Miksi tosilla on tasainen onnellinen elämä ja sitten on niitä, joilla murhetta murheen perään.

Uskon, että omilla valinnoilla ja omien traumojen käsittelyllä on suuri merkitys elämänhallintaan ja sitä kautta menestykseen. Itse kasvoin suuressa perheessä huomiotta, itsenäistyin varhain ja sisarusten esimerkistä kauhistuneena vältin parisuhdetta ja perhettä. Myöhemmin ajauduin selvittelemään sisarusteni kriisejä toistamiseen ja tuntui, että hukun muiden murheisiim. Lopulta masennuin totaalisesti ja olin itsemurhan partaalla. Menin terapiaan ja vähitellen minulle alkoi valjeta elämäni tragedia. Pala palalta jätin kaiken pahan ja valitsin vain hyvät asiat. Opettelin rajaamaan itseäni suhteessa muihin ja tunnistamaan muutoinkin omat rajani ja pohdin tarkkaan mihin arvoihin ja ajatuksiin todella sitoudun. Elämäni muutui täysin ja tervehdyin. Muutokset näkyivät konkreettisestikin mm. Ihmissuhteissa, elämäntavoissa ja työpaikan vaihtamisena. Tuosta on nyt kymmenen vuotta aikaa ja olen onnellinen sekä elän itseni ja voimavarojeni kokoista elämää. Minulla on mies, koti, työ ja intohimoa harrastuksiin. Sairauttakin on, mutta se ei hallitse eikä määritä elämääni.

Tuskissani seuraan sisareni perhettä, joka kriiseilee milloin minkäkin asian kanssa. Taloudelliset vaikeudet ja sairaudet kumuloituvat järjettömiksi elämänhallinnan pulmiksi. Siinä missä minä himmaisin ja rauhoittaisin menoa, siskoni lisää vettä myllyyn hankkimalla uuden lapsen tai eläimen huolehdittavaksi. Ihan käsittämätöntä. Jos ihminen ei tunnista omia resurssejaan, päätyy tekemään mitä epätoivoisempia korjausliikkeitä, jotka vain joko siirtää ongelmia tai lisää niitä.

Mun iskä on aika looginen ja äiti aika tunteellinen.

En tiedä onko keskustelussa tullut vielä esiin resilienssi-termi. Eli psyykkinen palautumiskyky. Sitä on toisilla on enemmän kuin toisilla, joitakin eivät muserra suuretkaan vastoinkäymiset, joillakin taas pienikin murhe romahduttaa. Resilienssiä pystyy harjoittamaan, ei ole kiveen hakattu :)

Itse koen omaavani hyvän kyvyn päästä yli vaikeuksista. Isäni oli narsistinen, väkivaltainen juoppo, ja lapsuuteni oli välillä todella ankeaa. Lisäksi minua koulukiusattiin rankasti peruskoulun ajan, vasta lukiossa sain solmittua ystävyyssuhteita ja elämä "normalisoitui" ja innostuin koulunkäynnistä. Menestyin opinnoissa myös myöhemmin yliopistossa. Jo lapsena muistan uskoneeni syvästi siihen, että ajan kanssa tilanne paranee, ja mulla on hyvä elämä edessä. Tiesin, että ensin menen lukioon (eivätkä koulukiusaajani sinne pääse) ja sitten muutan pois kotoa, ja pääsen elämään omaa normaalia ihanaa arkea. Ja juuri niin kävikin.

Nyt olen onnellisesti naimisissa, äitiyslomalla tällä hetkellä mutta palaan pian työhöni jossa olen hyvä ja tienaan mukavasti. Meillä on ihana lapsi, lämmin parisuhde ja elämän palaset ovat kohdallaan. Minulla on paljon ystäviä ja mieluisia harrastuksia. Ei ole taloudellisia huolia, ei sairauksia eikä juuri murheita. Tunnen suuria onnellisuuden puuskia ihan pikkujutuista. Koen että vastoinkäymisistä huolimatta (Tai niiden takia?) elän tasapainoista elämää ja olen kiitollinen hyvistä asioista ympärilläni.

