Lue keskustelun säännöt.
En jaksa toimia toisten terapeuttina, en varsinkaan ilmaiseksi
En halunnut koskaan ihmisten hoitajaksi
07.03.2018 |
Mikä oikein mahtaa olla syynä siihen, että ihmiset kokevat ihan valtavaa tarvetta uskoutua minulle kaikenlaisista vaikeista asioista? Ei hirveästi huvittaisi tavata ketään, kun hauskaksi suunnitellut illanvietot kavereiden kanssa päättyvät siihen, että joku alkaa avautua lapsuudestaan alkoholistiperheessä tai syömishäiriöstään. Ja tällaiset jutut eivät yleensä lopu, vaikka keskustelua yrittäisi ohjata vaivihkaa johonkin muuhun suuntaan... Ja näin käy monien ihmisten kanssa, ei tarvitse edes olla alkoholia mukana kuvioissa! Mitä oikein voin tehdä tälle? Omat voimat eivät riitä tällaiseen ja pelkään loukkaavani ihmisiä pahasti, jos sanon tilanteessa etten nyt jaksa kuunnella tällaista. Ammattilaisten kanssa kukaan ei tietysti halua mennä työstämään asioitaan, jos yrittää sanoa että siitä voisi olla apua.
Kommentit (172)
Olen pahoillani puolestasi. Ei minullakaan montaa hyvää ystävää ole. Kaksi sellaista sentään, joiden kanssa on hyvä olla. Toivottavasti sinua vielä onnistaa ihmisten kanssa.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Minulla on myös masennusdiagnoosi ja käyn terapiassa. Siellä terapiassa käyn myös läpi tätä samaa aihetta mistä ap kirjoittaa. Minulla ei ole yhtään hyvää ystävää, ainoastaan kavereita ja tuttuja, ja liian usein käy niin että huomaan olevani se kenen luo tullaan kahvikupposelle avautumaan sen hetkisista ongelmista. Sitten he sydän kevyempänä lähteävät jatkamaan sitä elämäänsä, ja minä jään väsyneenä tänne kotiin itkemään.
Ei auta, että puhuisin vastavuoroisesti omista huolistani - minua ei kuunnella. Ei auta puhua mistään muustakaan. Ei ole auttanut, että olen pyytänyt elokuviin, syömään, illanviettoon, teatteriin. Sellaiseen heillä ei ole aikaa, sellaiseen heillä on ne toiset ystävät.
Itse olen vain sitten jättänyt vastaamatta puheluihin tai viesteihin. Sillä ei ole auttanut sekään, että olen ottanut kissan pöydälle ja sanonut että kuule, sinä puhut todella paljon itsestäni ja ongelmistasi ja että minä toivoisin, että voitaisiin puhua muistakin aiheista ja tehdä muutakin. Kerran sanoin näin, ja sain täyslaidallisen haukkuja päälleni ja sain kuulla, että olen itse asiassa vielä raskaampi persoona miksikä tätä toista sanoin.
Nykyaan moikkaan tuttuja, mutta en edes ryhdy keskusteluun ellei joku muu sitä aloita. Silloinkin puhun säästä, vaikka oikeasti haluaisin puhua politiikasta, maailmanmenosta, matkustelusta, talon rakentamisesta, paikallispolitiikasta, filosofiasta, historiasta - ja niistä henkilökohtaisista asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sielunsisko täällä. Kävin monta vuotta psykoterapiassa ja sen avulla sain irroitettua itseni auttamiskierteestä. Todellisuudessa sun pitää lopettaa ystävyys näiden energiavampyyrien kanssa. Kuulostaa liian dramaattiselta, mutta usko pois, on olemassa ystävyyssuhteita, jossa on tasapaino ilojen ja surujen jakamisen suhteen. Itselläni ei ollut yhtään tällaista ystävyyttä ennen. Luulin, että minun piti ansaita paikkani tässä elämässä olemalla toisille kävelykeppi. Tämä juontaa lapsuudestani, jossa toimin vanhempieni terapeuttina ja tukena. Toinen oli alkoholisti ja toinen mieleltään ailahteleva ja epäluotettava.
