Lue keskustelun säännöt.
Terapia on turhaa
Turha elämä
06.05.2018 |
Olen käynyt 15 vuotta terapiassa (psykologilla, hoitajalla, lääkärillä, millälie,...). Siitä ei ole ollut mitään hyötyä. En vieläkään tiedä syytä elää. Nyt lopetan. Ehkä vaihdan terapian alkoholiin.
Kommentit (186)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä mielensairauksien suhteen on tällainen ongelma sekä hoitohenkilökunnalla että sivustakatsojille: ei osata tunnistaa, milloin hoidettava on siinä jamassa, kuin on fyysisistä syistä tehohoidossa makaava, tai siinä jamassa, että jalka on murtunut, siihen pitää laittaa lasta, ja sitten vaan vähän lepäillään ja odotellaan.
Mielestäni hoitotaho saatikka ulkopuolinen maallikko voi olla hyvinkin sokea sille, että saattaa olla patistamassa letkuissa makaavaa ihmistä fysioterapiaan. Tai pahempaa: lenkille.
Se on potilaana hyvin haastavaa, joskus miltei mahdotonta, saada selkeästi ja vakuuttavasti ilmaistua että mikä oma vointi on. Kun se ei välttämättä näy yhtään päällepäin. Hitto kun näkyiskin labroissa tai röngtenissä se sairauden tai vammojen vakavuus. Olis ihan lottovoitto se tilanne.
Psyykkiset ongelmat kun ovat vielä siitä pirullisia, että ne suuresti vaikuttaa juuri nimenomaan tuohon kykyyn ilmaista itseään sanallisesti, sanoittaa tunteitaan, usein vaikeuttaa jo ihan ihmisten seurassa olemiseen. Anna siinä sitten selkeä ja johdonmukainen raportti voinnistasi. Samalla kun sinusta tulkitaan myös kaikenlaisia sanattomia viestejä, kun pystyt itse vähiten vaikuttamaan siihen miltä kehonkielesi, äänenpainosi ja kaikki sellainen vaikuttaa.
Ei vaan terapiatavat ovat HUONOJA, surkeita ja kehittymättömiä. Mutta asia ei tule esille, koska niitä kritisoivat asiakkaat leimataan juuri kuten tässä kirjoituksessa (ehkä pieni prosentti apua saamattomista on tosiaan jotain huonokuntoisia, valtaosa ei varmasti ole) ja siten, että "ei tee töitä" tai "ei ole hoitomyönteinen".
Sanon tämän kokemuksella, jossa olen etsinyt noin 25 vuotta apua mieleni ongelmiin, tiennyt koko ajan, että minua voidaan auttaa, jos minua ymmärretään, ja mielestäni nyt vasta ensi kertaa terapiassa, joka todellakin pystyy auttamaan minua siinä, missä on syy ongelmiin.Äitihullu olet avun tavoittamattomissa
No enhän ole. Mun terapeutti ymmärtää mua, nykyinen parhaiten keistään. En maksaisi sellaiselle, joka sönköttäis, että "sä teet työt", hän rahastaa, ja näen, että ymmärryskyky on nolla. Ei se ole niin, vaan terapeutti tekee töitä oppiakseen ymmärtämään minua. Ja auttaa sitten. Jos ei tätä osaa, hävetköön, jos terapia jatkuu.
Olet käynyt siellä jo vuosia. Ja menet kokoajan huonompaan kuntoon. Jankkaus aiheesta kertoo että tiedät pian pettyväsi terapeuttiin, kun hän kääntää peilin sinua kohti. Narsistisuutesi ei kestä sitä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(
Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..
Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta.
Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta..
Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.
Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.
Mitähän se erilainen terapia mahtaisi olla? Kyllä pelkoja hoidetaan aika yleistyneen käytännön mukaan. Siinä ensin kartoitetaan niitä pelottavia ja ahdistavia asioita ja tilanteita, ja sen jälkeen pisteytetään tämä asiat ahdistavuudessaan (esim. ykkösestä kymppiin missä kymmenen on ahdistavin mahdollinen tilanne). Sitten tehdään suunnitelma, missä aletaan tekemään vaikkapa niitä ykkösen verran ahdistavia asioita, sen jälkeen kun niistä on jo rutiinia aletaan kokeilemaan kakkosia jne.
Fobioiden hoito ei ole tainnut koskaan onnistua ilman niitä lukuisia altistuksia ja toistoja, toistoja, toistoja. Olen itsekin kärsinyt lentopelosta ja kaikkein eniten siihen auttoi viisikymmentä ensimmäistä lentoa. Ei siihen ihan hirveästi olisi auttanut käydä terapeutilla kuuntelemassa, että pitäisi pikkuhiljaa mennä niitä vaikeita tilanteita päin. Sen sijaan pitää mennä lentokentälle katselemaan niitä koneita ja siitä sitten uskaltautua lyhyimmälle mahdolliselle lennolle.
Mistä minä sen tiedän, en ole alalla? Mutta siis itsellänikin on inho ja pelko seksiä kohtaan. Kuvitteletko sä, että siihen auttoi meneminen seksiterapeuteille, niille saattanan hulluille nymfoille tai nymfopositiivisille? Ei todellakaan auttanut, vaan ihan muut seikat.
Melkein kaikki ongelmani ovat olleet vain oire, eivät mikään syy.No jos et aiheesta mitään tiedä, ei ehkä kannattaa rummuttaa vahvana mielipiteenä, että pitää saada toisenlaista terapiaa?
En valitettavasti ihan kamalasti ymmärtänyt omasta kertomuksestasi. Sen kuitenkin tiedän, että mielen ongelmia on erilaisia ja eritasoisia. On ihan erinomaisen hyvä havainto, että monesti oireet ovat oireita ja niille on jokin erillinen, taustalla vaikuttava syy. Montaa ongelmaa kannattaa purkaa molemmista päistä: sekä ihan siellä käytännön toiminnan tasolla että porautumalla siihen alkuperäiseen syyhyn. Ammattilaisilta saa neuvoja ja ohjausta siihen, minkä verran kummastakin päästä missäkin kohtaa kannattaa ongelmaa työstää. Työston joutuu tekemään itse. :)
Haloo, ei siihen terapeutin koulutusta vaadita tajutakseen, että jos 15 vuotta terapiaa ei ole auttanut, vika on siinä terapiassa. Ja en ole kukaan, joka on tässä ketjussa terapioistaan kertonut. Ja se terapeutti ei ole vain kuuntelija vaan se, mitä hän sanoo, on se asia, joka terapiassa parantaa. Eli terapeutti sen tekee, se, mitä asiakas tekee sen avun saatuaan on itsestäänselvää, koska sitähän niistä tultiin hakemaankin, että sitten siihen kykenee. Ei asiakkaalta sitä voida vaatia, että riitttää, kun terapiaan menee, että se auttaa, jos itse "tekee töitä". Se ei takaa mitään, jos terapia on väärä.
Katsos kun se on sinun elämäsi. Kukaan ei voi vaatia sinulta mitään, sinulla on oikeus olla tekemättä töitä ja olla juuri niin passiivinen kuin haluat. Tosin kuin lapsuudenkodissasi, passiivisuutesi ei kauheasti haittaa muita ihmisiä. Suoraan sanottuna sen lisäksi, että he eivät provosoidu käytöksestäsi he eivät edes juurikaan välitä siitä tai edes huomaa sitä.
Mutta sinun omalle elämällesi on ihan hirveän iso merkitys, oletko sinä passiivinen ja vetäytyvä, jätätkö elämäsi sen varaan että joku huolehtii sinusta vai vastaatko itse itsestäsi. Terveydenhuolto ei ole luvannut kenellekään meille yhtään mitään, ei sitä että psykoterapia parantaa kaikki ongelmamme tai että syöpähoidot nujertavat syöpämme. Molempien kohdalla kannattaa kyllä ihan tosissaan yrittää. Mutta jos ei halua, ei täysi-ikäisen ole pakko, saa pitää sairautensa. Monen kohdalla tuttu turvallinen sairaus tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin ottaa askelia kohti täysin tuntematonta, paranemista. Surullista se toki on.
