Lue keskustelun säännöt.
Nykyisten nuorten aikuisten sukupolvi ei halua lapsia. Onko tässä kyse pelosta vai rohkeudesta?
Joidenkin mielestä nuoret aikuiset pelkäävät lapsiperhe-elämää, epämukavuutta, vaivannäköä ja kaikenlaisia epärealistisia kauhukuvia.
Toisten mielestä nuoret aikuiset ovat aikaisempia ikäluokkia rohkeampia tekemään elämästä itsensä näköistä.
Mitä mieltä sinä olet?
Kommentit (1869)
Vierailija kirjoitti:
Täysin ymmärrettävää, jos ei halua lapsia. Ensin naiselta lähtee työpaikka / urakehitys katkeaa. Mies saa 300e/lapsi päivähoitomaksut useaksi vuodeksi. Mielipuolisuuteen asti olevaa valvomista ja vauva-arkea. Nykyään on työpaikassa kuin työpaikassa YT:t parin vuoden välein. Sitten jos mietitään millaiseen maailmaan lapsi tulee. Suomi velkaantuu jo sellaista tahtia että nykyvauvat tuskin saavat mitään eläkettä. Työelämä raaistuu tasaisesti sekä koulutusvaatimusten ja työ-olosuhteiden osalta.
Tutuista vauvan saaneista yli puolet ovat eronneet siihen mennessä kun lapsi on teini-iässä eikä sitä ihmettele koska miten parisuhde jaksaa, jos perheessä on vauvoja, työttömyyttä tai vaikka terveysongelmia.
Vanhempien sukupolvi jossa "kaikkI" tekivät kahden tai kolmen lapsen perheen elivät maailmassa missä työpaikkoja riitti myös ihan tavallisille ihmisille, yhteiskunta oli selkeämpi koulujen ja uran suhteen eikä joka paikassa ollut kivenkovaa kilpailua joka asiasta.
Miksi niin moni valitsee kuitenkin sen orjuuttavan työelämän? Miksi lapsi nähdään tässä yhtälössä taakkana ja karsittavana kohteena? Minä ainakin halusin tehdä elämästäni itseni näköistä siten, että vaihdoin alaa ja sain pari aivan ihanaa lasta :) Omalla kohdallani tämä oli rohkeutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jossain oli juttua siitä kun naiset miehistyvät eikä enää tule samanlaista hinkua väsätä lapsia kuin ennen.
Ihan sama ilmiö kuin vartaloissa eli ennen melkein kaikilla naisilla tiimalasivartalo nuorempana ja nykyään pullukka.
Synnytysikäiset eivät halua luopua "nuoruudestaan". Nuoruus on ohi jo 30:ssä mutta halutaan jatkaa "nuoruutta" 40-50 vuotiaaksi....
Tuosta itsekkyydestä ja hedonismista vielä tuli mieleen. Mitä olen seuraillut, ovat lapsettomat usein aika rauhallista elämää viettäviä, ehkä introvertteja. Niin nuorempana kuin myöhemmin. Puuhaillaan omia juttuja ja nautitaan rauhasta. Lapsia hankkivat taas monesti (ei aina tietenkään) ovat toimeliaita, moneen osallistuvia oman elämänsä tähtiä, joilla pitää olla koko ajan joku prokkis tai frame, millä toimia. Näin ollen bilettäminen vaan vaihtuu äitinä toimimiseen. Tärkeää on kuitenkin, että on _joku_, että on jokin toimimisen rooli. Nämähän kuolisivat hiljaiseloon, jossa itsellä ei ole mitään suurempaa roolia maailmassa. Touhataan sitten niiden lasten asioissa ja heidän tavaroiden parissa. Enemmän sellaista yleistä pätemisen tarvetta olen huomannut. Ettei vaan kukaan unohtaisi näiden ihmisten merkittävää panosta yhteiskunnalle ja maailmalle, vaikka usein se tekeminen ja asioiden edistäminen keskittyy hyvin pieneen piiriin, siihen omaan perheeseen. Sitten kun se rooli on katsottu, ennen isovanhemmuutta kehitetään jotain kunnallis- järjestötoimintaa. En tiedä saatteko kiinni ilmiöstä? Heille on niin tärkeää saada arvostusta ja huomiota, että tehdään uusia ihmisiä heitä ihailemaan ja toki tämän kautta saa roolia myös yhteiskunnassa.
