Lue keskustelun säännöt.
Nykyisten nuorten aikuisten sukupolvi ei halua lapsia. Onko tässä kyse pelosta vai rohkeudesta?
Joidenkin mielestä nuoret aikuiset pelkäävät lapsiperhe-elämää, epämukavuutta, vaivannäköä ja kaikenlaisia epärealistisia kauhukuvia.
Toisten mielestä nuoret aikuiset ovat aikaisempia ikäluokkia rohkeampia tekemään elämästä itsensä näköistä.
Mitä mieltä sinä olet?
Kommentit (1869)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin ihmettelen tuota vihaa ja vihaista puhetta. Voisivat lapsettomiksi jäävät perustella ihan asiallisestikin kantansa.
Se juontaa siitä, että lapsettomat ihmiset ovat yleensä koko elämänsä saaneet kuunnella negatiivista palautetta päätöksestään. Sitä tulee näihin keskusteluihin aina altavastaajan asenteella, koska on tottunut siihen, että oma mielipide kuitenkin jyrätään täysin ja päälle sua haukutaan vielä hulluksi, itsekkääksi ja mahdollisesti murhaajaksikin.
Näissä keskusteluissa lapseton on se, jonka pitää aina selitellä omaa päätöstään, ja mikään niistä syistä ei tietenkään ole koskaan tarpeeksi hyvä. Lapsia hankkineen ei tarvi selitellä, tai selitykseksi riittää että "lapset on ihania ja minä halusin sellaisen."
Se on lopulta aikamoista mielikuvituksen puutetta. Minä nimittäin pystyn kuvittelemaan kyllä, että joku haluaa lapsia, vaikken itse niistä tykkää. Mutta kokemukseni mukaan hyvin harva pystyy ymmärtämään, että minä en vaan halua lapsia. Lapset ei herätä mussa mitään tunteita: en pidä niitä söpönä eikä ne kiinnosta mua millään tasolla. Mutta jos yritän sanoa tämän, saan vastaan loputtoman kysymystulvan:
- Niin mutta miksi?
- Pelkäätkö synnytystä, siitäkö se johtuu?
- Niin mutta ajattele, se olis ihan niinkuin pieni sinä, eikö se olisi ihanaa?
- No mutta kenelle jätät sitten perintöä?
- Oliko sinulla kamala lapsuus?
Jne, jne. Siis miten voi olla niin vaikeaa tajuta? Multa vaan puuttuu se tunne, että haluaisin lapsia. Vähän vaikeaa tässä nyt on perustella, että miksi ei tunne jotain tunnetta. Mikset itse tykkää vaikka rap-musiikista? Jostakin syystä se ei nyt vaan säväytä, en tiedä miksi.
Aih, kirjoitat ihanasti! Kiitos näkemyksistä! En ole ikinä ymmärtänyt sitä, että henkilöitä, jotka ei halua lapsia sanotaan itsekkäiksi. En ymmärrä sitä; millä tavalla itsekäs? Itse en myöskään uskaltaisi hirveästi hehkuttaa vanhemmuutta kun välillä on tuntunut todella että on jumissa ja on ahdistanut. Mutta niin se kuuluukin olla kun on löheisiä suhteita.
Ja vielä sanon, että älä vaan stressaa ettei lapset tunnu antavan sulle mitään ja ettet tunne mitään. Olet oikein hyvä noin! Lapsia ei toidellakaan tartte edes harkita! En mäkään oikein tuntenut (ja mietin olenko outo ja kelpaava äidiksi) vaikka lapsia hankinkin kun tapana oli. Toisaalta en ole tunneköyhä ja olen oikeudenmukainen, en siis voi olla äitinä kivipökkelö, lohduttauduin tuolloin. Mulle vaan kävi niin että se osoittautui mulle hyväksi valinnaksi ja olen siitä ikikiitollinen. Siksi ”pelkään” että näitä lapsen saamisen uhkakuvia heitellään ihan liian helposti. Eihän se minua liikuta jättääkö joku hankkimatta lapsia mutta tää kaamee vastaikkainasettelu... mä myös taidan elää kuplassa kun ei mun lähipiirissä kysellä toisten lastenteon perään, mutta toisille kai se on arkipäivää. Ikävää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä onkaan parempi kuin oma näkemys, kunhan vaan ei tee asioita siksi, että muut tekevät jotenkin ja odottavat sinun tekevän samoin.
