Lue keskustelun säännöt.
Terapia on turhaa
Turha elämä
06.05.2018 |
Olen käynyt 15 vuotta terapiassa (psykologilla, hoitajalla, lääkärillä, millälie,...). Siitä ei ole ollut mitään hyötyä. En vieläkään tiedä syytä elää. Nyt lopetan. Ehkä vaihdan terapian alkoholiin.
Kommentit (186)
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(
Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..
Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta.
Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta..
Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onkohan sullakin vain tilanne se, että olet kärsinyt narsistista, jota asiaa terapeuttisi eivät tunnista? Ja ongelmasi johtuvat siitä narsistista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(
Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..
Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta.
Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta..
Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.
Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(
Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..
Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta.
Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta..
Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.
Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.
Mikä siinä oli syyllistämistä? Ei kaikkia voida parantaa. Eihän kaikki syövästäkään parane, emmekä me heitä mitenkään syyllistä vaan koemme heitä kohtaan syvää myötätuntoa. Mielen sairauksista on perinteisesti opetettu, että esimerkiksi skitsofreniaan sairastuvista kolmasosa kroonistuu ja jää vaille paranemista. Syövästä kuten mielenterveyden sairaudestakin paranee toki huomattavan paljon epätodennäköisemmin, jos ei suostu tai (kuten ap) sitoudu hoitoon.
Kyllä syövän hoidossakin joidenkin kohdalla siirrytään siitä parantavasta hoidosta oireita lievittävään (palliatiiviseen) hoitoon. Siinä tavoitteena on nimenomaan luoda potilaalle mahdollisimman hyvälaatuinen loppuelämä sen sijaan, että häntä rasitettaisiin rankoilla hoidoilla ilman realistista mahdollisuutta paranemisesta. Mielenterveyden ongelmissa palliatiivisen hoidon kesto voi olla vuosikymmeniä ja jos esim. potilaan motivaatio myöhemmin paranee, voidaan mahdollista terapian aloitusta harkita uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(
Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..
Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta.
Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta..
Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.
Kyllä minä olen yrittänyt mennä sosiaalisiin tilanteisiin, mutta en ole siinä kovin hyvin onnistunut. Esim. kaupassa olen viimeksi käynyt 3vuotta sitten. Ruoat tilaan kotiinkuljetuksena.
Lääkkeitä olen kokeillut, mutta enään en jaksa kokeilla, koska niissä on vain sivuvaikutuksia. Mikään ei ole tehonnut.
En jaksa tätä enään. En vaan s*atana jaksa! Olen tehnyt kaikenmaailman mindfullnesseja ja muuta paskaa, mutta mikään ei tehoa.
Ei ole minua hoitava lääkäri edes ehdottanut pysyvää eläkettä, en tiedä pitääköhän ennen sitä kokeilla jotain kuntouttavaa työtoimintaa, mutta miten hemmetissä pystyn sellaiseen, kun en pysty menemään edes kauppaan?!!
Haluaisin eläkkeelle. Koska en minä tästä enään parane. Seuraavan kerran kun on aika lääkärille niin otan tämän eläke asian esille.
Ihan turhaa minulaiselle annetaan kelalta tukea turhanpäiväiseen terapiaan, kun en siitä mitään kerta hyödy. Mutta pakko jossain käydä juttelemassa, koska kuntoutustukea saadakseen pitää yrittää myös kuntoutua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(
Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..
Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta.
Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta..
Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.
Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.
Mitähän se erilainen terapia mahtaisi olla? Kyllä pelkoja hoidetaan aika yleistyneen käytännön mukaan. Siinä ensin kartoitetaan niitä pelottavia ja ahdistavia asioita ja tilanteita, ja sen jälkeen pisteytetään tämä asiat ahdistavuudessaan (esim. ykkösestä kymppiin missä kymmenen on ahdistavin mahdollinen tilanne). Sitten tehdään suunnitelma, missä aletaan tekemään vaikkapa niitä ykkösen verran ahdistavia asioita, sen jälkeen kun niistä on jo rutiinia aletaan kokeilemaan kakkosia jne.