Tähän liittyy myös sellainen epäitsekkyyden ja sydämellisyyden harhaluulo, vaikka aika pitkälti valinnat ja ajatukset edelleen pyörivät oman elämän tai "laajennetun oman navan" ympärillä.
Tämä on toki kärjistetty, vain osaa koskeva ilmiö. Mutta asettaa erikoiseen valoon yleiset oletukset ihmisten motiiveista lapsettomuutta tai perheellisyyttä koskien.
Tunnistaako tai tunnustaako kukaan perheellinen tällaista huomion/roolin tarvetta?
Vierailija kirjoitti:
Tuohon koiriin vertaamiseen: minulla on 2 lasta enkä ikinä voisi ottaa koiraa, koska se sitoo ja rajoittaa niin paljon. Lapset kasvaa ja niiden kanssa voi esim matkustaa, menevät yksinään kavereille jne mutta koira on pikkulapsi 15 vuotta..
Kyllä minä matkustan nimenomaan koirien kanssa. Yleensä vielä niiden ansiosta ja niiden vuoksi. Ja haluan nähdä ne äidit jotka jättää vaikka alle 8 vuotiaan lapsen kahdeksan tunnin ajaksi yksin tai pienet lapsen siksi aikaa keskenään kotiin 😬 Ei sillä että edes koirieni tarvitsi olla täyden työpäivän verran yksin.
Koirien kanssa minusta voi tulla vaikka SM tai MM mitalisti monessakin lajissa. Lapsen kanssa ei ehkä niinkään. Koirista saan myös tuloni, harva vanhempi ehkä kuitenkaan lapsestaan.
On eri asia olla joku perussesse, joka häthätää pääsee parille kolmelle lenkille päivässä ja saa kenties leikkiä joskus, kuin elää täysipäiväistä työ/harrastekoiran arkea. Se on työtä, työtä jota rakastan, josta nautin ja jota varten elän. Sinä kenties teet näin lastesi suhteen enkä minä tuomitse sitä. Hyvä että olet löytänyt oman tapasi elää onnellisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama ilmiö kuin vartaloissa eli ennen melkein kaikilla naisilla tiimalasivartalo nuorempana ja nykyään pullukka.
Oletko kuullut korseteista tai hieman erilaisesta ruokavaliosta ja fyysisemmästä elämäntyylistä tuolloin muinoin? Ja hormonitason lasku tuo myös rasvaa vyötärölle vanhemmiten, vaikka paino pysyisikin samana.
Olen 38-vuotias ja olisin halunnut lapsen. Mieheni kuitenkin muutti mieltään - hänellä on yksi lapsi edellisestä liitosta ja kokee, että ei enää haluakaan aloittaa pikkulapsiarkea alusta kun oma lähestyy jo teini-ikää ja lapsen harrastukset sekä oma työ vievät niin paljon aikaa. Tavallaan ymmärrän, toisaalta harmittaa omasta puolestani kun olen tavallaan "tuhlannut" aikaani tässä.
Fakta vaan on se, että uuden puolison löytäminen on helpommin sanottu kuin tehty - ikäiseni miehet, jotka lapsia haluavat, etsivät luultavasti nuorempaa puolisoa ja omalla kohdalla rasitteena on vielä endometrioosi. Jos en tulisi raskaaksi lapsettomuushoidoistakaan huolimatta, uskon pystyväni asian kanssa elämään ja olemaan tyytyväinen kahden aikuisen muodostamaan perheeseen, mutta ymmärrän, että jollekin se on syy erota ja etsiä hedelmällisempi puoliso, etenkin jos suhde on aloitettu perheenperustamisajatukset edellä. Lisäksi minullakin on jotkut kriteerit puolisolle, ihan vaan pelkkä halu lisääntyä ei riitä.