Aloin pikku hiljaa ottamaan etäisyyttä erityisesti yhteen ystävään, jonka kanssa olimme kuin paita ja peppu. Tavatessamme en tarjonnut hänen ongelmiinsa enää ratkaisuja. Oikeastaan totesin vain, että "kuulostaapa ikävältä" ja jatkoin jollain muulla puheenaiheella. Kohta huomasin, että meillä ei ollut enää mitään "yhteistä ". Ystävääni ei kiinnostanut minun asiani, eikä hän innostunut puhumaan mistään positiivisesta. Meillä ei siis enää löytynyt yhteistä säveltä ja nykyään näen tätä ihmistä ehkä kerran parissa kuukaudessa sattumalta jos ollaan samaan aikaan yöelämässä. Ja se on ihan ok. Hän on valittanut, että hänellä on ikävä vanhaa ystävyyttämme. Mulla ei ole. :)
Ainiin ja voin vielä sulle taata sen, että nämä energiasyöpöt eivät koskaan jää yksin ongelmiensa kanssa. Heillä on aina pienempi tai suurempi hovi ympärillään kuuntelemassa heidän ongelmiaan. Ystäväni etsii näitä "oksennusämpäreitä" vaikka bussipysäkiltä, jos tarvis.
Samantyyppinen perhetausta on minullakin. Rakastavat vanhemmat toki, mutta aivan liian kiinni omissa ongelmissaan, jotta huomiota olisi riittänyt lapsille sellaisessa muodossa, joka olisi ollut meille hyväksi. Yritän aktiivisesti tehdä töitä terapeutin ja miellyttäjän rooleihin jumahtamista vastaan, mutta ilmeisesti kaikuja niistä on silti yhä nähtävissä, kun niin helposti minua yritetään ihmissuhteissa näihin rooleihin istuttaa. Voimavaroista riippuen sitten yritän joko välttää näitä tilanteita tai sitten haastaa toiset pohtimaan omaa toimintaansa. Toisiin voi vaikuttaa vain rajallisissa määrin, mutta omat taisteluni saan itse valita.
- Ap
Vierailija kirjoitti:
Sielunsisko täällä. Kävin monta vuotta psykoterapiassa ja sen avulla sain irroitettua itseni auttamiskierteestä. Todellisuudessa sun pitää lopettaa ystävyys näiden energiavampyyrien kanssa. Kuulostaa liian dramaattiselta, mutta usko pois, on olemassa ystävyyssuhteita, jossa on tasapaino ilojen ja surujen jakamisen suhteen. Itselläni ei ollut yhtään tällaista ystävyyttä ennen. Luulin, että minun piti ansaita paikkani tässä elämässä olemalla toisille kävelykeppi. Tämä juontaa lapsuudestani, jossa toimin vanhempieni terapeuttina ja tukena. Toinen oli alkoholisti ja toinen mieleltään ailahteleva ja epäluotettava.
Aloin pikku hiljaa ottamaan etäisyyttä erityisesti yhteen ystävään, jonka kanssa olimme kuin paita ja peppu. Tavatessamme en tarjonnut hänen ongelmiinsa enää ratkaisuja. Oikeastaan totesin vain, että "kuulostaapa ikävältä" ja jatkoin jollain muulla puheenaiheella. Kohta huomasin, että meillä ei ollut enää mitään "yhteistä ". Ystävääni ei kiinnostanut minun asiani, eikä hän innostunut puhumaan mistään positiivisesta. Meillä ei siis enää löytynyt yhteistä säveltä ja nykyään näen tätä ihmistä ehkä kerran parissa kuukaudessa sattumalta jos ollaan samaan aikaan yöelämässä. Ja se on ihan ok. Hän on valittanut, että hänellä on ikävä vanhaa ystävyyttämme. Mulla ei ole. :)
Ainiin ja voin vielä sulle taata sen, että nämä energiasyöpöt eivät koskaan jää yksin ongelmiensa kanssa. Heillä on aina pienempi tai suurempi hovi ympärillään kuuntelemassa heidän ongelmiaan. Ystäväni etsii näitä "oksennusämpäreitä" vaikka bussipysäkiltä, jos tarvis.
