Terapia on turhaa

Kokemusta on, että terapia auttaa. Tajusin minä takia olen mitä olen ja lisäksi sain itsetuntoni takaisin. Minulla oli ihan vääristynyt minäkuva. Silmäni aukenivat ja elämä jatkui. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapeutin pitää ymmärtää asiakasta, se ei muuten tehoa. Eli kysymys ei ole siitä, että asiakkaan on tehtävä vain töitä, terapeutti ei paranna ketään. Bullshit. Ei tietenkään parannakaan, jos ei mitään ymmärrä mutta miksi kukaan maksaisi sellaisesta terapiasta? :D

Ja se työ, mitä terapiassa tehdään on se, että terapeutti työskentelee ymmärtääkseen asiakastaan, jotta voi sitten auttaa häntä. Asiakas ei tee sitä työtä, muuten ei tarttis mennä terapiaaan, obviously.

Eli, jos terapoit ihmisiä, eikä tuloksia näytä syntyvän, niin katso peiliin, rahastaja! Se olet SINÄ, joka olet syypää huonoihin tuloksiin! SINÄ et ymmärrä silloin asiakkaitasi. Vaihda alaa. Tai opettele ammattis paremmin, laajennu.

Me kaikki toki olemme uniikkeja lumihiutaleita, ainoita maailmassa. :) Mielenterveyden ongelmamme kuitenkin luokitellaan ICD-koodiston mukaisesti. Ihan karskisti meidät siis lokeroidaan ja saamme omat diagnoosimme. Sairauksille on myös määritelty kriteeristöjä, mitä tutkimuksia minkäkin potilaan kohdalla on tehtävä ja miten heitä täytyy hoitaa. Vaikkapa sitä sosiaalisten tilanteiden pelkoa tulee hoitaa tutkitusti tehokkailla konsteilla eli lääkehoidolla ja tietynlaisella terapialla. Nimenomaan sen terapeutin tulee vaan johdatella asiakasta kohti niitä ahdistavia tilanteita. Muunlainen hoito olisi jopa väärin, vaikka asiakas tästä kuinka kovasti mielensä pahoittaisikin.

Anteeksi vaan, mutta olet todella huono alallasi, jos olet terapeutti. Olet siis liukuhihnatyöntekijä, tai ellet itse ole, niin kuvittelet, että se on toimiva tapa hoitaa mielenterveyttä? Voi että mua raivostuttaa sinunkaltaisesi typerykset, joilla ei ole mitään vaatimuksia itseään kohtaan, siis et edes vaadi, että terapeutin pitää yksilöllisesti ymmärtää asiaksta!?! Tai ainakin sen terapian viitekehyksen oltava sitä, missä on kykyä siihen!?!???!!! Tietenkin sen on oltava niin. Jos se ei ole, se ei ole mikään selitys.

Sen on oltava niin, mikään muu kun ei auta.

Aivan sama kuin selittäisit, että on vain lonkka- ja polvileikkauksia, tuo olkapää on pakko hoidattaa jommassa kummassa niistä. Ei todellakaan ole OK. Sellainen mt-hoito on SURKEAA PASKAA. Eikä kaikkia pystytä juuri sen takia auttamaankaan! Tiedät sen itsekin, ja kehtaat kehua asiaintilaa. Häpeä.

Meillä kaikilla on oikeus tunteisiimme, ja on hyvä että osaat ilmaista niitä. :)

Sairauksia tulee kuitenkin hoitaa ihan "käsikirjan mukaisesti", ahdistukselle ja astmalle on kummallekin omat alatyyppinsä, ja hoito toki sen mukaan. Totta kai jokainen ihminen huomioidaan omana yksilönään, mutta kyllähän ihmisiä kaikkialla hoidetaan tietynlaisen hoitopolun tai sabloonan kautta. Olkapään hoito ei tietenkään voi noudattaa polven nivelrikon hoitopolkua, en ihan ymmärrä vertaustasi. Kaikki lääkärit ja muut terveydenhuoltoalan työntekijät tekevät sinun määritelmäsi mukaan liukuhihnatyötä, siihen on ihan velvoitekin. Kuten joku tähän ketjuun havaintonaan (minusta loistavana!) kirjoitti, ei se terapia nyt niin ihmeellistä ole. Ei siellä sen ihmeempiä taikakonsteja ole tarjolla kuin astmapolillakaan. 

Tämä on väärin. Se, että kannatat sitä osoittaa, ettet sovi alalle.

Siis lääketieteenkin puolella ollaan myöntämässä, ettei tuollainen hoito ole parasta mahdollista, siis astmassa, tai muussakaan.

Se on resurssikysymys, EI KYSYMYS SIITÄ, että näin saataisiin parasta mahdollista tehoavaa hoitoa. Mt-puolella uskon tämän näkyvän erityisen räikästi, ainakin omien kokemusteni omasta avunhaustani perusteella.

Eiköhän lääketieteen päivän sanoja ole nimenomaan näyttöön perustuva (evidence based) hoito ja toisekseen kustannustehokkuus. Astmassa hoidon kriteerit ovat oireettomuus ja keuhkojen normaali toiminta, ja näiden saavuttamiseen on hyvin tarkat hoitopolut, ja se normaali toiminta määritetään yksilöllisyyden sijaan tosi ankean kaavamaisesti. Ja kyllä, juuri se katsotaan parhaaksi mahdolliseksi hoidoksi. 

Se ei ole nimenomaan parasta mahdollista hoitoa yksilölle. Sinun on turha valehdella, että niin olisi. Ei kukaan fiksu lääkärikään väitä, että olisi.

On jo todettu, että kysymys on resersseista, mutta sinä kuvittelet ressukka nykyistä terapiaskeneä sellaiseksi siitä johtuen että sellainen hoito on niin hyvää . LOL

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis luulisi, että tyhmemmällekin olisi selvää, että se, että terapeutti kykenee ymmärtämään asiakasta on kaikkein tärkeintä. Aivan jumalattoman tyhmää jeesustella asiakkaan tekemästä työstä, kun kyse on nimenomaan siitä, että terapeutin pitää osata ymmärtää asiakasta ja auttaa tätä, kun asiakas ei ymmärrä, miksi ei pääse ongelmastaan eroon. Ei se terapia muuten etene ja auta.

t.äskeinen

Mutta kun eikös se asiakkaan ongelmien ymmärtäminen ole juuri se tärkein auttava tekijä terapiassa? Itselläni on terapeutti monta kertaa suoraan kieltäytynyt ottamasta vastuuta päätöksistäni, ja hyvä niin. En oikein ymmärrä mitä tämä muu auttaminen oikein on mistä puhut? Siis ymmärtämisen lisäksi.

Siis mitä vastuuta sun päätöksistä? Miten se terapeutti sellaiseen sotkeentuisi? Siis just vaikka jos joku ei uskalla mennä kauppaan, pitää ymmärtää, miksi ei uskalla (ja se on se vaikein osa!), ja sitten ratkoa se, että asiakas uskaltaa sitä kautta. Mutta se ei voi tulla sitä kautta, että vaan sanotaan, että mene. Kaikilla. Joillekin voi toimia se, mutta ei kaikille.

Okei, nyt ymmärrän pointin. Ongelma voi joskus olla vain se, ettei se sosiaalinen ahdistus katoa kuin kymmenen vuoden terapian jälkeen. Jos on rahaa ja kiinnostusta käydä niin kauan siellä niin ok. Useimmille altistaminen vain on realistisempi vaihtehto. Tai näin olettaisin.

Vierailija kirjoitti:

Kokemusta on, että terapia auttaa. Tajusin minä takia olen mitä olen ja lisäksi sain itsetuntoni takaisin. Minulla oli ihan vääristynyt minäkuva. Silmäni aukenivat ja elämä jatkui. 

Hienoa? Olit terapiassa, jossa sinun kantamaasi problematiikkaa ymmärrettiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokemusta on, että terapia auttaa. Tajusin minä takia olen mitä olen ja lisäksi sain itsetuntoni takaisin. Minulla oli ihan vääristynyt minäkuva. Silmäni aukenivat ja elämä jatkui. 

Hienoa? Olit terapiassa, jossa sinun kantamaasi problematiikkaa ymmärrettiin.

Olin erittäin vakavasti masentunut ja olin jopa kaksi kuukautta klinikalla, jossa sain terapiaa päivittäin. 

Aika pohjalta noustiin takaisin elävien kirjoihin. 

Tota äitihullu eli ylläpito, keskustele eli sarjatrollaa kun pärjäät väitettelyssä ilman deletointia JA viestien estoa.

Lollero!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(

Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..

Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta. 

Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta.. 

Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.

Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.

Mitähän se erilainen terapia mahtaisi olla? Kyllä pelkoja hoidetaan aika yleistyneen käytännön mukaan. Siinä ensin kartoitetaan niitä pelottavia ja ahdistavia asioita ja tilanteita, ja sen jälkeen pisteytetään tämä asiat ahdistavuudessaan (esim. ykkösestä kymppiin missä kymmenen on ahdistavin mahdollinen tilanne). Sitten tehdään suunnitelma, missä aletaan tekemään vaikkapa niitä ykkösen verran ahdistavia asioita, sen jälkeen kun niistä on jo rutiinia aletaan kokeilemaan kakkosia jne.

Fobioiden hoito ei ole tainnut koskaan onnistua ilman niitä lukuisia altistuksia ja toistoja, toistoja, toistoja. Olen itsekin kärsinyt lentopelosta ja kaikkein eniten siihen auttoi viisikymmentä ensimmäistä lentoa. Ei siihen ihan hirveästi olisi auttanut käydä terapeutilla kuuntelemassa, että pitäisi pikkuhiljaa mennä niitä vaikeita tilanteita päin. Sen sijaan pitää mennä lentokentälle katselemaan niitä koneita ja siitä sitten uskaltautua lyhyimmälle mahdolliselle lennolle. 

Mistä minä sen tiedän, en ole alalla? Mutta siis itsellänikin on inho ja pelko seksiä kohtaan. Kuvitteletko sä, että siihen auttoi meneminen seksiterapeuteille, niille saattanan hulluille nymfoille tai nymfopositiivisille? Ei todellakaan auttanut, vaan ihan muut seikat.

Melkein kaikki ongelmani ovat olleet vain oire, eivät mikään syy.

No jos et aiheesta mitään tiedä, ei ehkä kannattaa rummuttaa vahvana mielipiteenä, että pitää saada toisenlaista terapiaa?

En valitettavasti ihan kamalasti ymmärtänyt omasta kertomuksestasi. Sen kuitenkin tiedän, että mielen ongelmia on erilaisia ja eritasoisia. On ihan erinomaisen hyvä havainto, että monesti oireet ovat oireita ja niille on jokin erillinen, taustalla vaikuttava syy. Montaa ongelmaa kannattaa purkaa molemmista päistä: sekä ihan siellä käytännön toiminnan tasolla että porautumalla siihen alkuperäiseen syyhyn. Ammattilaisilta saa neuvoja ja ohjausta siihen, minkä verran kummastakin päästä missäkin kohtaa kannattaa ongelmaa työstää. Työston joutuu tekemään itse. :)

Haloo, ei siihen terapeutin koulutusta vaadita tajutakseen, että jos 15 vuotta terapiaa ei ole auttanut, vika on siinä terapiassa. Ja en ole kukaan, joka on tässä ketjussa terapioistaan kertonut. Ja se terapeutti ei ole vain kuuntelija vaan se, mitä hän sanoo, on se asia, joka terapiassa parantaa. Eli terapeutti sen tekee, se, mitä asiakas tekee sen avun saatuaan on itsestäänselvää, koska sitähän niistä tultiin hakemaankin, että sitten siihen kykenee. Ei asiakkaalta sitä voida vaatia, että riitttää, kun terapiaan menee, että se auttaa, jos itse "tekee töitä". Se ei takaa mitään, jos terapia on väärä.

