Lue keskustelun säännöt.
Nykyisten nuorten aikuisten sukupolvi ei halua lapsia. Onko tässä kyse pelosta vai rohkeudesta?
Joidenkin mielestä nuoret aikuiset pelkäävät lapsiperhe-elämää, epämukavuutta, vaivannäköä ja kaikenlaisia epärealistisia kauhukuvia.
Toisten mielestä nuoret aikuiset ovat aikaisempia ikäluokkia rohkeampia tekemään elämästä itsensä näköistä.
Mitä mieltä sinä olet?
Kommentit (1869)
Vierailija kirjoitti:
Pelolla ja rohkeudella ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Kyse on pelkästään itsekkyydestä, omasta minästä ja sen mukavuudesta.
Niin on kummassakin tapauksessa. "Minäminäminä haluan saada lapsen!!!"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minä usko että ihmisiä tarkoituksella pelotellaan lapseperhe-elon kauheudella. Luulen että enimmäkseen sen kaunistelusta on viimein luovuttu. Kaikki ei ole vain hämärästi ilmaistuna "ihanaa ja sen arvoista" vaan oikeasti kerrotaan mitä käy parisuhteelle, työnjaolle perheessä, naisen uralle, eläkekertymälle, yöunille, kropalle, tilin sisällölle, hermoille, ystävyyssuhteille, omalle ajalle ja harrastuksile.. Ja ulkona liikkuessa näkee millaisia niistä ah niin ihanista vauvoista parhaimmillaankin kasvaa.
Joku on tuohon rulettiin valmis. Joku luulee olevansa ja sitten iskee totuus, mutta tilanteesta pakeneminen on ainakin naiselle vaikeaa. Minulla on tarpeeksi vaikeuksia ja tekemistä elämässä muutenkin ilman lisääntymistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on rajallinen eikä koko aikaa kannata käyttää pelkkään työntekoon tai bailaamiseen.
Tää oon niin pirun herttaista että tuossa kuvitellaan olevan lapsettoman elämän sisältö. Minulle tärkeintä on harrastukset ja vapaaehtoistyöt ja niiden parissa ajattelin vanheta.
Se on tää klassinen, että kun vanhemmiksi tulleista suurin osa on itse bailannut nuorena, niin oletus on, että me lapsettomatkin bailataan vaan. Väärin. Minä en ole bailannut, ryypännyt, rellestänyt, sekoillut, kokeillut rajojani jne. edes teininä saati nyt keski-iässä. Eri teini-minän ja nykyminän elämässä on vain se, että nyt mulla on varaa ostaa ne haluamani kirjat ja sarjikset omaksi sen sijaan, että lainaan ne kirjastosta, pääsen ihan yksikseni matkustamaan museoihin ja voin valita majoitukseni vapaasti, minulla on varaa ostaa hyvät harrastusvälineet ilman, että pitää tyytyä siihen halvimpaan tai kirppiskamaan.
Edelleen elämäni on yhtä raisua kuin nuorena eli taidetta tehden, lukien ja kirjoittaen kotona. Joskus villiinnyn tilaamaan pitsan ja pelaamaan pleikkarilla koko viikonlopun.
Jätän suosiolla kaikki työpaikkojen virkistyspäivät ja pikkujoulut välistä, kun ne ovat aina - ihan sama mikä työpaikka - sitä, että perheelliset pääsevät nyt yhdeksi illaksi ryyppäämään.
Ei kiitos.
N40
Pirun herttaista, että kuvitellaan vanhemmiksi tulleiden viettäneen nuoruutensa bailaten. Kyllä ihan kaikenlaiset ihmiset tekee lapsia.
Nyt kun aloin tätä asiaa tarkastella niin jokainen lähipiirin lapsellinen kyllä kävi ennen lapsia/lasten syntymän jälkeen baarissa paljon enemmän kuin me lapsettomat. Tuossa välillä 18-30 v.
Minä ainakin bailasin ja rilluttelin tuonne nelikymppiseksi. Sitten viisi muksua. Nyt muksut jo teini-iässä ja voi jatkaa harrastuksia siitä mihin jäin eli moottoripyöräily. Doh, alko jäänyt kuvioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No itse olen 29-vuotias ja eroamassa tästä nykyisestä 5,5 vuoden suhteesta. Joskus lukiolaisena olen sanonut kaverilleni, että haluan NELJÄ lasta. Mitäs hittoa. :D No olen myös tässä vuosien mittaan ajatellut, että enpä tiedä haluanko ollenkaan. Jossain vaiheessa olen ajatellut, että ehkä kaksi lasta olisi hyvä. Nykyisen kumppanin kanssa ei vaan ole tullut tunnetta, että "tehdääs lapsia." Minä itse pidän tärkeämpänä sitä, että löytäisin sielunkumppanin, jonka kanssa elää yhdessä loppuelämä ja se on nyt sellainen unelma. Lapset sitten, jos tällainen kumppani kohdalle sattuisi. En halua lapsia jonkun "ihan kivan" kumppanin kanssa. En ole sen verta lapsirakas, että niitä olisi pakko saada. En vaan koe lapsiarkea omana, toki jos omia lapsia siunaantuisi, niin rakastaisin heitä varmasti maailman eniten.
