Nykyisten nuorten aikuisten sukupolvi ei halua lapsia. Onko tässä kyse pelosta vai rohkeudesta?

Ei houkuttele melu tai se että joku on minusta riippuvainen vuorokauden ympäri. Mulla on välillä yksi kissa hoidossa ja siinäkin on jo tarpeeksi työsarkaa. Ei kiinnosta menettää omaa elämääni huolehtimiseen ja käytännössähän äidiksi tultua ei ole juuri muuta elämää kun se lelujen keräily, eritteiden siivoilut ja huolehtiminen. Mulle tulee mieleen, että onko jollain ihan oikeasti oma elämä niin tylsää, että hyppää vapaaehtoisesti siihen hullunmyllyyn. Ihmiset ovat toki erilaisia, mutta turha kai sitä kenenkään on kieltää, että minäkuva on lähinnä äiti-ihminen, jolla ei ole muuta elämää kuin mukulat ja kodinlaitto.

Kuulostaa kuolettavan epäkiinnostavalta raatamiselta, mutta mikäs siinä jos joku toinen sitä kaipaa.

Viisaudesta.

Vanhemmuus ei varmasti olisi puoliksikaan niin raskasta kuin nykyään annetaan ymmärtää, jos ei jatkuvasti toitotettaisi kaikkialla miten hirvittävän vaikeaa ja raskasta ja suorastaan mahdotonta se on.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmuus ei varmasti olisi puoliksikaan niin raskasta kuin nykyään annetaan ymmärtää, jos ei jatkuvasti toitotettaisi kaikkialla miten hirvittävän vaikeaa ja raskasta ja suorastaan mahdotonta se on.

Kyllä se on ihan pirun raskasta jos ei ihan TODELLA kaipaa perhe-elämää.

No tietty sen on raskasta jos on vastenmielistä. Silloin ei tiettykään kannata perhettä tehdä. 

Seo vähä hankala ruveta perhettä perustaa ku urahuipun saavutti siinä ku siirty opintotuelta työmarkkinatuille ja arkjessa suuri saavutus on se jos onnistuu olee pari päivää juomatta ja heräämään ihmisten aikoihin aamulla ilma kovin pahaa krapulaa :D Voevoe viddu me ollaa kyl surkee sukupolvi edelliset sukupolvet kävi kaike mualima sodat ja raivas pellot ja perusti kymmen lapsisen perheen siin sivus me eikä ees valittanu

Aloittajalle: ROHKEUDESTA!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt jo pitää herätä viiden kuuden välillä että ehtii syödä, käyttää koirat ja pakkautua niin et on 7-8 töissä. Ei kyllä toimis jos vielä pitäisi ahtaa aamuun jotain lisää. Tai sit pitäisi nukkua jo joskus 21. En siis tarvitse lisää aikasyöppöjä arkeeni.

Koirissa ja lapsissa on vaan se ero, että kouluikäisenä lapset jo syövät, pukevat ja lähtevät kouluun itsenäisesti. Koirat eivät tule ikinä itse itseään ulkoiluttamaan ja hoitamaan. Ihan vihon viimeistä joutua säässä kuin säässä niitä ulkoiluttamaa kukonlaulun aikaan.

Kouluikäiset ja teinit ovat hauskaa keskusteluseuraa, kun sattuneesta syystä ovat kiinnostuneita monista samoista asioista kuin itse. Teiniltä oon oppinut uusia asioita historiasta, joka on meidän molempien intohimo. Koirien kanssa ei ikinä voi tällaisia kiinnostavia keskusteluja käydä.

Minä taas nautin koirieni kanssa lenkkeilystä. Liikuntapiirakkaan hyviä annoksia. Maalla voi kyllä myös vaan avata oven ja antaa noiden tenuta keskenään. Parasta on tietysti kun koko porukkana painetaan vapaana metsässä tai jäällä. Koirat voi jättää kotiin jos tulee äkillinen meno, suihkussa saa käydä rauhassa, minä päätän milloin nukutaan, milloin herätään, mitä katsotaan telkkarista, milloin ulkoillaan, koirat eivät yleensä valvota öisin eivätkä roiku tisseissä, kuten ihmislapset. En ole riippuvainen kenenkään muun mielipiteestä vaan voin laatia aikataulut ja menot niin kuin minulle sopii. Koko elämäni. Se on parasta.