Tästä olen lukenut, mutta tähän pääseminen on pirun hankalaa. Hirveän helposti jään jälkikäteen pitkiksi aikaa kelailemaan omaa ja toisten käytöstä erilaisissa tilanteissa. Hirveän vaikea hyväksyä sitä, etteivät hankalalta tuntuvat tilanteet läheskään aina ratkea kovin sujuvasti. Vaadin myös itseltäni paljon ja on vaikea sulattaa sitä, ettei aina pysty toimimaan omien kriteeriensä mukaan tyydyttävällä tavalla. Esimerkiksi kieltäytyminen jostain jutusta valkoisen valheen turvin tuntuu pahalta, vaikka osa ihmisistä onkin niin kovia jyriä, etteivät toisin valitut sanat tahdo toimia. Aikuisuus on hankalaa aikaa!
- Ap
Vierailija kirjoitti:
Ap, googlaa assertiivinen vuorovaikutus. En osaa sen paremmin neuvoa. Assertiivinen/jämäkkä käytöstyyli on siis sellaista, joka on aggressiivisen ja alistuvan käytöksen välissä.
Olet kehottanut näitä liian raskaita ystäviäsi kääntymään ammattiavun puoleen ja he ovat tästä kieltäytyneet, eivät ole valmiita muuttamaan teidän välillä vallitsevaa tilannetta. Sun tulee siis muuttaa omaa käyttäytymistäsi, se on ainoa mahdollisuus. Ota aloite käsiisi aitoon ja suoraan keskusteluun, tällä kertaa sinun omista lähtökohdistasi!
Eikö? Eikö mielestäsi jokaisen meistä ole tarpeen tavoitella henkistä kasvua?
Vierailija kirjoitti:
Negatiiviset asiat kuuluvat elämään tosiasioina. Kaikilla ei valitettavasti ole niitä hyviä kokemuksia joita jakaa niin täytyy jakaa niitä huonoja. Jokaisella on kumminkin oikeus olla olemassa sellaisena kuin on, muuksikaan ei voi muuttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yleensä asiassa auttaa se että kehottaa vain toistuvasti tekemään konkreettisesti asialleen jotain. Terapiaa tms.
Tilittäjä tajuaa lopulta ettei tuolta saa ryövättyä enää energiaa itselleen ja etsii itselleen jonkun toisen tai sitten alkaa tekemään ongelmilleen jotain.
Terapeutin rooliin ei kannata mennä vaikka sellaista sinulle tarjottaisiin kovastikin. Älä ota sellaista vastaan, koska se on sitten loputon suo.
Tämä. Ja vastuu on aina ihmisellä itsellään. Jos ei kykene hakemaan itse apua, voivat läheisetkin auttaa, mutta silloin on oltava myös oma halu ottaa apua vastaan.
Läheisille ja omaisille kuten myös itse ongelmista kärsiville on esimerkiksi vertaistoimintaa, jota järjestävät yhdistykset ja järjestöt - mielenterveys ja päidepuolella toimintaa järjestävät mm. A-kilta, Mielenterveyden keskusliiton eri jäsenyhdistykset ja Mielenterveysomaiset - FinFami (omaisille ja läheisille)
Mun kaverin piti olla täällä jo puoli tuntia sitten. Eipä näy eikä kuulu, sain sentään viestin jossa kikatellaan sitä että hupsista, vielä kestää että hän tulee. Miksi me ihmiset, etenkin naiset, olemme paskoissa ihmissuhteissa vuodesta toiseen..?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tuo on normaalia. Melko pinnallisia ystäviä, jos heille ei voi avautua ongelmista illanistujaisissa. Se avautuminenhan se yksi pointti just on.
Olen aina ihmetellyt kavereita, joiden asenne tuntuu olevan lähinnä "varaa aika psykologille", jos puhuu jostain ongelmasta. Esim. miehestä tmv. Asenne on siis selvästi se, että mua ei kiinnosta kuunnella, joten varaa ammattiapua. Ois kiva tietää, mitä tällainen henkilö ois valmis kuuntelemaan ja mikä ylittää sietokyvyn.