Fobioiden hoito ei ole tainnut koskaan onnistua ilman niitä lukuisia altistuksia ja toistoja, toistoja, toistoja. Olen itsekin kärsinyt lentopelosta ja kaikkein eniten siihen auttoi viisikymmentä ensimmäistä lentoa. Ei siihen ihan hirveästi olisi auttanut käydä terapeutilla kuuntelemassa, että pitäisi pikkuhiljaa mennä niitä vaikeita tilanteita päin. Sen sijaan pitää mennä lentokentälle katselemaan niitä koneita ja siitä sitten uskaltautua lyhyimmälle mahdolliselle lennolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(
Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..
Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta.
Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta..
Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.
Kyllä minä olen yrittänyt mennä sosiaalisiin tilanteisiin, mutta en ole siinä kovin hyvin onnistunut. Esim. kaupassa olen viimeksi käynyt 3vuotta sitten. Ruoat tilaan kotiinkuljetuksena.
Lääkkeitä olen kokeillut, mutta enään en jaksa kokeilla, koska niissä on vain sivuvaikutuksia. Mikään ei ole tehonnut.
En jaksa tätä enään. En vaan s*atana jaksa! Olen tehnyt kaikenmaailman mindfullnesseja ja muuta paskaa, mutta mikään ei tehoa.
Ei ole minua hoitava lääkäri edes ehdottanut pysyvää eläkettä, en tiedä pitääköhän ennen sitä kokeilla jotain kuntouttavaa työtoimintaa, mutta miten hemmetissä pystyn sellaiseen, kun en pysty menemään edes kauppaan?!!
Haluaisin eläkkeelle. Koska en minä tästä enään parane. Seuraavan kerran kun on aika lääkärille niin otan tämän eläke asian esille.
Ihan turhaa minulaiselle annetaan kelalta tukea turhanpäiväiseen terapiaan, kun en siitä mitään kerta hyödy. Mutta pakko jossain käydä juttelemassa, koska kuntoutustukea saadakseen pitää yrittää myös kuntoutua.
Jos haluat parantua, niin lähdet käymään siellä kaupassa. Jos et ensin uskalla mennä kauppaan, niin kävele ensimmäisenä päivänä vaikka vain kaupan ohitse, ja mene seuraavana päivänä käväisemään eteisessä katsomassa, miltä siellä nykyään näyttää. Ei se terapiassa käyminen sinusta tee sosiaalisesti pätevää, jos et treenaa käytännössä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(
Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..
Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta.
Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta..
Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.
Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.
Mikä siinä oli syyllistämistä? Ei kaikkia voida parantaa. Eihän kaikki syövästäkään parane, emmekä me heitä mitenkään syyllistä vaan koemme heitä kohtaan syvää myötätuntoa. Mielen sairauksista on perinteisesti opetettu, että esimerkiksi skitsofreniaan sairastuvista kolmasosa kroonistuu ja jää vaille paranemista. Syövästä kuten mielenterveyden sairaudestakin paranee toki huomattavan paljon epätodennäköisemmin, jos ei suostu tai (kuten ap) sitoudu hoitoon.
Kyllä syövän hoidossakin joidenkin kohdalla siirrytään siitä parantavasta hoidosta oireita lievittävään (palliatiiviseen) hoitoon. Siinä tavoitteena on nimenomaan luoda potilaalle mahdollisimman hyvälaatuinen loppuelämä sen sijaan, että häntä rasitettaisiin rankoilla hoidoilla ilman realistista mahdollisuutta paranemisesta. Mielenterveyden ongelmissa palliatiivisen hoidon kesto voi olla vuosikymmeniä ja jos esim. potilaan motivaatio myöhemmin paranee, voidaan mahdollista terapian aloitusta harkita uudelleen.
"Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta."
Ai kirjoittajalla ei ole hoitomyöntyvyyttä, kun terapia ei auta niin, että uskaltaisi mennä vaikeisiin tilanteisiin? Just.
Ja skitsofrenia ON ERI ASIA, kuin pelkkä mielen häiriötila, joka tuottaa sosiaalisten tilanteiden pelon. Mieltä voidaan muokata, ja hänen terapiansa ei osaa eikä kykene muokkaamaan hänen mieltään nyt oikein.