Nuoret miehet vihaavat naisia. Nuorten miesten mielestä yli 22-vuotiaat ovat jo "rummoja". Samaten myös vanhemmat herrasmiehet, hekin haluavat vain nuorta naista, mutta vain ilonpitoon. En luota miehiin pätkän vertaa ja tuntuu hyvin yksinäiseltä, koska rakkauden ja läheisyyden kaipuu on kova.
Vierailija kirjoitti:
Tavoitellaan sitä, että elämässä kaikki olisi kivaa. Ihan kaikki, kivaa ja aina vaan.
No minäpä kerron; elämä ei ole aina kivaa eikä onnellista
Se on avuttomuutta ja kyvyttömyyttä kohdata vaikeuksia ja kantaa vastuuta, kun ei uskalleta tehdä lapsia.
En millään usko, että liki yhdessä sukupolvessa olisi kadonnut ihmislajin perusvietti lisääntyä ja jatkaa sukua.
Jaa. Minut rai___ttiin nuorena, sairastin pitkään masennusta ja olen yrittänyt 2x tappaa itseni.
Mut mun elämä on vaan ollut liian helppoa sinun mielestäsi.
En ole harrastanut seksiä 7 vuoteen, koska en luota miehiin.
Kerro toki lisää, ettei elämä ole aina kivaa.
Olen kyennyt menemään terapiaan, saanut työkaluja masennuksen hoitoon, opiskellut ja käyn töissäkin. Se on jo saavutus. Sekö ei mielestäsi ole vastuunkantoa? Kyvykkyyttä kohdata vaikeita asioita?
Ymmärrätkö miten vaikeaa on edes mennä tekemään se rikosilmoitus?
Ja nyt pitäisi sitten mennä ilmeisesti jonkun miehen alle makaamaan, jotta elämä ei vaan olisi liian helppoa, kun saisi lapsia.
Perusvietti lisääntyä voi kadota lajilta kuin lajilta. Katso vaikka pandoja. Vaikka olis mikä kiima, niin ei onnistu.
Ihmiset elävät samoin: pienissä laatikoissa keinotekoisessa ympäristössä, jatkuvasti jonkun seuraavan silmän alla. Väärä ravinto, ei liikuntaa, ei kanssakäymistä lajitovereiden kanssa.
Samalla populaatiot on liian suuria, eikä resurssit riitä kaikille.
Esim stressaantunut kaniemo ei edes raskaudu. Vaikka raskautuisi, voi sulauttaa alkiot takaisin itseensä, jos ei koe oloaan turvalliseksi.
Stressaantunut kaniemo voi syödä omat poikasensa, jos sitä uhataan.
Ja tämä kaikki on luonnollista.
Joten, jos ihmiset lopettavat lisääntymisen, se on vain luonnollista.
Ehdottomasti rohkeudesta kyse. Sanoppa, missä maailman vaiheessa lasten saaminen on ollut helppoa ja ei-pelottavaa? Raskaus- ja synnytyskuolemia, lapsikuolemia, nälkiintymistä yms. on ollut aina, tälläkin hetkellä monessa paikassa tällä pallolla. Vietit ohjaa lisääntymään, ja se, että naisen asema on perinteisesti ollut olla kotona kasvattamassa lapsia. Jos ollaan sellaisessa tilanteessa nyt, että kaikilla on mahdollisuus elää ihan niin kuin haluaa, niin ehdottomasti on rohkeutta tarttua toisenlaiseen elämäntapaan kuin siihen totuttuun äitiyteen ja isyyteen.
Itse haluan lapsia ja mulla on hurjan suuri motivaatio äitiyteen, mutta toivon, että ainoastaan he hankkivat lapsia, jotka täydestä sydämestään niitä haluavat. Parempi sekä lapsille että maapallolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsiperhearjessa on työtä, mutta itse en tiedä mitään ihanampaa kuin pienen lapsen elämänilo ja uteliaisuus. Se elähdyttää, tarttuu, virkistää ja poistaa masennusta. Äidin ja imeväisen välinen kiintymys on sanoinkuvaamattoman ihanaa, ihan parasta. Itselleni hyvä elämä ei tarkoita aina helpointa mahdollista elämää.
