Nykyisten nuorten aikuisten sukupolvi ei halua lapsia. Onko tässä kyse pelosta vai rohkeudesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kysymys pelosta, lapsiperhe-elämä ei vain ole koskaan kiinnostanut. Miksi hankkisin elämääni jotain, mistä en ole kiinnostunut? Rakastan vapauttani tehdä mitä haluan ja koska haluan ilman 18 vuoden palloa jalassa.

Kerrotko mistä asioista sitten olet kiinnostunut ja mitä haluat tehdä?

Olen kiinnostunut olemaan lapseton.

Yksi vittttuilee ja muut 11 ei viitsi edes yrittää vastata.

Toi on ihan validi vastaus. Lisääntyjät aina kuvittelee, että jos joku ei halua lapsia, niin sillä pitää sitten olla joku Äiti Teresamainen kutsumus tai Einstein-projekti meneillään, joka selittää sen. Jos ei ole, niin sitten ei ole mitään syytä olla hankkimatta vauvoja, joten synnytyssaliin mars!

Syyksi ei koskaan riitä se, että joku haluaa vaan elää elämäänsä, pienine iloineen, ilman ylimääräisiä haasteita. Mikä on hassua, koska äitylit varsin usein valittaa, että

- kunpa vaan saisi joskus mennä yksin vessaan!

- kunpa saisi kerrankin nukkua kunnon yöunet!

- kunpa saisi syödä ruokansa lämpimänä, istua hiljaa, lukea kirjaa tms

- kunpa ei tarvisi koko ajan rasittaa aivojaan metatyöllä

Mutta hoplaa vaan, kun joku lapseton sanoo, että on tosi kiitollinen ja iloinen siitä, että pystyy elämään just noin... Yhtäkkiä lisääntyjä sanokin, ettei noilla asioilla ole MITÄÄN VÄLIÄ, ja ne on täysin mitättömiä verrattuna siihen räjähtävään iloon, jonka lapset tuottaa. No hyvä sulle, jos näin on. Mutta kaikki meistä ei ole samanlaisia kuin sinä. Jollekin se, että saa lukea kirjaa hiljaisuudessa ihan koska huvittaa, voi tuottaa 500 kertaa enemmän iloa kuin lasten hankinta. Koska hän on hän, ja sää oot sää.

Kuinka moni yli kolmivuotiaan vanhempi valittaa, ettei pääse pissille, nukkumaan tai lukemaan kirjaa? 

Kaverilla on 6, 9 ja 11 vuotiaat lapset ja sanoo että voi lukea kirjaa kunnolla vain silloin kun lapset ovat mummoloissa. Ja muistaa usein myös mainita mitä luksusta on jos joskus pääsee täysin häiriöttä vessaan tai suihkuun.

Haluaisin olla kärpäsenä tuon mutsin katossa katsomassa, miten huushollin pyörittäminen noin yleensä sujuu.

Kannustan harkitsemaan kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, mun mielestä lapsettomuus on jo varsinkin isoissa kaupungeissa niin yleistä, ettei lisääntymiseen mitään sosiaalista painetta ole kuin korkeintaan vanhemmilta sukupolvilta. Itse asiassa omassa noin kolmekymppisten kaveripiirissäni valintaani yrittää lasta on pidetty vähän hulluna ja olen lastensaantihalujeni kanssa selvässä vähemmistössä. Siinähän menettää oman ajan, monet nautinnot, orastavan urakehityksen ja pahimmassa tapauksessa kehonsa. Ihmiset siis nykyään tiedostavat paremmin riskit ja hyvä niin. Lapsen kuuluukin olla haluttu, muuten kitkee vain katkeruutta.

Tässä on onneksi tapahtunut iso asennemuutos ihan lähivuosina. Olen syntynyt 1979, ja mun ikäluokassa lasten tekeminen on ihan automaatio ja oletus. Kun olin 20-30, olin todella oudoksuttu kun kerroin että en aio koskaan tehdä lapsia. Ainoa kysymys ihmisiltä oli "milloin teet", ei "aiotko tehdä". Aihetta sivuavissa nettikeskusteluissa saattoi olla yksi tai kaksi muuta velaa, nykyään helposti puolet. Asiat ovat muuttuneet paljon!

Niin totta. Itse olen syntynyt 1976, ja jos uskalsi hiukan vihjaistakaan nuorena ettei tahdo lapsia, niin tuloksena oli joko tietäväinen hymy, että kyllä mieli muuttuu. Tai tarina jostain tutusta joka oli sanonut samaa, ja sitten saanut monta lasta. Ei ole vielä mieli muuttunut...

Heh, ja mulla taas onneksi mieli muuttui ja hankin lapsia 3 vaikken ollut edes vauvoista innostunut tai oikein lapsistakaan. Olen IKIkiitollinen lapsistani, ovat parasta mitä minulle on tapahtunut. Hyvin ohuilta tuntuu monen perustelut miksei hanki lapsia. Ymmärrän ennemän kuin hyvin toki pätkätyöt, nepsy-ongelmat ja oman mielen ahdistuksen, maailmantuskan tunteen tai puolison puutteen, mutta muuten...  Mutta onhan se NIIIN hyvä, että nykyään voi valita mitä tekee. Ja todella olen iloinen etten juurikaan ole lapsentekoiässä enää tässä tämän hetken "en halua lapsia" -trendissä. Olisin varmaan päätynyt samaan. Ahdistaa välillä tämä perhe-elämä ja kaikkea, mutta lapset ovat IHAN, IHAN PARASTA!!  IHAN PARASTA! Ja olen kiitollinen siitä, mitä lapset ovat minulle tuoneet ja "opettaneet" elämästä niin hirveä klisee kuin se onkin.

