Nykyisten nuorten aikuisten sukupolvi ei halua lapsia. Onko tässä kyse pelosta vai rohkeudesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi toivotan tsempit kaikille lapsia harkitseville että OMA ajattelu muodostuu eikä niitä muodosteta vain UHKAkuvien perusteella, halusi sitten lapsia tai ei.

Eikä UNELMAhöttöjen ja ruusunpunaisten lasien perusteella jonka mukaan äitiys on parhain ja ainoa tie onneen ja kypsyyteen ja kuten joku isoin kirjaimin hehkutti IHAN VAAN PARASTA. Ja kaikki sujuu hyvin ja lapsien kanssa kaikki on ihan yhtä helppoa kuin ilmankin 😘

Minusta edellinen argumentoi erittäin hyvin. Mistä lasten saamisen ilon voisi tuntea, jos ei sitä ole kokenut? Kun kuuntelee jonku epäonnistuneen juopon tilitystä, voi ajatella onko onnettomuuden syy hänen kuninkaansa*alkoholi, vai vaikeus elää lasten kanssa. Yleensä ottaen, en itsekään koskaan ollut ajatellut, tahdonko lapsia. Jossain vaiheessa vietti saada oma lapsi, oli suurempi, kuin vapaudenkaipuu, josta olin jo kylläkseni saanut. Maailma kaikkine houkutuksineen toi vain kakkaa käteen. Riippuvuuksia, sydämen haavoja, itkua, yksinäisyyttä. Sitten elämäni pysähtyi ja tulin uskoon. Kaikki villitys tuli turhaksi. Aloin salaa lukea Raamattua ja pikkuhiljaa kaikki muuttui. Nyt olen kahden ihanan lapsen äiti. Uskossa Jeesukseen. Minulla on olo, että mitään ei puutu.

Hyvä sinulle. Minulle lapset on painajainen ja uskoontulo olisi merkki mielisairaudesta. Mutta näin me vain voimme vapaasti elää sellaista elämää kun tahdomme ja se on hyvä.

Kukaan nainen ei halua miestä kuka ei ole koskaan seurustellut ja käynyt ainoastaan 1 kerran treffeillä elämänsä aikana, eikä naiset halua miestä kuka on ollut viimeiset 12v putkeen työttömänä. Eikä naiset halua miestä kenellä ei ole ainuttakaan ystävää, eikä ainuttakaan harrastusta. Eikä naiset halua miestä kuka istuu päivät tietokoneella yksin pimeessä huoneessa sähköä säästäen. Eikä naiset halua miestä kuka on täysin sisäänpäinkääntynyt, epäsosiaalinen, synkkä, surullinen, sysiruma, ja kuka tykkää olla täysin yksin suljettuna ulkomaailmalta.

Mies Turusta, pian 35v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdalla ei ole kyse pelosta EIKÄ rohkeudesta, vaan ihan vain motivaation puutteesta. En ole ikinä ymmärtänyt mitä hyötyä/iloa/etua lapsista on, joten ei ole tullut hankittua.

Mikä sinulle on siinä epäselvää?

Varmaan tässä ketjussakin niitä on käyty läpi. 

Veikkaan, että sulle ei kelpaa mikään, mitä hyviä asioita omien lasten hankkimisesta on sanottu. Koska ne kumminkin sitoo 24/7 ja huutaa ja pashkoo ja vie kaikki rahat ja en sit voi käydä extemporekaljalla tai elokuvissa tai kiipeilemässä tai Antigualla tjtk .

Sori että olen kyyninen, mutta näinhän se täällä on: ei millään uskota, että lapset on hauskoja, ne rakastaa, niiden kanssa voi harrastaa ja matkustella, ne välittää ja auttaa, ne tapaa vanhempiaan silloinkin kun ne ovat sairaita ja vanhoja. 

Joo... jos käy tuuri. Missään nimittäin ei taata, että lapsi käyttäytyy noin. Tietääkseni niiden mukana ei tule 50 vuoden takuuta? Lapsi voi olla hauska, tai olla olematta. Se saattaa olla avulias, tai sitten ei. Se ehkä tulee tapaamaan vanhempiaan vanhana, tai sitten ei.