Katsos kun se on sinun elämäsi. Kukaan ei voi vaatia sinulta mitään, sinulla on oikeus olla tekemättä töitä ja olla juuri niin passiivinen kuin haluat. Tosin kuin lapsuudenkodissasi, passiivisuutesi ei kauheasti haittaa muita ihmisiä. Suoraan sanottuna sen lisäksi, että he eivät provosoidu käytöksestäsi he eivät edes juurikaan välitä siitä tai edes huomaa sitä.

Mutta sinun omalle elämällesi on ihan hirveän iso merkitys, oletko sinä passiivinen ja vetäytyvä, jätätkö elämäsi sen varaan että joku huolehtii sinusta vai vastaatko itse itsestäsi. Terveydenhuolto ei ole luvannut kenellekään meille yhtään mitään, ei sitä että psykoterapia parantaa kaikki ongelmamme tai että syöpähoidot nujertavat syöpämme. Molempien kohdalla kannattaa kyllä ihan tosissaan yrittää. Mutta jos ei halua, ei täysi-ikäisen ole pakko, saa pitää sairautensa. Monen kohdalla tuttu turvallinen sairaus tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin ottaa askelia kohti täysin tuntematonta, paranemista. Surullista se toki on.

Mikä ihmeen asenne tämä on? Jos kela maksaa ja suo hoidot, niin totta kai kela edellyttää, että hoitajan eli terapeutin on ymmärretäävä asiakasta, ei asiakas sinne mene ymmärtämään terapeuttia, jolle ei synny hölkäsen pöläystä tajua siitä, miksi asiakas voi huonosti. Totta kai terapeutin työtä on saada se selville, ja auttaa.

Totta kai terapeutin tulee yrittää ymmärtää asiakasta. Mutta miten tämä liittyy siihen, että asiakas on tai ei ole halukas tekemään työtä? Nehän ovat ihan eri asioita. Eikö pikemminkin ole asiakkaan ymmärtämistä, että ymmärtää missä määrin asiakas haluaa parantua ja on valmis työskentelemään sen kanssa. Hyvin suuri osa masentuneista nimenomaan ei halua parantua. Sekin on asia, josta on hyvä puhua ihan suoraan ja ääneen. Sen jälkeen voidaan mahdollisesti päästä jopa pohtimaan, miksi asiakas ei halua parantua tai noudattaa annettuja ohjeita.

Häh? Mitä sä oikein selität?

Jos joku uskoo, ETTÄ EI VOI PARANTUA, JA ALISTUU SIIHEN, SE ON TÄYSIN eri asia, kuin se, ettei masentunut haluaisi parantua! Olet loukkaava. Oletko todella alalla?

Eiväthän he voi parantua, kun surkeat terapeutit eivät ymmärrä heidän ongelmiaan. Koska nykypsykiatriassa on paljon mätää. Syy ei tietenkään ole yksittäisten lampai... siis terapeuttien.

Mitä sinä räyhäät? On totta, että sairaus on myös suoja, siitä luopuminen ei aina onnistu. Sinua kun lukee, kuulut juuri siihen porukkaan, jota mätähoito ei lähetä terapiaan. Olet rakentanut kipeydestä selityksen ja maailmasi.

Mitä helvettiä!? Sairaus EI OLE KOSKAAN SUOJA. Siitä kärsivä ihminen kärsii aina enemmän, kuin siinä tilanteessa, minkä saavuttaakseen hän hakee apua.

Eli se tilanne olisi terve mieli.

Mikä mätähoito?

Sinä et vain pysty myöntämään, että syy miksi joku ei saa apua ja parane on se, että sinä tai muu terapeutti, jolle hän on päätynyt ei ymmärrä hänen ongelmiaan, eikä osaa auttaa ratkaisemaan niitä, eli ei osaa hoitaa potilasta terveeksi. Sori vaan.

Itse asiassa todella monet pitävät sairaan roolistaan niin paljon, että eivät halua parantua. Jotkut jopa haluavat kehitellä itselleen olemattomia oireita saadakseen olla kivassa sairaan roolissa. Kyllä aika moni meistä on saattanut alakoululaisena yrittää vilustuttaa itsensä, jottei tarvitsisi mennä seuraavana päivänä johonkin ikävään kokeeseen tai hiihtokilpailuun. Useimmat kasvavat siitä ohitse viimeistään aikuistuessaan, mutta ei suinkaan kaikki.

Äh, sinä et tajua. Sen taustalla on alistuminen siihen, että kyseinen ihminen ei ole ehkä koskaan kokenut, mitä on tulla ymmärretyksi. Hän on jo ajat sitten menettänyt valon sen tunnelin päässä, jossa olisi vapautuminen asioista, jotka masennusta ylläpitävät.

Se ei ole mikään merkki siitä, että olisi ihmisiä, jotka haluaisivat voida huonosti, tai jotka haluaisivat mieluummin huomiota masentuneena, kuin olla terveitä.

Mutta jos ei ole lapsenakaan tullut ymmärretyksi, tuo on oletettava kuvio.

Ja te tyhmät mt-työntekijät kuvittelette, että "no siis on ihmisiä, jotka haluu olla sairaita". Jotta ette joutuisi katsomaan peiliin ja toteamaan, että te ymmärrätte niin kovin vähän ja päivästä toiseen vain joutuisitte katsomaan, miten ne ihmiset kärsivät. Siksi on turavallisempaa kehitellä tuollaisia pikku uskomuksia. Vaikka järkikin sen sanoo, miten asia oikeasti on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(

Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..

Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta. 

Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta.. 

Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.

Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.

Mitähän se erilainen terapia mahtaisi olla? Kyllä pelkoja hoidetaan aika yleistyneen käytännön mukaan. Siinä ensin kartoitetaan niitä pelottavia ja ahdistavia asioita ja tilanteita, ja sen jälkeen pisteytetään tämä asiat ahdistavuudessaan (esim. ykkösestä kymppiin missä kymmenen on ahdistavin mahdollinen tilanne). Sitten tehdään suunnitelma, missä aletaan tekemään vaikkapa niitä ykkösen verran ahdistavia asioita, sen jälkeen kun niistä on jo rutiinia aletaan kokeilemaan kakkosia jne.

Fobioiden hoito ei ole tainnut koskaan onnistua ilman niitä lukuisia altistuksia ja toistoja, toistoja, toistoja. Olen itsekin kärsinyt lentopelosta ja kaikkein eniten siihen auttoi viisikymmentä ensimmäistä lentoa. Ei siihen ihan hirveästi olisi auttanut käydä terapeutilla kuuntelemassa, että pitäisi pikkuhiljaa mennä niitä vaikeita tilanteita päin. Sen sijaan pitää mennä lentokentälle katselemaan niitä koneita ja siitä sitten uskaltautua lyhyimmälle mahdolliselle lennolle. 

Mistä minä sen tiedän, en ole alalla? Mutta siis itsellänikin on inho ja pelko seksiä kohtaan. Kuvitteletko sä, että siihen auttoi meneminen seksiterapeuteille, niille saattanan hulluille nymfoille tai nymfopositiivisille? Ei todellakaan auttanut, vaan ihan muut seikat.

Melkein kaikki ongelmani ovat olleet vain oire, eivät mikään syy.

No jos et aiheesta mitään tiedä, ei ehkä kannattaa rummuttaa vahvana mielipiteenä, että pitää saada toisenlaista terapiaa?

En valitettavasti ihan kamalasti ymmärtänyt omasta kertomuksestasi. Sen kuitenkin tiedän, että mielen ongelmia on erilaisia ja eritasoisia. On ihan erinomaisen hyvä havainto, että monesti oireet ovat oireita ja niille on jokin erillinen, taustalla vaikuttava syy. Montaa ongelmaa kannattaa purkaa molemmista päistä: sekä ihan siellä käytännön toiminnan tasolla että porautumalla siihen alkuperäiseen syyhyn. Ammattilaisilta saa neuvoja ja ohjausta siihen, minkä verran kummastakin päästä missäkin kohtaa kannattaa ongelmaa työstää. Työston joutuu tekemään itse. :)

Haloo, ei siihen terapeutin koulutusta vaadita tajutakseen, että jos 15 vuotta terapiaa ei ole auttanut, vika on siinä terapiassa. Ja en ole kukaan, joka on tässä ketjussa terapioistaan kertonut. Ja se terapeutti ei ole vain kuuntelija vaan se, mitä hän sanoo, on se asia, joka terapiassa parantaa. Eli terapeutti sen tekee, se, mitä asiakas tekee sen avun saatuaan on itsestäänselvää, koska sitähän niistä tultiin hakemaankin, että sitten siihen kykenee. Ei asiakkaalta sitä voida vaatia, että riitttää, kun terapiaan menee, että se auttaa, jos itse "tekee töitä". Se ei takaa mitään, jos terapia on väärä.

Katsos kun se on sinun elämäsi. Kukaan ei voi vaatia sinulta mitään, sinulla on oikeus olla tekemättä töitä ja olla juuri niin passiivinen kuin haluat. Tosin kuin lapsuudenkodissasi, passiivisuutesi ei kauheasti haittaa muita ihmisiä. Suoraan sanottuna sen lisäksi, että he eivät provosoidu käytöksestäsi he eivät edes juurikaan välitä siitä tai edes huomaa sitä.

Mutta sinun omalle elämällesi on ihan hirveän iso merkitys, oletko sinä passiivinen ja vetäytyvä, jätätkö elämäsi sen varaan että joku huolehtii sinusta vai vastaatko itse itsestäsi. Terveydenhuolto ei ole luvannut kenellekään meille yhtään mitään, ei sitä että psykoterapia parantaa kaikki ongelmamme tai että syöpähoidot nujertavat syöpämme. Molempien kohdalla kannattaa kyllä ihan tosissaan yrittää. Mutta jos ei halua, ei täysi-ikäisen ole pakko, saa pitää sairautensa. Monen kohdalla tuttu turvallinen sairaus tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin ottaa askelia kohti täysin tuntematonta, paranemista. Surullista se toki on.

Mikä ihmeen asenne tämä on? Jos kela maksaa ja suo hoidot, niin totta kai kela edellyttää, että hoitajan eli terapeutin on ymmärretäävä asiakasta, ei asiakas sinne mene ymmärtämään terapeuttia, jolle ei synny hölkäsen pöläystä tajua siitä, miksi asiakas voi huonosti. Totta kai terapeutin työtä on saada se selville, ja auttaa.

Totta kai terapeutin tulee yrittää ymmärtää asiakasta. Mutta miten tämä liittyy siihen, että asiakas on tai ei ole halukas tekemään työtä? Nehän ovat ihan eri asioita. Eikö pikemminkin ole asiakkaan ymmärtämistä, että ymmärtää missä määrin asiakas haluaa parantua ja on valmis työskentelemään sen kanssa. Hyvin suuri osa masentuneista nimenomaan ei halua parantua. Sekin on asia, josta on hyvä puhua ihan suoraan ja ääneen. Sen jälkeen voidaan mahdollisesti päästä jopa pohtimaan, miksi asiakas ei halua parantua tai noudattaa annettuja ohjeita.

Häh? Mitä sä oikein selität?

Jos joku uskoo, ETTÄ EI VOI PARANTUA, JA ALISTUU SIIHEN, SE ON TÄYSIN eri asia, kuin se, ettei masentunut haluaisi parantua! Olet loukkaava. Oletko todella alalla?

Eiväthän he voi parantua, kun surkeat terapeutit eivät ymmärrä heidän ongelmiaan. Koska nykypsykiatriassa on paljon mätää. Syy ei tietenkään ole yksittäisten lampai... siis terapeuttien.