Nämä ovat omia kokemuksiani. En tuputa vanhemmuutta kenellekään.
Jos voisin uudelleenvalita, jättäisin lapset tekemättä. Vaikka he ovat minulle tärkeitä maailmassa, en kestä sitä ahdistusta ja huolta, mikä lapsista aiheutuu. Jokainen valinta täytyy punnita sen mukaan mistä on lapsille vähiten haittaa ja eniten hyötyä ja joka tapauksessa et pysty tarjoamaan niin hyvää, kuin haluaisit. Ainaista huolta ja haikeutta ja lisänä vielä syyllisyys. En itsekään haluaisi elää tässä maailmassa ja lapsilleni tämä tulee olemaan vielä kurjempi ja julmempi. Välillä tulee hirveä olo, kun katson vilpittömän onnellista 4 vuotiasta ja tajuan, että hänen koko elämänsä tulee olemaan ihan hirveää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi perustelet asiaa jota ei tarvitse perustella?
Vihaan ja vittuiluun vastataan samalla tavalla. Ja tuohon ihanaan alentumiseen. Miksi koetin perustella? Siksi että joku kysyi ja oli aikaa. Sekään alkuperäinen kun ei tuntunut riittävän ja pelkkä jonkun muun esiintuoma "en vaan halua lapsia" tuntui kovin suppealta.
Minä en ole "alentunut" tekemään lapsia, olen ylpeä, että olen naisellinen nainen, jonka kehon kautta olen saanut upeat kaksi pienokaista. En ole kateellinen lapsettomille, päinvastoin, sääliksi käy. Jos tuntisit, tietäisit mitä ajattelen normeista. Mutta luonnollisuus on minulle arvokasta. Se että on itsensä näköinen, naisellinen, on tehnyt valinnat vapaudesta, eikä pidättäydy ennakkoluulojen ja katkerien ihmisten sanojen taakse pimentoon. Olen ollut vapaa ja iloitsen siitä, että olen tehnyt valinnat rohkeudesta enkä pelosta. Kehonikin on synnytysten myötä entistä kauniimpi, hyväksyn itseni entistä paremmin, tälläisenä kuin olen. Luonnollisena, vapaana, omana itsenäni.
ja taas joku höyrähtäny pelle mennyt lisääntymään
Minulla on niin paskat geenit etten halua edes lisääntyä ja siksi en halua lapsia. Ei voi mitään, harmi.
Toisaalta töissä ja reeneissä menee joka päivä 14-15 tuntia, eli eihän tässä ehtisikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ottakaa lapset kotitöihin, että oppivat siinä yhdessä tekemisen lomassa. Vettä voi kuumentaa vaikka mikrossa.
Aivan turha täällä kauhistella muiden lapsia, jos ette itse opeta omillenne mitään. Hävetkää uusavuttomat.
Lähinnä itsekkyydestä, ei haluta luopua mistään lasten vuoksi.
Joku on vedonnut synnytyspelkoihinkin syynä lopulliseen lapsettomuuteen.
Voi olla itsekästä haluta jälkipolvea, mutta nykynuorten itsekkyyttä ei voi verrata mihinkään aikaisempaa sukupolveen, jos vahingossa saavat lapsen se saa hukkua sontaansa kun isä ja äiti roikkuu somessa tai bailaa korona bileissä baarissa kun lapsi on peloissaan kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Morpho kirjoitti:
Lähinnä itsekkyydestä, ei haluta luopua mistään lasten vuoksi.
Joku on vedonnut synnytyspelkoihinkin syynä lopulliseen lapsettomuuteen.
Voi olla itsekästä haluta jälkipolvea, mutta nykynuorten itsekkyyttä ei voi verrata mihinkään aikaisempaa sukupolveen, jos vahingossa saavat lapsen se saa hukkua sontaansa kun isä ja äiti roikkuu somessa tai bailaa korona bileissä baarissa kun lapsi on peloissaan kotona.
