Terapia on turhaa

Olen samaa mieltä. Toinen, leivästä paskaa muodostava olento ei voi toista terapoida, se on ajan hukkaa.

Vaihda terapia ulkomaille muuttoon. Hanki polkupyörä ja tarvittavat varusteet. Lähde polkemaan talveksi kohti lämpimämpiä seutuja. Mitä voisit menettää?

Jos ammattisi on olla sairas, niin ei kai siinä sitten mikään auta. 

Olen kokenut lähes koko hoitojärjestelmän hyödyttömänä, missä olen monta vuotta ollut. Ensiksi vedin myrkyllisiä tunteita leikkaavia lääkkeitä, milloin en kokenut terapiaa hyödylliseksi, kun ei ollut mitään suuria tuntemuksia mitä käsitellä. Sitten lopetin ne ja se oli todellista tuskaa. Siis hoidoksi kutsuttu asia tuotti loppupeleissä tuskaa ja pyristely masennuslääkkeistä irti oli vaikeimpia elämässäni kokemia asioita. Hetken illuusio paremmasta, mitä koin lääkkeillä ei ollut sen arvoinen eikä niistä pitemmällä käytöllä ollut samaa hyötyä.

Sitten lyhyehkö terapia loppui ja elämässäni sattui kaikenlaista,  ja minulle taas suositeltiin terapiaan hakeutumista, kun päätin jälleen vielä yrittää "hakea apua". Olen käynyt lässyttämässä hoitajille kerran silloin tällöin ja hän jankuttaa, kuinka olisi tärkeää päästä sitten kognitiiviseen terapiaan. Selvitellä myös mikä on oikea diagnoosi ja hypätä jossain kartoituksissa, täytellä lappuja että varmasti osataan antaa oikeaa hoitoa. Joka olisi siis hoitojärjestelmässä taas lääkkeet, mitä en varmasti enää kokemukseni jälkeen suuhun laita, tai sitten terapia. Olen menettänyt uskon oikeastaan niihin sairauksiinkin, mitä he heittelevät ihmisille. Minulla oli yksi diagnoosi joka putosi pois, jonka eräs psykiatri antoi ekalla tapaamiskerralla ja kertoi, että tähän olisi tällaisia ja tällaisia lääkkeitä. Toinen psykiatri purki sen. En usko, että mikään diagnoosi minulle selittäisi mikä minussa on ollut vialla, kun elämä on ollut suureksi osaksi vaikeaa aikuisiällä.

Olen valinnut elämänfilosofiakseni "elämä on". Elämä on pohjimmiltaan vaikeaa ja kärsimystä, ja kärsimys voi iskeä vaikka kuinka olisi asiat hyvin. Olen masentunut ja piste. Sitä ei ehkä voi muuttaa vaikka kuinka lässyttäisi enkä halua millään pillereillä saavuttaa toisenlaista olotilaa (ja sivussa negatiivisia puolia niistä). Olen kokemuksieni summa, ja niillä kokemuksilla mitä olen kokenut, niin ne ovat paljon muokanneet minua siksi kuka olen enkä tiedä kuinka paljon siihen voin pureutua. Opettelen elämään synkkyyteni kanssa ja näkemään, että se on osa minua. En tiedä muuttuuko se edes analysoimalla paremmaksi. Monesti olen terapiakertojen jälkeen ihan loppu, ja ne vaan kaivaa jotain vanhaa sontaa, mikä vie sen vähänkin energian.

Terapiassa kaikenmaailman suuntausten sijaan tärkeintä on henkilökemia ja ylipäätään millainen terapeutti on. Joskus pelkkä ymmärtävä asenne ja kuuntelemisen taito ja kyky kohdata ihminen arvostavasti on tärkeämpiä asioita kuin se mikä terapiasuuntaus jne.

Terapiaa hyödyllisemmiksi asioiksi olen itse havainnut omalla kohdallani luonnossa liikkumisen, lemmikkieläimen, musiikilla omien tunteiden käsittelyn ja kohtaamisen ihmisten kanssa, jotka ovat kokeneet vähän samaa ja ymmärtävät, eikä tapaamisen puite tarvi olla mikään istunto jossa on terapeutti ohjaamassa keskustelua tai muuten läsnä.

Ihminen voi terapoida itse itseään omassa mielessään käyden keskusteluja hiljaisesti.

