En jaksa toimia toisten terapeuttina, en varsinkaan ilmaiseksi

Vierailija kirjoitti:

Mua ei pätkääkään ahdista kuunnella muiden ongelmia. Jos haluavat puhua, olen varmasti valmis kuuntelemaan. En osaa eläytyä ap:n ongelmaan siinä mielessä.

Ei muakaan väsytä yhtään kuunnella muita, varsinkaan kavereitani. Jännä että nämä yläpeukuttajat jaksoivat lukea ap:n viestin loppuun. 😉

Harmi, jos tämän ketjun takia päiväsi meni pilalle. Ehkä jatkossa et sitten enää vastaavia ketjuja hakeudu lukemaan, jos tämä vei voimasi. Itsestähän se huolenpito omasta mielenterveydestä lähtee ja siitä, että tunnistaa mitkä jutut sopivat itselle ja mitkä eivät. Valoa ja myönteisiä ajatuksia kevääseesi! 🌞

- Ap

Vierailija kirjoitti:

Hei, ap! Älä jaksa valittaa täällä kavereistasi, senkin energiasyöppö!!!

Vierailija kirjoitti:

Harmi, jos tämän ketjun takia päiväsi meni pilalle. Ehkä jatkossa et sitten enää vastaavia ketjuja hakeudu lukemaan, jos tämä vei voimasi. Itsestähän se huolenpito omasta mielenterveydestä lähtee ja siitä, että tunnistaa mitkä jutut sopivat itselle ja mitkä eivät. Valoa ja myönteisiä ajatuksia kevääseesi! 🌞

- Ap

Vierailija kirjoitti:

Hei, ap! Älä jaksa valittaa täällä kavereistasi, senkin energiasyöppö!!!

Ap ei ymmärtänyt ironiaani.

Menisivätkö tämän tyyppiset ihmiset myös vaikka jonkun tietyn automerkin huoltoa ja vinkkejä huoltamiseen käsittelevään ketjuun avautumaan, ettei heillä ole ollut Toyotan tuulilasin kanssa ongelmia, kun eivät koskaan Toyotaa ole omistaneet jne.? 🤔 Aina kaikessa ei ole kyse sinusta, vaikka niin ehkä mielelläsi kuvitteletkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua ei pätkääkään ahdista kuunnella muiden ongelmia. Jos haluavat puhua, olen varmasti valmis kuuntelemaan. En osaa eläytyä ap:n ongelmaan siinä mielessä.

Ei muakaan väsytä yhtään kuunnella muita, varsinkaan kavereitani. Jännä että nämä yläpeukuttajat jaksoivat lukea ap:n viestin loppuun. 😉

Tai sitten sinä vain et ymmärrä mistään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmi, jos tämän ketjun takia päiväsi meni pilalle. Ehkä jatkossa et sitten enää vastaavia ketjuja hakeudu lukemaan, jos tämä vei voimasi. Itsestähän se huolenpito omasta mielenterveydestä lähtee ja siitä, että tunnistaa mitkä jutut sopivat itselle ja mitkä eivät. Valoa ja myönteisiä ajatuksia kevääseesi! 🌞

- Ap

Vierailija kirjoitti:

Hei, ap! Älä jaksa valittaa täällä kavereistasi, senkin energiasyöppö!!!

Ap ei ymmärtänyt ironiaani.

Tiedän tunteen, minäkin herätän ihmisissä vain jonkun avautumishalun. Johtuskohan siitä etten ole puhelias, niin toisen osapuolen on hoitaa enemmän puhumispuoli ja sitten lähtee rönsyilemään, en tiedä.

Jokatapauksessa enää en olekaan juuri ihmisten kanssa tekemisissä, ainoastaan äitin ja siskoni. Enää yhtä kaveria olen tapaillut, noin kerran viikossa tai kerran kuussa, siltä väliltä.

Pää ei tosiaan kestä sellasta.

Myös minusta tuntuu siltä, että runsasta yksin oloakin jaksaa paremmin kuin sellaista seuraa, joka vie kaikki voimat.

- Ap

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tunteen, minäkin herätän ihmisissä vain jonkun avautumishalun. Johtuskohan siitä etten ole puhelias, niin toisen osapuolen on hoitaa enemmän puhumispuoli ja sitten lähtee rönsyilemään, en tiedä.

Jokatapauksessa enää en olekaan juuri ihmisten kanssa tekemisissä, ainoastaan äitin ja siskoni. Enää yhtä kaveria olen tapaillut, noin kerran viikossa tai kerran kuussa, siltä väliltä.

