Lue keskustelun säännöt.
Nykyisten nuorten aikuisten sukupolvi ei halua lapsia. Onko tässä kyse pelosta vai rohkeudesta?
Joidenkin mielestä nuoret aikuiset pelkäävät lapsiperhe-elämää, epämukavuutta, vaivannäköä ja kaikenlaisia epärealistisia kauhukuvia.
Toisten mielestä nuoret aikuiset ovat aikaisempia ikäluokkia rohkeampia tekemään elämästä itsensä näköistä.
Mitä mieltä sinä olet?
Kommentit (1869)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ainakaan halua käyttää 9 kk siihen etten voi tehdä asioita joita normaalisti teen. Kuntokin rapautuu 9 kkssa vaikka kuinka paljon. Raskaus ja synnytys ois vähän sellanen oman kehon uhrausprosessi. Oman lapsen voisin ehkä 'ottaa' diinä tapauksessa jos se tulisi jotenkin muuten kuin 9 kk kärsimyksellä ja synnytyksellä.
Raskaana voi tehdä ihan sitä mihin muutenkin on tottunut.
No ei kyllä voi. Mulla on oma hevonen, jolla ratsastan päivittäin ja käyn valmennuksissa. Ei raskaana voi ratsastaa, eikä synnytyksen jälkeen pysty. Ketä mun hevosen liikuttaisi, jos tekisin lapsen?
Mulla on toki muitakin syitä pysyä lapsettomana, mutta yksi on just se, etten halua luopua elämäntavastani.
N29
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ainakaan halua käyttää 9 kk siihen etten voi tehdä asioita joita normaalisti teen. Kuntokin rapautuu 9 kkssa vaikka kuinka paljon. Raskaus ja synnytys ois vähän sellanen oman kehon uhrausprosessi. Oman lapsen voisin ehkä 'ottaa' diinä tapauksessa jos se tulisi jotenkin muuten kuin 9 kk kärsimyksellä ja synnytyksellä.
Raskaana voi tehdä ihan sitä mihin muutenkin on tottunut.
No ei kyllä voi. Mulla on oma hevonen, jolla ratsastan päivittäin ja käyn valmennuksissa. Ei raskaana voi ratsastaa, eikä synnytyksen jälkeen pysty. Ketä mun hevosen liikuttaisi, jos tekisin lapsen?
Mulla on toki muitakin syitä pysyä lapsettomana, mutta yksi on just se, etten halua luopua elämäntavastani.
N29
Ketä muu muka, ketä muu muka - JHT!
Siihen ei taida pystyä kuin mieleltään järkkyneet. Ottais ainakin lapsituet pois.
Se on ihan sama mistä kenelläkin (itsemääräämisoikeutta vapaassa länsimaassa nauttivalla) yksilöllä kyse.
Lisääntyminen/lisääntymättömyys eli perhe(-elämän)suunnittelu on intiimi ja henkilökohtainen yksityisasia, joka ei kuulu kenellekään tosielämän uteliaalle besserwissermääräilykiimatyrannille ullaurpoumpinuppitaalasmaalle.
Olen 27-vuotias ja olisi lähtökohtaisesti ihan positiviista, jos joku mimmi jaksaisi minua niin kauan, ettei saa enää tehdä aborttia. Entinen avovaimo yritti mutta lopulta olin sillekin liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ainakaan halua käyttää 9 kk siihen etten voi tehdä asioita joita normaalisti teen. Kuntokin rapautuu 9 kkssa vaikka kuinka paljon. Raskaus ja synnytys ois vähän sellanen oman kehon uhrausprosessi. Oman lapsen voisin ehkä 'ottaa' diinä tapauksessa jos se tulisi jotenkin muuten kuin 9 kk kärsimyksellä ja synnytyksellä.
Raskaana voi tehdä ihan sitä mihin muutenkin on tottunut.
No ei voi! Joo, jos elämässä max istuu sohvalla putousta katsellen niin sitten ehkä (jos pahoinvoinnilta saa sipsit mussutettua), mutta jos on vähänkin aktiivisempi elämäntyyli niin ei onnistu. Juu, kyllä sä voit paksuna ollessa liikkua, mutta pehmeästi, varovasti, puoliteholla jne. Eli et sä esim. kyllä joogaa, johan se pitikin sen estää, mutta voi kyllä varovasti venytellä jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vaan kiinnosta.