Lapsen kanssa saattaa pystyä tekemään useita juttuja... Mutta tarvitsenko minä lasta mihinkään niistä? En. On paljon helpompaa löytää hyvä ystävä, jonka kanssa on hauskaa ja voi matkailla, kuin ottaa riski lapsen kanssa ja vaan toivoa, että synnytyskanavasta putkahtaa hauska tyyppi, jonka kanssa voi matkailla. Läheskään kaikillahan tämä toive ei todellakaan toteudu.

Taas tuo pessimismi, että jos käy tuuri.  ei niistä lapsista kuitenkaan mihinkään ole, eikä ne tykkää, joten pitäkää tunkkinne.

Käykö sun hauska matkailukaveri sua auttamassa viikottain, kun hukkaat asetukset tietsikasta, hukkaat valokuvat pilveen, kadotat puhelinnumerot ja salasanat ja telkkarin kanava-asetukset, sotket lehtitilaukset ja vakuutukset, joudut vanhustenkusettaja-yrittäjien kusettamaksi, törppöilet itseltäsi ajoluvan ja suututat koko kylän taksikuskit, et muista mistä saa ruokaa, lumilinko ei toimi ja lumikola on liian raskas, räystään alla on mehiläispesä ja pihalla kusiaisia? 

Siinä vaiheessa kun mä olen päästäni noin sekaisin, sosiaalitoimi ottaa minut talteen, kuten kuuluukin. Sääliksi käy sinun lapsiasi, jos ne joutuu aikanaan koko ajan murehtimaan, että mitähän se alzheimer-mummo siellä taas on touhunnut. Jokohan tänään on se päivä kun se sytyttää koko torpan tuleen ja tappaa naapuritkin siinä sivussa?

Lasten hankkiminen tuntuu kyllä passivoivan joidenkin aivotoimintaa oikein urakalla. Sen sijaan että opeteltaisiin itse käyttämään tietokoneita, heittäydytään vaan lasten harteille. "Meidän Ville-Liisa on niin näppärä näiden kanssa, että aina kun mulla on ongelma, vihellän vaan sen paikalle ja menen itse keittiöön etten vahingossakaan oppisi siltä miten tää ongelma ratkaistaan."

Ja joo, usko tai älä, mutta ystävät tosiaan voi pitää toisistaan huolta. Tiedän että lisääntyjillä ei yleensä ystäviä ole, kun niillä ei ole sellaisille aikaa, mutta minulla on ystäviä, joiden kanssa olen tekemisissä joka päivä, ja joiden kanssa autamme toisiamme tarpeen tullen. Mulla on täysi luottamus siihen, että jos mulla ei ole vanhana puolisoa, joku ystäväni kyllä ohjaa minut avun piiriin sitten kun saavutan tarpeeksi huolestuttavan dementian asteen.

En tiedä onko se nyt pessimismiä tunnustaa se tosiasia, että se ei ole kiveen kirjoitettu, että lapset pitää vanhemmistaan huolta vanhana. Voihan se lapsi kuolla ennen sinua, tai muuttaa toiselle puolelle maapalloa? Voihan se vihata sinua tai olla rappiojuoppo? Et sinä sitä etukäteen tiedä. Ystävissä on se hyvä puoli, että jos entiset kupsahtaa, lisää voi hankkia vaikka 80-vuotiaana. Lisää lapsia on vaikeampi hankkia sitten eläkkeellä enää. (Lapsettomana mulla jää myös huomattavan paljon rahaa säästöön, joten pystyn tarvittaessa palkkaamaan ammattiapuakin.)

Olen kuluneiden vuosien mittaan seurannut ja osallistunut neljän vanhenevan ihmisen elämään ja voin sen verran sanoa, että asiat voivat hoitua omatoimisesti tosi pitkään hyvin, ja sitten ykskaks alkaakin tökkiä, työkseen exceleitä  ja wördejä pyöritelleet ei enää löydäkään tiedostojaan ja on tullut latailtua kaikenlaisia maksujaperiviä ohjelmia sun muuta.

Eivät ne ihmiset pahuuttaan tai kiusallaan unohda tai jätä asioitaan lasten huoleksi. Ja kun lapsi haluaa auttaa, niin auttaahan hän, koska tietää, että vanhemmat ovat tottuneita ja kiintyneitä siihen asumismuotoon, jota ovat vuosikymmenet harrastaneet. 

