. Eli kannat sitten toisten syntejä vaikka et haluaisi. Tai niitä sysätään eteen.

Tästä juontuu minun vihani.

Olen elänyt pitkän elämän jo ja nähnyt ja kuullut valtavasti ihmisten kohtaloita.

Niin työn kautta kuin työn ulkopuolella, opiskeluaikoina , harrastuksissa ym.

Minulle on käynyt selväksi ettei ole olemassa tasaista hyvää elämää kellään. Jokaiselle tulee elämässä vastoinkäymisiä jollain alueella ja olen kohdannut todella traagisia asioita kohdanneita ihmisiä ja kärsimystä. Joillekin niitä jopa kasautuu.

On vaan elettävä eteenpäin ja tehtävä parhaansa ja vahingoittamatta läheisiä tai ketään elävää. Elämä on arvokas , jokaisen elämä ja elämästä tulee nauttia ja tuottaa hyvää oloa lähimmäisille. Koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan.

Vierailija kirjoitti:

Kyse on suhtautumisesta asioihin. Palstalla joku kirjoitti, kuinka kaikki ihmiset ovat kamalia ja katalia ja toinen lisäsi, ettei hymyilläkään saa ja elämä on vain pahuutta jne.

Uskon, että he ovat joko hyvin nuoria (maailmantuska) tai  masentuneita, koska maailma on mukava paikka.

Kaikilla meillä on elämässä  sekä hyviä ja huonoja asioita, mutta moni asia on kiinni siitä, miten asioihin reagoi.

Jonkun mielestä elämäni on hirveää, koska sairastuin vakavasti ja olin vuosia sairaana. Itse ajattelin, että "ai, tällaista tällä kertaa" ja jatkoin elämistä. Olen kiinnostunut monista asioista, pystyin kävelemään ja mm. luen valtavasti. Olin onnekas siinä, etten pääni kesti kaikki murheet ja koettelemukset.

Aivan, olet etuoikeutettu, koska sinun voimavarasi ovat riittäneet positiivisen asenteen säilyttämiseen vaikeuksista huolimatta. Jollain toisella voimat ovat niin vähissä, että vaikeudet murskaavat hänet alleen. Kyse ei ole pelkästään asenteesta, vaan myös synnynnäisistä eroista ihmisten välillä ja siitä miten elämä on aiemmin kohdellut ja millaista tukea vaikeassa tilanteessa on saatavilla.

Olen usein miettinyt samaa, ja pohdiskellut miksi joissakin perheissä jopa sisarusten välillä voi olla huima ero. Yksi lapsista on se menestyjä, helpompi elämä ja toinen taas käy sen kivisen polun.

Itse kuulun tuohon jälkimmäiseen ryhmään. Tosin, en ole millään tavalla katkera sisaruksilleni heidän helposta elämästä. Ehkä hekin joutuvat jossain kohtaa elämää kohtaamaan vaikeuksia, mutta vielä vaan ei ole heidän aika(?).