Iän puolesta pääsisin vielä yksin hedelmöityshoitoihin. Minulla on hyvä taloudellinen tilanne, mutta suurimpana haasteena näkisin tässä vaihtoehdossa turvaverkon puutteen. Minulla ei ole sisaruksia ja omat vanhemmat ovat jo seitsemänkymppisiä. Ystäviä on, mutta heillä on kaikilla pieniä lapsia ja omat arjen haasteensa. Olisi ihanaa olla äiti, mutta toisaalta arvostan monia muitakin asioita, joita minulla elämässäni jo on. Vanhemmuus on yksi elämänvalinta ja - kokemus ja toisi mukanaan sekä positiivisia että negatiivisia muutoksia. Elämäni on nyt jo ihan hyvää, vaikkakaan ei täydellistä, mutta en suhtaudu äitiyteen niin pakkomielteisesti, että ajattelisin sen olevan automaattisesti joku onnellisuuden multihuipentuma.
Mitähän tässä nyt halusin sanoa - ehkä sen, että on vaikea nimetä yhtä syytä, miksi minulla ei ole lapsia. En ole koskaan ajatellut, että en lapsia halua, mutta toisaalta olisin varmasti tehnyt jo paljon nuorempana erilaisia valintoja, jos lasten saaminen olisi ollut ykkösprioriteetti elämässäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyseessä on järjen käyttäminen hyvin pitkälti teki lapsen tai oli sitten tekemättä. Surullisinta on ehkä se, että lapsi tehdään koska "muut painostaa" tai "olisi kivaa saada vauva", mutta sitten ei olisi kuitenkaan mitään aikomusta sitä hoitaa edes alkumetreillä. Tiedämme, että populaa ei mahdu rajattomasti maapallolle jne. Jokaisen oma asia kuitenkin ja vanhemmuus on kunniallinen juttu. Minua tympäisee korkeintaan ihmiset, jotka luulevat olevansa parempia joko sillä, että eivät tee lapsia tai sitten sillä, että ovat taasen vanhempia. Minä en voi lapsia tehdä, koska olen leidari, eikä minusta muutenkaan olisi vanhemmaksi koskaan tässä elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysin ymmärrettävää, jos ei halua lapsia. Ensin naiselta lähtee työpaikka / urakehitys katkeaa. Mies saa 300e/lapsi päivähoitomaksut useaksi vuodeksi. Mielipuolisuuteen asti olevaa valvomista ja vauva-arkea. Nykyään on työpaikassa kuin työpaikassa YT:t parin vuoden välein. Sitten jos mietitään millaiseen maailmaan lapsi tulee. Suomi velkaantuu jo sellaista tahtia että nykyvauvat tuskin saavat mitään eläkettä. Työelämä raaistuu tasaisesti sekä koulutusvaatimusten ja työ-olosuhteiden osalta.
Tutuista vauvan saaneista yli puolet ovat eronneet siihen mennessä kun lapsi on teini-iässä eikä sitä ihmettele koska miten parisuhde jaksaa, jos perheessä on vauvoja, työttömyyttä tai vaikka terveysongelmia.
Vanhempien sukupolvi jossa "kaikkI" tekivät kahden tai kolmen lapsen perheen elivät maailmassa missä työpaikkoja riitti myös ihan tavallisille ihmisille, yhteiskunta oli selkeämpi koulujen ja uran suhteen eikä joka paikassa ollut kivenkovaa kilpailua joka asiasta.
Miksi niin moni valitsee kuitenkin sen orjuuttavan työelämän? Miksi lapsi nähdään tässä yhtälössä taakkana ja karsittavana kohteena? Minä ainakin halusin tehdä elämästäni itseni näköistä siten, että vaihdoin alaa ja sain pari aivan ihanaa lasta :) Omalla kohdallani tämä oli rohkeutta.
Ei kaikki työelämä ole orjuuttavaa. Minäkin olen löytänyt työn, jota voin tehdä etänä tai läsnäolevana. Voin tehdä sitä milloin tahansa, kunhan tietyt hommat tulee päivän aikana tehtyä. Voin myös valita milloin olen vapailla ja milloin töissä kunhan ilmoitan ajoissa. Ei kaikki työ ole kitumista ja kärsimistä.
