TEM: Työttömyyden syynä ikäihmiset työpaikoilla
Työttömyysaste jää lyhyellä aikavälillä korkeaksi. Työttömyysaste on tänä vuonna keskimäärin 10,2 prosenttia, ensi vuonna 9,8 ja 9,3 prosenttia vuonna 2028.
Alueellisesti työttömyyden ennustetaan laskevan nopeimmin Lapissa ja Kainuussa. Heikointa kehitystä ennustetaan puolestaan Kymenlaaksoon ja Uudellemaalle.
Temin mukaan ikäihmiset tekevät aiempaa useammin töitä ja pysyvät näin työpaikoilla. Se lisää työvoimaa – ja samalla työttömyyttä.
Kommentit (13)
No miten päin tässä sitten oikein pitäisi olla, kun eläkeikää korotetaan?
Eläkeläinen saa eläkkeen joka kuukausi ja palkka on vain lisätulo. Työttömältä leikataan heti 595 yleistuesta, jos saa palkkaa.
Ei saisi olla eläkkeellä eikä töissäkään, mihin sitten kaikki 55v+ laitetaan?
Ekäkeikää pitää laskea (62 vuotta esimerkiksi hyvä eläkeikä), jotta nuoret (ja esimekiksi myös viisikymppiset) pääsevät töihin. Vanhempi polvi pääsee vapaalle nauttimaan eläkepäivistä. Simple as that.
Kusipäisyyden huippu jos tekee eläkkeellä töitä.
Nuoret voi ottaa eläkkeen nyt nuorina. Ja teke mitä tekee sitten vanhemmiteen jos jaksaa tehdä
No niin, sekin vielä! Vaihdetaan ihmeessä tumpelo nuoriso työpaikoille, niin Suomi lähtee kerralla nousuun, jee!
+50v. Vanhukset boikottiin työpaikoilla.
Vierailija kirjoitti:
Ekäkeikää pitää laskea (62 vuotta esimerkiksi hyvä eläkeikä), jotta nuoret (ja esimekiksi myös viisikymppiset) pääsevät töihin. Vanhempi polvi pääsee vapaalle nauttimaan eläkepäivistä. Simple as that.
Ei ole varaa maksaa eläkkeitä 30 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Nuoret voi ottaa eläkkeen nyt nuorina. Ja teke mitä tekee sitten vanhemmiteen jos jaksaa tehdä
Ei sitä oteta. Nykyään tehdään kaikki tutkimukset ja otetaan magneettikuvat.
Väestön ikääntyessä pitäisi kehittää joku välimallin ratkaisu. Itse haluaisin periaatteessa jatkaa työntekoa eläkeikään asti, jopa sen ylikin, mutta en kokoaikaisesti missään nimessä. Pelkään jaksamiseni puolesta jo nyt.
Haluaisin, että 55-vuotiailla olisi ihan aito mahdollisuus 50% työaikaan. Siihen saisi halutessaan siirtyä joko ilman mitään tukia tai vaikka ovv:n myötä. Jos jaksaa painaa töitä vaikka seitsemänkymppiseksi, se olisi sallittua, ja vaikuttaisi eläkkeeseen sitä korottavasti.
Olisi järkiratkaisu, jos ikääntyvä työntekijä saisi vähän eläkettä ja voisi tehdä siinä sivussa osa-aikatyötä. Esimerkiksi niin, että kaksi ikäihmistä jakaisi yhden työtehtävän ja siitä maksettavan palkan.
Harvemmin kuusikymppiset enää tarvitsevat samalla tavalla rahaa kuin nuoremmat. Lapset on jo tehty, ja suurimmalla osalla asuntolaina jo aika päiviä sitten maksettu.
Perikuntien asuntoja ei saa nykyään kaupaksi. Pankki kun edellyttää ostajalta vakituista kokoaikatyötä ja säästöjä.
Stanan vanhukset vie nuorilta työt.