Lue keskustelun säännöt.
Miksi tosilla on tasainen onnellinen elämä ja sitten on niitä, joilla murhetta murheen perään.
Tiedättekö näitä: toisilla elämä menee tasaisesti ilman suurempia murheita. Kuten esim anoppini, jolla tasainen lapsuus, koulut, naimisiin ja pari lasta. Ei sairauksia, ei avioeroja, ei taloudellisia huolia. Sitten on niitä, joille kasaantuu huolia ja murheita, surua ja kuolemia. Miksi?
Kommentit (888)
Vierailija kirjoitti:
Elämästä ei selviä hengissä. Joko kärsit ja kuolet itse nuorena ennen ystäviäsi ja sukulaisiasi tai sitten hyvin vanhana kaiken sen surun jälkeen kun kaikki ovat kuolleet ympäriltäsi. Jokaiselle tulee se pahin eteen jossain vaiheessa.
Et näe muita kuin nämä kaksi vaihtoehtoa? Säälittävän kapeakatseista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämästä ei selviä hengissä. Joko kärsit ja kuolet itse nuorena ennen ystäviäsi ja sukulaisiasi tai sitten hyvin vanhana kaiken sen surun jälkeen kun kaikki ovat kuolleet ympäriltäsi. Jokaiselle tulee se pahin eteen jossain vaiheessa.
Et näe muita kuin nämä kaksi vaihtoehtoa? Säälittävän kapeakatseista.
Nämä kaksi ja kaikkea siltä väliltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämästä ei selviä hengissä. Joko kärsit ja kuolet itse nuorena ennen ystäviäsi ja sukulaisiasi tai sitten hyvin vanhana kaiken sen surun jälkeen kun kaikki ovat kuolleet ympäriltäsi. Jokaiselle tulee se pahin eteen jossain vaiheessa.
Et näe muita kuin nämä kaksi vaihtoehtoa? Säälittävän kapeakatseista.
Nämä kaksi ja kaikkea siltä väliltä.
Vai mitä tästä välistä sitten mielestäsi puuttui, joka olisi pahempi kuin oma tai läheisten kuolema?
Mulla meni kaikki ennen loistavasti: koulutus, avioliitto, työpaikat, lapset... nyt 40 v lapsilla vaikeaa sairautta, puolisolla syöpä ym ongelmaa, töissä vähän kireää ilmapiiriä ja viimeisimpänä sitten avioeropyyntö puolisolta... Että vaikea kuvitella, mikä enää huonommin voisi olla.
Niin.
Itselläni oli oikein hyvä, tavallinen ja turvallinen elämä noin 18-vuotiaaksi asti. Sitten alkoi melkoinen alamäki. Alamäkeä jatkui melkein 15 vuotta. Turpaan tuli joka suunnalta ja kylmää vettä niskaan (vertaiskuvallisesti) semmoisia määriä, että välillä meinaisin luopua koko elämästä.
Nyt sitten olen reilu 30-vuotias ja olen vahvempi kuin koskaan. Kaikki vaikeudet tekivät minusta selviytyjän ja taistelijan. Tuntuu, että pystyn ihan mihin vaan. Itseluottamukseni on noussut taivaisiin.
En olisi siis se ihminen mikä olen nyt, jos olisin elänyt jonkun helpon elämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä tulen olemaan vuokraloukussa koko loppuelämäni. Ei ole varakasta sukua, ei vakituista työpaikkaa vaan nälkäyrittäjä olen suurimman osan vuodesta. Haen palkkatyötä mutta olen päässyt 5 vuoden aikana vaan muutamaan haastatteluun ja siellä multa on heti kysytty "no kun sä olet yrittäjä niin miks haet palkkatöitä, onko firmasi talousluvut kunnossa?" No hae Asiakastiedosta, v-ttu.
Minulla on se tyypillinen tarina: kiusattu päiväkodista asti, paniikkihäiriötä, masennusta, vaikeuksia selvittää opintoja loppuun ajoissa, työttömyyttä, yksinäisyyttä. Katselen kateellisena somessa kun koulukaverini ovat tehneet jo useamman lapsen, ostaneet kalliita asuntoja ja autoja, käyvät monta kertaa vuodessa ulkomailla, syövät ravintoloissa, tekevät unelmiensa työtä hyvällä palkalla. Ryhti on mulla kumara ihan pelkästä masennuksesta.
Olen 29-vuotias ja tietoisuus siitä että olen jo loppuen lopuksi aika iäkäs, on niin lamauttava.