Erittelyä:
-vauvat/lapset eivät ole millään tavalla mielenkiintoisia tai esim. söpöjä
- en halua olla raskaana
- en halua synnyttää
- en halua imettää
- en halua hoitaa lapsia
- en halua luopua työstäni ja harrastuksistaniMun on itseasiassa aika vaikea ymmärtää, että niin moni ihminen, etenkin nainen, haluaa ja suostuu. En ymmärrä viehätystä. Tapa, jota ei sen kummemmin ajatella?
Jos se olisi tapa, jota ei sen kummemmin ajatella, ja jälkikasvun hankkiminen olisi oikeasti niin vaikeaa, tuskaisaa, mielenkiinnotonta, tylsää, vaivalloista, rajoittavaa ja muun elämän pois sulkevaa, perheet olisivat enintään yksilapsisia.
Koska näin ei ole, enemmistö edelleen on sitä mieltä, että lapsista on enemmän plussaa kuin miinusta.
edellä kirjoittaneelle lienee silti aivan turhaa ruveta inttämään hänen listansa asioiden hyviä puolia, joita on paljon. Niitä on lueteltu varmaan tässäkin pitkässä ketjussa, ja kaikki ne tietävät, mutta eivät ota niitä vastaan, koska "eivät vaan halua". Toteanpa nyt siis vain ihan sen, että lasten takia ei tosiaankaan tarvitse luopua työstä ja harrastuksista.
Kerro miten toteuttaisit alle koulikäisen lapsen kanssa kuukausittain toistuvan (ei säännöllisesti esim. joka kk 2. vkl vaan sijoitukset miten sattuu) työviikonlopun vieraalla paikkakunnalla pe-ilta - su-aamu aktiivityössä n. 50% ajasta ja loput valmiudessa olla 15 min sisään siellä missä käsketään + junamatka toiselle paikkakunnalle missä aktiivityö su-ma-yö mistä bussilla kotiin ma-aamupäivällä minkä jälkeen unta palloon ma-iltaan saakka + ma-ti-yö, koska ti-aamuna pitää taas olla skarppina?
Lapsi on alle 10v, tukiverkkoa eli esim. mummolaa ei ole ja lapsen isä ei ole kuvioissa.
Virka-aikaa tekevän toimistotyöläisen on ehkä vaikea tajuta kuinka sitovaa ja kokonaisvaltaista monen duuni on.
Aika poikkeava työkuvio sinulla onkin, en keksi mikä työ tuo on.
Ja tietystikään tuollaiseen ei pidä lasta yh:na tehdä. Mutta, jos ajattelisit, että työsi olisi säännöllisempää ja sinulla olisi mukava mies, niin pystyisitkö sitten ajattelemaan lapsen hankkimista?
Useinhan nuo työjutut muuttuvat ajan myötä. Niin minäkin tein nuorena sh:na (lasten ollessa pieniä) epäsäännöllistä kolmivuorotyötä, mutta myöhemmin siirryin pelkästään päivätyöhön, mikä tietysti helpotti perhetilannetta paljon.
Niin, eli joutuisin lopettamaan työni, jos tekisin lapsen. Tätähän tässä just yritin demonstroida kun edellinen sanoi ettei lapsen vuoksi "tosiaankaan" tarvitse. Niin, ma-pe klo 08-16 tekevien ei tarvitse ja vuorotyöläinenkin ehkä jotenkin sumplii, mutta kun nykyään on meitä naisiakin sellaisissa ammateissa kuin lentäjä, lääkäri paikassa jossa päivystysvelvollisuus, erityisasiantuntija jne. Solututkijan on tarvittaessa päästävä yliopistolle lisäämään reagensseja viljelmiin vaikka jouluyönä 2 tunnin välein jos tutkimusprotokolla näin vaatii jne.
Kovin nuorikaan en enää ole, 38v kohta täynnä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan se aika surullista. Perheitä ja lapsia vihataan yhä enemmän ja haukutaan lapsettomien toimesta.