Juuri näin. Lapsellisena en voisi vääntää punttia ja tsiutsitsua kuutena päivänä viikossa, kun pitäisi välillä olla kotonakin. Ei tule kauppoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pohdin tätä viisi vuotta sitten kun kaverini, joka on BRCA-kantaja ja halusi silti lapsen. Äitinsä oli kuollut syöpään 39 vuotiaana. Hänellä on nyt 3 vuotias tytär.
Itse olisin ehkä hänen tilassaan käyttänyt luovuttajan munasolua jos lapsi kerran piti hankkia.
Eihän geenin kantajuus suoraan tarkoita, että syöpään sairastuisi. Voi sairastua, tai olla sairastumatta. Jos tietää tästä niin ainakin osaa käydä usein mammografioissa.
Voihan sitä omata vaikka kuinka pitkäikäiset geenit ja sitten kuolee nuorena auto-onnettomuudessa. Kaikkea ei voi vaan alkaa pelkäämään etukäteen tai jää elämä elämättä.
Minulle on itsestään selvää että tuollaista kohonnutta riskiä en sille "niin suuresti rakastamalleni" lapselle haluaisi tuottaa. Hirveä huoli olisi toisen turvallisuudesta. Ei käy järkeen yhtään miksi joku haluaisi. Paitsi jos se rakkaus onkin oikeasti itsekkyyttä.
Hivenen eri asia jäädä murehtimaan jotain lentokoneen tippumista ja auton alle jäämistä, kun tahallista koronneen riskin siirtämistä jälkeläiselleen. Ja vaikka lapsi ei saisikaan syöpää, niin entäs jos hänkin menettää äitinsä, kenties vielä nuorempana kuin mummo meni. Niin surullista.
Kun riskin tietää, siihen voi varautua. Pettymyksiltä ja suruilta ei kukaan takuulla säästy elämänsä aikana. Niistä myös selviää.
En olisi uskonut että löytyy noin paljon ihmisiä joiden mielestä on ok altistaa tietoisesti lapsi kohonneelle syöpäriskille tai äidin aikaiselle menettämiselle. Mutta tämä lisää taas ymmärrystäni ihmisten itsekkyydestä.
Olen ollut siinä käsityksessä, että nämä ihmiset joilta on tuollainen geenivirhe löytynyt, ovat käyneet säännöllisesti ja tiiviimmin terveystarkastuksissa kuin muut ja jotkut jopa poistattaneet rinnat ennen riski-ikää pelatakseen varman päälle. Saatan olla väärässä. Mun mielestä joku hoidettavissa tai ehkäistävissä olevan taudin riskiperimä on eritasoinen juttu kuin vaikka vaikea geeniperäinen kehitysvammaisuus.
En toivoisi rintasyöpää enkä rintasyöpäpelkoa pahimmalle vihamiehellenikään, saati potentiaaliselle rakkaalle tyttärelleni. Mut hei, voihan se aina poistattaa rinnat tai pelätä sitä syövän iskua ja painia oman lisääntymisensä kanssa kun todennäköisesti itse levittää mutaatiota taas seuraavalle polvelle. Koska minä vaan halusin lisääntyä. Oikeesti.. 😑
Kuten totesin jo, elintavat ja ympäristö vaikuttavat syöpien syntyyn enemmän kuin geenit. Geenien vaikutus on syövän synnyssä vain 10 prosenttia.
Etkö kauhistele kuinka kukaan voi asua rakkaan lapsensa kanssa kaupungissa ja altistaa hänet ilmansaasteille? Tai syöttää epäterveellistä ruokaa ja näin altistaa lapsen terveysongelmille.
Jotain rajaa nyt tuohon geenien vaikutuksen korostamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pohdin tätä viisi vuotta sitten kun kaverini, joka on BRCA-kantaja ja halusi silti lapsen. Äitinsä oli kuollut syöpään 39 vuotiaana. Hänellä on nyt 3 vuotias tytär.
Itse olisin ehkä hänen tilassaan käyttänyt luovuttajan munasolua jos lapsi kerran piti hankkia.