Jokaiselle lapsia harkitsevalle sanoisin, että omia ajatuksia ja mietteitä kannattaa tuulettaa oman "kuplansa" ulkopuolella (oma kupla=esim oman ikäiset, oman alan ihmiset jne), ja kysellä vaikka vanhempien ihmisten mietteitä jälkikäteen. Mitä he arvostavat/pitävät hyvinä/ ihanina asioina elämässään?

Tää kommentti kuulostaa lähinnä siltä, että mammeli yrittää vakuuttaa itsensä, että kyllä tää lisääntyminen nyt oli tämän arvoista.

Ihmettelen kaikkein eniten tuota silmitöntå vihaa lasten tekijöitå kohtaan. Toiseksi eniten pelkoa lasten mukanaan tuomaa elämää kohtaan. Kolmanneksi ihmettelen lapsettomien kielenkäyttöä niitä kohtaan, jotka vaan kertovat miten ihanaa heillä on ollut omien lasten kanssa. Ei täällä ketään patisteta eikä syytellä. Nämä kaikki asiat ovat omien korvien välistä. Mutta miksi tuo voimakas viha toisinajattelijoita kohtaan? Pelkoa tuntematonta kohtaan?

Minäkin ihmettelen tuota vihaa ja vihaista puhetta. Voisivat lapsettomiksi jäävät perustella ihan asiallisestikin kantansa.

En todellakaan halua lapsia. En hanki niitä. Nautin makeasta elämästä vaimoni kanssa ilman mitään vastuuta tai huolia lapsista. Naurattaa! Vapaus on ihanaa hahahahahah :-)

M47

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kysymys pelosta, lapsiperhe-elämä ei vain ole koskaan kiinnostanut. Miksi hankkisin elämääni jotain, mistä en ole kiinnostunut? Rakastan vapauttani tehdä mitä haluan ja koska haluan ilman 18 vuoden palloa jalassa.

Kerrotko mistä asioista sitten olet kiinnostunut ja mitä haluat tehdä?

Olen kiinnostunut olemaan lapseton.

Yksi vittttuilee ja muut 11 ei viitsi edes yrittää vastata.

Siis lapsettoman pitää perustella lapsettomuuttaan? Ja jakaa sinun kanssasi kiinnostuksen kohteensa?

No kokeillaan.

Olen kiinnostunut lukemisesta. Sellaisesta missä voi rauhassa moneksi tunniksi uppoutua hyvään kirjaan. Joskus menee koko yö lukiessa jos sattuu hyvä kirja.

Olen kiinnostunut peleistä. Palapeleistä, konsolipeleistä ja joistain lautapeleistä.

Olen kiinnostunut eräilystä ja vaeltamisesta. On kiva olla reissuilla ja nukkua autossa tai teltassa. Tai kalastaa koko yö.

Olen kiinnostunut koirista. Olemme mukana Kaverikoirissa ja ennen koronaa vierailimme ahkerasti vanhuspalveluiden puolella ilahduttamassa ihmisiä. Edellisen koiran kanssa oltiin mukana vapepan toimissa.

Olen ollut mukana myös vankilavierailijatoiminnassa ja Naisten Linjan tukichatin vapaaehtoisena.

Mutta onneksi vasta se oma lapsi opettaa naiselle rakkautta, empatiaa, välittämistä ja ties mitä pas kaa... Eiku.

Kiitos asiallisesta mielenkiinnon kohteiden listaamisesta. 

Miten lasten hankkiminen mielestäsi pudottaa kaiken listaamasi tekemisen pois? Omalta kohdalta voisin sanoa, että joo olen kyllä lukenut, neulonut tai tehnyt palapelejä yli yön, käynyt koiraharrastuksissa ja halikoiravierailuilla, myynyt makkaraa lasten pelien väliajalla, telttaillut ja eräjormaillut sinäkin aikana kun meillä on ollut lapsia. 

Ei minulla olisi aikaa eikä energiaa tuohon kaikkeen jos olisi lapsia. Jos se tekee minusta huonon ihmisen niin olkoot niin. Kuormitun jo arjen sosiaalisista tilanteista muutenkin niin että tarvitsen paljon palautumista, unta ja rauhaa. Jos nukun vähemmän kuin 8 tuntia yössä, menen tosi huonoon kuntoon.

Lisäksi ensin kasvattaisin sitä sisälläni 9 kk, tiedä miten pitkän treenitauon joutuisi raskauden ja synnytyksen vuoksi pitämään. Varsinkin vapepan hommat vie saa tanasti aikaa ja energiaa jos sille puolelle haluaa hyvää koiraa lähteä vielä joskus kouluttamaan. Varsinkin kun koiria ja lajeja on tämän lisäksi monia ja niiden huolellinen treeni käy työstä.

Lähden luontoon olemaan rauhassa ja itsekseni. Välttelen vastaantulijat mahdollisimman hyvin ja reittivalinnatkin tehdään sen mukaan että siellä ei olisi muita. Retkeily alle 20 vuotiaan kanssa olisi varmasti kaikkea muuta kuin hiljaista ja rauhoittavaa. Autoon ei mahtuisi muita kuin nykyinen kokoonpano. Siellä huutava kersa tai kiukuttele teini seurana.. Ei mun juttu.

Jos valvon vapailla yön nauttien kirjasta tai pelaamisesta, en jaksa seuraavana päivänä huolehtia kenenkään muun asioista tai kuunnella muiden kolinoita. Nykytilanteessa saan hoitaa seuraavan päivän aivan miten haluan.

Elän unelmaani, toivottavasti sinäkin. Onneksi ei oikeasti tarvitse perustella kenellekään lisääntymättä jättämistä. Intohimoni ja onneni on muualla, siinä se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kysymys pelosta, lapsiperhe-elämä ei vain ole koskaan kiinnostanut. Miksi hankkisin elämääni jotain, mistä en ole kiinnostunut? Rakastan vapauttani tehdä mitä haluan ja koska haluan ilman 18 vuoden palloa jalassa.