Jossain vaiheessa tulee viimein vastaan se, että asumismuoto pitää muuttaa sellaiseksi, että siinä pärjää, ja auttaminen pitää siirtää ammattilaisten huoleksi. 

Olen myös nähnyt ja kuullut millainen huoli ja epävarmuus siitä on syntynyt, kun kuvittelee pärjäävänsä itse ja kavereiden kanssa ja sitten alkaakin kaverit, sisarukset ja naapurit kuolla ympäriltä. 

Itse kannatan eutanasiaa enkä usko koskaan pääseväni eläkkeelle, saati sellaiselle jolla eläisi. Siispä vanhuus ei ole itselleni syy hankkia lapsia, osaan poistua tarvittaessa itsekin kun aika on, vaikka eutanasiaa ei vielä 25 vuoden päästä olisikaan laillistettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi toivotan tsempit kaikille lapsia harkitseville että OMA ajattelu muodostuu eikä niitä muodosteta vain UHKAkuvien perusteella, halusi sitten lapsia tai ei.

Eikä UNELMAhöttöjen ja ruusunpunaisten lasien perusteella jonka mukaan äitiys on parhain ja ainoa tie onneen ja kypsyyteen ja kuten joku isoin kirjaimin hehkutti IHAN VAAN PARASTA. Ja kaikki sujuu hyvin ja lapsien kanssa kaikki on ihan yhtä helppoa kuin ilmankin 😘

Minusta edellinen argumentoi erittäin hyvin. Mistä lasten saamisen ilon voisi tuntea, jos ei sitä ole kokenut? Kun kuuntelee jonku epäonnistuneen juopon tilitystä, voi ajatella onko onnettomuuden syy hänen kuninkaansa*alkoholi, vai vaikeus elää lasten kanssa. Yleensä ottaen, en itsekään koskaan ollut ajatellut, tahdonko lapsia. Jossain vaiheessa vietti saada oma lapsi, oli suurempi, kuin vapaudenkaipuu, josta olin jo kylläkseni saanut. Maailma kaikkine houkutuksineen toi vain kakkaa käteen. Riippuvuuksia, sydämen haavoja, itkua, yksinäisyyttä. Sitten elämäni pysähtyi ja tulin uskoon. Kaikki villitys tuli turhaksi. Aloin salaa lukea Raamattua ja pikkuhiljaa kaikki muuttui. Nyt olen kahden ihanan lapsen äiti. Uskossa Jeesukseen. Minulla on olo, että mitään ei puutu.

Luit Raamattua? Uskossa Jeesukseen? Vittttu mikä pelle hahahahhaha :-)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi perustelet asiaa jota ei tarvitse perustella?

Vihaan ja vittuiluun vastataan samalla tavalla. Ja tuohon ihanaan alentumiseen. Miksi koetin perustella? Siksi että joku kysyi ja oli aikaa. Sekään alkuperäinen kun ei tuntunut riittävän ja pelkkä jonkun muun esiintuoma "en vaan halua lapsia" tuntui kovin suppealta.

Minä en ole "alentunut" tekemään lapsia, olen ylpeä, että olen naisellinen nainen, jonka kehon kautta olen saanut upeat kaksi pienokaista. En ole kateellinen lapsettomille, päinvastoin, sääliksi käy. Jos tuntisit, tietäisit mitä ajattelen normeista. Mutta luonnollisuus on minulle arvokasta. Se että on itsensä näköinen, naisellinen, on tehnyt valinnat vapaudesta, eikä pidättäydy ennakkoluulojen ja katkerien ihmisten sanojen taakse pimentoon. Olen ollut vapaa ja iloitsen siitä, että olen tehnyt valinnat rohkeudesta enkä pelosta. Kehonikin on synnytysten myötä entistä kauniimpi, hyväksyn itseni entistä paremmin, tälläisenä kuin olen. Luonnollisena, vapaana, omana itsenäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kysymys pelosta, lapsiperhe-elämä ei vain ole koskaan kiinnostanut. Miksi hankkisin elämääni jotain, mistä en ole kiinnostunut? Rakastan vapauttani tehdä mitä haluan ja koska haluan ilman 18 vuoden palloa jalassa.

Kerrotko mistä asioista sitten olet kiinnostunut ja mitä haluat tehdä?

Olen kiinnostunut olemaan lapseton.

Yksi vittttuilee ja muut 11 ei viitsi edes yrittää vastata.