Lapsuuden ajan ihmissuhteiden laatu, ihmisen oma luonne, elämään liittyvät tapahtumat ja myös sattuma muovaavat ihmisen elämän kulkua.

Turvallisissa oloissa elänyt perusluonteeltaan rauhallinen ihminen elää yleensä tasaisen elämän, kun taas vaikeissa oloissa elänyt räiskyvä ihminen elää todennäköisemmin vaiherikkaan elämän kriiseineen.

Siksi vaikkapa alkoholistiperheessä ja huonoa kohtelua saanut "ajautuu" herkemmin hankaliin ihmissuhteisiin aikuisenakin. Sellaiset asiatkin ovat normalisoituneet, joten niitä ei välttämättä osata välttää ja joskus ihminen voi olla jopa patologisella tavalla riippuvainen kaltoinkohtelusta.

Apua ei aina saa. Esim itse olen traumatisoitunut, mutta en saa apua. Se väkivalta, mitä olen kokenut, on laitettu ikäänkuin minun piirteikseni. Miten voin silloin saada apua väkivallan aiheuttamaan traumaan?

Varmasti toisien elämässä on paljon enemmän vakaviakin sairauksia ja onnettomuuksia.

On myöskin niin ,että olosuhteet on kahdella ihmisellä samat, ts edellämainittujen asioiden suhteen.Toinen on saanut positiivisen , tasapainoisen ja vahvan luonteen.Hän elää ongelmista huolimatta sekä kiitollisena jokaisesta hyvästä hetkestä ja kokee olevansa onnellinen kaikesta huolimatta.Toinen ihminen samoissa olosuhteissa on jatkuvasti kiukutteva känkkäränkkä.Ei ikinä tyytyväinen tai tilkkaakaan kiitollinen tai onnellinen.Usein tällainen ihminen on myös aina sukset ristissä jonkun kanssa.Kaikki mitä tapahtuu ,hänelle , ei mieluista ,on muiden syy.Näin han elää läpi elämän- ei varmaan ole helppoa itselle,eikä läheisille.

Nähty on.

Vierailija kirjoitti:

Liittyen siihen, että nykyään monet vanhemmat säästävät lapsilisät, ehkä ostavat opiskeluasunnonkin, niin onhan juuri tuo lapsi paremmassa asemassa aloittaessaan elämän kuin sellaisten vanhempien lapsi joilla ei tätä mahdollisuutta ole, vaan lapsilisät menevät lapsen arjen kuluihin.

Ei se kyseessä oleva lapsi ole voinut valita kumpaan kotiin on syntynyt.

Eikä nyt mennä siihen jankkkamiseen, että sillä varakkaiden vanhempien lapsella on voinut olla vaikka kuinka rankkaa ja onnellisuus ei liity rahaan ja ja ja. Vaan ihan vain tosiasiasana yhden asian totean ilman muita spekulaatioita.

Tämä. Tuollaisessa tilanteessa vielä nuori ajautuu todella helposti pikavippikierteeseen, etenkään jos ei ole töitä eikä vanhemmat pysty/halua auttaa taloudellisesti tai ovat kuolleet. Sitten on monen helppo sanoa, että "sekin kun on sössinyt raha-asiansa miten hölmö voi olla jne!!" Joopa joo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liittyen siihen, että nykyään monet vanhemmat säästävät lapsilisät, ehkä ostavat opiskeluasunnonkin, niin onhan juuri tuo lapsi paremmassa asemassa aloittaessaan elämän kuin sellaisten vanhempien lapsi joilla ei tätä mahdollisuutta ole, vaan lapsilisät menevät lapsen arjen kuluihin.