Kerrotko mistä asioista sitten olet kiinnostunut ja mitä haluat tehdä?

Olen kiinnostunut olemaan lapseton.

Yksi vittttuilee ja muut 11 ei viitsi edes yrittää vastata.

Toi on ihan validi vastaus. Lisääntyjät aina kuvittelee, että jos joku ei halua lapsia, niin sillä pitää sitten olla joku Äiti Teresamainen kutsumus tai Einstein-projekti meneillään, joka selittää sen. Jos ei ole, niin sitten ei ole mitään syytä olla hankkimatta vauvoja, joten synnytyssaliin mars!

Syyksi ei koskaan riitä se, että joku haluaa vaan elää elämäänsä, pienine iloineen, ilman ylimääräisiä haasteita. Mikä on hassua, koska äitylit varsin usein valittaa, että

- kunpa vaan saisi joskus mennä yksin vessaan!

- kunpa saisi kerrankin nukkua kunnon yöunet!

- kunpa saisi syödä ruokansa lämpimänä, istua hiljaa, lukea kirjaa tms

- kunpa ei tarvisi koko ajan rasittaa aivojaan metatyöllä

Mutta hoplaa vaan, kun joku lapseton sanoo, että on tosi kiitollinen ja iloinen siitä, että pystyy elämään just noin... Yhtäkkiä lisääntyjä sanokin, ettei noilla asioilla ole MITÄÄN VÄLIÄ, ja ne on täysin mitättömiä verrattuna siihen räjähtävään iloon, jonka lapset tuottaa. No hyvä sulle, jos näin on. Mutta kaikki meistä ei ole samanlaisia kuin sinä. Jollekin se, että saa lukea kirjaa hiljaisuudessa ihan koska huvittaa, voi tuottaa 500 kertaa enemmän iloa kuin lasten hankinta. Koska hän on hän, ja sää oot sää.

Kuinka moni yli kolmivuotiaan vanhempi valittaa, ettei pääse pissille, nukkumaan tai lukemaan kirjaa? 

Kaverilla on 6, 9 ja 11 vuotiaat lapset ja sanoo että voi lukea kirjaa kunnolla vain silloin kun lapset ovat mummoloissa. Ja muistaa usein myös mainita mitä luksusta on jos joskus pääsee täysin häiriöttä vessaan tai suihkuun.

Jos nuorin on jo eskari-ikäinen ja muut koululaisia, kyllä todellakin pääsee vessaan tai suihkuun häiriöttä. Lapsille sanotaan, että kun olen vessassa tai suihkussa, niin siellä ei saa häiritä. Samoin voi sanoa, että luen vain tämän kirjan luvun loppuun ja tulen sitten.

Kouluikäisten lasten täytyy osata odottaa vuoroaan, sitä he tekevät koulussakin. Kasvatuskysymys, ei isompien lasten joka pyyntöön pidä vaan hypätä niin kuin vauvan kanssa. Kärsivällisyys on tärkeää oppia tuon ikäisille lapsille. 

Niin metsä vastaa..

Lapsellisilla on ilmeisesti sitä kateutta lisääntymättömiä kohtaan. Ollaan menty normien mukaan eikä ole uskallettu ajatella itse eikä tehdä elämästä omannäköistään.

Täällä on paljonkin asiallisia perusteluja. Asiaan jota ei pitäisi joutua perustelemaan lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kysymys pelosta, lapsiperhe-elämä ei vain ole koskaan kiinnostanut. Miksi hankkisin elämääni jotain, mistä en ole kiinnostunut? Rakastan vapauttani tehdä mitä haluan ja koska haluan ilman 18 vuoden palloa jalassa.

Kerrotko mistä asioista sitten olet kiinnostunut ja mitä haluat tehdä?

Olen kiinnostunut olemaan lapseton.

Yksi vittttuilee ja muut 11 ei viitsi edes yrittää vastata.

Toi on ihan validi vastaus. Lisääntyjät aina kuvittelee, että jos joku ei halua lapsia, niin sillä pitää sitten olla joku Äiti Teresamainen kutsumus tai Einstein-projekti meneillään, joka selittää sen. Jos ei ole, niin sitten ei ole mitään syytä olla hankkimatta vauvoja, joten synnytyssaliin mars!

Syyksi ei koskaan riitä se, että joku haluaa vaan elää elämäänsä, pienine iloineen, ilman ylimääräisiä haasteita. Mikä on hassua, koska äitylit varsin usein valittaa, että

- kunpa vaan saisi joskus mennä yksin vessaan!

- kunpa saisi kerrankin nukkua kunnon yöunet!

- kunpa saisi syödä ruokansa lämpimänä, istua hiljaa, lukea kirjaa tms

- kunpa ei tarvisi koko ajan rasittaa aivojaan metatyöllä

Mutta hoplaa vaan, kun joku lapseton sanoo, että on tosi kiitollinen ja iloinen siitä, että pystyy elämään just noin... Yhtäkkiä lisääntyjä sanokin, ettei noilla asioilla ole MITÄÄN VÄLIÄ, ja ne on täysin mitättömiä verrattuna siihen räjähtävään iloon, jonka lapset tuottaa. No hyvä sulle, jos näin on. Mutta kaikki meistä ei ole samanlaisia kuin sinä. Jollekin se, että saa lukea kirjaa hiljaisuudessa ihan koska huvittaa, voi tuottaa 500 kertaa enemmän iloa kuin lasten hankinta. Koska hän on hän, ja sää oot sää.