Ja millälailla syöpäpotilaan pitää tehdä työtä, että hoito auttaa? Siis sen lisäksi, että toimii annettujen ohjeiden mukaan? Miksi terapiassa olisi toisin? Jos terapeutti EI YMMÄRRÄ asiakasta, niin tyhmempikin tajuaa, ettei sellainen edistä mitään. Sinäkin siis voit sen tajuta.
Eiköhän se annettujen ohjeiden mukaan toimiminen ole juuri sitä työn tekemistä. Syöpäpotilaan tulee mm. vältellä isoja ihmiskokoontumisia tyyliin jääkiekko-ottelut ja konsertit infektiovaaran vuoksi, ottaa lääkkeensä vaikka niillä on paljon ikäviä sivuvaikutuksia, juotava ne pahanmakuiset lisäravinnelitkunsa jne.
Sama se on psyyken ongelmissakin, pitäisi syödä lääkkeensä ja sietää sivuvaikutuksia ja ihmisjoukkojen välttelyn sijaan mennä sinne ruokakauppaan ja siedättää itseään ihmisseuralle.
Miten menet sinne kauppaan siedättämään itseäsi, jos saatat saada paniikkikohtauksen jo pelkästään kaupan pihalla ollessasi, ilman että olet vielä edes jalallasikaan astunut kaupan sisälle? Tai saatat saada sen jo kotonasi, kun tiedät että pian pitäisi kokeilla lähteä kauppaan?
Ei se vain ole noin yksinkertaista että meneppäs ja siedätä itseäsi.
Voi v*ttu kun ärsyttää tälläset typerät neuvot.
Vierailija kirjoitti:
Terapeutin pitää ymmärtää asiakasta, se ei muuten tehoa. Eli kysymys ei ole siitä, että asiakkaan on tehtävä vain töitä, terapeutti ei paranna ketään. Bullshit. Ei tietenkään parannakaan, jos ei mitään ymmärrä mutta miksi kukaan maksaisi sellaisesta terapiasta? :D
Ja se työ, mitä terapiassa tehdään on se, että terapeutti työskentelee ymmärtääkseen asiakastaan, jotta voi sitten auttaa häntä. Asiakas ei tee sitä työtä, muuten ei tarttis mennä terapiaaan, obviously.
Eli, jos terapoit ihmisiä, eikä tuloksia näytä syntyvän, niin katso peiliin, rahastaja! Se olet SINÄ, joka olet syypää huonoihin tuloksiin! SINÄ et ymmärrä silloin asiakkaitasi. Vaihda alaa. Tai opettele ammattis paremmin, laajennu.
Me kaikki toki olemme uniikkeja lumihiutaleita, ainoita maailmassa. :) Mielenterveyden ongelmamme kuitenkin luokitellaan ICD-koodiston mukaisesti. Ihan karskisti meidät siis lokeroidaan ja saamme omat diagnoosimme. Sairauksille on myös määritelty kriteeristöjä, mitä tutkimuksia minkäkin potilaan kohdalla on tehtävä ja miten heitä täytyy hoitaa. Vaikkapa sitä sosiaalisten tilanteiden pelkoa tulee hoitaa tutkitusti tehokkailla konsteilla eli lääkehoidolla ja tietynlaisella terapialla. Nimenomaan sen terapeutin tulee vaan johdatella asiakasta kohti niitä ahdistavia tilanteita. Muunlainen hoito olisi jopa väärin, vaikka asiakas tästä kuinka kovasti mielensä pahoittaisikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä mielensairauksien suhteen on tällainen ongelma sekä hoitohenkilökunnalla että sivustakatsojille: ei osata tunnistaa, milloin hoidettava on siinä jamassa, kuin on fyysisistä syistä tehohoidossa makaava, tai siinä jamassa, että jalka on murtunut, siihen pitää laittaa lasta, ja sitten vaan vähän lepäillään ja odotellaan.
Mielestäni hoitotaho saatikka ulkopuolinen maallikko voi olla hyvinkin sokea sille, että saattaa olla patistamassa letkuissa makaavaa ihmistä fysioterapiaan. Tai pahempaa: lenkille.
Se on potilaana hyvin haastavaa, joskus miltei mahdotonta, saada selkeästi ja vakuuttavasti ilmaistua että mikä oma vointi on. Kun se ei välttämättä näy yhtään päällepäin. Hitto kun näkyiskin labroissa tai röngtenissä se sairauden tai vammojen vakavuus. Olis ihan lottovoitto se tilanne.
Psyykkiset ongelmat kun ovat vielä siitä pirullisia, että ne suuresti vaikuttaa juuri nimenomaan tuohon kykyyn ilmaista itseään sanallisesti, sanoittaa tunteitaan, usein vaikeuttaa jo ihan ihmisten seurassa olemiseen. Anna siinä sitten selkeä ja johdonmukainen raportti voinnistasi. Samalla kun sinusta tulkitaan myös kaikenlaisia sanattomia viestejä, kun pystyt itse vähiten vaikuttamaan siihen miltä kehonkielesi, äänenpainosi ja kaikki sellainen vaikuttaa.
Ei vaan terapiatavat ovat HUONOJA, surkeita ja kehittymättömiä. Mutta asia ei tule esille, koska niitä kritisoivat asiakkaat leimataan juuri kuten tässä kirjoituksessa (ehkä pieni prosentti apua saamattomista on tosiaan jotain huonokuntoisia, valtaosa ei varmasti ole) ja siten, että "ei tee töitä" tai "ei ole hoitomyönteinen".
Sanon tämän kokemuksella, jossa olen etsinyt noin 25 vuotta apua mieleni ongelmiin, tiennyt koko ajan, että minua voidaan auttaa, jos minua ymmärretään, ja mielestäni nyt vasta ensi kertaa terapiassa, joka todellakin pystyy auttamaan minua siinä, missä on syy ongelmiin.Äitihullu olet avun tavoittamattomissa
Menikö sulla sormi suuhun, pikkuvauveli, kun vaadin sinua ymmärtämään potilaitasi? Voi voi, kukaan ei ymmärrrä sua, mutta vähätkö sä siitä, nostelet kelan rahat kuitenkin ja naurat matkalla pankkiin.
Ihan ymmärrän sun alkuperäisen pointtisi, ja varmaan moni muukin. Mutta ei kannattaisi alkaa jankaamaan ja raivoamaan, menee vaan koko keskustelu pilalle, kun provosoijat provosoituu vaan lisää. :(
Mulle on tullut reilun vuoden kestäneen terapian aikana selväksi, että...
1. terapia ei itsessään ole niin ihmeellistä kuin mitä oletetaan,
2. jos sinulla ei ole luontaista kykyä puida ongelmiasi ääneen ja hyötyä keskusteluista, terapia ei todellakaan ole helppo tai edes hyödyllinen hoitokeino,
3. terapiassa ei välttämättä edes kosketa kriiseihin tai pahimpiin muistoihin, vaan enemmänkin käydään läpi tätä päivää ja laveammin taas sitä, miten menneisyys vaikuttaa siihen.
Itselläni on pätevä terapeutti mutta täysin tyytyväinen en ole terapiaprosessiin (josta kaksi vuotta jäljellä). Koen aika usein olevani "pihalla" siitä, mitä terapeutti puhuu/ehdottaa, ja mielestäni keskitymme välillä aivan liikaa vääriin asioihin. Paha on kuitenkaan sanoa mitään, koska en tiedä kuuluuko tuo kaikki itse prosessiin ja mikä johtaa mihinkin jne.
Surullisinta on ollut sen tajuaminen, että tuskin paranen koskaan (traumatausta). Terapeutti kyllä uskoo siihen, minä en.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(
Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..
Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta.
Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta..
Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.
Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.
Mitähän se erilainen terapia mahtaisi olla? Kyllä pelkoja hoidetaan aika yleistyneen käytännön mukaan. Siinä ensin kartoitetaan niitä pelottavia ja ahdistavia asioita ja tilanteita, ja sen jälkeen pisteytetään tämä asiat ahdistavuudessaan (esim. ykkösestä kymppiin missä kymmenen on ahdistavin mahdollinen tilanne). Sitten tehdään suunnitelma, missä aletaan tekemään vaikkapa niitä ykkösen verran ahdistavia asioita, sen jälkeen kun niistä on jo rutiinia aletaan kokeilemaan kakkosia jne.
Fobioiden hoito ei ole tainnut koskaan onnistua ilman niitä lukuisia altistuksia ja toistoja, toistoja, toistoja. Olen itsekin kärsinyt lentopelosta ja kaikkein eniten siihen auttoi viisikymmentä ensimmäistä lentoa. Ei siihen ihan hirveästi olisi auttanut käydä terapeutilla kuuntelemassa, että pitäisi pikkuhiljaa mennä niitä vaikeita tilanteita päin. Sen sijaan pitää mennä lentokentälle katselemaan niitä koneita ja siitä sitten uskaltautua lyhyimmälle mahdolliselle lennolle.
Mistä minä sen tiedän, en ole alalla? Mutta siis itsellänikin on inho ja pelko seksiä kohtaan. Kuvitteletko sä, että siihen auttoi meneminen seksiterapeuteille, niille saattanan hulluille nymfoille tai nymfopositiivisille? Ei todellakaan auttanut, vaan ihan muut seikat.
Melkein kaikki ongelmani ovat olleet vain oire, eivät mikään syy.No jos et aiheesta mitään tiedä, ei ehkä kannattaa rummuttaa vahvana mielipiteenä, että pitää saada toisenlaista terapiaa?
En valitettavasti ihan kamalasti ymmärtänyt omasta kertomuksestasi. Sen kuitenkin tiedän, että mielen ongelmia on erilaisia ja eritasoisia. On ihan erinomaisen hyvä havainto, että monesti oireet ovat oireita ja niille on jokin erillinen, taustalla vaikuttava syy. Montaa ongelmaa kannattaa purkaa molemmista päistä: sekä ihan siellä käytännön toiminnan tasolla että porautumalla siihen alkuperäiseen syyhyn. Ammattilaisilta saa neuvoja ja ohjausta siihen, minkä verran kummastakin päästä missäkin kohtaa kannattaa ongelmaa työstää. Työston joutuu tekemään itse. :)
Haloo, ei siihen terapeutin koulutusta vaadita tajutakseen, että jos 15 vuotta terapiaa ei ole auttanut, vika on siinä terapiassa. Ja en ole kukaan, joka on tässä ketjussa terapioistaan kertonut. Ja se terapeutti ei ole vain kuuntelija vaan se, mitä hän sanoo, on se asia, joka terapiassa parantaa. Eli terapeutti sen tekee, se, mitä asiakas tekee sen avun saatuaan on itsestäänselvää, koska sitähän niistä tultiin hakemaankin, että sitten siihen kykenee. Ei asiakkaalta sitä voida vaatia, että riitttää, kun terapiaan menee, että se auttaa, jos itse "tekee töitä". Se ei takaa mitään, jos terapia on väärä.
Katsos kun se on sinun elämäsi. Kukaan ei voi vaatia sinulta mitään, sinulla on oikeus olla tekemättä töitä ja olla juuri niin passiivinen kuin haluat. Tosin kuin lapsuudenkodissasi, passiivisuutesi ei kauheasti haittaa muita ihmisiä. Suoraan sanottuna sen lisäksi, että he eivät provosoidu käytöksestäsi he eivät edes juurikaan välitä siitä tai edes huomaa sitä.
Mutta sinun omalle elämällesi on ihan hirveän iso merkitys, oletko sinä passiivinen ja vetäytyvä, jätätkö elämäsi sen varaan että joku huolehtii sinusta vai vastaatko itse itsestäsi. Terveydenhuolto ei ole luvannut kenellekään meille yhtään mitään, ei sitä että psykoterapia parantaa kaikki ongelmamme tai että syöpähoidot nujertavat syöpämme. Molempien kohdalla kannattaa kyllä ihan tosissaan yrittää. Mutta jos ei halua, ei täysi-ikäisen ole pakko, saa pitää sairautensa. Monen kohdalla tuttu turvallinen sairaus tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin ottaa askelia kohti täysin tuntematonta, paranemista. Surullista se toki on.
Ja millälailla syöpäpotilaan pitää tehdä työtä, että hoito auttaa? Siis sen lisäksi, että toimii annettujen ohjeiden mukaan? Miksi terapiassa olisi toisin? Jos terapeutti EI YMMÄRRÄ asiakasta, niin tyhmempikin tajuaa, ettei sellainen edistä mitään. Sinäkin siis voit sen tajuta.
Eiköhän se annettujen ohjeiden mukaan toimiminen ole juuri sitä työn tekemistä. Syöpäpotilaan tulee mm. vältellä isoja ihmiskokoontumisia tyyliin jääkiekko-ottelut ja konsertit infektiovaaran vuoksi, ottaa lääkkeensä vaikka niillä on paljon ikäviä sivuvaikutuksia, juotava ne pahanmakuiset lisäravinnelitkunsa jne.
Sama se on psyyken ongelmissakin, pitäisi syödä lääkkeensä ja sietää sivuvaikutuksia ja ihmisjoukkojen välttelyn sijaan mennä sinne ruokakauppaan ja siedättää itseään ihmisseuralle.
Miten menet sinne kauppaan siedättämään itseäsi, jos saatat saada paniikkikohtauksen jo pelkästään kaupan pihalla ollessasi, ilman että olet vielä edes jalallasikaan astunut kaupan sisälle? Tai saatat saada sen jo kotonasi, kun tiedät että pian pitäisi kokeilla lähteä kauppaan?
Ei se vain ole noin yksinkertaista että meneppäs ja siedätä itseäsi.
Voi v*ttu kun ärsyttää tälläset typerät neuvot.
Tässähän juuri puhuttiin siitä, että miksi mielen ongelmien hoito ei ole samanlaista kuin syöpäpotilaan hoito, ja väitettiin että syöpäpotilaan ei tarvitse tehdä mitään työtä. Siihen vastattiin että todellakin tarvitsee tehdä, nyt väität että se ei olekaan ihan noin yksinkertaista.
No ei olekaan! Siksipä syöpäpotilaan ei tarvitsekaan itse arpoa itselleen lääkitystä, vaan lääkärit suunnittelevat sen hänelle ja sairaanhoitajat ohjeistavat muussa. Kuten kirjoitin, potilaan tulee noudattaa niitä annettuja ohjeita, ottaa lääkkeet jne. Ja ihan samalla tavalla mielen ongelmista kärsivän tukena on monta vuotta kouluja käynyt terapeutti, joka opastaa siinä altistamisessa ja lääkäri suunnittelee sen lääkehoidon. Itse asiassa he ovat jopa tehneet sen saman asian kymmeniä ja satoja kertoja aiemminkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(
Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..
Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta.
Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta..
Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.
Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.
Mitähän se erilainen terapia mahtaisi olla? Kyllä pelkoja hoidetaan aika yleistyneen käytännön mukaan. Siinä ensin kartoitetaan niitä pelottavia ja ahdistavia asioita ja tilanteita, ja sen jälkeen pisteytetään tämä asiat ahdistavuudessaan (esim. ykkösestä kymppiin missä kymmenen on ahdistavin mahdollinen tilanne). Sitten tehdään suunnitelma, missä aletaan tekemään vaikkapa niitä ykkösen verran ahdistavia asioita, sen jälkeen kun niistä on jo rutiinia aletaan kokeilemaan kakkosia jne.