Et tajua mittakaavaa. Jos omat voimat ovat lopussa, ei pysty auttamaan toisia.
- Ap
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on normaalia. Melko pinnallisia ystäviä, jos heille ei voi avautua ongelmista illanistujaisissa. Se avautuminenhan se yksi pointti just on.
Olen aina ihmetellyt kavereita, joiden asenne tuntuu olevan lähinnä "varaa aika psykologille", jos puhuu jostain ongelmasta. Esim. miehestä tmv. Asenne on siis selvästi se, että mua ei kiinnosta kuunnella, joten varaa ammattiapua. Ois kiva tietää, mitä tällainen henkilö ois valmis kuuntelemaan ja mikä ylittää sietokyvyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on normaalia. Melko pinnallisia ystäviä, jos heille ei voi avautua ongelmista illanistujaisissa. Se avautuminenhan se yksi pointti just on.
Olen aina ihmetellyt kavereita, joiden asenne tuntuu olevan lähinnä "varaa aika psykologille", jos puhuu jostain ongelmasta. Esim. miehestä tmv. Asenne on siis selvästi se, että mua ei kiinnosta kuunnella, joten varaa ammattiapua. Ois kiva tietää, mitä tällainen henkilö ois valmis kuuntelemaan ja mikä ylittää sietokyvyn.
Teen työkseni terapiointia, ja nuorempana helposti tein sitä siviilissäkin, juuri kaltaistesi avautujien kanssa. Ammattitaidon karttuessa opin sivuuttamaan nämä avautujat siviilielämässä.
Kysyt mitä tällainen henkilö sitten on valmis kuuntelemaan. Jos lähden illanistujaisiin viettämään vapaa-aikaa ja pitämään hauskaa, olen valmis kuuntelemaan hyvää läppää, hauskoja juttuja, filosofia keskusteluja elämästä yleensä, jaettuja kokemuksia vaikkapa taiteesta, teatterista, kirjallisuudesta tai musiikista, hupaisia tai liikuttavia muisteluksia ja tarinoita. Olen valmis tätä kaikkea myös tarjoamaan.
On moukkamaista pilata jonkun illanistujaiset tai muu vapaa-aika ryhtymällä avautmaan narsistisesti omista ongelmistaan. Tämä ihan sinulle vinkkinä, kun et vissiin muunlaista sosiaalista kommunikointia tiedä maailmassa olevankaan.
Eihän ylipäänsä ystävyys ole pelkästään mitään vitsiniekkailua. Isoin jujuhan siinä on juuri se, että voi tukea ja saada tukea isommissa elämän ongelmissa. Ei se, että nyyh, kynsi katkesi, mitäs mä nyt teen, voisko kaveri neuvoa. Tai että suurin apu kaverilta olisi kuulla, mikä on kaupungin kuumin bilemesta.
Samalla logiikallahan sitä sitten voisi sanoa lapsettomuusasioihin ja vaikkapa väkivaltaa kohdanneelle kaverille, että not my cup of tea, mene ammattiauttajalle. Melko tylyä.
Joku puhui yllä "oksennusämpäreistä", kun hän tarkoitti henkilöitä, joille puhua ongelmista. Energiasyöppöjäkin kuulemma nämä oksennusämpärien käyttäjät ovat. Samalla elämme maailmassa, jossa jatkuvasti puhutaan puhumisen tärkeydestä ja avun etsimisestä, niin melkoisen julmilta ja asiattomilta kuulostavat nämä termit. Ilmeisesti ajatuksena ei ole edes live together, die alone, vaan live alone, die alone.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on normaalia. Melko pinnallisia ystäviä, jos heille ei voi avautua ongelmista illanistujaisissa. Se avautuminenhan se yksi pointti just on.
Olen aina ihmetellyt kavereita, joiden asenne tuntuu olevan lähinnä "varaa aika psykologille", jos puhuu jostain ongelmasta. Esim. miehestä tmv. Asenne on siis selvästi se, että mua ei kiinnosta kuunnella, joten varaa ammattiapua. Ois kiva tietää, mitä tällainen henkilö ois valmis kuuntelemaan ja mikä ylittää sietokyvyn.