Pää ei tosiaan kestä sellasta.

Vierailija kirjoitti:

Menisivätkö tämän tyyppiset ihmiset myös vaikka jonkun tietyn automerkin huoltoa ja vinkkejä huoltamiseen käsittelevään ketjuun avautumaan, ettei heillä ole ollut Toyotan tuulilasin kanssa ongelmia, kun eivät koskaan Toyotaa ole omistaneet jne.? 🤔 Aina kaikessa ei ole kyse sinusta, vaikka niin ehkä mielelläsi kuvitteletkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua ei pätkääkään ahdista kuunnella muiden ongelmia. Jos haluavat puhua, olen varmasti valmis kuuntelemaan. En osaa eläytyä ap:n ongelmaan siinä mielessä.

Ei muakaan väsytä yhtään kuunnella muita, varsinkaan kavereitani. Jännä että nämä yläpeukuttajat jaksoivat lukea ap:n viestin loppuun. 😉

Mietitkö tosissasi? Viestissäni oli tarkoitus huomauttaa, että ap valittaa, että hänelle valitetaan. Tätä et, ap, tietenkään tajunnut viestistäni, koska sinä otat kaiken _vakavasti_.

Vierailija kirjoitti:

Myös minusta tuntuu siltä, että runsasta yksin oloakin jaksaa paremmin kuin sellaista seuraa, joka vie kaikki voimat.

- Ap

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tunteen, minäkin herätän ihmisissä vain jonkun avautumishalun. Johtuskohan siitä etten ole puhelias, niin toisen osapuolen on hoitaa enemmän puhumispuoli ja sitten lähtee rönsyilemään, en tiedä.

Jokatapauksessa enää en olekaan juuri ihmisten kanssa tekemisissä, ainoastaan äitin ja siskoni. Enää yhtä kaveria olen tapaillut, noin kerran viikossa tai kerran kuussa, siltä väliltä.

Pää ei tosiaan kestä sellasta.

Apn kanssa niiin samaa mieltä.

Aina on näitä ihmisiä, jotka haluavat puhua aidanseipäistä silloin kun muut puhuvat aidasta. Tässä on tyypillinen hiustenhalkoja, joka yrittää ohjata keskustelun pois alkuperäisestä aiheesta, kun ei uusia näkökulmia käsiteltävään aiheeseen pysty tuomaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menisivätkö tämän tyyppiset ihmiset myös vaikka jonkun tietyn automerkin huoltoa ja vinkkejä huoltamiseen käsittelevään ketjuun avautumaan, ettei heillä ole ollut Toyotan tuulilasin kanssa ongelmia, kun eivät koskaan Toyotaa ole omistaneet jne.? 🤔 Aina kaikessa ei ole kyse sinusta, vaikka niin ehkä mielelläsi kuvitteletkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua ei pätkääkään ahdista kuunnella muiden ongelmia. Jos haluavat puhua, olen varmasti valmis kuuntelemaan. En osaa eläytyä ap:n ongelmaan siinä mielessä.

Ei muakaan väsytä yhtään kuunnella muita, varsinkaan kavereitani. Jännä että nämä yläpeukuttajat jaksoivat lukea ap:n viestin loppuun. 😉

Mietitkö tosissasi? Viestissäni oli tarkoitus huomauttaa, että ap valittaa, että hänelle valitetaan. Tätä et, ap, tietenkään tajunnut viestistäni, koska sinä otat kaiken _vakavasti_.

Asioista on helpompi vain valittaa vuodesta toiseen kuin oikeasti tehdä niille jotain. Ap, älä turhaan ota kannettavaksi toisten taakkoja joista he eivät itse halua ottaa vastuuta. Pudota maahan vain.

Kannatan, että sanot vain rohkeasti: "Minä en valitettavasti osaa ongelmassasi auttaa, mutta oletko itse kokeillut mitään muutaaksesi tilannetta, kun tilanteesi tuntuu junnaavan paikoillaan?".

Sen jälkeen muistutus, että sinäkin olet vain ihminen, jonka mieli ei kestä sen enempää toisten kaatamaa kuormitusta kuin muidenkaan. Plus painokkaati kysely, että "milloinkas me muuten ollaan näin kovasti setvitty minun kriisejäni?".

Jos suuttuu niin siinähän suuttuu. Osa ammattiapua tarvitsevista eivät itse hyväksy sitä tosiasiaa, että tarvitsisivat sitä.