Fobioiden hoito ei ole tainnut koskaan onnistua ilman niitä lukuisia altistuksia ja toistoja, toistoja, toistoja. Olen itsekin kärsinyt lentopelosta ja kaikkein eniten siihen auttoi viisikymmentä ensimmäistä lentoa. Ei siihen ihan hirveästi olisi auttanut käydä terapeutilla kuuntelemassa, että pitäisi pikkuhiljaa mennä niitä vaikeita tilanteita päin. Sen sijaan pitää mennä lentokentälle katselemaan niitä koneita ja siitä sitten uskaltautua lyhyimmälle mahdolliselle lennolle.
Ei kaikki psykoterapia ole tuollaista eikä kognitiivinen terapia sovi kaikille. Kannattaa kokeilla toista suuntausta esim psykodynaamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(
Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..
Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta.
Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta..
Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.
Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.
Mikä siinä oli syyllistämistä? Ei kaikkia voida parantaa. Eihän kaikki syövästäkään parane, emmekä me heitä mitenkään syyllistä vaan koemme heitä kohtaan syvää myötätuntoa. Mielen sairauksista on perinteisesti opetettu, että esimerkiksi skitsofreniaan sairastuvista kolmasosa kroonistuu ja jää vaille paranemista. Syövästä kuten mielenterveyden sairaudestakin paranee toki huomattavan paljon epätodennäköisemmin, jos ei suostu tai (kuten ap) sitoudu hoitoon.
Kyllä syövän hoidossakin joidenkin kohdalla siirrytään siitä parantavasta hoidosta oireita lievittävään (palliatiiviseen) hoitoon. Siinä tavoitteena on nimenomaan luoda potilaalle mahdollisimman hyvälaatuinen loppuelämä sen sijaan, että häntä rasitettaisiin rankoilla hoidoilla ilman realistista mahdollisuutta paranemisesta. Mielenterveyden ongelmissa palliatiivisen hoidon kesto voi olla vuosikymmeniä ja jos esim. potilaan motivaatio myöhemmin paranee, voidaan mahdollista terapian aloitusta harkita uudelleen.
"Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta."
Ai kirjoittajalla ei ole hoitomyöntyvyyttä, kun terapia ei auta niin, että uskaltaisi mennä vaikeisiin tilanteisiin? Just.
Ja skitsofrenia ON ERI ASIA, kuin pelkkä mielen häiriötila, joka tuottaa sosiaalisten tilanteiden pelon. Mieltä voidaan muokata, ja hänen terapiansa ei osaa eikä kykene muokkaamaan hänen mieltään nyt oikein.Hoitomyöntyvyyden puute on juuri sitä, että kirjoittaja on jättänyt kaikki kokeillut lääkehoidot kesken eikä enää edes halua kokeilla uusia sivuvaikutusten pelossa, käy terapiassa vain pakosta, ei usko terapeutin ammattitaitoon eikä suostu tekemään terapeutin antamia harjoitteita. Myöhemmässä kirjoituksessaan hän itsekin kertoo haluavansa paranemisen sijaan eläkkeelle. Ihan samalla tavalla jos potilaalla on verenpainetauti, eikä hän suostu kokeilemaan lääkityksiä sivuvaikutusten pelossa, hänellä on huono hoitomyöntyvyys tai jopa hoitokielteisyys. Verenpainetaudissakin pitää itse kotona mitata paineet ja käydä kävelylenkillä, ei ihan kamalasti auta käydä kuuntelemassa kuinka joku puhuu liikunnan ja kotimittausten tärkeydestä.
Totta kai eri sairaudet ovat eri sairauksia, ei kai kukaan ole muuta väittänytkään? Sosiaalisten tilanteiden pelko on ahdistuneisuushäiriö, jota voidaan hoitaa lääkkeillä ja terapialla - joita tämä kirjoittaja nimenomaan ei halua.
En usko sellaiseen asiaan kuin hoitomyöntyvyyden puute samalla kun hakee apua. On vain huonoja hoitoja, joiden antajat selittävät juuri tuollaista, mitä sinä, varjellakseen itseään pettymästä itseensä.
Kyseinen kirjoittajahan ei nimenomaan hakenut apua vaan käy terapiassa vain välttääkseen vielä epämukavammaksi kokemansa kuntouttavan työtoiminnan.
Kannattaa ehkä vähän työstää tässä ketjussa monesti sivuttua asiaa siitä, että muut ihmiset eivät välitä. Terapeutteja ei keskimäärin taida kiinnostaa asiakkaiden terapian toimivuus tai toimimattomuus ihan niin paljon, että asiaa tarvitsisi selitellä ja vielä omaa psyykeä sepitetyillä tarinoilla varjella. :)
Kyllä hän haluaa parantua ja on siihen hakenut apua. Mikä sitten selittää sen, että jos terapia ei auta, terapeutti ei myönnä, että ei ymmärrä asiakasta, ja ajattele, ettei nyt onnistunut terapeuttina, vaan syyttelee asiakasta?
Tästäkö tuli paha mieli, pikkuvauva? Voi, tuskin kukaan sitten sua ymmärtää, tukehdu itkuusi.
Lapsen taso7nen käytös herättää vain myötähäpeää
Nhäpeä ihan rauhassa. Sinuna häpeäisin sitä, etten tajua, että asiakkaaan ymmärtäminen on vaatimus terapian onnistumiselle, ja vika on terapeutissa, ellei siinä onnistu. Toki se voi olla monesti ymmärrettävää, koska ihmisillä on vaikeita ongelmia, eikä kaikilla terapeuteilla voi olla laajaa kokemusta, syvää ja rautaista koulutusta tai henkilökohtaista elämänkokemustakaan sen vertaa, että asiakkaitaan kauheasti ymmärtäisi, mutta että syyttää siitä asiakasta...! Härre gud, miten kehittymätöntä. Tai ei ainakaan auta kehittymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(
Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..
Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta.
Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta..
Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.
Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.
Mitähän se erilainen terapia mahtaisi olla? Kyllä pelkoja hoidetaan aika yleistyneen käytännön mukaan. Siinä ensin kartoitetaan niitä pelottavia ja ahdistavia asioita ja tilanteita, ja sen jälkeen pisteytetään tämä asiat ahdistavuudessaan (esim. ykkösestä kymppiin missä kymmenen on ahdistavin mahdollinen tilanne). Sitten tehdään suunnitelma, missä aletaan tekemään vaikkapa niitä ykkösen verran ahdistavia asioita, sen jälkeen kun niistä on jo rutiinia aletaan kokeilemaan kakkosia jne.
Fobioiden hoito ei ole tainnut koskaan onnistua ilman niitä lukuisia altistuksia ja toistoja, toistoja, toistoja. Olen itsekin kärsinyt lentopelosta ja kaikkein eniten siihen auttoi viisikymmentä ensimmäistä lentoa. Ei siihen ihan hirveästi olisi auttanut käydä terapeutilla kuuntelemassa, että pitäisi pikkuhiljaa mennä niitä vaikeita tilanteita päin. Sen sijaan pitää mennä lentokentälle katselemaan niitä koneita ja siitä sitten uskaltautua lyhyimmälle mahdolliselle lennolle.
Mistä minä sen tiedän, en ole alalla? Mutta siis itsellänikin on inho ja pelko seksiä kohtaan. Kuvitteletko sä, että siihen auttoi meneminen seksiterapeuteille, niille saattanan hulluille nymfoille tai nymfopositiivisille? Ei todellakaan auttanut, vaan ihan muut seikat.
Melkein kaikki ongelmani ovat olleet vain oire, eivät mikään syy.No jos et aiheesta mitään tiedä, ei ehkä kannattaa rummuttaa vahvana mielipiteenä, että pitää saada toisenlaista terapiaa?