Perheelliset ystäväni ovat juuri niitä pahimpia rilluttelujoita. Vuosikymmenet seuranneena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kiinnosta rääkyvät kakarat. Elämä hauskempaa ja helpompaa ilman.
N35
Miten niistä lähteekin niin hirveä ääni, mitään yhtä pahaa ääntä en tiedä kuin niiden kirkuminen. Siksi vältän edes tutustumasta ihmisiin joilla on pieniä lapsia tai näyttää siltä että kohta on....Korvissa soi viikon jälkeenpäin, kun jossain joutuu näiden meluhyökkäyksen kohteeksi.
Ehkä vastenmielisyyteni niitä kohtaan johtuu juuri tuosta.
Vierailija kirjoitti:
No okei, uskon vihdoin, että joillekin teistä lapset on riiviöitä. Samoin kuin te olitte taakka omille vanhemmillenne. Mulla on vaan hyviä ja rakkaita kokemuksia omista lapsistani.
Aika moni kuitenkin on ollut vanhemmilleen VAHINKO.
Varsinkin vähänkään iäkkäämmän kyseessä ollessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No itse olen 29-vuotias ja eroamassa tästä nykyisestä 5,5 vuoden suhteesta. Joskus lukiolaisena olen sanonut kaverilleni, että haluan NELJÄ lasta. Mitäs hittoa. :D No olen myös tässä vuosien mittaan ajatellut, että enpä tiedä haluanko ollenkaan. Jossain vaiheessa olen ajatellut, että ehkä kaksi lasta olisi hyvä. Nykyisen kumppanin kanssa ei vaan ole tullut tunnetta, että "tehdääs lapsia." Minä itse pidän tärkeämpänä sitä, että löytäisin sielunkumppanin, jonka kanssa elää yhdessä loppuelämä ja se on nyt sellainen unelma. Lapset sitten, jos tällainen kumppani kohdalle sattuisi. En halua lapsia jonkun "ihan kivan" kumppanin kanssa. En ole sen verta lapsirakas, että niitä olisi pakko saada. En vaan koe lapsiarkea omana, toki jos omia lapsia siunaantuisi, niin rakastaisin heitä varmasti maailman eniten.
Tämä muistutti mieleeni vanhan pohdintani. Kumppani valitaan, lapsista voi tulla ihan mitä vaan vaikka parhaansa yrittäisi. Eikö riitä että keskityn siihen hyvän kumppanin valintaan ja pitkään yhteiseen tulevaisuuteen pyrkimiseen sen kanssa jonka olet valinnut. Haluan että mies rakastaa minua sellaisena kun olen, nykytilanteessa. Ei potentiaalisena lisääntyjänä ja sillä ehdolla että tulevaisuudessa synnytän hänelle lapsia. Haluan että olemme parisuhteessa siksi että haluamme, en siksi että joskus voisin tuottaa hänelle jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsia tehtiin ennen 5-10 aika kammottaviinkin olosuhteisiin ja köyhyys oli vakio. Nyt on yltäkylläisyys verrattuna 40-lukuun, mutta lastenteon yhtenä esteenä nähdään taloudellinen tilanne. Ehkä ihminen on vain viisastunut? Minulla esteenä on nimenomaan pelko, olen hyvin introvertti enkä kestäisi sitä kaikkea mitä lapsi tuo mukanaan.
Ennen lapsia ei tehty, vaan ne tuli vaikka ei tilattu. Nyt on aivan erilaiset mahdollisuudet syntyvyyden säännöstelyyn, joten sitä mahdollisuutta käytetään. Kyllä ennen moni perhe oli todella kauhuissaan kun lapsia vaan tuli ja tuli. Niitä myös annettiin sukulaisille asumaan kun ei itse kyetty hoitamaan ja tämä oli aivan yleinen käytäntö, josta ei pidetty sen kummemmin lukua.
Ja moni tyttö päätyi omakäden kautta hautaan paksuksi tultuaa....oli parempi mennä koskeen kuin avoiton lapsi tehdä suvun häpeäksi.Näin annettiin ymmärtää kotoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukapa tähän maahan haluaisi lapsia tehdä?
Ei tämä ole enää lähellekään sellainen Suomi, josta voisi olla millään tavalla ylpeä.
Ja pahemmaksi menee. Vuosi vuodelta.
Vierailija kirjoitti:
Nyt jo pitää herätä viiden kuuden välillä että ehtii syödä, käyttää koirat ja pakkautua niin et on 7-8 töissä. Ei kyllä toimis jos vielä pitäisi ahtaa aamuun jotain lisää. Tai sit pitäisi nukkua jo joskus 21. En siis tarvitse lisää aikasyöppöjä arkeeni.