Eihän näitä jaksa lukea,mutta ap; ei se kaikkia autakaan ja toisaalta; miks hitossa oot käynyt siellä 15 vuotta ja nyt vasta huomaat,ettei sinua auttanut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(
Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..
Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta.
Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta..
Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.
Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.
Mitähän se erilainen terapia mahtaisi olla? Kyllä pelkoja hoidetaan aika yleistyneen käytännön mukaan. Siinä ensin kartoitetaan niitä pelottavia ja ahdistavia asioita ja tilanteita, ja sen jälkeen pisteytetään tämä asiat ahdistavuudessaan (esim. ykkösestä kymppiin missä kymmenen on ahdistavin mahdollinen tilanne). Sitten tehdään suunnitelma, missä aletaan tekemään vaikkapa niitä ykkösen verran ahdistavia asioita, sen jälkeen kun niistä on jo rutiinia aletaan kokeilemaan kakkosia jne.
Fobioiden hoito ei ole tainnut koskaan onnistua ilman niitä lukuisia altistuksia ja toistoja, toistoja, toistoja. Olen itsekin kärsinyt lentopelosta ja kaikkein eniten siihen auttoi viisikymmentä ensimmäistä lentoa. Ei siihen ihan hirveästi olisi auttanut käydä terapeutilla kuuntelemassa, että pitäisi pikkuhiljaa mennä niitä vaikeita tilanteita päin. Sen sijaan pitää mennä lentokentälle katselemaan niitä koneita ja siitä sitten uskaltautua lyhyimmälle mahdolliselle lennolle.
Mistä minä sen tiedän, en ole alalla? Mutta siis itsellänikin on inho ja pelko seksiä kohtaan. Kuvitteletko sä, että siihen auttoi meneminen seksiterapeuteille, niille saattanan hulluille nymfoille tai nymfopositiivisille? Ei todellakaan auttanut, vaan ihan muut seikat.
Melkein kaikki ongelmani ovat olleet vain oire, eivät mikään syy.
Jaha, ap saa käyttää rahansa miten parhaaksi näkee. Ihan pikkusen pipipää saakin olla, että maksaa noin 4000-8000 euroa vuodessa noin 12 vuoden ajan tyhjästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(
Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..
Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta.
Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta..
Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.
Kyllä minä olen yrittänyt mennä sosiaalisiin tilanteisiin, mutta en ole siinä kovin hyvin onnistunut. Esim. kaupassa olen viimeksi käynyt 3vuotta sitten. Ruoat tilaan kotiinkuljetuksena.
Lääkkeitä olen kokeillut, mutta enään en jaksa kokeilla, koska niissä on vain sivuvaikutuksia. Mikään ei ole tehonnut.
En jaksa tätä enään. En vaan s*atana jaksa! Olen tehnyt kaikenmaailman mindfullnesseja ja muuta paskaa, mutta mikään ei tehoa.
Ei ole minua hoitava lääkäri edes ehdottanut pysyvää eläkettä, en tiedä pitääköhän ennen sitä kokeilla jotain kuntouttavaa työtoimintaa, mutta miten hemmetissä pystyn sellaiseen, kun en pysty menemään edes kauppaan?!!
Haluaisin eläkkeelle. Koska en minä tästä enään parane. Seuraavan kerran kun on aika lääkärille niin otan tämän eläke asian esille.
Ihan turhaa minulaiselle annetaan kelalta tukea turhanpäiväiseen terapiaan, kun en siitä mitään kerta hyödy. Mutta pakko jossain käydä juttelemassa, koska kuntoutustukea saadakseen pitää yrittää myös kuntoutua.
Kuntoutustukihan tarkoittaa määräaikaista eläkettä. Olet siis jo nyt määräaikaisella eläkkeellä mielenterveysongelmiesi vuoksi. Sitten jos katsotaan, että työkykyäsi ei voida palauttaa hoidon tai kuntoutuksen avulla, aletaan tuumaamaan pysyvää eläkettä. Eli ihan seuraava askel sinulla on tuo pysyvän työkyvyttömyyseläkkeen hakeminen.