Eihän geenin kantajuus suoraan tarkoita, että syöpään sairastuisi. Voi sairastua, tai olla sairastumatta. Jos tietää tästä niin ainakin osaa käydä usein mammografioissa.
Voihan sitä omata vaikka kuinka pitkäikäiset geenit ja sitten kuolee nuorena auto-onnettomuudessa. Kaikkea ei voi vaan alkaa pelkäämään etukäteen tai jää elämä elämättä.
Minulle on itsestään selvää että tuollaista kohonnutta riskiä en sille "niin suuresti rakastamalleni" lapselle haluaisi tuottaa. Hirveä huoli olisi toisen turvallisuudesta. Ei käy järkeen yhtään miksi joku haluaisi. Paitsi jos se rakkaus onkin oikeasti itsekkyyttä.
Hivenen eri asia jäädä murehtimaan jotain lentokoneen tippumista ja auton alle jäämistä, kun tahallista koronneen riskin siirtämistä jälkeläiselleen. Ja vaikka lapsi ei saisikaan syöpää, niin entäs jos hänkin menettää äitinsä, kenties vielä nuorempana kuin mummo meni. Niin surullista.
Kun riskin tietää, siihen voi varautua. Pettymyksiltä ja suruilta ei kukaan takuulla säästy elämänsä aikana. Niistä myös selviää.
En olisi uskonut että löytyy noin paljon ihmisiä joiden mielestä on ok altistaa tietoisesti lapsi kohonneelle syöpäriskille tai äidin aikaiselle menettämiselle. Mutta tämä lisää taas ymmärrystäni ihmisten itsekkyydestä.
Olen ollut siinä käsityksessä, että nämä ihmiset joilta on tuollainen geenivirhe löytynyt, ovat käyneet säännöllisesti ja tiiviimmin terveystarkastuksissa kuin muut ja jotkut jopa poistattaneet rinnat ennen riski-ikää pelatakseen varman päälle. Saatan olla väärässä. Mun mielestä joku hoidettavissa tai ehkäistävissä olevan taudin riskiperimä on eritasoinen juttu kuin vaikka vaikea geeniperäinen kehitysvammaisuus.
En toivoisi rintasyöpää enkä rintasyöpäpelkoa pahimmalle vihamiehellenikään, saati potentiaaliselle rakkaalle tyttärelleni. Mut hei, voihan se aina poistattaa rinnat tai pelätä sitä syövän iskua ja painia oman lisääntymisensä kanssa kun todennäköisesti itse levittää mutaatiota taas seuraavalle polvelle. Koska minä vaan halusin lisääntyä. Oikeesti.. 😑
Kuten totesin jo, elintavat ja ympäristö vaikuttavat syöpien syntyyn enemmän kuin geenit. Geenien vaikutus on syövän synnyssä vain 10 prosenttia.
Etkö kauhistele kuinka kukaan voi asua rakkaan lapsensa kanssa kaupungissa ja altistaa hänet ilmansaasteille? Tai syöttää epäterveellistä ruokaa ja näin altistaa lapsen terveysongelmille.
Jotain rajaa nyt tuohon geenien vaikutuksen korostamiseen.
Muuten hyvä mutta tupakointia ja keuhkosyöpää lukuunottamatta elintavoilla on melko vähän merkitystä. Jos geenilotossa käy huono tuuri niin se on voi voiiii.
1) En tykkää lapsista.
2) On aivan järkyttävä ajatus, että työpäivän jälkeen pitäisi vielä hoitaa lapsi(a). Tee ruokaa, kuskaa harrastuksiin, milloin mitäkin. Mulla ei vain ole siihen voimia.
Ira kirjoitti:
1) En tykkää lapsista.
2) On aivan järkyttävä ajatus, että työpäivän jälkeen pitäisi vielä hoitaa lapsi(a). Tee ruokaa, kuskaa harrastuksiin, milloin mitäkin. Mulla ei vain ole siihen voimia.
Painavat syyt sinulla eikä lapsista ole iloa kun vanhenet, tämän olen huomannut, jatkuva valitus kun lapset eivät käy katsomassa ei lasten varaan voi vanhuuttaan jättää, oma elämä tärkeämpää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pohdin tätä viisi vuotta sitten kun kaverini, joka on BRCA-kantaja ja halusi silti lapsen. Äitinsä oli kuollut syöpään 39 vuotiaana. Hänellä on nyt 3 vuotias tytär.