Ei se kyseessä oleva lapsi ole voinut valita kumpaan kotiin on syntynyt.

Eikä nyt mennä siihen jankkkamiseen, että sillä varakkaiden vanhempien lapsella on voinut olla vaikka kuinka rankkaa ja onnellisuus ei liity rahaan ja ja ja. Vaan ihan vain tosiasiasana yhden asian totean ilman muita spekulaatioita.

Tämä. Tuollaisessa tilanteessa vielä nuori ajautuu todella helposti pikavippikierteeseen, etenkään jos ei ole töitä eikä vanhemmat pysty/halua auttaa taloudellisesti tai ovat kuolleet. Sitten on monen helppo sanoa, että "sekin kun on sössinyt raha-asiansa miten hölmö voi olla jne!!" Joopa joo.

Ja näitä sitten maksat loppuelämän vs ne, joilla on säästöt valmiina vanhempien avulla.

Vierailija kirjoitti:

Apua ei aina saa. Esim itse olen traumatisoitunut, mutta en saa apua. Se väkivalta, mitä olen kokenut, on laitettu ikäänkuin minun piirteikseni. Miten voin silloin saada apua väkivallan aiheuttamaan traumaan?

Minkälaista apua kaipaat? Millä tavalla ja kuinka paljon traumasi haittaavat nykyistä arkea, toimintakykyä ja ihmissuhteita? Oletko itsetuhoinen, oletko halukas lääkitykseen, oletko valmis/sitoutunut pitkäjänteiseen terapiaan, onko elämäntilanteesi nyt suht vakaa vai tuleeko jatkuvasti kriisejä? Oletko jo hakeutunut kotikuntasi mielenterveyshuoltoon tai perusterveyshuollon lääkärin kautta psykiatrin arvioon? Mihin sinut on sieltä ohjattu ja mikä arvio annettu? Onko jotain diagnoosia? Tiedätkö edes mitä kautta hakea apua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Apua ei aina saa. Esim itse olen traumatisoitunut, mutta en saa apua. Se väkivalta, mitä olen kokenut, on laitettu ikäänkuin minun piirteikseni. Miten voin silloin saada apua väkivallan aiheuttamaan traumaan?

Minkälaista apua kaipaat? Millä tavalla ja kuinka paljon traumasi haittaavat nykyistä arkea, toimintakykyä ja ihmissuhteita? Oletko itsetuhoinen, oletko halukas lääkitykseen, oletko valmis/sitoutunut pitkäjänteiseen terapiaan, onko elämäntilanteesi nyt suht vakaa vai tuleeko jatkuvasti kriisejä? Oletko jo hakeutunut kotikuntasi mielenterveyshuoltoon tai perusterveyshuollon lääkärin kautta psykiatrin arvioon? Mihin sinut on sieltä ohjattu ja mikä arvio annettu? Onko jotain diagnoosia? Tiedätkö edes mitä kautta hakea apua?

Trauma vaikuttaa jatkuvasti, joka päivä, opiskelukykyyn yms.

Olen käyttänyt lääkkeitä, pahensivat oloa, en ole enää valmis lääkitykseen, paitsi tarvittaessa otettavaan.

Elämäntilanne ei ole traumatisoitumisen takia vakaa, en selviä arjesta. Itsemurhaa suunnittelen.

Psykiatrisessa hoidossa väkivalta on laitettu ikäänkuin minun piirteekseni. Olen valmis pitkäjänteiseen psykoterapiaan, mutta sitä on vaikea saada. Psykoterapeutteja on huonosti vapaana. On diagnooseja, mutta siihen se apu sitten jääkin.

Jumala rankaisee pahoista teoista ja ajatuksista.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan luonnekin vaikuttaa ja oma asenne. Mä olen sellainen, jolla kaikki menee suunnilleen aina hyvin. Olen luonteeltani positiivinen ja iloinen. Työtön olen tällä hetkellä, mutta ei sekään masenna. Hakua vaan, ja onhan kesätyöpaikka taas luvassa keväällä.