Minä kuuntelen ja autan ihmisiä mielelläni. Mutta pari tyyppiä olen kyllä suututtanut aika kovasti. Toinen oli masentunut, joka oli sitä mieltä, että hänen pahan olon syy oli aina muissa. Yhtä vinkumista ja syyttelyä ja syyllistämistä. Kun en omilta kiireiltä ehtinyt olla empaattinen ja haukkua koko maailmaa, sain paskaryöpyn niskaani. Kun vähensin yhteydenpitoa, sain melkoiset haukut niskaani.

Toinen oli eronnut nainen, jota ensin tuin ja kuuntelin. Mutta kun se alkoi mennä siihen, että kun avasin fb.n aamulla, siellä oli 20 viestiä ja yhtä volinaa ja taas kerran pohtimista, mitä ex-mies oli tarkoittanut sillä, kun se oli katsonut taivaanrantaan ja kulmakarva oli kohonnut jne...

Poistin kavereista. Suuttui tästä, kun en jaksanut pohtia, onko tänään hyvä päivä, kun ex-mies oli riidellyt nykyisen naisensa kanssa ja onneksi lapsi inhoaa nyxää jne..

Käyttäjä3133 kirjoitti:

Asioista on helpompi vain valittaa vuodesta toiseen kuin oikeasti tehdä niille jotain. Ap, älä turhaan ota kannettavaksi toisten taakkoja joista he eivät itse halua ottaa vastuuta. Pudota maahan vain.

Tai haetaan sitä huomioo, jos kerran onnistunu saamaan vaikka voivotteluja (tai ihan minkä vain reaktion) niin se jatkaa ja jatkaa sitä aina, uusista asioista hakee huomioo ja palaa aina vanhoihin juttuihin eikä anna muille paikkaansa huomion keskipisteestä.

Ihmiset kertovat minulle helposti myös synkemmistä asioista ja yeisesti ottaen juttelen niistä mielelläni ja vastavuoroisuuttakin on. Mutta sinkkuna ollessani sitä en jaksa, että aina tutustuessani mieheen sieltä paljastuu kaikenlaista tilitystä "josta ei ole aiemmin monellekaan puhunut". Yksinäisyyttä, masennusta, itsetunto-ongelmia, huoltajuuskiistoja, pettymyksiä, unelmien karkaamista. Ei todellakaan kauhean iloista tämä deittailu.

Olen myös deittaillessani joskus tavannut tällaisia... eivät yleensä ole kovin sitoutuvaa tyyppiä, kun eivät lopulta useinkaan tiedä mitä oikein haluavat. Saattavat ehdottaa vielä tapailua seksin ja jutustelun merkeissä ("kun meillä on tämä yhteys") silloin, kun itse olet ilmoittanut että tämä taisi olla tässä. Parempaakin seuraa suhderintamalla kyllä löytyy. Ei parisuhteenkaan kuulu olla pelkkää syvissä vesissä vellomista, vaan toisen seurassa on myös oltava oikeasti hauskaa.

- Ap

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset kertovat minulle helposti myös synkemmistä asioista ja yeisesti ottaen juttelen niistä mielelläni ja vastavuoroisuuttakin on. Mutta sinkkuna ollessani sitä en jaksa, että aina tutustuessani mieheen sieltä paljastuu kaikenlaista tilitystä "josta ei ole aiemmin monellekaan puhunut". Yksinäisyyttä, masennusta, itsetunto-ongelmia, huoltajuuskiistoja, pettymyksiä, unelmien karkaamista. Ei todellakaan kauhean iloista tämä deittailu.

Hirveän monelle ihmiselle tuntuu olevan tosi kova pala myöntää se, että heidän ongelmansa ovat sitä kokoluokkaa, etteivät ne pelkästään toistuvasti tuttaville avautumalla tule ratkeamaan, vaan ammattiapu olisi myös tarpeen. Tuota fraasia "eihän ammattilaiselle puhuminen tätä ratkaise!" olen myös kuullut paljon ja juuri näiltä ihmisiltä, jotka sitten puhua pölpöttävät asioistaan tuttavilleen tuntitolkulla.

Eihän mielenterveyden ammattilainenkaan välttämättä heti tuo isoihin ongelmia ratkaisuja kultatarjottimella nenän eteen, mutta jotain uusia näkökulmia sieltä voisi silti saada. Ei voi tietää, ellei edes kokeile. Ja terapiaan sitoutuminen on pitkä ja vaativa prosessi, jossa joutuu tekemään töitä itsensä kanssa. Tuttaville valittaminen on paljon helpompaa, mutta ei se yleensä mihinkään johda (tai ehkä sitten siihen, että muut hakeutuvat lopulta mukavampaan seuraan).