Kuinka moni yli kolmivuotiaan vanhempi valittaa, ettei pääse pissille, nukkumaan tai lukemaan kirjaa? 

Kaverilla on 6, 9 ja 11 vuotiaat lapset ja sanoo että voi lukea kirjaa kunnolla vain silloin kun lapset ovat mummoloissa. Ja muistaa usein myös mainita mitä luksusta on jos joskus pääsee täysin häiriöttä vessaan tai suihkuun.

6, 9 ja 11v on jo niin isoja, ettå ei todellakaan tule kyllå vessaan mukaan jos äiti menee. Ja äiti voi sanoa lapsille, minä luen nyt kirjaa, olkaa hiljaa. Ja ohjaa penskat omiin leikkeihin.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kaikkein eniten tuota silmitöntå vihaa lasten tekijöitå kohtaan. Toiseksi eniten pelkoa lasten mukanaan tuomaa elämää kohtaan. Kolmanneksi ihmettelen lapsettomien kielenkäyttöä niitä kohtaan, jotka vaan kertovat miten ihanaa heillä on ollut omien lasten kanssa. Ei täällä ketään patisteta eikä syytellä. Nämä kaikki asiat ovat omien korvien välistä. Mutta miksi tuo voimakas viha toisinajattelijoita kohtaan? Pelkoa tuntematonta kohtaan?

Tällainen asennoituminen ja sen ilmaiseminen kuuluu näille palstoille. 😉 Olen ap tuossa kahta viestiä ylemmässä ja olen tietty vain ”mamma joka haluaa vain perustella itselleen miksi hankki lapsia”. 🥳 Pelkään vähän ongelman olevan, että jos joku (nuori)? miettii lapsi-asiaa omalla kohdallaan ja sitten lukee näitä palstoja, voi oma harkinta suotta värittyä johonkin suuntaan. Siksi toivotan tsempit kaikille lapsia harkitseville että OMA ajattelu muodostuu eikä niitä muodosteta vain UHKAkuvien perusteella, halusi sitten lapsia tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kysymys pelosta, lapsiperhe-elämä ei vain ole koskaan kiinnostanut. Miksi hankkisin elämääni jotain, mistä en ole kiinnostunut? Rakastan vapauttani tehdä mitä haluan ja koska haluan ilman 18 vuoden palloa jalassa.

Kerrotko mistä asioista sitten olet kiinnostunut ja mitä haluat tehdä?

Olen kiinnostunut olemaan lapseton.

Yksi vittttuilee ja muut 11 ei viitsi edes yrittää vastata.

Toi on ihan validi vastaus. Lisääntyjät aina kuvittelee, että jos joku ei halua lapsia, niin sillä pitää sitten olla joku Äiti Teresamainen kutsumus tai Einstein-projekti meneillään, joka selittää sen. Jos ei ole, niin sitten ei ole mitään syytä olla hankkimatta vauvoja, joten synnytyssaliin mars!

Syyksi ei koskaan riitä se, että joku haluaa vaan elää elämäänsä, pienine iloineen, ilman ylimääräisiä haasteita. Mikä on hassua, koska äitylit varsin usein valittaa, että

- kunpa vaan saisi joskus mennä yksin vessaan!

- kunpa saisi kerrankin nukkua kunnon yöunet!

- kunpa saisi syödä ruokansa lämpimänä, istua hiljaa, lukea kirjaa tms

- kunpa ei tarvisi koko ajan rasittaa aivojaan metatyöllä

Mutta hoplaa vaan, kun joku lapseton sanoo, että on tosi kiitollinen ja iloinen siitä, että pystyy elämään just noin... Yhtäkkiä lisääntyjä sanokin, ettei noilla asioilla ole MITÄÄN VÄLIÄ, ja ne on täysin mitättömiä verrattuna siihen räjähtävään iloon, jonka lapset tuottaa. No hyvä sulle, jos näin on. Mutta kaikki meistä ei ole samanlaisia kuin sinä. Jollekin se, että saa lukea kirjaa hiljaisuudessa ihan koska huvittaa, voi tuottaa 500 kertaa enemmän iloa kuin lasten hankinta. Koska hän on hän, ja sää oot sää.

Kuinka moni yli kolmivuotiaan vanhempi valittaa, ettei pääse pissille, nukkumaan tai lukemaan kirjaa? 

Kaverilla on 6, 9 ja 11 vuotiaat lapset ja sanoo että voi lukea kirjaa kunnolla vain silloin kun lapset ovat mummoloissa. Ja muistaa usein myös mainita mitä luksusta on jos joskus pääsee täysin häiriöttä vessaan tai suihkuun.

Jos nuorin on jo eskari-ikäinen ja muut koululaisia, kyllä todellakin pääsee vessaan tai suihkuun häiriöttä. Lapsille sanotaan, että kun olen vessassa tai suihkussa, niin siellä ei saa häiritä. Samoin voi sanoa, että luen vain tämän kirjan luvun loppuun ja tulen sitten.

Kouluikäisten lasten täytyy osata odottaa vuoroaan, sitä he tekevät koulussakin. Kasvatuskysymys, ei isompien lasten joka pyyntöön pidä vaan hypätä niin kuin vauvan kanssa. Kärsivällisyys on tärkeää oppia tuon ikäisille lapsille. 

Minä en tarvitse kasvatusneuvoja kun en tuohon painajaisjunaan aio koskaan hypätä. Mutta tuohon lukemiseen. Ilmeisesti meille lukeminen on kovin erilaista, itse hermostuisin täysin jos minut kesken hyvän kirjan tempaistaisiin todellisuuteen ja oltaisiin jotain vailla. Siitä olisi vaikea päästä takaisin oikeasti syvälle lukemaansa. Minä en vain kevyesti lueskele vaan haluan keskittyä kunnolla.