Teen työkseni terapiointia, ja nuorempana helposti tein sitä siviilissäkin, juuri kaltaistesi avautujien kanssa. Ammattitaidon karttuessa opin sivuuttamaan nämä avautujat siviilielämässä.
Kysyt mitä tällainen henkilö sitten on valmis kuuntelemaan. Jos lähden illanistujaisiin viettämään vapaa-aikaa ja pitämään hauskaa, olen valmis kuuntelemaan hyvää läppää, hauskoja juttuja, filosofia keskusteluja elämästä yleensä, jaettuja kokemuksia vaikkapa taiteesta, teatterista, kirjallisuudesta tai musiikista, hupaisia tai liikuttavia muisteluksia ja tarinoita. Olen valmis tätä kaikkea myös tarjoamaan.
On moukkamaista pilata jonkun illanistujaiset tai muu vapaa-aika ryhtymällä avautmaan narsistisesti omista ongelmistaan. Tämä ihan sinulle vinkkinä, kun et vissiin muunlaista sosiaalista kommunikointia tiedä maailmassa olevankaan.
Mielestäsi viestisi oli turhan henkilökohtaisuuksiin ja arvailuihin menevä sekä ylipäänsä lauseet olivat kohtuullisen karuja ja hostiileja, minkä takia on aika vaikeata uskoa, että olisit ainakaan kunnon terapeutti. Toki siihenkin porukkaan kaikenlaista sakkia mahtuu, ja osa on "psykoterapeutteja".
En tietääkseni puhunut itsestäni tai miten minä toimin illanistujaisissa. Mutta meidän ystäväpiirissä on normaalia mennä läpi kunkin ilot ja surut, uudet miehet ja vanhat miehet, erot, työt, lapset, koirat jne. siinä juoman ja ruoan ohessa. Kyse ei ole mikään pakollinen bailabaila-kevyen-läpyskän-tilaisuus. Jos matkisin sinun tapaasi, tähän kai pitäisi lisätä, että on moukkamaista olettaa, että illanistujaiset voisivat olla vain joitain pinnallisia ja hauskoja kissanristiäisiä, joihin ei elämänmaku mahdu.
Haa, taas löytyi yksi energiasyöppö! Taisi tulla paha mieli tätä ketjua lukiessa, kun tajusit etteivät kaikki olekaan toiminnastasi haltioissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on normaalia. Melko pinnallisia ystäviä, jos heille ei voi avautua ongelmista illanistujaisissa. Se avautuminenhan se yksi pointti just on.
Olen aina ihmetellyt kavereita, joiden asenne tuntuu olevan lähinnä "varaa aika psykologille", jos puhuu jostain ongelmasta. Esim. miehestä tmv. Asenne on siis selvästi se, että mua ei kiinnosta kuunnella, joten varaa ammattiapua. Ois kiva tietää, mitä tällainen henkilö ois valmis kuuntelemaan ja mikä ylittää sietokyvyn.
Teen työkseni terapiointia, ja nuorempana helposti tein sitä siviilissäkin, juuri kaltaistesi avautujien kanssa. Ammattitaidon karttuessa opin sivuuttamaan nämä avautujat siviilielämässä.
Kysyt mitä tällainen henkilö sitten on valmis kuuntelemaan. Jos lähden illanistujaisiin viettämään vapaa-aikaa ja pitämään hauskaa, olen valmis kuuntelemaan hyvää läppää, hauskoja juttuja, filosofia keskusteluja elämästä yleensä, jaettuja kokemuksia vaikkapa taiteesta, teatterista, kirjallisuudesta tai musiikista, hupaisia tai liikuttavia muisteluksia ja tarinoita. Olen valmis tätä kaikkea myös tarjoamaan.
On moukkamaista pilata jonkun illanistujaiset tai muu vapaa-aika ryhtymällä avautmaan narsistisesti omista ongelmistaan. Tämä ihan sinulle vinkkinä, kun et vissiin muunlaista sosiaalista kommunikointia tiedä maailmassa olevankaan.