Mitään isompia murheita ei ole, pienet murheet lakaisen maton alle ja jatkan hymyillen eteen päin. Turha murehtia sellaisia, mille ei mitään voi.

Minustakin onnellisuuteen vaikuttaa oma asenne ja asioiden järkevä suunnittelu. Ei pidä turhaa kadehtia ja vertailla itseään muihin eikä kantaa mitään hirveää syyllisyyttä kaiken maailman ongelmista. Oman elämän hallinta on myös tärkeä asia eikä pidä vain sokeasti ajautua tilanteesta toisen.

Vaikka ei uskoisi mihinkään maailman parantamiseen, niin voihan sitä omalla käyttäytymisellä vaikuttaa lähiympäristöönsä. Pitkä koulutus ei välttämättä takaa huippuvirkaa, mutta se avaa joka tapauksessa enemmän mahdollisuuksia verrattuna siihen että ei viitsi kouluttaa itseään millään lailla peruskoulun tai lukion jälkeen. Ei se työttömyyskään ole mikään maailmanloppu, jos on tottunut elämään pitkäjänniteisesti, on oma ystävä- ja tuttavapiiri sekä elinikäisiä harrastuksia vaikkapa urheilun ja musiikin suunnalta.

Jokaisen onni tai onnettomuus elämässä on puoliksi tuuria, sille ei mahda mitään.

Siihen toiseen puoliskoon voi itse vaikuttaa, esimerkiksi tekemällä kovasti töitä tavoitteidensa eteen tai valitsemalla seuransa tarkasti. Yllättävän monet murheet elämässä johtuvat ihan siitä, että ajaudutaan huonoihin ihmissuhteisiin eikä osata katkaista niitä ja mennä eteenpäin. Ei vedetä rajoja siihen, että miten annetaan itseä kohdella. Annetaan jonkun luuserin vetää itsensäkin mukanaan alas, kunnes asiat ovat niin sotkussa että kaikki on päin persettä. Pyöritään juoppoporukoissa tai vittumaisten ja väkivaltaisten ihmisten ympärillä tai mitä vaan.

Minä en ole päästänyt elämääni kuin muutaman tarkkaan valikoidun ihmisen, joten luulen että paljolti senkin ansiosta olen saanut sellaisen elämän jota olen halunnut. Toki olen luonteeltanikin sellainen, etten tarvitse muita ihmisiä pönkittämään itseäni. Jopa sukulaiset voi pistää ulos elämästään, ei niitä ole mikään pakko hyysätä jos aiheuttavat tuhoa. Tätä ei moni ymmärrä.

Kyse on siitä miten asiaan suhtautuu. Tottakai pieleen menneet asiat raivostuttaa ja vie yöunetkin hetkeksi mutta sitten sitä tajuaa että tästäkin paskasta noustaan taas. Kuten aina ennenkin.

Meillä tulossa kallis oikeudenkäynti ostamamme kakkosasunnon virheestä jota ei ilmoitettu, lisäksi nykyiseen uudehkoon taloomme saattaa tulla isokin remontti kunhan saamme jonkun asiantuntijan kiinni. Itse olen lähes tuloton sairauteni takia ja uneton kipujen takia. Miehen tuloilla sinnitellään.

Tarkoitus oli saada tästä talvesta lähtien ihan jotain muuta elämään - taloudellista helpotusta, mielenrauhaa, lopultakin varaa nauttia jostain muusta kuin arjesta. Vähän ylimääräistä rahaa tilillä.

No, kaikki menee mutta asiat selvinnevät jonain päivänä. Toivon että 6kk kuluttua on jo parempi tilanne.