En valitettavasti ihan kamalasti ymmärtänyt omasta kertomuksestasi. Sen kuitenkin tiedän, että mielen ongelmia on erilaisia ja eritasoisia. On ihan erinomaisen hyvä havainto, että monesti oireet ovat oireita ja niille on jokin erillinen, taustalla vaikuttava syy. Montaa ongelmaa kannattaa purkaa molemmista päistä: sekä ihan siellä käytännön toiminnan tasolla että porautumalla siihen alkuperäiseen syyhyn. Ammattilaisilta saa neuvoja ja ohjausta siihen, minkä verran kummastakin päästä missäkin kohtaa kannattaa ongelmaa työstää. Työston joutuu tekemään itse. :)
Haloo, ei siihen terapeutin koulutusta vaadita tajutakseen, että jos 15 vuotta terapiaa ei ole auttanut, vika on siinä terapiassa. Ja en ole kukaan, joka on tässä ketjussa terapioistaan kertonut. Ja se terapeutti ei ole vain kuuntelija vaan se, mitä hän sanoo, on se asia, joka terapiassa parantaa. Eli terapeutti sen tekee, se, mitä asiakas tekee sen avun saatuaan on itsestäänselvää, koska sitähän niistä tultiin hakemaankin, että sitten siihen kykenee. Ei asiakkaalta sitä voida vaatia, että riitttää, kun terapiaan menee, että se auttaa, jos itse "tekee töitä". Se ei takaa mitään, jos terapia on väärä.
Katsos kun se on sinun elämäsi. Kukaan ei voi vaatia sinulta mitään, sinulla on oikeus olla tekemättä töitä ja olla juuri niin passiivinen kuin haluat. Tosin kuin lapsuudenkodissasi, passiivisuutesi ei kauheasti haittaa muita ihmisiä. Suoraan sanottuna sen lisäksi, että he eivät provosoidu käytöksestäsi he eivät edes juurikaan välitä siitä tai edes huomaa sitä.
Mutta sinun omalle elämällesi on ihan hirveän iso merkitys, oletko sinä passiivinen ja vetäytyvä, jätätkö elämäsi sen varaan että joku huolehtii sinusta vai vastaatko itse itsestäsi. Terveydenhuolto ei ole luvannut kenellekään meille yhtään mitään, ei sitä että psykoterapia parantaa kaikki ongelmamme tai että syöpähoidot nujertavat syöpämme. Molempien kohdalla kannattaa kyllä ihan tosissaan yrittää. Mutta jos ei halua, ei täysi-ikäisen ole pakko, saa pitää sairautensa. Monen kohdalla tuttu turvallinen sairaus tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin ottaa askelia kohti täysin tuntematonta, paranemista. Surullista se toki on.
Ja millälailla syöpäpotilaan pitää tehdä työtä, että hoito auttaa? Siis sen lisäksi, että toimii annettujen ohjeiden mukaan? Miksi terapiassa olisi toisin? Jos terapeutti EI YMMÄRRÄ asiakasta, niin tyhmempikin tajuaa, ettei sellainen edistä mitään. Sinäkin siis voit sen tajuta.
Eiköhän se annettujen ohjeiden mukaan toimiminen ole juuri sitä työn tekemistä. Syöpäpotilaan tulee mm. vältellä isoja ihmiskokoontumisia tyyliin jääkiekko-ottelut ja konsertit infektiovaaran vuoksi, ottaa lääkkeensä vaikka niillä on paljon ikäviä sivuvaikutuksia, juotava ne pahanmakuiset lisäravinnelitkunsa jne.
Sama se on psyyken ongelmissakin, pitäisi syödä lääkkeensä ja sietää sivuvaikutuksia ja ihmisjoukkojen välttelyn sijaan mennä sinne ruokakauppaan ja siedättää itseään ihmisseuralle.
No entäs jos se on juuri se ongelma, ettei siihen pysty, miten lähtisit ymmärtämään problematiikkaa siinä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä mielensairauksien suhteen on tällainen ongelma sekä hoitohenkilökunnalla että sivustakatsojille: ei osata tunnistaa, milloin hoidettava on siinä jamassa, kuin on fyysisistä syistä tehohoidossa makaava, tai siinä jamassa, että jalka on murtunut, siihen pitää laittaa lasta, ja sitten vaan vähän lepäillään ja odotellaan.
Mielestäni hoitotaho saatikka ulkopuolinen maallikko voi olla hyvinkin sokea sille, että saattaa olla patistamassa letkuissa makaavaa ihmistä fysioterapiaan. Tai pahempaa: lenkille.
Se on potilaana hyvin haastavaa, joskus miltei mahdotonta, saada selkeästi ja vakuuttavasti ilmaistua että mikä oma vointi on. Kun se ei välttämättä näy yhtään päällepäin. Hitto kun näkyiskin labroissa tai röngtenissä se sairauden tai vammojen vakavuus. Olis ihan lottovoitto se tilanne.
Psyykkiset ongelmat kun ovat vielä siitä pirullisia, että ne suuresti vaikuttaa juuri nimenomaan tuohon kykyyn ilmaista itseään sanallisesti, sanoittaa tunteitaan, usein vaikeuttaa jo ihan ihmisten seurassa olemiseen. Anna siinä sitten selkeä ja johdonmukainen raportti voinnistasi. Samalla kun sinusta tulkitaan myös kaikenlaisia sanattomia viestejä, kun pystyt itse vähiten vaikuttamaan siihen miltä kehonkielesi, äänenpainosi ja kaikki sellainen vaikuttaa.
Ei vaan terapiatavat ovat HUONOJA, surkeita ja kehittymättömiä. Mutta asia ei tule esille, koska niitä kritisoivat asiakkaat leimataan juuri kuten tässä kirjoituksessa (ehkä pieni prosentti apua saamattomista on tosiaan jotain huonokuntoisia, valtaosa ei varmasti ole) ja siten, että "ei tee töitä" tai "ei ole hoitomyönteinen".
Sanon tämän kokemuksella, jossa olen etsinyt noin 25 vuotta apua mieleni ongelmiin, tiennyt koko ajan, että minua voidaan auttaa, jos minua ymmärretään, ja mielestäni nyt vasta ensi kertaa terapiassa, joka todellakin pystyy auttamaan minua siinä, missä on syy ongelmiin.Äitihullu olet avun tavoittamattomissa
No enhän ole. Mun terapeutti ymmärtää mua, nykyinen parhaiten keistään. En maksaisi sellaiselle, joka sönköttäis, että "sä teet työt", hän rahastaa, ja näen, että ymmärryskyky on nolla. Ei se ole niin, vaan terapeutti tekee töitä oppiakseen ymmärtämään minua. Ja auttaa sitten. Jos ei tätä osaa, hävetköön, jos terapia jatkuu.
Olet käynyt siellä jo vuosia. Ja menet kokoajan huonompaan kuntoon. Jankkaus aiheesta kertoo että tiedät pian pettyväsi terapeuttiin, kun hän kääntää peilin sinua kohti. Narsistisuutesi ei kestä sitä
Enhän ole. Kelan maksama hoito on puolivälissä, sitä ennen kävin itse maksaen vuoden.
Nkä mene huonompaan kuntoon laisinkaan, vaan parempaan. Mielen osalta ainakin siis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(
Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..
Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta.
Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta..
Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.
Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.
Mitähän se erilainen terapia mahtaisi olla? Kyllä pelkoja hoidetaan aika yleistyneen käytännön mukaan. Siinä ensin kartoitetaan niitä pelottavia ja ahdistavia asioita ja tilanteita, ja sen jälkeen pisteytetään tämä asiat ahdistavuudessaan (esim. ykkösestä kymppiin missä kymmenen on ahdistavin mahdollinen tilanne). Sitten tehdään suunnitelma, missä aletaan tekemään vaikkapa niitä ykkösen verran ahdistavia asioita, sen jälkeen kun niistä on jo rutiinia aletaan kokeilemaan kakkosia jne.