Mitä sinä räyhäät? On totta, että sairaus on myös suoja, siitä luopuminen ei aina onnistu. Sinua kun lukee, kuulut juuri siihen porukkaan, jota mätähoito ei lähetä terapiaan. Olet rakentanut kipeydestä selityksen ja maailmasi.

Mitä helvettiä!? Sairaus EI OLE KOSKAAN SUOJA. Siitä kärsivä ihminen kärsii aina enemmän, kuin siinä tilanteessa, minkä saavuttaakseen hän hakee apua.

Eli se tilanne olisi terve mieli.

Mikä mätähoito?

Sinä et vain pysty myöntämään, että syy miksi joku ei saa apua ja parane on se, että sinä tai muu terapeutti, jolle hän on päätynyt ei ymmärrä hänen ongelmiaan, eikä osaa auttaa ratkaisemaan niitä, eli ei osaa hoitaa potilasta terveeksi. Sori vaan.

Itse asiassa todella monet pitävät sairaan roolistaan niin paljon, että eivät halua parantua. Jotkut jopa haluavat kehitellä itselleen olemattomia oireita saadakseen olla kivassa sairaan roolissa. Kyllä aika moni meistä on saattanut alakoululaisena yrittää vilustuttaa itsensä, jottei tarvitsisi mennä seuraavana päivänä johonkin ikävään kokeeseen tai hiihtokilpailuun. Useimmat kasvavat siitä ohitse viimeistään aikuistuessaan, mutta ei suinkaan kaikki.

Äh, sinä et tajua. Sen taustalla on alistuminen siihen, että kyseinen ihminen ei ole ehkä koskaan kokenut, mitä on tulla ymmärretyksi. Hän on jo ajat sitten menettänyt valon sen tunnelin päässä, jossa olisi vapautuminen asioista, jotka masennusta ylläpitävät.

Se ei ole mikään merkki siitä, että olisi ihmisiä, jotka haluaisivat voida huonosti, tai jotka haluaisivat mieluummin huomiota masentuneena, kuin olla terveitä.

Mutta jos ei ole lapsenakaan tullut ymmärretyksi, tuo on oletettava kuvio.

Ja te tyhmät mt-työntekijät kuvittelette, että "no siis on ihmisiä, jotka haluu olla sairaita". Jotta ette joutuisi katsomaan peiliin ja toteamaan, että te ymmärrätte niin kovin vähän ja päivästä toiseen vain joutuisitte katsomaan, miten ne ihmiset kärsivät. Siksi on turavallisempaa kehitellä tuollaisia pikku uskomuksia. Vaikka järkikin sen sanoo, miten asia oikeasti on.

Joo, sun järki varmasti fiksumpi kuin tieteenala. Ihanko uutta, että jotakuta ei kukaan ymmärtnyt. Heureka! Ja

Lol!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tota äitihullu eli ylläpito, keskustele eli sarjatrollaa kun pärjäät väitettelyssä ilman deletointia JA viestien estoa.

Lollero!

En ole ylläpito, se on mun viholliseni, koska poistelee viestejäni. Tätä ketjua eivät pystykään poistamaan, hahhah.

Uskottavaa! NOT.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku jauhaa vuodesta toiseen ” nauraa matkalla pankkiin ” -tyylisesti psykoterapiasta, ei ole kovin vaikeaa päätellä, mistä puutetta.

Hoitomotivaatio ja hoidon laatu ovat kaksi eri asiaa. Alkuun ei vaadita paljon, sitoutuminen käynteihin eka asia.

Kukaan ei tee 15 v saman tyypin kanssa töitä terapeuttina, se on hoitovirhe. Äitihullu on vailla äitiä, miksi hän ei ylipäätään soveltuva psykoterapiaan. Vastuunotto omasta voinnista on pääsykriteeri hoitoon. Ei sinne kenenkään vaippoja lähdetä vaihtamaan, sen hoitaa kroonikoilla muu hoitojärjestelmä.

Tämä ei ole minun aloitukseni, ja olen hakenut apua jopa kauemmin, kuin ketjun ap. Siispä tiedän, mistä puhun. Mulla on oma kokemukseni, ja se on nimenomaan se, että jos terapeutti ei mua ymmärrä, ei hän voi auttaakaan. Piste.

Mutta tämän tajuamiseen meni kauan. Tai siis olen aina lähtenyt siitä, että auttajan on osattava ymmärtää minua, jos mulla on ongelma, mutta siihen, että tajusin, ettei noi fuckin' terapeutit oikein osaakaan hommmiaan, eli ymmärtää, meni tosi kauan. Kun ne eivät myönnä itse sitä, jos eivät ymmärrä. Kuvittlevat, että potilas istuu sapluunaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tota äitihullu eli ylläpito, keskustele eli sarjatrollaa kun pärjäät väitettelyssä ilman deletointia JA viestien estoa.

Lollero!

En ole ylläpito, se on mun viholliseni, koska poistelee viestejäni. Tätä ketjua eivät pystykään poistamaan, hahhah.

Uskottavaa! NOT.

Siis miten mä olisin yp!? Miksi poistaisin omia aloituksiani, ja tekisin uusia sata kertaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihminen on itsekäs, joten vähät välittää teistä joku ammattiterapeutti ja vielä vähemmän teidän elämästänne. Oma napa lähinnä, ja muut tulevat sitten kaukana perässä.

Työtään tekevät ihmiset yleensä tekevät työtään, ei se sulje pois sitä etteivätkö he voisi pitää asiakkaastaan tai tuntea häntä kohtaan myötätuntoa. Mutta ei terapeutille, lääkärille, kampaajalle tai jalkahoitajalle mennä hakemaan kiintymystä tai rakkautta - ne haetaan vertaissuhteista. Ei heistä kenenkään ole tarkoituskaan leikkiä äitiä asiakkaalleen.

Aivan. Ja tässä juuri se suurin ongelma. Yleensä kun ihminen hakeutuu terapiaan, hän on joko jäänyt jotain vaille vertaissuhteissaan, tai häntä on niissä rikottu jollain tavalla. Masennus, ahdistus, pelkotilat ja monet muut mielen sekä keskushermoston häiriötilat johtuvat kiintymyksen, rakkauden, turvallisuudentunteen ja/tai sosiaalisen hyväksynnän puuttumisesta ihmisen elämässä. Joko henkilö on jäänyt niitä ilman, tai ei osaa ottaa niitä vastaan. Nämä ovat suuria teemoja ihmisen elämässä.

Omalla kohdallani vaikeuteni ovat johtuneet koulukiusatuksi tulemisesta, parisuhteesta jossa minua pahoinpideltiin henkisesti sekä fyysisesti ja myöhemmin yksinäisyydestä. Olen huomannut, että kokemuksina ne ovat olleet niin leimaavia ja väkeviä, läsnä jokaisessa päivässä, että muutaman tunnin jutustelu jonkun tädin kanssa toimistossa ei ole niitä kyennyt korjaamaan, poistamaan niitä, tai parantamaan minua. Alan kirjallisuudenkin mukaan ihminen tarvitsee korjaavia kokemuksia eikä menneisyyteen ja haavoihin keskittymistä, tai niistä jatkuvaa puhumista. Terapiaan olisin valmis heti jälleen menemään, jos olisi joku sellainen terapiasuuntaus, joka opettaisi miten niitä konkreettisia, eheyttäviä kokemuksia luodaan ja hankitaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(

Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..

Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta. 

Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta.. 

Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.

Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.

Mitähän se erilainen terapia mahtaisi olla? Kyllä pelkoja hoidetaan aika yleistyneen käytännön mukaan. Siinä ensin kartoitetaan niitä pelottavia ja ahdistavia asioita ja tilanteita, ja sen jälkeen pisteytetään tämä asiat ahdistavuudessaan (esim. ykkösestä kymppiin missä kymmenen on ahdistavin mahdollinen tilanne). Sitten tehdään suunnitelma, missä aletaan tekemään vaikkapa niitä ykkösen verran ahdistavia asioita, sen jälkeen kun niistä on jo rutiinia aletaan kokeilemaan kakkosia jne.

Fobioiden hoito ei ole tainnut koskaan onnistua ilman niitä lukuisia altistuksia ja toistoja, toistoja, toistoja. Olen itsekin kärsinyt lentopelosta ja kaikkein eniten siihen auttoi viisikymmentä ensimmäistä lentoa. Ei siihen ihan hirveästi olisi auttanut käydä terapeutilla kuuntelemassa, että pitäisi pikkuhiljaa mennä niitä vaikeita tilanteita päin. Sen sijaan pitää mennä lentokentälle katselemaan niitä koneita ja siitä sitten uskaltautua lyhyimmälle mahdolliselle lennolle. 

Mistä minä sen tiedän, en ole alalla? Mutta siis itsellänikin on inho ja pelko seksiä kohtaan. Kuvitteletko sä, että siihen auttoi meneminen seksiterapeuteille, niille saattanan hulluille nymfoille tai nymfopositiivisille? Ei todellakaan auttanut, vaan ihan muut seikat.

Melkein kaikki ongelmani ovat olleet vain oire, eivät mikään syy.

No jos et aiheesta mitään tiedä, ei ehkä kannattaa rummuttaa vahvana mielipiteenä, että pitää saada toisenlaista terapiaa?

En valitettavasti ihan kamalasti ymmärtänyt omasta kertomuksestasi. Sen kuitenkin tiedän, että mielen ongelmia on erilaisia ja eritasoisia. On ihan erinomaisen hyvä havainto, että monesti oireet ovat oireita ja niille on jokin erillinen, taustalla vaikuttava syy. Montaa ongelmaa kannattaa purkaa molemmista päistä: sekä ihan siellä käytännön toiminnan tasolla että porautumalla siihen alkuperäiseen syyhyn. Ammattilaisilta saa neuvoja ja ohjausta siihen, minkä verran kummastakin päästä missäkin kohtaa kannattaa ongelmaa työstää. Työston joutuu tekemään itse. :)

Haloo, ei siihen terapeutin koulutusta vaadita tajutakseen, että jos 15 vuotta terapiaa ei ole auttanut, vika on siinä terapiassa. Ja en ole kukaan, joka on tässä ketjussa terapioistaan kertonut. Ja se terapeutti ei ole vain kuuntelija vaan se, mitä hän sanoo, on se asia, joka terapiassa parantaa. Eli terapeutti sen tekee, se, mitä asiakas tekee sen avun saatuaan on itsestäänselvää, koska sitähän niistä tultiin hakemaankin, että sitten siihen kykenee. Ei asiakkaalta sitä voida vaatia, että riitttää, kun terapiaan menee, että se auttaa, jos itse "tekee töitä". Se ei takaa mitään, jos terapia on väärä.

Katsos kun se on sinun elämäsi. Kukaan ei voi vaatia sinulta mitään, sinulla on oikeus olla tekemättä töitä ja olla juuri niin passiivinen kuin haluat. Tosin kuin lapsuudenkodissasi, passiivisuutesi ei kauheasti haittaa muita ihmisiä. Suoraan sanottuna sen lisäksi, että he eivät provosoidu käytöksestäsi he eivät edes juurikaan välitä siitä tai edes huomaa sitä.

Mutta sinun omalle elämällesi on ihan hirveän iso merkitys, oletko sinä passiivinen ja vetäytyvä, jätätkö elämäsi sen varaan että joku huolehtii sinusta vai vastaatko itse itsestäsi. Terveydenhuolto ei ole luvannut kenellekään meille yhtään mitään, ei sitä että psykoterapia parantaa kaikki ongelmamme tai että syöpähoidot nujertavat syöpämme. Molempien kohdalla kannattaa kyllä ihan tosissaan yrittää. Mutta jos ei halua, ei täysi-ikäisen ole pakko, saa pitää sairautensa. Monen kohdalla tuttu turvallinen sairaus tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin ottaa askelia kohti täysin tuntematonta, paranemista. Surullista se toki on.