Moni varmaan ihastelisi että tuohonhan on helppo sovittaa lapset. Itse sovitan tähän harrastukset ja ystävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorten miesten osalta kyse on erittäin fiksusta riskien hallinnasta. Iso osa avioliitoista päätyy eroon, jonka seurauksena mies on todella heikoilla lasten huoltajuuden ja elatuksen suhteen. Menetät sekä lapsesi että rahasi.
Tuleeko se siis yllätyksenä että joutuu elättämään lastaan myös eron jälkeen?
Miesten ja naisten epätasa-arvoinen kohtelu vanhempina eron jälkeen tuli kyllä yllätyksenä. Sen suhteen Suomi on jälkeenjäänyt esim. Ruotsiin verrattuna. Lapset kärsivät feminismin takia.
Höpsis. Tasa-arvoisessa perheessä kumpikin vanhemmista on kelvollinen huoltaja lapsille. Jos perheessä on perinteinen työnjako, niin eihän niissä isät osallistu lasten arkeen millään tavalla. Miten lapset voi antaa ihmiselle, joka ei edes tiedä lasten lempileluista tai sairauksista mitään. Tuskin sellainen edes tietää, että lapsille pitää antaa d-vitamiinia.
Jep, feminismi nimenomaan kannattaa sukupuoltenvälistä tasa-arvoa.
Ne on ne patriarkaaliset rakenteet, jotka aiheuttaa tuota miesten syrjintää erotilanteissa.
Itse koen molempia - haluan silti lapsia. Kyllä pelkään, kuinka raskasta elämä tulee olemaan lasten kanssa, kun se jo nyt on raskasta. Myös mietin, onko elämä sitten enää samanlaista (no ei varmaan) ja jos/kun ei, niin pidänkö siitä. Onko se sellaista elämää mitä haluan? En voi varmaksi sanoa, mutta uskon kuitenkin, että onnistumme lapsiperhe-elämästä tekemään omannäköistä perhe-elämää. Toivottavasti onnistumme. Toivottavasti myös jaksamme.
Huolestuttaa kyllä myös maailman tilanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa vanhoista opiskelukavereistani mukavimmin näyttää pärjäävän pariskunta, joka teki lapsensa opintojen ohessa.
Sama havainto. Yhteen nuorena, naimisiin nuorena, lapset opiskeluaikana. Opinnot venyivät, mutta vapautta riitti.
Kun lapset menivät päiväkotiin, lapset alkoivat olla kouluiässä ja elämästä pystyi järjestämään aktiivista.
Järjettömintä on elää elämää ikään kuin nuorena varastoon ja kuvitella, että etukäteen eletty elämä kantaa raskaat ja tylsät pikkulapsivaiheet, jolloin ihminen on fyysisesti kovilla.
Lapset on tarkoitettu nuoruuteen, jolloin on voimia, joustava mieli ja elämä edessä. Turha lasten tekoa on venyttää vaiheeseen, jolloin elämä on ikään kuin valmista. Silloin se on todella vaikeaa esimerkiksi uran näkökulmasta.
Omasta lähipiiristä olen taasen havainnut, että ne jotka perusti oerheen 20-26-vuotiaana, ovat nyttemmin (40+ ikäisinä) eronneet. Osa elää nyt sitä "villiä nuoruuttaan", joka (lapsivapaa-) viikonloppu baarissa, juhlia riittää, viina virtaa ja seksikumppanit vaihtuu. Matkoille pitäisi päästä, ja lapsivapaata pitäisi olla niiiin paljon kuin mahdollista.
Nelikymppisenä tai neljänkympin hujakoilla ekaa kertaa vanhemmiksi tulleet ei taas kestä valvomisia, heidän on myös ollut verrattain vaikea sopeutua pikkulapsiarkeen, kun niin pitkään elivät sinkkuna/ lapsettomana pariskuntana.