Itse olisin ehkä hänen tilassaan käyttänyt luovuttajan munasolua jos lapsi kerran piti hankkia.
Eihän geenin kantajuus suoraan tarkoita, että syöpään sairastuisi. Voi sairastua, tai olla sairastumatta. Jos tietää tästä niin ainakin osaa käydä usein mammografioissa.
Voihan sitä omata vaikka kuinka pitkäikäiset geenit ja sitten kuolee nuorena auto-onnettomuudessa. Kaikkea ei voi vaan alkaa pelkäämään etukäteen tai jää elämä elämättä.
Minulle on itsestään selvää että tuollaista kohonnutta riskiä en sille "niin suuresti rakastamalleni" lapselle haluaisi tuottaa. Hirveä huoli olisi toisen turvallisuudesta. Ei käy järkeen yhtään miksi joku haluaisi. Paitsi jos se rakkaus onkin oikeasti itsekkyyttä.
Hivenen eri asia jäädä murehtimaan jotain lentokoneen tippumista ja auton alle jäämistä, kun tahallista koronneen riskin siirtämistä jälkeläiselleen. Ja vaikka lapsi ei saisikaan syöpää, niin entäs jos hänkin menettää äitinsä, kenties vielä nuorempana kuin mummo meni. Niin surullista.
Kun riskin tietää, siihen voi varautua. Pettymyksiltä ja suruilta ei kukaan takuulla säästy elämänsä aikana. Niistä myös selviää.
En olisi uskonut että löytyy noin paljon ihmisiä joiden mielestä on ok altistaa tietoisesti lapsi kohonneelle syöpäriskille tai äidin aikaiselle menettämiselle. Mutta tämä lisää taas ymmärrystäni ihmisten itsekkyydestä.
Olen ollut siinä käsityksessä, että nämä ihmiset joilta on tuollainen geenivirhe löytynyt, ovat käyneet säännöllisesti ja tiiviimmin terveystarkastuksissa kuin muut ja jotkut jopa poistattaneet rinnat ennen riski-ikää pelatakseen varman päälle. Saatan olla väärässä. Mun mielestä joku hoidettavissa tai ehkäistävissä olevan taudin riskiperimä on eritasoinen juttu kuin vaikka vaikea geeniperäinen kehitysvammaisuus.
En toivoisi rintasyöpää enkä rintasyöpäpelkoa pahimmalle vihamiehellenikään, saati potentiaaliselle rakkaalle tyttärelleni. Mut hei, voihan se aina poistattaa rinnat tai pelätä sitä syövän iskua ja painia oman lisääntymisensä kanssa kun todennäköisesti itse levittää mutaatiota taas seuraavalle polvelle. Koska minä vaan halusin lisääntyä. Oikeesti.. 😑
Kuten totesin jo, elintavat ja ympäristö vaikuttavat syöpien syntyyn enemmän kuin geenit. Geenien vaikutus on syövän synnyssä vain 10 prosenttia.
Etkö kauhistele kuinka kukaan voi asua rakkaan lapsensa kanssa kaupungissa ja altistaa hänet ilmansaasteille? Tai syöttää epäterveellistä ruokaa ja näin altistaa lapsen terveysongelmille.
Jotain rajaa nyt tuohon geenien vaikutuksen korostamiseen.
Miten voit valehdella niin räikeästi? Tai jos et tiedä niin älä mutuile netissä. Joku voi vaikka uskoa.
"BRCA1-geenivirheen kantajan riski sairastua elämänsä aikana rintasyöpään on noin 40-80 % ja munasarjasyöpään noin 25-50 %. BRCA2-geenivirheen kantajan riski sairastua elämänsä aikana rintasyöpään on noin 40-70 % ja munasarjasyöpään noin 10-20 %. BRCA1- ja BRCA2-geenin mutaatiot lisäävät riskiä sairastua myös eräisiin muihin syöpiin.".
Oliko vielä jotain fiksua jaettavaa?