Mikä ihmeen asenne tämä on? Jos kela maksaa ja suo hoidot, niin totta kai kela edellyttää, että hoitajan eli terapeutin on ymmärretäävä asiakasta, ei asiakas sinne mene ymmärtämään terapeuttia, jolle ei synny hölkäsen pöläystä tajua siitä, miksi asiakas voi huonosti. Totta kai terapeutin työtä on saada se selville, ja auttaa.

Totta kai terapeutin tulee yrittää ymmärtää asiakasta. Mutta miten tämä liittyy siihen, että asiakas on tai ei ole halukas tekemään työtä? Nehän ovat ihan eri asioita. Eikö pikemminkin ole asiakkaan ymmärtämistä, että ymmärtää missä määrin asiakas haluaa parantua ja on valmis työskentelemään sen kanssa. Hyvin suuri osa masentuneista nimenomaan ei halua parantua. Sekin on asia, josta on hyvä puhua ihan suoraan ja ääneen. Sen jälkeen voidaan mahdollisesti päästä jopa pohtimaan, miksi asiakas ei halua parantua tai noudattaa annettuja ohjeita.

Häh? Mitä sä oikein selität?

Jos joku uskoo, ETTÄ EI VOI PARANTUA, JA ALISTUU SIIHEN, SE ON TÄYSIN eri asia, kuin se, ettei masentunut haluaisi parantua! Olet loukkaava. Oletko todella alalla?

Eiväthän he voi parantua, kun surkeat terapeutit eivät ymmärrä heidän ongelmiaan. Koska nykypsykiatriassa on paljon mätää. Syy ei tietenkään ole yksittäisten lampai... siis terapeuttien.

Mitä sinä räyhäät? On totta, että sairaus on myös suoja, siitä luopuminen ei aina onnistu. Sinua kun lukee, kuulut juuri siihen porukkaan, jota mätähoito ei lähetä terapiaan. Olet rakentanut kipeydestä selityksen ja maailmasi.

Mitä helvettiä!? Sairaus EI OLE KOSKAAN SUOJA. Siitä kärsivä ihminen kärsii aina enemmän, kuin siinä tilanteessa, minkä saavuttaakseen hän hakee apua.

Eli se tilanne olisi terve mieli.

Mikä mätähoito?

Sinä et vain pysty myöntämään, että syy miksi joku ei saa apua ja parane on se, että sinä tai muu terapeutti, jolle hän on päätynyt ei ymmärrä hänen ongelmiaan, eikä osaa auttaa ratkaisemaan niitä, eli ei osaa hoitaa potilasta terveeksi. Sori vaan.

Itse asiassa todella monet pitävät sairaan roolistaan niin paljon, että eivät halua parantua. Jotkut jopa haluavat kehitellä itselleen olemattomia oireita saadakseen olla kivassa sairaan roolissa. Kyllä aika moni meistä on saattanut alakoululaisena yrittää vilustuttaa itsensä, jottei tarvitsisi mennä seuraavana päivänä johonkin ikävään kokeeseen tai hiihtokilpailuun. Useimmat kasvavat siitä ohitse viimeistään aikuistuessaan, mutta ei suinkaan kaikki.

Äh, sinä et tajua. Sen taustalla on alistuminen siihen, että kyseinen ihminen ei ole ehkä koskaan kokenut, mitä on tulla ymmärretyksi. Hän on jo ajat sitten menettänyt valon sen tunnelin päässä, jossa olisi vapautuminen asioista, jotka masennusta ylläpitävät.

Se ei ole mikään merkki siitä, että olisi ihmisiä, jotka haluaisivat voida huonosti, tai jotka haluaisivat mieluummin huomiota masentuneena, kuin olla terveitä.

Mutta jos ei ole lapsenakaan tullut ymmärretyksi, tuo on oletettava kuvio.

Ja te tyhmät mt-työntekijät kuvittelette, että "no siis on ihmisiä, jotka haluu olla sairaita". Jotta ette joutuisi katsomaan peiliin ja toteamaan, että te ymmärrätte niin kovin vähän ja päivästä toiseen vain joutuisitte katsomaan, miten ne ihmiset kärsivät. Siksi on turavallisempaa kehitellä tuollaisia pikku uskomuksia. Vaikka järkikin sen sanoo, miten asia oikeasti on.

Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat. Mutta se ei ole totta, etteivätkö jotkut mieluummin valitsisi sairauden kuin paranemisen. On ihan eri asia haluta parantua mutta pitää sitä epätodennäköisenä. Ymmärrät varmasti puolestasi, että nämä ovat ihan eri asioita.

Ja on hienoa, että ymmärrät että siitä koetusta ymmärtämättömyydestä voi tulla kierre. Ymmärrät varmasti myös sen, että ihmisten nimitteleminen tyhmäksi on myös saman kierteen ylläpitämistä ja luomista. Kun nimität toista tyhmäksi, yrität samalla saada ihmisen puolustuskannalle sen sijaan että hän yrittäisi tai edes haluaisi ymmärtää sinua. Jos vielä onnistut provosoimaan, saat vahvistusta olettamuksellesi, että muut eivät ymmärrä eivätkä edes halua ymmärtää sinua. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(

Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..

Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta. 

Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta.. 

Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.

Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.

Mitähän se erilainen terapia mahtaisi olla? Kyllä pelkoja hoidetaan aika yleistyneen käytännön mukaan. Siinä ensin kartoitetaan niitä pelottavia ja ahdistavia asioita ja tilanteita, ja sen jälkeen pisteytetään tämä asiat ahdistavuudessaan (esim. ykkösestä kymppiin missä kymmenen on ahdistavin mahdollinen tilanne). Sitten tehdään suunnitelma, missä aletaan tekemään vaikkapa niitä ykkösen verran ahdistavia asioita, sen jälkeen kun niistä on jo rutiinia aletaan kokeilemaan kakkosia jne.

Fobioiden hoito ei ole tainnut koskaan onnistua ilman niitä lukuisia altistuksia ja toistoja, toistoja, toistoja. Olen itsekin kärsinyt lentopelosta ja kaikkein eniten siihen auttoi viisikymmentä ensimmäistä lentoa. Ei siihen ihan hirveästi olisi auttanut käydä terapeutilla kuuntelemassa, että pitäisi pikkuhiljaa mennä niitä vaikeita tilanteita päin. Sen sijaan pitää mennä lentokentälle katselemaan niitä koneita ja siitä sitten uskaltautua lyhyimmälle mahdolliselle lennolle. 

Mistä minä sen tiedän, en ole alalla? Mutta siis itsellänikin on inho ja pelko seksiä kohtaan. Kuvitteletko sä, että siihen auttoi meneminen seksiterapeuteille, niille saattanan hulluille nymfoille tai nymfopositiivisille? Ei todellakaan auttanut, vaan ihan muut seikat.

Melkein kaikki ongelmani ovat olleet vain oire, eivät mikään syy.

No jos et aiheesta mitään tiedä, ei ehkä kannattaa rummuttaa vahvana mielipiteenä, että pitää saada toisenlaista terapiaa?

En valitettavasti ihan kamalasti ymmärtänyt omasta kertomuksestasi. Sen kuitenkin tiedän, että mielen ongelmia on erilaisia ja eritasoisia. On ihan erinomaisen hyvä havainto, että monesti oireet ovat oireita ja niille on jokin erillinen, taustalla vaikuttava syy. Montaa ongelmaa kannattaa purkaa molemmista päistä: sekä ihan siellä käytännön toiminnan tasolla että porautumalla siihen alkuperäiseen syyhyn. Ammattilaisilta saa neuvoja ja ohjausta siihen, minkä verran kummastakin päästä missäkin kohtaa kannattaa ongelmaa työstää. Työston joutuu tekemään itse. :)

Haloo, ei siihen terapeutin koulutusta vaadita tajutakseen, että jos 15 vuotta terapiaa ei ole auttanut, vika on siinä terapiassa. Ja en ole kukaan, joka on tässä ketjussa terapioistaan kertonut. Ja se terapeutti ei ole vain kuuntelija vaan se, mitä hän sanoo, on se asia, joka terapiassa parantaa. Eli terapeutti sen tekee, se, mitä asiakas tekee sen avun saatuaan on itsestäänselvää, koska sitähän niistä tultiin hakemaankin, että sitten siihen kykenee. Ei asiakkaalta sitä voida vaatia, että riitttää, kun terapiaan menee, että se auttaa, jos itse "tekee töitä". Se ei takaa mitään, jos terapia on väärä.

Katsos kun se on sinun elämäsi. Kukaan ei voi vaatia sinulta mitään, sinulla on oikeus olla tekemättä töitä ja olla juuri niin passiivinen kuin haluat. Tosin kuin lapsuudenkodissasi, passiivisuutesi ei kauheasti haittaa muita ihmisiä. Suoraan sanottuna sen lisäksi, että he eivät provosoidu käytöksestäsi he eivät edes juurikaan välitä siitä tai edes huomaa sitä.

Mutta sinun omalle elämällesi on ihan hirveän iso merkitys, oletko sinä passiivinen ja vetäytyvä, jätätkö elämäsi sen varaan että joku huolehtii sinusta vai vastaatko itse itsestäsi. Terveydenhuolto ei ole luvannut kenellekään meille yhtään mitään, ei sitä että psykoterapia parantaa kaikki ongelmamme tai että syöpähoidot nujertavat syöpämme. Molempien kohdalla kannattaa kyllä ihan tosissaan yrittää. Mutta jos ei halua, ei täysi-ikäisen ole pakko, saa pitää sairautensa. Monen kohdalla tuttu turvallinen sairaus tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin ottaa askelia kohti täysin tuntematonta, paranemista. Surullista se toki on.

Mikä ihmeen asenne tämä on? Jos kela maksaa ja suo hoidot, niin totta kai kela edellyttää, että hoitajan eli terapeutin on ymmärretäävä asiakasta, ei asiakas sinne mene ymmärtämään terapeuttia, jolle ei synny hölkäsen pöläystä tajua siitä, miksi asiakas voi huonosti. Totta kai terapeutin työtä on saada se selville, ja auttaa.

Totta kai terapeutin tulee yrittää ymmärtää asiakasta. Mutta miten tämä liittyy siihen, että asiakas on tai ei ole halukas tekemään työtä? Nehän ovat ihan eri asioita. Eikö pikemminkin ole asiakkaan ymmärtämistä, että ymmärtää missä määrin asiakas haluaa parantua ja on valmis työskentelemään sen kanssa. Hyvin suuri osa masentuneista nimenomaan ei halua parantua. Sekin on asia, josta on hyvä puhua ihan suoraan ja ääneen. Sen jälkeen voidaan mahdollisesti päästä jopa pohtimaan, miksi asiakas ei halua parantua tai noudattaa annettuja ohjeita.

Häh? Mitä sä oikein selität?

Jos joku uskoo, ETTÄ EI VOI PARANTUA, JA ALISTUU SIIHEN, SE ON TÄYSIN eri asia, kuin se, ettei masentunut haluaisi parantua! Olet loukkaava. Oletko todella alalla?

Eiväthän he voi parantua, kun surkeat terapeutit eivät ymmärrä heidän ongelmiaan. Koska nykypsykiatriassa on paljon mätää. Syy ei tietenkään ole yksittäisten lampai... siis terapeuttien.

Mitä sinä räyhäät? On totta, että sairaus on myös suoja, siitä luopuminen ei aina onnistu. Sinua kun lukee, kuulut juuri siihen porukkaan, jota mätähoito ei lähetä terapiaan. Olet rakentanut kipeydestä selityksen ja maailmasi.