Siis lapsettoman pitää perustella lapsettomuuttaan? Ja jakaa sinun kanssasi kiinnostuksen kohteensa?

No kokeillaan.

Olen kiinnostunut lukemisesta. Sellaisesta missä voi rauhassa moneksi tunniksi uppoutua hyvään kirjaan. Joskus menee koko yö lukiessa jos sattuu hyvä kirja.

Olen kiinnostunut peleistä. Palapeleistä, konsolipeleistä ja joistain lautapeleistä.

Olen kiinnostunut eräilystä ja vaeltamisesta. On kiva olla reissuilla ja nukkua autossa tai teltassa. Tai kalastaa koko yö.

Olen kiinnostunut koirista. Olemme mukana Kaverikoirissa ja ennen koronaa vierailimme ahkerasti vanhuspalveluiden puolella ilahduttamassa ihmisiä. Edellisen koiran kanssa oltiin mukana vapepan toimissa.

Olen ollut mukana myös vankilavierailijatoiminnassa ja Naisten Linjan tukichatin vapaaehtoisena.

Mutta onneksi vasta se oma lapsi opettaa naiselle rakkautta, empatiaa, välittämistä ja ties mitä pas kaa... Eiku.

Kiitos asiallisesta mielenkiinnon kohteiden listaamisesta. 

Miten lasten hankkiminen mielestäsi pudottaa kaiken listaamasi tekemisen pois? Omalta kohdalta voisin sanoa, että joo olen kyllä lukenut, neulonut tai tehnyt palapelejä yli yön, käynyt koiraharrastuksissa ja halikoiravierailuilla, myynyt makkaraa lasten pelien väliajalla, telttaillut ja eräjormaillut sinäkin aikana kun meillä on ollut lapsia. 

Tässä se taas nähdään, lisääntyjälle mikään syy ei ole koskaan tarpeeksi hyvä. Kuulemma mistään ei tarvitse luopua lasten takia, mutta silti valitetaan koko ajan kun ei ole tarpeeksi aikaa ja rahaa.

Voitko myöntää edes sen, että vaikka sä ehkä ehditkin jonkun palapelin koota joskus, niin lapsettomalla ihmisellä on helposti ainakin 3 kertaa enemmän vapaa-aikaa kuin sulla? (Ja luultavasti tuplasti rahaa.) Voitko oikeasti väittää, että se ei näy elämänlaadussa mitenkään?

Ei se ole vihaa lapsia tai lapsellisia kohtaan, että henkilökohtaisesti perhe-elämä edes ajatuksen tasolla herättää hyvin negatiivisia tunteita. Se ei ole pelkoa, vaan aiheellista pohdintaa siitä, mitä haluaa, mihin on valmis ja mihin ei. Mihin pystyy, mitä haluaa priorisoida. Eikä nyt suurta rohkeuttakaan ole, koska ei naisia enää pakoteta asemaan jossa leivän saa pöytään vain avioliitossa, ja siitä seurauksena tulee lapsia.

Se, että sanoo ääneen toisten elämäntilanteen olevan kammotus itselle (esimerkiksi pakko laittaa ruokaa jatkuvasti isolle porukalle, kiukuttelevat lapset kaupoissa, oman levon häiriintyninen), ei ole vihapuhetta eikä pelkoa. Ehkä rohkeutta on kuitenkin sanoa ääneen, etenkin siis naisena, että en halua saada lapsia. Naiseus kun vieläkin määritellään usein äitiyden kautta.

Jos kysyy ”onko se pelkoa vai rohkeutta”, asiaa tarkastelee sellaisen ihmisen näkökulmasta, jonka mielestä perhe on itsestään selvä elämänsuunta. Veloilla pyörii ihan muut jutut mielessä.

Minä esimerkiksi tiedostan hyvin, etteivät voimavarani riittäisi perhearjen pyörittämiseen tai kasvatustehtävän hyvin hoitamiseen. Siksi en halua lapsia. Se on realismia. Näin voin saada hyvän elämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin ihmettelen tuota vihaa ja vihaista puhetta. Voisivat lapsettomiksi jäävät perustella ihan asiallisestikin kantansa.