Tämän takia en lue ammattikirjallisuutta töissä vaikka se on ihan sallittua, vaan keskityn niihinkin mieluiten kodin rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdalla ei ole kyse pelosta EIKÄ rohkeudesta, vaan ihan vain motivaation puutteesta. En ole ikinä ymmärtänyt mitä hyötyä/iloa/etua lapsista on, joten ei ole tullut hankittua.

Mikä sinulle on siinä epäselvää?

Varmaan tässä ketjussakin niitä on käyty läpi. 

Veikkaan, että sulle ei kelpaa mikään, mitä hyviä asioita omien lasten hankkimisesta on sanottu. Koska ne kumminkin sitoo 24/7 ja huutaa ja pashkoo ja vie kaikki rahat ja en sit voi käydä extemporekaljalla tai elokuvissa tai kiipeilemässä tai Antigualla tjtk .

Sori että olen kyyninen, mutta näinhän se täällä on: ei millään uskota, että lapset on hauskoja, ne rakastaa, niiden kanssa voi harrastaa ja matkustella, ne välittää ja auttaa, ne tapaa vanhempiaan silloinkin kun ne ovat sairaita ja vanhoja. 

Joo... jos käy tuuri. Missään nimittäin ei taata, että lapsi käyttäytyy noin. Tietääkseni niiden mukana ei tule 50 vuoden takuuta? Lapsi voi olla hauska, tai olla olematta. Se saattaa olla avulias, tai sitten ei. Se ehkä tulee tapaamaan vanhempiaan vanhana, tai sitten ei.

Lapsen kanssa saattaa pystyä tekemään useita juttuja... Mutta tarvitsenko minä lasta mihinkään niistä? En. On paljon helpompaa löytää hyvä ystävä, jonka kanssa on hauskaa ja voi matkailla, kuin ottaa riski lapsen kanssa ja vaan toivoa, että synnytyskanavasta putkahtaa hauska tyyppi, jonka kanssa voi matkailla. Läheskään kaikillahan tämä toive ei todellakaan toteudu.

Taas tuo pessimismi, että jos käy tuuri.  ei niistä lapsista kuitenkaan mihinkään ole, eikä ne tykkää, joten pitäkää tunkkinne.

Käykö sun hauska matkailukaveri sua auttamassa viikottain, kun hukkaat asetukset tietsikasta, hukkaat valokuvat pilveen, kadotat puhelinnumerot ja salasanat ja telkkarin kanava-asetukset, sotket lehtitilaukset ja vakuutukset, joudut vanhustenkusettaja-yrittäjien kusettamaksi, törppöilet itseltäsi ajoluvan ja suututat koko kylän taksikuskit, et muista mistä saa ruokaa, lumilinko ei toimi ja lumikola on liian raskas, räystään alla on mehiläispesä ja pihalla kusiaisia? 

Siinä vaiheessa kun mä olen päästäni noin sekaisin, sosiaalitoimi ottaa minut talteen, kuten kuuluukin. Sääliksi käy sinun lapsiasi, jos ne joutuu aikanaan koko ajan murehtimaan, että mitähän se alzheimer-mummo siellä taas on touhunnut. Jokohan tänään on se päivä kun se sytyttää koko torpan tuleen ja tappaa naapuritkin siinä sivussa?

Lasten hankkiminen tuntuu kyllä passivoivan joidenkin aivotoimintaa oikein urakalla. Sen sijaan että opeteltaisiin itse käyttämään tietokoneita, heittäydytään vaan lasten harteille. "Meidän Ville-Liisa on niin näppärä näiden kanssa, että aina kun mulla on ongelma, vihellän vaan sen paikalle ja menen itse keittiöön etten vahingossakaan oppisi siltä miten tää ongelma ratkaistaan."

Ja joo, usko tai älä, mutta ystävät tosiaan voi pitää toisistaan huolta. Tiedän että lisääntyjillä ei yleensä ystäviä ole, kun niillä ei ole sellaisille aikaa, mutta minulla on ystäviä, joiden kanssa olen tekemisissä joka päivä, ja joiden kanssa autamme toisiamme tarpeen tullen. Mulla on täysi luottamus siihen, että jos mulla ei ole vanhana puolisoa, joku ystäväni kyllä ohjaa minut avun piiriin sitten kun saavutan tarpeeksi huolestuttavan dementian asteen.

En tiedä onko se nyt pessimismiä tunnustaa se tosiasia, että se ei ole kiveen kirjoitettu, että lapset pitää vanhemmistaan huolta vanhana. Voihan se lapsi kuolla ennen sinua, tai muuttaa toiselle puolelle maapalloa? Voihan se vihata sinua tai olla rappiojuoppo? Et sinä sitä etukäteen tiedä. Ystävissä on se hyvä puoli, että jos entiset kupsahtaa, lisää voi hankkia vaikka 80-vuotiaana. Lisää lapsia on vaikeampi hankkia sitten eläkkeellä enää. (Lapsettomana mulla jää myös huomattavan paljon rahaa säästöön, joten pystyn tarvittaessa palkkaamaan ammattiapuakin.)

Vierailija kirjoitti:

Niin metsä vastaa..

Lapsellisilla on ilmeisesti sitä kateutta lisääntymättömiä kohtaan. Ollaan menty normien mukaan eikä ole uskallettu ajatella itse eikä tehdä elämästä omannäköistään.

Täällä on paljonkin asiallisia perusteluja. Asiaan jota ei pitäisi joutua perustelemaan lainkaan.

Tässä se taas nähdään. Vihareaktio:

"On ilmeisesti kateutta"

"Ollaan menty normien mukaan"

"Ei ole uskallettu ajatella"

"Tai tehdä elämästä omannäköistään"

Miksi perustelet asiaa jota ei tarvitse perustella?