Mitä helvettiä!? Sairaus EI OLE KOSKAAN SUOJA. Siitä kärsivä ihminen kärsii aina enemmän, kuin siinä tilanteessa, minkä saavuttaakseen hän hakee apua.

Eli se tilanne olisi terve mieli.

Mikä mätähoito?

Sinä et vain pysty myöntämään, että syy miksi joku ei saa apua ja parane on se, että sinä tai muu terapeutti, jolle hän on päätynyt ei ymmärrä hänen ongelmiaan, eikä osaa auttaa ratkaisemaan niitä, eli ei osaa hoitaa potilasta terveeksi. Sori vaan.

Itse asiassa todella monet pitävät sairaan roolistaan niin paljon, että eivät halua parantua. Jotkut jopa haluavat kehitellä itselleen olemattomia oireita saadakseen olla kivassa sairaan roolissa. Kyllä aika moni meistä on saattanut alakoululaisena yrittää vilustuttaa itsensä, jottei tarvitsisi mennä seuraavana päivänä johonkin ikävään kokeeseen tai hiihtokilpailuun. Useimmat kasvavat siitä ohitse viimeistään aikuistuessaan, mutta ei suinkaan kaikki.

Äh, sinä et tajua. Sen taustalla on alistuminen siihen, että kyseinen ihminen ei ole ehkä koskaan kokenut, mitä on tulla ymmärretyksi. Hän on jo ajat sitten menettänyt valon sen tunnelin päässä, jossa olisi vapautuminen asioista, jotka masennusta ylläpitävät.

Se ei ole mikään merkki siitä, että olisi ihmisiä, jotka haluaisivat voida huonosti, tai jotka haluaisivat mieluummin huomiota masentuneena, kuin olla terveitä.

Mutta jos ei ole lapsenakaan tullut ymmärretyksi, tuo on oletettava kuvio.

Ja te tyhmät mt-työntekijät kuvittelette, että "no siis on ihmisiä, jotka haluu olla sairaita". Jotta ette joutuisi katsomaan peiliin ja toteamaan, että te ymmärrätte niin kovin vähän ja päivästä toiseen vain joutuisitte katsomaan, miten ne ihmiset kärsivät. Siksi on turavallisempaa kehitellä tuollaisia pikku uskomuksia. Vaikka järkikin sen sanoo, miten asia oikeasti on.

Joo, sun järki varmasti fiksumpi kuin tieteenala. Ihanko uutta, että jotakuta ei kukaan ymmärtnyt. Heureka! Ja

Lol!

No on se mulle uutta, jos terapeutti SEN TAKIA ei voi myöntää, että hän ei ymmärrä asiakasta ja tämä ei siksi parane, vaan suoltaa peetä potilaan työnteon puutteesta. Hieman hölmöhän se sellainen potilaskin on, joka käy terapeutilla, joka ei osaa auttaa, eikä ymmärrä, kun sellainen ei motivoi "tekemään työtä" itsensä kanssa, kun ei siitä apuakaan ole näköpiirissä. Mutta moni ei tiedä muutakaan paikkaa, minne mennä. Kauheaa etenkin pikkupaikkakunnilla :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(

Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..

Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta. 

Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta.. 

Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.

Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.

Mitähän se erilainen terapia mahtaisi olla? Kyllä pelkoja hoidetaan aika yleistyneen käytännön mukaan. Siinä ensin kartoitetaan niitä pelottavia ja ahdistavia asioita ja tilanteita, ja sen jälkeen pisteytetään tämä asiat ahdistavuudessaan (esim. ykkösestä kymppiin missä kymmenen on ahdistavin mahdollinen tilanne). Sitten tehdään suunnitelma, missä aletaan tekemään vaikkapa niitä ykkösen verran ahdistavia asioita, sen jälkeen kun niistä on jo rutiinia aletaan kokeilemaan kakkosia jne.

Fobioiden hoito ei ole tainnut koskaan onnistua ilman niitä lukuisia altistuksia ja toistoja, toistoja, toistoja. Olen itsekin kärsinyt lentopelosta ja kaikkein eniten siihen auttoi viisikymmentä ensimmäistä lentoa. Ei siihen ihan hirveästi olisi auttanut käydä terapeutilla kuuntelemassa, että pitäisi pikkuhiljaa mennä niitä vaikeita tilanteita päin. Sen sijaan pitää mennä lentokentälle katselemaan niitä koneita ja siitä sitten uskaltautua lyhyimmälle mahdolliselle lennolle. 

Mistä minä sen tiedän, en ole alalla? Mutta siis itsellänikin on inho ja pelko seksiä kohtaan. Kuvitteletko sä, että siihen auttoi meneminen seksiterapeuteille, niille saattanan hulluille nymfoille tai nymfopositiivisille? Ei todellakaan auttanut, vaan ihan muut seikat.

Melkein kaikki ongelmani ovat olleet vain oire, eivät mikään syy.

No jos et aiheesta mitään tiedä, ei ehkä kannattaa rummuttaa vahvana mielipiteenä, että pitää saada toisenlaista terapiaa?

En valitettavasti ihan kamalasti ymmärtänyt omasta kertomuksestasi. Sen kuitenkin tiedän, että mielen ongelmia on erilaisia ja eritasoisia. On ihan erinomaisen hyvä havainto, että monesti oireet ovat oireita ja niille on jokin erillinen, taustalla vaikuttava syy. Montaa ongelmaa kannattaa purkaa molemmista päistä: sekä ihan siellä käytännön toiminnan tasolla että porautumalla siihen alkuperäiseen syyhyn. Ammattilaisilta saa neuvoja ja ohjausta siihen, minkä verran kummastakin päästä missäkin kohtaa kannattaa ongelmaa työstää. Työston joutuu tekemään itse. :)

Haloo, ei siihen terapeutin koulutusta vaadita tajutakseen, että jos 15 vuotta terapiaa ei ole auttanut, vika on siinä terapiassa. Ja en ole kukaan, joka on tässä ketjussa terapioistaan kertonut. Ja se terapeutti ei ole vain kuuntelija vaan se, mitä hän sanoo, on se asia, joka terapiassa parantaa. Eli terapeutti sen tekee, se, mitä asiakas tekee sen avun saatuaan on itsestäänselvää, koska sitähän niistä tultiin hakemaankin, että sitten siihen kykenee. Ei asiakkaalta sitä voida vaatia, että riitttää, kun terapiaan menee, että se auttaa, jos itse "tekee töitä". Se ei takaa mitään, jos terapia on väärä.

Katsos kun se on sinun elämäsi. Kukaan ei voi vaatia sinulta mitään, sinulla on oikeus olla tekemättä töitä ja olla juuri niin passiivinen kuin haluat. Tosin kuin lapsuudenkodissasi, passiivisuutesi ei kauheasti haittaa muita ihmisiä. Suoraan sanottuna sen lisäksi, että he eivät provosoidu käytöksestäsi he eivät edes juurikaan välitä siitä tai edes huomaa sitä.

Mutta sinun omalle elämällesi on ihan hirveän iso merkitys, oletko sinä passiivinen ja vetäytyvä, jätätkö elämäsi sen varaan että joku huolehtii sinusta vai vastaatko itse itsestäsi. Terveydenhuolto ei ole luvannut kenellekään meille yhtään mitään, ei sitä että psykoterapia parantaa kaikki ongelmamme tai että syöpähoidot nujertavat syöpämme. Molempien kohdalla kannattaa kyllä ihan tosissaan yrittää. Mutta jos ei halua, ei täysi-ikäisen ole pakko, saa pitää sairautensa. Monen kohdalla tuttu turvallinen sairaus tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin ottaa askelia kohti täysin tuntematonta, paranemista. Surullista se toki on.

Mikä ihmeen asenne tämä on? Jos kela maksaa ja suo hoidot, niin totta kai kela edellyttää, että hoitajan eli terapeutin on ymmärretäävä asiakasta, ei asiakas sinne mene ymmärtämään terapeuttia, jolle ei synny hölkäsen pöläystä tajua siitä, miksi asiakas voi huonosti. Totta kai terapeutin työtä on saada se selville, ja auttaa.

Totta kai terapeutin tulee yrittää ymmärtää asiakasta. Mutta miten tämä liittyy siihen, että asiakas on tai ei ole halukas tekemään työtä? Nehän ovat ihan eri asioita. Eikö pikemminkin ole asiakkaan ymmärtämistä, että ymmärtää missä määrin asiakas haluaa parantua ja on valmis työskentelemään sen kanssa. Hyvin suuri osa masentuneista nimenomaan ei halua parantua. Sekin on asia, josta on hyvä puhua ihan suoraan ja ääneen. Sen jälkeen voidaan mahdollisesti päästä jopa pohtimaan, miksi asiakas ei halua parantua tai noudattaa annettuja ohjeita.

Häh? Mitä sä oikein selität?

Jos joku uskoo, ETTÄ EI VOI PARANTUA, JA ALISTUU SIIHEN, SE ON TÄYSIN eri asia, kuin se, ettei masentunut haluaisi parantua! Olet loukkaava. Oletko todella alalla?

Eiväthän he voi parantua, kun surkeat terapeutit eivät ymmärrä heidän ongelmiaan. Koska nykypsykiatriassa on paljon mätää. Syy ei tietenkään ole yksittäisten lampai... siis terapeuttien.

Mitä sinä räyhäät? On totta, että sairaus on myös suoja, siitä luopuminen ei aina onnistu. Sinua kun lukee, kuulut juuri siihen porukkaan, jota mätähoito ei lähetä terapiaan. Olet rakentanut kipeydestä selityksen ja maailmasi.

Mitä helvettiä!? Sairaus EI OLE KOSKAAN SUOJA. Siitä kärsivä ihminen kärsii aina enemmän, kuin siinä tilanteessa, minkä saavuttaakseen hän hakee apua.

Eli se tilanne olisi terve mieli.

Mikä mätähoito?

Sinä et vain pysty myöntämään, että syy miksi joku ei saa apua ja parane on se, että sinä tai muu terapeutti, jolle hän on päätynyt ei ymmärrä hänen ongelmiaan, eikä osaa auttaa ratkaisemaan niitä, eli ei osaa hoitaa potilasta terveeksi. Sori vaan.

Itse asiassa todella monet pitävät sairaan roolistaan niin paljon, että eivät halua parantua. Jotkut jopa haluavat kehitellä itselleen olemattomia oireita saadakseen olla kivassa sairaan roolissa. Kyllä aika moni meistä on saattanut alakoululaisena yrittää vilustuttaa itsensä, jottei tarvitsisi mennä seuraavana päivänä johonkin ikävään kokeeseen tai hiihtokilpailuun. Useimmat kasvavat siitä ohitse viimeistään aikuistuessaan, mutta ei suinkaan kaikki.

Äh, sinä et tajua. Sen taustalla on alistuminen siihen, että kyseinen ihminen ei ole ehkä koskaan kokenut, mitä on tulla ymmärretyksi. Hän on jo ajat sitten menettänyt valon sen tunnelin päässä, jossa olisi vapautuminen asioista, jotka masennusta ylläpitävät.

Se ei ole mikään merkki siitä, että olisi ihmisiä, jotka haluaisivat voida huonosti, tai jotka haluaisivat mieluummin huomiota masentuneena, kuin olla terveitä.

Mutta jos ei ole lapsenakaan tullut ymmärretyksi, tuo on oletettava kuvio.

Ja te tyhmät mt-työntekijät kuvittelette, että "no siis on ihmisiä, jotka haluu olla sairaita". Jotta ette joutuisi katsomaan peiliin ja toteamaan, että te ymmärrätte niin kovin vähän ja päivästä toiseen vain joutuisitte katsomaan, miten ne ihmiset kärsivät. Siksi on turavallisempaa kehitellä tuollaisia pikku uskomuksia. Vaikka järkikin sen sanoo, miten asia oikeasti on.

Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat. Mutta se ei ole totta, etteivätkö jotkut mieluummin valitsisi sairauden kuin paranemisen. On ihan eri asia haluta parantua mutta pitää sitä epätodennäköisenä. Ymmärrät varmasti puolestasi, että nämä ovat ihan eri asioita.

Ja on hienoa, että ymmärrät että siitä koetusta ymmärtämättömyydestä voi tulla kierre. Ymmärrät varmasti myös sen, että ihmisten nimitteleminen tyhmäksi on myös saman kierteen ylläpitämistä ja luomista. Kun nimität toista tyhmäksi, yrität samalla saada ihmisen puolustuskannalle sen sijaan että hän yrittäisi tai edes haluaisi ymmärtää sinua. Jos vielä onnistut provosoimaan, saat vahvistusta olettamuksellesi, että muut eivät ymmärrä eivätkä edes halua ymmärtää sinua. :)

Sinä et ole minua ymmärtämään palkattu henkilö minulle. Sinua voin aivan vapaasti nimittää tyhmäksi, vaikka se ylläpitäisi mitä tahansa. En laske terveellekään psyykelle, tai henkilölle, joka ei hae muiden ymmärrystä, koska sitä jo saa, kieltoa sanoa muita tyhmiksi, jos suuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(

Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..

Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta. 

Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta.. 

Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.

Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.

Mitähän se erilainen terapia mahtaisi olla? Kyllä pelkoja hoidetaan aika yleistyneen käytännön mukaan. Siinä ensin kartoitetaan niitä pelottavia ja ahdistavia asioita ja tilanteita, ja sen jälkeen pisteytetään tämä asiat ahdistavuudessaan (esim. ykkösestä kymppiin missä kymmenen on ahdistavin mahdollinen tilanne). Sitten tehdään suunnitelma, missä aletaan tekemään vaikkapa niitä ykkösen verran ahdistavia asioita, sen jälkeen kun niistä on jo rutiinia aletaan kokeilemaan kakkosia jne.

Fobioiden hoito ei ole tainnut koskaan onnistua ilman niitä lukuisia altistuksia ja toistoja, toistoja, toistoja. Olen itsekin kärsinyt lentopelosta ja kaikkein eniten siihen auttoi viisikymmentä ensimmäistä lentoa. Ei siihen ihan hirveästi olisi auttanut käydä terapeutilla kuuntelemassa, että pitäisi pikkuhiljaa mennä niitä vaikeita tilanteita päin. Sen sijaan pitää mennä lentokentälle katselemaan niitä koneita ja siitä sitten uskaltautua lyhyimmälle mahdolliselle lennolle. 

Mistä minä sen tiedän, en ole alalla? Mutta siis itsellänikin on inho ja pelko seksiä kohtaan. Kuvitteletko sä, että siihen auttoi meneminen seksiterapeuteille, niille saattanan hulluille nymfoille tai nymfopositiivisille? Ei todellakaan auttanut, vaan ihan muut seikat.

Melkein kaikki ongelmani ovat olleet vain oire, eivät mikään syy.

No jos et aiheesta mitään tiedä, ei ehkä kannattaa rummuttaa vahvana mielipiteenä, että pitää saada toisenlaista terapiaa?

En valitettavasti ihan kamalasti ymmärtänyt omasta kertomuksestasi. Sen kuitenkin tiedän, että mielen ongelmia on erilaisia ja eritasoisia. On ihan erinomaisen hyvä havainto, että monesti oireet ovat oireita ja niille on jokin erillinen, taustalla vaikuttava syy. Montaa ongelmaa kannattaa purkaa molemmista päistä: sekä ihan siellä käytännön toiminnan tasolla että porautumalla siihen alkuperäiseen syyhyn. Ammattilaisilta saa neuvoja ja ohjausta siihen, minkä verran kummastakin päästä missäkin kohtaa kannattaa ongelmaa työstää. Työston joutuu tekemään itse. :)

Haloo, ei siihen terapeutin koulutusta vaadita tajutakseen, että jos 15 vuotta terapiaa ei ole auttanut, vika on siinä terapiassa. Ja en ole kukaan, joka on tässä ketjussa terapioistaan kertonut. Ja se terapeutti ei ole vain kuuntelija vaan se, mitä hän sanoo, on se asia, joka terapiassa parantaa. Eli terapeutti sen tekee, se, mitä asiakas tekee sen avun saatuaan on itsestäänselvää, koska sitähän niistä tultiin hakemaankin, että sitten siihen kykenee. Ei asiakkaalta sitä voida vaatia, että riitttää, kun terapiaan menee, että se auttaa, jos itse "tekee töitä". Se ei takaa mitään, jos terapia on väärä.

Katsos kun se on sinun elämäsi. Kukaan ei voi vaatia sinulta mitään, sinulla on oikeus olla tekemättä töitä ja olla juuri niin passiivinen kuin haluat. Tosin kuin lapsuudenkodissasi, passiivisuutesi ei kauheasti haittaa muita ihmisiä. Suoraan sanottuna sen lisäksi, että he eivät provosoidu käytöksestäsi he eivät edes juurikaan välitä siitä tai edes huomaa sitä.

Mutta sinun omalle elämällesi on ihan hirveän iso merkitys, oletko sinä passiivinen ja vetäytyvä, jätätkö elämäsi sen varaan että joku huolehtii sinusta vai vastaatko itse itsestäsi. Terveydenhuolto ei ole luvannut kenellekään meille yhtään mitään, ei sitä että psykoterapia parantaa kaikki ongelmamme tai että syöpähoidot nujertavat syöpämme. Molempien kohdalla kannattaa kyllä ihan tosissaan yrittää. Mutta jos ei halua, ei täysi-ikäisen ole pakko, saa pitää sairautensa. Monen kohdalla tuttu turvallinen sairaus tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin ottaa askelia kohti täysin tuntematonta, paranemista. Surullista se toki on.

Mikä ihmeen asenne tämä on? Jos kela maksaa ja suo hoidot, niin totta kai kela edellyttää, että hoitajan eli terapeutin on ymmärretäävä asiakasta, ei asiakas sinne mene ymmärtämään terapeuttia, jolle ei synny hölkäsen pöläystä tajua siitä, miksi asiakas voi huonosti. Totta kai terapeutin työtä on saada se selville, ja auttaa.

Totta kai terapeutin tulee yrittää ymmärtää asiakasta. Mutta miten tämä liittyy siihen, että asiakas on tai ei ole halukas tekemään työtä? Nehän ovat ihan eri asioita. Eikö pikemminkin ole asiakkaan ymmärtämistä, että ymmärtää missä määrin asiakas haluaa parantua ja on valmis työskentelemään sen kanssa. Hyvin suuri osa masentuneista nimenomaan ei halua parantua. Sekin on asia, josta on hyvä puhua ihan suoraan ja ääneen. Sen jälkeen voidaan mahdollisesti päästä jopa pohtimaan, miksi asiakas ei halua parantua tai noudattaa annettuja ohjeita.

Häh? Mitä sä oikein selität?

Jos joku uskoo, ETTÄ EI VOI PARANTUA, JA ALISTUU SIIHEN, SE ON TÄYSIN eri asia, kuin se, ettei masentunut haluaisi parantua! Olet loukkaava. Oletko todella alalla?

Eiväthän he voi parantua, kun surkeat terapeutit eivät ymmärrä heidän ongelmiaan. Koska nykypsykiatriassa on paljon mätää. Syy ei tietenkään ole yksittäisten lampai... siis terapeuttien.

Mitä sinä räyhäät? On totta, että sairaus on myös suoja, siitä luopuminen ei aina onnistu. Sinua kun lukee, kuulut juuri siihen porukkaan, jota mätähoito ei lähetä terapiaan. Olet rakentanut kipeydestä selityksen ja maailmasi.

Mitä helvettiä!? Sairaus EI OLE KOSKAAN SUOJA. Siitä kärsivä ihminen kärsii aina enemmän, kuin siinä tilanteessa, minkä saavuttaakseen hän hakee apua.

Eli se tilanne olisi terve mieli.

Mikä mätähoito?

Sinä et vain pysty myöntämään, että syy miksi joku ei saa apua ja parane on se, että sinä tai muu terapeutti, jolle hän on päätynyt ei ymmärrä hänen ongelmiaan, eikä osaa auttaa ratkaisemaan niitä, eli ei osaa hoitaa potilasta terveeksi. Sori vaan.

Itse asiassa todella monet pitävät sairaan roolistaan niin paljon, että eivät halua parantua. Jotkut jopa haluavat kehitellä itselleen olemattomia oireita saadakseen olla kivassa sairaan roolissa. Kyllä aika moni meistä on saattanut alakoululaisena yrittää vilustuttaa itsensä, jottei tarvitsisi mennä seuraavana päivänä johonkin ikävään kokeeseen tai hiihtokilpailuun. Useimmat kasvavat siitä ohitse viimeistään aikuistuessaan, mutta ei suinkaan kaikki.

Äh, sinä et tajua. Sen taustalla on alistuminen siihen, että kyseinen ihminen ei ole ehkä koskaan kokenut, mitä on tulla ymmärretyksi. Hän on jo ajat sitten menettänyt valon sen tunnelin päässä, jossa olisi vapautuminen asioista, jotka masennusta ylläpitävät.

Se ei ole mikään merkki siitä, että olisi ihmisiä, jotka haluaisivat voida huonosti, tai jotka haluaisivat mieluummin huomiota masentuneena, kuin olla terveitä.

Mutta jos ei ole lapsenakaan tullut ymmärretyksi, tuo on oletettava kuvio.

Ja te tyhmät mt-työntekijät kuvittelette, että "no siis on ihmisiä, jotka haluu olla sairaita". Jotta ette joutuisi katsomaan peiliin ja toteamaan, että te ymmärrätte niin kovin vähän ja päivästä toiseen vain joutuisitte katsomaan, miten ne ihmiset kärsivät. Siksi on turavallisempaa kehitellä tuollaisia pikku uskomuksia. Vaikka järkikin sen sanoo, miten asia oikeasti on.

Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat. Mutta se ei ole totta, etteivätkö jotkut mieluummin valitsisi sairauden kuin paranemisen. On ihan eri asia haluta parantua mutta pitää sitä epätodennäköisenä. Ymmärrät varmasti puolestasi, että nämä ovat ihan eri asioita.

Ja on hienoa, että ymmärrät että siitä koetusta ymmärtämättömyydestä voi tulla kierre. Ymmärrät varmasti myös sen, että ihmisten nimitteleminen tyhmäksi on myös saman kierteen ylläpitämistä ja luomista. Kun nimität toista tyhmäksi, yrität samalla saada ihmisen puolustuskannalle sen sijaan että hän yrittäisi tai edes haluaisi ymmärtää sinua. Jos vielä onnistut provosoimaan, saat vahvistusta olettamuksellesi, että muut eivät ymmärrä eivätkä edes halua ymmärtää sinua. :)

Eikä minua hyödyttäisi yhtään, jos sinä silloin sitten "ymmärtäisit minua", jos minun pitäisi sen saavuttaakseni olla jotain muuta, kuin mitä olen. Silloinhan nimenomaan et ymmärtäisi minua, vaan sitä, joka esittäisin olevani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihminen on itsekäs, joten vähät välittää teistä joku ammattiterapeutti ja vielä vähemmän teidän elämästänne. Oma napa lähinnä, ja muut tulevat sitten kaukana perässä.

Työtään tekevät ihmiset yleensä tekevät työtään, ei se sulje pois sitä etteivätkö he voisi pitää asiakkaastaan tai tuntea häntä kohtaan myötätuntoa. Mutta ei terapeutille, lääkärille, kampaajalle tai jalkahoitajalle mennä hakemaan kiintymystä tai rakkautta - ne haetaan vertaissuhteista. Ei heistä kenenkään ole tarkoituskaan leikkiä äitiä asiakkaalleen.