Se juontaa siitä, että lapsettomat ihmiset ovat yleensä koko elämänsä saaneet kuunnella negatiivista palautetta päätöksestään. Sitä tulee näihin keskusteluihin aina altavastaajan asenteella, koska on tottunut siihen, että oma mielipide kuitenkin jyrätään täysin ja päälle sua haukutaan vielä hulluksi, itsekkääksi ja mahdollisesti murhaajaksikin.

Näissä keskusteluissa lapseton on se, jonka pitää aina selitellä omaa päätöstään, ja mikään niistä syistä ei tietenkään ole koskaan tarpeeksi hyvä. Lapsia hankkineen ei tarvi selitellä, tai selitykseksi riittää että "lapset on ihania ja minä halusin sellaisen."

Se on lopulta aikamoista mielikuvituksen puutetta. Minä nimittäin pystyn kuvittelemaan kyllä, että joku haluaa lapsia, vaikken itse niistä tykkää. Mutta kokemukseni mukaan hyvin harva pystyy ymmärtämään, että minä en vaan halua lapsia. Lapset ei herätä mussa mitään tunteita: en pidä niitä söpönä eikä ne kiinnosta mua millään tasolla. Mutta jos yritän sanoa tämän, saan vastaan loputtoman kysymystulvan:

- Niin mutta miksi?

- Pelkäätkö synnytystä, siitäkö se johtuu?

- Niin mutta ajattele, se olis ihan niinkuin pieni sinä, eikö se olisi ihanaa?

- No mutta kenelle jätät sitten perintöä?

- Oliko sinulla kamala lapsuus?

Jne, jne. Siis miten voi olla niin vaikeaa tajuta? Multa vaan puuttuu se tunne, että haluaisin lapsia. Vähän vaikeaa tässä nyt on perustella, että miksi ei tunne jotain tunnetta. Mikset itse tykkää vaikka rap-musiikista? Jostakin syystä se ei nyt vaan säväytä, en tiedä miksi.

Tämä oli mielestäni asiallista puhetta. Ja helpompi hyväksyä, kuin puolustuskannalle raivon partaalla astuvat. Ihan kuin sanalla ei olisi painoa ilman raivoa? Vaikka tosiasiassa lyhyt ja ytimekäs kommentti on uskottavampi kuin angstien sävyttämä purkaus.. vaikka ylistän lasten tekoa, en tuomitse toisinajattelijoita. Onhan se hyppy tuntemattomaan. Mutta vain hetkeksi. Pian muksut on omillaan..

Elämme polarisaation aikakautta. Et ymmärtänyt puoliakaan kirjoittamastani, joten en tuhlaa aikaa väittelyyn.

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole vihaa lapsia tai lapsellisia kohtaan, että henkilökohtaisesti perhe-elämä edes ajatuksen tasolla herättää hyvin negatiivisia tunteita. Se ei ole pelkoa, vaan aiheellista pohdintaa siitä, mitä haluaa, mihin on valmis ja mihin ei. Mihin pystyy, mitä haluaa priorisoida. Eikä nyt suurta rohkeuttakaan ole, koska ei naisia enää pakoteta asemaan jossa leivän saa pöytään vain avioliitossa, ja siitä seurauksena tulee lapsia.

Se, että sanoo ääneen toisten elämäntilanteen olevan kammotus itselle (esimerkiksi pakko laittaa ruokaa jatkuvasti isolle porukalle, kiukuttelevat lapset kaupoissa, oman levon häiriintyninen), ei ole vihapuhetta eikä pelkoa. Ehkä rohkeutta on kuitenkin sanoa ääneen, etenkin siis naisena, että en halua saada lapsia. Naiseus kun vieläkin määritellään usein äitiyden kautta.

Jos kysyy ”onko se pelkoa vai rohkeutta”, asiaa tarkastelee sellaisen ihmisen näkökulmasta, jonka mielestä perhe on itsestään selvä elämänsuunta. Veloilla pyörii ihan muut jutut mielessä.

Minä esimerkiksi tiedostan hyvin, etteivät voimavarani riittäisi perhearjen pyörittämiseen tai kasvatustehtävän hyvin hoitamiseen. Siksi en halua lapsia. Se on realismia. Näin voin saada hyvän elämän.

Näin ❤️

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin ihmettelen tuota vihaa ja vihaista puhetta. Voisivat lapsettomiksi jäävät perustella ihan asiallisestikin kantansa.