Parhaiten tuntuu pyyhkivän niillä, jotka onnistuivat ajoittamaan lasten saannin ikävuosille 27-36-v. On jo jokin koulutus ja villit opiskelijavuodet alla, ehditty reissata maailmalla ja jonkinverran työkokemusta. Jaksavat vielä pikkulapsiarkea, ja itseasiassa nauttivat siitä täysillä kun ovat jo ehtineet nähdä ja tehdä, osa jopa todeta ettei se uralla eteneminen niin ihmeellustä ole. Keskittyvöt perheeseen.
Itse kuulun näihin katjeriin ja väsyneisiin mammoihin, tulin äidiksi nelikymppisenä ekan kerran.... :D
Eikös noista ensimmäinen vaihtoehto ole se paras. Nuorena jaksaa lapsiarkea ja nelikymppisenä lapset jo lähteneet omilleen niin ehtii nauttia vielä vapaudesta ennen terveyden menetystä. Rahaakin baareihin ja matkusteluun enemmän kuin nuoruudessa. Ehtii nähdä myös lapsenlapsia ennen kuin on toinen jalka haudassa.
Mutta kuinka moni parikymppisenä tuntee itsensä niin hyvin, että on valmis perustamaan perheen eli lähinnä osaa "valita" itselleen sopivan puolison elinkumppaniksi? Aivojen kehitys loppuu vasta 25-vuotiaana. Tällöin moni kokee ns "ideologisen kriisin", tuolloin moni vasta löytää itsensä todella.
Sitäpaitsi, bilettäminen ei oo sama asia nelikybäsenä kuin parikymppisenä.
Tästä syystä näkisin, että ihanteellinen lastentekoikä on 25-35-vuotta. Naisilla erityisesti.
Ei kiinnosta saada lapsia. Ne on vaa riippakiviä. En myöskään ymmärrä niitä jotka ei osaa käyttää ehkäsyä, sit parikymppisenä lapsena saavat lapsen.....
-M38
Sisältö jatkuu mainoksen alla
SandraS kirjoitti:
Meillä on aviomieheni kanssa yksi lapsi. Olisin itse tahtonut vaikka sata, mutta mies sanoi että ei halua enempää kiukuttelevia kakaroita. Meinasi tulla avioero, ja viimein myönnyin mieheni tahtoon, koska pidän tärkeämpänä sitä että lapsella on sekä isä että äiti.
Tunnen myös useita naisia jotka eivät ole jatkaneet sukua, koska maailmassa on jo liikaa ihmisiä kuluttumassa luonnonvaroja ja rasittamassa tätä planeetta.
Tämä on aika turha peruste. Koulutetut eivät tee lapsia mutta sen sijaan kehitysmaiden ihmiset puskee niitä minkä ehtivät. Ja nykyään lapsikuolleisuuden vähentyessä, maailma täyttyy näistä. Koulutetut länsimaalaiset kuolevat sukupuuttoon ja paluu kivikaudelle on edessä. He tuhoavat oman maansa, eivätkä halua sopeutua meidän yhteiskuntaan. Mitä sitten tapahtuu kun he ovat enemmistö täällä? Muuttuvat yhtäkkiä ”normaaleiksi” vai onko täälläkin vain samanlainen kasa paskaa jäljellä kuin nyt tuolla mistä lähtevät?
Vierailija kirjoitti:
Kukapa tähän maahan haluaisi lapsia tehdä?
Ei tämä ole enää lähellekään sellainen Suomi, josta voisi olla millään tavalla ylpeä.
Ja pahemmaksi menee. Vuosi vuodelta.
Maamme on hyvä loiselle, kiusaajalle ja rikolliselle.
"Terveisiä p:stä, yhteiskunnan luteet." Mikään ei ole niin totta.
-Kapanteri.- kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukapa tähän maahan haluaisi lapsia tehdä?
Ei tämä ole enää lähellekään sellainen Suomi, josta voisi olla millään tavalla ylpeä.
Ja pahemmaksi menee. Vuosi vuodelta.
Maamme on hyvä loiselle, kiusaajalle ja rikolliselle.
"Terveisiä p:stä, yhteiskunnan luteet." Mikään ei ole niin totta.