Menemme nukkumaan 21 tienoilla kun on uutiset katsottu, sitten tunnin verran radiosta ajankohtaisohjelmaa kunnellen. Ei ole lapsia, kissa on, aivan ihana , kohta 11v. Pitää huolen rutiineista, että kaikki sujuu ajallaan, tai muuten on sellainen huuto päällä, että varmasti korvaa sen lapsen itkut ja kitinät. On vain hiljaisempaa kuin lasten kirkuminen.
En vaihtaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt jo pitää herätä viiden kuuden välillä että ehtii syödä, käyttää koirat ja pakkautua niin et on 7-8 töissä. Ei kyllä toimis jos vielä pitäisi ahtaa aamuun jotain lisää. Tai sit pitäisi nukkua jo joskus 21. En siis tarvitse lisää aikasyöppöjä arkeeni.
Menemme nukkumaan 21 tienoilla kun on uutiset katsottu, sitten tunnin verran radiosta ajankohtaisohjelmaa kunnellen. Ei ole lapsia, kissa on, aivan ihana , kohta 11v. Pitää huolen rutiineista, että kaikki sujuu ajallaan, tai muuten on sellainen huuto päällä, että varmasti korvaa sen lapsen itkut ja kitinät. On vain hiljaisempaa kuin lasten kirkuminen.
En vaihtaisi.
Kotiudutaan koirien treeneistä useamman kerran viikossa vasta 20-22 joten ei onnistuisi meiltä. Siinä mielessä kissa ois leppoisampi. 🙂
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin lapsen, mutta yhteiskunta pakotti mut steriiliksi. Transsukupuolinen nuori aikuinen siis olen.
Höpöhöpö. Itse valitsit mennä sukuelinleikkauksiin, niitä ei mikään translaki vaadi sukupuolen muuttamista varten. Vain hormonihoito vaaditaan ja se ei tee ketään peruuttamattomasti steriiliksi, hoidon vapaaehtoinen lopettaminen käynnistää kyllä oman hormonitoimintasi uudelleen. Miten luulet muka että Suomessakin on ollut näitä "mies synnytti"-otsikoita?
Maailma ei ole ikinä ollut niin hyvässä jamassa ja turvallinen kuin se tällä hetkellä on. Tämä ei ole mielipide vaan puhdas faktatieto. Nykyajan viestintä ja ylitulkinta saattaa antaa mielikuvan että näin ei ole. Monet asiat toki ovat surkealla tolalla mutta tietämättömyys se ei ole syy olla hankkimatta lapsia....
Minua kiinnostaisi kuulla myös nuorten miesten kommentteja isyydestä, mutta ei taida moni tähän ketjuun eksyä. Jossain tuolla edellä kirjoitti joku mies todella kivasti pohtien.
Täysin ymmärrettävää, jos ei halua lapsia. Ensin naiselta lähtee työpaikka / urakehitys katkeaa. Mies saa 300e/lapsi päivähoitomaksut useaksi vuodeksi. Mielipuolisuuteen asti olevaa valvomista ja vauva-arkea. Nykyään on työpaikassa kuin työpaikassa YT:t parin vuoden välein. Sitten jos mietitään millaiseen maailmaan lapsi tulee. Suomi velkaantuu jo sellaista tahtia että nykyvauvat tuskin saavat mitään eläkettä. Työelämä raaistuu tasaisesti sekä koulutusvaatimusten ja työ-olosuhteiden osalta.
Tutuista vauvan saaneista yli puolet ovat eronneet siihen mennessä kun lapsi on teini-iässä eikä sitä ihmettele koska miten parisuhde jaksaa, jos perheessä on vauvoja, työttömyyttä tai vaikka terveysongelmia.
Vanhempien sukupolvi jossa "kaikkI" tekivät kahden tai kolmen lapsen perheen elivät maailmassa missä työpaikkoja riitti myös ihan tavallisille ihmisille, yhteiskunta oli selkeämpi koulujen ja uran suhteen eikä joka paikassa ollut kivenkovaa kilpailua joka asiasta.
Tuohon koiriin vertaamiseen: minulla on 2 lasta enkä ikinä voisi ottaa koiraa, koska se sitoo ja rajoittaa niin paljon. Lapset kasvaa ja niiden kanssa voi esim matkustaa, menevät yksinään kavereille jne mutta koira on pikkulapsi 15 vuotta..
Elämä on yhtä velvollisuutta, kilpailua ja suorituksia. Vanhemmat ovat yksinäisiä. Ehkä jossain kyläyhteisössä voisin hankkia lapsen, koko kylän kasvatettavaksi. En jaksa nykyisiäkään velvollisuuksia, ja lapsen kasvattaminen on valtava velvollisuus, jonka päävastuu on naisella. Ei vaan kykene.