Vierailija kirjoitti:

Siksi toivotan tsempit kaikille lapsia harkitseville että OMA ajattelu muodostuu eikä niitä muodosteta vain UHKAkuvien perusteella, halusi sitten lapsia tai ei.

Eikä UNELMAhöttöjen ja ruusunpunaisten lasien perusteella jonka mukaan äitiys on parhain ja ainoa tie onneen ja kypsyyteen ja kuten joku isoin kirjaimin hehkutti IHAN VAAN PARASTA. Ja kaikki sujuu hyvin ja lapsien kanssa kaikki on ihan yhtä helppoa kuin ilmankin 😘

Vierailija kirjoitti:

Miksi perustelet asiaa jota ei tarvitse perustella?

Vihaan ja vittuiluun vastataan samalla tavalla. Ja tuohon ihanaan alentumiseen. Miksi koetin perustella? Siksi että joku kysyi ja oli aikaa. Sekään alkuperäinen kun ei tuntunut riittävän ja pelkkä jonkun muun esiintuoma "en vaan halua lapsia" tuntui kovin suppealta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kysymys pelosta, lapsiperhe-elämä ei vain ole koskaan kiinnostanut. Miksi hankkisin elämääni jotain, mistä en ole kiinnostunut? Rakastan vapauttani tehdä mitä haluan ja koska haluan ilman 18 vuoden palloa jalassa.

Kerrotko mistä asioista sitten olet kiinnostunut ja mitä haluat tehdä?

Olen kiinnostunut olemaan lapseton.

Yksi vittttuilee ja muut 11 ei viitsi edes yrittää vastata.

Toi on ihan validi vastaus. Lisääntyjät aina kuvittelee, että jos joku ei halua lapsia, niin sillä pitää sitten olla joku Äiti Teresamainen kutsumus tai Einstein-projekti meneillään, joka selittää sen. Jos ei ole, niin sitten ei ole mitään syytä olla hankkimatta vauvoja, joten synnytyssaliin mars!

Syyksi ei koskaan riitä se, että joku haluaa vaan elää elämäänsä, pienine iloineen, ilman ylimääräisiä haasteita. Mikä on hassua, koska äitylit varsin usein valittaa, että

- kunpa vaan saisi joskus mennä yksin vessaan!

- kunpa saisi kerrankin nukkua kunnon yöunet!

- kunpa saisi syödä ruokansa lämpimänä, istua hiljaa, lukea kirjaa tms

- kunpa ei tarvisi koko ajan rasittaa aivojaan metatyöllä

Mutta hoplaa vaan, kun joku lapseton sanoo, että on tosi kiitollinen ja iloinen siitä, että pystyy elämään just noin... Yhtäkkiä lisääntyjä sanokin, ettei noilla asioilla ole MITÄÄN VÄLIÄ, ja ne on täysin mitättömiä verrattuna siihen räjähtävään iloon, jonka lapset tuottaa. No hyvä sulle, jos näin on. Mutta kaikki meistä ei ole samanlaisia kuin sinä. Jollekin se, että saa lukea kirjaa hiljaisuudessa ihan koska huvittaa, voi tuottaa 500 kertaa enemmän iloa kuin lasten hankinta. Koska hän on hän, ja sää oot sää.

Kuinka moni yli kolmivuotiaan vanhempi valittaa, ettei pääse pissille, nukkumaan tai lukemaan kirjaa? 

Kaverilla on 6, 9 ja 11 vuotiaat lapset ja sanoo että voi lukea kirjaa kunnolla vain silloin kun lapset ovat mummoloissa. Ja muistaa usein myös mainita mitä luksusta on jos joskus pääsee täysin häiriöttä vessaan tai suihkuun.

6, 9 ja 11v on jo niin isoja, ettå ei todellakaan tule kyllå vessaan mukaan jos äiti menee. Ja äiti voi sanoa lapsille, minä luen nyt kirjaa, olkaa hiljaa. Ja ohjaa penskat omiin leikkeihin.

Ei tule mukaan vessaan eikä suihkuun, mutta usein koputtelevat tai huutelevat jotain ollen jotain vailla. Sinulle varmaan normaalia, minulle olisi ahdistavaa. Lukemisen ja lueskelun intensiteettieroa jo kommentoinkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdalla ei ole kyse pelosta EIKÄ rohkeudesta, vaan ihan vain motivaation puutteesta. En ole ikinä ymmärtänyt mitä hyötyä/iloa/etua lapsista on, joten ei ole tullut hankittua.

Mikä sinulle on siinä epäselvää?

Varmaan tässä ketjussakin niitä on käyty läpi. 

Veikkaan, että sulle ei kelpaa mikään, mitä hyviä asioita omien lasten hankkimisesta on sanottu. Koska ne kumminkin sitoo 24/7 ja huutaa ja pashkoo ja vie kaikki rahat ja en sit voi käydä extemporekaljalla tai elokuvissa tai kiipeilemässä tai Antigualla tjtk .

Sori että olen kyyninen, mutta näinhän se täällä on: ei millään uskota, että lapset on hauskoja, ne rakastaa, niiden kanssa voi harrastaa ja matkustella, ne välittää ja auttaa, ne tapaa vanhempiaan silloinkin kun ne ovat sairaita ja vanhoja. 

Joo... jos käy tuuri. Missään nimittäin ei taata, että lapsi käyttäytyy noin. Tietääkseni niiden mukana ei tule 50 vuoden takuuta? Lapsi voi olla hauska, tai olla olematta. Se saattaa olla avulias, tai sitten ei. Se ehkä tulee tapaamaan vanhempiaan vanhana, tai sitten ei.