Mielestäsi viestisi oli turhan henkilökohtaisuuksiin ja arvailuihin menevä sekä ylipäänsä lauseet olivat kohtuullisen karuja ja hostiileja, minkä takia on aika vaikeata uskoa, että olisit ainakaan kunnon terapeutti. Toki siihenkin porukkaan kaikenlaista sakkia mahtuu, ja osa on "psykoterapeutteja".
En tietääkseni puhunut itsestäni tai miten minä toimin illanistujaisissa. Mutta meidän ystäväpiirissä on normaalia mennä läpi kunkin ilot ja surut, uudet miehet ja vanhat miehet, erot, työt, lapset, koirat jne. siinä juoman ja ruoan ohessa. Kyse ei ole mikään pakollinen bailabaila-kevyen-läpyskän-tilaisuus. Jos matkisin sinun tapaasi, tähän kai pitäisi lisätä, että on moukkamaista olettaa, että illanistujaiset voisivat olla vain joitain pinnallisia ja hauskoja kissanristiäisiä, joihin ei elämänmaku mahdu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Harmi, jos tämän ketjun takia päiväsi meni pilalle. Ehkä jatkossa et sitten enää vastaavia ketjuja hakeudu lukemaan, jos tämä vei voimasi. Itsestähän se huolenpito omasta mielenterveydestä lähtee ja siitä, että tunnistaa mitkä jutut sopivat itselle ja mitkä eivät. Valoa ja myönteisiä ajatuksia kevääseesi! 🌞
- ApVierailija kirjoitti:
Hei, ap! Älä jaksa valittaa täällä kavereistasi, senkin energiasyöppö!!!
Toisaalta kommentoijalla oli ihan osuva näpsy tuossa, sillä onhan tämäkin just sitä avautumista, vaikka ei illanistujaisissa ollakaan.
Mutta jos sulla itselläsi on kerran noin selkeä toimintamalli mielessä kuin minkä tälle kommentoijalle annoit, niin miksi et sitten itse toimi ohjeita soveltaen? Vaan sen sijaan avasit tämän ketjun kysyäksesi neuvoja.
Jotkut ovat täällä kirjoittaneet siitä, miten ihmisen osana on kannatella toisia ja aina pitäisi jaksaa kuunnella jos joillain jotain sydämellään on. Minulla on pieniä lapsia. Onko joku tällaisista kirjoittajista ihan tosissaan sitä mieltä, että tuttavien juttujen kuuntelu menee näiden lasten hoitamisen edelle? Jos poltan itseni loppuun silkkaa tunnollisuuttani enkä koskaan kieltäydy mistään, niin en jaksa enää huolehtia lapsistani ja he päätyvät sijaiskotiin tai jonnekin vastaavaan paikkaan. Onko tämä jonkun mielestä todellakin tällä tavalla loppuun asti vietynä mielekäs ajatus, tuttavien hyvinvoinnin asettaminen kaiken muun edelle, jopa omien lapsien?
- Ap
Vierailija kirjoitti:
Haa, taas löytyi yksi energiasyöppö! Taisi tulla paha mieli tätä ketjua lukiessa, kun tajusit etteivät kaikki olekaan toiminnastasi haltioissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on normaalia. Melko pinnallisia ystäviä, jos heille ei voi avautua ongelmista illanistujaisissa. Se avautuminenhan se yksi pointti just on.
Olen aina ihmetellyt kavereita, joiden asenne tuntuu olevan lähinnä "varaa aika psykologille", jos puhuu jostain ongelmasta. Esim. miehestä tmv. Asenne on siis selvästi se, että mua ei kiinnosta kuunnella, joten varaa ammattiapua. Ois kiva tietää, mitä tällainen henkilö ois valmis kuuntelemaan ja mikä ylittää sietokyvyn.
Teen työkseni terapiointia, ja nuorempana helposti tein sitä siviilissäkin, juuri kaltaistesi avautujien kanssa. Ammattitaidon karttuessa opin sivuuttamaan nämä avautujat siviilielämässä.