Minä olen miettinyt tätä kanssa paljon että miksi näin. Jos filosofisesti haluaa ajatella niin niitä vastoinkäymisiä voi pitää elämän opetuksina ja läksyinä, joiden ansiosta kasvaa ihmisenä, jos sellaiselle on tarvetta. Toisaalta mitä olen seurannut tuntemiani ihmisiä, niin asennoituminenkin vaikuttaa. Toiset sortuvat heti jos tulee vastoinkäyminen ja se on katastrofi josta kerrotaan ihan kaikille ja vatvotaan sitä. Sitten on niitä jotka näyttävät ulospäin menestyneille ja että kaikki on hyvin, mutta joskus jossain sivulauseessa voivat mainita että sitä ja tätä tapahtui ja sitten on itse ihan että "oikeastiko noille muka, no ei ois uskonut", koska ulospäin ei ole näkynyt mitään eikä heidän käytöksessään.
Osa ihmisistä varmaan on heikkoja sikäli että kaikki tuntuu katastrofilta ja osa vahvoja, eli mennään eteenpäin tuli mitä tuli. En sano tuota heikkoutta mitenkään arvostelevasti, olen itse enemmän heikko vastoinkäymisissä, mutta ehkäpä pitää opetella sitä sisäistä vahvuutta ja mennä eteenpäin vaikeuksista huolimatta. Jos oppii uuden vahvemman elämänasenteen on elämä silleen "helpompaa", että asiat eivät tunnu enää niin pahoilta? Se kasvaa mihin keskittyy sanotaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esimerkiksi traumatakaumat eivät ole asenteesta kiinni. Ja jos niihin ei saa apua, niin niiden kanssa pitää selvitä. Mutta kyllähän se katkeroittaa, että esim opinnot ovat menneet pieleen ja perhe jää perustamatta sen takia, että on kokenut liikaa eikä ole mahdollisuutta solmia avioliittoa tai opiskella kunnolla.
Ei ole ollut helppo lapsuus, nuoruus eikä aikuiseksi tuleminen.
Kotoa ei saanut tukea, vain vaatimuksia. Niin kauan oli hyvä kun täytin vanhempien tavoitteet. Jos mokasin niin lokaa niskaan.
Kävin koulut suht ok, nuoresta asti töissä. Nyt oma perhe ja vaki työpaikka.
Sitten en enään tanssinutkaan vanhempien pillin mukaan, tein omat päätökseni ja pysyin tiukkana. Eipä ole niistä enään sen jälkeen kuulunut.
Vaikeita kokemuksia on paljon nuoruudesta, mutta niistä selvisin YKSIN ilman tukea.
Kun muutin omilleni meni kaikki asiat päin peetä ja opin kaiken kantapään kautta. Näistäkin selvisin YKSIN.
Nyt aikuisena kun oma perhe on perustettu, potkii elämä edelleenkin välillä päähän, mutta nyt selviämme niistä miehemme kanssa YHDESSÄ.
Koen että kaikki vastoinkäymiset ja elämän kolhut ovat tehneet minusta vahvan, päättäväisen ja rohkean. En ole muista riippuvainen. Koskaan en ole mistään lannistunut vaan pohtinut asiat läpi, ottanut opikseni ja jatkanut elämääni. Ja ylpeä olen kaikesta mitä olen tähän mennessä saavuttanut. Eli mielestäni asenteella ja omalla luonteella on paljon merkitystä. Olen vähään tyytyväinen, mutta silti katse on aina tulevaisuudessa ja tavoitteet realistisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
VaikeudetVoitoksi kirjoitti:
Niin.
Itselläni oli oikein hyvä, tavallinen ja turvallinen elämä noin 18-vuotiaaksi asti. Sitten alkoi melkoinen alamäki. Alamäkeä jatkui melkein 15 vuotta. Turpaan tuli joka suunnalta ja kylmää vettä niskaan (vertaiskuvallisesti) semmoisia määriä, että välillä meinaisin luopua koko elämästä.
Nyt sitten olen reilu 30-vuotias ja olen vahvempi kuin koskaan. Kaikki vaikeudet tekivät minusta selviytyjän ja taistelijan. Tuntuu, että pystyn ihan mihin vaan. Itseluottamukseni on noussut taivaisiin.
En olisi siis se ihminen mikä olen nyt, jos olisin elänyt jonkun helpon elämän.
Miten olisit mahtanut selvitä, jos jo ensimmäiset 18 vuotta olisivat olleet täynnä vaikeuksia?
Vierailija kirjoitti:
VaikeudetVoitoksi kirjoitti:
Niin.