Se juontaa siitä, että lapsettomat ihmiset ovat yleensä koko elämänsä saaneet kuunnella negatiivista palautetta päätöksestään. Sitä tulee näihin keskusteluihin aina altavastaajan asenteella, koska on tottunut siihen, että oma mielipide kuitenkin jyrätään täysin ja päälle sua haukutaan vielä hulluksi, itsekkääksi ja mahdollisesti murhaajaksikin.

Näissä keskusteluissa lapseton on se, jonka pitää aina selitellä omaa päätöstään, ja mikään niistä syistä ei tietenkään ole koskaan tarpeeksi hyvä. Lapsia hankkineen ei tarvi selitellä, tai selitykseksi riittää että "lapset on ihania ja minä halusin sellaisen."

Se on lopulta aikamoista mielikuvituksen puutetta. Minä nimittäin pystyn kuvittelemaan kyllä, että joku haluaa lapsia, vaikken itse niistä tykkää. Mutta kokemukseni mukaan hyvin harva pystyy ymmärtämään, että minä en vaan halua lapsia. Lapset ei herätä mussa mitään tunteita: en pidä niitä söpönä eikä ne kiinnosta mua millään tasolla. Mutta jos yritän sanoa tämän, saan vastaan loputtoman kysymystulvan:

- Niin mutta miksi?

- Pelkäätkö synnytystä, siitäkö se johtuu?

- Niin mutta ajattele, se olis ihan niinkuin pieni sinä, eikö se olisi ihanaa?

- No mutta kenelle jätät sitten perintöä?

- Oliko sinulla kamala lapsuus?

Jne, jne. Siis miten voi olla niin vaikeaa tajuta? Multa vaan puuttuu se tunne, että haluaisin lapsia. Vähän vaikeaa tässä nyt on perustella, että miksi ei tunne jotain tunnetta. Mikset itse tykkää vaikka rap-musiikista? Jostakin syystä se ei nyt vaan säväytä, en tiedä miksi.

Tämä oli mielestäni asiallista puhetta. Ja helpompi hyväksyä, kuin puolustuskannalle raivon partaalla astuvat. Ihan kuin sanalla ei olisi painoa ilman raivoa? Vaikka tosiasiassa lyhyt ja ytimekäs kommentti on uskottavampi kuin angstien sävyttämä purkaus.. vaikka ylistän lasten tekoa, en tuomitse toisinajattelijoita. Onhan se hyppy tuntemattomaan. Mutta vain hetkeksi. Pian muksut on omillaan..

"Pian muksut on omillaan"??? 18 VUOTTA siihen ainakin menee hahahahahahah :-)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi perustelet asiaa jota ei tarvitse perustella?

Vihaan ja vittuiluun vastataan samalla tavalla. Ja tuohon ihanaan alentumiseen. Miksi koetin perustella? Siksi että joku kysyi ja oli aikaa. Sekään alkuperäinen kun ei tuntunut riittävän ja pelkkä jonkun muun esiintuoma "en vaan halua lapsia" tuntui kovin suppealta.

Minä en ole "alentunut" tekemään lapsia, olen ylpeä, että olen naisellinen nainen, jonka kehon kautta olen saanut upeat kaksi pienokaista. En ole kateellinen lapsettomille, päinvastoin, sääliksi käy. Jos tuntisit, tietäisit mitä ajattelen normeista. Mutta luonnollisuus on minulle arvokasta. Se että on itsensä näköinen, naisellinen, on tehnyt valinnat vapaudesta, eikä pidättäydy ennakkoluulojen ja katkerien ihmisten sanojen taakse pimentoon. Olen ollut vapaa ja iloitsen siitä, että olen tehnyt valinnat rohkeudesta enkä pelosta. Kehonikin on synnytysten myötä entistä kauniimpi, hyväksyn itseni entistä paremmin, tälläisenä kuin olen. Luonnollisena, vapaana, omana itsenäni.

Tarkoitin että te lapselliset puhutte meille ei lisääntyneille kovin alentuvasti. En että alennutte lisääntymään. Täytyy tunnustaa etten tiedä miten sen taivutus olisi mennyt tuossa lauseessa ni oikein.