Aivan. Ja tässä juuri se suurin ongelma. Yleensä kun ihminen hakeutuu terapiaan, hän on joko jäänyt jotain vaille vertaissuhteissaan, tai häntä on niissä rikottu jollain tavalla. Masennus, ahdistus, pelkotilat ja monet muut mielen sekä keskushermoston häiriötilat johtuvat kiintymyksen, rakkauden, turvallisuudentunteen ja/tai sosiaalisen hyväksynnän puuttumisesta ihmisen elämässä. Joko henkilö on jäänyt niitä ilman, tai ei osaa ottaa niitä vastaan. Nämä ovat suuria teemoja ihmisen elämässä.

Omalla kohdallani vaikeuteni ovat johtuneet koulukiusatuksi tulemisesta, parisuhteesta jossa minua pahoinpideltiin henkisesti sekä fyysisesti ja myöhemmin yksinäisyydestä. Olen huomannut, että kokemuksina ne ovat olleet niin leimaavia ja väkeviä, läsnä jokaisessa päivässä, että muutaman tunnin jutustelu jonkun tädin kanssa toimistossa ei ole niitä kyennyt korjaamaan, poistamaan niitä, tai parantamaan minua. Alan kirjallisuudenkin mukaan ihminen tarvitsee korjaavia kokemuksia eikä menneisyyteen ja haavoihin keskittymistä, tai niistä jatkuvaa puhumista. Terapiaan olisin valmis heti jälleen menemään, jos olisi joku sellainen terapiasuuntaus, joka opettaisi miten niitä konkreettisia, eheyttäviä kokemuksia luodaan ja hankitaan.

Nimenomaan niistä lapsuuden kurjista kokemuksista (kuten koulukiusaamisesta) eheytyminen voi tapahtua niissä elämän myöhemmissä ihmissuhteissa, ei terapiassa. Terapiaa toki voidaan tarvita siinä, että ihminen saadaan sillä tavalla toimintakykyiseksi, että hänellä on mahdollisuus niihin korjaaviin ihmissuhteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(

Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..

Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta. 

Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta.. 

Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.

Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.

Mitähän se erilainen terapia mahtaisi olla? Kyllä pelkoja hoidetaan aika yleistyneen käytännön mukaan. Siinä ensin kartoitetaan niitä pelottavia ja ahdistavia asioita ja tilanteita, ja sen jälkeen pisteytetään tämä asiat ahdistavuudessaan (esim. ykkösestä kymppiin missä kymmenen on ahdistavin mahdollinen tilanne). Sitten tehdään suunnitelma, missä aletaan tekemään vaikkapa niitä ykkösen verran ahdistavia asioita, sen jälkeen kun niistä on jo rutiinia aletaan kokeilemaan kakkosia jne.

Fobioiden hoito ei ole tainnut koskaan onnistua ilman niitä lukuisia altistuksia ja toistoja, toistoja, toistoja. Olen itsekin kärsinyt lentopelosta ja kaikkein eniten siihen auttoi viisikymmentä ensimmäistä lentoa. Ei siihen ihan hirveästi olisi auttanut käydä terapeutilla kuuntelemassa, että pitäisi pikkuhiljaa mennä niitä vaikeita tilanteita päin. Sen sijaan pitää mennä lentokentälle katselemaan niitä koneita ja siitä sitten uskaltautua lyhyimmälle mahdolliselle lennolle. 

Mistä minä sen tiedän, en ole alalla? Mutta siis itsellänikin on inho ja pelko seksiä kohtaan. Kuvitteletko sä, että siihen auttoi meneminen seksiterapeuteille, niille saattanan hulluille nymfoille tai nymfopositiivisille? Ei todellakaan auttanut, vaan ihan muut seikat.

Melkein kaikki ongelmani ovat olleet vain oire, eivät mikään syy.

No jos et aiheesta mitään tiedä, ei ehkä kannattaa rummuttaa vahvana mielipiteenä, että pitää saada toisenlaista terapiaa?

En valitettavasti ihan kamalasti ymmärtänyt omasta kertomuksestasi. Sen kuitenkin tiedän, että mielen ongelmia on erilaisia ja eritasoisia. On ihan erinomaisen hyvä havainto, että monesti oireet ovat oireita ja niille on jokin erillinen, taustalla vaikuttava syy. Montaa ongelmaa kannattaa purkaa molemmista päistä: sekä ihan siellä käytännön toiminnan tasolla että porautumalla siihen alkuperäiseen syyhyn. Ammattilaisilta saa neuvoja ja ohjausta siihen, minkä verran kummastakin päästä missäkin kohtaa kannattaa ongelmaa työstää. Työston joutuu tekemään itse. :)

Haloo, ei siihen terapeutin koulutusta vaadita tajutakseen, että jos 15 vuotta terapiaa ei ole auttanut, vika on siinä terapiassa. Ja en ole kukaan, joka on tässä ketjussa terapioistaan kertonut. Ja se terapeutti ei ole vain kuuntelija vaan se, mitä hän sanoo, on se asia, joka terapiassa parantaa. Eli terapeutti sen tekee, se, mitä asiakas tekee sen avun saatuaan on itsestäänselvää, koska sitähän niistä tultiin hakemaankin, että sitten siihen kykenee. Ei asiakkaalta sitä voida vaatia, että riitttää, kun terapiaan menee, että se auttaa, jos itse "tekee töitä". Se ei takaa mitään, jos terapia on väärä.

Katsos kun se on sinun elämäsi. Kukaan ei voi vaatia sinulta mitään, sinulla on oikeus olla tekemättä töitä ja olla juuri niin passiivinen kuin haluat. Tosin kuin lapsuudenkodissasi, passiivisuutesi ei kauheasti haittaa muita ihmisiä. Suoraan sanottuna sen lisäksi, että he eivät provosoidu käytöksestäsi he eivät edes juurikaan välitä siitä tai edes huomaa sitä.

Mutta sinun omalle elämällesi on ihan hirveän iso merkitys, oletko sinä passiivinen ja vetäytyvä, jätätkö elämäsi sen varaan että joku huolehtii sinusta vai vastaatko itse itsestäsi. Terveydenhuolto ei ole luvannut kenellekään meille yhtään mitään, ei sitä että psykoterapia parantaa kaikki ongelmamme tai että syöpähoidot nujertavat syöpämme. Molempien kohdalla kannattaa kyllä ihan tosissaan yrittää. Mutta jos ei halua, ei täysi-ikäisen ole pakko, saa pitää sairautensa. Monen kohdalla tuttu turvallinen sairaus tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin ottaa askelia kohti täysin tuntematonta, paranemista. Surullista se toki on.

Ja millälailla syöpäpotilaan pitää tehdä työtä, että hoito auttaa? Siis sen lisäksi, että toimii annettujen ohjeiden mukaan? Miksi terapiassa olisi toisin? Jos terapeutti EI YMMÄRRÄ asiakasta, niin tyhmempikin tajuaa, ettei sellainen edistä mitään. Sinäkin siis voit sen tajuta.

Eiköhän se annettujen ohjeiden mukaan toimiminen ole juuri sitä työn tekemistä. Syöpäpotilaan tulee mm. vältellä isoja ihmiskokoontumisia tyyliin jääkiekko-ottelut ja konsertit infektiovaaran vuoksi, ottaa lääkkeensä vaikka niillä on paljon ikäviä sivuvaikutuksia, juotava ne pahanmakuiset lisäravinnelitkunsa jne. 

Sama se on psyyken ongelmissakin, pitäisi syödä lääkkeensä ja sietää sivuvaikutuksia ja ihmisjoukkojen välttelyn sijaan mennä sinne ruokakauppaan ja siedättää itseään ihmisseuralle.

Miten menet sinne kauppaan siedättämään itseäsi, jos saatat saada paniikkikohtauksen jo pelkästään kaupan pihalla ollessasi, ilman että olet vielä edes jalallasikaan astunut kaupan sisälle? Tai saatat saada sen jo kotonasi, kun tiedät että pian pitäisi kokeilla lähteä kauppaan?

Ei se vain ole noin yksinkertaista että meneppäs ja siedätä itseäsi.

Voi v*ttu kun ärsyttää tälläset typerät neuvot.

No se siedätys tehdään pieni pala kerrallaan.

Ei rynnätä heti kauppaan.

Miks käyt noin huonossa terapiassa kun se ei auta?

Vaihda terapeuttia ja menetelmää.

Ihan ohiksena, että sulle jo selitettiin, ettei siedätys auta kaikille. Mä ainakin ymmärrän sen oikein hyvin, vaikka en sosiaalista fobiaa omaakaan. Se on (tai ois ainakin mulla), jokin aivoihini (=ajatteluuni) istutettu pelko, joka pitäisi purkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapeutin pitää ymmärtää asiakasta, se ei muuten tehoa. Eli kysymys ei ole siitä, että asiakkaan on tehtävä vain töitä, terapeutti ei paranna ketään. Bullshit. Ei tietenkään parannakaan, jos ei mitään ymmärrä mutta miksi kukaan maksaisi sellaisesta terapiasta? :D

Ja se työ, mitä terapiassa tehdään on se, että terapeutti työskentelee ymmärtääkseen asiakastaan, jotta voi sitten auttaa häntä. Asiakas ei tee sitä työtä, muuten ei tarttis mennä terapiaaan, obviously.

Eli, jos terapoit ihmisiä, eikä tuloksia näytä syntyvän, niin katso peiliin, rahastaja! Se olet SINÄ, joka olet syypää huonoihin tuloksiin! SINÄ et ymmärrä silloin asiakkaitasi. Vaihda alaa. Tai opettele ammattis paremmin, laajennu.

Me kaikki toki olemme uniikkeja lumihiutaleita, ainoita maailmassa. :) Mielenterveyden ongelmamme kuitenkin luokitellaan ICD-koodiston mukaisesti. Ihan karskisti meidät siis lokeroidaan ja saamme omat diagnoosimme. Sairauksille on myös määritelty kriteeristöjä, mitä tutkimuksia minkäkin potilaan kohdalla on tehtävä ja miten heitä täytyy hoitaa. Vaikkapa sitä sosiaalisten tilanteiden pelkoa tulee hoitaa tutkitusti tehokkailla konsteilla eli lääkehoidolla ja tietynlaisella terapialla. Nimenomaan sen terapeutin tulee vaan johdatella asiakasta kohti niitä ahdistavia tilanteita. Muunlainen hoito olisi jopa väärin, vaikka asiakas tästä kuinka kovasti mielensä pahoittaisikin.

Anteeksi vaan, mutta olet todella huono alallasi, jos olet terapeutti. Olet siis liukuhihnatyöntekijä, tai ellet itse ole, niin kuvittelet, että se on toimiva tapa hoitaa mielenterveyttä? Voi että mua raivostuttaa sinunkaltaisesi typerykset, joilla ei ole mitään vaatimuksia itseään kohtaan, siis et edes vaadi, että terapeutin pitää yksilöllisesti ymmärtää asiaksta!?! Tai ainakin sen terapian viitekehyksen oltava sitä, missä on kykyä siihen!?!???!!! Tietenkin sen on oltava niin. Jos se ei ole, se ei ole mikään selitys.

Sen on oltava niin, mikään muu kun ei auta.

Aivan sama kuin selittäisit, että on vain lonkka- ja polvileikkauksia, tuo olkapää on pakko hoidattaa jommassa kummassa niistä. Ei todellakaan ole OK. Sellainen mt-hoito on SURKEAA PASKAA. Eikä kaikkia pystytä juuri sen takia auttamaankaan! Tiedät sen itsekin, ja kehtaat kehua asiaintilaa. Häpeä.