Itselläni oli oikein hyvä, tavallinen ja turvallinen elämä noin 18-vuotiaaksi asti. Sitten alkoi melkoinen alamäki. Alamäkeä jatkui melkein 15 vuotta. Turpaan tuli joka suunnalta ja kylmää vettä niskaan (vertaiskuvallisesti) semmoisia määriä, että välillä meinaisin luopua koko elämästä.
Nyt sitten olen reilu 30-vuotias ja olen vahvempi kuin koskaan. Kaikki vaikeudet tekivät minusta selviytyjän ja taistelijan. Tuntuu, että pystyn ihan mihin vaan. Itseluottamukseni on noussut taivaisiin.
En olisi siis se ihminen mikä olen nyt, jos olisin elänyt jonkun helpon elämän.
Miten olisit mahtanut selvitä, jos jo ensimmäiset 18 vuotta olisivat olleet täynnä vaikeuksia?
Joskus mietin että voiko olla niinkin päin, että jos on ollut vaikka lapsuus ja nuoruus täynnä traumaa, myöhemmin elämässä pärjääkin ihan hyvin, että ne vaikeuden on kuitenkin kasvattaneet sisua ja näyttämisenhalua. Moni julkkis on ponnahtanut pinnalle juuri vaikean nuoruuden jälkeen.
Ehkä vaikeudet on antaneet sellaisen pohjan että mitä väliä millään, yhtä hyvin voin mennä tuonne Idolsiin tms mokaamaan, kiusataan mua kuitenkin ja hups, heistä onkin tullut tähtiä. Kun kaiken on menettänyt voi saada myös paljon, ei tietenkään aina mutta jos on pokkaa edes yrittää. Kyllähän se trauma kulkee mukana myöhemminkin mutta ainakin saa jotain kompensaatiota myöhemmin jotkut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikilla on omat taakkansa. Aina ne eivät vaan näy ulospäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
VaikeudetVoitoksi kirjoitti:
Niin.
Itselläni oli oikein hyvä, tavallinen ja turvallinen elämä noin 18-vuotiaaksi asti. Sitten alkoi melkoinen alamäki. Alamäkeä jatkui melkein 15 vuotta. Turpaan tuli joka suunnalta ja kylmää vettä niskaan (vertaiskuvallisesti) semmoisia määriä, että välillä meinaisin luopua koko elämästä.
Nyt sitten olen reilu 30-vuotias ja olen vahvempi kuin koskaan. Kaikki vaikeudet tekivät minusta selviytyjän ja taistelijan. Tuntuu, että pystyn ihan mihin vaan. Itseluottamukseni on noussut taivaisiin.
En olisi siis se ihminen mikä olen nyt, jos olisin elänyt jonkun helpon elämän.
Miten olisit mahtanut selvitä, jos jo ensimmäiset 18 vuotta olisivat olleet täynnä vaikeuksia?
Joskus mietin että voiko olla niinkin päin, että jos on ollut vaikka lapsuus ja nuoruus täynnä traumaa, myöhemmin elämässä pärjääkin ihan hyvin, että ne vaikeuden on kuitenkin kasvattaneet sisua ja näyttämisenhalua. Moni julkkis on ponnahtanut pinnalle juuri vaikean nuoruuden jälkeen.
Ehkä vaikeudet on antaneet sellaisen pohjan että mitä väliä millään, yhtä hyvin voin mennä tuonne Idolsiin tms mokaamaan, kiusataan mua kuitenkin ja hups, heistä onkin tullut tähtiä. Kun kaiken on menettänyt voi saada myös paljon, ei tietenkään aina mutta jos on pokkaa edes yrittää. Kyllähän se trauma kulkee mukana myöhemminkin mutta ainakin saa jotain kompensaatiota myöhemmin jotkut.
No,osittain on tuonut rohkeutta ja sisua kestää vaikeuksia, mutta myös taipumuksen masennukseen sekä sisäänpäin kääntyneen persoonan, mikä toisaalta tuo syvyyttä kokemuksiin, mutta myös tekee elämän raskaaksi ja asenteen ehkä mollivoittoiseksi.
Terveisin : Karmeasta lapsuudesta ja nuoruudesta selvinnyt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mummo sanoi, ettei kannata kadehtia muita, kunnet kumminkaan sen murheita tiedä.
Täydellisen facebook elämän lavastajan, tai olevinaan tuiki tasaisen ja tavallisen perhe-elämän kulissin takana voi olla vaikka millaisia helvettejä.