Ei se konkreettinen terapeutti ole ihmistä kummoisempi, ja mitäpä sitä paskaa levittämään se alkaa haisemaan vaan pahemmin.

Kaikkien elämä on kuitenkin vain lyhyt taipale ja kun kuolema koittaa, niin sitten on kaikki takanapäin, myöskin ne paska-asiansa. Nauttikaamme siis kaikesta hyvästä elämässämme, ja keskittykäämme sen kaiken nautinnollisen hyvän hankkimiseen. 

Eräs pitkän uran tehnyt terapeutti kertoi suunnitelleensa esim. seuraavan päivän menuuta tai lomamatkansa ohjelmistoa istuessaan ja olleensa kuuntelevinaan asiakkaidensa yksinturinointiaan. 

Terapiaistunnon alussa terapeutti tervehti päivät ja lopussa näkemiit, ja antoi ajan seuraavaan istuntoon asiakkaalleen.

Terapian vaikutus oletettavasti perustuu siihen, että se on juuri toinen koulutettu ihminen joka ohjaa keskustelua (tai joskus vain kuuntelee). Itse et omien defenssiesi läpi tule helpolla puskemaan. Ja nämä defenssit pitävät ihmistä taas otteessaan.

Ihminen on itsekäs, joten vähät välittää teistä joku ammattiterapeutti ja vielä vähemmän teidän elämästänne. Oma napa lähinnä, ja muut tulevat sitten kaukana perässä.

Minäkin käväisin kerran terapiassa ja sen jälkeen kaverit on piruilleet jotain arapiasta.

-Arska

Tästä sivusta kysyisin, että mitä tällaisen aloituksen tekijä aloituksellaan haluaa? Ja laajemmin, mitä jotain vastaavaa arkielämässä sanovat (millään ei ole mitään väliä, elämä on turhaa, ihan sama edes yrittää jne.) kommentillaan haluavat?

Selvästihän se on jonkinlainen kontaktinotto ja kai avunpyyntökin, ainakin jotain yhteyttä he haluavat. Haluavatko he oikeasti, että heille vakuutellaan päinvastaista (elämä on tärkeää, sinä olet tärkeä, ihan kohta helpottaa)? Haluavatko, että heitä autetaan ja autetaan hakemaan apua? (Olen yrittänyt, se ei todellakaan ole saanut hyvää vastaanottoa.) Vai haluavatko he, että heitä myötäillään ja sanotaan heidän olevan oikeassa (kaikki on turhaa, sama vaikka hyppäisit katolta, tiedän tornitalon jonka alaovi ei ole lukossa)? Mitä tällaisiin juttuihin "pitäisi" sanoa?

Ap, joku psykologiaa tunteva, kuka vaan?

Vierailija kirjoitti:

Tästä sivusta kysyisin, että mitä tällaisen aloituksen tekijä aloituksellaan haluaa? Ja laajemmin, mitä jotain vastaavaa arkielämässä sanovat (millään ei ole mitään väliä, elämä on turhaa, ihan sama edes yrittää jne.) kommentillaan haluavat?

Selvästihän se on jonkinlainen kontaktinotto ja kai avunpyyntökin, ainakin jotain yhteyttä he haluavat. Haluavatko he oikeasti, että heille vakuutellaan päinvastaista (elämä on tärkeää, sinä olet tärkeä, ihan kohta helpottaa)? Haluavatko, että heitä autetaan ja autetaan hakemaan apua? (Olen yrittänyt, se ei todellakaan ole saanut hyvää vastaanottoa.) Vai haluavatko he, että heitä myötäillään ja sanotaan heidän olevan oikeassa (kaikki on turhaa, sama vaikka hyppäisit katolta, tiedän tornitalon jonka alaovi ei ole lukossa)? Mitä tällaisiin juttuihin "pitäisi" sanoa?

Ap, joku psykologiaa tunteva, kuka vaan?

Hyvä kysymys, kai se luo jotain turvan tunnetta kun voi valittaa asiasta. Kukaanhan ei estä kilpailuttamatta terapeutteja maailman tappiin asti, niin että löytyy joku jonka kanssa on helppo puhua.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen on itsekäs, joten vähät välittää teistä joku ammattiterapeutti ja vielä vähemmän teidän elämästänne. Oma napa lähinnä, ja muut tulevat sitten kaukana perässä.