Kysyt mitä tällainen henkilö sitten on valmis kuuntelemaan. Jos lähden illanistujaisiin viettämään vapaa-aikaa ja pitämään hauskaa, olen valmis kuuntelemaan hyvää läppää, hauskoja juttuja, filosofia keskusteluja elämästä yleensä, jaettuja kokemuksia vaikkapa taiteesta, teatterista, kirjallisuudesta tai musiikista, hupaisia tai liikuttavia muisteluksia ja tarinoita. Olen valmis tätä kaikkea myös tarjoamaan.
On moukkamaista pilata jonkun illanistujaiset tai muu vapaa-aika ryhtymällä avautmaan narsistisesti omista ongelmistaan. Tämä ihan sinulle vinkkinä, kun et vissiin muunlaista sosiaalista kommunikointia tiedä maailmassa olevankaan.
Mielestäsi viestisi oli turhan henkilökohtaisuuksiin ja arvailuihin menevä sekä ylipäänsä lauseet olivat kohtuullisen karuja ja hostiileja, minkä takia on aika vaikeata uskoa, että olisit ainakaan kunnon terapeutti. Toki siihenkin porukkaan kaikenlaista sakkia mahtuu, ja osa on "psykoterapeutteja".
En tietääkseni puhunut itsestäni tai miten minä toimin illanistujaisissa. Mutta meidän ystäväpiirissä on normaalia mennä läpi kunkin ilot ja surut, uudet miehet ja vanhat miehet, erot, työt, lapset, koirat jne. siinä juoman ja ruoan ohessa. Kyse ei ole mikään pakollinen bailabaila-kevyen-läpyskän-tilaisuus. Jos matkisin sinun tapaasi, tähän kai pitäisi lisätä, että on moukkamaista olettaa, että illanistujaiset voisivat olla vain joitain pinnallisia ja hauskoja kissanristiäisiä, joihin ei elämänmaku mahdu.
Mä nyt en oikein ymmärrä logiikkaa, miten päädytään siihen, että mitä juuri mä kerron useamman henkilön illanistujaisissa. Mikähän se logiikka siis on? Puhuin yleisesti omasta kaveriporukastani ja sen toimintatavoista. Jollain vauva.fi-palstalla en näe syytä avata kaveriporukan henkilöitä ja rooleja sen tarkemmin, mutta lyhyesti voisi sanoa, että minulla ei ole itsellä usein juuri mitään puhuttavaa tai olen liian estynyt puhumaan asioista. Se ei silti tarkoita, etteikö minulla olisi lupaa puhua ja ettenkö voisi kuunnella toisten juttuja.
En ole täällä mitään akateemista väittelyä varten. Viisastelijat suksikioot minun puolestani kuuseen.
- Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmi, jos tämän ketjun takia päiväsi meni pilalle. Ehkä jatkossa et sitten enää vastaavia ketjuja hakeudu lukemaan, jos tämä vei voimasi. Itsestähän se huolenpito omasta mielenterveydestä lähtee ja siitä, että tunnistaa mitkä jutut sopivat itselle ja mitkä eivät. Valoa ja myönteisiä ajatuksia kevääseesi! 🌞
- ApVierailija kirjoitti:
Hei, ap! Älä jaksa valittaa täällä kavereistasi, senkin energiasyöppö!!!
Toisaalta kommentoijalla oli ihan osuva näpsy tuossa, sillä onhan tämäkin just sitä avautumista, vaikka ei illanistujaisissa ollakaan.
Mutta jos sulla itselläsi on kerran noin selkeä toimintamalli mielessä kuin minkä tälle kommentoijalle annoit, niin miksi et sitten itse toimi ohjeita soveltaen? Vaan sen sijaan avasit tämän ketjun kysyäksesi neuvoja.
Ketään täällä ei kiinnosta miten sinun kaveripiirisi toimii. Tässä ketjussa ei ole kyse sinusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haa, taas löytyi yksi energiasyöppö! Taisi tulla paha mieli tätä ketjua lukiessa, kun tajusit etteivät kaikki olekaan toiminnastasi haltioissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on normaalia. Melko pinnallisia ystäviä, jos heille ei voi avautua ongelmista illanistujaisissa. Se avautuminenhan se yksi pointti just on.