Mulle kelpaisi tuollainen "liukuhihnaterapeutti". Mä ajattelen omia ongelmiani ja sitä, miten ne toimii ja mistä ne kumpuaa ihan itsekin ja osaan ainakin teorisoida, miksi tilanne x ahdistaa mua tai miksi asia y masentaa mua. Jos tulen terapeutin kanssa toimeen (= en pelkää häntä tai ei ahdista hänen seurassaan -- kärsin jonkun verran sosiaalisten tilanteiden pelosta niin ei oo mikään itsestäänselvyys) niin osaan itsekin selittää sitä, miten mun pää toimii. Mitä mä kaipaisin olisi ennen kaikkea se, että joku itsevarmasti sanoisi, että miten mä voin lähteä muuttamaan todella laaja-alaisia, vaikeita ahdistuksenoireita tai masennuksenaiheita. Mitä mä KÄYTÄNNÖSSÄ teen. Ei jotain laitteuksia tasoa "mennään pikkuhiljaa pelkoa päin" vaan miten mä käytännössä teen sen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(

Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..

Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta. 

Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta.. 

Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.

Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.

Mitähän se erilainen terapia mahtaisi olla? Kyllä pelkoja hoidetaan aika yleistyneen käytännön mukaan. Siinä ensin kartoitetaan niitä pelottavia ja ahdistavia asioita ja tilanteita, ja sen jälkeen pisteytetään tämä asiat ahdistavuudessaan (esim. ykkösestä kymppiin missä kymmenen on ahdistavin mahdollinen tilanne). Sitten tehdään suunnitelma, missä aletaan tekemään vaikkapa niitä ykkösen verran ahdistavia asioita, sen jälkeen kun niistä on jo rutiinia aletaan kokeilemaan kakkosia jne.

Fobioiden hoito ei ole tainnut koskaan onnistua ilman niitä lukuisia altistuksia ja toistoja, toistoja, toistoja. Olen itsekin kärsinyt lentopelosta ja kaikkein eniten siihen auttoi viisikymmentä ensimmäistä lentoa. Ei siihen ihan hirveästi olisi auttanut käydä terapeutilla kuuntelemassa, että pitäisi pikkuhiljaa mennä niitä vaikeita tilanteita päin. Sen sijaan pitää mennä lentokentälle katselemaan niitä koneita ja siitä sitten uskaltautua lyhyimmälle mahdolliselle lennolle. 

Mistä minä sen tiedän, en ole alalla? Mutta siis itsellänikin on inho ja pelko seksiä kohtaan. Kuvitteletko sä, että siihen auttoi meneminen seksiterapeuteille, niille saattanan hulluille nymfoille tai nymfopositiivisille? Ei todellakaan auttanut, vaan ihan muut seikat.

Melkein kaikki ongelmani ovat olleet vain oire, eivät mikään syy.

No jos et aiheesta mitään tiedä, ei ehkä kannattaa rummuttaa vahvana mielipiteenä, että pitää saada toisenlaista terapiaa?

En valitettavasti ihan kamalasti ymmärtänyt omasta kertomuksestasi. Sen kuitenkin tiedän, että mielen ongelmia on erilaisia ja eritasoisia. On ihan erinomaisen hyvä havainto, että monesti oireet ovat oireita ja niille on jokin erillinen, taustalla vaikuttava syy. Montaa ongelmaa kannattaa purkaa molemmista päistä: sekä ihan siellä käytännön toiminnan tasolla että porautumalla siihen alkuperäiseen syyhyn. Ammattilaisilta saa neuvoja ja ohjausta siihen, minkä verran kummastakin päästä missäkin kohtaa kannattaa ongelmaa työstää. Työston joutuu tekemään itse. :)

Haloo, ei siihen terapeutin koulutusta vaadita tajutakseen, että jos 15 vuotta terapiaa ei ole auttanut, vika on siinä terapiassa. Ja en ole kukaan, joka on tässä ketjussa terapioistaan kertonut. Ja se terapeutti ei ole vain kuuntelija vaan se, mitä hän sanoo, on se asia, joka terapiassa parantaa. Eli terapeutti sen tekee, se, mitä asiakas tekee sen avun saatuaan on itsestäänselvää, koska sitähän niistä tultiin hakemaankin, että sitten siihen kykenee. Ei asiakkaalta sitä voida vaatia, että riitttää, kun terapiaan menee, että se auttaa, jos itse "tekee töitä". Se ei takaa mitään, jos terapia on väärä.

Katsos kun se on sinun elämäsi. Kukaan ei voi vaatia sinulta mitään, sinulla on oikeus olla tekemättä töitä ja olla juuri niin passiivinen kuin haluat. Tosin kuin lapsuudenkodissasi, passiivisuutesi ei kauheasti haittaa muita ihmisiä. Suoraan sanottuna sen lisäksi, että he eivät provosoidu käytöksestäsi he eivät edes juurikaan välitä siitä tai edes huomaa sitä.

Mutta sinun omalle elämällesi on ihan hirveän iso merkitys, oletko sinä passiivinen ja vetäytyvä, jätätkö elämäsi sen varaan että joku huolehtii sinusta vai vastaatko itse itsestäsi. Terveydenhuolto ei ole luvannut kenellekään meille yhtään mitään, ei sitä että psykoterapia parantaa kaikki ongelmamme tai että syöpähoidot nujertavat syöpämme. Molempien kohdalla kannattaa kyllä ihan tosissaan yrittää. Mutta jos ei halua, ei täysi-ikäisen ole pakko, saa pitää sairautensa. Monen kohdalla tuttu turvallinen sairaus tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin ottaa askelia kohti täysin tuntematonta, paranemista. Surullista se toki on.

Mikä ihmeen asenne tämä on? Jos kela maksaa ja suo hoidot, niin totta kai kela edellyttää, että hoitajan eli terapeutin on ymmärretäävä asiakasta, ei asiakas sinne mene ymmärtämään terapeuttia, jolle ei synny hölkäsen pöläystä tajua siitä, miksi asiakas voi huonosti. Totta kai terapeutin työtä on saada se selville, ja auttaa.

Totta kai terapeutin tulee yrittää ymmärtää asiakasta. Mutta miten tämä liittyy siihen, että asiakas on tai ei ole halukas tekemään työtä? Nehän ovat ihan eri asioita. Eikö pikemminkin ole asiakkaan ymmärtämistä, että ymmärtää missä määrin asiakas haluaa parantua ja on valmis työskentelemään sen kanssa. Hyvin suuri osa masentuneista nimenomaan ei halua parantua. Sekin on asia, josta on hyvä puhua ihan suoraan ja ääneen. Sen jälkeen voidaan mahdollisesti päästä jopa pohtimaan, miksi asiakas ei halua parantua tai noudattaa annettuja ohjeita.

Häh? Mitä sä oikein selität?

Jos joku uskoo, ETTÄ EI VOI PARANTUA, JA ALISTUU SIIHEN, SE ON TÄYSIN eri asia, kuin se, ettei masentunut haluaisi parantua! Olet loukkaava. Oletko todella alalla?

Eiväthän he voi parantua, kun surkeat terapeutit eivät ymmärrä heidän ongelmiaan. Koska nykypsykiatriassa on paljon mätää. Syy ei tietenkään ole yksittäisten lampai... siis terapeuttien.

Mitä sinä räyhäät? On totta, että sairaus on myös suoja, siitä luopuminen ei aina onnistu. Sinua kun lukee, kuulut juuri siihen porukkaan, jota mätähoito ei lähetä terapiaan. Olet rakentanut kipeydestä selityksen ja maailmasi.

Mitä helvettiä!? Sairaus EI OLE KOSKAAN SUOJA. Siitä kärsivä ihminen kärsii aina enemmän, kuin siinä tilanteessa, minkä saavuttaakseen hän hakee apua.

Eli se tilanne olisi terve mieli.

Mikä mätähoito?

Sinä et vain pysty myöntämään, että syy miksi joku ei saa apua ja parane on se, että sinä tai muu terapeutti, jolle hän on päätynyt ei ymmärrä hänen ongelmiaan, eikä osaa auttaa ratkaisemaan niitä, eli ei osaa hoitaa potilasta terveeksi. Sori vaan.

Itse asiassa todella monet pitävät sairaan roolistaan niin paljon, että eivät halua parantua. Jotkut jopa haluavat kehitellä itselleen olemattomia oireita saadakseen olla kivassa sairaan roolissa. Kyllä aika moni meistä on saattanut alakoululaisena yrittää vilustuttaa itsensä, jottei tarvitsisi mennä seuraavana päivänä johonkin ikävään kokeeseen tai hiihtokilpailuun. Useimmat kasvavat siitä ohitse viimeistään aikuistuessaan, mutta ei suinkaan kaikki.

Äh, sinä et tajua. Sen taustalla on alistuminen siihen, että kyseinen ihminen ei ole ehkä koskaan kokenut, mitä on tulla ymmärretyksi. Hän on jo ajat sitten menettänyt valon sen tunnelin päässä, jossa olisi vapautuminen asioista, jotka masennusta ylläpitävät.

Se ei ole mikään merkki siitä, että olisi ihmisiä, jotka haluaisivat voida huonosti, tai jotka haluaisivat mieluummin huomiota masentuneena, kuin olla terveitä.

Mutta jos ei ole lapsenakaan tullut ymmärretyksi, tuo on oletettava kuvio.

Ja te tyhmät mt-työntekijät kuvittelette, että "no siis on ihmisiä, jotka haluu olla sairaita". Jotta ette joutuisi katsomaan peiliin ja toteamaan, että te ymmärrätte niin kovin vähän ja päivästä toiseen vain joutuisitte katsomaan, miten ne ihmiset kärsivät. Siksi on turavallisempaa kehitellä tuollaisia pikku uskomuksia. Vaikka järkikin sen sanoo, miten asia oikeasti on.

Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat. Mutta se ei ole totta, etteivätkö jotkut mieluummin valitsisi sairauden kuin paranemisen. On ihan eri asia haluta parantua mutta pitää sitä epätodennäköisenä. Ymmärrät varmasti puolestasi, että nämä ovat ihan eri asioita.

Ja on hienoa, että ymmärrät että siitä koetusta ymmärtämättömyydestä voi tulla kierre. Ymmärrät varmasti myös sen, että ihmisten nimitteleminen tyhmäksi on myös saman kierteen ylläpitämistä ja luomista. Kun nimität toista tyhmäksi, yrität samalla saada ihmisen puolustuskannalle sen sijaan että hän yrittäisi tai edes haluaisi ymmärtää sinua. Jos vielä onnistut provosoimaan, saat vahvistusta olettamuksellesi, että muut eivät ymmärrä eivätkä edes halua ymmärtää sinua. :)

Sinä et ole minua ymmärtämään palkattu henkilö minulle. Sinua voin aivan vapaasti nimittää tyhmäksi, vaikka se ylläpitäisi mitä tahansa. En laske terveellekään psyykelle, tai henkilölle, joka ei hae muiden ymmärrystä, koska sitä jo saa, kieltoa sanoa muita tyhmiksi, jos suuttuu.

Voit ihan vapaasti nimittää minua tai ketä tahansa ihan miksi vain, sehän on sinun elämäsi. :) Tässä ketjussa on ollut puhetta siitä, että ihmiset yleensä pyrkivät positiiviseen vuorovaikutukseen ja myös hyvään mielenterveyteen siksi, että se lisää omaa hyvinvointia. Puhetta on ollut myös siitä, että jokainen saa pitää omat mielenterveysongelmansa ja pahoinvointia edistävät käytösmallinsa jos niin haluaa, eikä se haittaa juurikaan muita kuin korkeintaan asianomaista itseään. Ja ehkä sitä omaa äitiä, jos sellainen vielä on.