Lapsen kanssa saattaa pystyä tekemään useita juttuja... Mutta tarvitsenko minä lasta mihinkään niistä? En. On paljon helpompaa löytää hyvä ystävä, jonka kanssa on hauskaa ja voi matkailla, kuin ottaa riski lapsen kanssa ja vaan toivoa, että synnytyskanavasta putkahtaa hauska tyyppi, jonka kanssa voi matkailla. Läheskään kaikillahan tämä toive ei todellakaan toteudu.

Taas tuo pessimismi, että jos käy tuuri.  ei niistä lapsista kuitenkaan mihinkään ole, eikä ne tykkää, joten pitäkää tunkkinne.

Käykö sun hauska matkailukaveri sua auttamassa viikottain, kun hukkaat asetukset tietsikasta, hukkaat valokuvat pilveen, kadotat puhelinnumerot ja salasanat ja telkkarin kanava-asetukset, sotket lehtitilaukset ja vakuutukset, joudut vanhustenkusettaja-yrittäjien kusettamaksi, törppöilet itseltäsi ajoluvan ja suututat koko kylän taksikuskit, et muista mistä saa ruokaa, lumilinko ei toimi ja lumikola on liian raskas, räystään alla on mehiläispesä ja pihalla kusiaisia? 

Siinä vaiheessa kun mä olen päästäni noin sekaisin, sosiaalitoimi ottaa minut talteen, kuten kuuluukin. Sääliksi käy sinun lapsiasi, jos ne joutuu aikanaan koko ajan murehtimaan, että mitähän se alzheimer-mummo siellä taas on touhunnut. Jokohan tänään on se päivä kun se sytyttää koko torpan tuleen ja tappaa naapuritkin siinä sivussa?

Lasten hankkiminen tuntuu kyllä passivoivan joidenkin aivotoimintaa oikein urakalla. Sen sijaan että opeteltaisiin itse käyttämään tietokoneita, heittäydytään vaan lasten harteille. "Meidän Ville-Liisa on niin näppärä näiden kanssa, että aina kun mulla on ongelma, vihellän vaan sen paikalle ja menen itse keittiöön etten vahingossakaan oppisi siltä miten tää ongelma ratkaistaan."

Ja joo, usko tai älä, mutta ystävät tosiaan voi pitää toisistaan huolta. Tiedän että lisääntyjillä ei yleensä ystäviä ole, kun niillä ei ole sellaisille aikaa, mutta minulla on ystäviä, joiden kanssa olen tekemisissä joka päivä, ja joiden kanssa autamme toisiamme tarpeen tullen. Mulla on täysi luottamus siihen, että jos mulla ei ole vanhana puolisoa, joku ystäväni kyllä ohjaa minut avun piiriin sitten kun saavutan tarpeeksi huolestuttavan dementian asteen.

En tiedä onko se nyt pessimismiä tunnustaa se tosiasia, että se ei ole kiveen kirjoitettu, että lapset pitää vanhemmistaan huolta vanhana. Voihan se lapsi kuolla ennen sinua, tai muuttaa toiselle puolelle maapalloa? Voihan se vihata sinua tai olla rappiojuoppo? Et sinä sitä etukäteen tiedä. Ystävissä on se hyvä puoli, että jos entiset kupsahtaa, lisää voi hankkia vaikka 80-vuotiaana. Lisää lapsia on vaikeampi hankkia sitten eläkkeellä enää. (Lapsettomana mulla jää myös huomattavan paljon rahaa säästöön, joten pystyn tarvittaessa palkkaamaan ammattiapuakin.)

Olen kuluneiden vuosien mittaan seurannut ja osallistunut neljän vanhenevan ihmisen elämään ja voin sen verran sanoa, että asiat voivat hoitua omatoimisesti tosi pitkään hyvin, ja sitten ykskaks alkaakin tökkiä, työkseen exceleitä  ja wördejä pyöritelleet ei enää löydäkään tiedostojaan ja on tullut latailtua kaikenlaisia maksujaperiviä ohjelmia sun muuta.

Eivät ne ihmiset pahuuttaan tai kiusallaan unohda tai jätä asioitaan lasten huoleksi. Ja kun lapsi haluaa auttaa, niin auttaahan hän, koska tietää, että vanhemmat ovat tottuneita ja kiintyneitä siihen asumismuotoon, jota ovat vuosikymmenet harrastaneet. 

Jossain vaiheessa tulee viimein vastaan se, että asumismuoto pitää muuttaa sellaiseksi, että siinä pärjää, ja auttaminen pitää siirtää ammattilaisten huoleksi. 

Olen myös nähnyt ja kuullut millainen huoli ja epävarmuus siitä on syntynyt, kun kuvittelee pärjäävänsä itse ja kavereiden kanssa ja sitten alkaakin kaverit, sisarukset ja naapurit kuolla ympäriltä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi toivotan tsempit kaikille lapsia harkitseville että OMA ajattelu muodostuu eikä niitä muodosteta vain UHKAkuvien perusteella, halusi sitten lapsia tai ei.