Voisin harkita jos äkkirikastuisin. Nyt työt ja harrastukset vie valitettavasti kaiken ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä on vielä surullisempaa olla tuollaisessa ammatissa että joutuu hyppimään pitkin kyliä vieraaseen kaupunkiin viikonloppuöiksi. Ja sen varjolla/syynä jää lapset tekemättä koska ”en voisi tehdä työtäni” tai ”kuka mun hevosella ratsastajia sen aikaa kun mä oon raskaana ja synnytyksen jälkeen”. Kertoo mielestäni vain ”hieman suppeasta maailmankuvasta”. Mikään ammatti tai työntekijä ei ole korvaamaton. Samalla koulutuksella yleensä voi tehdä sellaisiakin töitä että perhearjen pystyy yhdistämään. Ja viimeistään se kun saa kenkää yt-järjestelyissä auttaa tajuamaan että työn varaan ja korvaamattomuuden varaan ei kannata isoja päätöksiään perustaa. Lapset on ja pysyy, jos asiansa hoitaa perheen näkökulmasta hyvin. Työpaikka vaihtuu kun ovi käy. Jos elämässä ei ole mitään pysyvämpää niin voi tuntua aika yksinäiseltä sitten myöhemmin kun ovi sattuu käymään.
Mutta ei niitä lapsia lasten tekemisen ilosta kannata tehdä, vaan täydestä ja ylikin halusta. Sillä silloin kun kaikki paska valuu paitaa pitkin, täytyy silti ymmärtää rakastaa sitä mitä on tehnyt ja halunnut. On ihan ok myöntää jos itse ei sitä halua tai ei omat rahkeet riitä. Hevosen elinikä on kuitenkin lyhyempi kuin lapsen.
Uusi normaali. Osalle toki se on parisuhde/taloudellinen kysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parhaita on nää vertaukset etten halua lapsia mutta koiran voisin ottaa kun se ei sido niin paljoa. Heh. Koiralle annat ruokaa aamulla ja viet ulos säässä kuin säässä. Roudaat kaupasta niitä koiran tarvikkeita ja ruokia siinä miss lapsellekin roudaisit. Sitten käyt töissä ja kiirehdit takaisin kotiin koska koira paskoo muuten pitkin nurkkia. Ulkoilutat koiran taas säässä kuin säässä. Ja annat ruokaa. Ja annat lisää ruokaa. Ja siivoat sen koiran sotkut, opetat sisäsiistiksi odottamaan sitä ulospääsyä (ja edelleen se pitää ulkoiluttaa 2-3 kertaa päivässä). Siivoat niitä koiran karvoja joka paikasta. Ja ruokit ja ulkoilutat sitä koiraa vielä iltamyöhäiselläkin (säässä kuin säässä), jotta se koira jaksaa odottaa aamuun paskomatta pitkin nurkkia.
Niin lapsi kasvaa sisäsiistiksi noin 4vuoteen mennessä, osaa itse jo laittaa kevyempää ruokaa 7vuotiaana, ja vielä paremmin 12vuotiaana, ja kasvaa koko ajan omatoimisemmaksi. Mutta koiraa ulkoilutat koko sen koiran eliniän säässä kuin säässä 2-3kertaa päivässä.
Miten tää koira on vähemmän sitovampi?
Vierailija kirjoitti:
Itselläni ei ole kysymys hyvän puolison puutteesta, peloista tai rahatilanteensa. Tavallaan toki vaikuttaisi rahatilanteeseen myös, tietenkin lapsi maksaa, mutta kyse ei ole siitä, etteikö meillä olisi siihen varaa.
Mies 37 ja itse 33. Elämämme on ns. liian hyvää, että kaipaisimme muuta. Varmasti lapsesta tulisi se ykkösprioriteetti, jos sellainen syntyisi, mutta elämänmuutos prismaperhe-askeen ei vain houkuttele, koska:
1. Meillä on harrastukset jotka yhdessä syövät n. 1600€/kk, itse kilpailen lajissani ja harrastus on jokapäiväistä, useamman tunnin per päivä, kyseessä on korkean riskin laji. Näistä olisi etenkin minulle todella vaikea luopua raskauden ja vauvavaiheen ajaksi. Kun en edes haluaisi.
2. Mies on uraihminen enemmän kuin minä, työpäivä on keskimäärin 10 tuntia, joskus pidempi. Itsekin teen sen 8,5-9h, joten lapsen/lasten hoito voisi muodostua hankalaksi. Mies myös matkustaa 2-3 kertaa viikko. Ikävä kyllä, jos haluaa edetä ammatissamme, lyhyempi työpäivä ei varsinaisesti ole vaihtoehto. Vaihtoehto on jäädä junnaamaan nykyiseen asemaan.
3. Matkustaminen. Matkustamme myös keskimäärin kerran kuukaudessa esim. viikonloppulomalle, jonka yhdistämme yleensä miehen työmatkaan.