Harrastukset näiden kanssa on yhteisiä ja niitä laidasta lainkaan ja jatkuvasti voi kouluttautua syvemmälle eläinten käyttäytymisen kiemuroihin ja opiskella eläinten kouluttamista. Tiede tuo uutta luettavaa jatkuvasti ja tulokset ovat kiehtovia. Harrastuksissa tapaa jatkuvasti uusia kivoja ihmisiä.

Muut eläimet kuin ihminen ovat opettaneet minulle valtavasti. Lapset olisivat rajoittaneet harrastustani ja elämäntapaan valtavasti.

Jokainen tyylillään. Jollekin lapset tuo ilon ja sisällön elämään, minulle koirat, lampaat ja kanat.

Mahtavaa, että tykkäät koirien kanssa puuhailusta. Täällä päin tosi monilla lapsiperheillä on koira, joten ei lapset mitenkään rajaa koiraharrastusta pois, päin vastoin. Meidän teinikin on haaveillut koiran ottamisesta, mutta en millään jaksaisi enää uutta ”pikkulapsiaikaa” eli pennun hoitamista kun oon tottunut, että voin aikalailla mennä halutessani oman aikataulun mukaan, kun teinit ei hoitajaa tarvitse. Tykkään kyllä viettää perheen kanssa aikaa, varsinkin on ymmärtää kuinka nopeasti noi lapset kasvaa ja muuttaa jo omilleen.

Sitten aattelin, että voisin muuttaa maalle ja ottaa vaikka lampaita. Perheellistyminen ja eläimet kun ei mitenkään ole toisiaan poissulkevia asioita.

Vierailija kirjoitti:

Aloittajalle: ROHKEUDESTA!

Tämmöne yliampuva ittensä selkään taputtelu näyttää jotenkin helvetin surulliselta aina ei siitä mihkää pääse

Vierailija kirjoitti:

Tuossa on hyvin monta sattumaa, mutta puhut ikään kuin kyse olisi valinnasta.

Elämässä suuri osa on sattumaa ihan vain siksi, että vaikka järjellä pystyisi päättelemään syitä ja seurauksia, niin oikea elämä tarjoaa sekä tapahtumat että tunteet sattumanvaraisesti.

Kun on saanut kasaan täydellisen tutkinnon, löytänyt täydellisen miehen ja ja ostanut ensimmäisen täydellisen yhteisen kodin, niin silti suhde voi olla kriisissä muutaman vuoden päästä.

Nuoruudessa on voimaa yksinkertaisesti siksi, että fyysinen suorituskyky on hyvä ja aivot ovat hyvin joustavat. Myös tunteet ovat voimakkaita ja ehdottomia, mikä auttaa parisuhteeseen sitoutumisessa. Nuorilta puuttuu kyynisyys. Heillä on uskoa.

Lisäksi nuorilta puuttuu tottumus hyvään, ainakin jos on vähävaraisesta perheestä. Siksi lapsen tuleminen ei ole mikään mullistus vaan ainoastaan tuttua laihan jatketta. Vaikka kuinka olisi opiskelija, niin Suomessa yhteiskunta pitää huolen siitä, että lapsille ja vanhemmille riittää ruokaa, puhtaat vaatteet ja että pään päällä on kämppä.

Elämäänsä ei voi loputtomiin valmistaa lapsia varten, koska kysymys on Suomessa paljon enemmän psyykkisestä kuin käytännöllisestä prosessista. Jos kaksi muutaman vuoden yhdessä ollutta yliopisto-opiskelijaa perustaa perheen, pidän todennäköisenä, että lapsi saa hyvän alun elämälleen. Jossain vaiheessa saattaa tulla ero, mutta niin se tulee hyvin monille muillekin. Ja toisaalta se nuoruuden suhde, jossa on koettu jotain todella ainutlaatuista yhteistä, saattaa kantaakin.

Valmiissa elämässä on sellainen ongelma, että lapsi ei koskaan osu sapluunaan, joka lapselle on varattu. Lapseen ei kertakaikkiaan voi valmistautua. Kukaan ei usko, miten raskasta lapsen kanssa on, kukaan ei usko, miten ihanaa lapsen kanssa on, eivätkä edes muut lapsia saaneet ymmärrä, miten ainutlaatuisia eri ihmiset ovat. Yksi lapsi voi olla helppo ja pelkkää keijukaistanssia ja toinen venyttää sietokyvyn äärimmilleen.