On totta että elämä ei mene tasan

Mutta itse sanoisin että enemmän vaikuttaa oma suhtautuminen ja maailmaa saattaa avartaa myös muutama matka Intiaan ja Afrikkaan ja Etelä.Amerikkaan..... sen jälkeen se aamukahvi omassa lämpimässä vuokrayksiössä on kyllä luxusta.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta omaan asenteeseensa voi. Mitä teet, kun kohtaat vaikeuksia? Alatko parkumaan että miks mulle kävi näin, miks taas mulle eikä naapurin Liisalle? Tiedätkö oikeasti, onko sillä Liisalla ollut niin helppo elämä, miltä näyttää?

Mulla ei ole ollut mitenkään helppo lapsuus, jos nyt ei ihan traagisinkaan (ei hyväksikäyttöä tms), lapsuus ja opiskeluajat oli köyhiä, mulla on kroonisia sairauksia, yksi vaikea leikkaus takana, useita läheisiä on kuollut, yksi teki itsemurhan, on kärsitty lapsettomuudesta jne.

Nyt olen varsin tavallinen virkanainen, naimisissa, pari lasta, asutaan hyvällä alueella jne. Elämä on onnellista ja näyttää varmasti ulospäin siltä helpolta elämältä. Käyn lenkillä naapurin rouvan kanssa ja kuuntelen jatkuvasti hänen valitustaan, miten juuri hänelle sattuu aina kaikki paha, hommat menee pieleen, on sairauksia ja siskokin kuoli jne. Ei ole tullut kerrottua, että on sitä itselläkin ollut jos jonkinlaista vaikeutta. Hän haluaa draamailla elämällään, niin draamailkoon. Minä yritän löytää hyvää jokaisesta päivästä. Vaikka minäkin kaipaan kuolleita läheisiäni, kärsin säryistä jne.

Monesti asioista valittaminen helpottaa omaa oloa. Itsekin huomasin, että puran aina ystävilleni, kun jokin asia viduttaa vaikkapa töissä tai parisuhteessa. Työttömyys oli todella kova pala ja teki katkeraksi. Minulla oli rankka varhaislapsuus isäni juopottelun ja väkivaltaisuuden takia, mutta muuten koin sen onnelliseksi. Koulussa menestyin hyvin ja pääsin unelma-ammattiini töihin. Läheisen kuolema on ollut viimeisin koettelemus ja siitä olen yrittänyt selviä suuntautumalla kaikkeen positiiviseen ja tekemällä paljon itseä ilahduttavia asioita. Tämä ei kuitenkaan jostain kumman syystä olekaan hyvä ulkopuolisille, kun sureva ihminen ei saisi nauttia elämästä ja olla iloinen.

Geenit, ympäristö, sattuma ja elämän pituus.

Kunhan tarpeeksi kauan elää, puntit tasoittuvat kyllä ainakin jonkin verran. 

Mielestäni suhtautuminen vastoinkäymisiin vaikuttaa paljon. Esim.meidän perheessä on vastoinkäymisiä ollut viimeiset vuodet, mutta silti pidän itseäni onnekkaana ja selvityjänä.

Vastoinkäymiset viimeisen kuuden vuoden aikana: jäin kiinni raskausseulassa, esikoistani kiusattiin luokilla 1-3, isäni syöpä, appiukon äkillinen kuolema, lapseni osoittautuminen erityislapseksi, haasteet hänen kanssaan, miehen työttömyys, oma työttömyys, läheisen halvaantuminen ja kuolema. Kaikista näistä haasteista on selvitty tähän asti.

Asenne ratkaisee aina!

Vierailija kirjoitti:

On totta että elämä ei mene tasan

Mutta itse sanoisin että enemmän vaikuttaa oma suhtautuminen ja maailmaa saattaa avartaa myös muutama matka Intiaan ja Afrikkaan ja Etelä.Amerikkaan..... sen jälkeen se aamukahvi omassa lämpimässä vuokrayksiössä on kyllä luxusta.

Susannako se siellä taas jakelee ohjeita köyhille?