Fobioiden hoito ei ole tainnut koskaan onnistua ilman niitä lukuisia altistuksia ja toistoja, toistoja, toistoja. Olen itsekin kärsinyt lentopelosta ja kaikkein eniten siihen auttoi viisikymmentä ensimmäistä lentoa. Ei siihen ihan hirveästi olisi auttanut käydä terapeutilla kuuntelemassa, että pitäisi pikkuhiljaa mennä niitä vaikeita tilanteita päin. Sen sijaan pitää mennä lentokentälle katselemaan niitä koneita ja siitä sitten uskaltautua lyhyimmälle mahdolliselle lennolle.
Mistä minä sen tiedän, en ole alalla? Mutta siis itsellänikin on inho ja pelko seksiä kohtaan. Kuvitteletko sä, että siihen auttoi meneminen seksiterapeuteille, niille saattanan hulluille nymfoille tai nymfopositiivisille? Ei todellakaan auttanut, vaan ihan muut seikat.
Melkein kaikki ongelmani ovat olleet vain oire, eivät mikään syy.No jos et aiheesta mitään tiedä, ei ehkä kannattaa rummuttaa vahvana mielipiteenä, että pitää saada toisenlaista terapiaa?
En valitettavasti ihan kamalasti ymmärtänyt omasta kertomuksestasi. Sen kuitenkin tiedän, että mielen ongelmia on erilaisia ja eritasoisia. On ihan erinomaisen hyvä havainto, että monesti oireet ovat oireita ja niille on jokin erillinen, taustalla vaikuttava syy. Montaa ongelmaa kannattaa purkaa molemmista päistä: sekä ihan siellä käytännön toiminnan tasolla että porautumalla siihen alkuperäiseen syyhyn. Ammattilaisilta saa neuvoja ja ohjausta siihen, minkä verran kummastakin päästä missäkin kohtaa kannattaa ongelmaa työstää. Työston joutuu tekemään itse. :)
Haloo, ei siihen terapeutin koulutusta vaadita tajutakseen, että jos 15 vuotta terapiaa ei ole auttanut, vika on siinä terapiassa. Ja en ole kukaan, joka on tässä ketjussa terapioistaan kertonut. Ja se terapeutti ei ole vain kuuntelija vaan se, mitä hän sanoo, on se asia, joka terapiassa parantaa. Eli terapeutti sen tekee, se, mitä asiakas tekee sen avun saatuaan on itsestäänselvää, koska sitähän niistä tultiin hakemaankin, että sitten siihen kykenee. Ei asiakkaalta sitä voida vaatia, että riitttää, kun terapiaan menee, että se auttaa, jos itse "tekee töitä". Se ei takaa mitään, jos terapia on väärä.
Katsos kun se on sinun elämäsi. Kukaan ei voi vaatia sinulta mitään, sinulla on oikeus olla tekemättä töitä ja olla juuri niin passiivinen kuin haluat. Tosin kuin lapsuudenkodissasi, passiivisuutesi ei kauheasti haittaa muita ihmisiä. Suoraan sanottuna sen lisäksi, että he eivät provosoidu käytöksestäsi he eivät edes juurikaan välitä siitä tai edes huomaa sitä.
Mutta sinun omalle elämällesi on ihan hirveän iso merkitys, oletko sinä passiivinen ja vetäytyvä, jätätkö elämäsi sen varaan että joku huolehtii sinusta vai vastaatko itse itsestäsi. Terveydenhuolto ei ole luvannut kenellekään meille yhtään mitään, ei sitä että psykoterapia parantaa kaikki ongelmamme tai että syöpähoidot nujertavat syöpämme. Molempien kohdalla kannattaa kyllä ihan tosissaan yrittää. Mutta jos ei halua, ei täysi-ikäisen ole pakko, saa pitää sairautensa. Monen kohdalla tuttu turvallinen sairaus tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin ottaa askelia kohti täysin tuntematonta, paranemista. Surullista se toki on.
Mikä ihmeen asenne tämä on? Jos kela maksaa ja suo hoidot, niin totta kai kela edellyttää, että hoitajan eli terapeutin on ymmärretäävä asiakasta, ei asiakas sinne mene ymmärtämään terapeuttia, jolle ei synny hölkäsen pöläystä tajua siitä, miksi asiakas voi huonosti. Totta kai terapeutin työtä on saada se selville, ja auttaa.
Totta kai terapeutin tulee yrittää ymmärtää asiakasta. Mutta miten tämä liittyy siihen, että asiakas on tai ei ole halukas tekemään työtä? Nehän ovat ihan eri asioita. Eikö pikemminkin ole asiakkaan ymmärtämistä, että ymmärtää missä määrin asiakas haluaa parantua ja on valmis työskentelemään sen kanssa. Hyvin suuri osa masentuneista nimenomaan ei halua parantua. Sekin on asia, josta on hyvä puhua ihan suoraan ja ääneen. Sen jälkeen voidaan mahdollisesti päästä jopa pohtimaan, miksi asiakas ei halua parantua tai noudattaa annettuja ohjeita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis luulisi, että tyhmemmällekin olisi selvää, että se, että terapeutti kykenee ymmärtämään asiakasta on kaikkein tärkeintä. Aivan jumalattoman tyhmää jeesustella asiakkaan tekemästä työstä, kun kyse on nimenomaan siitä, että terapeutin pitää osata ymmärtää asiakasta ja auttaa tätä, kun asiakas ei ymmärrä, miksi ei pääse ongelmastaan eroon. Ei se terapia muuten etene ja auta.
t.äskeinen
Mutta kun eikös se asiakkaan ongelmien ymmärtäminen ole juuri se tärkein auttava tekijä terapiassa? Itselläni on terapeutti monta kertaa suoraan kieltäytynyt ottamasta vastuuta päätöksistäni, ja hyvä niin. En oikein ymmärrä mitä tämä muu auttaminen oikein on mistä puhut? Siis ymmärtämisen lisäksi.
Oman sairauden voi ottaa myös elämäntehtäväkseen ja rakastaa sitä tilaa eikä uskalla todellista muutosta. Jokaisen oma valinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapeutin pitää ymmärtää asiakasta, se ei muuten tehoa. Eli kysymys ei ole siitä, että asiakkaan on tehtävä vain töitä, terapeutti ei paranna ketään. Bullshit. Ei tietenkään parannakaan, jos ei mitään ymmärrä mutta miksi kukaan maksaisi sellaisesta terapiasta? :D
Ja se työ, mitä terapiassa tehdään on se, että terapeutti työskentelee ymmärtääkseen asiakastaan, jotta voi sitten auttaa häntä. Asiakas ei tee sitä työtä, muuten ei tarttis mennä terapiaaan, obviously.
Eli, jos terapoit ihmisiä, eikä tuloksia näytä syntyvän, niin katso peiliin, rahastaja! Se olet SINÄ, joka olet syypää huonoihin tuloksiin! SINÄ et ymmärrä silloin asiakkaitasi. Vaihda alaa. Tai opettele ammattis paremmin, laajennu.Me kaikki toki olemme uniikkeja lumihiutaleita, ainoita maailmassa. :) Mielenterveyden ongelmamme kuitenkin luokitellaan ICD-koodiston mukaisesti. Ihan karskisti meidät siis lokeroidaan ja saamme omat diagnoosimme. Sairauksille on myös määritelty kriteeristöjä, mitä tutkimuksia minkäkin potilaan kohdalla on tehtävä ja miten heitä täytyy hoitaa. Vaikkapa sitä sosiaalisten tilanteiden pelkoa tulee hoitaa tutkitusti tehokkailla konsteilla eli lääkehoidolla ja tietynlaisella terapialla. Nimenomaan sen terapeutin tulee vaan johdatella asiakasta kohti niitä ahdistavia tilanteita. Muunlainen hoito olisi jopa väärin, vaikka asiakas tästä kuinka kovasti mielensä pahoittaisikin.
Ei kognitiivinen terapia ole ainoa vaihtoehto. Ei ole väärin jos hyötyy enemmän esim psykodynaamisesta jossa ei tuollaisia harjoitteita tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(
Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..
Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta.
Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta..
Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.
Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.
Mitähän se erilainen terapia mahtaisi olla? Kyllä pelkoja hoidetaan aika yleistyneen käytännön mukaan. Siinä ensin kartoitetaan niitä pelottavia ja ahdistavia asioita ja tilanteita, ja sen jälkeen pisteytetään tämä asiat ahdistavuudessaan (esim. ykkösestä kymppiin missä kymmenen on ahdistavin mahdollinen tilanne). Sitten tehdään suunnitelma, missä aletaan tekemään vaikkapa niitä ykkösen verran ahdistavia asioita, sen jälkeen kun niistä on jo rutiinia aletaan kokeilemaan kakkosia jne.
Fobioiden hoito ei ole tainnut koskaan onnistua ilman niitä lukuisia altistuksia ja toistoja, toistoja, toistoja. Olen itsekin kärsinyt lentopelosta ja kaikkein eniten siihen auttoi viisikymmentä ensimmäistä lentoa. Ei siihen ihan hirveästi olisi auttanut käydä terapeutilla kuuntelemassa, että pitäisi pikkuhiljaa mennä niitä vaikeita tilanteita päin. Sen sijaan pitää mennä lentokentälle katselemaan niitä koneita ja siitä sitten uskaltautua lyhyimmälle mahdolliselle lennolle.
Mistä minä sen tiedän, en ole alalla? Mutta siis itsellänikin on inho ja pelko seksiä kohtaan. Kuvitteletko sä, että siihen auttoi meneminen seksiterapeuteille, niille saattanan hulluille nymfoille tai nymfopositiivisille? Ei todellakaan auttanut, vaan ihan muut seikat.
Melkein kaikki ongelmani ovat olleet vain oire, eivät mikään syy.No jos et aiheesta mitään tiedä, ei ehkä kannattaa rummuttaa vahvana mielipiteenä, että pitää saada toisenlaista terapiaa?
En valitettavasti ihan kamalasti ymmärtänyt omasta kertomuksestasi. Sen kuitenkin tiedän, että mielen ongelmia on erilaisia ja eritasoisia. On ihan erinomaisen hyvä havainto, että monesti oireet ovat oireita ja niille on jokin erillinen, taustalla vaikuttava syy. Montaa ongelmaa kannattaa purkaa molemmista päistä: sekä ihan siellä käytännön toiminnan tasolla että porautumalla siihen alkuperäiseen syyhyn. Ammattilaisilta saa neuvoja ja ohjausta siihen, minkä verran kummastakin päästä missäkin kohtaa kannattaa ongelmaa työstää. Työston joutuu tekemään itse. :)
Haloo, ei siihen terapeutin koulutusta vaadita tajutakseen, että jos 15 vuotta terapiaa ei ole auttanut, vika on siinä terapiassa. Ja en ole kukaan, joka on tässä ketjussa terapioistaan kertonut. Ja se terapeutti ei ole vain kuuntelija vaan se, mitä hän sanoo, on se asia, joka terapiassa parantaa. Eli terapeutti sen tekee, se, mitä asiakas tekee sen avun saatuaan on itsestäänselvää, koska sitähän niistä tultiin hakemaankin, että sitten siihen kykenee. Ei asiakkaalta sitä voida vaatia, että riitttää, kun terapiaan menee, että se auttaa, jos itse "tekee töitä". Se ei takaa mitään, jos terapia on väärä.
Katsos kun se on sinun elämäsi. Kukaan ei voi vaatia sinulta mitään, sinulla on oikeus olla tekemättä töitä ja olla juuri niin passiivinen kuin haluat. Tosin kuin lapsuudenkodissasi, passiivisuutesi ei kauheasti haittaa muita ihmisiä. Suoraan sanottuna sen lisäksi, että he eivät provosoidu käytöksestäsi he eivät edes juurikaan välitä siitä tai edes huomaa sitä.
Mutta sinun omalle elämällesi on ihan hirveän iso merkitys, oletko sinä passiivinen ja vetäytyvä, jätätkö elämäsi sen varaan että joku huolehtii sinusta vai vastaatko itse itsestäsi. Terveydenhuolto ei ole luvannut kenellekään meille yhtään mitään, ei sitä että psykoterapia parantaa kaikki ongelmamme tai että syöpähoidot nujertavat syöpämme. Molempien kohdalla kannattaa kyllä ihan tosissaan yrittää. Mutta jos ei halua, ei täysi-ikäisen ole pakko, saa pitää sairautensa. Monen kohdalla tuttu turvallinen sairaus tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin ottaa askelia kohti täysin tuntematonta, paranemista. Surullista se toki on.
Ja millälailla syöpäpotilaan pitää tehdä työtä, että hoito auttaa? Siis sen lisäksi, että toimii annettujen ohjeiden mukaan? Miksi terapiassa olisi toisin? Jos terapeutti EI YMMÄRRÄ asiakasta, niin tyhmempikin tajuaa, ettei sellainen edistä mitään. Sinäkin siis voit sen tajuta.
Eiköhän se annettujen ohjeiden mukaan toimiminen ole juuri sitä työn tekemistä. Syöpäpotilaan tulee mm. vältellä isoja ihmiskokoontumisia tyyliin jääkiekko-ottelut ja konsertit infektiovaaran vuoksi, ottaa lääkkeensä vaikka niillä on paljon ikäviä sivuvaikutuksia, juotava ne pahanmakuiset lisäravinnelitkunsa jne.
Sama se on psyyken ongelmissakin, pitäisi syödä lääkkeensä ja sietää sivuvaikutuksia ja ihmisjoukkojen välttelyn sijaan mennä sinne ruokakauppaan ja siedättää itseään ihmisseuralle.
No entäs jos se on juuri se ongelma, ettei siihen pysty, miten lähtisit ymmärtämään problematiikkaa siinä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapeutin pitää ymmärtää asiakasta, se ei muuten tehoa. Eli kysymys ei ole siitä, että asiakkaan on tehtävä vain töitä, terapeutti ei paranna ketään. Bullshit. Ei tietenkään parannakaan, jos ei mitään ymmärrä mutta miksi kukaan maksaisi sellaisesta terapiasta? :D
Ja se työ, mitä terapiassa tehdään on se, että terapeutti työskentelee ymmärtääkseen asiakastaan, jotta voi sitten auttaa häntä. Asiakas ei tee sitä työtä, muuten ei tarttis mennä terapiaaan, obviously.
Eli, jos terapoit ihmisiä, eikä tuloksia näytä syntyvän, niin katso peiliin, rahastaja! Se olet SINÄ, joka olet syypää huonoihin tuloksiin! SINÄ et ymmärrä silloin asiakkaitasi. Vaihda alaa. Tai opettele ammattis paremmin, laajennu.Me kaikki toki olemme uniikkeja lumihiutaleita, ainoita maailmassa. :) Mielenterveyden ongelmamme kuitenkin luokitellaan ICD-koodiston mukaisesti. Ihan karskisti meidät siis lokeroidaan ja saamme omat diagnoosimme. Sairauksille on myös määritelty kriteeristöjä, mitä tutkimuksia minkäkin potilaan kohdalla on tehtävä ja miten heitä täytyy hoitaa. Vaikkapa sitä sosiaalisten tilanteiden pelkoa tulee hoitaa tutkitusti tehokkailla konsteilla eli lääkehoidolla ja tietynlaisella terapialla. Nimenomaan sen terapeutin tulee vaan johdatella asiakasta kohti niitä ahdistavia tilanteita. Muunlainen hoito olisi jopa väärin, vaikka asiakas tästä kuinka kovasti mielensä pahoittaisikin.