En tiedä onko se rohkeutta vai pelkoa mutta itse ainakin olin tyhmä kun en uskonut että vauva-arki on niin raskasta kuin se on. Vihaan elämääni, vauvaani ja miestä. Jos olisin tiennyt mihin tässä joutuu vauvan takia niin olisin jättänyt tekemättä, mutta mistä sitä etukäteen tietää. Vapaaehtoisesti lapsettomat elää mieleistään elämää ja se on järkevää. Meillä siis lapsi oli toivottu, mutta kyllä se on pilannut niin paljon.

Ja ilmeisesti suositeltu termi on nykyään ylemmyydentuntoisesti eikä alentuvaa enää suositella. Ei mennyt tämäkään päivä hukkaan.

Vierailija kirjoitti:

Ai ei halua vai? Meillä nytkin eräs nuori nainen töissä äitiyslomalla, toinen jää kuun lopulla ja kolmas ilmoitti juuri olevansa paksuna. Iältään nämä naiset kaikki alle 30 v. Mä olen ainoa työpaikallamme jolla ei ole (eikä tule) lapsia ja ihan siitä syystä että vihaan lapsia. Tuntuu että kaikkien muiden naisten elämän tehtävä on tulla äidiksi.

Vihaatko myös vanhuksia, kun vaativat paljon hoivaa ja horisevat sekavia omia juttujaan? Ihmettelen, että on ihan ok heittää tällasta ikärasismia ilmaan. Minusta epäoleellista "tykkääkö lapsista". Kyse on siitä, että tekee itselleen uusia perheenjäseniä, kyllähän niitä rakastaa ja hoivaa. Kukaan ei pakota olemaan kiinnostunut vieraista ihmisistä, joiden kanssa ei ole yhteistä (kuten lapset tai vanhukset)

Olen lukenut tätä ketjua jo hetken ja miettinyt jaksanko vastata. Kipeänä kotona on kerrankin aikaa kirjoittaa tänne romaanin mittainen vastaus. Olen 29-vuotias nainen, eli juuri siinä iässä, missä pitäisi viimeistään niitä lapsia alkaa tekemään. Tässä muutama syy, miksi en lapsia halua.

1. Suurin syy on se, etten vain yksinkertaisesti halua. Ajatus itsestäni äitinä on kovin vastenmielinen. En halua olla raskaana, en synnyttää, en imettää, en jäädä äitiyslomalle, en ihastella lapsen piirustuksia, en aloittaa päiväkotirumbaa, en käyttää iltojani läksyjen tarkistamiseen jne. Tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Mulla on lisäksi paha lääkäri- ja neulakammo, sekä erittäin matala kipukynnys. Mieluummin leikkaisin itseltäni käden irti, kuin suostuisin synnyttämään.

2. Oma äitini on rapajuoppo, joten mulla ei ole mitään äidinmallia, jonka mukaan itse osaisin toimia äitinä. Joo, ehkä jossakin terapiassa mustakin saisi kaivettua jonkin alkukantaisen äidinvaiston esiin, mutta en ole itse kiinnostunut tekemään sellaista itsetutkiskelua ja työtä, koska niitä lapsia en elämääni muutenkaan kaipaa.

3. Bruttopalkkani on n. 2900e/kk, eli olen siis tukevasti keskituloinen. Ilman lapsia tolla palkalla elän kumppanini kanssa kivassa asunnossa, kivalla paikalla. Mulla on varaa  harrastaa melko kallistakin harrastusta, käydä lomamatkoilla, pitää uudehkoa autoa ja kesällä mökkeillä. Toki tolla mun palkalla elättäisi lapsenkin, mutta sitten joutuisin luopumaan nykyisestä elintasostani, enkä halua luopua siitä.

4. Mulla on erittäin aikaavievä harrastus ja tulevaisuudessa se tulee viemään vielä enemmän aikaa. Lapsen myötä joutuisin luopumaan harrastuksestani, tai ainakin vähentämään harrastamista. En halua sitä. Tähän samaan voi mainita sen, että meillä on yksi koira ja toinen tulee toivottavasti ensi syksynä. Mun aika ja energia ei riittäisi lapseen ja kahteen koiraan, mutta koirista en luovu.

Oikeasti näillä kertomillani asioilla ei olisi mitään väliä, jos pohjimmiltani haluaisin lapsen. Silloin olisin varmasti valmis luopumaan osittain nykyisestä elämästäni lapsen takia. Mutta en halua lapsia, joten en halua luopuakaan mistään. Voin ihan rehellisesti sanoa, että lapseton vanhuus huolettaa, koska kuka minusta huolehtii kun en itse pysty siihen. Olisi kuitenkin ehdottomasti väärin tehdä lapsi vain vanhuudenturvaksi, jos lasta ei muuten halua. Toivon eutanasian olevan sallittu siihen mennessä, kun minusta tulee vanhuudenhöperö.