Yksinkertaisesti puhdasta itsekkyyttä lisääntyä omilla geeneillä tuon mutaation kanssa. Ei rakkautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sanoa onko omalla kohdalla kyseessä niin rohkeus kuin pelkokaan, ainakaan näin miespuolisena.
En vaan ole oikein keksinyt järkevää syytä pyrkiä lisääntymään, ainakaan sellaista, joka ei olisi lähtökohtaisesti itsekäs.
Toki haluaisin, että olisi vanhoilla päivillä joku, joka kävisi katsomassa, mutta se on kuitenkin kevyt höyhen vaa'alla, kun toisella puolella on uuden ihmisen pakottaminen tähän typerään oravanpyörään pilaantuvalla maapallolla.
Mikä ihme on saa ......haluamaan vain tehdä palapelejä?
Onko sinusta kapitalistinen, jatkuvan kasvun perässä juokseva kulutusyhteiskunta jotenkin hieno asia?
Väkeä täällä on muutenkin jo AIVAN liikaa.
On tässä toistakymmentä vuotta tullut oltua vakityössä tietojärjestelmien parissa. Tämä on ihan ok, mutta monelle ei osu sellainen onni, että pääsee työhön josta pitää.
Sinunkaltaisesi urpot ovat toinen syy, miksei tänne halua uutta ihmistainta. "Juokse oravanpyörässä ja pidä turpa kiinni."
Missä on aivan liikaa väkeä? Mikä meillä on pilalla?
Osaatko nyt edes päättää sitä, oletko oravanpyörässä vai et? Miten kasvutarpeen perässä "juokseminen" sinun elämässäsi vaikuttaa?
Saati mitä sinä yhtään mitään tiedät minun kulutustottumuksistani?
Maapallolla on liikaa väkeä ja tämä alati kasvavan kulutuksen kulttuuri tuhoaa ympäristöä samaten jatkuvasti kiihtyvällä tahdilla. Ihmisellä on arvoa vain, kun hän tuottaa varallisuutta muille.
Olen itse osa ongelmaa ja juoksen kyllä tuossa oravanpyörässä, josta valitan.
Tarkoitin lopussa tuota sinun "ai oletko sellainen jota harmittaa, kun ei ole kivaa?" -asennettasi. Miksi tuollaisella asennemaailmalla varustettujen ihmisten keskelle haluaisi tuoda uutta elämää?
Kulutustottumuksistasi en tiedä mitään, eivätkä ne minua kiinnosta.
Minua ihmetyttää, miksi meidän suomalaisten pitäisi lopettaa lisääntyminen sen takia, että jossain muualla lisäännytään holtittomasti ja tuhotaan ympäristö. Meitä on täällä tosi vähän ja koska meillä lapset syntyy pääasiassa hyvin toivottuina ja kouluttaudutaan, on todennäköistä, että täällä myös tehdään sellaisia keksintöjä, joista on hyötyä koko maailmalle.
Saahan sitä hauskaa olla, kunhan sitä ei pane muut maksamaan. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla ensisijainen vastuu itsestään ja perheestään.
Suomen maaperä ei pysty elättämään näin isoa populaatiota, joten meitä on todellakin liikaa. Yhtä hyvin espanjalaiset voisi kysyä että miksi heidän pitää lähettää meillä ruokaa ihan vaan siksi, että suomalaisia on enemmän kuin paikallinen maatalous pystyy ruokkimaan?
Alkuperäisluonnosta on nykyään jäljellä enää 35%, ja osa siitä hävinneestä 65 prosentista on hävinnyt Suomen maaperältä. Ympäristön tuhoaminen ei tapahdu vain "tuolla jossain", vaan Suomessakin suuri osa lajeista on vaarantuneita.
Ja on muuten melko turhaa laittaa luottamustaan johonkin keksintöihin, jotka pelastaa maailman. Ihmisen kulutushan ei koskaan näistä uusista keksinnöistä vähene. Otetaan esimerkki: jos annan sinulle auton, joka kuluttaa vähemmän bensaa, niin mitä teet säästyneillä rahoilla? Investoitko ne luonnonsuojeluun, vai käytätkö sittenkin itseesi? Ostat lisää tavaraa, hankit lisää lapsia, ajat ehkä enemmän kilometrejä sillä autolla? No vastaus on lähes aina jälkimmäinen. Harva ihminen tyytyy siihen elämisen tasoon jolla on, vaan jos hänelle tarjotaan mahdollisuus nostaa omaa elintasoaan, niin tietenkin siihen tartutaan. Jos asut kartanossa, haluat seuraavaksi asua linnassa.