Anteeksi vaan, mutta olet todella huono alallasi, jos olet terapeutti. Olet siis liukuhihnatyöntekijä, tai ellet itse ole, niin kuvittelet, että se on toimiva tapa hoitaa mielenterveyttä? Voi että mua raivostuttaa sinunkaltaisesi typerykset, joilla ei ole mitään vaatimuksia itseään kohtaan, siis et edes vaadi, että terapeutin pitää yksilöllisesti ymmärtää asiaksta!?! Tai ainakin sen terapian viitekehyksen oltava sitä, missä on kykyä siihen!?!???!!! Tietenkin sen on oltava niin. Jos se ei ole, se ei ole mikään selitys.
Sen on oltava niin, mikään muu kun ei auta.
Aivan sama kuin selittäisit, että on vain lonkka- ja polvileikkauksia, tuo olkapää on pakko hoidattaa jommassa kummassa niistä. Ei todellakaan ole OK. Sellainen mt-hoito on SURKEAA PASKAA. Eikä kaikkia pystytä juuri sen takia auttamaankaan! Tiedät sen itsekin, ja kehtaat kehua asiaintilaa. Häpeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(
Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..
Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta.
Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta..
Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.
Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.
Mitähän se erilainen terapia mahtaisi olla? Kyllä pelkoja hoidetaan aika yleistyneen käytännön mukaan. Siinä ensin kartoitetaan niitä pelottavia ja ahdistavia asioita ja tilanteita, ja sen jälkeen pisteytetään tämä asiat ahdistavuudessaan (esim. ykkösestä kymppiin missä kymmenen on ahdistavin mahdollinen tilanne). Sitten tehdään suunnitelma, missä aletaan tekemään vaikkapa niitä ykkösen verran ahdistavia asioita, sen jälkeen kun niistä on jo rutiinia aletaan kokeilemaan kakkosia jne.
Fobioiden hoito ei ole tainnut koskaan onnistua ilman niitä lukuisia altistuksia ja toistoja, toistoja, toistoja. Olen itsekin kärsinyt lentopelosta ja kaikkein eniten siihen auttoi viisikymmentä ensimmäistä lentoa. Ei siihen ihan hirveästi olisi auttanut käydä terapeutilla kuuntelemassa, että pitäisi pikkuhiljaa mennä niitä vaikeita tilanteita päin. Sen sijaan pitää mennä lentokentälle katselemaan niitä koneita ja siitä sitten uskaltautua lyhyimmälle mahdolliselle lennolle.
Mistä minä sen tiedän, en ole alalla? Mutta siis itsellänikin on inho ja pelko seksiä kohtaan. Kuvitteletko sä, että siihen auttoi meneminen seksiterapeuteille, niille saattanan hulluille nymfoille tai nymfopositiivisille? Ei todellakaan auttanut, vaan ihan muut seikat.
Melkein kaikki ongelmani ovat olleet vain oire, eivät mikään syy.No jos et aiheesta mitään tiedä, ei ehkä kannattaa rummuttaa vahvana mielipiteenä, että pitää saada toisenlaista terapiaa?
En valitettavasti ihan kamalasti ymmärtänyt omasta kertomuksestasi. Sen kuitenkin tiedän, että mielen ongelmia on erilaisia ja eritasoisia. On ihan erinomaisen hyvä havainto, että monesti oireet ovat oireita ja niille on jokin erillinen, taustalla vaikuttava syy. Montaa ongelmaa kannattaa purkaa molemmista päistä: sekä ihan siellä käytännön toiminnan tasolla että porautumalla siihen alkuperäiseen syyhyn. Ammattilaisilta saa neuvoja ja ohjausta siihen, minkä verran kummastakin päästä missäkin kohtaa kannattaa ongelmaa työstää. Työston joutuu tekemään itse. :)
Haloo, ei siihen terapeutin koulutusta vaadita tajutakseen, että jos 15 vuotta terapiaa ei ole auttanut, vika on siinä terapiassa. Ja en ole kukaan, joka on tässä ketjussa terapioistaan kertonut. Ja se terapeutti ei ole vain kuuntelija vaan se, mitä hän sanoo, on se asia, joka terapiassa parantaa. Eli terapeutti sen tekee, se, mitä asiakas tekee sen avun saatuaan on itsestäänselvää, koska sitähän niistä tultiin hakemaankin, että sitten siihen kykenee. Ei asiakkaalta sitä voida vaatia, että riitttää, kun terapiaan menee, että se auttaa, jos itse "tekee töitä". Se ei takaa mitään, jos terapia on väärä.
Katsos kun se on sinun elämäsi. Kukaan ei voi vaatia sinulta mitään, sinulla on oikeus olla tekemättä töitä ja olla juuri niin passiivinen kuin haluat. Tosin kuin lapsuudenkodissasi, passiivisuutesi ei kauheasti haittaa muita ihmisiä. Suoraan sanottuna sen lisäksi, että he eivät provosoidu käytöksestäsi he eivät edes juurikaan välitä siitä tai edes huomaa sitä.
Mutta sinun omalle elämällesi on ihan hirveän iso merkitys, oletko sinä passiivinen ja vetäytyvä, jätätkö elämäsi sen varaan että joku huolehtii sinusta vai vastaatko itse itsestäsi. Terveydenhuolto ei ole luvannut kenellekään meille yhtään mitään, ei sitä että psykoterapia parantaa kaikki ongelmamme tai että syöpähoidot nujertavat syöpämme. Molempien kohdalla kannattaa kyllä ihan tosissaan yrittää. Mutta jos ei halua, ei täysi-ikäisen ole pakko, saa pitää sairautensa. Monen kohdalla tuttu turvallinen sairaus tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin ottaa askelia kohti täysin tuntematonta, paranemista. Surullista se toki on.
Ja millälailla syöpäpotilaan pitää tehdä työtä, että hoito auttaa? Siis sen lisäksi, että toimii annettujen ohjeiden mukaan? Miksi terapiassa olisi toisin? Jos terapeutti EI YMMÄRRÄ asiakasta, niin tyhmempikin tajuaa, ettei sellainen edistä mitään. Sinäkin siis voit sen tajuta.
Eiköhän se annettujen ohjeiden mukaan toimiminen ole juuri sitä työn tekemistä. Syöpäpotilaan tulee mm. vältellä isoja ihmiskokoontumisia tyyliin jääkiekko-ottelut ja konsertit infektiovaaran vuoksi, ottaa lääkkeensä vaikka niillä on paljon ikäviä sivuvaikutuksia, juotava ne pahanmakuiset lisäravinnelitkunsa jne.
Sama se on psyyken ongelmissakin, pitäisi syödä lääkkeensä ja sietää sivuvaikutuksia ja ihmisjoukkojen välttelyn sijaan mennä sinne ruokakauppaan ja siedättää itseään ihmisseuralle.
No entäs jos se on juuri se ongelma, ettei siihen pysty, miten lähtisit ymmärtämään problematiikkaa siinä?
Tuli vissiin jo liikaa lainauksia? :) Mutta tosiaan vastaus kysymykseesihän on jo kirjoitettu lainaamiisi viesteihin. Kannattaa lukea ne tai jopa koko ketju. :)
Pilalle meni tääkin ketju, harmi. :(
Kriisiterapian on todettu aiheuttavan potilaille lisää ongelmia.
Kun rupi on tuore -ei saa sanoa, että asiasta pitäisi puhua.
Rupea ei pidä raapia irti. Arpivaiheessa asia on eri.
Eiköhän se annettujen ohjeiden mukaan toimiminen ole juuri sitä työn tekemistä. Syöpäpotilaan tulee mm. vältellä isoja ihmiskokoontumisia tyyliin jääkiekko-ottelut ja konsertit infektiovaaran vuoksi, ottaa lääkkeensä vaikka niillä on paljon ikäviä sivuvaikutuksia, juotava ne pahanmakuiset lisäravinnelitkunsa jne.
Sama se on psyyken ongelmissakin, pitäisi syödä lääkkeensä ja sietää sivuvaikutuksia ja ihmisjoukkojen välttelyn sijaan mennä sinne ruokakauppaan ja siedättää itseään ihmisseuralle.