Miten kaksisuuntainen mielialahäiriö näkyy seurustellessa tai tapaillessa?
Kommentit (99)
Vierailija kirjoitti:
En suosittele
Sama. Tänään kaikki on hyvin ja olet maailman ihanin kumppani, mutta huomenna tehdään jo eroa, kun kaikki "ahdistaa". Lääkityksenkin piti olla kunnossa ja sairaus hallinnassa, mutta eipä ollut..
Tapailin hetken bipomiestä, jonka käytös oli kylmää ja kuumaa. Välillä oli hyvin ihastunut ja meillä meni hyvin, seuraavana päivänä pitikin vain kaverina ja mun seura ei tuntunut hyvältä. Suunnitteli myös tulevaisuutta ja yhteisiä kesäsuunnitelmia, lähes kaikki suunnitelmat pikkuhiljaa kuitenkin peruuntuivat. Kuuluuko tällainen sairauteen?
Mutta kaksisuuntainen voi puhjeta myös yli 40 vuotiaana, vaikka on oltu 20 vuotta suhteessa.
Omalla vanhemmalla kävi näin, kun ensin sairastui burnouttiin.
Vaikea tuolloinkin ennustaa, kun ihan normaali oli ennen tätä.
Mulla on ja onnekseni mies minut silti hyväksyy.
Ei ole asiat niin mustavalkoisia.
Juokse. Olin tällaisen kanssa kuusi vuotta ja koko aika yhtä helvetin ylä- ja alamäkeä.
N47
Vaihtelevat mielialat asiasta kun asiasta
Vierailija kirjoitti:
Vaihtelevat mielialat asiasta kun asiasta
Ja mielipiteet. Hypossa ollaan narsisteja ja maailmanomistajia; läheisillä ei ole paskankaan arvoa. Sitten taas masiksessa itkeä piiperretään ja kadutaan. Suoraan sanottuna minusta tämä ei edes ole sairaus, vaan paskaa luonnetta pl psykoosit.
Mistä sitä sitten tietää että mikä se oikea bipon tunne tai mielipide on 🤔 tietääkö he itsekään?
Vierailija kirjoitti:
Mistä sitä sitten tietää että mikä se oikea bipon tunne tai mielipide on 🤔 tietääkö he itsekään?
Ei, kyse on aika persoonan jakavasta vaivasta. Ollaan sekä tuuli että viiri. Suosittelen pysymään kaukana.
koetteli tehdä tappavaa myrkkyä jostain aineesta. koita siinä sitten seurustella sellaisen kanssa
Täällä ei kyllä tiedetä mitään kyseisestä häiriöstä.
Vierailija kirjoitti:
Täällä ei kyllä tiedetä mitään kyseisestä häiriöstä.
Mitä mieltä sitten itse olet?
Mulla on bipo. En seurustelisi kaltaiseni kanssa. Mielialat vaihtuu rajusti ja silloin ne ovat bipolle ajatuksineen hyvin todellisia ja aitoja. Turvallisessa parisuhteessa ja ymmärtävän kumppanin kanssa ääripäät näyttäytyvät kuitenkin harvoin.

Pystytkö kuitenkin ymmärtämään mitkä tunteet ja ajatukset ovat oikeasti aitoja ja mitkä vaan sairaudesta johtuvia?
Ennen maniaa/maniassa ilkeys ja epäreilu käytös
Vaikea luottaa sanomisiin tarkoittaako niitä oikeasti
Kyllä bipolaarihäiriö on ihmiselle itselleen vaikea mielenterveyden sairaus, joka asia meidän tavalla tai toisella läheisenä olevana tai olleena on ymmärrettävä. Ei kukaan ole sairas haavoittaakseen muita.
Käyttäjä31541 kirjoitti:
Kyllä bipolaarihäiriö on ihmiselle itselleen vaikea mielenterveyden sairaus, joka asia meidän tavalla tai toisella läheisenä olevana tai olleena on ymmärrettävä. Ei kukaan ole sairas haavoittaakseen muita.
Niinhän se on, mutta itse läheisen sairastamista vierestä katsoneena olo on välillä aika avuton kun toinen ei halua apua eikä lääkitystä. Eikä myöskään halua jutella tai anna mahdollisuutta ymmärtää häntä.
Kyllä kyseessä on vaikea mielen sairaus, joka vielä pirullisesti johtaa monenlaisiin ihmissuhde ja sosiaalisten suhteiden vaikeuksiin. Itselläni on ollut suhde bibon kanssa, joka johti vaikeaan eroon, mutta vaikeintahan on ihmisellä, joka ei pysty normaaliin kontrolliin suhteessa muihin ihmisiin.
En suosittele