Meillä on maailmassa liikaa ihmisiä NIMENOMAAN siksi, että tehomaatalous on onnistunut repimään samasta pellosta enemmän ruokaa. Ilman tehomaataloutta enemmän ihmisiä kuolisi nälkään ja väestönkasvu olisi jo pysähtynyt.
Ja meillä on niin paljon autoja NIMENOMAAN siksi, että insinöörit ovat onnistuneet tehostamaan niiden toimintaa. Jos autot kuluttaisivat bensaa järkyttävät määrät, kenelläkään ei olisi varaa ajaa niillä, ja autoja olisi vain rikkailla. Joten joo, tee vaan Suomeen lisää nerolapsia keksimään "ympäristöystävällisiä" keksintöjä. Ehkä sun lasten keksinnöt johtaa vihdoinkin siihen, että osa peltomaaperästä voidaan muuttaa takaisin villiksi luonnoksi.
Liikakansoitusta vallanpitäjät suosivat, jotta työvoimaa piisaisi. Jos oma väki vähenee, niin dumpataan tyhjätaskuja ulkomailta. Oma väki menettää varmemmin toimeentulonsa ja taas oma väki vähenee. Viime vaiheessa oma väki vähenee konkreettisesti. Herrat jäävät tänne kunniakansansa kanssa keskenään. -Se vaihe olisi kiva nähdä, mutta olen sukupuuton viemä silloin. (Isän isän viimmeinen suora jälkeläinen.) -Se, mikä niiltä ryökäleiltä jää huomaamatta on, että prosessi etenee nopeasti eikä voi perua.
Uskon että kyse on epävakaudesta ja individualismista. Jos oltaisiin asetuttu vakaaseen parisuhteeseen ja vakkarityöhön ja jos suurella todennäköisyydellä parisuhteen molempien osapuolien toiveissa olisi lapsi, peli olisi selvä. Mutta nyt parisuhteet ja työt ovat hajanaisia ja katkeilevia ja toiveet ja unelmat yksilöllisiä ja vaihtelevia. On tilastollisesti epätodennäköisempää päätyä tilanteeseen jossa olisi vakaat olosuhteet, kumppani, hedelmällisyys tallella ja molemmilla toive lapsesta. Tätä näen paljon omassa tuttavapiirissäni - olen n33, puoliso m32, meillä 1 lapsi. Ellei siihen todella määrätietoisesti pyri. Hyvien ehkäisymenetelmien ja vähentyneen s e k s i elämän vuoksi myös vahinkoja sattuu vähän. Oma juttunsa on myös se, tuleeko isovanhemmilta tukea. Isovanhemmatkin elävät nykyään usein individualistista elämää, tekevät uraa ja harrastavat. Ja vielä omalla kohdalla kun mietin lapsilukua, täytyy sanoa että lapsen syntymän negatiiviset vaikutukset parisuhdetyytyväisyyteen painavat kyllä vaakakupissa. Onnellinen parisuhde on nykyään todella tärkeä asia, koska yksilön onni on niin valtavan keskeisessä roolissa. Jos vanhemmat jaksavat paremmin panostaa omaan ja parisuhteen hyvinvointiin yhden kuin useamman lapsen kanssa, on ymmärrettävää että lapsiluku jää yhteen.
Onhan perheessä omat työt ja tehtävät, mutta virikkeitä, matkoja ja harrastuksia mahtuu myös, kun järjestää niille aikaa. Koen onnea ja rikkautta, elämän monipuolisuutta parin koululaisen kanssa, vaikka miehen ollessa matkatöissäkin välillä itselle jää kaikki vastuu, tämä on elämää! Kannamme vastuun, jaamme ilot ja surut. Kuinka äkkiä lapset ovatkaan jo menossa ja loittonemassa kotoa! Sitten nautimme kaikesta kaksin!