Minulla on ollut vaimoni kanssa perusonnellinen avioliitto, jonka yhtenä syynä pidän sitä, että me saimme lapsen nuorina, jolloin olimme pakotettuja kasvamaan yhteen ja kantamaan vastuuta yhdessä. Sama neuvotteleva vastuunkanto on jäänyt elämään suhteeseen.

Tuskin kenenkään avioliitto ainaista herkkua on, mutta kun tietää, että kenenkään toisen kanssa ei voi kokea enää samanlaisia ainutlaatuisia ihastuksen, rakkauden, sitoutumisen ja yhteisen kokemisen tunteita kuin nykyisen kumppanin kanssa, se antaa avioliitolle ihan oman leimansa.

Elämässä tarvitaan paljon järkeä, mutta ei pidä luulla, että järjellä voi hallita. Järjen lisäksi tarvitaan tunnetta, paljon tunnetta, koska loppujen lopuksi elämän onnellisuus ja mielekkyys riippuu lähes yksinomaan tunteesta.

Kun lapsesta tehdään projekti eikä häntä hankita naiivin tunteen varassa, saattaa käydä niin, ettei olekaan emotionaalisesti valmis lapsen saamiseen. Mitä tehdä, kun kaikki on järjellä järjestetty, mutta tunne ei tue järjestelyjä? 

Ainoa huono puoli nuorena lisääntymisessä on se, että pelkoja on aivan hirveästi. Meillä on myös kypsällä iällä saatuja lapsia ja heihin osaa suhtautua ihan eri tavalla, huolettomasti. Jotenkin sitä vanhempana hyväksyy sen, että elämä on elämää eikä kaikkia riskejä voi välttää.

Pelolla ja rohkeudella ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Kyse on pelkästään itsekkyydestä, omasta minästä ja sen mukavuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Veikkaisin että siihen vaan ei ole monella mahdollisuutta. Puuttuu työ, raha ja puoliso. Lisäksi voi siinä pelollakin olla jotain osuutta, sillä maailma vaikuttaa aika turvattomalta nykyään ja tulevaisuus on epävarma.

Siitä olen samaa mieltä, että tulevaisuus voi olla epävarma töiden ja parisuhteen suhteen, mutta maailman pahuus on pitkälti median luomaa harhaa. Toki hulluja on aina riittänyt, mutta nyt ne vain tulevat esiin paremmin, kun kuka tahansa missä tahansa voi raportoida näiden toimista.

Ei mitään sen suurempaa hätää, mitä ei olisi ennenkin ollut.

Minusta on hienoa, että tässä asiassa saa tehdä oman ratkaisunsa, perustui se sitten mihin tahansa. Itse en ole vielä tähän ikään mennessä (30v) ikinä halunnut lapsia, ja järjellä jos ajattelen, niin hyvä niin. Ei nimittäin kovin laadukkaat geenit kulje suvussa, on paljon syöpää, masennusta, diabetesta, verisuonitauteja... Mutta kyllä tämä päätös tunteeseen enemmän pohjaa, vaikka saattaahan se olla geenienkin sanelemaa, että vihdoin nämä geenit sammuvat. Minulla on monta sisarusta, mutta vaikuttaa siltä, ettei heistäkään kukaan lisäänny. Kaikki eivät ole edes heteroita, en muuten minäkään, olisin voinut päätyä kimppaan myös toisen naisen kanssa eikä siinäkään sitten olisi luonnollisesti geenejä siirrelty eteenpäin.

Valitsen mieluummin seksin kuin lapset. Lapsi tuhoaisi kroppani ja todennäköisesti kyllä myös psyykeni, joten parempi minun on sitä ehkäisyä käyttää. Olkoon miten luonnollista tahansa, niin se on evoluution virhe että pystyyn nouseminen on tehnyt synnytyksestä vaikeampaa ja aivojen koko paisuttanut pään liian isoksi. Ei toki kaikista kurjin kohtalo, onhan niitäkin lajeja, jotka kuolevat lisääntymisensä myötä. Mutta kyllä minä mielelläni välttelen vammautumista, erityisesti sukupuolielinteni.