Luulisi että lääkkeiden sivuvaikutuksia voisi yrittää kestää jos vointi muuten paranisi. Ei moni syöpähoidoistakaan kieltäydy vaikka sivuvaikutuksena olisi pahoinvointia, hiustenlähtöä ja kuukasvoisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, ei sen terpan tehtävä ole sua parantaa, sun pitää tehdä se itse, terpan ohjauksessa. Sun pitää ite opetella asennoitumaan asioihin eri tavalla ja oppia näkemään valoa siellä missä ennen oli pimeyttä. Jos motivaatiota ei ole, ei mikään terapia auta. Ei terapia ole mikään pikaruokala.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(
Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..
Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta.
Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta..
Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.
Kyllä minä olen yrittänyt mennä sosiaalisiin tilanteisiin, mutta en ole siinä kovin hyvin onnistunut. Esim. kaupassa olen viimeksi käynyt 3vuotta sitten. Ruoat tilaan kotiinkuljetuksena.
Lääkkeitä olen kokeillut, mutta enään en jaksa kokeilla, koska niissä on vain sivuvaikutuksia. Mikään ei ole tehonnut.
En jaksa tätä enään. En vaan s*atana jaksa! Olen tehnyt kaikenmaailman mindfullnesseja ja muuta paskaa, mutta mikään ei tehoa.
Ei ole minua hoitava lääkäri edes ehdottanut pysyvää eläkettä, en tiedä pitääköhän ennen sitä kokeilla jotain kuntouttavaa työtoimintaa, mutta miten hemmetissä pystyn sellaiseen, kun en pysty menemään edes kauppaan?!!
Haluaisin eläkkeelle. Koska en minä tästä enään parane. Seuraavan kerran kun on aika lääkärille niin otan tämän eläke asian esille.
Ihan turhaa minulaiselle annetaan kelalta tukea turhanpäiväiseen terapiaan, kun en siitä mitään kerta hyödy. Mutta pakko jossain käydä juttelemassa, koska kuntoutustukea saadakseen pitää yrittää myös kuntoutua.
Sullekin pitäisi kokeilla kilpirauhashormoneja, eli T4:ää (tyroksiinia) ja T3:a (liotyroniini) koska ne ovat auttaneet monia. Tilasi voi johtua osittain niiden puutoksesta. T3 on noista vielä tärkeämpi silloin. Sitä vaan harva lääkäri osaa määrätä. Julkinen puoli ei määrää käytännössä ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Ap, ei sen terpan tehtävä ole sua parantaa, sun pitää tehdä se itse, terpan ohjauksessa. Sun pitää ite opetella asennoitumaan asioihin eri tavalla ja oppia näkemään valoa siellä missä ennen oli pimeyttä. Jos motivaatiota ei ole, ei mikään terapia auta. Ei terapia ole mikään pikaruokala.
Onhan terapeutin tehtävä parantaa, ilman hänen oikeanlaista apuaan on turha odottaa mitään paranemista. Tämän nyt kuvittelisi olevan KAIKILLE TERAPEUTEILLE HELEVETIN SELVÄÄ.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen on itsekäs, joten vähät välittää teistä joku ammattiterapeutti ja vielä vähemmän teidän elämästänne. Oma napa lähinnä, ja muut tulevat sitten kaukana perässä.
Mun mielestä tämä on "elämänviisautena" ihan mind-blowing. Kyllä meille oli lapsuudessani jo ihan selvää, että omalle luokanopelle omat lapset ovat rakkaammat kuin me ja että partionohjaaja piti enemmän poikkiksestaan kuin meistä. Ei se mitenkään estänyt sitä, etteikö meillä olisi ollut hyvää ohjausta, hauskaa ja kivoja kokemuksia. Oletko koskaan ajatellut, että tämä "elämänviisaus" voisi olla useimmille ihmisille ihan itsestäänselvä asia. Ihminen pelastaa onnettomuustilanteessa ensisijaisesti itse itsensä ja vasta sen jälkeen muita, ja niin sen kuuluu ollakin. Ihmiset yleensä pyrkivät mukavaan vuorovaikutukseen sen vuoksi, että se on kivaa niin itselle kuin muillekin, ja lisäksi se muille hyvän tekeminen lisää omaa mielihyvää. Kyllä terapeuttikin saa palkan lisäksi hyvää mieltä onnistuneesta työstä, kun joku asiakkaista oivaltaa isoja juttuja ja saa elämäänsä paremmaksi.