Eikä UNELMAhöttöjen ja ruusunpunaisten lasien perusteella jonka mukaan äitiys on parhain ja ainoa tie onneen ja kypsyyteen ja kuten joku isoin kirjaimin hehkutti IHAN VAAN PARASTA. Ja kaikki sujuu hyvin ja lapsien kanssa kaikki on ihan yhtä helppoa kuin ilmankin 😘

Minusta edellinen argumentoi erittäin hyvin. Mistä lasten saamisen ilon voisi tuntea, jos ei sitä ole kokenut? Kun kuuntelee jonku epäonnistuneen juopon tilitystä, voi ajatella onko onnettomuuden syy hänen kuninkaansa*alkoholi, vai vaikeus elää lasten kanssa. Yleensä ottaen, en itsekään koskaan ollut ajatellut, tahdonko lapsia. Jossain vaiheessa vietti saada oma lapsi, oli suurempi, kuin vapaudenkaipuu, josta olin jo kylläkseni saanut. Maailma kaikkine houkutuksineen toi vain kakkaa käteen. Riippuvuuksia, sydämen haavoja, itkua, yksinäisyyttä. Sitten elämäni pysähtyi ja tulin uskoon. Kaikki villitys tuli turhaksi. Aloin salaa lukea Raamattua ja pikkuhiljaa kaikki muuttui. Nyt olen kahden ihanan lapsen äiti. Uskossa Jeesukseen. Minulla on olo, että mitään ei puutu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pohdin tätä viisi vuotta sitten kun kaverini, joka on BRCA-kantaja ja halusi silti lapsen. Äitinsä oli kuollut syöpään 39 vuotiaana. Hänellä on nyt 3 vuotias tytär.

Itse olisin ehkä hänen tilassaan käyttänyt luovuttajan munasolua jos lapsi kerran piti hankkia.

Eihän geenin kantajuus suoraan tarkoita, että syöpään sairastuisi. Voi sairastua, tai olla sairastumatta. Jos tietää tästä niin ainakin osaa käydä usein mammografioissa. 

Voihan sitä omata vaikka kuinka pitkäikäiset geenit ja sitten kuolee nuorena auto-onnettomuudessa. Kaikkea ei voi vaan alkaa pelkäämään etukäteen tai jää elämä elämättä. 

Minulle on itsestään selvää että tuollaista kohonnutta riskiä en sille "niin suuresti rakastamalleni" lapselle haluaisi tuottaa. Hirveä huoli olisi toisen turvallisuudesta. Ei käy järkeen yhtään miksi joku haluaisi. Paitsi jos se rakkaus onkin oikeasti itsekkyyttä.

Hivenen eri asia jäädä murehtimaan jotain lentokoneen tippumista ja auton alle jäämistä, kun tahallista koronneen riskin siirtämistä jälkeläiselleen. Ja vaikka lapsi ei saisikaan syöpää, niin entäs jos hänkin menettää äitinsä, kenties vielä nuorempana kuin mummo meni. Niin surullista.

Kun riskin tietää, siihen voi varautua.  Pettymyksiltä ja suruilta ei kukaan takuulla säästy elämänsä aikana.  Niistä myös selviää.

En olisi uskonut että löytyy noin paljon ihmisiä joiden mielestä on ok altistaa tietoisesti lapsi kohonneelle syöpäriskille tai äidin aikaiselle menettämiselle. Mutta tämä lisää taas ymmärrystäni ihmisten itsekkyydestä.

Olen ollut siinä käsityksessä, että nämä ihmiset joilta on tuollainen geenivirhe löytynyt, ovat käyneet säännöllisesti ja tiiviimmin terveystarkastuksissa kuin muut ja jotkut jopa poistattaneet rinnat ennen riski-ikää pelatakseen varman päälle.  Saatan olla väärässä. Mun mielestä joku hoidettavissa tai ehkäistävissä olevan taudin riskiperimä on eritasoinen juttu kuin vaikka vaikea geeniperäinen kehitysvammaisuus.

En toivoisi rintasyöpää enkä rintasyöpäpelkoa pahimmalle vihamiehellenikään, saati potentiaaliselle rakkaalle tyttärelleni. Mut hei, voihan se aina poistattaa rinnat tai pelätä sitä syövän iskua ja painia oman lisääntymisensä kanssa kun todennäköisesti itse levittää mutaatiota taas seuraavalle polvelle. Koska minä vaan halusin lisääntyä. Oikeesti.. 😑

Vierailija kirjoitti:

Minäkin ihmettelen tuota vihaa ja vihaista puhetta. Voisivat lapsettomiksi jäävät perustella ihan asiallisestikin kantansa.

Se juontaa siitä, että lapsettomat ihmiset ovat yleensä koko elämänsä saaneet kuunnella negatiivista palautetta päätöksestään. Sitä tulee näihin keskusteluihin aina altavastaajan asenteella, koska on tottunut siihen, että oma mielipide kuitenkin jyrätään täysin ja päälle sua haukutaan vielä hulluksi, itsekkääksi ja mahdollisesti murhaajaksikin.

Näissä keskusteluissa lapseton on se, jonka pitää aina selitellä omaa päätöstään, ja mikään niistä syistä ei tietenkään ole koskaan tarpeeksi hyvä. Lapsia hankkineen ei tarvi selitellä, tai selitykseksi riittää että "lapset on ihania ja minä halusin sellaisen."

Se on lopulta aikamoista mielikuvituksen puutetta. Minä nimittäin pystyn kuvittelemaan kyllä, että joku haluaa lapsia, vaikken itse niistä tykkää. Mutta kokemukseni mukaan hyvin harva pystyy ymmärtämään, että minä en vaan halua lapsia. Lapset ei herätä mussa mitään tunteita: en pidä niitä söpönä eikä ne kiinnosta mua millään tasolla. Mutta jos yritän sanoa tämän, saan vastaan loputtoman kysymystulvan:

- Niin mutta miksi?

- Pelkäätkö synnytystä, siitäkö se johtuu?

- Niin mutta ajattele, se olis ihan niinkuin pieni sinä, eikö se olisi ihanaa?

- No mutta kenelle jätät sitten perintöä?

- Oliko sinulla kamala lapsuus?

Jne, jne. Siis miten voi olla niin vaikeaa tajuta? Multa vaan puuttuu se tunne, että haluaisin lapsia. Vähän vaikeaa tässä nyt on perustella, että miksi ei tunne jotain tunnetta. Mikset itse tykkää vaikka rap-musiikista? Jostakin syystä se ei nyt vaan säväytä, en tiedä miksi.