Vierailija kirjoitti:

Joo sama täällä. Useasti myös yksi tuttavani on suuttunut kun en ole töissä olon tai nukkumisen vuoksi voinut vastata hänen vuodatuksiinsa kolmelta yöllä. Jos koitan itse puhua omista vaikeuksistani niin saan vain tuhahtelua ja kuulen siitä, kuinka "meillä muillakin on vaikeeta." Olen alkanut etäännyttää itseäni tuosta tuttavasta, ei vaan jaksa enää. Toinen samanlainen on, hän ei kyllä huuda mutta muuten aina puhuu vaikeasta lapsuudesta ja (suurimmaksi osaksi itse aiheutetuista) terveongelmista. Jos ehdotan lääkäriin menoa niin ei kuulemma käy koska ei halua että häneen kosketaan. Okei, ymmärrän mutta en minäkään niihin pysty mitenkään vaikuttamaan. Olen koittanut saada hänet hakemaan apua myös mielenterveysongelmiinsa (joita on itselleen diagnosoinut mm. vaikean masennuksen muotoon), mutta ei koska "no ei mikään puhuminen auta!"

Itse hain apua omien terveysongelmieni (geneettinen vika, iski teininä ja muutenkin itsetunto otti kovan kolauksen) ja mielenterveyden järkkymisen (diagnosoitu masennus, johon vaikuttivat mm. oma terveydentila ja monen läheisen alkoholismi) takia ja sitä apua sain, joten tiedän kyllä millaisista asioista puhun.

Vierailija kirjoitti:

Jep yksi kaveri suuttui lopullisesti, kun ehdotin ammattiapua jne. En vain enää itse jaksanut kuunnella sitä sekopäistä itsekritiikkiä ja surkeassa itsetunnossa kieriskelyä ja minä minä minä-puheenaiheita. Lapsuuden ongelmia kahlattiin läpi tuntitolkulla ja minä en saanut kertoa itsestäni mitään ilman halveksuntaa ”sullahan on kaikki hyvin, älä valita turhista, mä en jaksa kuunnella”.

Kuulin vielä jälkikäteen, että hän kertoi yhteisille ystävillemme, että halusi pistää välit poikki kanssani, koska olin sellainen ”energiasyöppö” ja hän ei kaipaa sellaisia negatiivisia ihmisiä elämäänsä. Arvatkaa naurattiko?

Minulla on myös masennusdiagnoosi ja käyn terapiassa. Siellä terapiassa käyn myös läpi tätä samaa aihetta mistä ap kirjoittaa. Minulla ei ole yhtään hyvää ystävää, ainoastaan kavereita ja tuttuja, ja liian usein käy niin että huomaan olevani se kenen luo tullaan kahvikupposelle avautumaan sen hetkisista ongelmista. Sitten he sydän kevyempänä lähteävät jatkamaan sitä elämäänsä, ja minä jään väsyneenä tänne kotiin itkemään. 

Ei auta, että puhuisin vastavuoroisesti omista huolistani - minua ei kuunnella. Ei auta puhua mistään muustakaan. Ei ole auttanut, että olen pyytänyt elokuviin, syömään, illanviettoon, teatteriin. Sellaiseen heillä ei ole aikaa, sellaiseen heillä on ne toiset ystävät. 

Itse olen vain sitten jättänyt vastaamatta puheluihin tai viesteihin. Sillä ei ole auttanut sekään, että olen ottanut kissan pöydälle ja sanonut että kuule, sinä puhut todella paljon itsestäni ja ongelmistasi ja että minä toivoisin, että voitaisiin puhua muistakin aiheista ja tehdä muutakin. Kerran sanoin näin, ja sain täyslaidallisen haukkuja päälleni ja sain kuulla, että olen itse asiassa vielä raskaampi persoona miksikä tätä toista sanoin.

Nykyaan moikkaan tuttuja, mutta en edes ryhdy keskusteluun ellei joku muu sitä aloita. Silloinkin puhun säästä, vaikka oikeasti haluaisin puhua politiikasta, maailmanmenosta, matkustelusta, talon rakentamisesta, paikallispolitiikasta, filosofiasta, historiasta - ja niistä henkilökohtaisista asioista. 

Herkät, älykkäät, empaattiset ihmiset ovat muiden ongelmien likakaivoja. Rajojen asettaminen on tärkeää.