Ylipäätään ihmisen ihmissuhteiden pitäisi koostua suhteellisen isosta joukosta ihmissuhteita. Meillä oli tenavana vanhemmat, kaverit, bestikset, kummitäti, ope, partionjohtaja ja ratsastuksenope. Ylipäätään kukaan yksittäinen ihminen ei voi täyttää kaikkia ihmiskontaktitarpeitasi, ennemminkin siihen vaaditaan kymmenen ihmistä. Yhden ystävän kanssa voi jakaa jonkun osan elämästään, toisen kanssa toisen. Jos elämässä suhteita on lähinnä koiraan ja psykoterapeuttiin, tulee varmasti ladattua kummallekin ihan liikaa odotuksia, jotka eivät varmasti tule täytetyiksi. Siitä on sitten helppo saada itselleen pettymyksen kokemuksia ja edetä siihen, että kaikki ihmiset ovat ikäviä eikä kukaan voi auttaa. Itse asiassa hyvin moni voi auttaa, mutta yksi ihminen vain rajallisesti.
Tässä oli paljon viisauden sanoja elämää varten. Kiitos viestistäsi.
Maksuilla oisit ostanut jo sijoitusasunnon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(
Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..
Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta.
Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta..
Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.
Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.
Mitähän se erilainen terapia mahtaisi olla? Kyllä pelkoja hoidetaan aika yleistyneen käytännön mukaan. Siinä ensin kartoitetaan niitä pelottavia ja ahdistavia asioita ja tilanteita, ja sen jälkeen pisteytetään tämä asiat ahdistavuudessaan (esim. ykkösestä kymppiin missä kymmenen on ahdistavin mahdollinen tilanne). Sitten tehdään suunnitelma, missä aletaan tekemään vaikkapa niitä ykkösen verran ahdistavia asioita, sen jälkeen kun niistä on jo rutiinia aletaan kokeilemaan kakkosia jne.
Fobioiden hoito ei ole tainnut koskaan onnistua ilman niitä lukuisia altistuksia ja toistoja, toistoja, toistoja. Olen itsekin kärsinyt lentopelosta ja kaikkein eniten siihen auttoi viisikymmentä ensimmäistä lentoa. Ei siihen ihan hirveästi olisi auttanut käydä terapeutilla kuuntelemassa, että pitäisi pikkuhiljaa mennä niitä vaikeita tilanteita päin. Sen sijaan pitää mennä lentokentälle katselemaan niitä koneita ja siitä sitten uskaltautua lyhyimmälle mahdolliselle lennolle.
Mistä minä sen tiedän, en ole alalla? Mutta siis itsellänikin on inho ja pelko seksiä kohtaan. Kuvitteletko sä, että siihen auttoi meneminen seksiterapeuteille, niille saattanan hulluille nymfoille tai nymfopositiivisille? Ei todellakaan auttanut, vaan ihan muut seikat.
Melkein kaikki ongelmani ovat olleet vain oire, eivät mikään syy.
No jos et aiheesta mitään tiedä, ei ehkä kannattaa rummuttaa vahvana mielipiteenä, että pitää saada toisenlaista terapiaa?
En valitettavasti ihan kamalasti ymmärtänyt omasta kertomuksestasi. Sen kuitenkin tiedän, että mielen ongelmia on erilaisia ja eritasoisia. On ihan erinomaisen hyvä havainto, että monesti oireet ovat oireita ja niille on jokin erillinen, taustalla vaikuttava syy. Montaa ongelmaa kannattaa purkaa molemmista päistä: sekä ihan siellä käytännön toiminnan tasolla että porautumalla siihen alkuperäiseen syyhyn. Ammattilaisilta saa neuvoja ja ohjausta siihen, minkä verran kummastakin päästä missäkin kohtaa kannattaa ongelmaa työstää. Työston joutuu tekemään itse. :)
Oletko 15 vuoden aikana harkinnut sitä, että pikkuhiljaa siirtyisit tietämisen tasolta toiminnan tasolle? Terapeutti antaa kai tuossa ihan selkeän kehotuksen toimia.