Ei siinä mitään ettei halua lapsia. Jokaisen oma päätös. Vaan kun vain muutamia vuosia omia lapsia vanhemmat kollegat paasaavat ja saarnaavat siitä kuinka olen tuhonnut maailman ja heidän elämänsä tekemällä lapsia niin ei voi kuin hämmästellä ihmisten ahdasmielisyyttä ja kyvyttömyyttä hyväksyä erilaisuutta. Omat lapseni eivät tuollaista tee (ainakaan minulle) ja toivon kasvattaneeni heidät kohteliaammiksi ja ymmärtävän, että maailmaan mahtuu kaikenlaista eikä aivan kaikesta tarvitse suuttua ja loukkaantua jos se ei noudata juuri sitä omaa valittua elämänpolkua.

"Mun ystävien kohdalla isoin syy on, että pakko yrittää pitää määräaikaisista pätkistä kiinni. Ei oo rahaa, kaikki on epävarmaa. Ei uskalla perustaa perhettä, kun on uhkana tipahtaa köyhyyteen ja työttömyyteen. Moni ei tajua, millaisessa epävarmuudessa ja jopa niukkuudessa tämän päivän kolmikymppiset elää."

Niinpä. Ja rikkaat päättäjät elävät omassa yltäkylläsessä hyvinvointikuplassaan ja hoputtavat suomalaisia pokkana vauvatalkoisiin.

Vierailija kirjoitti:

^ jos olisin mies, harkitsisin lasta paljon positiivisemmin. Naisena ahdistaa se, että loppukädessä kaikki odottavat sinun olevan supervanhempi, koska olet juuri äiti. Kaikki valintasi ovat tod.näk. huonoja, mutta isä on super, jos leikkii 20 min. lasten kanssa. Naisena kroppa kärsii, on ties mitä oiretta ja riskiä ja jälkitiloja.

Miksi ihmeessä te kuuntelette noita leuanlouskuttajia???

Hankkikaa selkärankaa ja sanokaa takaisin, että kuule, minä olen ihan tarpeeksi hyvä äiti ilman ulkopuolisten kotkotuksiakin. 

Olen kasvanut sellaisten vanhempien kanssa, jotka ovat tehneet lapsia koska niin kuuluu ja eläneet muutenkin elämäänsä kuten ”kuuluu elää”, miettimättä mitä oikeasti itse haluavat.

Se tunne, että he ovat jääneet jostain paitsi meidän lasten ja sen täydellisen perheidyllin ihanteen takia on kyllä kantanut itselläni pitkään aikuisuuteen.

En siis todellakaan aio hankkia lapsia tai tehdä yhtään mitään muutakaan, mitä en oikeasti halua tai vain sen takia, että niin kuuluu tehdä.

Elämä lapsen kanssa ei kiinnosta. En tiedä onko se nyt sitten rohkeutta vai pelkoa. Kai voisi olla jotenlin (tyhmän)rohkeaa heittäytyä johonkin, mikä ei tunnu omalta? No minulle se on lähinnä rehellisyyttä itselleni, ja jos joku pitää sitä pelkona, niin siitä vaan.

Työtön, huonosti koulutettu, luottovelkainen, päihderiippuvainen, nettiriipuvainen, köyhä, ylipainoinen, yksinäinen, tyhmä. Jaa että lapsia? Hmm ehkä ei tässä elämässä.

Ellei sitten joku pakasta kohtuaan jossa munasolu kuoltuaan niin voin vuorostani pakastaa siemeneni jotka voi sitten sulattaa ja yhdistää tulevaisuudessa.

Nim.merkki. lapsivuonna3000 ja meidät voi aikanaan kloonata niin ei tarvitse laspen ihan yksijänsä olla olevuuksissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

^ jos olisin mies, harkitsisin lasta paljon positiivisemmin. Naisena ahdistaa se, että loppukädessä kaikki odottavat sinun olevan supervanhempi, koska olet juuri äiti. Kaikki valintasi ovat tod.näk. huonoja, mutta isä on super, jos leikkii 20 min. lasten kanssa. Naisena kroppa kärsii, on ties mitä oiretta ja riskiä ja jälkitiloja.

Miksi ihmeessä te kuuntelette noita leuanlouskuttajia???

Hankkikaa selkärankaa ja sanokaa takaisin, että kuule, minä olen ihan tarpeeksi hyvä äiti ilman ulkopuolisten kotkotuksiakin. 

Tässä on kyllä pointtinsa. Mahdoton se on kaikkien vaatimuksien mukaan elää.