Oliko toi Irwinin biisistä ?
Nuoret ovat lapsellisia kuten aina. Pelkäävät ilmastonmuutosta kun eivät ymmärrä lietsottujen kauhukuvien olevan propagandaa. Aivan samoin kuin aikaisemmin nuoret uskoivat stalinismiin ja maolaisuuteen. Vihreänliikkeen levittämää ideologista roskaa ja tekeytymistä moraaliseksi johtajaksia ei ole kiistetty.
Yksi valheista on nykysien laittoman siirtolaisuuden väittäminen ilmastopakolaisuudeksi. Aivan silkkaa valhetta. Eivät Irak yms. ole ennenkään kyenneet tuottamaan ruokaa omasta takaa valtaville väestöilleen. Takana on väestöräjähdys arabimaissa ja Afrikassa muutenkin. Ei kyse ole ruuan puutteesta vaan taloudellisten mahdollisuuksien. Afrikan väkiluku on jo yli miljardin ja väestönkasvu on maailman nopeinta. Miten lapsellinen täytyy olla kun uskoo ylikansoitetun köyhtyvän Euroopan voivan ruokkia jokaisen tulijan.
Toinen on työllisyys ja työehtojen heikentyminen. Nuoret puhuvat uusliberalismista joka tilanteeseen syyllinen kuin luonnonlaista. Taistolaisiin verrattuna nykynuoret ovat kuin lampaita. Syyttäköön nuoret myös itseään. Kaikesta muusta ollaan huolissaan mutta ei siitä mikä olisi Suomen taloudellinen etu. Suomessa on paljon opiskelijoita Kiinasta, Nigeriasta, Vietnamista yms. Kysykääpä nuoret kerran itseltänne? Mitä luulette kuinka lapsellisilta tunnutte näistä maista tulevien silmissä? Eivät he suoraan sano mutta he nauravat teille ja ihmettelevat tyhmyttänne.
Vierailija kirjoitti:
-Kapanteri.- kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukapa tähän maahan haluaisi lapsia tehdä?
Ei tämä ole enää lähellekään sellainen Suomi, josta voisi olla millään tavalla ylpeä.
Ja pahemmaksi menee. Vuosi vuodelta.
Maamme on hyvä loiselle, kiusaajalle ja rikolliselle.
"Terveisiä p:stä, yhteiskunnan luteet." Mikään ei ole niin totta.
Oliko toi Irwinin biisistä ?
Sitaatti osoitetaan noilla lainausmerkinnöillä.
Mieluummin olisin tehnyt lapseni 80- tai 90- luvuille. Mutta olen itse syntynyt tuolloin. Itselläni ei koskaan ole ollut vauvakuumetta. Ja nykymaailman meno hirvittää. Tuntuu että lapset ei enää osaa leikkiä ulkona tai olla lapsia. Somemaailma on tullut jäädäkseen ja sen myötä maailma on ihan erilainen. Jotenkin hirvittää lapsen kasvatus tässä maailmassa.
Ja joku sanoi että lapset on helpompia kuin koirat, salli mun nauraa!
Me otettiin koiranpentu kesällä. Toki alussa oli työtä pennun opetuksessa, mutta meidän oma elämä kuitenkin jatkui ennallaan. Koiran voi jättää yksin pikkuhiljaa pidemmäksi ajaksi, ja se nukkuu yönsä aina niin kauan kuin mekin. Lomalle voi lähteä kun vie koiran hoitoon. Toki nyt ei voi lomailla.
Sanoisin että koira on mukava lisä elämään ja tuo siihen sisältöä, kun taas lapsi olisi kaiken keskipiste ja määräisi sen elämän tahdin. Koira taas on tavallaan meidän elämän yksi osa, mutta ei sen keskipiste.
Vai kuka jättää lapsen työpäiväksi yksin kotiin? Tai vie kahdeksi viikoksi hoitoon matkan ajaksi? Kenen lapsi nukkuu syntymästä asti niin ettei herätä koskaan yöllä?
Ei siihen miestä tarvita. Nuijapäitä saa halutessaan spermapankista.