5. Muut tavoitteet. Haluamme laittaa rahaa taloon ja sijoituksiin.
Elämästä tulisi paljon ns. tylsempää lasten myötä. Koska nykyinen elämämme on ihanaa, ei siihen ole kaivannut muutosta, joten lastenteko on vaan kokoajan siirtynyt. Aina välillä vauvakuumeilemme, mutta sitten tapaamme lapsellisia ystäviä ja kuumeilu menee ohi. Kummilastemme kanssa tykkäämme kyllä viettää aikaa.
Kyllä, olemme päättäneet, että hankimme lapsia. Jos niitä ei tule, saattaa olla että lähdemme hedelmöityshoitoihin tai sitten emme. Aika vaan meinaa kohdallani tulla vastaan, joten päätöksiä on tehtävä pian. Jos saisin valita ja uskaltasin päätöstä venyttää päätöstä, alkaisimme yrittää vasta kun olen lähempänä 40v.
Laita munasolujasi pakkaseen niin voitte yrittää myöhemminkin. Tai jo valmiita alkioita jos olet satavarma että lapsia juuri tämän miehen kanssa haluat. Maksaa yksityisellä muutaman tonnin, mutta ei se ole teille kynnyskysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en ainakaan halua käyttää 9 kk siihen etten voi tehdä asioita joita normaalisti teen. Kuntokin rapautuu 9 kkssa vaikka kuinka paljon. Raskaus ja synnytys ois vähän sellanen oman kehon uhrausprosessi. Oman lapsen voisin ehkä 'ottaa' diinä tapauksessa jos se tulisi jotenkin muuten kuin 9 kk kärsimyksellä ja synnytyksellä.
9kk. Älä viitsi. Keksi parempi syy. Ja sun elinajanodote oliko monta vuotta? 9kk on yks kärpäsen paska siinä ajassa.
Vierailija kirjoitti:
Parhaita on nää vertaukset etten halua lapsia mutta koiran voisin ottaa kun se ei sido niin paljoa. Heh. Koiralle annat ruokaa aamulla ja viet ulos säässä kuin säässä. Roudaat kaupasta niitä koiran tarvikkeita ja ruokia siinä miss lapsellekin roudaisit. Sitten käyt töissä ja kiirehdit takaisin kotiin koska koira paskoo muuten pitkin nurkkia. Ulkoilutat koiran taas säässä kuin säässä. Ja annat ruokaa. Ja annat lisää ruokaa. Ja siivoat sen koiran sotkut, opetat sisäsiistiksi odottamaan sitä ulospääsyä (ja edelleen se pitää ulkoiluttaa 2-3 kertaa päivässä). Siivoat niitä koiran karvoja joka paikasta. Ja ruokit ja ulkoilutat sitä koiraa vielä iltamyöhäiselläkin (säässä kuin säässä), jotta se koira jaksaa odottaa aamuun paskomatta pitkin nurkkia.
Niin lapsi kasvaa sisäsiistiksi noin 4vuoteen mennessä, osaa itse jo laittaa kevyempää ruokaa 7vuotiaana, ja vielä paremmin 12vuotiaana, ja kasvaa koko ajan omatoimisemmaksi. Mutta koiraa ulkoilutat koko sen koiran eliniän säässä kuin säässä 2-3kertaa päivässä.
Miten tää koira on vähemmän sitovampi?
Koiraa ei tarvitse puristaa ulos alapäästä henkensä kaupalla eikä koko kroppa räjähdä. Ulkoilutus on terveellisempää kuin raskaana olo tai synnytys ja se pitää omistajansa kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
... olen itse useasti ajatellut, että olisi ollut parempi, jos en olisi koskaan syntynyt. En toki mitenkään syytä vanhempiani siitä, koska he tuskin ovat koskaan ajatelleet samalla tavalla, ja he ovat kyllä antaneet minulle hyvän lapsuuden..