Olen aina ihmetellyt kavereita, joiden asenne tuntuu olevan lähinnä "varaa aika psykologille", jos puhuu jostain ongelmasta. Esim. miehestä tmv. Asenne on siis selvästi se, että mua ei kiinnosta kuunnella, joten varaa ammattiapua. Ois kiva tietää, mitä tällainen henkilö ois valmis kuuntelemaan ja mikä ylittää sietokyvyn.
Teen työkseni terapiointia, ja nuorempana helposti tein sitä siviilissäkin, juuri kaltaistesi avautujien kanssa. Ammattitaidon karttuessa opin sivuuttamaan nämä avautujat siviilielämässä.
Kysyt mitä tällainen henkilö sitten on valmis kuuntelemaan. Jos lähden illanistujaisiin viettämään vapaa-aikaa ja pitämään hauskaa, olen valmis kuuntelemaan hyvää läppää, hauskoja juttuja, filosofia keskusteluja elämästä yleensä, jaettuja kokemuksia vaikkapa taiteesta, teatterista, kirjallisuudesta tai musiikista, hupaisia tai liikuttavia muisteluksia ja tarinoita. Olen valmis tätä kaikkea myös tarjoamaan.
On moukkamaista pilata jonkun illanistujaiset tai muu vapaa-aika ryhtymällä avautmaan narsistisesti omista ongelmistaan. Tämä ihan sinulle vinkkinä, kun et vissiin muunlaista sosiaalista kommunikointia tiedä maailmassa olevankaan.
Mielestäsi viestisi oli turhan henkilökohtaisuuksiin ja arvailuihin menevä sekä ylipäänsä lauseet olivat kohtuullisen karuja ja hostiileja, minkä takia on aika vaikeata uskoa, että olisit ainakaan kunnon terapeutti. Toki siihenkin porukkaan kaikenlaista sakkia mahtuu, ja osa on "psykoterapeutteja".
En tietääkseni puhunut itsestäni tai miten minä toimin illanistujaisissa. Mutta meidän ystäväpiirissä on normaalia mennä läpi kunkin ilot ja surut, uudet miehet ja vanhat miehet, erot, työt, lapset, koirat jne. siinä juoman ja ruoan ohessa. Kyse ei ole mikään pakollinen bailabaila-kevyen-läpyskän-tilaisuus. Jos matkisin sinun tapaasi, tähän kai pitäisi lisätä, että on moukkamaista olettaa, että illanistujaiset voisivat olla vain joitain pinnallisia ja hauskoja kissanristiäisiä, joihin ei elämänmaku mahdu.
Mä nyt en oikein ymmärrä logiikkaa, miten päädytään siihen, että mitä juuri mä kerron useamman henkilön illanistujaisissa. Mikähän se logiikka siis on? Puhuin yleisesti omasta kaveriporukastani ja sen toimintatavoista. Jollain vauva.fi-palstalla en näe syytä avata kaveriporukan henkilöitä ja rooleja sen tarkemmin, mutta lyhyesti voisi sanoa, että minulla ei ole itsellä usein juuri mitään puhuttavaa tai olen liian estynyt puhumaan asioista. Se ei silti tarkoita, etteikö minulla olisi lupaa puhua ja ettenkö voisi kuunnella toisten juttuja.
Onkohan tuo koko aloitus keksitty? Vaikuttaa jo vähän siltä, että ap:kin vaihtelee tai ainakin mielialat vaihtelee samalla henkilöllä äkillisesti. Välillä tulee ihan asiallista tekstiä, yhtäkkiä tulee jotain asiatonta kommenttia. Well, I'll get me coat.
Ap, googlaa assertiivinen vuorovaikutus. En osaa sen paremmin neuvoa. Assertiivinen/jämäkkä käytöstyyli on siis sellaista, joka on aggressiivisen ja alistuvan käytöksen välissä.
Olet kehottanut näitä liian raskaita ystäviäsi kääntymään ammattiavun puoleen ja he ovat tästä kieltäytyneet, eivät ole valmiita muuttamaan teidän välillä vallitsevaa tilannetta. Sun tulee siis muuttaa omaa käyttäytymistäsi, se on ainoa mahdollisuus. Ota aloite käsiisi aitoon ja suoraan keskusteluun, tällä kertaa sinun omista lähtökohdistasi!