Työtään tekevät ihmiset yleensä tekevät työtään, ei se sulje pois sitä etteivätkö he voisi pitää asiakkaastaan tai tuntea häntä kohtaan myötätuntoa. Mutta ei terapeutille, lääkärille, kampaajalle tai jalkahoitajalle mennä hakemaan kiintymystä tai rakkautta - ne haetaan vertaissuhteista. Ei heistä kenenkään ole tarkoituskaan leikkiä äitiä asiakkaalleen.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen on itsekäs, joten vähät välittää teistä joku ammattiterapeutti ja vielä vähemmän teidän elämästänne. Oma napa lähinnä, ja muut tulevat sitten kaukana perässä.

Totta.

Jos ei mitään auta, miksi siellä enää kävisitkään.

Ihan helvetin pitkä aika.

Mene ulkoilemaan, hakeudu vaikka ratsastusterapiaan tai ala vaan lopulta elää elämää.

Sinulla on ollut 15 vuotta asenne, ettet edes halua elämääsi järkeä. Sillä perusteella tuomitset kaikki heti toimimattomaksi, jotta saisit jatkaa samassa uhrin roolissa niin kauan kuin mahdollista. Onhan se kivaa, ettei tarvitse ottaa vastuuta.

Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(

Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..

Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta. 

Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta.. 

Suositelkaa psykoterapeuttia teini-ikäiselle?!?

Ihmisen mielenterveysongelmat yleensä liittyvät jollain tavalla seksuaalisuuteen. Siitä kannattaa lähteä liikkeelle. Seksiin liittyvien asioiden pohdiskelu ei pitäisi olla itselle tabu.

Vierailija kirjoitti:

Suositelkaa psykoterapeuttia teini-ikäiselle?!?

Suosittelen psykoterapeuttia teini-ikäiselle.

Ole hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen on itsekäs, joten vähät välittää teistä joku ammattiterapeutti ja vielä vähemmän teidän elämästänne. Oma napa lähinnä, ja muut tulevat sitten kaukana perässä.

Mun mielestä tämä on "elämänviisautena" ihan mind-blowing. Kyllä meille oli lapsuudessani jo ihan selvää, että omalle luokanopelle omat lapset ovat rakkaammat kuin me ja että partionohjaaja piti enemmän poikkiksestaan kuin meistä. Ei se mitenkään estänyt sitä, etteikö meillä olisi ollut hyvää ohjausta, hauskaa ja kivoja kokemuksia. Oletko koskaan ajatellut, että tämä "elämänviisaus" voisi olla useimmille ihmisille ihan itsestäänselvä asia. Ihminen pelastaa onnettomuustilanteessa ensisijaisesti itse itsensä ja vasta sen jälkeen muita, ja niin sen kuuluu ollakin. Ihmiset yleensä pyrkivät mukavaan vuorovaikutukseen sen vuoksi, että se on kivaa niin itselle kuin muillekin, ja lisäksi se muille hyvän tekeminen lisää omaa mielihyvää. Kyllä terapeuttikin saa palkan lisäksi hyvää mieltä onnistuneesta työstä, kun joku asiakkaista oivaltaa isoja juttuja ja saa elämäänsä paremmaksi. 

Ylipäätään ihmisen ihmissuhteiden pitäisi koostua suhteellisen isosta joukosta ihmissuhteita. Meillä oli tenavana vanhemmat, kaverit, bestikset, kummitäti, ope, partionjohtaja ja ratsastuksenope. Ylipäätään kukaan yksittäinen ihminen ei voi täyttää kaikkia ihmiskontaktitarpeitasi, ennemminkin siihen vaaditaan kymmenen ihmistä. Yhden ystävän kanssa voi jakaa jonkun osan elämästään, toisen kanssa toisen. Jos elämässä suhteita on lähinnä koiraan ja psykoterapeuttiin, tulee varmasti ladattua kummallekin ihan liikaa odotuksia, jotka eivät varmasti tule täytetyiksi. Siitä on sitten helppo saada itselleen pettymyksen kokemuksia ja edetä siihen, että kaikki ihmiset ovat ikäviä eikä kukaan voi auttaa. Itse asiassa hyvin moni voi auttaa, mutta yksi ihminen vain rajallisesti.