Ja mitä talouteen tulee, niin "jotkut on niin köyhii, ettei niil oo muuta kuin rahaa..."
Jokainen menettää joskus kaikki läheltään.
Sairastua voi vasta myöhemmässä vaiheessa elämää ja asiat ovat vaikeita silloin.
Ehkä sekin on hyvä että raskasta ja vaikeaa on suunnilleen keski-iässä; riittää kunto ja on mahdollista löytää vielä töitä.
Mutta kaikki tullaan hautaamaan omaiset ja rapistutaan siinä ohessa.
Vierailija kirjoitti:
Mummo sanoi, ettei kannata kadehtia muita, kunnet kumminkaan sen murheita tiedä.
Täydellisen facebook elämän lavastajan, tai olevinaan tuiki tasaisen ja tavallisen perhe-elämän kulissin takana voi olla vaikka millaisia helvettejä.
Ja mitä talouteen tulee, niin "jotkut on niin köyhii, ettei niil oo muuta kuin rahaa..."
Ei face ole lavastus vaan ihmiset pääosin jakaa positiivista sinne. On toki poikkeuksia, mutta pääosin näin. Ei se tarkoita että ihmisillä ei ole taakkaa ja murheita. Moni ei tahdo niitä ystäville jakaa, asioita voi hävetä ja moni asia on tabu.
Myös pelko miten muut reagoi kurjiin asioihin on monella mielessä. Tahtooko kertoa onnettomasta kotitilanteesta työkavereille?
Ainakin omat työkaverit haukkuu ihmisiä tyhjännaurajiksi tai huomiohuoriksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
VaikeudetVoitoksi kirjoitti:
Niin.
Itselläni oli oikein hyvä, tavallinen ja turvallinen elämä noin 18-vuotiaaksi asti. Sitten alkoi melkoinen alamäki. Alamäkeä jatkui melkein 15 vuotta. Turpaan tuli joka suunnalta ja kylmää vettä niskaan (vertaiskuvallisesti) semmoisia määriä, että välillä meinaisin luopua koko elämästä.
Nyt sitten olen reilu 30-vuotias ja olen vahvempi kuin koskaan. Kaikki vaikeudet tekivät minusta selviytyjän ja taistelijan. Tuntuu, että pystyn ihan mihin vaan. Itseluottamukseni on noussut taivaisiin.
En olisi siis se ihminen mikä olen nyt, jos olisin elänyt jonkun helpon elämän.
Miten olisit mahtanut selvitä, jos jo ensimmäiset 18 vuotta olisivat olleet täynnä vaikeuksia?
Joskus mietin että voiko olla niinkin päin, että jos on ollut vaikka lapsuus ja nuoruus täynnä traumaa, myöhemmin elämässä pärjääkin ihan hyvin, että ne vaikeuden on kuitenkin kasvattaneet sisua ja näyttämisenhalua. Moni julkkis on ponnahtanut pinnalle juuri vaikean nuoruuden jälkeen.
Ehkä vaikeudet on antaneet sellaisen pohjan että mitä väliä millään, yhtä hyvin voin mennä tuonne Idolsiin tms mokaamaan, kiusataan mua kuitenkin ja hups, heistä onkin tullut tähtiä. Kun kaiken on menettänyt voi saada myös paljon, ei tietenkään aina mutta jos on pokkaa edes yrittää. Kyllähän se trauma kulkee mukana myöhemminkin mutta ainakin saa jotain kompensaatiota myöhemmin jotkut.
No jos lasket kompensaatioksi pessimistisen maailmankuvan ja huonon stressinsietokyvyn, niin ne löytyvät kyllä.
He ovat tehneet syntiä ja Jumala rankaisee heitä noista sairaista teoista ja ajatuksista!
Vierailija kirjoitti:
Mummo sanoi, ettei kannata kadehtia muita, kunnet kumminkaan sen murheita tiedä.
Täydellisen facebook elämän lavastajan, tai olevinaan tuiki tasaisen ja tavallisen perhe-elämän kulissin takana voi olla vaikka millaisia helvettejä.
Ja mitä talouteen tulee, niin "jotkut on niin köyhii, ettei niil oo muuta kuin rahaa..."
Juuri näin.
Elämästä ei selviä hengissä. Joko kärsit ja kuolet itse nuorena ennen ystäviäsi ja sukulaisiasi tai sitten hyvin vanhana kaiken sen surun jälkeen kun kaikki ovat kuolleet ympäriltäsi. Jokaiselle tulee se pahin eteen jossain vaiheessa.