No osa ihmisistä ei vain halua lapsia ja juosta sen alejauhelihan perässä siellä Prismassa. Itse ainakin mielummin matkustelen ulkomailla ja harrastan mitä haluan sen sijaan, että haluaisin jonkun naisen kanssa semmoisen kakkaohjuksen.

Ei se ole pelkoa. Eikä rohkeutta. Se on sen hetkisen elämäntilanteen valinta. Jos ennen oli ennen ja nyt on nyt. Niin elämäntilanteen muuttuessa joko muutetaan valintaa tai pidetään siitä kiinni. Yksinäisyys on lisääntynyt. Ne jotka ehkä haluaisivat lapsia, eivät löydä kumppania. Ja toiset sitten vaihtavat kumppania niin usein, ettei vakautta perheen perustamiseen löydy. Ei se ensisynnyttäjien keski-ikä mikään alhainen ole vuosikymmeniin ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi toivotan tsempit kaikille lapsia harkitseville että OMA ajattelu muodostuu eikä niitä muodosteta vain UHKAkuvien perusteella, halusi sitten lapsia tai ei.

Eikä UNELMAhöttöjen ja ruusunpunaisten lasien perusteella jonka mukaan äitiys on parhain ja ainoa tie onneen ja kypsyyteen ja kuten joku isoin kirjaimin hehkutti IHAN VAAN PARASTA. Ja kaikki sujuu hyvin ja lapsien kanssa kaikki on ihan yhtä helppoa kuin ilmankin 😘

No on se ihan vaan parasta- mulle! Toki nautin paljon muistakin asioista mutta lapset on vaan parasta! En ole katsonut ruusunpunaisten lasien läpi kun en lapsia oikein edes halunnut, saatiin ne miehen kanssa kun tapana oli, eka 14 vuotta sitten. Mutta ihan hiton tyytyväinen olen että näin olemme toimineet ja ainut mikä huolettaa on rahan riittävyys jos jään yksinhuoltajaksi jostain syystä... Ja vaikken lapsia oikein haluamalla halunnut, niin silti hiton hyvä äiti olen. Sekin on ollut kiva huomata. Mulla on oikein hyviä ystäviä, joten sitäkään uhkakuvaa en näe missään näköpiirissä että se on joko lapset tai ystävät, kuka tällaista löpöttää? Ja milloinkaan en ole sanonut että vanhemmuus olisi helppoa aina tai ettei ahdistaisi, mutta sehän kuuluu asiaan. Niin yhteisöissä ja sosiaalisissa suhteissa ollaan ja eletään. Sillähän se testataan miten siteet ja suhteet kestää. Joten älä todella hanki lapsia jos kuvittelet että kaikki on helppoa niiden kanssa, ei pidä ollakaan!

Sen on yhteiskunta tehnyt. Rahat ei riitä, kun saa minimaaliset tuet ja kaikki on todella kallista! Eletään velaksi, kun ei muuta voi. Vaikka käytettynä yrittäisi ostaa vaunuja ja tarvikkeita esim. netistä niin hinnat ovat korkealla tai tuote on varattu viidessä minuutissa, eikä kokoajan ehdi siellä päivystää. Hoitopaikat on täynnä ja hiillostavat kokoajan pikkuasioistakin niskaan ja aikuisille puhutaan kuin lapsille...valitusta joka asiasta ja sama jatkuu koulussa, kun luokat on ahdettu liian täyteen ja jos sen vuoksi kaikki ei istu kuin robotit niin taas huoltajat kovilla, vaikka huoltajat olisivat miten säntillisesti ja tukena koulunkäyntiin. Vapaa-ajalle ei ole hoitajia, kun vanhukset ei asu enää samassa ja koronan vuoksi ei uskalleta nähdä. Alatiesynnytykseen pakotetaan, vaikka siinä usein hapenpuuteriskit ja sitten ihmetellään kehityshäiriöitä lapsen kasvaessa ja ohjataan monenlaisiin tutkimuksiin, terapioihin jne.