Sama juttu minulla, olen ihan lapsesta asti ajatellut, että olisi ollut parempi jos vanhempani olisivat päättäneet hankkia vain kaksi lasta, minua ei silloin olisi olemassa. Elän ihan normaalia elämää, opiskelen ja asun omillani mieheni kanssa. Lapsuuteni oli ihan perus turvallinen. Ajattelen kuolemaa neutraalina asiana, ja odotan omaani. En halua itse synnyttää tähän maailmaan lasta elämään niiden asioiden kanssa, joihin vielä pystymme jotenkin vaikuttamaan, mm. Ilmastonmuutos, väestö vaellus, sodat... Mielenterveytenikään ei kestäisi äitiyttä ja sitä, että joku on kokoajan minussa kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ainakaan halua käyttää 9 kk siihen etten voi tehdä asioita joita normaalisti teen. Kuntokin rapautuu 9 kkssa vaikka kuinka paljon. Raskaus ja synnytys ois vähän sellanen oman kehon uhrausprosessi. Oman lapsen voisin ehkä 'ottaa' diinä tapauksessa jos se tulisi jotenkin muuten kuin 9 kk kärsimyksellä ja synnytyksellä.
9kk. Älä viitsi. Keksi parempi syy. Ja sun elinajanodote oliko monta vuotta? 9kk on yks kärpäsen paska siinä ajassa.
Liikuntaharrastukset, juoksu, pyöräily, kunnon treeni: Ei onnistu yrjö kurkussa, maha pullottaen. Jopa vuode potilaaksi voi joutua raskausaikana.
Entäpä esim hevosen omistajat ja ratsastus: Eipä onnistu raskaana.
Kyllä vain raskaus vaikuttaa aika monenkin elämään jos elää aktiivisesti eikä vaan makaa sohvalla käsi sipsipussissa.
Valintakysymys, miten elämänsä haluaa käyttää.
Vierailija kirjoitti:
Parhaita on nää vertaukset etten halua lapsia mutta koiran voisin ottaa kun se ei sido niin paljoa. Heh. Koiralle annat ruokaa aamulla ja viet ulos säässä kuin säässä. Roudaat kaupasta niitä koiran tarvikkeita ja ruokia siinä miss lapsellekin roudaisit. Sitten käyt töissä ja kiirehdit takaisin kotiin koska koira paskoo muuten pitkin nurkkia. Ulkoilutat koiran taas säässä kuin säässä. Ja annat ruokaa. Ja annat lisää ruokaa. Ja siivoat sen koiran sotkut, opetat sisäsiistiksi odottamaan sitä ulospääsyä (ja edelleen se pitää ulkoiluttaa 2-3 kertaa päivässä). Siivoat niitä koiran karvoja joka paikasta. Ja ruokit ja ulkoilutat sitä koiraa vielä iltamyöhäiselläkin (säässä kuin säässä), jotta se koira jaksaa odottaa aamuun paskomatta pitkin nurkkia.
Niin lapsi kasvaa sisäsiistiksi noin 4vuoteen mennessä, osaa itse jo laittaa kevyempää ruokaa 7vuotiaana, ja vielä paremmin 12vuotiaana, ja kasvaa koko ajan omatoimisemmaksi. Mutta koiraa ulkoilutat koko sen koiran eliniän säässä kuin säässä 2-3kertaa päivässä.
Miten tää koira on vähemmän sitovampi?
Koiran voi antaa koska tahansa eteenpäin, tai halutessaan sen saa jopa ampua, eikä kellään ole siihen mitään sanomista. Ei kovin sitouttavaa.
Mulla on neljä lasta ja kaikki ovat mahtavia nuoria ja aikuisia! Oli ja on upeaa seurata heidän kehitystään ja elämäänsä. Ja kun he tulevat käymään kotona, ilahdun valtavasti heidän näkemisestään. Silloin kun itselläni ei ollut lapsia, luulin että en halua lapsia tai tule toimeen lasten kanssa. Mutta jokaisen lapsen synnyttyä ja hänet laitoksella syliin ottaessani on kyynel vierinyt poskelle siitä onnesta joka pienen lapsen syntymä tuo. Lapset ovat I-H-A-N-I-A!! Ja ihana on tottakai ollut maailman kaunein ja paras vaimokin! Onhan siinä tietysti ollut haasteensakin: valvottuja öitä, sairaalareissuja, rahahuolia, univajetta, huoli lasten pärjäämisestä elämässä jne. Mutta rakkaus antaa enemmän kuin huolet vie. Jos ei halua lapsia siksi että etsii vain pelkkää auringonpaistetta ja nautintoa elämässään, niin onnea sitten siihen! Ja jos tämä teksti ärsyttää, niin minkäs minä sille mahdan.
Aika paljon saa kyllä lasta haluta jos on valmis pahimmillaan tuhoamaan omat herkimmät paikkansa. Kuinkahan moni mies olisi valmis siihen?
Lapseton