Lue keskustelun säännöt.
Tunnetko ketään positiivista ihmistä?
15.07.2026 |
Sellaista, joka puhuu enemmän myönteistä kuin negatiivista, joka on useammin kiitollinen kuin katkera. Minä tiedän ehkä vain yhden tai kaksi. Olen ajatellut muuttaa itseäni siihen suuntaan.
Kommentit (9)
En taida tuntea. Tunnen muutaman, jotka ovat ajoittain positiivisia ja sitten joku tunkee heidätkin maanrakoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen muutaman. Yritän itsekin olla sellainen. Joskus menee valittamiseksi väsyneenä tai nälkäisenä, mutta pääosin puhun ja ajattelenkin positiivisia asioita. Kärsin pahasta masennuksesta pitkään nuorempana, joten on ihan tietoisesti opeteltu taito, että pysyy hengissä.
Vierailija kirjoitti:
Minä itse.
Minä myös. 🌞
En. Olen itse joskus opiskellut positiivista ajattelua. Positiivisuus lähti kuin pieru Saharaan, kun tuli vastoinkäymistä vastoinkäymisen perään. Psyykkaaminen voi auttaa, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Koska sitähän se positiivinen ajattelu pohjimmiltaan on; itsensä psyykkaamista, mielen huijaamista, että kaikki muka olisi ok, vaikka ei olisi. Tosiasiassa kukaan ei todellisten koettelemusten keskellä jaksa ikuisesti valita positiivista asennetta ja keskittyä elämän parempiin puoliin, jos enin asioista kaatuu niskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen monta, mukaan lukien itseni. Paljon on kyllä elämässäni sattunut traumaattisia asioita lapsuudesta saakka, kuten perheväkivaltaa ja omia vakavia sairauksia, mutta jostain kumman syystä en ole katkeroitunut ja olen sellainen perusiloinen ja positiivinen. Toki kun näitä raskaita asioita on kasautunut ja ikää tullut enemmän, niin tunnen myös hieman menettäneeni iloa matkan varrelle. Koen itseni kuitenkin todella onnekkaaksi, kun pystyn löytämään monista negatiivisistakin asioista lopulta melko helposti edes joitakin positiivisiakin puolia ja merkityksiä ja näkemään asioita huojentavasta perspektiivistä.
Toki notkahduksia positiivisuudessa ja toiveikkuudessa on tullut lukuisia kertoja elämässäni ja psykologitkin ovat kysyneet minulta, että miten oikein olen selviytynyt kaiken kokemani jälkeen. Kysymys aina kummastuttaa minua -eihän tässä ole vaihtoehtoja kun jaksaa, ja aina itkun jälkeen olen vaikkapa sitten mustan huumorin ja sen tuoman naurun avulla kammennut itseni taas oikeille jengoille.
Vierailija kirjoitti:
En. Olen itse joskus opiskellut positiivista ajattelua. Positiivisuus lähti kuin pieru Saharaan, kun tuli vastoinkäymistä vastoinkäymisen perään. Psyykkaaminen voi auttaa, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Koska sitähän se positiivinen ajattelu pohjimmiltaan on; itsensä psyykkaamista, mielen huijaamista, että kaikki muka olisi ok, vaikka ei olisi. Tosiasiassa kukaan ei todellisten koettelemusten keskellä jaksa ikuisesti valita positiivista asennetta ja keskittyä elämän parempiin puoliin, jos enin asioista kaatuu niskaan.
Niin kai se vaikeaa on kunnon vastoinkäymisissä. Mä huomasin kuitenkin omissa elämää mullistavissa vastoinkäymisissäni, että tästä ei muuten selviä, kuin hyväksymällä asiat ja keskittymällä siihen, mikä on hyvää. Olin hyvin negatiivinen ennen vastoinkäymisiä. Niistä selviämisestä jäikin ajatus, että tätä ajattelumallia kannattaisi ehkä vaalia muulloinkin kuin vasta, kun on pahasti kusessa. Nyt kun on ollu tasaisempaa, huomaan luisuvani negatiivisempaan suuntaan. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnen monta, mukaan lukien itseni. Paljon on kyllä elämässäni sattunut traumaattisia asioita lapsuudesta saakka, kuten perheväkivaltaa ja omia vakavia sairauksia, mutta jostain kumman syystä en ole katkeroitunut ja olen sellainen perusiloinen ja positiivinen. Toki kun näitä raskaita asioita on kasautunut ja ikää tullut enemmän, niin tunnen myös hieman menettäneeni iloa matkan varrelle. Koen itseni kuitenkin todella onnekkaaksi, kun pystyn löytämään monista negatiivisistakin asioista lopulta melko helposti edes joitakin positiivisiakin puolia ja merkityksiä ja näkemään asioita huojentavasta perspektiivistä.
Toki notkahduksia positiivisuudessa ja toiveikkuudessa on tullut lukuisia kertoja elämässäni ja psykologitkin ovat kysyneet minulta, että miten oikein olen selviytynyt kaiken kokemani jälkeen. Kysymys aina kummastuttaa minua -eihän tässä ole vaihtoehtoja kun jaksaa, ja aina itkun jälkeen olen vaikkapa sitten mustan huumorin ja sen tuoman naurun avulla kammennut itseni taas oikeille jengoille.
Tuollainen haluaisin olla. -ap
Useitakin, itse en ole.